Read Ebook: Suomalaisen teatterin historia 1 Teatterin esihistoria ja perustaminen by Aspelin Haapkyl Eliel

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 560 lines and 66925 words, and 12 pages

Olisihan ollut sula ihme, jos Gr?neqvistin unelmat olisivat toteutuneet. Teatterikoulu j?i viel?kin pariksi vuodeksi avaamatta, mutta 1865 tapahtui kuitenkin, ett? h?n ensi kerran julkisesti esiintyen Helsingiss? teki sen suomenkielell?. Se oli syksyll?, mutta jo kev??ll? s.v. h?n oli aikaansaanut suomalaisen seuran?yt?nn?n, joskin suljetussa piiriss?. Talvella 1864 oli muutamien suomalaisten perheiden seurapiirist? kehittynyt laajempi "Suomalainen seura", jonka p??m??r?n? oli edist?? suomenkielen k?yt?nt?? sivistyneess? seurustelussa ja joka sit? varten kerran viikossa kokoontui Kleinehn hotelliin viett??kseen iltaa kuulemalla esitelmi?, laulua ja soittoa sek? tanssilla. Maaliskuulla 1865 t?ss? seurassa Gr?neqvistin alotteesta toimeenpantiin seuran?yt?nt?, jossa ensi kerran suomenkielell? esitettiin murhen?ytelm?, nimitt?in Th. K?rnerin "Syyn sovitus" ja sen j?lkeen "Silm?nk??nt?j?". Ensi n?yt?nt? oli 29 p. ja toinen 30 p. Kaivohuoneella, ja "mielistyneet katsojat", sanotaan H. T:ssa, "osottivat suosiotansa t?lle yritykselle saada suomenkieli kotiutumaan n?ytt?m?ll?". N?yt?nt? syksyll? oli ylioppilasten toimittama. Marraskuun 11 p. n?yteltiin Arkadiateatterissa "Jeppe Niilonpoika", K.J. Gummeruksen suomennos Holbergin komediasta "Jeppe paa Bjerget". Mainittuaan yleis?n olleen lukuisan ja suosiollisen, H. T:n teatteriarvostelija lausuu:

"N?yt?nt? her?tti erikoista mielenkiintoa niiden kauniitten taipumusten kautta, jotka huomattiin p??osaa esitt?v?ss? nuoressa ylioppilaassa. Varsinkin toisessa, nelj?nness? ja viidenness? n?yt?ksess? h?n n?ytteli Jeppe?ns? niin vilpitt?m?sti ja luonnollisesti, ettei kukaan voisi senvertaista aikaansaada ilman opintoja ja todellista taipumusta n?ytt?m?taiteeseen. Me ep?ilemme sit? v?hemmin mainita h?nt? nimelt? kuin hra O. Gr?neqvist ei ainoastaan hetkellisesti palvellut teatteria, vaan on p??tt?nyt kokonaan antautua t?lle uralle. H?nen esiintymisell??n on siis lupaava merkitys tulevaan omaan teatteriimme n?hden."

Samassa lehdess? sanoo toinen kirjoittaja t?st? n?yt?nn?st?, ett? nuoret n?yttelij?tt?ret olivat erinomaisia sotilaallisine ryhtineen ja basso??nineeen. T?m?n selitykseksi mainittakoon, ett? ajan ylioppilasn?yt?nn?iss? naisosatkin s??nn?llisesti olivat nuorten miesten n?ytelt?vin?. Edelleen huomautetaan ett? naiskatsojia oli kovin v?h?n saapuvilla, johon muka syyn? oli se ett? kappale oli suomalainen. N?yt?sten v?lill? ylioppilaat lauloivat neli??nisi? lauluja, joiden sanat ylioppilas A. Rahkonen oli k??nt?nyt. Se oli jotakin ennen kuulumatonta. "Suomalaiset sanat n?yttiv?t erinomaisesti soveltuvan laulettavaksi, ja on sent?hden hra Rahkosen aikomus tunnettuihin ylioppilaslauluihin laatia suomalainen teksti todella ansiokkaaksi arvosteltava".

Puheena olevana aikana Gr?neqvist ei mitenk??n olisi voinut esiinty? suotuisammalla tavalla kuin seuran?yt?nn?ss?, sill? se uusi teatteri, joka edellisen? vuonna oli p??tetty rakennettavaksi entisen kiviteatterin s?ilyneille perusmuureille, valmistui vasta seuraavana vuonna, 1866, jolloin se my?s 2 p. lokak. vihittiin tarkoitukseensa. T?m? "Uusi teatteri" -- se sama, josta viel?kin k?ytet??n t?t? nime?, milloin ei sit? yksinkertaisesti ja asianmukaisemmin sanota "ruotsalaiseksi teatteriksi" -- onko se sitten enemm?n kuin edellinen edist?nyt suomenkielisen n?ytt?m?taiteen synty?? Ei kenk??n tahtone sit? v?itt??. Ensim?iseksi n?yt?nt?kaudeksi 1866-67 se uskottiin W. ?hmanin ja Pousetten etev?n n?yttelij?seuran haltuun, joka jo vuonna 1864-65 n?ytellen Arkadiateatterissa oli saavuttanut yleis?n suosion; mutta syksyst? 1867 aina nykyaikaan saakka on siin? toiminut pysyv? teatteriseura, kokoonpantu ja tarpeen mukaan t?ydennetty ja uudistettu samalla tavalla kuin ylemp?n? mainittu 1861 perustettu "pysyv? teatteri". Toisin sanoen ruotsalainen teatteri Helsingiss? on, huolimatta siit? ett? sit? sanotaan "kansalliseksi laitokseksi", koko ajan pysynyt ruotsalais-ruotsalaisena, jossa kotimainen ruotsalainen murre on tuskin v?hemmin outoa kuin suomenkieli. Kuvaavampaa t?m?n taidelaitoksen tulevaisuuteen n?hden kuin arvattavasti kukaan osasi aavistaa oli se tosiasia, ett? Gr?neqvist 1867 turhaan pyrki sen palvelukseen. Se palkka, joka h?nelle tarjottiin, oli niin mit?t?n, ett? t?m?n vaatimattoman miehen t?ytyi per?yty?. Ihmek? ett? ??ni kirjeess? yst?v?lleen muuttui katkeraksi! -- "Olen tullut tiet?m??n", h?n kirjoitti, "ett? en ole 1000 markan arvoinen ruotsalaisessa teatterissa. Jos ajattelee ett? koko kansamme n?kee n?lk?? , niin on johtokunta perusjohteellisesti oikeassa, mutta olisihan sen my?skin pit?nyt muistella maamme k?yhyytt? palkatessaan ruotsalaisia keskinkertaisia kykyj?. Omatunto vaivaa minua kun olen uhrannut niin paljon aikaa ja varoja asian t?hden, joka petti juuri perille tullessani. Aion t?ydent?? tietoni englanninkieless? ja koettaa tulla toimeen kielenopettajana. Teatteria tulen kuitenkin kaipaamaan niinkuin olisin menett?nyt toisen puolen sieluani." -- Todellisuudessa Gr?neqvist palasi yliopisto-opintoihin, suoritti kameraalitutkinnon ja tuli 1869 ylim??r?iseksi kamarikirjuriksi senaattiin. Vastedes saamme n?hd?, kuinka teatteri kuitenkin avautui h?nelle.

Mutta joskin ruotsalainen teatteri semmoisenaan ei ole mit??n tehnyt suomalaisen n?ytt?m?n hyv?ksi, on kuitenkin muistettava, ett? sen keskuudesta on l?htenyt henkil?, jolla siihen katsoen on unohtumattomat ansiot ja jolle on sit? ehdottomampi tunnustus annettava kun h?n oli syntyper?lt??n ruotsalainen. Tarkoitamme n?yttelij?t?rt?, joka ensin neiti Hedvig Charlotte Forssmanina, sitten rouva Raana ja vihdoin rouva Winterhjelmin? on piirt?nyt nimens? Helsingin ja varsinkin Suomalaisen teatterin historiaan. Syyt? on jo t?ss? kohden tutustua h?neen.

Neiti Forssman oli kultasep?n tyt?r Tukholmasta ja tuli 16-vuotiaana 1854 kuninkaallisen teatterin kouluun. Suuri n?yttelij? O.U. Torsslow huomasi kohta, ett? tyt?ll? oli tavallista suuremmat lahjat, ja sai aikaan, ett? h?neen n?hden m??r?ys koevuodesta syrj?ytettiin. V?sym?tt?m?ll? ahkeruudella h?n suoritti opintonsa, nauttien mainitun taiteilijan erikoista ohjausta, ja pian h?n esiintyi kuninkaallisella n?ytt?m?ll?, mutta koska vanhemmat n?yttelij?tt?ret eiv?t mielell??n luovuttaneet suurempia teht?vi? vasta-alkajalle, h?n rohkein mielin liittyi O. Anderssonin teatteriseuraan, kun t?m? oli l?htem?isill??n Helsinkiin 1858. N?in tuli neiti Forssman 20-vuotiaana Suomeen ja ensi kerran esiintyen Jane Eyren? h?n kohta paikalla reippaalla, ilmehikk??ll? taiteellaan ja nuorekkaalla olennollaan valloitti yleis?n. H?nen menestyksens? oli niin t?ydellinen, ett? yleis? niin? kahtena vuotena, jotka h?n t?ll? kertaa oli Helsingiss?, yh? uudelleen tahtoi n?hd? suosikkinsa n?ytt?m?ll?, ja nuori n?yttelij?t?r saikin mielin m??rin rooleja ja niitti yllin kyllin kukkia ja laakereita.

Palattuaan Ruotsiin neiti Forssman ennen pitk?? liittyi Edv. Stjernstr?min teatteriin Tukholmassa, johon Torsslowkin oli muuttanut kuninkaalliselta n?ytt?m?lt?, ja nyt koitti h?nelle uusi edistymiskausi n?iden mainioiden n?yttelij?in vaikutuksen alla. Torsslow, joka piti h?nt? lahjakkaimpana kaikista oppilaistaan, luki h?nen kanssaan m.m. Ebolin prinsessan osan Schillerin Don Carlos draamasta, jolla n?yttelij?t?r saavutti yhden loistavimpia voittojaan Tukholmassa. Stjernstr?min teatterin tuottamaan edistykseen tuli tasoittavana ja syvent?v?n? lis?n? vuoden opintoaika Parisissa. Nyt kuninkaallinen teatteri mielell??n olisi avannut h?nelle korkeat ovensa; mutta neiti Forssman l?hti mieluummin Helsinkiin, jonka yleis?n osottama syd?mellinen suosio h?nt? kohtaan oli h?ness? her?tt?nyt vastaavia tunteita. W. ?hmanin ja Pousetten seuran j?senen? h?n siis j?lleen n?ytteli Suomessa n?yt?nt?kautena 1864-65. Silloin olivat h?nen suurimmat menestyksens? Ebolin prinsessa ja Theresia Kaarlo Bergbomin murhen?ytelm?ss? "Pombal ja jesuiitat". Oltuaan sen j?lkeen vuoden poissa, n?yttelij?t?r -- joka sill? aikaa oli mennyt naimisiin niinik??n ?hmanin ja Pousetten seuraan kuuluvan nerokkaan n?yttelij?n Frithiof Raan kanssa -- palasi saman seuran mukana syksyll? 1866 Suomeen, ja vuotta my?hemmin h?n tuli Helsingin vakinaisen teatteriseuran j?seneksi.

T?st? ajasta, vuodesta 1867, alkoi rouva Raan merkillisin toimi Suomessa, miss? h?n, jos luetaan pois talvi ja kev?t 1871, jolloin h?n teki toisen ulkomaalaisen opintomatkansa, viipyi yht? mittaa v:een 1872. Mit? h?n t?ll? ajalla sai aikaan suomalaisen teatterin hyv?ksi, on alempana kerrottava; t?ss? on vain mainittava ett? h?n n?in? vuosina miehens? ohella oli etevin ja suosituin taiteilija Helsingin n?ytt?m?ll?. P??alallaan, suurien traagillisten naisosien esitt?misess?, olikin rouva Raa kohonnut korkeaan taiteellisuuteen, jonka vaikutus katsojiin oli pettym?t?n. Se raitis todenper?isyys, joka n?enn?isesti vastakkaisen ihanteellisen k?sitystavan ohella oli h?nen perusominaisuuksiaan, oli hartaitten tutkimusten kautta kypsynyt taiteeksi, jonka pohjana oli toiselta puolen n?ytt?m?llisen tekniikan t?ydellinen omistaminen, toiselta puolen tieto ett? teknillisell? taidolla on arvoa ainoastaan mik?li se, vaatimatta semmoisenaan erikoista huomiota, tekee n?yttelij?lle mahdolliseksi luonnonomaisissa, suurissa, yksinkertaisissa piirteiss? havainnolliseksi saattaa se kuva esitelt?v?st? henkil?st?, joka h?ness? on syntynyt tarkoin tutkiessaan koko draamaa. P??asia oli kumminkin, ett? t?t? taidetta kannatti hehkuva, nerollinen innostus, joka vastustamattomasti tempasi katsojat mukaansa. Esitti h?n Lady Macbethia tai Ofeliaa, Jeanne d'Arc'ia tai Ebolia, Sapphoa tai Maria Tudoria, Katria tai Regina von Emmeritzi?, Leaa tai Paola Moronia tai mit? muuta tahansa hyvin laajasta repertoaristaan, aina h?n sai katsojat unohtamaan jokap?iv?isen ymp?rist?n ja seuraamaan h?nt? tunteitten ja intohimojen temmellykseen. T?ydennykseksi lis?tt?k??n sekin, ett? rouva Raa ei pys?htynyt kerran saavuttamalleen kannalle vaan yh? kehitti taidettaan uusien vaatimusten mukaan. Merkillinen todistus siit? on olemassa niin my?h?iselt? ajalta kuin 1891, jolloin h?n Kristianiassa esiintyi rouva Alvingina "Kummittelijoissa". Silloin Ibsen nimenomaan antoi ehdottoman tunnustuksensa taiteilijattaren k?sitystavalle sek? t?ysin uusaikaiselle, realistiselle ja niin "modernissa" kappaleessa sopimattomista taides??nn?ist? vapaalle esitykselle. H?n oli muka osunut runoilijan sisimpiin ajatuksiin ja tunteisiin, h?n oli runoilijassa palauttanut sen alkuper?isen tunnelman, jossa t?m? oli n?ytelm?n kirjoittanut, ja h?n oli ollut se ilmiel?v? rouva Alving, jonka runoilija oli kuullut puhuvan ja n?hnyt liikkuvan siin? kodissa, jonka h?n oli tahtonut kuvata: "kokonaan minun rouva Alvingini".

Siin? pikakuva n?yttelij?tt?rest?, joka uhrautuvaisesti oli sovittava mit? ruotsalainen teatteri rikkoi laiminly?den velvollisuutensa edist?? suomalaisen n?ytt?m?n aatteen toteuttamista. Ett? h?n antautui semmoiseen toimeen, tuli siit? ett? h?n ei ollut ainoastaan suuri taiteilija vaan my?skin jaloluontoinen, suuria tavoitteleva ihminen. H?nell? ei ollut vain kunnioitettu asema n?ytt?m?ll?, vaan teatterin ulkopuolellakin; piireiss? ja perheiss?, joissa h?n personallisesti tunnettiin, oli h?n vilpitt?m?n yst?vyyden hellim?. Er??ss? Emilie Bergbomin 1875 kirjoittamassa kirjeess? olemme tavanneet seuraavat kauniit sanat rouva Raasta: "Vaikea on l?yt?? ylev?mielisemp?? ja jalompaa luontoa kuin h?nell? on, ja min? luulen ett? vasta sitten oikein k?sitt?? h?nen arvonsa, kun on koetellut toisia. H?n asettaa aina aatteen ensi sijaan ja oman itsens? toiseen, joka on aivan tavatonta meid?n aikana."

Ent?s teatterikoulu? Entisest? tied?mme ett? ylioppilaat 1859 sit? varten varasivat melkoisen summan, 500 ruplaa. Aate n?ytt?? innostaneen ei ainoastaan helsinkil?isi? vaan maaseutulaisiakin, sill? Fredr. Cygnaeuksen ja O. Toppeliuksen allekirjoittamasta kehoituksesta ker?ttiin vuosina 1860-62, toimeenpanemalla seuran?yt?nt?j?, ymp?ri maata rahoja tarkoitusta varten. Viime mainitun vuoden kev?tpuolella oli noin 13,000 markkaa koossa ja silloin oli jo aikomus perustaakin koulu saman vuoden syksyn?. Huhtikuulla pidettiin n?et julkinen kokous, jossa yrityksen innostunein harrastaja, dosentti O. Toppelius, esitti seikkaper?isen suunnitelman opetuksen j?rjest?misest? koulussa. Laajasta suunnitelmasta mainitsemme vain, ett? se oli hengelt??n suoraan kansallinen. Suomen kielen opetusta varten otettaisiin erityinen opettaja, mutta ruotsinkieleenkin n?hden olisi v?ltett?v? ett? ulkomaalainen opettaja est?isi oppilaita k?ytt?m?st? ruotsinkielt? semmoisena kuin sit? Suomessa puhutaan ja ??nnet??n. Sent?hden olisi ehk? tanskalainen "instrukt??ri" eli n?ytt?m?llisen taiteen opettaja otollisempi kuin Ruotsista tullut . Suunnitelma hyv?ksyttiin ja sanomissa julkaistiin jo kehoitus halukkaille nuorille kumpaakin sukupuolta ilmoittautumaan kouluun ennen toukok. 20 p. Kumminkaan ei koulun avaamisesta tullut sen enemp??. P??syyn? oli luultavasti opettajan puute. Muutoin oli kenties innostusta laimentanut pitk? polemiikki teatterikoulusta, jonka mainitun kokouksen j?lkeen F. B oli alkanut H. D:ssa. T?m?n "asiantuntijan" mielest? oli koko yritys turhaa turhempi, mik?li sill? tarkoitettiin aikaansaada kansallista teatteria. Kun h?n samalla kielsi ruotsinkieliselt? teatterilta Suomessa kaiken kansallisen merkityksen, eksyi polemiikki kansallisuuskiistan okaiseen tiheikk??n. Sitten kun Toppelius oli puolustanut kantaansa, sekaantui n?et H. D. ja muutkin syrj?iset v?ittelyyn, ja lopulta sananvaihto ei tuottanut mit??n valaistusta asiaan, vaan arvattavasti heikonsi monen luottamusta yritykseen. Seuraavana vuonna tapahtui sitten teatterin palo, joka tietysti my?skin vaikutti ehk?isev?sti. Vasta v. 1865 ryhdyttiin uudestaan puuhaan. Ennenkuin W. ?hmanin ja Pousetten seura kev??ll? 1865 l?hti Helsingist?, sovittiin ?hmanin kanssa, ett? h?n, kun seura syksyll? 1866 tulisi takaisin, rupeaisi teatterikoulun opettajaksi. T?m?n sopimuksen mukaan laitos vihdoin avattiin mainittuna aikana. "Hitaita ovat herrain kiireet", saattaa siis sanoa t?st?kin puuhasta, mutta v?h?t siit?, jos yrityksest? olisi hyv?? koitunut. Mutta huono oli jo alkukin -- ainakin suomalaiseen n?ytt?m??n n?hden --, sill? 12 vastaanotetusta oppilaasta osasi vain 3-4 suomea. "Jos uusi teatteriseura tehd??n ruotsinkieliseksi", t?h?n tapaan arvosteltiin asiaa Kirjallisessa Kuukauslehdess?, "niin emme voi muuta kuin vastustaa koko yrityst? aivan tarpeettomana. Ruotsalaisen n?ytt?m?n tarvetta voivat ruotsalaiset teatteriseurat tyydytt?? vastedes niinkuin ennenkin; sit? vastoin on suomenkielinen teatteriseura ihan tarpeen. Siin? toivossa ett? koulunkasvattama teatteriseura tulisi mahdollisuuden mukaan suomenkieliseksi, lieneekin suurin osa lahjoja annettu. Kouluun pyrkivilt? olisi vaadittava taitoa kummassakin kieless?. Nyt on koko yritys laskettu v??r?lle perustukselle."

Vaikka t?m? ankara muistutus oli oikeutettu, on my?nnett?v?, ett? yrityksen onneton alku ja kehnot tulokset varsinkin suomenkieliseen n?ytt?m??n katsoen ovat helposti ymm?rrett?viss?. Ennakkoluulot vaikuttivat, ett? oppilaita saatiin ainoastaan varattomista kodeista ja nekin melkein poikkeuksetta Helsingist?, joka siihen aikaan viel? p??asiassa oli ruotsalainen paikkakunta. Kun lis?ksi n?ilt? oppilailta puuttui perusteellisempaa koulusivistyst?, oli jotenkin toivotonta opettaa heille outoa kielt?, jota ei puhuttu sivistyneiden hienoissa kodeissa ja jota he luonnollisesti pitiv?t aivan tarpeettomana teatterissakin, johon mieli paloi. T?st? huolimatta opetettiin koulussa suomeakin, mutta tuloksista tietysti ei kannata puhuakaan. Maaseuduilta olisi kai voitu saada suomenkielisi? oppilaita, mutta mist? ottaa varat heid?n yll?pitoonsa vieraassa kaupungissa? Marraskuulla 1868 oli suomalaista ainesta teatterikoulussa v?hempi kuin sen alkaessa, ja koulun johtajalla, hartaalla suomalaisuuden yst?v?ll?, O. Toppeliuksella, ei ollut muuta neuvoa kuin ehdottaa, "ett? taidetta rakastavaiset maaseudun asukkaat tarpeellisella raha-avulla varustaisivat ja kouluun l?hett?isiv?t nuorukaisia, joiden n?ytelm?llisist? luonnonlahjoista heill? on hyv? ajatus ja joissa ruotsinkieli ei ollut niellyt suomenkielt?."

Itse koulusta kerrottakoon vain, ett? opettajina toimi paitse ?hmania , nti Charlotte Ekman , nti C. Rylander , nti Emilie Bergbom ja O. Gr?neqvist . Syksyst? 1868 tuli rouva Raa ?hmanin sijaan. H?nt? h?mm?stytti koulussa vallitseva "hiljainen, melkein tyls? henki", jonka syyn? kuuluu olleen ?hmanin sovinnainen ja kulunut opetustapa. Sit? vastoin h?nen oma innokas ja innostava opetuksensa ennen pitk?? loi aivan uuden hengen oppilaisiin, mutta sittenkin koko laitos seuraavana vuonna -- hajosi! Syyn? t?h?n lienee osaksi ollut se my?t?tuntoisuutta ja ymm?rt?mist? puuttuva kritiikki, jolla sanomalehdet katsoivat hyv?ksi kohdella ensim?isi? julkisia koen?yt?nt?j?, mutta tietysti p??asiassa se, ett? ruotsalainen teatteri, jolla v?litt?m?sti olisi voinut olla hy?ty? siit?, hylk?si t?m?n hy?dyn. "Olisihan ottaa leip? omasta suustamme, jos me auttaisimme suomalaisia eteenp?in!" lausui muuan mainitun teatterin j?rjest?j?.

Vaikka teatterikoulukin siis petti kaikki toiveet, jotka suomalaisen n?ytt?m?n kaipaajat olivat kohdistaneet siihen, niin liittyy sen lyhyeen toimintaan kuitenkin ainakin yksi muisto, jolla todella on enteen ja kipin?n luonne. Sanoma sen perustamisesta houkutteli n?et esiin Aukusti ?hqvistin , joka, miten lyhyt h?nen el?m?ns? olikin, kumminkin on luettava alkavan Suomalaisen teatterin valoisimpiin muistoihin. K?sity?l?isen kodista Kuopiossa l?hti 17-vuotias nuorukainen Helsinkiin tullakseen n?yttelij?ksi olemattomassa teatterissa. Voidakseen el?? vieraalla paikkakunnalla h?n rupesi kaartilaiseksi, ja kun h?n osasi suullisesti ja kirjallisesti k?ytt?? maamme molempia kieli?, h?net pian, voitettuaan p??llikk?kunnan luottamuksen, otettiin kirjurin apulaiseksi kansliaan. T?ss? asemassa h?n sammumattomalla tiedonhalulla rikastutti tietovarastoaan, sepitteli runoja ja -- k?vi teatterikoulua saaden ensim?iset perustukset ihailemassaan taiteessa. Kun oppilaitos ennen aikaansa lakkasi, Korhonen lohdutti itse??n sommittelemalla n?ytelmi?. Sill?k??n alalla ei toki viel? valmista syntynyt, mutta kyll? aikaa voittaen niinkuin saamme n?hd?. Teatterikoulun kautta p??si Korhonen Kaarlo ja Emilie Bergbomin ja heid?n v?lityksell??n useain kirjailijain tuttavuuteen ja Fredr. Cygnaeuksen erikoiseen suosioon. "Kaikilta n?ilt?", sanoo Nervander, "h?n sai osakseen suurta hyv?ntahtoisuutta. H?nen yksinkertainen, ujo ja kuitenkin luonnollisella tavalla itsetietoinen olentonsa teki h?net heid?n vertaiseksensa henkisell? alalla. T?m? tapahtui ihan itsest??n, sill? se naivisuus, joka my?skin tavattiin hilpe?ss? nuorukaisessa, oli jalojen, suurellaisten kuvittelujen naivisuutta, se oli, kuten Cygnaeus nuorukaisen aikaisen kuoleman johdosta lausui, 'lempe? kuin tuulahdus paremmasta maailmasta'. Olen vakuutettu, ett? moni, joka tunsi h?net, my?nt?? minun kanssani, ett? usein puheltuansa puhdassyd?misen ja koko nuorella syd?mell?ns? is?nmaatansa rakastavan sotilaan kanssa, tunsi itsens? ik??nkuin parantuneen ja jalostuneen."

Edellisess? on jo tullut n?kyviin, kuinka suomalaisen n?ytt?m?n aate oli voittanut alaa ja kannatusta yliopiston nuorison piireiss?; mutta viel? on mainittavana er?it? yrityksi?, joista ei ole ollut tiettyn? ett? ne ovat saaneet alkunsa silt? taholta, sek? aikeista, jotka tuloksia tuottamattominakin osottavat miten uusi taidelaitos leijaili ilmassa.

T?ss? astuu eteemme mies, joka viel? el?? ja toimii ja tietenkin mieluummin pysyisi varjossa, mutta jolla ehdottomasti on oleva sijansa teatterin esihistoriassa, tarkoitamme silloista ylioppilasta Emil Nervanderia. Nervander, joka syntyneen? 1840 oli tullut ylioppilaaksi 1858, oli ajan nuorien joukossa se, jossa rakkaus teatteriin oli syvempi ja kehittyneempi kuin kenties yhdess?k??n toisessa. Jos h?nen el?m?kertansa olisi kyseess?, olisi siit? enemm?nkin sanottavaa, mutta v?itteen todistamiseksi riitt?? sekin joka seuraa.

Nervanderin runoilija- ja kirjailijalahjat ajoivat h?net vastustamattomasti tuotteliaisuuteen ja jo 1863 h?n painosta julkaisi 5-n?yt?ksisen n?ytelm?n "Vid Anjala" . Se oli kuitenkin ruotsinkielinen, niinkuin koko h?nen kirjallinen toimensa, eik? siis suoranaisessa yhteydess? suomalaisen teatterin kanssa. Mutta kansallismielinen kun Nervander oli, h?n osasi toisinkin tavoin osoittaa pit?v?ns? suomenkielist? n?ytt?m?? silm?ll?. H?nen alotteestaan syntyi 1860-luvun ensi vuosina ylioppilasten kesken kirjallis-taiteellinen yhdistys, jota sanottiin "Arkadiayhdistykseksi" sent?hden ett? sen kokoukset pidettiin Arkadiateatterin l?mpi?ss?. Yhdistykseen kuului j?seni? kaikista osakunnista, runoilijoita, s?velt?ji?, soitannonharjoittajia ja taiteenyst?vi?. Kokouksissa esitettiin, kirjoitetun ohjelman mukaan, mit? kulloinkin uutta eri taiteiden alalla oli tarjottavana, lausuttiin tai luettiin julki runoelmia ja muita runoteoksia, soitettiin ja laulettiin uusia s?vellyksi? j.n.e. K?yt?s- ja esiintymismuotoon n?hden siroutta tavoitteleva yhdistys oli hengelt??n hyvin is?nmaallinen, vaikka ei sent??n nimenomaan fennomaaninen. T?ss? piiriss? Nervander syksyll? 1863 ehdotti, ett? Shakespearen syntym?n 300-vuotisjuhla pantaisiin toimeen 23 p. huhtikuuta 1864, sek? samalla ett? joku t?m?n suurimman draamallisen runoilijan teos oli suomeksi k??nnett?v?. Ulkopuolella yhdistyst? olevien v?lityksell? saatiin todella aikaan, ett? mainittuna p?iv?n? Shakespearen juhla vietettiin Ritarihuoneella ja ett? samaksi ajaksi yksi mestarin n?ytelm? ilmestyi suomennettuna. Marraskuun 4 p. 1863 O. Toppelius n?et Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokouksessa ehdotti ett? m??r?tt?isiin palkinto sille, joka ennen sanottua riemup?iv?? toimittaisi hyv?n suomennoksen jostakin Shakespearen etevimm?st? n?ytelm?st?. Vaikka ep?iltiin oliko niin lyhyess? ajassa teht?v? suoritettavissa, hyv?ksyttiin ehdotus, ja toimen tulos oli Kaarlo Sl??rin oivallinen, alkukielest? tehty ja alkuteoksen runomittaan laadittu Macbethin k??nn?s. Totta kyll? Nervanderin toiset ehdotukset ja aatteet eiv?t samoin toteutuneet, mutta silti nekin vieh?tt?v?sti kuvaavat sek? h?nt? itse??n ett? t?t? henkisesti virke?? aikaa, ett? ne ansaitsevat mainitsemista.

Marraskuulla 1866 Nervander miettii, ett? ei mik??n olisi h?nelle sopivampaa kuin ruveta "suomalaisen n?ytt?m?n uranaukaisijaksi", ja h?n laati seikkaper?isen suunnitelman yrityksen alkuunpanosta ja kehitt?misest? kolmena vuotena eteenp?in. "Teatteriseuralla, johon kuuluisi 3 naista ja 5 herraa, 1 kuiskaaja, puhtaaksikirjoittaja ja ihomaalaaja , 1 teatterirenki, 1 neulojamatami, sek? kenties viisihenkinen orkesteri -- johon ylellisyyten? tulisi pikku tanssijatar , yhteens? 17 henke?, min? alottaisin Helsingiss? toimittaen sen sivistyneimm?lle ja is?nmaallisimmalle yleis?lle 3 tai 5 seuran?yt?nt??, jotka ohjelmaan n?hden kunakin iltana tarjoisivat sek? suomalaista ett? ruotsalaista, kuvaelmia, tanssia, lausuntoa, laulua j.n.e. -- Palkat olisivat, valitettavasti, pienet; v?likirjat teht?isiin 3 vuodeksi ja keskin?isell? sopimuksella m??r?tt?isiin tarkoin kaikki tapoihin, asioihin ja velvollisuuksiin katsoen."

Ensim?inen n?yt?nt? olisi annettava Cygnaeuksen syntym?p?iv?n? 1 p. huhtikuuta. Sen j?lkeen matkustettaisiin kaupungista kaupunkiin Tornioon saakka. Loma-aikoina harjoitettaisiin uusia kappaleita, jota paitse johtaja saisi vapautta kirjoittaakseen jotakin. Kun ensim?inen kolmivuotiskausi olisi lopussa, jatkettaisiin yrityst? v?h?n laajennetussa muodossa. -- Ensim?ist? matkasuunnitelmaa seurasi toinen, jossa kiertomatkat m??r?ttiin viitt? vuotta varten, eik? edes Kaskista eik? Naantaliakaan unohdettu. -- Ohjelmisto k?sitt?isi aluksi noin 10 Moli?ren, Holbergin, Heibergin, Herzin y.m. kappaletta, jonkun operetin, 5 tai 6 soolotanssia, 5 tai 10 kuvaelmaa. Arviolasku menoista nousi 16,000 markkaan, tuloja laskettiin "h?ilyvin keskim??rin" 100 m. illasta, yhteens? 18,500 m. Tulot olivat siis 2,500 m. isommat; mutta menoarvio oli vaillinainen ja laskelma p??ttyi sanoihin: "Matkat j.n.e. teatterivarasto, omat tarpeeni -- kuinka paljo!!!" -- Saman vuoden lopulla Nervander vakavasti arveli voivansa luoda "todellisesti kotimaisen n?ytt?m?n", jos valtio koetteeksi my?nt?isi h?nelle avustusta, 4,000 m. vuodessa.

Toukokuulla 1867 Nervander suunnitteli "dramaattisen kaksitoistikon" kiertokulun maassa. "Se olisi ensim?inen kotimainen teatterijoukkomme ja olisi sen ohjelmistokin kotimainen, suomen- ja ruotsinkielinen." -- Ei vain itsekseen vaan muittenkin kanssa h?n edelleen neuvotteli "draamallisen yhdistyksen" perustamisesta Helsinkiin. Yhdeksi sen t?rkeimm?ksi teht?v?ksi h?n ehdotti "koko Shakespearen" suomentamisen. Iltamilla y.m. ker?tt?isiin rahoja, niin ett? vuosittain yhden tai parin n?ytelm?n k??nt?minen ja painatus voitaisiin kustantaa.

N?ihin tuumiin liittyi toisia kirjoitettavista n?ytelmist?. Koko sarja suomalaisia aiheita pani runoilijan mielikuvituksen toimimaan. Varsinkin Kullervon ja Lallin tarinat houkuttelivat h?nt?, mutta my?skin iloisempia aiheita oli mieless?. Lemmink?isen h??t esimerkiksi olisivat kansankomediassa kuvattavat, "Haastelevat kuuset", "Suulas akka" y.m. sadut ja tarinat tarjoutuivat luotavaksi keveiksi huvin?ytelmiksi j.n.e.

Yst?v?t ja toverit, joilta Nervander tietysti ei salannut aatteitaan, olivat nekin sit? mielt?, ett? h?n oli sopiva teatterin johtajaksi, jota vastoin Kaarlo Bergbomia, joka todellisuudessa oli siksi tuleva, pidettiin vastaisena tiedemiehen?. T?h?n aikaan eiv?t yst?v?t enemm?n kuin Nervander itsek??n viel? tulleet ajatelleeksi, kuinka v?ltt?m?t?n suomenkielen taito oli suomalaisen n?ytt?m?n johtajalle.

Kun kaiken kerrotun ohella huomioon otetaan ett? maaseuduillakin seuran?ytelmien toimeenpaneminen t?ll? vuosikymmenell? oli tullut hyvin yleiseksi, niin on my?nnett?v? ett? taiteellinenkin her?tys oli ilmaantunut, joka oli sopusoinnussa aikakaudelle omituisen, kaikensuuntaisen yhteisen el?m?n virkistymisen kanssa. Mutta sittekin n?ytti suomalaisen teatterin synty kovin ep?tietoiselta. Katovuodet olivat pelottavassa m??r?ss? rajoittaneet kansan henkisenkin kehityksen ehdot, ja moni muukin seikka oli omansa synnytt?m??n toivottomuutta. Sentapainen oli esimerkiksi Arkadian joutuminen ven?l?isen teatteriseuran haltuun. Kirjallisessa Kuukauslehdess? lausuttiin sen johdosta katkeralla ivalla :

"Meill? tulee t?st?l?hin olemaan kaksi 'kansallisteatteria', toinen ruotsalainen Uudessa teatterissa, toinen ven?l?inen Arkadiassa. Tuo ruotsalainen, jolla on vanhemman veljen oikeus, on jo enn?tt?nyt kupeistansa synnytt?? teatterikoulunkin, jossa kasvatetaan oikein kotimaista ruotsalaista n?yttelij?taidetta. T?t? ylev?? esimerkki? ep?ilem?tt? uusi ven?l?inen teatteri aikoo noudattaa: sekin ehk? synnytt?? teatterikoulun, jossa oikein kotimaista ven?l?ist? n?yttelij?taidetta meille kasvatetaan. Me olemme ep?ilem?tt? luodut draamallisimmaksi kansaksi maailmassa!"

Ilmeist? oli ett? tavalliset seuran?yt?nt?puuhat eiv?t enemm?n kuin turhat toiveet ruotsalaisen teatterin ja teatterikoulun antamasta avusta aikaansaisi suomalaista n?ytt?m??. Rohkeammin oli asiaan k?siksi k?yt?v?, ja se tapahtuikin kymmenluvun viimeisen? vuotena. Siit? on vastedes kerrottava, sittenkun kahdessa seuraavassa luvussa on tehty selkoa erin?isist? suomalaisen teatterin edellytyksist?, jotka hiljaisesti ja huomaamatta kehittynein? ratkaisevalla hetkell? ilmeniv?t, tehd?kseen toivomusten ja unelmien toteuttamisen mahdolliseksi.

Kirjalliset edellytykset.

Turhaa olisi nimitt?in ollut Cygnaeukselle muistuttaa, ett? majuri J.F. Lagervall, tuo kunnon soturi, joka vaihtoi miekkansa auraan ja kyn??n, jo 1834 oli julkaissut Macbethin mukaelman nimelt? "Ruunulinna", joka outona ilmi?n? oli her?tt?nyt h?mm?styst? ulkomaillakin, ja sittemmin kirjoittanut muitakin draamallisia "kuvauksia", niinkuin "Judithi", "Josephi", "Kaini" ja "Tuhkap?per?". Ei niist? kuitenkaan ole ennen eik? my?hemmin ollut mit??n hy?ty? n?ytt?m?lle. Ja miksi mainita Antero Vareliuksen "Vekkulit ja kekkulit", jota ei my?sk??n ole mahdolliseksi katsottu, taikka mukaelmia ja k??nn?ksi? niinkuin Gemptin "Sisaren sukkeluus", Stagneliuksen "Martyrat", Nicanderin "Taikamiekka" ja jo ennen puheena ollut "Antonius Putronius", jolle viimeiselle toki oli suotu kunnia tulla n?ytellyksi -- eiv?t nek??n olisi muuttaneet h?nen mielt??n.

Mutta toiselta puolen, oliko se tosiasia ett? suomalaiselta kirjallisuudelta, joka muutoinkin oli tuskin alulla, puuttui draamallista kirjallisuutta, oliko se todella oudoksuttava ja oliko oikein pit?? sit? voittamattomana esteen? suomalaisen n?ytt?m?n perustamiselle? Ei suinkaan. Onhan kaikkina aikoina ja kaikissa kansoissa draamallinen runous kasvanut ja kehittynyt l?himm?ss? yhteydess? teatterin kanssa. Teatteri saa n?ytelm?kirjallisuuden aikaan eik? p?invastoin. Sit? paitse teatterit suurissakin sivistysmaissa nykyaikana suureksi osaksi el?v?t lainaamalla n?ytelmi? muilta kansoilta. Mit? etev?? ja mielt?kiinnitt?v?? syntyy siell? taikka t??ll?, se k??nnet??n toisille kielille ja n?ytell??n ymp?ri Eurooppaa. Ainoastaan Ranskan kansallisteatteri syyst? ylpeilee siit? ett? se tulee toimeen omillaan. K?vih?n meid?nkin valitseminen maailman kirjallisuudesta mit? otollista oli, k?vih?n meid?n siin?kin noudattaminen ruotsalaisten esimerkki?, joiden teatterit niinik??n p??asiallisesti t?ytt?v?t ohjelmistonsa lainatavaralla.

T?m?nkaltaisista mietteist? ei kuitenkaan etsitty lohdutusta, kun Cygnaeus oli huomauttanut draamallisen kirjallisuutemme k?yhyydest? taikka oikeammin olemattomuudesta, vaan ryhdyttiin aivan kuin k?skyst? poistamaan puutetta. Toimen etup??h?n Suomalaisen Kirjallisuuden Seura asettui, joskin alote ensi k?dess? tuli aivan yksityiselt? taholta.

Kev??ll? 1858 oli er?s Seuran j?sen, n?hty?ns? "Silm?nk??nt?j?n", nime?ns? mainitsematta l?hett?nyt 100 ruplaa palkintona annettavaksi parhaimmasta suomenkielisest? n?ytelm?st?, huolimatta oliko se alkuper?inen vai mukaelma. Seuraavan vuoden alussa l?hetettiin Seuralle kaksi n?ytelm??, joita ei kuitenkaan voitu palkita. Silloin ilmoitus palkinnosta uudistettiin, ja tuo nimet?n lahjoittaja antoi, n?hty?ns? "Antonius Putroniuksen", 50 ruplaa lis??, joten palkinto nousi 150:een ruplaan. Kilpailuun l?hetettiin t?ll? kertaa kolme n?ytelm??: "Kullervo", murhen?ytelm? viidess? n?yt?ksess?, "Ensim?inen rakkaus", ilveilys yhdess? n?yt?ksess? Scriben, ja "Liukaskielinen", komedia viidess? n?yt?ksess? Schillerin mukaan. Dosentti Ahlqvistin esitt?m?n tutkijakunnan lausunnon johdosta annettiin vuosikokouksessa 16 p. maalisk. 1860 palkinto "Kullervon" tekij?lle, ylioppilas Aleksis Stenvallille . Mutta koska toisetkin n?ytelm?t olivat sek? "onnellisesti valitut" ett? niin "taitavasti k??nnetyt, ett? semmoisten kappaleiden j?tt?minen painamatta olisi rikkaammallekin kirjallisuudelle kuin suomalaiselle vahingoksi", tutkijakunta ehdotti ja Seura p??tti toimittaa nekin julkisuuteen erin?isen? osana toimituksiansa. T?m? p??t?s t?ydennettiin sitten niin ett? ryhdyttiin hankkimaan muitakin k??nn?ksi?, joten syntyisi runsaampi kokoelma suomenkielisi? n?ytelmi?. Semmoinen oli N?ytelmist?n alku, jonka ensim?inen osa ilmestyi 1861, toinen 1863, kolmas 1864 ja nelj?s 1867.

Ohimennen mainittakoon ett? toukokuulla 1862 suomenmielisten kesken neuvoteltiin erityisen yhdistyksen perustamisesta suomenkielisen n?ytelm?kirjallisuuden edist?mist? varten. Yrj? Koskinen, joka siit? puhuu Mehil?isess?, sanoo hanketta "kansalliseksi asiaksi, joka ei tule yksist??n Helsingin eduksi", ja toivottiin sent?hden ett? "osamiehi?" saataisiin maaseuduiltakin. Samassa mainitaan teatterikoulukin, jota varten par'aikaa rahoja ker?ttiin. Sen toimen hartain yst?v? oli my?skin suomenkielen yst?vi? ja oli koulun tarkoituksena suomenkielisen n?ytt?m?n aikaansaaminen. Ensiksikin t?t? koulua ja toiseksi tulevaa kotimaista teatteria varten oli n?ytelm?kirjallisuutta hankittava. Painaakseen lukijain mieleen kuinka t?rke? yritys oli, kirjoittaja viittaa siihen, ett? sen kautta edistett?isiin Helsingin suomalaistumista -- "Helsinki meid?n t?ytyy valloittaa Suomen kielelle". -- "Suomalainen Teateri-yhteys" j?i kuitenkin syntym?tt?. Syyt? emme tied?, mutta varmaa on, ett? se tarkoitus, jota varten se aiottiin perustaa, kuitenkin p??asiassa saavutettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimen kautta.

Katsoen silloisten suomalaisten kirjailijain v?h?iseen lukuun on tunnustettava, ett? N?ytelmist?n julkaisemispuuhaa ajettiin erinomaisella tarmolla. Kaikkiaan sis?lt?? kokoelma 16 draamallista teosta, 2 alkuper?ist? ja 14 k??nn?st?. J?lkim?isten joukossa -- edellisist? on alempana erikseen puhuttava -- oli paitse keskiaikaisen farsin mukaelmaa jo edustettuna Shakespeare , Lessing , Schiller , Th. K?rner , Holberg , Sheridan muita mainitsematta. Mit? taasen suomennoksien kirjalliseen arvoon tulee, saattaa syyst? sanoa ett? niiss? ylip??t??n tarjottiin parasta mit? siihen aikaan oli saatavissa, sill? etevimm?t kirjailijamme Helsingiss? ja maaseuduilla olivat ty?ss? osallisina. K??nt?jin? esiintyi n?et A. Oksanen, Julius Krohn, Kaarlo Sl??r, K.J. Gummerus, P. Hannikainen, E. J. Blom, J. B?ckvall ja C.J. Dahlberg. Huomattavin n?ist? k??nn?ksist? on kielt?m?tt? Macbethin suomennos, jonka synnyst? on jo ollut puhe edellisess? luvussa. Se on laatuaan merkkiteos runollisessa kirjallisuudessamme, joskin Paavo Cajander my?hemmin mestarillisilla Shakespearek??nn?ksill??n on voittanut vasta-alkajan, ja sen julkaisemisella otti syrj?inen kansamme arvokkaalla tavalla osaa suuren runoilijan syntym?n riemujuhlaan.

N?ytelmist?n nelj?s osa oli viimeinen. Seura katsoi voivansa siihen p??tt?? t?m?n yrityksen, sill? olihan jo tositeolla todistettu, ett? ei mik??n est?nyt tarpeen mukaan k??nt?m?st? suomenkielelle draamallistakin kirjallisuutta. Muutoin oli Seuran perusjohteena ollut ottaa kokoelmaansa ainoastaan semmoisia teoksia, joidenka kirjalliset ansiot olivat kielt?m?tt?mi? ja jotka siis enensiv?t kirjallisuutemme arvoa, vaikka niit? ei n?ytelt?isik??n. Niin sanoaksemme p?iv?n tarpeita tyydytt?vien s.o. seuran?yt?nn?iksi sopivien pikku kappalten suomentamisen ja kustantamisen Seura j?tti toisille. Itse asiassa toimittikin siten Viipurin suomalainen kirjallisuusseura julkisuuteen pari vihkoa pienempi? n?ytelmi? ja yksityisten kustannuksella ilmestyi toisia, niin ett? k??nn?sten ja mukaelmain luku ennen vuosikymmenen loppua nousi alulle nelj?tt?kymment?.

Monta vertaa t?rke?mpi ja rohkaisevampi oli kumminkin se, ett? t?ll? samalla ajalla laskettiin vahva perustus alkuper?iselle suomalaiselle n?ytelm?runoudelle. Salaper?inen kohtalo m??r?si n?et juuri t?m?n vuosikymmenen, niin t?ynn? virkist?v??, kiihottavaa aamuvaloa, mutta samalla viel? niin kolean karkea, Aleksis Kiven toimikaudeksi. Ylemp?n? mainittu palkinto sai runoilijan ryhtym??n ensim?iseen suureen voimanponnistukseen, ja niin syntyi ensim?inen alkuper?inen suomalainen murhen?ytelm?. Saatuansa palkinnon tekij? kirjoitti teoksensa uudestaan, joten "Kullervo" tuli painetuksi vasta N?ytelmist?n kolmanteen osaan. Mutta silloin se esiintyikin Macbethin rinnalla ja Shakespearen muiston riemuvuonna. Eip? se sattumus ollut hulluimpia laatuaan!

Viel? merkillisempi oli runoilijan toinen suuri teos, kuolematon kansankuvaus, "Nummisuutarit", joka sekin ilmestyi painosta 1864 -- "tekij?n omalla kustannuksella". Kiven el?m?kerrassa mainitaan t?m?n k?yneen mahdolliseksi sen kautta, ett? er?s h?nelle ennen tuntematon herrasmies, kun runoilija oli sanonut olevansa ep?tietoinen miten teos oli painoon saatava, oli pist?nyt h?nen k?teens? seitsem?n sataa markkaa. T?ss? lienee paikka oikaista ja t?ydent?? t?m? kertomus. -- Oikein on ett? Kivi kaikin mokomin tarvitsi 150 ruplaa saadakseen komediansa painetuksi ja niinik??n ett? ennest??n h?nelle tuntematon mies -- 22-vuotias Kaarlo Bergbom -- antoi runoilijalle rahat, mutta v??rin on se, ett? t?m? muitta mutkitta olisi ottanut ne omasta taskustaan. Bergbomin tasku oli n?et sill? hetkell? yht? tyhj? kuin Kiven, mutta kun runoilija oli selitt?nyt h?t?ns? ja kuinka h?n turhaan oli koettanut lainata tuon summan, silloin Bergbom omassa nimess??n lainasi rahat Yhdyspankista. Sen h?n uskalsi tehd?, kun h?n juuri ennen oli vastaanottanut paikan Helsingfors Tidningar'in toimituksessa, ja ensi "kvartaaleillaan" h?n velan maksoikin. -- Cygnaeus puolestaan julkaisi komediasta laajan arvostelun, jossa h?n n?ytti t?ysin oivaltavansa, mik? arvoltaan yksin?inen ja pysyv? draamallinen teos n?in odottamatta oli ilmestynyt, ja toisella kirjoituksella h?n ratkaisevasti vaikutti siihen, ett? tekij?lle samasta teoksesta annettiin kaunokirjallinen palkinto, 2000 markkaa, ensim?inen, jonka valtio oli varoistaan my?nt?nyt.

Paitse n?it? n?ytelmi? julkaisi Kivi t?ll? vuosikymmenell? viel? nelj?. Ne olivat: "Kihlaus", tuo pieni, mutta sekin laatuaan verraton kansankuvaus, joka ilmestyi Kirjalliseen Kuukauslehteen painettuna 1866; murhen?ytelm? "Karkurit" N?ytelmist?n viimeisess? osassa, sek? draamallinen idylli "Y? ja p?iv?", jotka tulivat julkisuuteen 1867, ja vihdoin ihanteellinen kuvaus Vapahtajan ajalta ja l?heisyydest?, "Lea", jonka ilmestymisvuosi oli 1869. Runoilijan viimeinen synkk?mielinen, E. Nervanderin luonnoksen pohjalle laadittu, n?ytelm? "Margareta" painettiin vasta 1871.

Kiven j?lkeen on Tuokko mainittava suuren alkuper?isen murhen?ytelm?n "Saulin" luojana. T?m? runoilija tosin ei kyennyt pit?m??n silm?ll? n?ytt?m?n vaatimuksia -- joita Kivi luontaisesta vaistosta tyydytti -- mutta silti oli h?nenkin teoksensa, etenkin runolliseen ja sujuvaan kieliasuun n?hden, lupaava enne draamallisen runoutemme alalla.

Sanomattakin on ymm?rrett?viss?, kuinka n?iden lueteltujen alkuper?isten n?ytelm?in ilmestyminen oli omansa innostavasti vaikuttamaan niihin, jotka ik?v?iv?t suomalaisen n?ytt?m?n synty?. Niin innostavasti, jos katkeroittavastikin! Ne sanat, joilla Kaarlo Bergbom p??tti arvostelunsa Kiven "Karkureista", ilmaisevat ne tunteet, joita ep?ilem?tt? muutkin runoilijan teokset her?ttiv?t h?nen aikalaisissaan: "Lukiessamme 'Karkurit' suomalaisen teatterin puute tuntuu mit? katkerimmalta, sill? t?m? draama on t?ydellisesti sovitettu teatterin vaatimuksien mukaan."

"Kirjallisia edellytyksi?" oli siis 1860-luvun lopulla riitt?v?ss? m??r?ss? olemassa. Yhdess? vuosikymmeness? oli niin paljo alkuper?ist? ja k??nnetty? draamallista kirjallisuutta ilmestynyt, ett? tuotannon jatkuminen samassa m??r?ss? ilman teatteria olisi ollut suorastaan luonnotonta.

Emilie ja Kaarlo Bergbom.

Joukkoja voidaan kaikkialla pestata ja harjoittaa. Ainoastaan suuria p??llik?it? t?ytyy n?yr?ll? k?rsiv?llisyydell? odottaa "Jumalan armosta".

F. Gygnaeaa, Teatterin tulevaisuudesta, 1853.

Valtaan p??ssyt k?sitys, ett? suomenkielinen n?ytt?m? oli aikaan saatava ja kehittyv? ruotsalaisen teatterin yhteydess? ja siis ainakin aluksi toimiva yhdess? sen kanssa yhteisen johdon alla, tekee ymm?rrett?v?ksi, ett? julkisuudessa ei kertaakaan kysytty: oliko tiedossa miest?, joka kykeni suomalaista teatteria johtamaan? Ainoastaan Cygnaeus lainaamissamme otsikkosanoissa ohimennen viittasi siihen, ett? semmoinen toimi ei suinkaan ollut joka miehen asia, vaan edellytti aivan erikoisia lahjoja, mutta ei h?nk??n silti n?y ajatelleen ett? teatterin syntyminen oli riippuva p??llik?n ilmaantumisesta. Mutta niin k?vi kuitenkin todellisuudessa: teatteri syntyi vasta silloin kuin p??llikk? astui esiin. Jollei johtaja "Jumalan armosta" olisi ruvennut ker??m??n joukkoa ymp?rilleen, olisi kuka ties kuinka kauan saatu teatteria odottaa. T?m? johtaja oli Kaarlo Bergbom.

V?ltt?m?tt?m?n? episoodina suomalaisen teatterin esihistoriassa seuraa t?ss? kertomus Kaarlo Bergbomin, ja my?skin h?nen sisarensa ja ty?toverinsa, neiti Emilie Bergbomin, nuoruuden ajasta ennenkuin he ryhtyiv?t siihen teht?v??n, joka oli tuleva heid?n varsinaiseksi el?m?nty?kseen.

Siihen aikaan kun Kaarlo veli ensikerran n?ki p?iv?nvalon, oli Emille tullut kouluik??n. Onneksi oli Viipurissa tytt?koulu, kovin harvinainen laitos maassamme 1840-luvulla, mutta opetuskieli oli saksa. Tietenkin t?m? oli omansa arveluttamaan Emiliet?, joka ei osannut muuta kuin ruotsia, mutta luultavasti h?nt? lohdutettiin sill? ett? ensi kuulustelu tapahtuisi t?ll? kielell?. Ja er?s h?nen toverinsa, joka samana p?iv?n? tuli "T?chterschuleen" ja p??sytutkinnossa n?ki h?net ensi kerran, muistaa viel?, kuinka vilkkaalta ja samalla varmalta pikku pohjalainen tytt? n?ytti. Lyhytl?nt?n?, hieman lyhytkaulaisena, vaaleanverisen?, hiukset sidottuna kahteen lettiin korvien taakse, tytt? oli tutkittaissa seisonut tyynen? ja tarkkaavaisena ja niin sukkelasti vastannut kysymyksiin, ett? toinen, jonka vuoro oli tulossa, huokasi itsekseen: jospa osaisi vastata noin! -- "H?n oli jo silloin ihan sama kuin my?hemmin", p??tti kertoja muistelmansa.

Emilie Bergbom oli todella harvinaisen etev? hengenlahjoiltaan, ja kun vertaa h?nen ominaisuuksiaan siihen mit? tied?mme h?nen vanhemmistaan, n?ytt?? silt? kuin olisi kumpikin antanut h?nelle parhaimpansa. H?n oli selv?j?rkinen ja selv?puheinen, h?nell? oli ter?v? ja hieno ymm?rrys ja luja tahto, toisin sanoen h?ness? tavataan juuri ne piirteet, jotka tekiv?t is?st??n eritt?in kykenev?n, mit? erilaisimpiin teht?viin k?ytetyn laki- ja virkamiehen, ja toiselta puolen h?n oli tavattoman k?yt?nn?llinen ja vilkasluontoinen niinkuin ?itins? sanotaan olleen.

"Ei p??kielen?", h?n muun muassa lausui, "eik? sivullisena, jonkun erin?isen s??dyn kielen?, saata en?? ruotsinkieli meill? olla pysyv?inen; sill? liian v?h?inen on ruotsalaisten asujanten luku omituista kirjallisuutta hengiss? pit?m??n. Sent?hden t?ytyy ruotsinkielen ja sit? seuraavan kirjallisuuden meid?n maasta h?vit?, tilaa antain maamme perint?kielelle ja sen p??lle perustetulle kotimaiselle, suomalaiselle kirjallisuudelle; ja ainoastaan t?m?n olevan Suomenmaalle sopivaisen n?kyy siit?ki, ett? ruotsi satoja vuosia kaikella suosiolla kannatettuna, ei kuitenkaan ole jaksanut suomenkielen alalla eritt?in suurta voittoa saada eli oikioita suomalaisia per?ti luovuttaa suomalaisista tavoista ja menoista."

Tuskin kahdeksan vuotta Bergbom oli asunut Viipurissa, kun h?nen, j?senen? er??ss? hallituksen asettamassa toimikunnassa, t?ytyi perheineen muuttaa Helsinkiin. Se tapahtui 1847 ja siit? l?htien perhe j?i ainiaaksi p??kaupunkiin, sill? 1851 Bergbom nimitettiin senaattoriksi.

K?yty??n kolme vuotta Helsingin ruotsalaisessa tytt?koulussa -- suomalaisesta siihen aikaan tietysti ei oltu untakaan n?hty -- Emille Bergbom 16-vuotiaana oli saanut sen tietom??r?n, joka silloin julkisessa oppilaitoksessa oli naisille tarjona, mutta siihen tyytym?tt? h?n jatkoi lukujaan osaksi yksityisten opettajain johdolla, osaksi omin p?in. T?ll? tavoin h?n ennen pitk?? sek? uusissa kieliss? ett? suurten sivistyskansojen kirjallisuuden tuntemisessa sivuutti useimmat sen ajan naiset Suomessa. H?n perehtyi t?ydellisesti paitse saksan my?skin ranskan- ja englanninkieliin ja rupesi, aivan omasta alotteestaan, suomeakin oppimaan. T?m? viimeksi mainittu yritys todistaa, ett? Emilie huolimatta nuoruudestaan oli ajan hengen koskettama ja ymm?rsi kansan kielen merkityksen, ja aikaa voittaen h?nest? tuli suomalaisuuden uskollinen edist?j?, jonka vertaista ei ole n?hty Suomen naisten joukossa. Lopuksi on mainittava, ett? h?n halusta kirjoitellen niin runomittaista kuin suorasanaista ilmaisi omaavansa luontaisia kirjailijataipumuksia. Kun etenkin Kalevalan k??nt?j?n? tunnettu ranskalainen kirjailija L?ouzon Le Duc oleskeli Helsingiss? ja 1852 asui samassa talossa, Emilie Bergbom h?nelle k??nsi suorasanaiseen muotoon ranskan kielelle Runebergin "Hirvenhiiht?j?t" ynn? muuta oman maan ja Ruotsin kirjallisuutta.

Tuskin edemm?ksi kuin viime mainittuun aikaan, jolloin Emilie t?ytti 18 vuotta, pysyiv?t h?nen p?iv?ns? niin huolettomina kuin nuoruudelle soveltuu. Silloin n?et ensiksi havaittiin ?idiss? se tauti, joka kahden vuoden k?rsimysten j?lkeen vei h?net hautaan. Kun sen lis?ksi is?kin samaan aikaan ja melkein yht? kauan oli vuoteen omana, t?ytyi vanhimman tytt?ren n?in? perheen koettelemuksen-vuosina ja sittemmin ?idin kuoltua yh? edelleen kodissa hoitaa em?nn?n virkaa ja t?ytt?? ?idin velvollisuudet sisaruksiansa kohtaan, joista nuorin veli oli vain viisivuotias. T?m? oli raskas teht?v? nuorelle tyt?lle, semminkin kun perheen varallisuussuhteet olivat ahtaanlaiset. Niin esim. t?ytyi Emilien itse neuloa sek? sisarustensa ett? omat vaatteensa. Mutta eih?n se haitannut, ett? h?nen luonnonlahjansa t?ll?kin alalla p??siv?t kehittym??n. Emilien sanotaan olleen oikea taituri neulojana. Yhden neulojattaren avustamana h?n tyydytti omaistensa tarpeet, ja yst?villeenkin h?n antoi neuvoja ja apua, kun hatun taikka jonkun muun pukuosan aistikas laittelu tai koristelu oli kyseess?. H?n tottui ahkeraan, edesvastaukselliseen ty?h?n, h?nen el?m?nkokemuksensa karttui ja h?nen luonteensa vakaantui ja h?n valmistui el?m?nty?h?n, josta h?nell? viel? ei ollut v?hint?k??n aavistusta.

Tengstr?mill? sattui seuraava pikku tapahtuma joku aika sen j?lkeen kuin Emilie oli eronnut koulusta. H?n oli Snellmanille sanonut, ett? h?n mielell??n tekisi tuttavuutta L?nnrotin kanssa. Kun t?m? sitten kerran tuli Helsinkiin ja oli vieraana Tengstr?mill?, Snellman keskell? suurta piiri? esitti Emilien kuuluisalle "Kajaanin tohtorille". Nuori neiti oli ihastunut ja lausuikin ilonsa siit? ett? sai n?hd? L?nnrotin. Mutta silloin Snellman, joka hyv?ll? tuulella ollessaan mielell??n saattoi ihmisi? h?mille, ehdotti, ett? he, Emilie ja L?nnrot, l?hemm?n tuttavuuden vuoksi suutelisivat toisiaan. Vaikea on tiet?? kumpi asianomaisista tuli suurempaan h?t??n, sill? jos veri lensi Emilien kasvoihin, niin k?vi L?nnrotin samoin. Vihdoin j?lkim?inen sanoa tokasi: "Enk?h?n voisi p??st? v?hemm?ll??!"

Ylemp?n? mainituista suurmiehist? Snellman ja Cygnaeus olivat ne, joiden kanssa Emilie Bergbom tuli l?himp??n yst?vyyssuhteeseen. Emilie oli ensim?isi? naisia, jotka ymm?rsiv?t Snellmanin kansallisia harrastuksia, ja kun t?m? ennest??n oli tuttu senaattori Bergbomin kanssa, k?vi h?n samoin kuin Cygnaeuskin usein perheess?. Keskustelut t?mm?isten miesten kanssa, joista Snellman kuuluu usein tulleen ainoastaan viett??kseen jonkun hetken Emilien seurassa, eiv?t voineet olla j?tt?m?tt? syvi? vaikutelmia nuoreen henkev??n naiseen eik? liene liiallista v?itt??, ett? ei yksik??n samanaikuinen nainen samassa m??r?ss? kuin h?n omakseen omistanut heid?n humaanista ja is?nmaallista maailman- ja el?m?nk?sityst??n.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet