Read Ebook: Absalomin tukka by Bj Rnson Bj Rnstjerne Raitio Martti Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 433 lines and 29953 words, and 9 pages

ulee vastakkain, syntyy s??nn?llisesti riitaa kaikesta mist? he keskustelevat; mutta juuri riita lujittaa heid?n yhteenkuuluvaisuuttaan. Niin, heid?n silmiss??n ei mik??n muu suku voi olla "rep?isev?" -- k?ytt??ksemme aito ravnilaista adjektiivia.

Ymp?rist???n kohtaan h?n oli yst?v?llinen, tasainen ja hiljainen; aina oli h?nell? jotain askaretta, aina oli h?nen silmiss??n kummasteleva katse. H?nen erikoiset, salamyhk?isen tapaiset, tarkoin punnitut lauseensa eiv?t olleet usein kuultua. Sek? h?nen harvapuheisuutensa ett? koko olemuksensa vaikuttivat, ett? ihmiset eiv?t oikein uskaltaneet h?nt? l?hennell?. Varsinkaan ne, jotka tiesiv?t kuinka viisas t?m? nuori nainen oli ja kuinka laajat tiedot h?nell? oli.

H?n oli el?v? taideteos, sen ja sen hintainen, ihailtu ja ihmeen siro, -- jokainen heist? toki tahtoi kantaa h?net kotiinsa ja nauttia h?nest? yksin??n. H?ness? t?ytyi olla runsaasti vetovoimaa, salaper?ist? itseens? k?tkeytymiskyky?, -- mik? juuri on maailmaanv?syneiden korkein ihanne.

H?nen kanssaan he voisivat viett?? mit? tyylikk?int? el?m?? taiteessa, maussa, mukavuudessa; h?nen sivistyksens?h?n oli mit? hienointa ja t?ydellisint? ja vapautuneinta,... meid?n pieni maamme ei niihin aikoihin voinut tarjota maukkaampaa makupalaa. Kun he n?kiv?t h?net, eiv?t he tienneet kuinka esiinty?, mit? tehd?, n?ytt?yty?k? sivultap?in vaiko p?in naamaa, hymyill?k? vai murjottaa, puhuako vai vaieta. Olen kerran n?hnyt hyvin suuren narttukoiran, jota liehakoi suuri joukko uroksia, jotka olivat sille kaikki aivan liian pieni?. Mink?vuoksi ei kukaan maalari ole ikuistanut t?t? koomillista aihetta? H?n ik?viss??n liehuen puolelta toiselle kuin sairaloinen laulu, l?yt?m?tt? --! He ik?v?ivin? mukana liehuen, juopuneina hajusta ja halusta, pian raivokkaasti kesken??n tapellen, tuottamatta kenellek??n hy?ty?, vain itselleen vahinkoa.

Kuva ei ole sopiva, mutta se on valittu tarkoituksella. Ei ollut kaikkein hienointa laadultaan se, mit? n?m? joutilaat kosijat istuttivat h?nen kertomuksiinsa, h?nen omituiseen vaatetukseensa, h?nen kummastuneisiin silmiins? ja h?nen hiljaisiin unelmiinsa. He sill? tavoin koettivat parantaa toiveitansa ja lis?t? tarmokkuuttansa. Mutta ajatelkaakin heid?n h?mm?styksens? rajattomuutta, kun syksypuoleen kerrottiin, ett? --

Neiti Kirsten Ravn oli naimisissa Harald Kaasin kanssa!

Naurettiin raivokasta r?h?naurua, ivattiin, kiljuttiin. Aluksi ei saatu muuta selityst? kuin ett? tuo kaljup?? haikara oli uskaltanut enemm?n kuin muut.

Mutta v?hemm?n kauhistuneita eiv?t olleet nek??n, jotka tunsivat Kirstenin ja kunnioittivat h?nt?. He olivat enemm?n kuin h?mm?styneit?, sill? t?m? sana on t?h?n tapaukseen liian v?rit?n, heist? monet alkoivat suorastaan surra. Mik? kaiken nimess? oli t?m?n aiheuttanut? Sill? kaikkihan, paitsi h?n itse, tiesiv?t etuk?teen, ett? h?n hukkasi el?m?ns? t?ll? teolla. Kirsten Ravnin taloudelliseen riippumattomuuteen, vahvaan luonteeseen, itsen?iseen rohkeuteen, tietoihin, lahjakkuuteen ja tarmokkuuteen olivat monet, ja erikoisesti naiset rakentaneet toiveita naisasian hyv?ksi: h?nh?n jo oli kirjoittanut h?ik?ilem?tt?m?sti sen puolesta. H?nen taipumuksensa kaikkeen erikoiseen ja arvoitukselliseen tietysti ajan mittaan silenisiv?t pois sik?li kuin taistelu toisi h?net yh? enemm?n esille, ja lopuksi t?ytyisi h?nest? tulla asian etumaisia taistelijoita. Kirsteniss? toki kaikki hieno ja jalo lopulta saisi ylivallan.

Mutta nyt --?

Ne harvat, jotka koettavat selitt?? el?m?n ilmi?it? mieluummin kuin tuomitsevat niit?, huomasivat kaikki, ett? h?nen kertomustensa uhma ja oppositsioni suurin piirtein katsoen olikin turhamaisuutta, joka saattoi johtaa pahoihin erehdyksiin. Toiset v?ittiv?t, ett? h?n oli kauttaaltaan romantillinen luonne, joka aina ja joka paikassa arvioi sek? omat voimansa ett? el?m?n olosuhteet liian suuriksi. Taas toiset olivat kuulleet jostakin, ett? aviopuolisot eliv?t erill??n, kumpikin eri p??ss? rakennusta, ett? kummallakin oli omat palvelijat ja ett? kumpikin eli omilla varoillaan; toiset my?s v?ittiv?t ett? Kirsten oli pannut omilla varoillaan ja oman p??ns? mukaan rakennuksen toisen sivustan kuntoon ja siten perustanut uuden laadun avioliittoa. Mutta jotkut v?ittiv?t my?skin, ettei mik??n n?ist? seikoista aiheuttanut t?t? avioliittoa, vaan ett? siihen olivat syyp?it? suuret lehmuspuut Hellebergenen it?isen sivustan edustalla. N?m? puuthan suhisivat niin omituisesti kes?iltoina ja niiden oksain v?litse vilahteleva meri kertoi mielt? h?mment?vi? tarinoita. Vanhat mets?t olivat h?nelle muka paljon arvokkaampia kuin mies, Harald Kaas; semmoisia metsi? ei olekaan monta koko k?yh?ss? Norjanmaassa. H?nen mielikuvituksensa muka aina askarteli puissa; niin, ja sitten tuli Harald Kaas ja vei. Mutta h?n oli valinnut seudun, kartanon, ilmanalan ja vapaan aseman omassa sivustassaan. Kaas oli jonkunlainen tonttu-ukko, joka pakosta tuli talon mukana.

Mutta oli suuresti ep?ilt?v??, osuiko t?m? arvelu oikeampaan kuin muutkaan; asiasta ei nimitt?in koskaan p??sty selvyyteen. H?n ei ollut niit?, joilta on helppo kysy? ja helppo saada vastaus.

Kaikkeen katujuoruun, mielenkiintoisimpaankin, ihmiset lopulta kyll?styv?t. Lopulta k?vi niin, ettei en?? tahdottu kuulla h?nen nime??nk??n mainittavan, -- kunnes h?n nelj? kuukautta naimisiinmenonsa j?lkeen istui Kristianian teatterissa aivan samanlaisena kuin ennen vanhaan, vain v?h?n kalpeampana. Kaikki kiikarit suuntautuivat h?nen punaisia hiuksiaan ja leve?? otsaansa kohti. H?n ei piiloutunut viuhkansa taakse; h?n loisti vaaleassa, melkein valkeassa puvussaan, joka ylh??lt? oli nelikulmaisesti avoin kuten aina. H?n katseli ymp?rilleen kummastelevin silmin, aivan kuin ei olisi ollenkaan tiennyt ett? teatterissa istui muitakin tahi ett? kenenk??n p??h?n p?lk?ht?isi katsella h?nt?. Ja raivokkaimpainkin t?ytyi tunnustaa, ett? h?n sek? ruumiiltaan ett? sielultaan oli ainokainen ja lajissaan sangen vieh?tt?v?.

Mutta juuri ehditty??n j?lleen tulla puheenaiheeksi h?n katosi. My?hemmin kuultiin ett? h?nen miehens? oli k?ynyt noutamassa h?net pois, vaikka tuskin kukaan oli ukkoa n?hnyt. P??teltiin ett? nyt oli tullut solmu vyyhteen -- ensimm?inen.

Todellista selkoa heid?n yhdysel?m?st??n ei saatu koskaan. Sukulaisten kaikki sekaantumisyritykset ep?onnistuivat t?ydellisesti. Vain senverran saatiin varmasti selville ett? Kirsten oli tullut raskaaksi. Mit? tarkimmin oli h?n koettanut salata sit?kin.

Mutta huolimatta t?ydellisest? onnellisuudesta, jota h?n esitti Karljohanilla, ei voitu olla kauemmin huomaamatta, ett? h?n oleili enemm?n poissa Hellebergenest? ja ett? h?n ei koskaan lausunut miehens? nime?. Jos joku yritti viritt?? keskustelua miehest?, ei h?n koskaan siihen puuttunut.

Ja pian saatiin tiet??, ett? h?n oli aikeissa muuttaa pois Hellebergenest?. Siihen aikaan taisi poika olla noin vuoden ik?inen. Kirsten oli oleskellut Kristianiassa pitemm?n aikaa ja matkusti kotiin j?rjest??kseen muuttoa; h?n sanoi palaavansa muutaman p?iv?n per?st?.

Mutta h?n ei palannut koskaan.

Seuraavana p?iv?n? h?nen tultuaan kotiin, juuri kun Hellebergenen monet palvelijat ja muonamiehet vaimoineen ja lapsineen olivat kokoontuneet pihamaalle -- oli perunankorjuun aika -- tuli Harald Kaas kantaen h?nt? vasemmassa kainalossaan kuin jotain k??r??. Kaas piteli h?nt? vy?t?r?lt?, h?nen kasvonsa olivat alassuin Kaasin sel?n takana ja hiukset olivat valahtaneet silmille. H?nen alaruumiinsa oli eteenp?in, jalat riippuivat milloin herpaantuneina alas, milloin sojottivat j?ykkin? suoraan eteenp?in. H?nen k?tens? olivat tarrautuneet lujasti Kaasin vasempaan reiteen. Kaas k?veli taakkoineen aivan levollisena, ja oikeassa k?dess? h?nell? oli kimppu pitki? tuoreita koivunvitsoja. Verannan edustalla h?n pys?htyi. Samalla kun h?n asetti Kirstenin vasemmalle polvelleen, nosti h?n h?nen hameensa yl?s, rep?isi auki h?nen alusvaatteensa kuin olisivat ne olleet paperia ja neuloilla kiinnitetyt, -- ja ryhtyi sitten kurittamaan Kirsteni? paljaalle iholle.

Kirsten ei ??nn?ht?nytk??n. Sittenkuin Kaas hellitti otteensa, h?n vavisten j?rjesti ensin hiuksensa. H?nen kasvonsa tulivat n?kyville juuri kun veri pakeni niist? takaisin; ne muuttuivat niin kalpeiksi, kalpeiksi, h?pe?n ja tuskan kyynelet valuivat pitkin poskia, mutta ei kuulunut ??nt?k??n. H?n oikoi pukuaan, mutta alusvaatteet n?kyiv?t riekaleina hameen alta h?nen hitaasti menness??n sis?lle. H?n sulki oven j?lkeens?, mutta sai avata sen uudelleen, sill? riekaleita oli j??nyt oven ja kynnyksen rakoon.

Naiset seisoivat tyrmistynein? paikoillaan; muutamat lapsista kirkuivat pelosta, pelko tarttui kaikkiin lapsiin, niin ett? pian kuului pelkk?? ulinaa. Miehet, jotka olivat istuutuneet tupakoimaan, hypp?siv?t nopeasti jaloilleen. V?kivallanteko oli tapahtunut niin odottamatta, ?kkiarvaamatta, etteiv?t he s?ik?hdykselt??n ja suuttumukseltaan edes huomanneet, ett? heid?n olisi pit?nyt rient?? sit? ehk?isem??n. Kaiken ik?ns? heit? t?m?n johdosta sitten moitittiin ja pilkattiin; mutta enimm?n he itse moittivat itse?ns?.

Harald Kaas ryhtyi t?h?n tekoonsa vasta suurten tuskain j?lkeen; n?m? olivat kuvastuneet h?nen kasvoistaan ja olennostaan jo pitk?t ajat -- ja kuvastuivat viel? nytkin; mutta h?n oli odottanut rep?isev?? naurunhohotusta omituisen p??h?npistonsa palkinnoksi. T?m? odotus ilmeni niin selv?sti suurellisessa, levollisessa tavassa, jolla h?n kuritustoimituksen suoritti ja viel? enemm?n kostoniloisessa katseessa, jonka h?n teon tehty??n loi l?sn?oleviin.

Mutta ensin kuolonhiljaisuus, sitten itku, sitten sudenulvonta ja miesten suuttumus,... h?n sai kuin ry?pyn niskaansa. H?n meni sis?lle kuin piiskattu, perinpohjin mukiloitu mies. Jokaisessa ottelussaan tuon hienon naisolennon kanssa oli vanha pukari joutunut tappiolle.

Mutta Kirsten ei senj?lkeen koskaan poistunut talosta. Ensi vuosina h?n ei n?ytt?ytynyt kenellek??n vieraalle, ja h?din omalle v?ellek??n.

H?nen n?htiin joko ty?ntelev?n poikaa vaunuissa tahi my?hemmin taluttelevan sit? k?dest?, tahi kulkevan yksin??n, s??nn?llisesti kietouneena suureen shaaliin, jonka v?ri vaihteli puvun mukaan. Shaali mukautui tiukasti h?nen ymp?rilleen. T?m? oli h?nelle niin luonteenomaista, ett? min? viel? t?n? p?iv?n?kin kuulen sik?l?isten ihmisten puhuvan siit?, aivan kuin ei h?n koskaan olisi ollut toisin puettu.

Mit? h?n toimiskeli? H?n luki. Kaunokirjallisuuden h?n hylk?si; syyst? tai toisesta oli se tullut h?nelle vastenmieliseksi. H?n otti miehens? henkisen omaisuuden haltuunsa. H?n syventyi koko harrastuksellaan matematiikkaan, mekaniikkaan, kemiaan, fysiikkaan, teki laskelmia, analyyseja, ja kantoi kotiin kirjoja tutkimuksiaan jatkaen.

Talon v?ki n?ki h?ness? miltei jotain yliluonnollista. Ensi hetkest? alkaen oli ihailtu h?nen kauneuttaan ja hienouttaan; semmoiset ominaisuudet ihastuttavat kaikkia, tosin eri asteilla olevia eri tavoin. Ennen pitk?? h?n oli muuttunut ihmisten silmiss? olennoksi, joka ajatteli ja eli yl?puolella heid?n ymm?rryksens?. H?n ei etsinyt ket??n, mutta ne, jotka tulivat h?nen luokseen, saivat poikkeuksetta apua -- kuka enemm?n kuka v?hemm?n. Antoipa h?n v?h?n tahi paljon, koskaan h?n ei asettanut ehtoja. H?nen tarkoituksensa esiintyi antimessa itsess??n.

Mies suhtautui h?neen sill? tavoin, ett? jollei h?n olisi ollut niin pidetty kuin oli, niin ei h?n olisi voinut el??. Mies nimitt?in matkaansaattoi kiusaa ja vastusta niin paljon kuin ikin? kykeni; mutta muut ihmiset heikensiv?t kaiken pahan vaikutusta.

Mutta poika -- eik? pojasta olisi voinut tulla v?litt?j??? Oli niit?, jotka v?ittiv?t, ett? vanhempien v?lit meniv?t hullusti juuri pojan syntym?st? alkaen. Silloin kun is? ensi kerran n?ki pojan, huomasi k?til? ett? h?n tuli huoneeseen kuin rikas mies ja poistui siit? kuin kerj?l?inen; -- synnytt?j? sen sijaan maatessaan hymyili hymy?, jommoista k?til? ei ollut n?hnyt viel? kenell?k??n synnytt?j?ll?.

Oliko Kaas odottanut, ettei mik??n h?nest? polveutuva voinut muistuttaa muuta kuin h?nt? itse??n -- ja sitten saanutkin n?hd? ?idin kuvan.

Niin pian kuin poika kykeni jaloilleen, meni se mielell??n is?ns? luokse, sill? siell? oli niin paljon hauskaa n?ht?v?n? ja is? otti h?net hyvin vastaan. Is? haasteli h?nen kanssaan ja osasi asettua h?nen kannalleen. Is? my?skin aina tilaisuuden tullen leikkasi h?nen hiuksensa lyhemmiksi; ?iti antoi niiden vapaasti kasvaa yht? pitkiksi kuin h?nen omansakin olivat, ja is? ne sitten aina leikkasi. Poika itse oli hyvill??n p??stess??n hiuksistaan eroon, mutta v?h?n vanhemmaksi tultuaan h?n ymm?rsi is?n tarkoituksen ja koetti est?? leikkaamista. Kun talon v?ki kertoi h?nelle taruhohteisia piirteit? is?n sankarivoimasta ja h?nen maineteoistaan maalla ja merell?, alkoi poika tuntea h?nt? kohtaan pelokasta ihailua. Mutta voimakkaammin h?n kuitenkin tunsi sen siet?m?tt?m?n tuskallisen ikeen, jonka is? s?lytti ?idin ja kaiken talonv?en kannettavaksi. Pojalle tuli salaiseksi uskonnoksi vastustaa is?? ja puolustaa ?iti?, sill? ?iti k?rsi enimm?n. H?n tahtoi olla ?itins? n?k?inen hiuskarvaa my?ten, h?n tahtoi suojella, tahtoi k?tke? h?nt?. H?nest? oli sanomattoman rakasta, kun is? tuotti h?nellekin k?rsimyksi?.

Niin, h?n tuli ylpe?ksi kun is? nimitti h?nt? "Rafaellaksi" Rafaelin sijasta, joka oli h?nen nimens?. ?iti oli antanut rakkaimman nimen mink? tunsi.

Kukaan ei saanut k?ytt?? veneit?, kukaan ei saanut ajella, kukaan ei saanut kulkea mets?n kautta, tie suljettiin. Kukaan ei saanut antaa hevosille tahi lehmille edes tarpeellista hoitoa. Mit??n korjauksia ei pantu toimeen; jos rouva mit? yritti siihen suuntaan, ajettiin ty?miehet pois. Ei voinut en?? olla ep?ilyst?k??n, ett? Kaas tahtoi h?vitt?? kaiken. Talo r?nsistyi, ja mets? -- niin, se ei ollut en?? mik??n salaisuus v?en kesken, mets? oli tullut yli-ik?iseksi. Suurimpiin ja parhaimpiin puihin ilmaantui vikoja ja tauteja, jotka pian levisiv?t muuhunkin mets??n.

Kahdentoistavuotiaana Rafael rupesi k?ym??n koulua rovastin edess? Helenen, rovastin ainoan tytt?ren kanssa, joka oli Rafaelia nelj? vuotta nuorempi ja josta poika sanomattomasti piti. Rovasti opetti heille uskontoa, ainoata ainetta, jota ?iti ei opettanut pojalleen. Rovasti kertoi Davidista. Kertomus meni eteenp?in pys?hdyksien ja v?liselityksien keskeytt?m?n?. Rafael n?ki sen kuvina edess??n -- siten oli ?iti opettanut h?nelle kaikkea. Assyyrialaisia sotamiehi? oli juutalaisia vastassa, piikkipartaisia sotilashaamuja vinoin silmin ja soikein kilvin meni rivitt?in h?nen katseensa editse. Viinitarhoja oli pitkin sinivihreit? m?ki?; tuuhealatvaisten palmujen kapeita varjoja ja tomuisia teit?. H?n katseli juuri syv?lle mets??n, jonka tuoksuavien puiden sekaan sotilaat paraikaa meniv?t -- kun samalla tuli kertomus Absalomista.

Absalom nousi kapinaan is??ns? vastaan, ajatelkaa kuinka kauheata, -- sanoi rovasti, joka oli arvokas herra, -- nousi kapinaan omaa is??ns? vastaan. Tiet?m?tt??n katsahti rovasti Rafaeliin, joka heti punastui korvia my?ten.

Rafaelhan ei odottanut mit??n muuta kuin sit? hetke?, jolloin h?n olisi niin miehistynyt ett? voisi nousta kapinaan is??ns? vastaan.

"Mutta Absalom sai rangaistuksensa hyvin kummallisella tavalla", jatkoi rovasti. "Absalom joutui tappiolle taistelussa ja paetessaan suurten mets?in l?pi h?n tarttui pitk?st? tukastaan puuhun, hevonen juoksi pois h?nen altaan, ja h?net l?vistettiin keih?ill? kuoliaaksi -- --."

Rafael n?ki Absalomin riippumassa -- ei pitk?ss? assyyrialaisten mekossa, ei ter?v?partaisena, ei, vaan hentona ja nuorena ja puettuina Rafaelin ihonmukaisiin housuihin, jotka ulottuivat peitt?m??n polven kohdalla sukkia, ja h?nen omaan mekkoonsa, ja h?nen omista punaisista hiuksistaan! H?n n?ki niin selv?sti, niin selv?sti, kuinka hevonen juoksi h?nen altaan, se harmaa is?n hevonen, jolla h?n varkain ratsasti, kun is? nukkui p?iv?llisuniaan. H?n n?ki hoikan, pitk?n nuorukaisen huojuvan ja kieppuvan ilmassa ja keih?s oli pistetty h?nen vatsansa l?pi. Selv??n, aivan selv?sti!

T?st? n?yst?, josta h?n ei kenellek??n kertonut, ei h?n p??ssyt erilleen. Se oli kuin rangaistus: sill? h?nkin oli noussut kapinaan is??ns? vastaan ja ansaitsi joutua riippumaan hiuksistaan --!

H?n kyll? jo ennest??n tunsi t?m?n kertomuksen, mutta koskaan ei se ollut vaikuttanut h?neen t?ll? tavoin.

T?m? tapahtui h?nelle er??n? perjantaip?iv?n?, ja lauantai-aamuna h?n her?tess??n n?ki ?idin seisovan h?nen vuoteensa ??ress?. ?idin silm?t olivat kummastelevammat kuin koskaan ennen. Hiukset olivat viel? y?letill?, toinen leteist? kutkutti h?nen nen??ns?, ja siihen h?n juuri her?si. ?iti kumartui h?nen puoleensa ja tuijotti h?neen kauhistuneen n?k?isen?; ?idill? oli yll??n pitk? y?pukunsa, koristeltu ja nypl?yksi? t?ysi, ja h?n oli avojaloin. H?n ei koskaan tahtonut n?ytt?yty? pojalleen t?ss? asussa; vain jokin kauhea tapaus oli nyt ajanut h?net t?nne. Miksi ei ?iti puhunut? Vain tuijotti -- tahi eik? h?n ollutkaan kauhuissaan?

"?iti!" huudahti poika ja kohottausi vuoteessaan. Silloin ?iti kumartui aivan h?nen l?helleen: "Ihminen on kuollut", h?n kuiskasi. ?iti nimitti is?? "Ihmiseksi"; h?n ei sanonut is?? koskaan muuksi. Rafael joko ei k?sitt?nyt mit? ?iti sanoi tahi herpaantui sen johdosta kokonaan. ?iti kertasi ??neen, yh? kovempaan: "Ihminen on kuollut, Ihminen on kuollut", ja sitten oikaisi itsens?, paljasti jalkansa n?kyviin paidan alta ja alkoi tanssia. Mutta vain pari tahtia, jonka j?lkeen h?n hyp?hti pois huoneesta. Poika hypp?si vuoteestaan ja kiiruhti j?lkeen; ?iti oli suullaan sohvalla ja nyyhkytti. H?n tunsi pojan olevan takanaan, nousi ?kki?, painoi h?net lujasti rintaansa vasten, nyyhkytti. Poika tunsi ett? ?idin koko ruumis vapisi kuin kouristuksessa. -- --

Viel? silloinkin kun he seisoivat is?n ruumiin ??ress? tunsi poika ?idin k?dest?, josta h?n piteli, ?idin vapisevan niin ett? h?nen t?ytyi kietoa k?tens? h?nen ymp?rilleen. H?nest? tuntui ett? ?iti kaatuisi.

Kun h?n my?hempin? vuosinaan ajatteli t?t?, ymm?rsi h?n, mit? ?iti tuona hetken? sai kest??, kuinka taipumattomaksi ?iti oli saanut kasvattaa tahtonsa ja mit? t?m? kaikki oli ?idille maksanut. Nyt h?n ei sit? ymm?rt?nyt. H?n luuli ?idin k?rsiv?n kaikesta kauheasta mit? he n?kiv?t edess??n, niinkuin h?nkin siit? k?rsi. Is?, joka aikoinaan kerskui puhtausharrastuksellaan ja vaati puhtautta kaikilta, makasi tuossa t?rkyisen?, ruokkoomattomana, rasvaisten haisevien v?llyjen sis?ss?, ja puettuna niin likaisiin ja risaisiin alusvaatteisiin; ettei pahempaa ollut kell??n talon ty?miehist?. H?nen eiliset vaatteensa olivat tuolilla vuoteen vieress? kovasti nukkavieruina, lian, hien ja tupakan kohvettamina ja l?yhk?ten niinkuin kaikki t??ll?. H?nen suunsa oli tiukasti kiinni, k?det nyrkiss?; h?n oli kuollut halvaukseen.

Ja kuinka t??ll? oli autiota ja yksin?ist? h?nen ymp?rill??n! Mink?vuoksi ei poika ollut sit? ennen huomannut? Mink?vuoksi h?n ei huomannut ett? h?nen is?ns? oli yksin?inen ja hylj?tty?

Rafael puhkesi itkuun. Ja h?nen itkunsa paisui niin ett? se t?ytti huoneen, t?ytti pian kaikki huoneet.

He tulivat sis??n, koko talonv?ki, yksi toisensa j?lkeen. Pojan itku oli niin selitt?v?, niin puhuva, ett? kaikki alkoivat katsoa asiaa uusin silmin. Ukko joka nyt t?ss? makaa, oli ollut sanomattoman onneton, hylj?tty, avuton. Herra katsokoon armollisesti meid?n kaikkien puoleen!

Sittenkuin Harald Kaasin ruumis oli aseteltu, parta ajeltu, silm?t suljetut, silloin pehmeni my?s piirteitten kovuus, ja silloin he n?kiv?t kasvojen tuskaiset, mutta samalla my?s niin miehekk??t piirteet. H?n oli heid?n mielest??n kaunis. -- --

Muutamien p?ivien kuluttua hautajaisista olivat ?iti ja poika jo Englannissa.

Nyt alkoi pitk? opintoaika, jota varten ?iti kaikenlaisissa kielt?ymyksiss? el?en oli s??st?nyt rahoja, samalla antaen pojalle alkeisopetusta. Kartanosta, hypoteekkirasituksineen ja metsineen, joka viimemainittu kelpasi vain polttopuuksi, t?ytyi nyt ottaa viimeinenkin mehu. Heid?n naapurinsa rovasti, rehti ja k?yt?nn?llinen mies, otti tilan hoitoonsa. H?vitysty?n t?ytyi alkaa oitis, sill? rahoja tarvittiin. Mutta ?iti ja poika eiv?t tahtoneet olla sit? n?kem?ss?.

He saapuivat Englantiin kuin kaksi pakolaista, jotka pitkien ja monien koettelemusten j?lkeen etsiv?t uutta kotoa ja uutta kotomaata. He heittelehtiv?t ep?k?yt?nn?llisin? ja tottumattomina sinne t?nne vieraassa vilin?ss? ja tulivat t?ten, jos mahdollista, entist? l?hemmin toisiinsa sidotuiksi. Poika oli silloin kaksitoistavuotias.

Ja kuitenkaan ei kulunut kauaa, kun he jo ensimm?isen kerran riitaantuivat.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet