Read Ebook: The Amateur Diplomat: A Novel by Costain Thomas B Thomas Bertram Eayrs Hugh S Hugh Sterling

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1027 lines and 60344 words, and 21 pages

Translator: Juhani Aho

V?LSK?RIN KERTOMUKSIA 2

Kapinassa omaa onneaan vastaan. Noita-akka. Mainiemen linna.

Kirj.

ZACHARIAS TOPELIUS

Suomentanut Juhani Aho

Ilmestynyt ensimm?isen kerran Porvoossa WSOY:n kustantamana v. 1896.

SIS?LLYS:

Kapinassa omaa onneaan vastaan:

Noita-akka:

Mainiemen linna:

Viiteselitykset.

V?LSK?RIN NELJ?S KERTOMUS.

KAPINASSA OMAA ONNEAAN VASTAAN.

Kev?t oli kulunut, kes? my?skin, ja syyskuun y?t alkoivat pimenemist??n pimet?. Taas leimusivat iloiset pystyvalkeat vanhan iso?idin huoneissa, ja v?lsk?ri, joka vuosi vuodelta k?vi yh? viluisemmaksi, l?mmitti vahvasti yliskamarissaan. Anna Sofia oli kes?ll? joutunut kihloihin ja vietti nyt suurimman osan aikaansa kangaspuitten ??ress? kapioitaan kutoen, sill? h?ihin oli viel? vuosi aikaa. Ty? oli hauskaa ja p?iv?t olivat kulkeneet yht? nopeasti ja melkein yht? yksitoikkoisesti kuin sukkulainen, joka lenteli loimien v?liss?; valkoinen py?re? k?sivarsi, joka sukkulaista liikutteli, oli hiukan laihtunut, eik? lyhyt liinapaidan hiha huolinut sit? peitt??. Mutta tuossa nuoressa povessa, joka alinomaa aaltoili kotikutoisen pumpulihuivin alla, sykki syd?n niin l?mpim?sti ja uskollisesti kuin ainoastaan yhdeks?ntoista vuotiaan tyt?n syd?n voi sykki? silloin, kun toiveet kutovat ruusunkukkiaan tulevaisuuden siniselle kankaalle.

-- No, no, -- sanoi vanha iso?iti, kun silloin t?ll?in katsahti kutomahuoneeseen ja asianymm?rt?v?n silm?ll? tarkasteli r?llin hienoutta, -- viisas mielens? malttelee, lapsoseni; eih?n t?ss? j?niksenk??n sel?ss? ajettane; katso vaan, ettet kudo tautia keuhkoihisi. Parempi on pitk? ik? kuin pitk?t liinat; min? tarkoitan, ett? Karl Fredrik v?litt?? enemm?n tytt?ns? punaisista poskista kuin h?nen valkoisista liinoistaan. Jo riitt?? t?m?n p?iv?n osaksi.

-- Mutta kuinka min? voin tulijaisp?yd?n kattaa, jos ei r?lli ole siihen menness? valmis?

-- Ole huoletta, lapseni. Minun kaapeissani tuolla vaatekamarissa on kaksi tusinaa kauniita p?yt?liinoja hienoimmasta Tukholman r?llist?. Kas niin, nyt menemme puhdistamaan karviaismarjoja.

-- Minulla olisi ehdotus teht?v?n?, -- sanoi Anna Sofia er??n? syyskuun iltap?iv?n?, kun taaskin oli saanut nuo tavalliset nuhteet iso?idilt?. -- Meill? on t?n??n hyvin sopivaa ty?t?. Te leikkelette turkinpapuja ja min? siivoan puolukoita, ja lapset saavat huvikseen silpi? herneenpalkoja. Ehdotan, ett? me kaikki menemme v?lsk?rin kamariin ja pyyd?mme h?nt? jatkamaan kertomuksiaan, jotka kev??ll? keskeytyiv?t. H?nen viimeisen kertomuksensa lopussa oli jotakin, joka n?ytti jatkoa lupaavan, ja minun t?ytyy tunnustaa olevani utelias tiet?m??n, kuinka sitten k?vi. Mit? iso?iti luulee?

-- Niin, mutta mit?s sanoo B?ck? Luulen, ett? h?n v?h?n h?mm?styisi, jos me kaikkine rojuinemme vaeltaisimme h?nen kamariinsa. Ukko ehk? suuttuisi n?hdess??n vasumme ja vatimme, veitsemme, saksemme ja kalalautamme. H?nell? on omituisuutensa ja h?n tahtoo el?? rauhassa.

-- Sen otan min? vastuulleni, -- huudahti Anna Sofia iloisesti, ja ennenkuin iso?iti enn?tti keksi? uusia esteit?, oli nuori kankuri jo, iloisena kuin lapsi, kiit?nyt koukkuisia portaita my?ten yl?s vinnille ja k?ynyt vanhan B?ckin kimppuun. Tytt? tiesi olevansa vanhuksen suosikki ja osasi koskettaa h?nt? hell??n paikkaan. H?n oli olevinaan niinkuin olisi vihdoinkin tullut katsomaan, miten vanha set? jaksaa ja kuinka kanarialinnut viihtyv?t. Sitten alkoi h?n puhua jotakin politiikasta ja sanomalehdist?, niin ett? ukko aivan l?mpeni; ja viimein tipahti asia esille aivan kuin sattumalta, ja ennenkuin puoli tuntia oli kulunut, oli h?n hankkinut v?lsk?rin suostumuksen siihen, ett? niin hyvin h?n itse ja iso?iti ja lapset kuin my?skin Karl Fredrik saisivat kaikkine kampsuineen tulla yliskamariin. Luultavaahan on, ett? v?lsk?ri huomasi, mik? viekkaus tyt?ll? oli ollut mieless?, mutta ei h?n siit? ollut tiet?vin??n; Anna Sofia oli nyt kerta kaikkiaan h?nen samoinkuin kaiken muunkin talonv?en lemmikki, ja niin tyytyi h?n kohtaloonsa, antoi vanhan Saaran kantaa lis?? halkoja ja korjasi kiireimmitt?in pois kalleimmat kapineensa: kirjat, sirkkelit, kartat ja kartuusit, joita lasten olisi eniten tehnyt mieli sormiella. Sitten odotti h?n nurkumatta kohtaloaan, joka oli tuominnut h?net piiritett?v?ksi rauhaisaan linnaansa, minne eiv?t mitk??t muut rauhan h?iritsij?t kuin rotat koskaan saaneet jalallaan astua.

Nyt kuului askelia ja melua rappusissa ja sis??n astui v?hitellen koko seurue, iso?iti etunen?ss? ja Karl Fredrik j?lkijoukkona. Ennen pitk?? olivat he, vanhuksien ensin v?h?n kursailtua, asettuneet paikoilleen niin, ett? iso?iti istui korkeaselustimisessa nahkanojatuolissa, edess??n p?yd?ll? pavut ja kalalauta, h?nen vieress??n Anna Sofia puolukoineen ja lapset hernevasuineen jakkaroilla v?lsk?rin ymp?rill?, joka istui l?hinn? uunia vanhan sohvan nurkassa, mink? niininen sisusta sielt? t??lt? pisti esiin kuluneen nahkap??llyksen l?pi. Jotta seurue olisi t?ysilukuinen, saapuivat v?h?n my?hemmin viel? koulumestari, maisteri Svenonius ja postimestari, kapteeni Svanholm, jotka molemmat vastoin tavallisuutta olivat t?ll? kertaa kutsumalla kutsutut. Kymmenen henke? -- sen suurempaa yleis?? ei olisi yliskamariin voinut mahtuakaan.

Puheen alkuun ei tahdottu oikein p??st?, sill? vanha B?ck oli n?ht?v?sti hiukan h?mill??n n?in suuresta seurasta. Mutta postimestari sai t?n? iltana kielet kantimistaan irtautumaan. Heti h?nen sis??n tultuaan n?kyi, ett? "aviisit" olivat tuoneet joitakin t?rkeit? tietoja mukanaan ja niin oli tapahtunutkin, sill? olihan tullut ensimm?inen tieto Adrianopolin rauhasta . Salama ja leimaus! Eiv?tp? olleet sitten tuon kuuluisan Karstulan p?iv?n ja Navarinon tappelun h?nen silm?ns? loistaneet niin suuresta sotaisesta uljuudesta kuin t?n??n. H?n oli aivan pakahtumaisillaan kiukusta, ettei turkkilaisia oltu suin p?in karkoitettu Euroopasta, vaikka tilaisuus siihen olisi ollut niin mainio; h?n raivosi kaikkia Euroopan valtioviisaita vastaan, h?n sadatteli Englantia, joka kateellisena viel? kerran rupesi tukemaan Ottomaanien portin m?d?nneit? pihtipieli?. -- Emmek? taaskin ole, Jumala paratkoon, osoittaneet aivan liika suurta hellyytt? turkkilaisia kohtaan ... miksemme valloittaneet Konstantinopolia, kun meid?n olisi vain tarvinnut kurkottaa k?temme ja pist?? taskuumme Pyh?n Sofian moskeija? Olisivatpa Fieandtin pojat vain olleet siell? ja karanneet p??lle niinkuin karkasivat Karstulassa. Muistan viel? sen p?iv?n niinkuin eilisen...

-- Hyv? veli, -- keskeytti Svenonius, joka aina oli varuillaan silloin, kun Karstulaa mainittiin; -- niin on, kuten aina olen sanonut, ett? muste se maailmaa hallitsee, muste se on, joka on nyt taas ollut vallalla Adrianopolissakin ja vet?nyt mustan viivan pistimien eteen sanoen: lapset, olkaa siivosti hiljaa! Muste, tai oikeastaan j?rki, sanoo voimalle: nyt sin? saat l?im?ytt??, tai: nyt saat pist?? miekkasi tuppeen.

-- Mustaile sin? mit? mustailet, -- huusi kapteeni tulistuneena, jos muste on j?rke?, olkoon menneeksi, niin silloin on se j?rki mustaa...

-- Serkku Svanholm! -- varoitti iso?iti lempe?sti, viitaten silmill??n lapsiin, ja kapteeni vaikeni.

V?lsk?rin mieli oli l?mminnyt niin pian kuin alettiin politiikasta puhua, ja h?n alkoi totuttuun rauhalliseen tapaansa selitell?, ett? turkkilaiset t?ll? kertaa kyll? olivat p??sseet muuttamasta, ja ett? se oli oikein ja kohtuullista, mutta ett? aika kyll? tulisi osoittamaan, ett? huone on lahonnut ja on kerran itsest??n kaatuva. -- Sill?, -- sanoi v?lsk?ri, -- Herramme tiet?? kyll?, mit? h?n tahtoo. H?n n?kee, ett? kristikunnan on hyv? n?hd? ihan likelt? Islamin h?vi? ymm?rt??kseen, ettei mill??n muulla uskonnolla kuin totisesti ilmoitetulla ole ikuisen el?m?n mahdollisuutta ja etteiv?t mitk??n muut voi pit?? valtioita ja ihmisi? yll?. Ellemme n?kisi turkkilaista noin kurjana aivan omien silmiemme edess?, ajattelisimme ehk?: Muhamedin opilla on yht? monta tunnustajaa kuin kristinopillakin; mahtanee se, kissa viek??n, olla yht? hyv? se usko kuin mik? muukin.

-- Mutta rakas serkku B?ck, -- virkkoi iso?iti v?h?n n?rk?styksiss??n, pannen nelj? suurta palkoa p??llekk?in laudalle, -- emmeh?n nyt ole tulleet t?nne puhumaan turkkilaisista, vaan kuulemaan jotakin Bertelist? ja Larssonista ja heid?n j?lkeentulevistaan. Koska nyt, Jumalan kiitos, on olemassa rauha Adrianopolissa, niin olkoon rauha my?skin t??ll? yliskamarissa! Omasta puolestani luulen min?, ett? turkkilaisillakin on hyv?t puolensa: turkinpavut, turkkilaiset liinat ja turkkilaiset rihmat...

-- Ent?p? turkintupakka? -- virkkoi v?lsk?ri hymyillen ja k?ytti tilaisuutta hyv?kseen sytytt??kseen lyhyen visapiippunsa, jonka koppa kuvasi turkkilaisen turbaanip??t?.

-- Rakas, hyv? set?, -- virkkoi Anna Sofia, rient?en sormiaan s??st?m?tt? sytytt?m??n tikun takkatulessa ja ojentamaan sen v?lsk?rille, -- min? olen kauhean utelias kuulemaan, mit? tuo merkillinen sormus sai aikaan. Kuinkas sen olikaan? Kaikki ne, joilla se oli, olivat kovat tulta, ter?st?, vett? ja kaikenlaisia muita vaaroja vastaan, jos vain eiv?t v??r?? valaa tehneet? He tulisivat saamaan kaiken maailman vallan ja rikkaudet, eik? heill? olisi muita vihollisia kuin oma itsens?? Mutta itse olisivat he onnensa vaarallisimmat vihamiehet ylpeytens?, vallanhimonsa ja keskin?isen eripuraisuutensa vuoksi? Ja kirous ja siunaus tulisivat taistelemaan heid?n el?m?st??n?

-- Niin se oli, -- huudahti Antero suu t?ynn? kuivia herneit?, -- ja kun sormus on ollut kolmella polvella per?kk?in, niin tulee siit? suvusta syntym??n suuria herroja ja rovasteja; mutta jos se kulkee kuudessa polvessa is?st? poikaan, niin tulee siit? samasta suvusta syntym??n paavi...

-- Antero aikoo papiksi, -- virkkoi v?lsk?ri; ja sent?hden haaveksii h?n rovasteista ja paaveista. Kolme polvea per?kk?in, niin siit? tulee suuria sotaherroja ja valtiomiehi?; kuusi polvea per?kk?in, ja siit? tulee mahtavia ruhtinaita, kuninkaita ja keisareita...

-- Bernadotte ja Napoleon! Nyt min? jo tied?n sen! -- huudahti Anna Sofia ja l?i k?si??n yhteen niin, ett? useita puolukoita py?ri maahan. Kaarlo Fredrik, joka oli kohtelias kuin sulhasmiehet ainakin, kiiruhti heti poimimaan marjat -- suuhunsa.

-- Sit? en ole sanonut, -- virkkoi v?lsk?ri tyynesti -- noin levoton suku, jota niin monet vaarat uhkaavat, voipi tuskin pysy? pystyss? ja s?ilytt?? sellaista perheaarretta kuudessa polvessa per?kk?in. Sit?vastoin tahdon min? Anna Sofialle muistuttaa, ett? Larssonin porvarillinen suku, joka on osaansa tyytyv?inen ja joka viett?? tyynt? ja ahkeraa el?m??, voi paljoa helpommin pysy? pystyss? kauankin aikaa...

-- Sen sanoo set? vain meit? narratakseen, -- jatkoi Anna Sofia veitikkamaisesti. -- Niinkuin en min? jo olisi huomannut, ett? set? hellittelee noita "tulisia" aatelisia, vaikka set? aina on pit?vin??n enemm?n meid?n, porvarillisen "vesikansan", puolta. No niin, olihan Larssonillakin jonkinlainen taikakalu, tuo h?nen tammivartinen kirveens?. Saataneenhan n?hd?, mit? se sill? toimittaa?

-- Sen kyll? saamme n?hd?, -- vastasi v?lsk?ri yksikantaan.

-- Hiljaa, lapset, -- varoitti iso?iti, taaskin asettaen nelj? suurta palkoa p??llekk?in. -- Jos Jonathan ei herki? n?pp?ilem?st? herneit? Anna Sofian p??lle, niin muista mit? sanon, ett? k?y niinkuin k?vi viimeksikin, kun armollinen herra osoitettiin ulos ovesta. Kas niin, serkku B?ck, olkaa nyt hyv? ja aloittakaa!

Ja v?lsk?ri aloitti nelj?nnen kertomuksensa.

Er??n? kauniina kev?tp?iv?n? loppupuolella toukokuuta 1656 n?htiin yksin?isen ratsastajan rie, you old fire-eater," admonished Varden with an amused smile. "There's a ball at the palace to-night. I'll get an invitation for you and probably I'll be able to introduce you to some of the leading characters in the drama. They'll all be there. All you'll have to do this time will be to keep your eyes and cars open."

As Fenton walked down the steps and into the waiting fiacre, he smiled to himself. "Don Fenton, diplomat, is a new one," he said. "But one man in his time plays many parts. I guess it will be more exciting than reporting or selling real estate, anyway."

THE ROYAL BALL

The ball at the palace was a very brilliant affair. The rooms were hung with a thousand lights; the flowers, many of them strange to Fenton's western knowledge, and the decorations were on a munificent scale. Beautiful women and handsome men in vari-coloured uniforms moved here and there, intent upon enjoying themselves. Fenton was impressed and not a little surprised. The whole atmosphere was one of wealth and luxury, such wealth and such luxury as one does not expect to find in the kingdoms of the Balkans.

Fenton was paying a mental tribute to it all when Varden touched him on the arm and took him away to present him to King Alexander and his consort. Fenton had heard that the King was a charming man, and His Majesty's personality made the few words of welcome which he uttered well worth remembrance. Alexander was possibly the handsomest monarch in Europe. Dark, tall and soldierly he looked every inch a king. It came to Fenton as he stood there chatting, that here was a man who would have his own way.

The formalities of royal presentation over, Fenton was backing away when he caught a glimpse of an officer, apparently of high rank, approaching the King, with a young girl on his arm. Fenton looked at the girl--and forgot everything else. She was tall and graceful, with an air that could only be defined as regal. The oval face was surmounted with a crowning glory of hair, dark and lustrous. Her skin was like the petals of a wild rose. Her deep violet eyes, large and unwavering of gaze, were fringed with long lashes that imparted the only suggestion of coquetry to a face of surpassing witchery and charm. Fenton continued to stare in a literal haze of admiration.

He was aroused from his dream by the reappearance of Varden. The latter took him by the arm and propelled him forward until they stood in the presence of the divinity who had so completely set Fenton's wits wool-gathering. Fenton, awe-struck at this good fortune, felt like a humble mortal suddenly transported into the august company of the gods on Mount Olympus.

"Your highness," he heard Varden say to the girl, "may I present Mr Fenton, my friend from Canada? Fenton, this is her highness, the Princess Olga."

The Canadian bowed low over the princess's hand, surely the most dainty hand in all the world. He was presented in due form to her escort, the Grand Duke Miridoff, a heavy-set man with hawk-like features, long moustache and side-whiskers, which stood out aggressively with an unmistakable Teutonic suggestion. The grand duke typified the domineering efficiency of the military caste.

Fenton, murmuring a commonplace greeting, felt a strange antagonism for Miridoff. The latter's manner, while strictly courteous and even urbane, did not conceal the fact that Miridoff himself look no pleasure in the introduction.

In a few minutes Varden, with a happy tact, discovered an errand that took both himself and Miridoff away. Fenton allowed his glance to follow their retreating figures for a moment, and then, conscious of the scrutiny of his companion, turned back to the princess. She was studying him with frank interest and did not seem at all disposed to hide it.

"I must have a long talk with you, Mr Fenton," she said, speaking in excellent English. The conversation previously had been conducted in French, in which Fenton was well schooled. "You are so--so different from us. I have met but two Americans before, and they were of Austrian descent. You see, we are off the beaten track of tourists here in Ironia. Coming from your strange, big country across the ocean you seem almost like a visitor from Mars."

The princess smiled, and if her face was charming in repose it was ten times more so when it expressed animation. Fenton's diffidence left him. He began to talk of Canada, of the vastness of the country, of its customs and its freedom; particularly of its freedom. The princess listened with deepest interest.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet