Read Ebook: Annan unelmavuodet by Montgomery L M Lucy Maud Kalima Toini Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1641 lines and 66078 words, and 33 pages

sa pakaasiin ja sanoa h?t?isesti j??hyv?iset Dianalle sek? kiivet? er??n vaunun takasillalle. H?n olisi tahtonut p??st? takaisin Avonleahin Dianan kanssa -- h?n tiesi tulevansa menehtym??n koti-ik?v?st?... Kunpa edes tuo kauhea sade lakkaisi. Oli aivan kuin koko maailma olisi virtanaan itkenyt mennytt? kes?? ja p??ttynytt? iloa. Gilbertin l?sn?olokaan ei tuottanut h?nelle mit??n lohdutusta, kun Charlie Sloane my?skin oli l?sn?, jota saattoi siet?? vain kauniilla ilmalla. Sadeilmalla semmoinen seura tuntui kerrassaan siet?m?tt?m?lt?.

Laivan k??nt?ess? kokkansa ulapalle Charlottetownin satamasta k?vi taivas valoisammaksi, eik? vain taivas. Sade lakkasi, pilviin ilmestyi suuria aukkoja, ja niist? pilkisti aurinko n?kyviin vallan py?re?n? ja kirkkaana, luoden kuparinpunaisen loiston harmaille laineille ja h?lvent?en sumuharsot, jotka siihen saakka olivat peitt?neet saaren punahohteisia rantoja. N?ytti siis kuitenkin tulevan kaunis p?iv?. Charlie Sloane tuli heti niin merikipe?ksi, ett? h?nen t?ytyi menn? alas hyttiin. Anna ja Gilbert j?iv?t siis kahden kannelle.

-- Mainiota, ett? kaikki Sloane-nimiset tulevat merikipeiksi heti kun joutuvat johonkin alukseen, ajatteli Anna syd?mett?m?sti. -- En olisi voinut oikein sanoa j??hyv?isi? n?ille rakkaille seuduille, jos Charlie olisi istunut vieress?ni ja koettanut n?ytt?? tunteelliselta.

-- No niin, nyt me olemme matkalla, virkkoi Gilbert hilpe?sti.

-- Niin, minusta tuntuu aivan samoin kuin Childe Haroldista -- ero on vain siin?, ettei t?m? kuitenkaan ole oikean "is?nmaani rantama", virkkoi Anna r?p?ytt?en ahkeraan silm?luomiaan. -- Se on Nova Scotia. Mutta se maa, josta me eniten pid?mme, tulee meid?n "is?nmaamme rantamaksi", ja siksi on vanha herttainen Prinssi Edvardin saari minulle sit?. On vaikea ajatella, etten ole aina siell? asunut. Ne yksitoista vuotta, jotka kuluivat ennen tuloani sinne, tuntuvat tuskalliselta unelta. Seitsem?n vuotta sitten tulin t?nne juuri t?ll? samalla laivalla -- samana iltana rouva Spencer nouti minut Hopetownista. Muistan niin selv?sti vanhan, kauhean kotikutoisen hameeni ja haalistuneen merimieslakkini ja kuinka juoksentelin ihastuneena nuuskimassa kaikki kolkat sek? kannella ett? hyteiss?. Oli kaunis ilta, voit kuvitella kuinka punaisina rantakalliot hehkuivat auringonpaisteessa! Nyt l?hden taas samaa tiet?, vaikka p?invastaiseen suuntaan. Oi, Gilbert, toivoisin niin ??rett?m?n mielell?ni viihtyv?ni Kingsportissa ja korkeakoulussa, mutta tied?n varmasti, etten voi viihty?.

-- Mutta Anna, mihin on filosofiasi livist?nyt?

-- Se on hukkunut kauheaan, kaikkinielev??n yksin?isyyden ja koti-ik?v?n hy?kyaaltoon. Olen kolme vuotta toivonut p??sev?ni korkeakouluun -- nyt olen matkalla sinne, ja tahtoisin kovasti taas saada istua kotona, omassa pieness? huoneessani. Mutta yhdentekev??! Hyv? tuuleni ja filosofiani kyll? tulevat takaisin, kun kerrankin olen saanut itke? kunnollisesti... Minun t?ytyy tehd? se, mutta on pakko odottaa kunnes p??see illalla johonkin t?ysihoitolan s?nkyyn, olipa se sitten miss? tahansa. Sen j?lkeen olen taas entinen Anna. Olisi hauska tiet??, onko Davy jo ry?minyt esiin vaatekaapista.

Kello oli jo yhdeks?n illalla, kun juna puhisten saapui Kingsportin asemalle. Pian seisoivat matkatoverukset kupus?hk?lamppujen sinert?v?ss? valossa ihmisi? t?ynn? olevalla asemasillalla. Anna tunsi olevansa aivan ymm?ll? ja p??st? py?r?ll?, mutta ?kki? h?nt? syleili Priscilla Grant, joka oli saapunut Kingsportiin jo lauantaina.

-- Tervetuloa, rakas yst?v?! Sin? olet varmaankin yht? v?synyt kuin min? lauantaina t?nne tullessani.

-- V?synytk?! ?l? puhukaan, Priscilla! Olen kuolettavasti n??ntynyt ja maalaistollo ja vain kymmenen vuoden vanha. Vie n??ntynyt ja rusikoitu yst?v?parkasi jonnekin, miss? taas tulee tajuihinsa.

-- Vien sinut suoraap??t? meid?n t?ysihoitolaamme. Minulla on ajuri odottamassa, t??ll? ulkopuolella.

-- On suorastaan siunattu asia, ett? sin? olet t??ll?, Prissy. Ellet sin? olisi t??ll?, niin min? luultavasti istuisin ruskealle matkalaukulleni ja rupeaisin ulvomaan. Kyll? on suuri lohdutus n?hd? edes yhdet tutut kasvot koko t?ss? myllert?v?ss? vieraassa ihmismeress?!

-- Gilbert Blythek? tuossa seisoo? Kyll?p? h?n on kasvanut viime vuosina! H?n oli vasta koulupoika, kun min? olin Carmodyssa opettajana. Ja tuo toinen on tietysti Charlie Sloane. H?n ei sitten ole muuttunut. Kehdossa h?n oli samann?k?inen kuin nytkin ja tulee viel? kahdeksankymmenen vanhana n?ytt?m??n samanlaiselta. T?t? tiet?, ole hyv?. Me olemme kotona kahdessakymmeness? minuutissa.

-- Kotona! kauhistui Anna. -- Tarkoitat kaiketi, ett? saamme istua hirve?ss? t?ysihoitolassa, ik?v?ss?, ahtaassa huoneessa, joka on roskaiselle takapihalle p?in.

-- Hyv? yst?v?, se ei ole ollenkaan mik??n kauhea t?ysi-hoitola. T?ss? on meid?n ajurimme. Nouse vain -- ajuri pit?? huolta matka-arkustasi. Saat pian n?hd?, ett? meill? on oikein hauska asunto, sen my?nn?t itsekin huomenna, kun olet nukkunut suloisesti ja pystyt n?kem??n asiat valoisammalta kannalta. Meid?n asuntomme on isossa harmaassa vanhanaikaisessa kivirakennuksessa Johanneksenkadun varrella, sopivan k?velymatkan p??ss? korkeakoulusta. Siell? p?in asui ennen aikaan vain hienoa ja ylh?ist? v?ke?, mutta nyky??n Johanneksenkatu ei ole en?? muodissa, ja sen talot saavat vain uneksien muistella mennytt? loistoaikaansa. Asunnot ovat niin avaria, ett? asukkaiden t?ytyy ottaa t?ysihoitolaisia saadakseen huoneistoihinsa edes hiukankin el?m??. Meid?n em?nt?mme n?ytt?v?t ainakin pit?v?n hyvin t?rke?n? ilmoittaa meille, ett? he ovat yksist??n suunnattoman tilan paljouden vuoksi ottaneet meid?t. He ovat tosiaankin ihania -- meid?n em?nt?mme, tarkoitan.

-- Kuinka monta heit? on?

-- Kaksi kappaletta. Neidit Hanna ja Ada Harvey. He ovat kaksoisia, syntyneet noin viisikymment? vuotta sitten.

-- Kaksoiset n?ytt?v?t minua oikein vainoavan, virkkoi Anna. -- Minun tielleni ilmestyy kaikkialla kaksoisia.

-- Seh?n on kolkkoa, huudahti Anna v?risten. Mieluummin katselisin pihaa.

-- ?l? sano. Odotahan, niin saat n?hd?. Vanha kirkkomaa on ihastuttava paikka. Se on ollut jo niin kauan hautausmaana, ettei se en?? ole mik??n hautausmaa, vaan kuuluu paikkakunnan n?ht?vyyksiin. K?velin siell? kauan huvikseni eilen. Sit? ymp?r?i kiviaita ja ikivanhat j?ttil?ispuut ja puistok?yt?vi? kulkee ristiin rastiin, ja siin? on mit? merkillisimpi? vanhoja hautakivi? kummallisine kirjoituksineen. Sin? tulet menem??n sinne viel? usein niit? tutkimaan, saatpas n?hd?! Nyt ei sinne en?? tietysti kaiveta hautoja. Muutama vuosi sitten pystytettiin sinne kaunis muistopatsas Krimin sodassa kaatuneille Nova Scotian sotilaille. Muistopatsas on vastap??t? hautausmaan suurta ristikkoporttia ja antaa mielikuvituksellesi tilaisuuden "vapaasti lent??", niinkuin sin? tavallisesti sanot. Tuossa tulee vihdoin viimein matka-arkkusi, ja pojat tulevat sanomaan hyv?sti. Pit??k? minun todellakin antaa Charlie Sloanelle k?tt?? H?nen k?siss??n oli aina jotain kylm?? ja kalamaista. Meid?n t?ytyy pyyt?? heit? joskus k?ym??n katsomassa. Neiti Hanna sanoi minulle aivan vakavasti t?ss? er??n? p?iv?n?, ett? me saisimme pyyt?? nuoria herratuttaviamme "pist?ytym??n" parina iltana viikossa, jos heill? vain on ymm?rryst? l?hte? pois s??dylliseen aikaan. Ja Ada-neiti pyysi hymyhuulin minua kaikin mokomin katsomaan, etteiv?t he istu h?nen hienoille kirjailluille sohvatyynyilleen. Sen min? lupasin, mutta herraties miss? ihmeess? he siin? tapauksessa saavat istua, elleiv?t tahdo istua lattialla, sill? tyynyj? on joka paikassa. Ada-neiti on pianollekin asettanut p?rr?isen nukkatyynyn.

Anna ei voinut muuta kuin nauraa. Priscillan iloinen pakina vaikutti tarkoituksensa mukaisesti ja virkisti h?nt?; koti-ik?v? katosi hetkeksi eik? my?sk??n palannut yht? voimakkaana, kun Anna vihdoin oli yksin omassa pikku huoneessaan. H?n astui ikkunan ??reen ja katseli ulos. Katu sen alapuolella oli h?m?r? ja hiljainen. Vastap??t? paistoi kuu pilvenhattarain lomitse vanhan kirkkomaan puiden yll?, juuri muistopatsaan ison leijonanp??n takana.

Anna ei voinut ymm?rt??, ett? h?n todella oli saman p?iv?n aamuna l?htenyt Vihervaarasta. H?nest? tuntui kuin siit? olisi kulunut rajattoman pitk? aika. -- Senh?n saa usein matka ja muutos aikaan.

-- Juuri tuo sama kuu pilkist?? nyt Vihervaaraankin, ajatteli h?n puoli??neen itsekseen. -- Mutta min? koetan olla sit? ajattelematta -- muutenhan min? oikein hemmottelisinkin koti-ik?v??ni. En aio edes suoda itselleni suloista itkuhetke?. J?t?n sen sopivampaan tilaisuuteen, ja nyt min? menen kilttin? ja j?rkev?n? tytt?n? nukkumaan.

UUSIA VAIKUTELMIA.

Kingsport on omituinen vanha kaupunki, jonka juuret palautuvat ensimm?isten siirtolaisten aikoihin saakka. Siit? henkii vanhanaikaisuus, ja se muistuttaa vanhaa hienoa naista, joka pukeutuu viel? lavendelituoksuisiin, oman nuoruutensa aikojen muotien mukaisiin vaatteisiin. Se on hankkinut itselleen jonkun uudenaikaisen vivahduksen, mutta syd?n on s?ilynyt entisen?; se on t?ynn? omituisia vanhoja muistomerkkej? ja verhoutuu muinaisten tarujen ja legendain romanttiseen s?dekeh??n. Aluksi se vain oli raja-asema, etuvartiopaikka er?maan laidassa, siihen aikaan, jolloin intiaanit yht?mittaa toivat vaihtelua uutisasukkaiden el?m??n, johon sis?ltyi hyvinkin j?nnitt?vi? tapauksia. Kaupungista tuli sitten englantilaisten ja ranskalaisten v?linen riidanaihe, ja sen miehitti milloin toinen, milloin toinen puoli. Ja jokaisesta miehityksest? j?i siihen uusi arpi, jonka taistelevat kansallisuudet olivat siihen polttaneet.

Kingsportin puistossa on py?re? torni, joka ennen muinoin kuului rannikkopuolustukseen ja oli varustettuna kiertotykill?, mutta nyky??n on muurit t?hritty t?yteen matkailijain nimikirjoituksia. Vanha h?vitetty ranskalainen linnoitus n?kyy kaupungin ulkopuolella olevalla kukkulalla, ja sen toria koristavat muutamat umpeennaulatut vanhanaikaiset kanuunat. Maankamara on t??ll? historiallista, eik? vanhoista muistorikkaista paikoista mik??n ole niin erikoinen ja vieh?tt?v? kuin vanha Pyh?n Johanneksen kirkkotarha aivan kaupungin syd?mess?. Sit? ymp?r?i kahdelta puolen hiljaisten, vanhanaikaisten talojen reunustamat kadut, kahdelta muulta taas uudenaikaiset liikennereitit t?risevine vaunuineen ja kiiruhtavine kulkijoineen. Jokainen Kingsportin kansalainen on ylpe? omistusoikeudestaan vanhaan Pyh?n Johanneksen kirkkotarhaan, sill? jos h?n kuuluu edes jotakuinkin hyv??n sukuun, niin h?nell? on joku "esi-is?" sinne haudattuna, mureneva kivilaatta pystyss? p??n puolella tahi suojaavasti haudan yli asetettuna ja t?rkeimm?t p?iv?m??r?t vainajan el?m?st? kiveen kaiverrettuina. Harvoin on n?iden vanhojen hautapatsaiden koristamiseen uhrattu mit??n taiteellista taituruutta. Useimmat ovat hakatut ymp?rist?n kivilouhimojen ruskeasta tahi harmaasta kivest?, ja niiss? voi harvoin huomata koristeluyrityksi?. Muutamia koristaa p??kallo ynn? ristiin asetetut luut, joita kruunaamassa on enkelinp?? suuremman esteettisen vaikutuksen aikaansaamiseksi. Moni hautapatsas on kaatunut ja mennyt rikki. Miltei kaikkia on ajan hammas kalvanut, joten muutamista on kirjoitus kulunut aivan n?kym?tt?miin ja toisissa tullut hyvin ep?selv?ksi. Kirkkotarha muistuttaa suurta lehtimajaa, jonka ymp?rill? ja sis?ll? kasvaa riviss? tuuheita jalavia ja pajupuita. Luulisi vainajien uinuvan t??ll? hyvin h?iritsem?tt?, hiljaa lepattelevien lehtien huminassa, rauhassa l?heisten katujen h?lin?lt?.

Ensimm?isen? iltap?iv?n??n Kingsportissa kuljeskeli Anna hitaasti kirkkomaalla. Aamup?iv?ll? h?n oli Priscillan kanssa mennyt korkeakouluun kirjoittautumaan oppilaaksi, eik? sin? p?iv?n? en?? ollutkaan muuta teht?v??. Tyt?t poistuivat sielt? mahdollisimman pian, sill? oli hyvin v?h?n rohkaisevaa liikkua suurissa nuorisoparvissa, miss? useimmat n?yttiv?t olevan jokseenkin ymm?ll?, ik??nkuin he eiv?t olisi viel? oikein tiet?neet, miss? heid?n paikkansa oh.

Vastatulleet, tahi akateemisesti sanottuna keltanokat, seisoivat hajallaan kahden tahi kolmen hengen ryhmiss? katsoen vieraasti toisiaan. Junior-ylioppilaat, i?n ja opin puolesta jo jonkun verran pitemm?lle p??sseet, olivat kokoontuneet eteisen isoon porrask?yt?v??n ja p??stiv?t silloin t?ll?in kuuluville keuhkojensa koko voimalla jonkinlaisen sotahuudon, jonka tarkoituksena oli "tymp?ist?" otaksuttuja vihamiehi?, senioreja, jotka olivat olleet kahta vuotta kauemmin korkeakoulussa ja katsoivat voivansa luoda silloin t?ll?in ylimielisen arvostelevan katseen "poikasiin". Gilberti? ja Charliea ei n?kynyt miss??n.

-- Ajat muuttuvat, sanoi Priscilla. -- En olisi uskonut sen p?iv?n milloinkaan koittavan, jolloin minusta olisi ilo n?hd? Charlie Sloanen tinanapit. Ne olisivat ainakin tuttua n?ht?v??.

-- Voi, huokasi Anna, -- en voi selitt??, milt? minusta tuntui, kun seisoin odottamassa vuoroani ilmoittauduttaessa -- tunsin olevani yht? v?h?p?t?inen kuin pienist? pienin pisara vesi?mp?riss?. Ei ole hauskaa tiet?? olevansa v?h?p?t?inen, mutta on siet?m?t?nt?, kun sieluun hankautuu tietoisuus siit?, ettei koskaan voi tullakaan miksik??n muuksi... Ihan silt? minusta tuntui kuin olisin ollut n?kym?t?n ilman suurennuslasia ja kuin kuka tahansa noista hirtt?m?tt?mist? "senioreista" olisi voinut astua p??lleni.

-- Odota vain ensi vuoteen, lohdutti Priscilla. -- Silloin on meid?n vuoromme n?ytt?? alentuvilta. Tietysti on tuskallista tuntea itsens? noin v?h?p?t?iseksi, mutta luulen sen kuitenkin olevan helpompaa kuin tuntea olevansa niin iso, karkea ja k?mpel? kuin min? tunsin olevani -- vain siksi ett? satuin olemaan pari tuumaa pitempi muuta joukkoa. En tietenk??n pel?nnyt kenenk??n "seniorin" astuvan p??lleni -- pikemminkin tuli mieleeni, ett? he ehk? luulevat minua aarniomets?n j?ttil?isnaiseksi, joka on ruvennut himoitsemaan sivistyksen murusia.

-- Vika on kai siin?, ett? me emme ole viel? ehtineet tottua siihen, ett? kaikki on t??ll? suuripiirteisemp?? kuin seminaarissa, jatkoi Anna, joka otti mielell??n selv?n asioista pohjia my?ten. -- Kun l?hdimme seminaarista, niin me tunsimme siell? joka ainoan ja meill? oli oma, kaikkea muuta kuin halpa asemamme muitten joukossa. Me olemme kaiketi tiet?m?tt?mme odottaneet saavamme jatkaa Redmondissa el?m?? juuri siit?, mihin se p??ttyi seminaarissa, ja nyt meist? tuntuu silt? kuin olisimme pohjaa vailla ja maa liukuisi jalkojemme alta. Min? olen sek? iloinen ett? kiitollinen, ettei kukaan kilteist? Avonlean t?deist? voi katsoa syd?meeni juuri t?ll? hetkell?, sill? he saisivat silloin vain vett? myllyihins? ja huudahtaisivat: enk? min? sanonut! -- He olisivat varmoja siit?, ett? t?m? on lopun alkua, vaikka se onkin aivan p?invastoin -- sen alun loppua, joka ep?ilem?tt? on sujunut v?h?n niin ja n?in.

-- Niin juuri. Niin puhuu oikea Anna. Kyll? me pian totumme ilmanalaan, ei ole h?t??. Huomasitko sin? tytt??, joka seisoi kauan aikaa aivan yksin vaates?ili?n oven vieress? -- hyvin siev?, ruskeasilm?inen tytt?, yl?huuli aivan lyhyt?

-- Huomasin. Kiinnitin erikoisesti huomiota h?neen, sill? h?n oli varmaan ainoa koko joukossa, joka n?ytti yht? yksin?iselt? ja orvolta kuin tunsi olevansakin. Sin? olit minun seuranani, mutta h?n oli aivan yksin.

-- Kyll? h?n taisi tuntea itsens? hyvin hylj?tyksi. N?in h?nen monta kertaa tekev?n yrityksi? tulla meid?n luoksemme, mutta h?n ei tullut sit? kuitenkaan tehneeksi -- h?n oli varmaan liian ujo. Olisin toivonut h?nen tulevan. Ellen min? olisi mielest?ni ollut ihan j?ttil?inen, olisin kyll? ensiksi l?hestynyt. Mutta en olisi mist??n hinnasta suostunut marssimaan leve?n k?yt?v?n poikki, kun pojanheitti?t vetelehtiv?t portaissa. Siev? ja herttainen h?n joka tapauksessa oli.

-- Aamiaisen j?lkeen aion pist?yty? kirkkomaalla, virkkoi Anna. -- En kyll?k??n usko, ett? kirkkomaa on luotu virkist?m??n mielt?, mutta se on l?hin paikka, miss? on puita, ja ilman puita en voi olla. Aion istua jollekin vanhalle kivelle, uinailla ja kuvitella olevani Avonlean mets?ss?.

H?nen suunnitelmansa ei kuitenkaan semmoisenaan toteutunut, sill? p??sty??n m??r?paikkaansa Anna n?ki niin paljon mielenkiintoista, ettei voinut uinailla, vaan p?invastoin piti silm?ns? selko sel?ll??n. He astuivat valtavasta ristikkoportista sis??n ja kulkivat yksinkertaisen, mutta jykev?n kaariholvin alta, jota kruunaa Englannin majesteettinen leijona, ja olivat kohta vihert?v?ss? ymp?rist?ss?, viile?ss? h?m?r?ss?, jossa vain tuuli hiljaa kuiskailit He astuivat eteenp?in puiden muodostamia pitki?, ruohonpeitt?mi? holvik?yt?vi? ja lukivat outoja, seikkaper?isi? hautakirjoituksia. Silloin, kun n?m? kirjoitukset oli kaiverrettu, oli ihmisill? ollut runsaammin aikaa kuin nykyp?ivin?.

"T?ss? lep?? H?nen Ylh?isyytens? Albert Crawford", luki Anna kuluneesta, harmaasta kivest?, -- "useita vuosia ollut H?nen Majesteettinsa tykist?np??llikk?n? Kingsportissa. Palveli sotav?ess? v:n 1763 rauhaan, jolloin erosi heikontuneen terveytens? vuoksi. H?n oli urhoollinen upseeri, mit? parhain puoliso, is? ja syd?mellisin yst?v?. Kuoli 29 p:n? lokakuuta 1792, 84 vuoden i?ss?." -- Ajattele, Prissy, miten t?ynn? seikkailuja h?nen el?m?ns? on varmaankin ollut! Mit? h?nen henkil?kohtaisiin ominaisuuksiinsa tulee, n?ytt?v?t ne olleen kaiken kiitoksen yl?puolella. Saikohan h?n yht? paljon tunnustusta el?ess??n?

-- Niin, kuka tiet??, vastasi Priscilla. -- T?ss? on toinen. "Aleksanteri Rossin muistolle. Kuoli 22 p:n? syyskuuta 1840, 43 vuoden i?ss?. Kiven pystytti kiitollisuuden osoitukseksi er?s, jota h?n palveli 27 vuotta niin uskollisesti, ett? vainajaa pikemmin pidettiin t?yden luottamuksen ja syv?n kiintymyksen ansainneena yst?v?n?."

-- Siin? oli kaunis hautakirjoitus, sanoi Anna miettiv?n?. -- En osaisi toivoa itselleni sen parempaa. Me olemme kaikki palvelijoita tavalla tahi toisella, ja jos hautakirjoitus pit?? paikkansa sanoessaan, ett? olemme olleet uskollisia, niin eih?n muuta tarvita. T?ss? on pieni surullisen n?k?inen harmaa kivi "pikku lemmikin muistoksi". Ja t?h?n on toinen kivi "pystytetty muistoksi vainajalle, joka on muualle haudattu". Tahtoisin tiet??, miss? se tuntematon hauta on. Voi, Prissy, nykyajan kalmistot eiv?t milloinkaan liikuta niin syd?nt? kuin t?m?. Sin? olit oikeassa -- t?nne min? tulen usein. Olen jo aivan ihastunut t?h?n paikkaan. Mutta katsohan, me emme ole t??ll? ainoat -- tuolla on nuori tytt? viereisen k?yt?v?n p??ss?.

-- Niin, ja min? luulen, ett? se on sama tytt?, jonka min? n?in korkeakoulun eteisess? aamulla. Olen pit?nyt h?nt? silm?ll? v?h?n aikaa. H?n on noin viisi, kuusi kertaa tullut v?h?n matkaa t?nnep?in ik??nkuin haluten tulla meit? puhuttelemaan, mutta yht? monta kertaa k??ntynyt takaisin. Joko h?n on hirmuisen ujo taikka h?nell? on paha omatunto. Menn??n h?nt? vastaan. On varmasti helpompaa tutustua t??ll? ulkoilmassa kuin korkeakoulun seinien sis?puolella.

He alkoivat kulkea nurmettunutta puistok?yt?v?? pitkin tuntematonta nuorta tytt?? kohti. Tytt? oli istuutunut hautakivelle tuuhean, kauniin halavan suojaan. H?n oli todella hyvin kaunis, sit? kauneustyyppi?, jossa enemm?n vieh?tt?v?t v?rit ja eloisuus kuin s??nn?lliset piirteet. Silkinhienoissa hiuksissa oli ruskean kastanjan loiste, ja vieno puna oli kohonnut h?nen py?reille poskilleen. Suurten, ruskeiden ja lempeiden silmien yll? kaareutuivat mustat, selv?piirteiset kulmakarvat, ja suu liian lyhyine yl?huulineen oli ruusunpunainen. H?n oli pukeutunut hyvin sulavaan ruskeaan k?velypukuun, jonka helman alta pilkisti esiin pari pient?, eritt?in muodinmukaista kenk??, ja bananinkeltainen hattu, jonka kupua seppel?iv?t isot, kullanruskeat unikot, todisti ehdottomasti tulleensa hattuompelijattaren k?sist?, joka oli mestari alallaan. Priscillan mieleen tuli omituisen kiusallisesti se seikka, ett? Avonlean ompelutarpeidenkaupan neiti oli vaatettanut h?nen hattunsa, ja Anna, jolla oli hiukan h?iritsev? tunne, olisi tahtonut tiet??, n?yttik?h?n h?nen puseronsa, jonka h?n oli itse ommellut ja jonka rouva Lynde oli h?nen sit? koettaessaan nuppineuloilla merkinnyt pienennett?v?ksi, hyvin maalaiselta ja kotitekoiselta tuntemattoman nuoren tyt?n harvinaisen tyylikk??n puvun rinnalla. Annan ja Priscillan mieli teki yht?kki? k??nty? takaisin.

Mutta he olivat jo pys?htyneet ja k??ntyneet harmaata kive? kohti. Oli liian my?h?ist? per?yty?, sill? ruskeasilm?inen tytt? oli n?ht?v?sti jo huomannut, ett? he olivat tulleet tehd?kseen h?nen kanssaan tuttavuutta. H?n nousi hyvin nopeasti ja l?hestyi heit? k?si ojennettuna ja iloisesti ja yst?v?llisesti hymyillen, osoittamatta v?h??k??n ujoutta tahi pahaa omaatuntoa.

-- Olen niin kovasti toivonut saada tiet??, ket? te molemmat olette, huudahti h?n innokkaasti. -- Olen toivonut sit? ihan kuolemakseni... N?in teid?t aamulla eteisess?. Huh, eik? siell? ollut kauheata? Min? toivoin jo todellakin, ett? olisin j??nyt kotiin ja mennyt naimisiin.

Tyt?t purskahtivat ??neen nauramaan kuullessaan t?m?n odottamattoman tunnustuksen. Ruskeasilm?inen nauroi my?skin.

-- Se on totinen tosi -- min? olisin voinut menn? naimisiin. Tulkaa istumaan t?h?n hautakivelle, niin tutustumme. Se ei ole vaikeata. Min? tied?n, ett? me ihastumme hirmuisesti toisiimme -- sen min? tunsin hengess?ni heti kun n?in teid?t aamulla korkeakoululla. Minulla oli kova halu tulla teit? syleilem??n.

-- Miksi te ette tehnyt sit?? kysyi Priscilla.

-- Niin, en tullut sit? tehneeksi. Minulla on se vika, etten voi koskaan mit??n p??tt?? -- min? ep?r?in aina. Kun p??t?n jotain tehd?, on heti kuin jokin sis?inen ??ni k?skisi tehd? p?invastoin. Se on kauhean kiusallista, mutta sellaiseksi min? olen syntynyt. On aivan turhaa koettaa muuttaa minua toisenlaiseksi tahi torua, niinkuin muutamat tekev?t. Sent?hden en my?sk??n voinut olla niin p??tt?v?inen, ett? olisin tullut teit? tervehtim??n, vaikka kuinka olisi haluttanut.

-- Me luulimme teit? ujoksi, virkkoi Anna.

-- E-ei. Ujous ei kuulu Philippa Gordonin moniin puutteisiin tahi hyveisiin. Minua sanotaan mukavuuden vuoksi Philiksi. Niin voitte tekin aivan hyvin sanoa. No, mik? teid?n nimenne on?

-- T?m? on Priscilla Grant, vastasi Anna osoittaen sormellaan toveriaan.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet