Read Ebook: Transhimalaja: Löytöjä ja seikkailuja Tibetissä. 1 (of 2) by Hedin Sven Anders

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 763 lines and 57145 words, and 16 pages

"Not to Undeceive is to Deceive"

How the Bible Was Invented

A Lecture Delivered Before the Independent Religious Society Orchestra Hall Chicago, Illinois Sunday at 11 A. M.

Tenth Edition

How the Bible Was Invented

One of the texts in the Bible, attributed to Jesus, says that, It were better for a man to have a millstone tied about his neck, and he were cast into the sea, than that he should offend, that is to say, unsettle the faith of, "one of these little ones." According to this saying of Jesus, a man must keep his questionings and his doubts to himself. He shall not talk where he is liable to upset the faith of some believing soul,--some aged mother, some Sunday-school lad or lassie. The man who will go about disturbing people's religious peace, deserves to be drowned with a millstone about his neck! What is your opinion of such a suggestion?

If you approve of this sentiment, attributed to the founder of Christianity, then the work which we are doing here, every Sunday, is quite wicked; a millstone around our necks is what we deserve, and the bottom of the sea is where we belong.

Psychologists tell us that there is great power in suggestion. With all my love and reverence for whatever is sweet and sane in the Gospels, I must protest against this text, because it is a suggestion to violence and persecution. If Jesus suggests a millstone for the neck of the heretic who upsets people's illusions and makes inquirers out of believers, and intimates further that drowning is too good for them, why not take the hint and act upon it? He expresses a wish, shall we not fulfill it? Alas, we know, too well, that in less enlightened ages, the suggestion of Jesus was not only carried out, but vastly improved upon--by the Spanish Inquisition, for instance.

Let us be fair. When a man is accused, it is his privilege to defend himself. If Jesus suggests that the investigator who unsettles people's beliefs should be drowned, before the suggestion is acted upon, the disturber should be given a chance to be heard. Would that be asking too much? Let us see, then, just what it means to command a man to suppress whatever might disturb a neighbor's faith: It means that if I am announced to speak on the Bible, I must say nothing to which the weakest or the most credulous among my hearers might object. If I do, I shall deserve to be tied to a millstone and drowned! But let us turn this proposition about to see how it would work: Having discovered a truth, and yearning in my soul to express it, suppose I were to say, that if any man in this audience shall scare me into silence,--shall cheat me out of the joy and duty of imparting that truth to my world, by threatening to be offended, or to be unsettled by it,--he ought to have a millstone tied to his neck and be cast into the sea. How would that do?

Apply this illustration now to the Bible. Here are some people who have been told when they were young, that this book, which is placed in their hands, is a personal message to them from God. This makes the book, certainly, more precious than any jewel. God, the owner and disposer of everything, with his own hand has inscribed an epistle to them, and this is it! What joy! What a treasure! Now these people, not being students themselves, accepted implicitly what they were told by their teachers, just as the woman, not being an expert herself, took her jeweler's word about the value of the stone in her ring. In order not to offend this child-like faith in the Bible, word is sent out to everybody to hush. Hush! not a word! not a whisper!--Hush! hush! is the cry of all. To uphold this conspiracy of silence, arrangements are made to dictate what may and what may not be said in public. A preacher in praying or preaching might give away the secret,--he might inadvertently say something which may prick this pretty bubble of illusion. Hence, in the Catholic and Episcopal Churches, all the prayers are printed, and the preachers pray according to the book. Do you think the Church will let a man close his eyes and open his mouth and say whatever comes into his head? Indeed, not! He must pray by the book. In the protestant denominations there is the creed, to which you swear your allegiance before you can open your mouth in one of their churches, and the moment you are caught talking beyond what the creed allows, your ordination is taken from you and your mouth is shut. Dear me! all this regime is for the purpose of encouraging the conceit that man has been favored with a hand-written, personal message, from the Creator of the universe.

If this were all, we, ourselves, would not take notice of it. But we, too, are compelled to join this conspiracy of silence and suppression, and to lie in the interests of the delicate believers whose faith cannot stand the least strain. Darwin must beware how he writes about the origin of species, or the descent of man. Some believer, hugging ecstatically his Bible to his bosom, might read his books and lose his blissful conceit. Do not think, do not invent, do not announce your truth, ye philosophers, scientists and reformers! without first consulting the prejudices of the "little ones" in the faith; for if you unsettle the faith of a single believer, it were better that you were weighted down into the sea by a millstone hanging about your necks. And you, whose love and genius give us our daily victory over disease and error,--whose thought is our daily bread and beauty,--you, too, must hush, you must become sterile, or be content to speak by rote, lest you should disturb the repose of the believer who has laid himself down to sleep. The theological babe must not be awakened. It will bawl and cry if aroused, and better than cause one of these babes to cry, let there be no intellectual life in the world!

Those of you who support these lectures, as well as those of you who only hear them, know that our position is the very reverse of what Jesus and the Church recommend. We do not believe in persecution. We do not even suggest that anybody should be drowned; but if our human nature is so depraved that persecution and murder are inevitable, then, in our humble opinion, it will be more economical to drown the people who will not permit a Darwin to give his thought to the world, than to drown a Darwin. The man who is offended at freedom of speech, can be dispensed with more safely than the man who avails himself of this divine privilege. If my freedom of speech offends my neighbor, his fear of freedom is a greater offense to me. Which of us deserves most to be drowned?

You have to listen as closely as you can, if you do not wish to do me the injustice of misrepresenting me. I have traveled extensively in the Orient, and have conversed with and read the works of eminent scholars who have enjoyed a first-hand acquaintance with eastern people, and the unanimous testimony is that one of the besetting sins of Oriental races, is lying. It is not because the Asiatics are wickeder than European nations, for in other respects they are as good, if not better, than ourselves. The average of morality is perhaps about the same in all countries. But the notorious vice of all Asiatic peoples is lying. They lie with a freedom and a fluency,--with such plausibility and so straight a face,--that one can hardly distinguish their lie from their truth. Curious though it may seem, people who are given to lying are often the first to be deceived by their own lies. They

"Keep on till their own lies deceive them. And oft' repeating, at length believed 'em."

Now, then, I am going to look this audience in the face, and then I am going to say just this:

When, in reading the Bible, I find in it exaggeration, invention, and even unscrupulous misrepresentation, I am not astonished, because I know that it is an Oriental book. But the orthodox believer, in order to excuse or explain away, for instance, these violations of the law of veracity, resorts frequently to sophistry, subterfuge, and even, alas, to lies more unscrupulous than any found in the Bible. This is as sad as it is true. But to defend one lie, or to make it look like the truth, more lying becomes necessary.

A very curious controversy took place some years ago, between Herbert Spencer and a religious Weekly. Quoting the words of Paul to the Romans, where he says, "For if the truth of God hath more abounded through my lie unto his glory, etc.," Spencer condemned Paul for this; the religious Weekly objected that Paul was only speaking ironically. And Mr. Spencer generously admitted that such a supposition was quite possible. We are ourselves willing to give Paul every opportunity to exonerate himself, and will not press the charge too vehemently against him. But whatever Paul may hvana p?iv?n? jatkui matka Industa ja Satledshia pitkin Samasatan ja Batindan kautta Umbalaan; ja min? olin nyt, vuoden kuumimpana aikana, ainoa europalainen junassa. L?mp?m??r? nousi aina 41,6?, siis samaan astelukuun, jonka olin v?h?? ennen havainnut Belutshistanissa; mutta t??ll? siimeisiss? rautatievaunuissa se oli paljoa helpompi siet??. Koko vaunua suojellaan auringon v?litt?m?lt? paahteelta alasriippuvien varjostimien katoksella; kuitenkin on paras v?ltt?? v?h??k??n koskettamasta vaunun ulko-osia -- ne ovat nimitt?in hehkuvan kuumat. Kaksi ikkuna-aukkoa on katettu hienoista juuris?ikeist? punotulla kudoksella, jota vesi automatisesti valelee, ja ilmatorvesta sy?ksyy tuuli tuon kostean ristikon l?pi sis?lle. Sellaisen ikkunan ??ress? oli minulla keskip?iv?ll?kin vain 28,5?, joten minulla ei siin? suhteessa ollut mit??n valittamista. Muutamissa pys?hdyspaikoissa tapaa oivallisia ravintoloita, ja alkuasukkaita kulkee mukana junassa kaupiten matkan varrella limonadia ja lasikirkasta j??t?.

Silti kaipaa Intian helteisilt?, kuivuneilta tasangoilta yl?s vuorille ja niiden raikkaaseen, puhtaaseen ilmaan. Kalkasta vie pieni kapearaiteinen rata 6,5 tunnissa 2160 m korkeuteen, Simlaan, varakuninkaan kes?kaupunkiin ja englantilais-intialaisen armeijan p??kortteriin. Tie on vieh?tt?vimpi? ja suuremmoisimpia, mit? maan p??ll? l?ytyy. Mit? uhkarohkeimpina mutkina kapuaa pikku rata yl?s jyrkki? sein?mi?, alas rotkojen rinteit?, pist?ytyy ahtaisiin, syviin notkoihin, kohoaa huimaaville vuori-ulkonemilIe, joiden ??rim?iselt? kielekkeelt? juna miltei n?ytt?? tahtovan sy?ks?ht?? ilmaan, johtaa yli siltojen, jotka painonsa alla narskuvat ja notkuvat, piiloutuu sysimustiin tunneleihin ja ilmestyy j?lleen h?ik?isev??n p?iv?paisteeseen. Kuljetaan laakson sivua, jonka pohja h??m?tt?? syv?ll? jalkojemme alla, sitten yli harjanteen, joka suo vapaan n?k?alan molemmin puolin, ja taaskin pitkin jyrk?n sein?m?n pengert?, jonka korkeudesta n?kee tuon ihmeellisen polvittelevan radan useampia kerroksia alapuolellansa. Melkein joka toinen minuutti vaihtuu maisema, uudet kuvat ja perspektivit, uudet n?k?kulmat ja valaistukset seuraavat toisiansa, pit?en matkustajan huomiota herke?m?tt? j?nnityksess?. Tohiseva kulku k?y 102 tunnelin kautta; enimm?t ovat aivan pieni?, mutta pisin on 1406 m mittainen.

Siirrymme toisesta kasvillisuusvy?hykkeest? toiseen. Tasangon kasvisto j?i jo aikaa sitten j?lkeemme; nyt tapaa katse uusia muotoja ilmanalojen muuttuessa, muotoja, jotka ovat ominaisia Himalajan etel?rinteitten eri tasanteille, ja lopulta ilmestyv?t viel? etemp?n? ylh??ll? tummat deodar-mets?t, kuninkaalliset himalajaseeterit, joiden vehmaassa rehevyydess? Simlan talot p?ilyv?t vaaleitten p??skysenpesien n?k?isin?. Tenhoava on t?m? kuva, mutta viel? paljoa valtavammaksi tulee se brittil?isen valtakunnan voiman vertauskuvana! T??ll? pesii kotka, ja ryteik?st??n luo se vaanivia katseita yli Intian tasankojen. T??ll? ker?ytyy kimppu lukemattomia lenn?tinlankoja brittil?isen kuningaskunnan joka sopesta ja kolkasta, ja t?st? paikasta annetaan p?ivitt?in ep?lukuisia k?skyj? ja m??r?yksi? "in His Majesty's service only"; t??lt? k?sin ohjataan hallintoa ja komennetaan armeijaa, ja n?iden lankojen kiehtomana on joukko maharadshoja, intialaisia suuriruhtinaita, kuin saalis h?m?h?kin verkossa.

L?hestyin Simlaa jonkunlaisella ep?r?imisell?. Lordi Curzonin kirjeen per?st? eiv?t Intian vallanpit?j?t olleet sen enemp?? hiiskahtaneet. Yh? isommaksi kasvaa tuo omituinen kaupunki puolikuun muotoisella sel?nteell??n, yh? selvempin? ilmenev?t yksityiskohdat, nyt puuttuu en?? pari mutkaa, ja sitte vierii juna Simlan asemalle. Nelj? ulkoasiain viraston tulipunaiseen puettua lakeijaa sieppaa matkakapineeni, ja Grand Hotelissa vastaanottaa minut vanha yst?v?ni, eversti Sir Francis Younghusband -- 1890 vietimme Kashgarissa joulua, ja h?n oli viel? yht? komea, yst?v?llinen ja hyv?ntuulinen kuin silloinkin. P?iv?llisell? olin h?nen vieraanansa United Service Club'issa. Puoleksi y?ksi vieh?tyimme vanhoihin muistoihin Aasian er?maista, tarinoitsimme Kashgarin kaikkivaltiaasta ven?l?isest? ylikonsulista Petrovskista, englantilaisesta Lhasan retkikunnasta, jonka johtajana Younghusband oli ollut, Simlan el?m?st? ja l?hestyvist? kes?kauden juhlimisista -- mutta minun toiveistani yst?v?ni ei virkkanut halkaistua sanaa! Enk? min?k??n h?nelt? kysynyt; saatoinhan arvata, ett? h?n olisi minulle heti ilmaissut, jos kaikki olisi ollut selv?? ja kunnossa. Mutta h?n vaikeni kuin kivi, eik? minun tehnyt mieleni kysy?, vaikka syd?nt?ni poltteli k?rsim?tt?myys saada kuulla edes jotakin.

Toukokuun 23 p:n aamuna astuessani ulos kuistilleni tuntui minusta kuin tuomiotansa odottavasta vangista. Alapuolellani hohtivat Simlan talot p?iv?npaisteessa, ja min? seisoin seeterien latvojen tasalla; ihanaapa oli t??ll? tasangon ummehtuneen helteisen ilman yl?puolella! Pohjoisessa l?ikkyi vehmaitten puitten aukosta verrattoman kaunis kuva. Siell? kimaltelivat l?himm?t Himalajajonot, ikuisen lumen kattamat. H?ik?isev?n valkoisena kuvastui harjanteen reuna turkoosisinist? taivaanlakea vasten. Ilma oli niin s?ihkyv?n kuulakka, ett? v?limatka n?ytti mit?tt?m?lt?; vain moniaat p?iv?matkat erottivat minut noista vuorista, ja niiden takana avautui salaper?inen Tibet, kielletty maa, unelmien maa! My?hemmin, puoleltap?ivin, k?vi ilma autereiseksi ja ihana kuva h?ipyi; eik? se en?? n?ytt?ynyt kertaakaan niin? viikkoina, jotka Simlassa vietin. Oli kuin olisi Tibetin ja minun v?lille laskeunut esirippu, ja kuin olisi minulle ollut sallittu vain yhden ainoan kerran n?hd? et??lt? vuoret, joitten yli johti tie luvattuun maahan!

Siit? syntyi samea p?iv?; kello kahdeltatoista piti minun kuulla tuomioni. Younghusband k?vi minut noutamassa ja me l?ksimme yhdess? ulkoasiain virastoon. Sir Louis Dane vastaanotti minut mit? herttaisimmin, juttelimme Persiasta sek? Intian ja Seistanin v?lisest? "kauppatiest?." Sitte h?n ?kki? mykistyi; mutta tuokion kuluttua h?n tokaisi:

"Parempi on Teid?n kuulla se heti: lontoolainen hallitus kielt?? Teilt? luvan tunkeutua intialaisen rajan yli Tibetiin."

"Murheellinen viesti! Mutta mist? syyst??"

"Sit? en tied?; luultavasti tahtoo nykyinen hallitus karttaa kaikkea, mik? mahdollisesti voisi synnytt?? kihnausta rajalla. Anomukseenne suostuminen merkitsisi meille vastuuta siin? tapauksessa, ett? Teille ehk? j?lkeenp?in sattuisi jotakin. Niin, t?m? on vahinko kerrassaan. Mit? ajattelette nyt tehd??"

"Jos olisin Teheranissa moista aavistanutkaan, niin olisin valinnut tieni Ven?j?n Aasian kautta, sill? minulle ei ole milloinkaan ilmaantunut vaikeuksia ven?l?isten taholta."

"Niin, me t??ll? olemme tehneet kaikkemme avittaaksemme Teid?n suunnitelmianne. Ne kolme maassasyntynytt? kentt?mittaajaa, jotka lordi Curzon on Teille luvannut, ovat olleet harjoteltuja jo kuusi kuukautta ja oleksivat Dehra Dunissa matkavalmiina. Mutta todenn?k?isesti peruutetaan t?m?kin Lontoosta k?sin. Emme kuitenkaan ole menett?neet kaikkea toivoamme viel? ja odotamme vasta kes?kuun 3. p:n? lopullista vastausta."

Minusta tuntui siet?m?tt?m?lt? joutua odottamaan lopullista ratkaisua yksitoista p?iv??. Kenties voisi omakohtainen asiaan viihtyminen vaikuttaa edukseni. L?hetin sen vuoksi Englannin p??ministerille seuraavan s?hk?sanoman:

"Ne yst?v?lliset sanat, jotka Teid?n ylh?isyytenne kaksi vuotta takaperin on parlamentissa lausunut matkastani ja teoksestani, antavat minulle rohkeutta k??nty? suoraan Teid?n puoleenne ja maantieteellisen tieteen nimess? anoa Teilt? hallituksen lupaa tunkeutua Tibetiin Simlan ja Gartokin kautta. Aikomukseni on tutkia Tsanpon pohjoispuolella olevaa enimm?kseen asumatonta aluetta ja sen keskess? l?ytyvi? j?rvi?, sitte palatakseni Intiaan. Olen t?ysin perehtynyt Intian ja Tibetin nykyisiin valtiollisiin v?leihin, ja kun olen yksikolmattavuotiaasta asti sovussa seurustellut asialaisten kanssa, niin olen nytkin k?ytt?ytyv? kauttaaltaan varovasti, noudattava annettuja ohjeita ja katsova kunnia-asiakseni v?ltt?? kaikkia riitaisuuksia rajalla."

Ja nyt odottelimme edelleen; p?iv?t kuluivat, kolme maassasyntynytt? apulaistani pysytteliv?t matkavalmiina Dehra Dunissa, ylip??llikk? lordi Kitchener vakuutti mielihyv?ll? asettavansa k?ytett?v?kseni kaksikymment? hampaisiin asti aseestettua gurkhaa jahka vain saapuisi anottu lupa Intian valtiosihteerilt? Sir John Morleylta. T?ll? nimitt?in oli k?siss??n rajan avain, ja h?nest? yksist??n riippui kaikki. Lordi Minto, Intian uusi varakuningas, teki kaiken voitavansa. H?n kirjotteli pitki?, seikkaper?isi? mietint?j? ja l?hetti s?hk?sanoman toisensa per?st?. Mik??n hylk??v? vastaus ei voinut h?nt? lannistaa, h?n l?hetti yh? j?lleen uuden viestin, joka alkoi sanoilla: "Pyyd?n H?nen Majesteettinsa ministeri?t? ottamaan viel? kerran harkintansa alaiseksi, ett?" j.n.e. Kun Lontoosta k?sin vakuutettiin, ettei kielt?v? vastaus mitenk??n koskenut suoranaisesti minua, vaan ett? oli menetelty samoin useampiin brittil?isiin upseereihin n?hden, pyysi lordi Minto viimeisess? s?hk?sanomassa minulle lupaa saada seurata sit? englantilaista upseeria, jonka piti kes?ll? matkustaa Gartokiin tarkastamaan sik?l?ist? varusv?ke?. Mutta valtiosihteerin virasto piti nytkin v??j??m?tt?m?sti p??t?ksens?, ja min? itse sain s?hk?sanomaani seuraavan vastauksen -- valtiosihteerin kirjelm?n? varakuninkaalle kes?kuun 1. p:lt? 1906:

"P??ministeri haluaa, ett? Te ilmotatte Sven Hedinille t?m?n sanoman: 'Pahoittelen vilpitt?m?sti, ett? minulle on syist?, jotka Intian hallitus ep?ilem?tt? Teille selitti, mahdotonta my?nt?? pyyt?m??nne tukea matkalle Tibetiin ja oleskelulle siell?. T?m? tuki on ev?tty my?skin Lontoon Kuninkaalliselta Maantieteelliselt? Seuralta sek? Intian hallituksen palveluksessa olevilta brittil?isilt? upseereilta."

Toivosta luopuu viimeiseksi, ja niinp? min?kin yh? viel? toivoin, ett? kaikki lopulta k?visi hyvin. Huono menestykseni kannusti kunnianhimoani ja j?nnitti voimani ??rim?isillens?. Koettakaapas minua est??, jos voitte, ajattelin; min?p? n?yt?n teille, ett? olen Aasiassa paremmin kotiutunut kuin te! Yritt?k??h?n vain teljet? t?m? suunnaton Tibet, yritt?k?? salvata kaikki ne laaksot, jotka rajalta johtavat sen yl?tasangoille, niin saatte n?hd?, ett? t?m? on tuiki mahdotonta! -- Sen vuoksi tuntui minusta todelliselta helpotukselta, kun viimeinen s??lit?n ja jokseenkin lyhytsanainen ep?ys saapui ja peruuttamattomasti katkaisi kaikki sopimuksen hieromiset. Minusta tuntui kuin olisin ?kki? joutunut ymp?rist?st?ni erilleni ja kokonaan itsen?isesti jatkamaan hankkeitani. El?m?ni ja kunniani olivat peliss? kahden l?hivuoden ajaksi -- antautuminen ei tietysti voinut tulla kysymykseenk??n. T?m?n viidennen matkan olin alottanut raskaalla syd?mell?, en juhlimisten riemulla ja remulla kuten edelliset. Mutta nyt siit? yht'?kki? sukeusi lempilapseni. Menip? vaikka henkeni, t?st? matkasta piti kuitenkin koitua el?m?ni loistokohta! Siit? tuli kaikkien unelmieni ja toiveitteni esine, sit? koskivat rukoukseni, ja sieluni sisint? my?ten ik?v?itsin hetke?, jolloin ensim?inen karavaani olisi valmiina -- ja sitte piti jokaisen p?iv?n muodostua ehe?ksi soinnuksi voitonlauluun!

En voi ryhty? sanallakaan arvostelemaan sit? politikaa, joka silloin kasasi tielleni n?k?j??n voittamattomia esteit?. Joka tapauksessa se oli viisas. Tulevaisuudessa se k?y v?ltt?m?tt?m?ksi. Jos olisin ollut brittil?isess? suojeluksessa, pit?nyt seurueessani brittil?isi? alamaisia ja sitte joutunut surmatuksi, niin olisi luultavasti t?ytynyt l?hett?? maahan suuria kuluja kysyv? rangaistus-retkikunta v?est?n pelottimeksi; t?ss? tapauksessa ei olisi ollut eroa sill?, olinko ruotsalainen tai englantilainen. Miten englantilainen valtiosihteeri itse k?sitti asian, se k?y ilmi h?nen vastauksestansa lordi Percyn v?likysymykseen kuukautta my?hemmin kuin min? olin saanut ratkaisuni: "Sven Hedinilt? on valtiollisista syist? kielletty lupa tunkeutua Tibetiin; samoilla perusteilla ev?t??n brittil?isetkin alamaiset k?ym?st? siin? maassa. Intian hallitus suosii taattujen tutkijain retki?; mutta Britannian hallitus on m??r?nnyt toisin ja pit?? tarpeellisena pysytt?? Tibet edelleenkin siin? eristystilassa, jossa edellinen hallitus sit? huolellisesti pysytti."

N?in? p?ivin? sain paljon my?t?tunnon ja yst?vyyden osotuksia. Intiassa minulla oli pelkki? yst?vi?, ja heist? oli katkeraa, kun eiv?t voineet minua auttaa. Sir Louis Dane oli minulle ilmottanut, ett? jos anomukseeni kuitenkin lopulta suostuttaisiin, minun olisi allekirjotettava er?s sopimus -- mutta mit? t?m? olisi sis?lt?nyt, siit? en ole koskaan saanut selv??. Kenties oli kysymyksess? jonkunlainen vastuu minua seuraavista miehist?, lupaus olla k?ym?tt? muutamilla m??r?tyill? seuduilla, ja sitoumus j?tt?? matkani tulokset Intian hallituksen k?ytett?v?ksi -- tuosta kaikesta en tied? mit??n. Mutta nyt olin erill?ni kaikista sitoumuksista; vapaus on kuitenkin kaikkein paras, ja voimallisimmassa asemassa on se, joka seisoo yksin??n. Olisi sent??n liioteltua v?itt??, ett? min? niin? p?ivin? nimittelin Sir John Morleyn toimintaa kiitollisin sanoin. Miten olisinkaan silloin voinut aavistaa, ett? viel? lukisin h?net parhaimpiin yst?viin enk? ajattelisi h?nt? ilman l?mp??, kunnioitusta ja ihailua!

Ensim?isen kerran k?yty?ni ulkoasiain virastossa saattoi minut Younghusband varakuninkaan palatsiin -- minun piti liitt?? nimeni lordi ja lady Minton vierasluetteloon. Younghusband on ritarillinen mies, esikuva jaloimmalle, mit? mist??n kansasta voi puhjeta. H?nt? kaiveli enemm?n kuin minua itse?ni hallituksen ep?ys, mutta h?nell? oli samalla viel? muita ja katkerampia ik?vyyksi? -- h?nen retkikuntansa Lhasaan, jonka piti liitt?? Tibet tieteellisen tutkinnan alaan, oli ollut turha. H?n vei minut nyt ohimennen lordi Minton yksityissihteerin eversti J.R. Dunlop-Smithin luo, ja h?nest? sain elin-aikaisen yst?v?n; h?n on hienoimpia, jaloimpia, ylevimpi? ja tietorikkaimpia miehi? mit? konsanaan olen tuntenut, h?n on syv?mielinen, monipuolisesti oppinut mies ja perinpohjainen Intian tuntija, asuttuansa siell? nelj?kolmatta vuotta. Kun n?kee moisia miehi? t?rkeimmiss? viroissa, niin k?sitt?? ett? hallitseva rotu tarpeen tullen pystyy kest?m??n viel? monta tuimaa myrsky? Intian kolmensadan miljoonan keskess?.

El?m?ni oli siihen aikaan kerrassaan t?ynn? vastakohtia. V?h?np? oli Simlassa oloni niitten yksin?isten ja hiljaisten vuosien kaltainen, jotka minua odottivat h??myisiin pilvijoukkoihin h?ipyvien vuorten tuolla puolen! En voi olla kiintym?tt? muutamiin muistelmiin noista ihmeellisen hauskoista p?ivist?.

Er?s herrasmies astuu luokseni ja kysyy minulta, viel?k? muistan meid?n olleen p?yt?kumppanuksia er?ill? p?iv?llisill? lordi Curzonin luona. Pundschabin kuvern??ri Sir Charles Rivaz kuuluu samaten vanhoihin tuttaviini, ja lis?ksi esittelee minut Sir Louis Dane oikealle ja vasemmalle. Airut astuu saliin ja julistaa varakuninkaan saapuvaksi. Esikuntansa saattamana kiert?? lordi Minto saliin, tervehtii kutakin yksityist? vierasta, minua ainoastaan sanoilla: "Tervetuloa Simlaan!" H?nen sanojensa kaihoksiva sointu ei v?ltt?nyt korvaani; tiesih?n h?n, etten voinut tuntea itse?ni niin "tervetulleeksi", kuin h?n ja min? olisimme suoneet. P?yt?musiikin raikuessa siirrymme ruokasaliin, miss? meille tarjotaan tanskalaisen keitti?n oivallisimpia laitoksia; aterioimme hopeaisista astioista ja nousemme p?yd?st? ottaaksemme osaa hoviseurueeseen, jolloin valta-istuimen portailla seisovalle varakuninkaalle esitell??n viisisataa herrasmiest?. Kunkin nimi huudetaan, ja he astuvat nopeana jonona valta-istuimen ohitse. Jokainen heist? seisahtuu ja k??ntyy p?in, ja varakuningas vastaa heid?n syv??n kumarrukseensa; h?n kumartui t?n? iltana yhdeks?nsataa kertaa! Kun ohitse kulkee intialaisia ruhtinaita tai afganilaisia l?hettil?it?, niin h?n ei kumarra, vaan koskettaa k?dell??n vieraan miekankahvaa yst?vyyden ja rauhan merkiksi.

Seuraavana p?iv?n? kutsuttiin minut siirtym??n varakuninkaan palatsin asukkaaksi, ja siit? l?htien olin lordi ja lady Minton vieraana. Unohtumaton on aika jonka heid?n seurassaan vietin, ja n?m? viikot tuntuvat minusta nyt kuin unelta ja tarulta. Lordi Minto itse on brittil?isen gentlemanin ihanne, ylimys jalointa rotua ja samalla yksinkertainen ja vaatimaton. Intiassa h?n p??si v?leen suosituksi yst?v?llisen k?yt?ksens? ja kaikkia kohtaan osottamansa suopeuden vuoksi, eik? h?n katso asemaansa liian korkeaksi ollakseen lausumatta syd?mellist? sanaa kenelle tahansa h?nen hallintoonsa uskotun j?ttil?isvaltakunnan lukuisten kansanheimojen j?senelle. Lordi Minto oli jo aikaisemmin palvellut Intiassa ja ottanut osaa sotaretkeen Afganistania vastaan; koettuansa vaihtelevia kohtaloita kolmessa maanosassa h?net nimitettiin Kanadan kenraalikuvern??riksi. Vuonna 1904 h?n palasi skotlantilaiselle maatilallensa Mintoon takaisin aikoen viett?? siell? lopun ik??ns?; silloin antoi Englannin kuningas ja Intian keisari h?nelle Intian varakuninkaan ja kenraalikuvern??rin viran.

H?n ei ole ensim?inen t?ss? virassa ollut Minton jaarli; jo h?nen iso-is?ns? is? oli sata vuotta takaperin brittil?isen valtakunnan kenraalikuvern??rin? Intian niemimaalla. Siihen maailman aikaan purjehdittiin hindujen maahan viel? Hyv?ntoivonniemen ymp?ri, ja se oli pitk?, vaivaloinen matka. Sen johdosta j?tti ensim?inen lordi Minto perheens? kotiin. H?nen ja h?nen puolisonsa toisilleen l?hett?m?t kirjeet ovat viel? tallella ja ilmaisevat suorastaan ihanteellista rakkautta ja uskollisuutta. Kun h?nen palvelus-aikansa Intiassa vihdoin oli p??ttynyt, astui h?n laivaan, joka vei h?net kotiin tuon pitk?n taipaleen, ja kiirehti ensim?isess? postivaunussa suoraa p??t? Mintoa kohti. Siell? odotteli puoliso; h?n t?hysteli ik?v?itsevin katsein pitkin tiet?; aikaa oli jo kulunut paljon yli m??r?n, mutta vaunua ei n?kynyt. Lopulta saapui odotetun asemasta p?lypilven peitt?m? ratsumies tuoden viestin: Lordi Minto on kuollut yhden ainoan postiaseman p??ss? kotoansa! -- Kirjeet on sidottu yhteen k??r?ksi, jonka kyljess? pikku lappu sis?lt?? sanat: "Poor fools!" Ensim?isen lady Minton k?si on ne kirjottanut.

Mutta nyt kukoistaa el?m? uudessa Minto-perheess?. Mieltymys, koruttomuus ja onni vallitsevat t?ss? vieh?tt?v?ss? kodissa, jossa jokainen j?sen on kokonaisuuden kaunistuksena. Varakuninkaalla on aina k?det t?ynn? ty?t? Intian hyv?ksi, mutta lordi Minto s?ilytti aina j?rk?ht?m?tt?m?n levollisuutensa ja omisti joka p?iv? muutamia tunteja perheellens?. Me tapasimme toisemme p?ivitt?in aterioilla; puolip?iv?llisille oli tavallisesti pyydetty joitakuita vieraita, mutta p?iv?llisell? olimme monasti yksin?mme, ja silloin oli mieliala kaikkein hauskin. Silloin kertoili lady Minto oleskelustansa Kanadassa, miten h?n oli rautateitse ja h?yrylaivoilla matkannut 116000 englantilaista penikulmaa, ollut puolisonsa mukana kaikilla virkamatkoilla, ottanut osaa aarniometsien mets?stysretkiin, kulkenut kanootilla alas vuolaita virtoja ja yhtynyt vaarallisiin vaelteluihin Klondikessa. Selailimme h?nen p?iv?kirjojansa niilt? ajoilta; ne olivat paksuja nidoksia, t?ynn? valokuvia, karttoja, leikkeleit? ja nimikirjotuksia, ja niit? h?ysti erinomaisen mielenkiintoiset kuvat ja kuvaukset. Ja kuitenkin tulee siit? p?iv?kirjasta, jota lady Minto pit?? Intiaan saapumisestansa asti, viel? j?nnitt?v?mpi ja merkillisempi; sill? sille antaa v?rityksen it?mainen loisto ja id?n upeus ja prameus, jalokivien verhoamat maharadshat, eri valtioissa tapahtuneet vastaanotot, kulkueet ja paraatit, punaisessa ja kullassa loistelevat elefantit ja kaikki se suuremmoinen ja komea, joka ei ole erotettavissa Intian varakuninkaan hovista ja edustuksesta. Kolme nuorta lumoavaa tyt?rt?, ladyt Eileen, Ruby ja Violet, t?ytt?v?t t?m?n kodin p?iv?paisteella ja ylpeydell?, ja ovat ?itins? ohella tanssiaisten ja loistavien juhlien kuningattaria. Is?ns? tapaan hekin rakastavat urheilua ja istuvat ratsun selj?ss? kuin valkyriat.

Onko kummeksittavaa ett? vieras viihtyy t?ss? talossa, keskell? herttaisinta vieraanvaraisuutta? Minun kamarini olivat varakuninkaan yksityis-asunnon yl?puolella. Pohjakerroksessa ovat valtiosuojamat, loisteliaan upeat isot vierashuoneet, ruokasali ja tavattoman avara valkoisen ja kullan v?rinen tanssisali. Tilavasta mattojen kattamasta eteisest?, joka on kaunistettu vaakunoilla ja raskailla sein?verhoilla, saavutaan noihin eri saleihin ja suojamiin; siell? on juhlina mit? kirjavinta vilin??. Pitkin pohjakerroksen enint? osaa kulkee avoin lehteri, kivinen veranda, jolla kuhisee vieraissa k?vij?it?, kuriireja, tshaparasseja ja dshamadareja, joiden pukuna on varakuninkaalliset punaiset univormut ja valkeat turbanit. Takana on piha, jolla tulee ja menee vaunuja, kantotuoleja ja ratsastajia, ja huolella hoidetut tiet johtavat aistikkaille pengermille, jotka on rakennettu lady Minton piirustusten mukaan. N?iden pengermien tuolla puolen alkaa mets? kallioseinien siimest?mine k?velyteinens?.

Rakennuksen keskess? sijaitsevasta isosta suojamasta p??see mattojen verhoamia portaita my?ten toiseen huonekertaan, miss? varakuninkaan perhe on saanut asunnon, joka aistikkuudessa ja komeudessa voittaa kaikki. Seuraavassa huonekerrassa ovat vierashuoneet. Sis?lehterilt? on oivallinen n?k?ala isoon suojamaan, jossa punatakkiset lakeijat ??nett?min? vilahtelevat portaita yl?s ja alas. Kamarini ulkopuolella oli kuisti, jonka rintasuojan takaa joka aamu turhaan t?hystelin n?hd?kseni Tibetin rajavuorten h??my?.

Simlassa tapasin useita henkil?it?, jotka aina luen parhaisiin yst?viini; joukossa oli moniaita vanhojakin tuttaviani. Otin osaa muutamiin tunnelmarikkaisiin vieraspitoihin ja pariin virallisiin tanssiaisiin, jotka maan tapaan osataan j?rjest?? kaikella mahdollisella loistolla ja upeudella. Lordi Kitchenerin asunto on Simlan kaupungin toisessa p??ss? ja nimelt??n Snowdon. Tulija saapuu ensin isoon eteissuojamaan, joka aistikkaan sisustuksensa ja koristelunsa kautta pikemmin tuntuu vastaanottosalilta tai voitonmerkkien n?ytt?m?lt? kunniasuojamalta. Telineell? on kaunis muotokuva Gordon pashasta; vastap??t? ovat Aleksanterin ja Cesarin rintakuvat. Porrask?yt?v??n on koristeen tapaan liitetty ukko Kr?gerin Pretoriassa k?ytt?m?n presidentintuolin selk?mys, ja p?ydill?, sein?hyllyill? ja reunuksilla on kallisarvoisia kiinalaisia maljakkoja Kang-hin ja Kien-lungin aikakausilta. Sill? lordi Kitchener on kiihke? vanhan kiinalaisen porsliinin ker??j?, mutta ainoastaan kaikkein hienoin saa armon h?nen silmiss??n. Enimmin kuitenkin tehoavat vieraaseen t?ss? merkillisess? suojamassa, ennen kaikkea kiinnitt?en h?nen huomiotansa, voitonmerkit ja liput lordi Kitchenerin taisteluista Sudanissa ja Etel?-Afrikassa. Er??lt? ylemm?lt? lehterilt? ne riippuvat alas kuin kulissit tangoissaan, niiden joukossa Mahdin sek? Omduramin ja Omdebrikatin dervishien viirit ja useampia Transvaalin ja Oranjevaltion buurien lippuja. Sisemmiss?kin saleissa tapaamme yht? ylellisesti k?ytetyn koristuksina kiinalaisia porsliinimaljakkoja ja harvinaisia kansatieteellisi? esineit?, joista muutamilla puuhun veistetyll? tibetil?isten temppelien harjakoristeilla on suuri arvo; ne toi mukanaan Younghusbandin Lhasa retkikunta. P?ydill? on albumeja t?ynn? valokuvia lordi Kitchinerin lukuisilta tarkastusmatkoilta Intiassa ja h?nen matkaltaan kylm?n Pamirin halki. Juhlallisissa tilaisuuksissa koristaa p?yti? kalliit ja tukevat kultaiset astiastot, englantilaisten antamat kansallislahjoiksi Afrikan kukistajalle.

Oleskeluni Simlassa p??ttyi; oli hy?dyt?n viipy? en?? kauvemmin, saatuani viimeisen ehdottoman ep?yksen Lontoosta. Kes?kuun 9. p:n? lausuin j??hyv?iseni varakuninkaalle ja h?nen nuorimmalle tytt?rellens?, jotka halusivat ratsastaa Mashrobaan ollakseen siell? sunnuntaita. En voi kuvata t?t? eroamista, niin l?mmin ja syd?mellinen se oli. Lordi Minto toivotti, ett? minulle kaiken uhalla onnistuisi hankkeeni, ja h?nt? ilahutti toivo saada viel? kerran tavata minut Intiassa. Minulle ei ollut mahdollista ilmaista eronhetken? sieluni kaikkea tulvivaa kiitollisuutta. H?n oli tehnyt kaiken voitavansa minua auttaakseen ja itse antautunut ik?vyyksiin minun t?hteni. H?n oli ryhtynyt k?siksi el?m?nkohtalooni aivan erikoisella tavalla, ja min? tiesin my?s, ett? olin h?ness? voittanut itselleni ainiaaksi yst?v?n. Sunnuntai-aamuna l?ksiv?t my?skin lady Minto ja h?nen molemmat vanhemmat tytt?rens? Mashrobaan, ja min? lausuin heille viimeiset hyv?stelyni, kiitt?en siit? rajattomasta vieraanvaraisuudesta, jota olin saanut osakseni varakuninkaallisessa palatsissa.

Kun sitte j?lleen astuin huoneeseeni, tuntui kuninkaallinen palatsi minusta kuolleelta ja autiolta, enk? en?? saanut rauhaa pitemp??n j??pymiseen. Sulloin tavarani matkavalmiiksi, riensin kaupunkiin, tein kiireesti pari hyv?stelyk?ynti?, annoin m??r?ykset runsaista matkatarpeistani ja olin pian varustettu l?ht??n. Kolmantenatoista p?iv?n? tapahtui l?ht?. Kolmetoista-luvulla on t?ss? matkassa jonkunmoinen osa; marraskuun 13. p:n? j?tin Trapetsuntin Mustanmeren rannikolla, joulukuun 13. saavuin Teheraniin, Persian p??kaupunkiin, ja kes?kuun 13. matkustin Simlasta; mutta min? en ollut taikauskoinen! Younghusband oli ensim?inen toivottamassa minut tervetulleeksi, ja h?n viimeisen? minut hyv?steli; minun piti piakkoin j?lleen tavata h?net Srinagarissa. Sitte porhalsi juna j?lleen noiden sadankahden tunnelin l?pi alasp?in. Er??st? mutkasta n?in viel? kerran varakuninkaallisen palatsin ylpeine tornineen ja korkeine muurineen, paikan johon liittyi monta iloista muistoa ja rauennutta toivetta.

Toinen luku.

Lehin lie.

Manuel oli veike? mies. H?n oli madrasilainen hindu, pienoinen siro ja musta, puhui hyv?? englantia ja oli vanhempinensa k??ntynyt roomankatoliseen uskoon. H?n oli viime hetkess? pist?ytynyt luokseni valtainen kimppu todistuksia kainalossa ja julistanut terhakasti: "Jos herra aikoo tehd? pitk?n matkan, niin Herra tarvitsee kokkia, ja min? osaan keitt??." H?nen todistuksiinsa vilkaisematta otin h?net palvelukseeni. H?n k?ytt?ytyi hyvin, oli rehellinen ja tuotti minulle enemm?n iloa kuin n?rk?styst?. H?nen pahin kepposensa oli h?vit? salaper?isell? tavalla Tibetiss?, minun t?h?n hetkeen saakka kuulemattani h?nest? sen enemp??.

Istuimme osastossamme sulloutuneina kuin sillit tynnyriss?. Ilma k?vi yh? kuumemmaksi; yl?ng?n ihanasta viileydest? jouduimme j?lleen Intian tasangoilta nousevaan painostavaan helteesen. Kalkan, Umbalan ja Lahoren kautta kulki matka Ravalpindiin, miss? y?vyin mukiinmenev??n hotelliin. Mutta huone oli hiostava ja tunkainen, ja vaikka punka, laesta riippuva iso viuhka, oli kaiken y?t? liikkeess?, niin tekiv?t hyttyset silti sangen tungettelevia vierailuja vuoteeseeni.

Kes?kuun 15. p:n? saapui hotellin eteen tonga ja kolme ekkaa; edelliseen asetuin min?, j?lkimm?iseen k?ytimme tavarat ja -- Manuelin. Kohtisuoraan k?y tie vehmaitten lehtokujien lomassa vuoriston juurelle. Liikenne on vilkas: karavaaneja, ratsastajia, vaeltajia ja mieronkiert?ji?. Edess?mme kuvautuvat Himalajan alemmat yl?nteet ja taampana sen korkeammat vuoret. Ovatko ne vihamielisten jumalain tielleni kasaamia muureja vai seisovatko ne tuolla tuloani odotellen?

Malepurin tuolla puolen pist?ikse kahden rivakan hevosen vet?m? tonga ensim?isten kunnaitten rakoon, miss? rehev? kasvisto hohtaa vaalein ja tummin vivahduksin; tie polvittelee niiden suojassa, matkaaja ilahtuu saatuansa j?tt?? taaksensa tasangon paahteen. Aurinko kyll? tosin viel? polttelee, sill? ilma on kirkas eik? lounasmonsunin pilvir?ykki?st? viel? ole ensim?isi?k??n airueita n?kyviss?. Niin sivuutamme pys?hdysaseman toisensa per?st?. Useasti t?ytyy meid?n edet? hitaasti, sill? vastaamme tulee suurina kulkueina khaki-univormuihin puettuja alkuasukassotureita muona- ja ty?kaluvankkureineen, joita kutakin vet?m?ss? on muulipari -- miten halusta olisinkaan omistanut tusinan noita sitkeit? juhtia! Raikkaat tuulet puhaltelevat vastaamme ja lehtimets??n ilmestyy havupuita. J?t?mme taaksemme Murreen kes?aseman, ja nyt sukeltavat n?kyviin Gulmargin lumihuippuiset vuoret. Murreen luona solatie l?htee kulkemaan j?lleen alasp?in. Vandin takana saavutamme Jehlumin oikean ?yr??n, mutta virta on viel? syv?ll? allamme; maisema on vieh?tt?v? ja suuremmoisen komeine taustoineen mahdoton kuvata. Yh? syvemm? painautuu tie, etenemme ihan virran varteen ja j??mme y?ksi "dakbungalow'iin", Kohalan majataloon.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet