Read Ebook: L'art de faire le vin avec les raisins secs by Audibert J F Joseph Fran Ois

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 204 lines and 8758 words, and 5 pages

Onnettomat olivat ne el?imet, jotka h?n voitti ja k?siins? sai, sill? mit? hirmuisimmalla tavailla kidutti ja r??kk?si h?n ne kuoliaaksi, puhkoen niiden silm?t, v??nnellen jalat poikki j.n.e. Suurin ilonsa oli katsella el?inparkojen kuolon tuskia, kun ne itse??n v??nteliv?t ja henke??n haukkoivat. Jos h?n sai k?siins? semmoisen poikasen, jonka h?n voitti, pieksi ja l?pp?si Wolmari h?net liki henke?, eik? h?n silloin katsonut mill? aseella h?n vaan sai ly?d? m?ksi?.

Hakkilassa k?ydess??n oli h?n ensim?lt? Paavolle erin-omaisen yst?v?llinen. Mutta tutummaksi tultuaan narraili h?n er??n? kertana Paavoa l?htem??n heille, taikka ainakin saattamaan h?nt?. Kun h?n n?in oli saanut pois h?net vanhempain ihmisien parista, karkasi Wolmari Paavon niskaan tiet?m?tt? kuin tiikeri ja rusikoitsi h?net pahanp?iv?iseksi, sill? ei Paavo voinut itse?ns? suojella, nuorempi kuin oli ij?lt?ns? ja muutoinkin pienikasvuisempi Wolmaria.

Itke? nyrrytellen tuli Paavo kotiin, kun p??si irti ilke?n kumppaninsa kynsist?. Paavo oli siivoluontoinen poika, eik? olisi tahtonut yhdellek??n ihmiselle pahaa. H?n k?sitti, kuinka v??rin Wolmari oli h?nelle tehnyt ja t?m? se enimm?n pojan syd?nt? kaiveli. H?n olisi tahtonut olla yst?vyydess? naapurin Wolmarinkin kanssa, niinkuin ennenkin, mutta kuinka t?m? nyt k?vi laatuun, kun Wolmari tuommoinen oli.

Pitk?n ajan oli Wolmari k?ym?tt? Hakkilassa tuon tapauksen j?lkeen. Mutta kun h?n sitten tuli, oli h?n niin hilpe?, yst?v?llinen ja avonainen, ett? vanhuksetkin oikein kummastelivat, kuinka niin j?rkev?st? ja miellytt?v?st? poikasesta, voi niin pahoja kuulumisia kuulua ja kuinka h?n voi Paavoa sill? lailla rusikoida -- -- ja he rakastivat taasenkin Wolmaria, niinkuin omaa lastansa. Wolmari pyysikin anteeksi sek? vanhuksilta ett? Paavolta viimeisen v??r?n tekonsa ja hymyili niin imel?sti.

"L?hde nyt, Paavo, saattamaan minua kotiini," sanoi Wolmari Paavolle illemmalla.

"Ent? jos sin? taasenkin hypp??t niskaani," sanoi Paavo, ik??nkuin vanhaa uulaa.

"Mit? viel?. Ajatteletko sin? viel? vanhaa hairahdustani; sin? olet paras yst?v?ni ja haluaisin sinun parissasi aina olla," sanoi Wolmari.

Paavo l?hti.

P??sty?ns? ensim?isen mets?tien mutkan taa, hypp?si Wolmari taasenkin Paavo-raiskan niskaan.

"Kyll? min? sinun, is?si lelun, opetan," sanoi h?n ja alkoi huimia Paavoa mink? kerkesi.

"No, mutta Wolmari! olethan taas paha," sanoi Paavo ja koki v?istell? iskuja.

"Oli mit? oli, mutta tuosta saat," sanoi Wolmari ja koki ahkerasti jaella iskujansa.

Paavo raiska kommeltui kumoon ja ennenkuin h?n kerkesi nousta yl?s, sai Wolmari k?teens? jonkun lie'on ja t?ll? ly?d? m?ih?si h?n Paavoa raukkaan niin, ettei t?m? p??ssyt paikalta p?k?ht?m??n. Runnellulta poikaparalta p??si itku ja Wolmari l?hti k?p?l?m?keen, heitt?en onnettoman toverinsa siihen.

Hakkilan vanhemmat odottivat kauvan poikaansa kotiin tulevaksi, mutta kun ei h?nt? kuulunut tulevaksi, l?htiv?t he viimein h?nt? hakemaan. Suureksi kauhuksensa tapasivat he h?net tiell?, kykenem?tt?m?n? mihink??n liikkumaan. He kantoivat pojan kotiin ja kauvan sai h?n pysy? vuoteella, ennenkuin parani saadusta vammastansa.

Sen tepposen per?st? ei Wolmari uskaltanut k?yd? Hakkilassa vuosikausiin. -- -- --

Aika kului ja Ellulan Ellu pitkitti samaa kasvatustapaansa. Er??n? tuommoisena kertana, jolloin is? taasenkin ajoi Wolmaria kiinni saadakseen ja kurittaakseen h?nt?, kaatui poika johonkin esineesen ja siin? rym?k?ss? katkesi h?nelt? jalka. Helppo oli is?n nyt h?net saavuttaa, mutta selk??ns? ei poika kumminkaan t?ll? kerralla saanut, kun surkeasti huusi, ett? h?nelt? on jalka poikki. Oitis is? ymm?rsikin asian todeksi, sill? eip? poika muutoin olisi j??nyt siihen makaamaan. Seitsem?ksi viikoksi j?i Wolmari nyt vuoteen-omaksi, ennenkuin h?n voi v?h??k??n liikkua. T?h?n oli is? hyvin tyytyv?inen, "sill?", sanoi h?n, "min? el?t?n h?net mieluisemmin vaivaisena kuin ett? h?n terveen? joutuisi turmeluksen tielle."

Kun Wolmari nousi vuoteesta, rupesi h?n v?hitellen kainalokeppien avulla liikkumaan. Kauvan ei tuon vilkkaan pojan tarvinnut tavailla uutta k?velemisen keinoansa, ennenkun h?n niill? menn? kamisti aikakyyti?. Ensim?isen pitemm?n matkansa teki h?n Hakkilaan. Sinne tultuansa niin saattamattomana ja k?rsineen? kuin suinkin taisi, teetteli h?n itsens? nytkin Paavon yst?v?ksi. H?n n?ytti hyvin n?yr?lt? ja katuvaiselta ja puheli avomielisesti kaikkein kuullen.

"Syyst? min? olen kuritusta saanut, sill? min? olen ollut niin paha, mutta nyt tahdon parantua. Olen oikein mieliss?ni kun jalkani meni poikki, sill? olinhan sairastumiseni ajankaan poissa pahuudesta. Sinullekin, Paavo, olen ollut kovin paha, mutta ollaan nyt t?st?puoleen aina yst?vykset," tuumaili tuo nuori rikoksensa tunnustaja.

Hakkilan v?ki oli hyv?syd?mist? ja anteeksi antavaa v?ke?. He eiv?t ajatelleet eiv?tk? puhuneet yhdest?k??n ihmisest? pahaa, vaan toivoivat jokaiselle hyv??. Kernaasti unouttivat he Wolmarinkin entiset kepposet, joilla h?n heille oli niin paljon pahaa ja mieliharmia tuottanut. Surkumielell? ottivat he osaa Wolmarin kovaan kohtaukseen ja Paavokin oli miltei itke?, kun h?nen toverinsa oli niin huonosti k?ynyt.

Pojat olivat hyv?t yst?v?t kesken?ns? kaiken p?iv??. He puhelivat ja naurelivat kesken?ns?, oleskelivat v?liin ulkona ja pitiv?t muuta poikasten menoa.

Kun Wolmari l?hti illalla kotiin, pyyteli Paavo h?nen vastakin k?ym??n ik?viss??n heill?.

Oli jotenkin varhainen aamu viel?, kun Wolmari jo huomenna tulla kopitti kainalokepeill??n Hakkilaan.

"Tulin n?in varhain t?nne ... te olette niin hyvi? ihmisi? -- --. On niin ik?v? tuolla kotona... Is? on niin kova, vaikk'en min? mit??n pahaakaan tee ... te olette aina niin hyvi?," puheli Wolmari tunnollisesti.

"Olimme juuri l?hd?ss? lehti? taittamaan ja aioimme ottaa Paavonkin mukaamme," sanoi Hakkilan em?nt?, Paavon ?iti.

"Voi, antakaa Paavon olla minulla t??ll? kumppanina, kun siell? kotona on niin ik?v?! Kyll? me t??ll? toimeen tulemme kahdenkin," pyyteli Wolmari.

"No, olkoon sitten Paavo t??ll?, kumppanina ja hupina sinulla, mutta olkaa kauniisti. Auttele sin?, Paavo, Maria, toisien lapsien hoitamisessa," sanoi Paavon ?iti.

"Kyll? me", oli Wolmari heti valmis my?nt?m??n ja lausui tuon my?ntymyssanansa ensim?isen tavauksen niin omituisella ??nen painolla, ett? siin? kuulosti olevan kaksi yyt?. T?m? tuntui niin vakavalta ja luottavalta vakuutukselta, ettei siin? ollut v?hint?k??n ep?ilemisen syyt?; olipa niinkuin se olisi l?htenyt valamiehen suusta.

Ja niin l?htiv?t vanhemmat lehden taittoon... Miks'eik?s.

Hyvin? yst?vin? alkoivat pojat viett?? aikaansa, kuten parhaiten taisivat. K?ytiin katsomassa Hakkilan lasten talospaikkaa, koetettiin lukea, jopa sy?d?kin. Pian kyll?styi kuitenkin Wolmari oloonsa ja aikoi menn? kotiansa.

"?l? nyt viel? l?hde ... olehan nyt niink??n kauvan kuin is? ja ?iti tulevat," pyyteli Paavo.

"Enk? ole ... menen min? ... l?hde sin? saattamaan minua," sanoi Wolmari ?k?isesti.

"En min? l?hde."

"No miks'ei, sanopas?"

"Taitaisit pieks?? minua taas."

Wolmari pisti kainalosauvat kainaloihinsa, harppasi aika hypyn Paavoa kohden ja l?hemm?ksi p??sty?ns? tavoitti ly?d? h?nt? sauvallansa. Mutta Paavo oli varusalla ja v?ltti iskun.

"Kas niin, arvasinhan min? sen... Tuommoinenhan sin? olet! Mutta etp? minua nyt saa yht? helposti kiinni, pieks??ksesi, kuin ennen," sanoi Paavo v?h?n ilkkuen.

Tuon rynn?k?n aikana kiiluivat Wolmarin silm?t kuin kissan silm?t. Niiss? paloi vihan ja ilkeyden tuli. Kun Paavo oli viimeisen sanansa sanonut, lauhkeni h?nen katsantonsa ja h?n n?ytti tulevan lakeaksi kuin lammas.

"En min? vainkaan ... ilman aikojaanhan min? vaan narrasin sinua. Ollaan vain yst?vykset, niinkuin nyt olemme olleet ... enk? min? l?hde kotiin," koki Wolmari hyvitell? Paavoa.

Paavon pelko ja varovaisuus haihtui siihen paikkaan. H?n tuli niin yst?v?lliseksi Wolmarille, ett? oikein halaili h?nt? ja sitten taas elettiin niinkuin ennenkin.

Wolmari k?vell? k?pp?ili lattialla kainalosauvainsa avulla. H?nen is?ns? oli sauvojen alaset p??t varustanut paria tuumaa pitkill? rautapiikeill?, etteiv?t sauvat luiskahtaisi pojan niill? kulkiessa. Niin, olihan h?nkin is?.

Sill?v?lin oli Paavo vet??ntynyt takan luo. H?n oli avojalon ja toisen jalkansa nosti h?n takkakivelle. Saman jalan polvelle pani h?n kyyn?rp??ns? ja tuki k?dell??n p??t?ns?. Siin? asemassa puheli h?n iloisesti Wolmarille. T?m?kin vet?ysi hiljolleen takan luo hyvin yst?v?llisen n?k?isen?, puhellen h?nkin iloisesti niit? n?it?. P??sty?ns? tarkoitettuun paikkaansa, tuki h?n itse?ns? toisella k?dell?ns? takan otsasta, seisoen terveell? jalallansa. Kun he siin? naurussa suin ja hyv?ss? sovussa kesken?ns? iloisesti juttelivat, iski Wolmari sananlausumatta voimansa takaa sauvansa rautapiikin Paavon jalkap?yt??n. Isku oli niin voimallinen, ett? tuo karstalle pyntt??ntynyt rautaporama meni jalkap?yd?n l?vitse, niin ett? se oikein napsahti takkakive? vasten.

"Sainpa min? sinun, senkappaleen, kuitenkin kiinni," sanoi Wolmari ja alkoi menn? kamistamaan pakoon.

Kyll? sen arvaa, mink?laisen parakan Paavo p??sti tuommoisen iskun saatuansa. H?n huutaa porusi ja voivotteli kurkun t?ydelt?, ja kun toiset lapset s?ik?hdyksest? sek? Paavon surkeuden t?hden yhtyiv?t tuohon h?t?huutoon, niin syntyi siit? hirve? metakka.

T?mm?isess? tukalassa tilassa oli Hakkilan pieni kotiv?ki, kun vanhemmat tulivat kotiin lehden taitosta. Tuotakin tuonnemmaksi kuulivat he jo lastensa hengenh?t?isen porun ja r??kymisen, ja riensiv?t sen vuoksi paikalle niin kiireesti kuin suinkin kerkesiv?t. Kovin h?mm?styiv?t he, n?hty?ns? Paavo-pojan huutavan ja tuskittelevan l?vistetyn ja verisen jalkansa vuoksi. Kun he sitten vihdoin p??siv?t asiasta selville, eiv?t he voineet kylliksi ihmetell? Wolmarin julmuutta ja petomaista kavaluutta.

Alun pit?in oli Ellulan Ellu hyvin jumalinen mies. H?n k?vi ahkerasti kirkossa ja tuskiinpa oli ainuttakaan messua, jolloin Ellu ei olisi ollut rippiv?ess?. Raamattua ja muita hengellisi? kirjoja luki h?n ahkerasti, eik? antanut silloin mink??n itsens? h?irit?. T?ll? tavalla oli h?n ajanpitk??n koonnut itsellens? sielt? t??lt?, raamatusta ja muista kirjoista, koko joukon uskonnollisia tietoja. T?m? ei suinkaan olisi ollut moitittavaa, mutta h?n k?ytti n?it? tietojansa itsekk??n syd?mens? tueksi ja korottamiseksi, ja pian paisui se salaiseksi sis?lliseksi hurskastelemiseksi ja ylpeydeksi. Pian tuli asia siksi, ett? Ellu t?ss? omanrakkauden ja itsekk?isyyden salaisessa valossa rupesi enemm?n tarkastelemaan muita ihmisi? kuin itse??n, ja t?ss? toimessaan h?n oli niin ahkera, ettei suinkaan paras poliisimies olisi h?nt? toimissaan voittanut. Kaikkialla ja kaikissa havaitsi h?n vikoja ja puutoksia, yhdess? yht? ja toisessa toista. Vanhemmat eiv?t h?nen mielest??n kasvattaneet lapsiansa, niinkuin kasvattaa olisi pit?nyt ja aviopuolisoiden v?li oli poikennut pois raamatulliselta kannalta. Vaimot olivat muka anastaneet itsellens? liian suuren vallan ja tekeentyneet liian verralliseksi miehens? kanssa. T?mm?inen ei suinkaan ollut laita Aprahaamin aikoina, jolloin Saara kutsui miest?ns? herraksi. T?st? oli h?nen mielest??n seurauksena se, ett? lapset saivat olla ja el?? liikanaisessa vapaudessa ja siis kurituksetta ja Herran nuhteetta. Liikaa oli Ellun mielest? sekin, kun lapset saivat vapaasti leikki?, nauraa ja ilakoida, ja silloinhan eiv?t he muka osanneet antaa vanhemmillensa tarpeellista kunnioitusta eik? pit?? itse?ns? tarpeellisen matkan p??ss? heist?. Useinkin kuin olisi pit?nyt antaa jo selk??n oikein miehen k?dest?, tyydyttiin siihen, ett? hyv?ll? sanalla koettiin muistuttaa ja varoittaa lapsia joistakin poikenpuolisuuksista, ja t?m? oli suuri pahe Ellun mielest?, joka tulisi kantamaan huonoja hedelmi?. T?m?n johdosta ei ollut h?nen luulonsa mukaan kukaan, niinkuin olla olisi pit?nyt. T?t? katsantotapaa hyv?kseen k?ytt?en, rupesi h?n itsess?ns? l?yt?m??n enemm?n t?ydellisyytt? kuin keness?k??n muussa ja t?m? havainto paisutti yh? enemm?n h?nen sis?llist? ylpeytt??n. T?m?n t?ydellisyyden per??n pyrki h?n lakkaamatta, tehden ahkerasti ty?t? sen eteen. T?mm?isen peri-aatteen t?hden se oli kuin h?n vaimonsa ylitse otti semmoisen ylivallan, ett? vaimo parka kadotti kaiken itsen?isyytens? ja joutui tylsistyneesen ja tahdottomaan orjan tilaan. Siit? l?hteest? ne olivat Wolmarin selk?saunatkin kotoisin, sill? h?n tahtoi paremmasti kasvattaa lapsensa kuin muut velvollisuutensa laiminly?neet vanhemmat; kuitenkin lienee h?nen juro, syd?met?n ja ?k?inen luonteensakin ollut hyv?n? apuna h?nen ankaruuteensa.

N?in tavoin luulikin h?n saavuttaneensa yh? suurempaa t?ydellisyytt? ja h?nen puheensa, ty?ns? ja el?m?ns? tulivat toisenlaisiksi kuin ennen; tuntuipa silt? kuin h?n kaikilla n?ill? olisi sanonut muinaisen hurskaan miehen tavalla: "Min? kiit?n sinua Jumala, etten min? ole niinkuin muut ihmiset, ry?v?rit, v??r?t, huorintekij?t" j.n.e.

Kun Ellu oli n?in t?yteen henke? tullut, ei h?nt? tyydytt?nyt en??n mik??n. Kirkon-opissakin rupesi h?n huomaamaan yht? ja toista vikaa ja puutosta, vaikka se oli ensimm?lt? ollut h?nen t?ydellinen ihanteensa. Kun kirkon-opin kanssakin oli niin k?ynyt, oliko sitten kumma, jos ei h?n hyv?ksynytk??n ainoankaan ihmisen ajatustapaa eik? el?m?n laatua? T?mm?inen paisunut mieli ei voinut pysy? kauvan salassa, vaan sen t?ytyi puhjeta ilmi. Vaikka h?n oli luonnostansa hyvin harvapuheinen, tuli h?n nyt niin puhelijaaksi ja kiihke?ksi, ett? sit? oikein ihmeteltiin. Julkisesti alkoi h?n morkata kirkon-oppia ja kaikkia vallalla-olevia uskonnollisia k?sitteit?. Kaikki muut olivat v??r?ss?, h?n yksin vaan oikeassa.

Niist? asioista ei ollut hyv? menn? Ellun kanssa kiistelem??n. Sill? jos joku rupesi h?nt? vastustamaan, viskasi h?n semmoisen raamatullisen sanatulvan vastustajaansa vastaan, ettei siin? ollut aikaa mit??n sanoa eik? ajatella. Sattuiko niin, ettei h?n joskus voinut sanatulvallaan puoliaan pit??, rupesi h?n niin huutamalla ja karjumalla puhumaan, ett? selv?sti huomasi sen tulevan kiukustuneesta ja itsepintaisesta mielest?. Jos vastustaja rupesi puhumaan h?nen lakattuaan, uudisti h?n aina samassa tuokiossa huutamisensa, tukkien huutamisellaan toisen suun ja riist?en h?nelt? sananvuoron. -- Niiss? tilaisuuksissa meni h?n v?h?p?t?isemmiss?kin asioissa suurimpiin tyhmyyksiin asti, kun vaan eiv?t asiat menneet h?nen mielt?ns? my?ten.

Suurella ahkeruudella ja pontevuudella rupesi Ellu nyt levitt?m??n tuota t?ydellisyyden oppiansa. Ihme kumma! Vaikka h?nen oppinsa oli raamatun hengen vastakohta ja vaikkei h?nell? ollut mit??n rakkautta ket??n kohtaan, pelkk?? k?skemist?, vaatimista, pakottamista, parjaamista, uhkaamista ja tuomitsemista vaan --, sai h?n kuitenkin perustetuksi jonkumoisen eri lahkon. T?m?n opin omistivat senlaiset ihmiset, jotka eiv?t olleet pit?neet mit??n lukua raamatusta, eik? siihen perustuvasta kirkon-opista, eiv?t lukeneet, eiv?tk? k?yneet kirkossa ja niin muodoin eiv?t v?litt?neet mist??n mit??n, eliv?t ja olivat vaan niinkuin kuolleet konsanaankin. Kun he sitten kuulivat Ellun julistavan autuaaksi tekev?? oppiansa, takertuivat he heti siihen kiinni kuin k?rp?nen tervaan, sill? heid?nkin halutti nyt tuon uuden opin turvissa taivaaseen p??st?.

H?nen vaimonsa oli jo niin tylsistynyt, ettei h?n voinut k?sitt??, oliko t?m? muutos hyv?ksi tai pahaksi, oliko se oikein vai v??rin. T?ss? tylsistyneess? mieless??n rupesi h?n kuitenkin v?hitellen omaamaan sit? mielipidett?, ett? kyll?kaiketi se Ellu mahtaa kuitenkin olla oikeassa ja siit? hetkest? saakka oli h?nest? sama, olivatpa asiat miten tahansa.

Ensimm?lt? kokoontuivat n?m?t Ellun yst?v?t ja seuraajat Ellulaan hartaushetkij??n viett?m??n, mutta sittemmin kokoonnuttiin muidenkin samanmielisten luona. Niiss? tilaisuuksissa selitteli Ellu toisille, kuinka per?ti turmeltuneeksi raamatun oppi oli k??nnelty ja v??nnelty, ja sent?hden ei muka el?m?nvanhurskautta l?ydy nimeksik??n ihmisiss?. Kirkkoakaan ei Ellu julkisuudessakaan s??st?nyt, vaan sanoi sit? kuolleeksi muoti-asiaksi, jolla ei ole voimaa eik? kyky? luomaan hengellist? el?m?? ihmisiin. Pian rupesivat muutkin ?ly?m??n, kuinka edullisessa tilassa he toki kuitenkin muiden suhteen olivat hengellisiss? asioissa. Seuraus semmoisesta tunnosta oli se, ett? hekin rupesivat katsomaan muita ihmisi? yl?n ja ihailemaan omaa itse?ns?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet