Read Ebook: Mitä meidän siis on tekeminen? by Tolstoy Leo Graf J Rnefelt K W Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 986 lines and 74560 words, and 20 pages

"It is hard, dear, but there are harder trials than this, which we have to bear as we go through life, and you know--"

"Mardie, don't preach! Don't! I can't bear it. How can it make it easier to know that other people have worse troubles? It makes it harder, for I have to be sorry for them as well as myself. It's no use trying to reason; you had better leave me alone. If you say another word I--I--I shall--" Mildred's voice broke, she struggled in vain against the rising sobs, and burying her face in her hands, burst into a storm of bitter weeping.

Miss Margaret did not try to check her, for she knew that tears would be a relief, and that after this outburst Mildred would be calmer and more reasonable. She patted her heaving shoulders and murmured caressing words from time to time.

"Dear Mildred! poor girl! I am so sorry,--we are all so sorry for you, dear. You know that--don't you?"

Mildred cried on unrestrainedly, but by and by she nestled nearer to Mardie's side, and a few broken phrases began to mingle with her sobs.

"Oh, Mardie, I don't want--to be--so horrid! I'll try--to be good.--But you don't know--how--I feel--inside! All raging, desperate! It seems-- as if--it can't be true. I was so happy. It was so--near."

It was indeed a sad ending to a day which had dawned with such radiant promise.

FRIENDS TO THE RESCUE.

There was consternation downstairs when the news of Mildred's disappointment was made public. The girls clustered together in groups, and talked with bated breath. The number of times that the words "fearful" and "awful" were used would have horrified Miss Chilton if she had been present, and one and all were agreed that their friend was the most pitiable creature upon earth.

Even the little sixth-form pupils were full of sympathy, for Mildred took more notice of them than any of the "big girls", and even condescended, upon occasion, to spend a holiday afternoon helping them with their games and "dressings up." Within ten minutes of hearing the news little Nina Behrends had scribbled a note on a leaf of an exercise-book, and fitted it into an envelope together with a bulky inclosure. She trotted upstairs and knocked at Miss Margaret's door, and when Mildred peered out into the passage with her tear-stained eyes, the little mite pressed the package into her hands and scuttled away as fast as her legs would carry her.

Mildred opened the envelope with a feeling of bewilderment, which was certainly not decreased when she drew forth an aged piece of india-rubber, shaggy and frayed at the ends, as with the bites of tiny teeth. She turned to the note for an explanation, which was given in the following words:

Deer Mildred,

I hope you are quite well. I send you my injy-ruber. The thick side rubs out. I hope it will comfort you that you can't go home.

So I remain,

Your little friend,

Nina.

Poor little Nina! The "injy-ruber" was one of her greatest treasures, and it had seemed to her that no other offering could so fitly express her love and pity.

Bertha Faucit was deputed to carry the presentations upstairs, and she found Mildred sitting upon the window-seat, gazing out into the garden with dreary, tear-stained eyes. There was nothing in the least like a Norse princess about her at this moment. She looked just what she was-- a particularly lugubrious, unhappy, English school-girl. Her face lighted up with a gleam of pleasure when she saw her friend, however, for she had been alone for nearly an hour, while tea was going on downstairs, and was beginning to find the unusual silence oppressive.

"Oh, Mildred!" cried Bertha. "Oh, Bertha!" cried Mildred; then they collapsed into silence, gazing at each other with melancholy eyes.

"I can't--go home!" said Mildred at last, speaking with heaving breath and suspicious gaps between the words. "I have to stay here all the holi--days--by myself! Eight weeks--fifty-six days! I think I shall go mad--I'm sure I shall! My head feels queer already!"

"That is because you have been crying. You will be better in the morning," said Bertha, and her quiet, matter-of-fact voice sounded soothingly in her friend's ears. "See, Mildred, the girls have sent you these little presents to show how sorry they are for your disappointment. We couldn't go out to buy anything new, so you must excuse us if they are not quite fresh. I have brought my crayons,--you said the blue was a nicer colour than yours; Lois has chosen ik??nkuin h?milleen. Heit? ik??nkuin h?vetti ja etup??ss? minun puolestani, se, ett? min? puhuin tyhmyyksi?, joita kuitenkaan ei voinut suoraan sanoa tyhmyyksiksi. Oli ik??nkuin jokin ulkonainen syy olisi velvoittanut heit? my?ntym??n tuohon minun tyhmyyteeni.

-- Niin. Tietysti. Se olisi hyv?n hyv? asia, sanottiin minulle. -- Itsest??n on ymm?rrett?v??, ettei asialle voi olla olematta my?t?tuntoinen. Niin, teid?n ajatuksenne on oivallinen. Min? olen itsekin sit? ajatellut, mutta ... meill? ollaan yleens? niin v?linpit?m?tt?mi?, ett? tuskin saattaa odottaa mit??n suurta menestyst?... Muuten, min? puolestani olen valmis asiata kannattamaan.

T?h?n tapaan puhuivat kaikki. Kaikki suostuivat, mutta suostuivat, niinkuin minusta n?ytti, ei minun vakuutukseni vaikutuksesta, eik? omasta halustaan, vaan jonkin ulkonaisen syyn vaikutuksesta, joka ei sallinut olla suostumatta. Min? huomasin sen jo siit?, ettei yksik??n raha-apua luvanneista itse m??r?nnyt summaa, jonka aikoi antaa, joten minun piti se m??r?t? ja kysell?: "siis voin odottaa teilt? 300, tai 200, tai 100, tai 25 ruplaa?" Eik? kukaan antanut rahoja. Huomautan t?st? senvuoksi, ett?, kun ihmiset antavat rahaa johonkin omasta halustaan, he tavallisesti kiirehtiv?t antamaan. Aition tilaamiseen Sarah Bernardin n?yt?nt??n annetaan heti rahat k?teen, ett? asia olisi p??tetty. T?ss? tapauksessa sit? vastoin ei yksik??n niist?, jotka suostuivat antamaan rahaa ja ilmaisivat my?t?tuntoisuutensa, tarjonnut heti rahoja, vaan ainoastaan ??neti my?ntyi minun m??r??m??ni summaan. Viimeisess? talossa, jossa k?vin sin? iltana, tapasin sattumalta suuren seuran kokoontuneena. Sen talonem?nt? oli jo useampia vuosia toiminut hyv?ntekev?isyyden alalla. Ulko-oven edess? seisoi useita vaunuja, eteisess? istui useita lakeijoja kaihissa puvuissa. Isossa vierashuoneessa kahden p?yd?n ??ress? istui naisia, puettuina kalliisiin pukuihin ja kalliisiin koristuksiin, laitellen pukuja pienille nukeille. Muutamia nuoria herroja oli naisten ??ress?. N?itten naisten tekemist? nukeista piti tulla arpajaisvoittoja k?yh?in arpajaisiin.

T?m?n vierashuoneen ja siihen kokoontuneitten ihmisten n?keminen teki minuun hyvin ep?miellytt?v?n vaikutuksen. Puhumatta siit?, ett? t?nne kokoontuneitten ihmisten omaisuus nousi muutamiin miljooneihin, puhumatta siit?, ett? yksin korot siit? p??omasta, joka t??ll? oli tuhlattu pukuihin, pitseihin, pronssikuviin, rintaneuloihin, vaunuihin, hevosiin, lakeijoihin, olivat sata kertaa suuremmat sit?, mit? kaikki n?m? naiset ansaitsivat, olivat menot kaikkien n?itten naisten ja herrain vierailusta: itse ajosta sinne, hansikkaista, liinavaatteista, kynttil?ist?, teest?, sokerista, leivoksista sata kertaa suuremmat, kuin mit? t??ll? saatiin ansaituksi. Min? n?in kaiken tuon ja sen vuoksi olisin voinut ymm?rt??, etten t??ll? ainakaan l?yd? kannatusta asialleni, mutta min? olin tullut tehd?kseni ehdotukseni, ja niin raskasta kuin se minulle olikin, sanoin sanottavani.

L?sn? olleista er?s naishenkil? tarjosi minulle rahaa, sanoen, ettei h?n tunteellisuutensa vuoksi itse kyennyt k?yhien luona k?ym??n, vaan rahaa oli kyll? valmis antamaan. Paljonko rahaa h?n antaa ja milloinka h?n ne minulle toimittaa, sit? h?n ei sanonut. Toinen naishenkil? ja er?s mieshenkil? tarjoutuivat k?ym??n k?yhien luona, mutta min? en k?ytt?nyt hyv?kseni heid?n tarjoustaan. Mahtavin henkil?, jonka puoleen k??nnyin, sanoi minulle, ettei asiassa paljon voinut tehd?, sill? varoja oli v?h?n. Varoja taas oli v?h?n senvuoksi, ett? Moskovan rikkaat olivat jo kaikki lukuun otetut ja kaikilta oli jo saatu, mit? suinkin oli voitu, ett? kaikille n?ille hyv?ntekij?ille oli jo annettu arvonimet, mitalit y.m. kunnianosoitukset, ett? menestyksell? rahanker?yst? jatkaakseen t?ytyy pyyt?? joitakin uusia palkintoja hallituksen puolelta, joka on ainoa tehokas keino, vaikka hyvin vaikea.

Palattuani kotiin sin? p?iv?n?, panin maata sill? aavistuksella, ettei minun tuumastani tule mit??n, ja samalla h?peiss?ni ja tuntien, ett? koko t?m?n p?iv?n olin tehnyt jotain hyvin ilett?v?? ja h?vett?v??. Mutta min? en j?tt?nyt asiata sillens?. Ensiksikin oli asia kerran pantu alulle, ja ylpeydentunnekin olisi est?nyt minua siit? luopumasta; toiseksi ei ainoastaan asian menestys, vaan itse sen harrastaminen teki minulle mahdolliseksi jatkaa el?m?? niiss? oloissa, joissa elin, jota vastoin ep?onnistuminen olisi pakoittanut minut luopumaan el?m?ntavastani ja etsim??n uusia el?m?n uria. Ja sit? itsetiedottomasti pelk?sin. Min? en uskonut sis?llist? ??nt?ni, vaan jatkoin alkamaani ty?t?.

Syd?mmeni syvyydess? yh? tunsin, ettei t?m? kaikki ollut sit? oikeata, ettei t?st? mit??n voinut tulla, mutta kirjoitus oli painettu ja min? ryhdyin ottamaan osaa v?enlaskutoimitukseen. Olin asian pannut alulle ja se veti minut mukaansa.

Minun osalleni m??r?ttiin, omasta pyynn?st?ni, alue Hamovnitsheskin osassa, Smolenskin kauppatorin luona. T?ll? alueella on joukko taloja, joita yleens? nimitet??n Rshanovin taloksi, tai Rshanovin linnaksi. Ne kuuluivat ennen muinoin kauppias Rshanoville, mutta nyky??n ne kuuluvat Simineille. Olin jo kauan sitten kuullut mainittavan t?t? paikkaa mit? kauneimman k?yhyyden ja turmeluksen pes?n?, ja senvuoksi pyysin v?enlaskun toimittajia m??r??m??n minut sinne. Toivomukseni t?ytettiin.

Saatuani duuman m??r?yksen, l?ksin muutamia p?ivi? ennen v?enlaskun alkamista yksin?ni tarkastelemaan aluettani. Saamani asemakartan mukaan l?ysin heti Rshanovin linnan.

Menin sinne Nikolskin poikkikadun puolelta, jonka p??ss? vasemmalla puolen on synk?n n?k?inen talo, ilman porttia sill? puolen. Talon ulkon??st? arvasin sen olevan juuri Rshanovin linnan.

Laskeutuessani alam?ke? Nikolskin katua my?ten tapasin muutamia poikasia, 10--14 ik?isi?, pikku nutuissa ja palttoissa laskemassa m?ke?, mik? jaloillaan, mik? yhdell? luistimella liukuen pitkin jalkak?yt?v?n j??tynytt? luisua talon luona. Pojat olivat repaleisissa vaatteissa ja, niinkuin kaikki kaupunkilaispojat, reippaita ja rohkeita. Pys?hdyin heit? katselemaan. Nurkan takaa tuli esiin repaleinen vanha akka, jolla oli riippuvat keltaiset posket. H?n kulki kaupungille p?in ja, niinkuin pakahtumaisillaan oleva hevonen, hengitti hirve?sti koristen joka askeleella. Tultuaan minun kohdalleni h?n pys?htyi, vet?en henke?ns?. Kaikkialla muualla t?m? vanhus olisi pyyt?nyt minulta rahaa, mutta t??ll? h?n vaan rupesi puhumaan kanssani. "Kas, sanoi h?n, osottaen m?ke? laskevia poikia, -- ei muuta, kuin vallattomuuksia! Samallaisia rshanovilaisia niist? tulee, kuin is?ns?kin ovat". Yksi pojista, jolla oli palttoo ja lipaton lakki, kuuli h?nen sanansa ja pys?htyi. "Mit? haukut?" huusi h?n akalle. -- "Itse olet rshanovilainen k??rme!" -- "Asutteko te t??ll??" kysyin pojilta. -- "Asutaan, ja h?n asuu kanssa. H?n varasti saapasvarren!" huudahti poika ja nostaen yl?s toisen jalkansa l?ksi luistamaan eteenp?in. Eukko r?j?hti haukkumaan, lomaan kovasti yskien. M?elt? p?in tuli sill? aikaa, k?si??n heiluttaen lumivalkea ukko, kokonaan repaleissa. Ukko oli sen n?k?inen, kuin olisi vastik??n vahvistanut itse?ns? viinaryypyll?. H?n oli n?ht?v?sti kuullut eukon haukkumisen ja otti h?nt? puolustaakseen. "Kyll? min? teille n?yt?n senkin hirtehiset!" huusi h?n poikasille, ik??nkuin aikoen l?hte? heit? takaa ajamaan. Kerjuulla ollessaan kaupungilla t?m? ukko her?tt?? huomiota vanhuudellaan, heikkoudellaan ja k?yhyydell??n. T??ll? h?n sit? vastoin n?ytti iloiselta, p?iv?ty?st??n palaavalta ty?miehelt?.

Min? l?ksin ukon j?less?. H?n k??ntyi vasemmalle Prototshnin poikkikadulle ja, kuljettuaan koko talon ja portin sivu, katosi ravintolaan.

Prototshnin kadun puolella on kaksi porttia ja useampia ovia: ravintolan, kapakan ja muutamien ruoka- ynn? muitten puotien. T?m? on juuri Rshanovin linna, Kaikki t??ll? on harmaata, likaista, haisevaa -- sek? rakennukset, asumukset, pihat ett? ihmiset. Suurin osa ihmisist?, joita t??ll? tapasin, olivat repaleisia ja puolialastomia. Toiset k?veliv?t, toiset juoksivat ovesta ovelle. Kaksi hieroi kauppaa jostakin r??syst?. Min? kiersin koko rakennuksen ja, palattuani entiseen paikkaan, pys?hdyin er??n talon portille. Teki mieleni pist?yty? sis??n katsomaan, mit? piell? tehtiin itse keskuksessa, mutta minua iletti, en tiennyt, mit? sanoa, jos minulta olisi kysytty asiaani. Jonkun aikaa ep?r?ity?ni astuin kumminkin sis??n. Heti pihalle tultuani tunsin ilett?v?n l?yhk?n. Piha oli hirmuisen likainen. K??nnyin nurkan taa ja samassa kuulin vasemmalta puoleltani ylh??lt?, puiselta l?pik?yt?v?lt? juoksevien ihmisten jalkain t?min?t?, ensin k?yt?v?n siltaa pitkin, ja sitten portaita. Ensimm?isen? juoksi ulos laiha vaimoihminen, hihat yl?sk??rittyin?, haalistunut ruusunv?rinen hame yll??n ja patiinit jalassa. H?nen kintereill??n juoksi p?rr?inen mies punasessa paidassa ja hameen levyisiss? housuissa, kalossit jalassa. Mies sai vaimon kiinni portaitten alap??ss?. "Et p??se k?sist?ni", sanoi h?n, nauraen. "Kas sit? kierosilm?ist? pirua", alkoi nainen torua, n?ht?v?sti hyvill??n tuosta takaa-ajosta, mutta n?hty??n minut, huudahti ?k?isesti: "ket? haet?" Kun en ket??n hakenut, jouduin h?milleni ja l?ksin pois. Kummallista ei t?ss? ollut mit??n, mutta t?m? tapaus, -- senj?lkeen, mit? olin n?hnyt toiselta puolen pihaa -- haukkuvan akan, iloisen ukon ja m?ke? laskevat pojat, n?ytti minulle yht?kki? aivan uudelta puolelta sen asian, johon olin ryhtynyt. Min? aijoin tehd? suuren hyv?nty?n n?ille ihmisille moskovalaisten pohattain avulla. Mutta nyt ymm?rsin ensi kerran, ett? kaikilla niill? onnettomilla, joille tahdoin tehd? hyv?nty?n, on, paitsi sit? aikaa, jolloin he, k?rsien n?lk?? ja vilua, odottavat p??sy??n taloon, viel? aikaa, jota heid?n johonkin t?ytyy k?ytt??, on viel? 24 tuntia joka vuorokausi, on viel? kokonainen el?m?, josta en ennen ollut tullut ajatelleeksi. Ymm?rsin nyt ensi kerran, ett? kaikkien n?itten ihmisten, paitsi puuhailemista itsens? vilulta suojelemisessa ja n?lk?ns? sammuttamisessa, t?ytyy el?? viel? jollakin tavalla ne 24 tuntia joka vuorokausi, jotka heid?n on el?minen, niinkuin kaikkien muittenkin ihmisten. Min? ymm?rsin, ett? n?itten ihmisten t?ytyy olla vihoissaan, ik?v?id?, uljastella, iloita. Niin omituista kuin se onkin, ymm?rsin nyt ensi kerran selv?sti, ettei puuhani voinut rajoittua ainoastaan tuhannen ihmisen ruokkimiseen ja vaatettamiseen, -- se ei ollut samaa, kuin tuhannen lampaan ruokkiminen ja katosalle ajaminen -- vaan kysymys oli siin?, ett? ihmisille oli teht?v? jotain tosi hyv??. Ja kun ymm?rsin, ett? jokainen noista tuhannesta ihmisest? on aivan samallainen ihminen, jolla on samallainen menneisyys, samallaiset intohimot, kiusaukset, erehdykset, samallaiset ajatukset ja kysymykset, kuin minullakin, niin alkuunpanemani asia rupesi yht?kki? n?ytt?m??n minusta niin vaikealta, ett? tunsin itseni voimattomaksi. Mutta asia oli kerran pantu alkuun ja min? jatkoin sit?.

M??r?ttyn? p?iv?n? v?enlaskussa toimivat ylioppilaat saapuivat paikalle aamulla varhain, ja min?, hyv?ntekij?, tulin heid?n luokseen kello 12. Min? en voinut tulla varemmin, sill? min? nousin k:lo 10, join kahvia ja polttelin sitten paperossia, odotellen ruuan sulamista. Tulin k:lo 12 Rshanovin talon portille. Poliisi osoitti minulle ravintolan, johon laskijat olivat k?skeneet tulla kaikkien, jotka heit? kysyv?t. Menin ravintolaan. Ravintola oli hyvin pime?, haiseva ja likainen. Suoraan edess? oli tiski, vasemmalla huone likaisilla p?yt?liinoilla katettuine p?ytineen, oikealla iso huone pilareineen ja samallaisia pikku p?yti? akkunain ??ress? ja seinien luona. Siell? t??ll? istui p?ytien ??ress? teet? juoden miehi?, sek? repaleisia ett? siististi puettuja, ty?miehi? tai pikku kauppiaita, sek? muutamia naisia. Ravintola oli kyll? hyvin likainen, mutta heti saattoi n?hd?, ett? sen asiat k?viv?t hyvin. Tiskin takana seisovan ravintolanhoitajan toimeliaan n?k?iset kasvot ja tarjoilijain joutuisa palvelevaisuus sit? osoittivat. Tuskin olin enn?tt?nyt astua sis??n, kun jo muuan tarjoilija oli valmis riisumaan palttoon p??lt?ni ja tuomaan, mit? k?skett?isiin. N?kyi ett? oli totuttu joutuisasti ja huolellisesti suorittamaan teht?v?t. Kysyin v?enlaskijoita. "Vanja!" -- huusi pieni, saksalaisten tapaan puettu mies, joka j?rjesteli jotain kaapissa tiskin takana; se oli ravintolan is?nt? Ivan Feodotitsh, talonpoika Kalugan kuvernementist?. Tuli kyyppari, noin 18 vuotias poika, laiha, k?yr?nen?inen, kasvot kellert?v?t. "Mene saattamaan herraa v?enlaskijain luo". Poika heitti salvetin, pani palttoon p??llens? ja l?ksi nopeasti astuen viem??n minua takaoven kautta. Likaisessa, haisevassa keitti?ss? tuli meit? vastaan vanha eukko, varovasti kantaen jonnekin hyvin haisevia sis?lmyksi? riepuun k??rittyn?. Sielt? laskeuduimme kaltevalle pihalle, joka oli t?ynn??n puurakennuksia kivisill? alakerroksilla. L?yhk? t?ll? pihalla oli hirmuinen. Se tuli ulkohuoneesta, jonka ymp?rill? aina oli suuri v?entungos. Ulkohuone oli vaan osoittamassa sit? paikkaa, jossa oli tapana k?yd? tarpeillaan. Ohikulkiessa oli mahdotonta olla sit? huomaamatta ja hyvin vaikealta tuntui, kun joutui siit? l?htev?n v?kev?n l?yhk?n piiriin.

Poika, varoen valkoisia housujaan, saattoi minut t?m?n paikan ohi ja suuntasi sitten kulkunsa er??n puurakennuksen luo. Pihan l?pi kulkevat ihmiset kaikki pys?htyiv?t minua katselemaan. N?ht?v?sti oli siististi puettu ihminen n?ill? seuduin harvinaisuus.

Poika vei minut er??seen pime??n ja haisevaan kellarikerrokseen. Kulkiessamme pime?t? k?yt?v??, avautui ?kki? yksi ovista ja siin? n?ytt?ytyi humalainen ukko paitasillaan, joka n?ht?v?sti ei ollut talonpoikaisia. T?t? miest? ajoi ja tyrkki luotaan kimakasti vinkuen muuan pesij?t?r, hihat yl?s k??rittyn? ja k?det saippuassa. Minun oppaani ty?nsi juopuneen syrj??n ja nuhteli h?nt?. "Ei sovi tuolla tavalla h?p?ist? itse??n", sanoi h?n, "kun viel? on upseeri olevinaan!"

Tulimme m??r?paikkaamme numero 30:een. Poika avasi oven ja meit? vastaan tulvahti saippuah?yryn, huonon ruuan ja v?kev?n tupakan haju. Astuimme sis??n t?ydelliseen pimeyteen. Ikkunat olivat vastaisella puolella, vaan t?ll? puolen oli lautasein?isi? k?yt?vi? oikealle ja vasemmalle ja ovia, jotka johtivat ep?tasaisilla laudoilla vuorattuihin ja valkosella vesiv?rill? maalattuihin huoneisiin. Pime?ss? huoneessa vasemmalla n?kyi vaatteita pesupunkassa pesev? vaimo. Er??st? oikealla olevasta ovesta tirkisteli vanha mummo. Toisesta avonaisesta ovesta n?kyi karvainen, punanaamainen mies, virsut jalassa, istuvan makuulavalla. H?n piti k?si??n polvien p??ll? ja heilutteli jalkojaan katsellen alakuloisesti virsujaan.

K?yt?v?n p??ss? oleva ovi vei siihen huoneeseen, jossa laskijat olivat. Se oli em?nn?n huone. H?nen hallussaan oli koko t?m? numero, ja h?n vuorostaan vuokrasi siit? huoneita toisille asukkaille ja y?majalaisille. T?ss? h?nen pikkuisessa huoneessaan pyh?inkuvan alla istui v?enlaskua toimittava ylioppilas papereineen, aivan kuin tutkintotuomari kuulustellen er?st? mieshenkil??. Mies oli em?nn?n yst?v?, joka h?nen puolestaan vastasi kysymyksiin. Siin? oli em?nt?kin -- vanha vaimo ja kaksi uteliasta asukasta. Minun tultua sis??n tuli huone jo aivan t?yteen. Tunkeuduin p?yd?n ??reen ja tervehdin ylioppilasta, joka sitten jatkoi kuulusteluaan. Mutta min? aloin tarkastella ja kuulustella kortteerin asukkaita omia tarkotuksiani varten.

Tuli selville, ettei t?ss? ensimm?isess? kortteerissa ollut yht?k??n semmoista ihmist?, jonka hyv?ksi olisin voinut hyv?ntekev?isyysintoani osoittaa. Em?nt?, huolimatta kortteerin kurjuudesta, pienuudesta ja likaisuudesta, joka minua palatseissa asuvaa h?mm?stytti, eli kaupungin k?yhiin asukkaihin verraten mukavasti ja minulle hyvin tunnettuun maalaisk?yhyyteen verraten ylellisestikin. H?nell? oli untuvah?yheninen vuode, tikattu peite, teeky?kki, turkki ja astiakaappi. Yht? varakkaalta n?ytti em?nn?n yst?v?kin. H?nell? oli yksin kellokin perineen. Asukkaat olivat k?yhempi?, mutta ei ollut yht??n semmoista, joka olisi kaivannut pikaista apua. Apua pyysiv?t vaatteita pesev? nainen, jonka mies oli j?tt?nyt ja jolla oli lapsia, vanha leskieukko, jolla sanojensa mukaan ei ollut mill? el??, ja virsujalkainen mies, joka sanoi, ettei ollut sin? p?iv?n? mit??n sy?nyt. Mutta kuulusteluista k?vi selville, ettei kukaan n?ist? henkil?ist? k?rsinyt erityist? puutetta, ja ett? auttaakseen heit? olisi ollut l?hemmin heihin tutustuttava.

Kun ehdotin miehens? hylk??m?lle vaimolle, ett? sijoittaisin h?nen lapsensa turvakotiin, joutui h?n h?milleen, kiitti tarjouksesta, mutta n?ht?v?sti ei sit? halunnut. H?n olisi mieluummin halunnut raha-apua. Vanhin tyt?r auttoi h?nt? pyykin pesussa ja keskimm?inen hoiti poikaa. Vanha mummo halusi hyvin p??st? k?yh?intaloon, mutta tarkasteltuani h?nen kommakkoansa, huomasin, ettei h?n ollut kovin k?yh?. H?nell? oli pikkuinen kirstu t?ynn? tavaraa, teekannu, kaksi kuppia ja paperikoteloissa teet? ja sokeria. H?n kutoi sukkia ja k?sineit?, saaden siit? palkkaa kuukausittain er??lt? hyv?ntekij?tt?relt?. Mies taas n?ht?v?sti oli v?hemm?n ruuan kuin humalan puutteessa, ja kaikki, mik? h?nelle olisi annettu, olisi mennyt kapakkaan. T?ss? kortteerissa ei siis ollut semmoisia, joita olisin luullut talon olevan t?p?t?ynn??n, semmoisia, jotka olisin voinut tehd? onnelliseksi antamalla heille rahaa. N?m? k?yh?t n?yttiv?t minusta ep?illytt?vilt?. Kirjoitin muistiin mummon, vaimon lapsineen ja miehen, p??tt?en ottaa ne esille, pidetty?ni ensin huolta niist? erityisen onnettomista, joita odotin tapaavani t?ss? talossa. P??tin, ett? meid?n avustuksessamme piti olla j?rjestyst?. Ensin autetaan kaikkein onnettomimpia, ja sitten vasta n?it?. Mutta seuraavassa ja sit? seuraavissa kortteereissa oli asianlaita sama, kaikkialla oli semmoisia, jotka olivat ensin tarkemmin tutkittavat, ennenkuin niit? voi auttaa. Semmoisia onnettomia taas, joille ei tarvinnut muuta kuin antaa rahaa, ett? ne onnettomista muuttuisivat onnellisiksi, ei ollut. Niinkuin se minua h?vett??kin, t?ytyy minun kuitenkin sanoa, ett? aloin tuntea pettymyst? siit?, etten l?yt?nyt n?iss? taloissa mit??n sen tapaista, mit? olin odottanut. Olin odottanut l?yt?v?ni t??ll? joitakin erikoisia ihmisi?, vaan l?pik?yty?ni kaikki kortteerit, tulin siihen vakuutukseen, etteiv?t n?itten talojen asukkaat ollenkaan olleet mit??n erikoisia ihmisi?, vaan aivan samallaisia kuin nekin, joitten joukossa itse elin. Aivan niin kuin meid?n, oli heid?nkin joukossaan enemm?n tai v?hemm?n hyvi?, enemm?n tai v?hemm?n huonoja, enemm?n tai v?hemm?n onnellisia ja enemm?n tai v?hemm?n onnettomia. Onnettomat olivat aivan samallaisia onnettomia, kuin meid?nkin joukossamme olevat onnettomat, joitten onnettomuus ei riippunut ulkonaisista olosuhteista, vaan heist? itsest??n, ja jota ei voinut auttaa jollakin paperilapulla.

N?itten talojen asukkaat ovat alhaisinta kaupunkilaisv?est??, jota Moskovassa luultavasti on yli 100 tuhatta. T?ss? talossa on edustajia t?m?n v?est?n kaikista eri kerroksista. T??ll? on pikkuliikkeitten omistajia, suutareita, harjantekij?it?, puuseppi?, sorvareita, r??t?leit?, seppi?, t??ll? on ajureita, parisniekkoja, kaupustelijoita, pesij?tt?ri?, koronkiskureita, p?iv?ty?l?isi? ja semmoisia, joilla ei ole mit??n varsinaista tointa; t??ll? on my?s kerj?l?isi? ja katunaisia.

T??ll? on paljon niit? samoja ihmisi?, joita n?in Ljapinin talon ovella, mutta t??ll? ne ovat hajallaan ty?kansan keskell?. Ja sit? paitsi Ljapinin talon asukkaat min? n?in heid?n onnettomimpana aikanansa, silloin kun kaikki on sy?tyn? ja juotuna, ja he viluisina, n?lk?isin? ja ravintoloista pois ajettuina odottavat, kuin taivaan mannaa, p??sy? maksuttomaan y?majaan ja sielt? haluttuun vankilaan, toimitettavaksi kotiseudulleen, jota vastoin t??ll? n?in n?it? ihmisi? ty?l?isten joukossa, joita oli enemmist? ja siihen aikaan, kun he jollakin keinoin olivat saaneet ansaituksi 3 tai 5 kopekkaa y?sijaa varten sek? v?list? ruplan ruokaa ja juomaa varten.

Ja niin oudolta kuin se kuuluukin, en ainoastaan ollut tuntematta t??ll? mit??n sen tapaista tunnetta, kuin Ljapinin talolla, vaan p?invastoin ensi kierrosta tehdess?mme sek? min? ett? ylioppilaat tunsimme miltei miellytt?v?n tunteen. Mutta miksi sanon miltei miellytt?v?n? Se ei ole totta. Tunne, jonka oleskelu n?itten ihmisten kanssa her?tti, niin kummalta kuin se kuuluukin, oli suorastaan hyvinkin miellytt?v?.

Ensim?inen havainto oli se, ett? suurin osa t??ll? asuvista oli ty?l?isi? ja hyvin hyvi? ihmisi?.

Enemmist?n tapasimme ty?t? tekem?ss?, pesij?tt?ret pesupunkkiensa, puusep?t h?yl?penkkiens? ??ress?, suutarit tuoleillaan. Ahtaat huoneet olivat t?ynn? v?ke? ja ty? sujui tarmokkaasti ja iloisesti. Tuntui ty?miehen hien haju ja suutarin luona nahkan, puusep?n luona h?yl?nlastujen haju, kuului usein laulua ja n?kyi paljastettuja, j?ntevi? k?sivarsia, jotka nopeasti ja taitavasti tekiv?t totutuita liikkeit?. Meit? vastaanotettiin kaikkialla iloisesti ja yst?v?llisesti. Tuskin miss??n tunkeutumisemme n?itten ihmisten kotiel?m??n her?tti sit? oman arvonsa tuntoa ja nojaamisen halua, jonka v?enlaskijain ilmaantutuminen useimmiten saa aikaan varakkaitten ihmisten kortteereissa. P?invastoin kaikkiin meid?n kysymyksiimme vastattiin niinkuin pitikin. Meid?n kysymyksemme antoivat aihetta leikinlaskuun vaan sen johdosta, ketk? ovat laskuun otettavat ja miten, kuka on kahdeksi, ja ketk? kaksi yhdeksi luettava j.n.e.

Usein tapasimme heid?t p?iv?llist? sy?m?ss? tai teet? juomassa ja meid?n tervehdykseemme vastattiin joka kerta hyvin kohteliaasti: "olkaa hyv?", viel?p? v?istyttiin syrj??n ja annettiin tilaa. Semmoisen k?yh?inpes?n sijaan, jossa v?est? alituiseen vaihtuu, l?ysimme t?ss? talossa monta kortteeria, joissa oli pysyvi? asukkaita. Er?s puusepp? ty?miehineen ja suutari kis?llineen olivat asuneet jo kymmenen vuotta. Suutarilla oli hyvin likaista ja ahdasta, mutta ty?v?ki oli ty?t? tehdess??n hyvin hyv?ll? tuulella. Min? yritin puhua er??n ty?miehen kanssa, tahtoen saada selv?? h?nen k?yhyydest??n ja velkaantumisestaan is?nn?lle, mutta t?m? ei minua ymm?rt?nyt ja puhui is?nn?st??n ja el?m?st??n mit? parasta.

Er??ss? kortteerissa asui muuan ukko eukkoineen, jotka kaupittelivat omenoita. Heid?n huoneensa oli l?mmin, puhdas ja t?ynn? tavaraa. Lattia oli peitetty olkimatolla. Huoneessa oli kirstuja, kaappi, teeky?kki ja astioita. Nurkassa oli paljon pyh?inkuvia ja sein?ll? riippui lakanalla peitettyj? turkkeja. Kurttunaamainen, yst?v?llinen, puhelias eukko iloitsi n?ht?v?sti itsekin hiljaisesta, onnellisesta el?m?st??n.

Ivan Feodotitsh, ravintolan ja kortteerien is?nt?, tuli ravintolasta ja kulki meid?n mukanamme. H?n puheli yst?v?llisesti ja leikki? laskien useitten kortteerien is?ntien kanssa, nimitt?en heit? kaikkia ristim?- ja is?nnimell? ja antaen meille heist? lyhyit? luonnekuvauksia. Kaikki he olivat tavallisia ihmisi?, Martin Semjonovitshej?, Pjotr Petrovitshej?, Marja Ivanovnoja, -- ihmisi?, jotka eiv?t pit?neet itse?ns? onnettomina, vaan samallaisina kuin muutkin, niinkuin he todella olivatkin.

Me olimme valmistautuneet n?kem??n ainoastaan jotain kauheata. Mutta tuon kauhean asemesta saimmekin n?hd? jotain hyvin hyv??, semmoista, joka ehdottomasti her?tti meid?n kunnioitustamme. Ja t?mm?isi? ihmisi? oli niin paljon, ett? repaleiset, hunningolle joutuneet, joutilaat ihmiset, joita v?list? kohtasimme heid?n joukossaan, eiv?t h?irinneet yleist? vaikutelmaa.

Ylioppilaista se ei ollut niin kummallista, kuin minusta. He olivat vaan tekem?ss? hy?dyllist? ty?t?, niinkuin luulivat, tieteen palveluksessa, ja sen ohella tekiv?t my?s satunnaisia huomioitaan. Mutta min? -- olin hyv?ntekij?, jonka tarkotuksena oli auttaa onnettomia, h?vi??n joutuneita, turmeltuneita ihmisi?, joita otaksuin tapaavani t?ss? talossa. Ja nyt min? onnettomien, h?vi??n joutuneitten, turmeltuneitten ihmisten asemesta n?in enimm?kseen ty?t? tekevi?, rauhallisia, tyytyv?isi?, iloisia, yst?v?llisi? ja hyvin hyvi? ihmisi?.

Eritt?in el?v?sti tunsin sen tavatessani n?iss? kortteereissa sit? huutavaa puutetta, jota aikomukseni oli auttaa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet