Read Ebook: Vaeltavat teinit: Kertomus rahvaan elämästä by Rydberg Viktor Mannst N Emil Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 130 lines and 11300 words, and 3 pages

aan puoleen; h?n k??nn?htihen verkalleen teinien astuessa sis??n, ja n?m? tunsivat taas Johanna Brantin.

Huutokauppa.

Vaeltaessaan Montanin seurassa oli Sven ?kki? k??ntynyt sairaaksi ja saattoi viimeiselt? vaivalla kulkea retostella edelleen huolestuneen v?rv??j?n rinnalla. Onneksi ei Kaarinan m?kki ollut kaukana; eukko ei apuansa kielt?nyt h?t??n joutuneelta nuorukaiselta, kuten moni kukaties olisi tehnyt, vaan luovutti h?nt? varten ainoan huoneensa, valmisti h?nelle tilan ainokaisessa s?ngyss??n ja vaali tuntematonta miest? sellaisella hellyydell?, kuin olisi h?n ollut h?nen ainoa lapsensa. Pit?j?n pastori, jonka tapa oli, kuten pappien jokseenkin harvoin on, k?yd? laumansa j?senten luona heid?n majoissaan ja puhua heid?n kanssaan heid?n sek? hengellisist? ett? maallisista tarpeistansa, pist?ysi my?s joskus vanhan Kaarinan luokse ja autteli h?nt? v?h?isill? rahalahjoilla kantamaan uuden kutsumuksensa taakkaa talonem?nt?n? ja sairaanhoitajana, sek? k?ytti tietojansa l??kint?taidon alalla saattaaksensa Svenin j?lleen terveeksi. Sven oli huonona sairaana monta p?iv?? ja houri paljon, mutta v?hitellen lamautui taudin voima nuorukaisen vahvan luonnon sek? Kaarinan ja pastorin hell?n huolenpidon yhteisest? vaikutuksesta. Kun h?n taas oli toipunut tajuntaansa ja saanut tarpeeksi voimia, kyseli pastori h?nelt? h?nen el?m?ns? vaiheita, ja tultuansa ne tiet?m??n, kirjoitti h?n korpraali Brantille kirjeen ja ilmoitti h?nelle asian.

Kirje saapui j?rven rannalla sijaitsevaan v?h?iseen taloon samana p?iv?n?, jona korpraali palasi Veksi?st?, ja vaikka kirje toikin heid?n tiedoksensa surusanoman Svenin palkkautumisesta sotamieheksi ja h?nen sairaudestaan, vaikutti se samalla kuitenkin tyynnytt?v?sti m?kin asujamiin ja eritoten Kersti muoriin, jota hamasta siit? aamusta, jona Sven oli l?htenyt kotoa, kalvoi hillit?n ep?toivon tuska. Kun huhu patruunan ja Svenin v?lill? sattuneesta rym?k?st? ehti Kerstin korviin, oli h?nen ahdistuksensa noussut ylimmilleen. H?n pelk?si Svenin lopettaneen el?m?ns?, ja t?m? pelko se verisen? hirmukummituksena kiusasi h?nt? p?iv?n askareissa ja y?ll? unessa. Kun korpraali palasi kotiinsa huomasi h?n niin muodoin entisen rauhaisan asuntonsa muuttuneen murheiden majaksi. Itsekin tunsi h?n syv?sti masentuneensa Kohtalon raskaiden iskujen painosta, vaan n?ki h?n kuitenkin asian melkoista kirkkaammassa valossa kuin Kersti muori. H?n oli t?ydellisesti vakuutettu siit? ettei Sven ollut eksynyt itsemurhaajan kamalaan rikokseen; h?n koki siis p??st?? Kerstin siit? pelosta ja saattaa samalla vaikenemaan ne ankarat soimaukset, joita eukko itse?ns? vastaan t?ht?si. Kaksi tuntia senj?lkeen saapui kirje, ja sai se aikaan enemm?n kuin korpraali kaikilla puuhillaan. Vanhuspari keskusteli nyt jokseenkin tyynesti mihink? olisi ryhdytt?v?, kun patruunan kiessit heti samassa pys?htyiv?t tuvan eteen ja h?n itse sek? nimismies Sp?kvist n?htiin astuvan korpraalin matalaiseen majaan.

Patruuna Brackander tervehti suopeasti. Vakaisuus ja surunvoittoinen juhlallisuus asuelivat h?nen otsallaan. Soveliaan johdannon j?lkeen alkoi h?n puhua siit? surullisesta metakasta, joka ?skeisin oli sattunut Hupihaittolassa, kun Sven Stool ilman mink??nlaista ymm?rrett?v?? syyt? oli hy?k?nnyt h?nen, is?nn?n, kimppuun ja pidellyt h?nt? sangen pahoin. Patruuna kuvasi Svenin k?yt?st? r?ikeiss? piirteiss?, ja nimismies Sp?kvist loi kuvaukseen sit? tuntuvampia varjoja. Viel? vakuutti patruuna, ett? h?n kunnioituksesta ja yst?vyydest? kunnon Brantia kohtaan, joka tiet?m?tt?ns? oli kasvattanut k??rmett? povellaan, aikoi antaa armon ja olla ryhtym?tt? laillisiin toimenpiteisiin pahantekij?n suhteen. Nimismies n?ki hetken otolliseksi kysy?, miss? Sven mahtoi piileill?, johon korpraali vastasi vasta ik??n saaneensa tiedon ett? kasvatuspoika oli palkkautunut kaartilaiseksi ja oleskeli t?t? nyky? J?nk?pingin seuduilla, -- joka tieto silminn?ht?v?sti huvitti patruunaa sanomattomasti.

-- Yst?v? hyv?, sanoi h?n korpraalille, -- huomaattehan nyt kuinka suuresti olette pettynyt toiveessanne saada kasvatuspojastanne hyv?? ja kunnollista miest?. H?n on huonosti palkinnut huolenpitonne ja rakkautenne. Kaikki siteet h?nen ja teid?n v?lilt?nne tulee t?st? hetkest? asti olla katkaistuina; varsinkaan ette suinkaan en?? koskaan voine antaa Johannaa semmoiselle kadotetulle olennolle. Niin on siis poistettu sekin ainoa este, jonka tunnollisuutenne asetti minun ja Johannan naimisen v?lille, ja vaikka edellisen ep?yksenne kautta tulinkin syv?sti loukatuksi, niin tulen min? nyt toistamiseen anomaan teid?n ja vaimonne my?nnytyst? avioliittoomme. Olen vakuutettu ettei asiain t?ll? kannalla ollen mit??n estett? Johannan omalta puolelta tule kohtaamaan, vaan tahdon sittenkin antaa h?nelle pitk?llist? ajatusaikaa. Aikomukseni on n?etten teid?n luvallanne l?hett?? Johanna johonkin parempaan perheeseen saamaan sivist?v?n kasvatuksen ja sen kautta tulemaan ansiolliseksi vastaanottamaan sen yhteiskunnallisen aseman, jonka min? h?nelle tarjoon.

-- Mik? jalo mies tuo Brackander! sanoi Sp?kvist ihmettelev?sti.

Mutta korpraali ja etenkin Kersti muori, joka viime aikoma oli saanut vallan toiset ajatukset asiassa, eiv?t n?ytt?neet niink??n halukkailta tarttumaan koukkuun. Kersti piti kiivaasti Svenin puolta arvellen, ettei poika silti ollut niin kadotettu olento, joksi patruuna h?nt? oli sanonut, vaikkei h?n voinutkaan puolustaa h?nen k?yt?st?ns? is?nt??ns? kohtaan. Sven oli kaiketi kovasti ?rtynyt, arveli h?n; muuten ei h?n kuuna p?iv?n? olisi sill? tavalla k?ytt?ytynyt, mutta kaikissa tapauksissa pyysi Kersti ett? patruuna antaisi h?nelle anteeksi ja ajattelisi h?nest? parempaa, sill? sen olihan ansainnut.

Korpraali lausui melkein saman kuin Kersti, mutta lausui sen tyynemmin, j?rkev?mmin ja melkoista p??tt?v?mmin. Patruuna saattoi sanomattomaksi mielikarvaudekseen hyvin havaita, ett? h?n kaikesta juonittelustaan huolimatta ei ollut askeltakaan l?hemm?ksi maalia p??ssyt. H?n loi Sp?kvistiin salamielisen silm?yksen, jonka j?lkeen nimismies nousi seisoalleen ja puhui niinkuin seuraa:

Kun korpraali Brant kuuli Sveni? syytett?v?n varkaudesta, rypistyiv?t siin? tuokiossa h?nen tuuheat kulmakarvansa sangen uhkaavalla tavalla. H?nen sisunsa kuohahti niin kuin se h?nen nuoruutensa ajoista asti ei ollut kuohahtanut, sill? h?nen vakuutuksensa kasvatuspojan rehellisyydest? oli juurtunut yht? voimakkaasti kuin h?nen uskonsa Raamattuun, ja loukata Svenin kunniaa oli yht? kuin loukata h?nen omaa kunniaansa. H?n kaappasi r?yhke?t? nimismiest? k?dest? kiinni ja ty?nsi h?net jokseenkin s??lim?tt?m?sti ulos ovesta, joka heti samassa vedettiin kiinni h?lmistyneen kruununpalvelijan nen?n edess?. Kun patruuna sen n?ki, huomasi h?n ett? oli paras aika h?nenkin l?hte?, liiatenkin kun Kersti kyynelin ja ter?vin sanoin alkoi purkaa mielikarvauttaan h?vytt?m?n syyt?ksen johdosta. Brackander mumisi jotakin, ett? korpraali syytt?isi itse?ns? siit? mit? h?nen menettelytapansa johdosta mahdollisesti tulee seuraamaan, ja l?hti. Kohta sen j?lkeen vieriv?t kiessit pois.

Illemmalla saapui Johanna vanhempien taloon. Patruuna oli n?et heti kotiin p??sty?ns? kutsuttanut tyt?n luoksensa, maksanut h?nelle j??nn?ksen vuosipalkasta ja k?skenyt h?nen heti l?hte? Hupihaittolasta. Johannalle oli ero enemmin iloksi kuin mielipahaksi, ja saatuansa tiet?? kirjeen sis?ll?n, kiitti h?n syd?mest?ns? Jumalaa siit?, ett? h?n palvelustoimensa est?m?tt? saattoi rient?? minne syd?mens? h?nt? kutsui, nimitt?in Svenin sairasvuoteen ??reen. H?n ilmoitti vanhemmillensa p??tt?neens? jo t?n? iltana l?hte? matkaan; korpraali tahtoi ett? h?n odottaisi aamuun, niin ett? k?visi hommaaminen sit? t?t? matkalle ja matkan p??ss? tarvittavaa kalua, mutta Kersti vastusti viipymist?.

-- Kukapa tiet??, eik? poika mahdollisesti kuole ennenkun h?n ehtii perille, sanoi eukko vesiss? silmin.

-- Mit?h?n jos h?n on erinnyt t?st? maailmasta siin? uskossa, ett? minun haluni oli ajaa h?net kotoa pois ja ett? Johanna ei ollut h?nelle uskollinen! Johanna ja Sven eiv?t konsanaan tulleet v?li?ns? selvitt?neeksi; eiv?tp? he ole edes toisiansa n?hneetk??n siit? asti kuin patruunan juolahti mieleen turmallinen tuuma kosia Johannaa. Se seikka se juuri kipeimmin on Johannan syd?meen koskenut; sen tied?n varmaan ja se on, Jumala paratkoon, minun syyni. Ei, rakas tytt?seni, l?hde sin? vaan hetipaikalla, ja ota matkaan ne rahat, jotka sinulla on palkastasi t?hteen?; ne saattavat nyt olla hyv??n tarpeeseen. Johanna parka, h?n on k?rsinyt yht? paljon kuin min?. Mene sin?, lapsikulta, ja palaja tuoden semmoisen sanoman, joka voi tyynnytt?? sek? sinun syd?mesi ett? minun omantuntoni!

Valmistukset oli pian tehty. V?h?inen nyytty k?sivarrellaan l?hti Johanna m?kist?. H?n kulki sin? iltana puolen penikulmaa ja lep?si y?n Fogelvik-nimisess? kyl?ss? er??n talollisen luona, joka oli Kerstille sukua. Varhain seuraavana aamuna jatkoi h?n matkaansa. H?n kuljeskeli yksin autioita, tuntemattomia seutuja, mutta ajatus, ett? Sven h?nt? tarvitsi, antoi h?nelle rohkeutta ja joudutti h?nen askeleitaan. V?liin sattui, ett? hyv?ntahtoinen matkalainen pyysi h?nt? ajoneuvoihinsa istumaan, siten lyhent?en h?nen vaellustaan; v?liin kohtasi h?n synkiss?, hiljaisissa saloissa kuljeskelevia maantienpolkijoita ja p?ihtyneit? irtolaisia, jotka heti olisivat ry?st?neet h?net puhtaaksi, jos olisivat tienneet, ett? h?nell? oli v?h?inen summa rahaa muassaan; v?limmiten taasen muutamat raa'at herrasmiehet ahdistelivat h?nt? t?rkeill? pilasanoillaan ja ep?hienoilla kysymyksill??n, mutta h?n tukahutti kaikki pelon tunteensa ja kulki kaikkein vastusten l?pi, rohkaisten mielt?ns? ajattelemalla sit? p??m??r??, jota kohden h?n kulki.

Niinp? sitten muutama p?iv? kirjeen l?hett?misen j?lkeen muuan nuori nainen astui vanhan Kaarinan tupaan. H?n mainitsi nimens? ja Kaarina tunsi sen, sill? h?n oli useasti kuullut sairaan vieraansa houriessaan mainitsevan sit?. Sill? hellyydell? ja v?sym?tt?myydell?, jota ainoastaan rakastavalla naisella voi olla, valvoi Johanna nyt Svenin ??ress? ja vaali h?nt?, niinkuin ?iti sairasta lastaan, ja Kaarina sai nyt ensi kerran kauasta aikaa nauttia jonkunlaista lepoa y?ll?. Er??n? p?iv?n? houraili Sven kovasti; hiljattain el?m?ins? tapausten sekavia kuvia v?ikkyili h?nen mieless??n; Johanna kuuli taas nimens? h?nen kelmeilt? huuliltaan; lempe? ja valitusta huokui noista sairaan katkonaisista sanoista. Silloinpa sirahti h?nen otsalleen kaksi kyynelt?, kaksi surun kastehelme?, tyt?n silmist?, ja niill? n?ytti olevan eriskummainen vaikutus sairaaseen, sama vaikutus kuin virkist?v?ll? ehtoosateella auringonpaahteessa nuutuvaan kukkaan. Selvenev? tajunta kuvautui h?nen katseessaan; h?nen silm?ns? avautuivat vitkaan ja kiintyiv?t Johannaan, ja tiet?m?tt? olivatko nuo rakkaat kasvonpiirteet aistinharhaa vaiko todellisuutta, ojensi nuorukainen raukeat k?tens? lapsuutensa lemmitty?, ensim?ist? ja ainokaista rakkautensa esinett? kohtaan. Nyyhkien painalsi Johanna h?nen kalpeat kasvonsa rintaansa vasten. Vanha Kaarina seisoi takana ja katseli nuorukaista ja neitoa kyyneltynein silmin.

Johannan l?sn?olo vaikutti voimakkaammin kuin mik??n muu Svenin parantumiseen. Nuorukainen oli tuskin milloinkaan ennen tuntenut itsens? niin onnelliseksi kuin nyt sairasvuoteella.

Palaamme nyt taas teineihin. Johanna viittasi heille merkiksi, ett? h?n hyvin tunsi heid?t ja ett? he olisivat hiljaa, koska Sven nukkui. Mutta kun h?n kohta senj?lkeen her?si ja n?ki ?sken saapuneet vieraat, hymyili h?n iloissaan ja ojensi heille tervehdykseksi laihtuneen k?tens?. Hetken puheltua l?htiv?t molemmat naiset huoneesta. Sven kysyi silloin teineilt?, aikoivatko he paluumatkalla poiketa Hupihaittolan ymp?risseutuihin, johon teinit vastasivat, ett? he juuri olivatkin sopineet sivumennen pist?yty? terveisill? korpraali Brantin luo.

-- Sep? oli hauskaa! sanoi Sven; -- sanokaa sitten is?lle ja ?idille ja Inkerille terveisi? minulta, ja kertokaa heille, ettei minulla ole mit??n vaaraa ja ett? turvallisesti odotan tulevia p?ivi?. Ja sanokaa te Yrj? is?lle ja ?idille, etten min? ottanut pesti? ennenkuin tulin tiet?m??n, ett? Tukholmassa on hyvi? toiveita sep?nty?ll? ansaita sivutuloja, ja ett? min? hyvin s?ntilleen aion l?hett?? kaikki kuukausirahani, jotka saan s??stetyksi, heille, niin ettei he j?? ilman avutta, vaikka min? olen heist? kaukana. Sanokaa heille niinik??n ett? min? hyvin tied?n mitenk? paljon suuressa kaupungissa kevytmielisten toverien keskuudessa on kiusauksia, jotka v?ijyv?t ihmist?, vaan ett? min? Jumalan avulla v?lt?n joutumasta niiden pauloihin. Min? pid?n luonnostani vaarin ja ammennan voimia Jumalan sanasta ja rakkaitten omaisteni muistosta. Jos kohtaatte patruunan, nimismiehen tai jonkun muun, joka puhuu pahaa minusta, niin ?lk?? uskoko heit?, sill? min? tahdon teid?n s?ilytt?v?n hyv?n ajatuksenne minusta; min? en ole mit??n pahaa, mit??n ep?rehellist? tehnyt. Ja paitsi sit? olenkin jo aikaa sitten syd?mess?ni antanut anteeksi niille, jotka minua vastaan rikkoneet olivat, enk? Luojan kiitos v?hint?k??n vihan kaunaa tahi karvautta mieless?ni heit? kohtaan kanna... Yrj?, nuttuni rintataskussa on muutamia paperirahoja, jotka sain osaksi v?rv??j?lt?, osaksi maksuna kiv??rist? jonka m?in. Lukekaa niist? puolet ja antakaa ne is?lleni; toisen puolen on kelpo Kaarina saava.

Yrj? teki niinkuin Sven pyysi, lupasi vied? terveiset ja kertoa kaikki mit? Sven oli maininnut. Illemmalla, teinien puheltua Kaarinan ja Johannan kera ja sanottuaan heille herttaiset j??hyv?iset, j?ttiv?t he pienoisen m?kin hakeaksensa sopivampaa y?pymispaikkaa. Sade oli lakannut, ja aurinko laski rusopunaisten ja kullanhohtavain pilvien ymp?r?im?n?. Mets?st? k?vi raikas tuoksu; sinisilm?iset lemmenkukat, jotka kasvoivat maantienojassa, sulopunervat vanamot ja sinikellerv?t keto-orvokit ny?kk?iliv?t toinen toisilleen, ter?t sateen vilvoittavia helmi? t?ynn??n. Pimeni pimenemist??n ja pient? Aadolfia alkoi p?iv?n rasitusten j?lkeen vaivata v?symys ja uni. Vaikka seutu, jonka l?pi he kulkivat, ei ollut juuri harvaan asuttu, oli sent??n harvakseltaan ihmisasuntoja maantien rinnassa, ja kun teinit vihdoin talon n?kiv?t ja alkoivat ovelle kolkuttamaan, aukesi se vain siksi ett? ulos p??si ?k?inen muriseva talonkoira, jonka he vasta muutamilla kepinly?nneill? saivat loittonemaan asianmukaisen matkan p??h?n kintuistaan. T?st? vierasvihaisesta talosta he nyt l?htiv?t, vaan ?kk?siv?t kohta l?heisyydess? hein?ladon, johon he avoimen luukun kautta kiipesiv?t. T??ll? panivat he maata hyv?nhajuiseen hein??n ja olivat tuota pikaa siirtyneet iloisten unien kirjavaan maailmaan.

He nousivat seuraavana p?iv?n? jo aamun valetessa ja jatkoivat matkaansa, puhellen vakavista asioista.

-- Niinhyvin matkoillamme saavutetusta v?h?isest? kokemuksesta kuin omasta synnynn?isest? taipumuksestani luulen huomaavani ja tuntevani, lausui muun muassa Yrj?, -- ett? ne ihmiset ovat onnellisimmat, jotka viett?v?t toimellista ja samalla intelligentti? el?m?? luonnon helmassa. Onni ei tosin ole riippuvainen ulkonaisista olosuhteista, se l?htee omasta syd?mest?mme, mutta syd?n se sykkii terveellisemmin ja voimakkaammin kun se sykkii luonto?idin tervett? povea vasten. Min? en ymm?rr? niit? ihmisi?, jotka vapaaehtoisesti hautautuvat kuni myyr?t suurten kaupunkien pimeihin, haiseviin kujihin ja kuolevat siell?, ilman ett? kukaties koskaan ovat n?hneet sinitaivaan, lorisevan mets?puron, ihanan auringonnousun, ilman ett? koskaan ovat hengitt?neet puhdasta, virkist?v?? ilmaa, ilman ett? ovat kuulleet soitoista suloisinta: luonnon ikuisesti vaihtelevaa, suurta paimensymfoniiaa. Ja mit? ovat nuo myyr?t kaikkien n?itten uhraustensa vastineeksi saavuttaneet? He ovat ehk? sanomattomilla huolilla ja vaivoilla koonneet itselleen rikkauden, joka heid?n haudanpartaalla on j?tt?minen ja josta eiv?t milloinkaan ole voineet tuntea suurempaa mielihyv?? kuin luonnonihminen tuntee v?h?isten tarvettensa tyydytyksest?. Ja se, joka korkeampain velvollisuuksiensa mukaan ei el? yksinomaan omaa itse?ns? varten, vaan koettaa v?h?ss? m??r?ss??n ihmiskunnan suuren perheen j?senen? vaikuttaa ihmiskunnan korkean p??m??r?n hyv?ksi, h?nell? on tarpeeksi alaa toimia el?k??n h?n miss? hyv?ns?, maalla tai kaupungissa, matalaisessa majassa tai kuninkaan palatsissa. On kuitenkin hyv?, ett? ihmiset ovat erinkaltaisten taipumusten ohjattavina; suuret kaupungit ovat yht? tarpeelliset kuin hajallaan olevat m?kit.

Teinit eiv?t juuri erinpitki? taipalia p?iv?ss? tehneet ja viipyiv?t tiell? milloin yhdest? milloin toisesta syyst?. Vasta viidenten? p?iv?n? he sen vuoksi ehtiv?t Hupihaittolan tiluksille. He kulkivat masuunin sivu, jossa he ensin olivat tulleet Sven maasmestarin kanssa tuttavaksi, ja pienen mets?ojan sivu, jossa he h?nen kerallaan olivat uineet, ja n?kiv?t mets?n l?pi ehditty??n kauniin laakson, jossa korpraalin talo sijaitsi. Sama oli laakso, sama j?rvi, samat kukkulat, mutta siit? huolimatta teki tuo tuttu luonnonkuvaelma teineihin erilaisen vaikutuksen kuin edellisell? kerralla. Pienten peltosarkain lainehtiva vilja oli ly?ty maahan, niittyjen ja lehtipuiden vihervyys v?hemmin vehmasta, kev?tkukkien sijalla toisia, jotka kertoivat syksyn l?hestymist?. Seutua painoi hiljaisen, haaveilevan surumielisyyden leima, mutta p?iv? valoi nyt kuten silloin kullanhohdettansa kallioille, kedoille ja j?rvelle, samaten kuin menneitten onnen p?iv?in muisto luo sulosuruisen heijastuksen kuluneeseen, kolkkoon ja h?vinneeseen el?m??n.

-- Kas tuolla, tuollahan on tupanen! virkkoi Aadolf, kun v?h?inen punaiseksi sivuttu maja ymp?rill? kasvavain omenapuiden keskelt? vilahti n?kyviin; -- mutta ellen erehdy, on tuvan edustalla paljon kansaa kokoontuneena. Mit?h?n mahtanee olla tekeill??

Yrj? varjosti k?dell? silmi??n ja lausui:

-- Oletpa oikeassa, Aadolf. Mit?h?n se lienee? Rient?k??mme v?lemmin!

Teinit huomasivat kohta mit? oli tekeill?. He saapuivat paraiksi n?kem??n viimeisen n?yt?ksen surun?ytelm?st?, joka ei viel? ollut asianmukaisella taidenimityksell? pantu estetiikan luetteloon, vaan joka yhteiskunnallisessa el?m?ss? tunnetaan ry?st?huutokaupan nimell?.

Yrj? ja Aadolf tunkeusivat kansanjoukon keskeen ja n?kiv?t edess??n kaksi miest?, jotka, p??tt?en heid?n puvustaan, kuuluivat niin kutsuttuun herrasluokkaan ja n?yttiv?t olevan t?rkeimpin? n?yttelij?in? murhen?ytelm?ss?.

Toisen heist? muisteli toinen teineist? n?hneens? er??n? iltana heid?n lev?tess??n muutamalla kukkulalla v?h?n matkaa Hupihaittolan herrastalosta -- juuri samana iltana, jolloin lukijamme ensi kerran tutustuivat Yrj??n ja Aadolfiin. H?n oli pienehk?, hartiakas miehen v?hkyr? ja h?nen kasvonsa ilmaisivat t?ydellisimm?ss? m??r?ss? kolmea samansukuista ominaisuutta: typeryytt?, keimeytt? ja raakuutta. Mies oli sanalla sanoen tuo suuri mahtava patruuna Nikolaus Brackander. Mutta varsinaisena p??n?yttelij?n? oli mies, jolla oli oikea salakuljettajan naama. H?n seisoi siin?, ymp?rill?ns? huonekaluja, ky?kki- ja kalastusneuvoja, maanviljelyskaluja, vaatetuskappaleita j.m.s. piti toisessa k?dess? Moralaista kelloa, toisessa huutokauppavasaraa, jota h?n reimasti heilutteli ilmassa tarjotessaan kaupaksi kelloa, ja vehn?sti puhettansa sukkeluuksilla, jotka saivat ymp?rill? olevan ihmisjoukon nauramaan ja varsinkin n?yttiv?t miellytt?v?n patruuna Brackanderia. Sanottu herrasmies r?j?hti n?etten kerran toisensa j?lkeen niin ryhev??n nauruun, ett? koko h?nen pienehk? ruumiinsa hytki ja kyyneli? herui h?nen pieniin haljakkoihin silmiins?.

Kolmantena oli pitk?s??rinen, laiha ja tummanverinen herra, joka istui p?yd?n ??ress? kirjoittaen. Se oli Sp?kvistin apulainen, nimismiehen kirjuri Riskvist. H?n piti huutokauppap?yt?kirjaa ja teki sit? niin syv?mietteisen n?k?isen?, ik??nkuin olisi h?n kirjoitellut selityksi? Newtonin Principiaan. Riskvist oli niit? harvoja, joita Sp?kvistin sukkeluudet eiv?t n?ytt?neet huvittavan. Asianlaita olikin se, ett? h?n oli kuullut ne sanasta sanaan v?hint?inkin sata kertaa ennen; h?n ei kyennyt niille nyt edes viran puolestakaan nauramaan.

Sitten n?kiv?t he vanhan eukko rassun vet?ytyv?n pois suuri raamattu kainalossa. Se oli korpraalin perheraamattu, jonka h?n oli perinyt is?lt??n ja jonka kanteen koko perheen sukutaulu, syntym?- ja kuolinp?iv?t oli merkitty... se oli se kirja, josta ?ij?vanhus oli hakenut ravintoa uskolleen Jumalaan ja ihmiskunnan vapahtajaan, saanut valoa el?m?n pimein? hetkin? ja voimaa, kun h?n tunsi per?ti lamautuvansa kohtalon ankarien iskujen alla. -- Muuan torppari talutti pois helposti saatuna saaliina korpraalin ainoan lehm?n, Inkerin mielikin, jota h?n niin huolellisesti oli hoitanut ja ruokkinut. Er?s vanha talonpoika ja h?nen vaimonsa seisoivat teinien l?heisyydess? ja haastella pakisivat korpraali Brantin juhlatakista, jonka talonpoika oli huutanut, ja jonka eukko arveli sopivan hyvin jahka siit? punainen kaulus ja kiilt?v?t univormunapit ratkottiin pois. Nyt jys?hti huutokauppavasara p?yt??n, ja Moralainen kello, joka niin kauan oli mittaillut rauhassa kuluvia hetki? pieness? majassa, joutui niinik??n saaliinhimoisiin k?siin ja vietiin riemuiten pois.

Emme huoli tuhlata sanoja kertomalla syyn t?h?n surulliseen kohtaukseen, johon molemmat teinit raskain mielin olivat osuneet todistajiksi. Selv?? on ett? patruuna Brackanderilla on sormensa tahi oikeimmiten koko k?tens? mukana peliss?. Emme my?sk??n tahdo luetella niit? keinoja, joiden avulla patruunan onnistui saada t?ll? tavalla laadituksi kostonsa.

Yst?v?ns? Sp?kvistin kiihottamana, joka kantoi nurjaa mielt? korpraalia kohtaan aina siit? k?sin kun t?m? kerran oli uskaltanut paiskata h?net ovesta ulos, oli patruuna helpolla saanut asian k?ym??n toivonsa mukaan. Mainitsemme vain, ett? huutokauppa oli tullut m??r?tyksi sen johdosta, kun korpraalilla ei ollut "mustaa valkean p??ll?" todistaakseen ett? oli maksanut kuluneen vuoden arentisumman. Siten sai h?n maksaa yksinkertaisesta ja lapsellisesta uskostaan ihmisten rehellisyyteen; t?ytyyh?n jokaisen k?yt?nn?llis?lyisen miehen huomata, ett? vanha sotamies anteeksiantamattomalla varomattomuudellaan oli kovan kohtalonsa ansainnut.

Yrj? ja Aadolf olivat siin? tuokiossa arvanneet koko asianlaidan. Nuoret teinit silm?iliv?t tavattoman halveksivaisesti molempia herrasmiehi?, jotka he kerronnan mukaan tunsivat ruukinis?nt? Brackanderiksi ja nimismies Sp?kvistiksi. Heid?n katseissansa v?l?hteli mielikarvaus ja kuohahtanut nuoruuden viha, eik? yksinomaan halveksiminen; pienen Aadolfin paloi halu ly?d? kamahuttaa irti pari niist? hampaista, jotka hohtivat nimismiehen pilkallisesti irvist?v?ss? avosuussa; olisipa h?n vaan ollut j?ttil?inen Finn, tahi ainakin tavattomista ruumiinvoimistaan tunnettu Smoolannin renki "Puttetorpa-here", olisi h?n aivan varmaan ajaa p?l?hytt?nyt patruunan, nimismiehen, kirjurin sek? huutokauppaan kokoontuneen yleis?n kaikkiin kompassin ilmansuuntiin. Mutta nuorukainen tunsi liian hyvin oman voimattomuutensa, ja h?nen vihansa l?ik?hti suruun ja mielihaikeaan.

-- Yrj?, sanoi h?n t?lle, -- seuraa minua t??lt?! Heitt?k??mme sit? ennen vain silm?ys majaan, jossa ne kunnon ihmiset asuivat!

Miettiv?isen? ja vaieten seurasi Yrj? yst?v??ns? tupaan, mutta he pys?htyiv?t kynnyksell? ja vet?ytyiv?t pikaisesti taap?in, sill? vilaistessaan tyhj??n huoneeseen olivat he n?hneet soturivanhuksen liikkumatonna seisovan otsa ikkunapieleen painettuna, k?det ristiss? rinnan yli. He kuulivat h?nen huokaavan, n?kiv?t kyynelten vieriv?n h?nen uurtuneita poskiansa my?ten ja tippuilevan harmaanvalkoisiin viiksiin... ja Aadolf, jonka tuntehikasta lapsensielua t?m? n?ky p?yristi, painoi kasvonsa Yrj?n olkap??t? vasten ja antoi kyyneltens? viljavina vuotaa.

-- Rakastettu yst?v?! kuiskasi Yrj? ja kiersi k?tens? pienen toverinsa kaulaan.

Kun Aadolf taas oli tointunut ja Yrj? auttanut h?nt? h?vitt?m??n h?nen kyyneltens? j?lki?, sekausivat teinit uudelleen ihmisvilin??n. He n?kiv?t nimismies Sp?kvistin nostavan ja n?ytt?v?n joukolle korpraali Brantin vanhan musketin, sen musketin, jolla h?n oli taistellut Helsingin tappelussa ja jota h?n, samoin kuin Raamattuaan, urhoollisuusmitaljiaan ja kaunista erotodistustaan sotapalveluksesta oli pit?nyt kalliimpana ja rakkaimpana omaisuutenaan.

-- Hyv?t ihmiset, Borup menee, huusi nimismies, -- hi, hi, hi, Borup menee! Kuka huutaa t?t? vanhaa musketunteria? Kuka antaa siit? kuusi skillinki?? Tarjottu. Se on eriskummainen musketunteri, hyv?t ihmiset... Seitsem?n skillinki?... Se on ollut mukana kaikkialla, miss? Ryss?t ovat l?ylytt?neet meit? selk??n, hi, hi, hi... Kahdeksan skillinki?... Jeppe Andersson tarjoo kahdeksan skillinki?... Ei, yhdeks?n skillinki?, yst?v?t hyv?t, yhdeks?n skillinki? musketunterista, joka oli mukana Ratanin luona, jossa Ruotsin poika niin ketter?sti oikaisi pakoon...

-- Te valehtelette, kurja nimismies! kuului yht?kki? hieno, suuttumuksesta v?r?ht?v? ??ni. Se oli Aadolf Sparrf?lt; h?n oli kiskoutunut irti Yrj?n k?dest? ja seisoi, ?llistyneen ihmisjoukon uteliaana h?nt? katsella p?lytess?, Sp?kvistin edess?, silm?t vihasta s?ihkyvin?, nyrkit puristettuina. H?n oli Yrj?n luota poistuessaan pudottanut lakkinsa; tummat kiharat hulmuilivat uhmailevasti h?nen otsansa ymp?ri; poskia peitti harmin puna ja ohuet huulet v?r?hteliv?t suonenvedon tapaisesti.

-- Te valehtelette, jatkoi poika. -- Ruotsin poika ei paennut Ratanin luona, te kunnianloukkaava roisto. Ja mit? tulee erityisesti tuohon kiv??riin, niin te ette ole arvollinen kajoomaan siihen likaisilla k?sill?nne. Sit? on kannellut rehti Ruotsin mies, joka on taistellut ja verens? vuodattanut is?nmaansa puolesta...

Nimismies seisoi tuokion kuin kivettynyt; patruuna Brackander samaten. Synkk?mielisen hidasluontoinen Riskvist katsoi huutokauppap?yt?kirjasta yl?s ja silm?ili Aadolfia teeskentelem?tt?m?ll? h?mm?styksell?. Mutta Sp?kvist korotti ??nens? ja lausui:

-- Mik? sen pieni haukkuva poikanulikka sin? olet? Mist? sin? tulet? Kuka sin? olet, joka uskallat haukkua kruunun virkamiest? h?nen toimittaessaan virkaansa?

-- Niinp? niin, mik? sin? olet, ukuli? huusi Brackander.

-- Nappapoika? ??nsi Sp?kvist...

-- Maankulkija? uudisti Brackander.

-- Nelj?nnysmies, virkahti Sp?kvist l?heisyydess? seisovalle miehelle, -- pid? tuota varkaanalkua silm?ll? ?l?k? p??st? h?nt? karkuun. Huutokaupan loputtua puhelen min? itse h?nen kanssansa.

-- Ei ole tarvis, sanoi Yrj? astuen esiin; -- min? vastaan pojan puolesta... h?n on toverini... me olemme teinej? Veksi?st?...

-- Vaiti Yrj?! huusi Aadolf; -- tarvitseeko sinun tehd? tili? minun persoonastani tuon kelvottoman roskajoukon edess??

-- Roskajoukon! ??nsi Nordstj?rnet?hdist?n ehdokas Brackander tuimistuneena; -- etk? h?pe?, pieni nulikka? Uskallatko kutsua meit? roskajoukoksi? Kyll? min? sinua opetan...

Ja patruuna nosti kultaponnella varustetun bamburuokonsa antaakseen h?vytt?m?lle "nappapojalle" aimo iskun, kun Yrj? samassa asettui v?liin ja kukkalapiollaan v?isti sen.

-- Kavahtakaa itse?nne, hyv? mies, sanoi Yrj? patruunalle; -- rohjetkaa te vaan tehd? v?kivaltaa t?lle lapselle, niin saatte olla ihan varma siit?, ett? min? annan teille niin ett? t?pp?set heilahtaa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet