Read Ebook: Niobe: Nykyajan romaani by Lie Jonas Inha Into Konrad Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 573 lines and 54211 words, and 12 pages

I am, of course, not referring to those furnaces which are endowed with more than the average human intelligence; those superfurnaces which are met with in the advertisements, which shake themselves down, shovel their own coal, carry and sift their own ashes, regulate their own draughts, and, if they do not actually order and pay for their own coal, at least consume it as carefully as if they did.

With a furnace like mine a man experiences all the emotions of which he is capable. He loves, he hates, he admires, he despises, he grieves, he exults. There have been times when I have felt like patting my furnace; and again, times when I have slammed his little door and spoken words to him far, far hotter than the fire that smouldered and refused to burn in his bowels. I judge from what I have read that taming a wild animal must be a good deal like taming a furnace, with one important exception: the wild-animal-tamer never loses his temper or the beast would kill him; but a furnace, fortunately for suburban mortality, cannot kill its tamer.

NO STAIRS!--NO ATTIC

ATTICS are done for! Listen to the words of the man who has built, and written about, what he calls a Servantless Cottage:--

'Climbing stairs is ofttimes too strenuous for the happy housewife, so there must be no stairs.'

Shades of our grandmothers! If we can believe this enthusiastic designer and builder, only a few more decades at most will miserable women, unhappy housewives, and, by inference, undesirable mothers, continue to drag up and down stairs their pitiful existences in houses of more than one story.

'No stairs! No stairs!' the young wife cried, And clapped her hands to see A house as like a little flat As any house could be!

And observe also, not only the vanishing of stairs and attics, but the disappearance of the servant-problem. 'For in this Servantless Cottage,' says the satisfied man, 'milady need fear no drudgery. A very few hours will suffice for housekeeping and cookery. Work becomes a pleasure and a maid undesirable.'

Well, well! There have been a good many proposed solutions of the domestic service question--but to solve it by giving it up seems no very crowning triumph of domestic mathematics. The experience of innumerable young married couples with kitchenettes goes to show that life can be conducted under that solution, especially when the couples are young and but recently married. Then, indeed, they need neither an attic in the top of the house nor a general--that brave girl capable of turning a quick efficient hand to everything from dusting to doughnuts--all over it. But why not, for that matter, admit that 'climbing is ofttimes too strenuous for a happy general.' She, too is human--has legs--gets tired--

Now, as a matter of fact, a bungalow is a pretty good thing. If this student of architecture and domestic economics had contented himself with a plain and simple description of his servantless cottage, I dare say I should have read it in the most friendly spirit imaginable: and certainly with no desire to criticize his conclusions. It was that silly remark about 'milady' that aroused opposition. We live in a republic and we are most of us reasonably self-respecting men and women, not a milady among us, unless she happens to be making a visit--in which case, one place she is not visiting is a servantless cottage. And so, in a word, the servantless cottage ceases to be an honest, more or less successful effort to provide a home in which the housewife can most conveniently do her own work, and appears a neat little example of snobbish absurdity. Work becomes a pleasure to the happy housewife for whom climbing a flight of stairs is ofttimes all too strenuous--so keen and persistent a pleasure that domestic service is 'undesirable!' Is anybody really expected to believe it? Or is domestic service itself a phase of domesticity that can be so cheerfully eliminated? Has the servant--and, bless you! the word has often enough been a term of honor--no really fine and enduring place in the scheme of gracious and cultivated domestic management?

For many generations, stairs and service have been inseparable from the amenities of domestic living. One has only to imagine these two essentials suddenly eliminated from literature, to experience a pained sensation at the care-free way in which the man of the servantless cottage gets rid of them. And one has only to look about the world as it stands at present, servant-problem and all, to realize that it is the value of good domestic service which actually creates and keeps alive the problem itself. For even if the happy housewife enjoys every single item of housekeeping and cookery, there are times when her personal attention to them is obviously undesirable.

Concerning stairs: I perhaps have more feeling for them than most; but I am quite sure that I speak at least for a large minority. It is the flatness of the flat, its very condensed and restricted cosiness, its very lack of upstairs and downstairs, which prevents it from ever attaining completely the atmosphere of a home. The feet which cross the floor above your head are those of another family; the sounds which reach you from below are the noises of strangers; the life horizontal of the flat serves its convenient use but only emphasizes the independence and self-respect of the life vertical, master of the floor above, master likewise of the basement. I, who have lived happily in a flat, nevertheless feel more human, less like some ingeniously constructed doll, when I can take my candle in hand and go upstairs to sleep. Because I have lived happily in a flat, I want no bungalow. There is something fine in going to sleep even one flight nearer the stars--and away from the dining-room.

And no stairs--no attic. My conviction increases that this man was an atticless child, without grandparents himself, and without thought of his own possible grandchildren. Or is the stairless, servantless, atticless cottage--'truly the little house is the house of the future'--meant also to be childless? An examination of the plan shows a so-called bedroom marked 'guest or children,' which indicates that the happy housewife must exercise her own judgment. There are accommodations for one guest or two children, but it seems fairly evident that guest and children exclude each other. Milord and miladkkeja yksi tahi tusina, se ei t?ss? merkitse mit??n. Aikain kuluessa on niiden luku supistettu yhteen taloa kohti, -- p??asiallisesti taloudellisista syist?... T?t? on runollisesti ihannoitu nimityksell? 'Freyan rukki', -- ja se tietysti on jotain, jota kohtaan nuori nykyajan nainen suuntaa halunsa ja haaveensa" --.

Viimeist? lausetta seuraava katse ja kasvojen ilme ehdottomasti k??ntyi Minkaan, joka istui hajamielisen? ja hermostuneesti hypisteli kyn??ns?, kaikkea muuta, mutt'ei kirjoitustaan ajatellen.

"Nyt h?n p?yhistelee ja luulee onnistuneensa oikein hyv?sti", sipisi Berthea pannen liikkumaan taipuvan nen?np??ns?... "Katso kuinka h?n k??ntelee itse??n --" -- "Ole vaiti, h?n huomaa, ett? sin? teet h?nest? pilkkaa", uhkasi Minka kiihke?sti.

Schulteiss asteli miettiv?isen? edes takaisin ja tuijotti jalkojaan, joiden muodosta h?n n?ytti olevan erinomaisen turhamainen. H?n asetti jalkansa huolellisesti ja sirosti eteens? askel askeleelta, ja aina k??ntyess??n notkahutti h?n syv?lle polviaan, ik??nkuin vahvistukseksi ajatusty?lleen.

H?n alkoi innostua yh? enemm?n, k??nteet k?viv?t yh? nopeammiksi ja polvien notkaukset yh? merkitsev?mm?n syviksi. ?kki? h?n pys?htyi s?teilev??n itsetietoiseen hymyyn.

"'Rukin historia'... se tulee nimeksi teokselle, jonka aion kirjoittaa, -- monta nidosta --. Mit? kaikkea rukin ??ress? on kehr?tty... Miehet ovat villatukkoina kulkeneet lankarenkaan l?pi. Se on, y-ym", h?n nosti leukansa ilmaan ja puhalsi, -- "kaiken tuon romanttisen k?sityskannan naisesta min? j?t?n maailman pienille tuhrijoille. Min?, min?", -- ??ni kiihtyi ?kki? intohimoiseksi kiljunaksi, -- "aion sytytt?? palosoihdun, -- palosoihdun! -- n?ytt?? orjan, joka ostetaan ja myyd??n ja kytket??n rukkiin. Ja sitten, neiti Minka", -- h?n pys?htyi ja loi h?neen samalla juhlallisen ja viekkaan katseen, ik??nkuin luonnolliseen sotatoveriin, -- "alkaa vapaudentaistelu. -- Mutta ensiksi, -- ensiksi sen vahingon historia, jonka nainen on saanut, h?nen syv?n lankeemuksensa historia... Eritt?in arkaluontoinen, monimutkainen, hienonhieno asia, jonka ainoastaan nero, l?pitunkevin psykolooginen silm? voi selvitt??, -- paljastaa kaikkine yksityiskohtineen. Semmoisen miehen t?ytyy tuntea naisen syd?n juurtajaksain, -- juurta -- jaksain!"... Arnt nyki ja veteli h?nen nen?liinansa kulmaa, joka pisti ulos takin takataskusta.

H?n loi verisen katseen Minkaan.

... "H?n keimailee miehen edess? ja leikittelee h?nen kanssaan niin itsekk??n kylm?ll? intohimolla ja verenhimoisella kiihkolla kuin kissa hiiren kanssa... H?n -- h?n -- h? -- ?n", -- h?n kyykistyi polvilleen mairittelevan n?k?iseksi, -- "istuu lumoovana ansaluukun ??ress?, imartelee ja viekottelee, -- ja kun tyhmeliini siihen pudota kopsahtaa", -- seurasi halveksiva potku, -- "antaa el?m?ns? ja kokonaisen tunnemaailman", -- suurten ulkonevain huulten pieliss? alkoi sinisen kalpeasti v?r?hdell?, -- "niin h?n vuodattaa kyyneleit? niin lumoovia, niin syd?nt? s?rkevi?"... Schulteiss harppasi edes ja takaisin, ja nen?liina riippui kuin h?nt? h?nen per?ss??n... "Nainen on muuttunut maailman suureksi petturiksi... h?nell? on alhainen saatanallinen vaisto, jonka intohimo on viekotella, -- -- h?n on muuttunut vaaralliseksi, -- min? sanon, -- tuhansin viettelevin v?rin keimailevaksi myrkkyitikaksi." ??ni ?kki? muuttui pirullisen ter?v?ksi ja kime?ksi... "Olennoksi, e -- he, he, -- jota -- jota -- olisi psykoloogisesti tutkittava ja valvottava samalla ep?luottamuksella kuin k??rmett?, jota luullaan kesytetyksi." -- "Ih hih hih, -- hih hih, -- tshi tshi tshi, -- k??rme, kas k??rme"... Ole koetti nyt vuorostaan saada heiluvan nen?liinan kokonaan ulos vedetyksi seljapuisen raippansa koukkuisella p??ll?. Schulteiss levitti hajalleen molemmat haaransa, keinui niill? ja myh?ili kattoon, poskillaan hivuttava puna ja niska korkeaa kyttyr?? vastaan nojaten. K??rme nyt riippui suoraan alasp?in, ja kaikki silm?t vartioitsivat j?nnityksell?, milloin se taas rupeaisi liikkumaan.

"T?m? oli kauhea kuva, jonka teille paljastin", -- lausui h?n vihdoin syv??n heng?ht?en ja k??ntyi Minkaa kohti. Pitk?in, alas painuneiden silm?ripsien alta kohosi Minkan katse viattomana ja vierastaen. "Kuinka? -- Mit? sanoitte? -- Min? kirjoitan teemaani, hra Schulteiss."

H?nen kasvonsa lensiv?t aivan harmaiksi. Itsetietoinen innostus kutistui ?kki? kokoon ja katosi pieneksi, pelokkaasti k?rsiv?ksi olennoksi, h?n yski ja ?nk?tti: -- "Sen j?lkeen aioin... aioin esitt?? naista sill? kannalla, kun -- sielukas tunne h?nen omasta arvostaan on her?nnyt, -- h?nen suurta, ihanaa taisteluansa meid?n aikanamme ja syv?? -- syv??" -- -- "Hihihi-i, -- k??rme... tuossa makaa k??rme!" -- poikain kesken purskahti valloilleen hurja hillitsem?t?n nauru. Schulteiss katsoi h?mmennyksiss? ymp?rilleen. -- "Tuossa -- tuossa, hra Schulteiss"... n?ytti Berthea avuliaasti.

Schulteiss hairasi ?kki? nen?liinan lattiasta, palasi kirjain luo ja ryhtyi nolona toiseen l?ksyyn...

"E -- he he, -- sitten oli meill? maantiedett?, -- Langfjeldit"... "Saitpahan panemaan kokoon sateenvarjonsa", kuiskasi Berthea riemuissaan.

Schulteiss selaili kirjaa hermostuneena ja levottomana... Poikain silm?t olivat lakkaamatta seuranneet nurkassa olevan sein?kellon viisaria.

"Kello on jo kymment? minuuttia vailla kaksitoista, hra Schulteiss", ilmoitti Arnt viattomasti, -- "emmek? viel? ole saaneet l?ksyj? ensi kerraksi."

"Vai niin, -- noh -- historiassa ottakaa luku loppuun."

"Lukuko loppuun! kun ei viel? ole kuulustettu alkuakaan... Pit??k? meid?n ottaa kaksi l?ksy? samaksi tunniksi"... napistiin ja mutistiin siin? viekkaassa tarkoituksessa, ett? saataisiin j?ljell? olevat minuutit kulumaan. Viisarin imeytyess? ja madellessa l?hemm?ksi kahtatoista nousivat ?kki? sek? lukkarin ett? nimismiehen poika pystyyn kirjat yhteensidottuina kainalossa. Heille tuli aina semmoinen hirve? kiire kellon ly?dess?, kun muka olivat saaneet -- he vetosivat siihen -- kotoa ankarat k?skyt saapua ajoissa p?iv?llisille. Massi, tohtorin kahdentoista-vuotias tyt?r alimmalta luokalta, oli samassa tuokiossa Minkan luona; ja Berthea hy?kk?si alas rappusia ollakseen paikalla, kun pojat ulko-oven edess? sitoivat sukset jalkaan ja l?htiv?t makasiinim?ke? laskemaan. Schulteiss kokosi v?linpit?m?tt?m?n n?k?isen? kasaan muutamia p?yd?lle j??neit? kirjoja.

"Antakaa anteeksi, mutta en saanut kirjoitustani t?n? p?iv?n? aivan valmiiksi", virkkoi Minka kokoillessaan tavaroitaan; -- "mutta min? todella k?vin hieman hajamieliseksi. Te puhuitte niin innokkaasti"... "Vai niin, en min? ole mik??n argus, sen vakuutan teille, -- min? en tahdo valvoa -- oppilasta, joka on kasvanut valvonnasta pois", -- h?n huudahti kiivaasti, -- "min? -- min?" -- ??ni vapisi sis?llist? liikutusta.

Minka seisoi, ik??nkuin miettien jotain: -- "Schulteiss"... alkoi h?n varovasti ja tutkistellen... "Tunnetteko er?st? neiti Feiringi??"

"Neiti Thekla Feiringi?... Kyl -- l?... tunnen kyll?, -- ellei kukaan muu kysy, -- meid?n kesken, -- ainoastaan meid?n kesken!... On minulla omat vainuni... H?n on yksi niit? naisia, jotka kirjoittavat 'Kahdenteenkymmenenteen vuosisataan'... yksi niit? lintusia, jotka viel? visert?v?t puunlatvoihin piiloutuneina -- syvimp?in salanimien suojassa". -- "H?n tulee t?nne t?n??n", intoili Minka, --"h?n on matkalla vouti Preusin luo, joka on ottanut h?net kotiopettajattareksi. Min? olen semmoisessa j?nnityksess?"... lausui h?n, kun riensi huoneesta. Schulteiss seisoi kauan ja tuijotti oveen, kun se oli Minkan j?lkeen sulkeutunut.

-- Kello jo nelj?? l?henteli, ennenkuin kartanolta alkoivat kuulua umpikulkuset ja neiti tuli. Lumituisku ja huono keli olivat h?nt? viivytt?neet. Sill? v?lin kun alhaalla k?vi vilkkaaksi ja talonmies tuli hevosta ottamaan, seisoi Schulteiss ylh??ll? kouluhuoneen akkunassa, hieroi ruutua ja katseli, ja vanhimman j?lkeinen poika talossa, Kjel, kiiruhti paljain p?in neiti? vastaan ottamaan.

Melkein kuin pyryn peitt?m? virstanpatsas neiti Feiring seisoi eteisess?, itsepintaisesti kuurona kaikille yst?v?llisille kutsumuksille. H?nt? ei mitenk??n saatu saliin l?htem??n, ennenkuin h?nen p??lt??n oli riisuttu paksu kuori p??llysvaatteita ja jaloista raskaat karvaiset t?pp?set.

Ja sitten h?net huomattiin hieman espanjanruokomaiseksi soreaksi naiseksi, joka oli puettu muodikkaaseen, vartalon mukaiseen kappaan, liepeet ja hiat nahalla reunustetut. Kapan selk?napeista killui toinen pahasti irrallaan melkein poikki kuluneen langan p??ss?, ja kaulasta riippuva upea silkill? vuorattu muhvi lemusi hajuvedest?. Kokoon rutistetun nen?liinan vierest? h??m?tti sielt? sis?st? jotain keltaisen kirjavihkon tapaista.

Kjel tunsi h?nen tarkastavan syrj?katseensa kulkevan pitkin paksua pahans??n nuttuaan, leveit? maalla neulotulta housujaan, jotka sukelsivat pitk?vartisiin rasvanahkasaappaihin. Helkkarin kiusallista, kun piti juuri t?mm?isen? esiinty? muodikkaan kaupunkilaisnaisen edess?! H?n hakkasi reippaasti takinliepeit??n ja reisi??n ik??nkuin lunta pudistellakseen: "T?mm?iseen ilmaan otetaan oikea maalaisen sporttipuku, neiti, kun pit?? kahlata lumikinoksissa."

Mutta neiti ei kuullut h?nt?; h?nen pienet mustat marjasilm?ns? seurasivat vilkkaalla harrastuksella Minkaa, joka suurimmalla huolella kantoi sis??n matka vaatteet ja levitti ne ruokahuoneessa parille tuolille l?mpi?m??n. "Ja tek? olette neiti Minka?" kysyi h?n. "Min? en ajatellut teit? semmoiseksi, vaan -- v?h?n kalpeammaksi ja -- --" Suu yh? tervehdykseen hymistettyn? h?n sitten kumarruksella ja pienell? niiauksella solahti arkihuoneeseen.

Neiti n?kyi halveksivan noita tavallisia johdantoja keskusteluun; h?n katsoi ??neti ymp?rilleen, pid?tt?en itselleen omat mielipiteens?.

"No t??ll? maalla joka tapauksessa asutaan tilavasti", alkoi h?n sitten huomioitaan... "Tuntee heti, ett? on tullut toiseen viattomampaan aikakauteen, jossa poltetaan koivupuita hiilien ja koksien asemesta"... "Mutta mist? olette voineet saada k?sityksen meid?n Minkastamme?" -- puhkesi rouva kysym??n. -- Neiti Feiring seisoi ja myh?ili ja hymyili nuoren tyt?n puoleen: "Min? oikeastaan tunnen h?net varsin erinomaisen hyv?sti. Poikanne, -- niin, filolooginhan kirjoissa h?n kuuluu kulkevan, -- on minulle puhunut niin paljon sisarestaan. H?n ymm?rt?? h?net niin perinpohjin."

Minka punastui ja punastui yh? enemm?n ja puuhasi yh? uutterammin pes?n kuumotuksessa.

"Vai niin, te siis tunnette poikamme Endren, -- ehk?p? hyvinkin?" tunnusteli rouva. --

"Herra Jumala, mik? sielukas ihminen... Ja miten kauniisti h?n laulaa. Olen tavannut h?net melkein joka p?iv? koko t?m?n puolen vuoden aikana laulaja Figerin seurassa. -- Kun h?n puhuu laulusta, -- niin ei siin? auta vastaan sanominen, hyv? rouva! Sillekin taiteelle koittaa aivan uusi aika, -- vaikutus tehd??n el?v?ksi, dramaattisesti sulatetaan persoonallisuuteen."

Rouvan kasvoihin tuli hermostunut ilmaus ja levottomana h?n katsoi konttorin ovea koti, josta h?n joka hetki odotti miest??n.

... "Kun h?n ja Figer laulavat duetin, toinen tenoori ja toinen basso, niin on se verraton nautinto, -- ja he yh? oppivat uusia kappaleita"... "Olkaa hyv?, neiti, min? pelk??n, ett? ruoka j??htyy", kutsui rouva hieman kiirehtien. -- "Kiitos, kiitos... Ja Figer ja h?n ovat eroamattomat, aina ne n?kee yhdess?"... "Mutta teid?n t?ytyy vihdoinkin tulla sy?m??n, neiti."... "Ja ellei h?nest? tule taiteilijaa niin! H?nen koko luonteestaan henkii jotain niin suurta ja l?mmint?, ettei siit? voi erehty? -- Min? vakuutan teille, niit? on paitsi Figeri? monta muuta, jotka ovat samaa mielt?"...

Sill? v?lin kun neiti nautti ne pari hyv?? ruokalajia, jotka oli h?nelle s??stetty, jatkoi h?n, poisjohtamisyrityksist? huolimatta, innokkaasti puhetta samasta arkaluontoisesta asiasta.

"No jaa, mit? te nyt oikeastaan pid?tte, olin sanoa meist? maalaisista?" -- alkoi Kjel, kun ?iti hetkeksi oli poistunut huoneesta.

"Min? tosiaan luulin, ett? tekin kysyisitte kalakokkareista", hymyili neiti.

"Min? pyyd?n, lihakokkareista."

"Niin, niin, lihakokkareista, -- ruokaopinnoitahan t??ll? maalla ensi sijassa t?ytyy ajatella... Ja hyytel?n kanssa", -- h?n loi surkuttelevan katseensa ensinn? vatiin ja sitten oveen, josta rouva oli mennyt... "Kun ajattelen kaikkea sit? puuhaa", -- h?n nosti kahvelilla pienen linnun lautaselleen, -- "kaupungissa haetaan t?m? ruokalaji ravintolasta, kun alkaa sit? mieli tehd?. Kuinka paljon huolta ja vaivaa sekin tuottaa... Oih!" -- h?n k??ntyi Kjelin ja Minkan puoleen, -- "tunsin heti ensi tunnelissa, johon rautatiell? tulimme, ett? nyt, nyt sit? menn??n maalaisl?peen, jossa kaikki haiskahtaa ruualta ja ruokapyrinn?ilt?."

"Eritt?in miellytt?vi? vaikutuksia siis, neiti, kun tulee t?nne yl?maahan", huomautti Kjel ja nojausi mahtipontisesti taap?in.

"Ja kun minut sitten junasta sullottiin sudennahkaisiin rekiv?llyihin, niin tuntui silt?, kuin t?m? kaikki nielisi minut. Alussa en uskaltanut karvoihinkaan koskea, sill? minusta se oli todellinen susi."

"Sangen pikanttia," -- siristi Kjel silmi??n ja kaivoi liivins? taskusta siron ruskahtavan meripihkaisen sikari-imukkeen... "Tuommoinen kuolemaan tuomittu tylstyy, n?ettek?s... Kaikki tuo harmaa lumituisku, joka tuli mets?harjuilta, ja loppumaton iloton valkoinen virta, jota ajoimme ja ajoimme, vaivuttivat minut lopulta niin rauhalliseen puoliuneen ja saivat minut mieless?ni kuvittelemaan, ett? pyry peitt?isi minut lumeen ja min? paleltuisin kuoliaaksi, kunnes j?lleen her?isin taivaassa, yst?vieni luona p??kaupungissa." -- "No-no, -- ?lk?? nyt kuitenkaan tehk? itsellenne kovin liiallisia mielikuvia maalaisesta viattomuudestamme, neiti," huomautti Kjel. -- "Mekin toki v?h?n pippuroimme hermojamme... Saatte uskoa, ett? tuommoinen lankkuliikekin, jossa on suuret p??omat kysymyksess?, -- se ter?st?? aika lailla. -- Niin, en tahdo mainita summia, te ehk? py?rtyisitte, neiti... Ja mit? tulee niin sanoakseni yksityiseen el?m??mme ja oloomme -- niin emme siin?k??n toki ole niin kovin aikamme j?ljess? -- --. Ja, -- mit? minuun tulee niin, -- sit? pahempi... No niin, siit? ?lk??mme puhuko perhekodissa"...

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet