Read Ebook: Absalomin tukka by Bj Rnson Bj Rnstjerne Raitio Martti Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 433 lines and 29953 words, and 9 pages

Ja kuitenkaan ei kulunut kauaa, kun he jo ensimm?isen kerran riitaantuivat.

... "Pois se vaan!" toisti h?n v?linpit?m?tt?m?ll? ??nell?.

Parturi leikkasi senj?lkeen hiukset siten, ett? ne j?iv?t h?nen k?teens? kauniina kimppuna, ja k??ri ne paperiin. Poikain silm?t seurasivat toimitusta sivallus sivallukselta; Rafael sit? seurasi korvillaan; h?n ei katsonut peiliin.

Sittenkuin parturi oli p??tt?nyt hiusten tasoituksenkin ja harjannut pojan, tahtoi h?n antaa t?lle tukan. "Mit?p? min? sill? teen?" Rafael v?h?n puisteli polviaan ja kyyn?rp?it??n, maksoi ja poistui toveriensa saattamana. Mutta mit??n varsinaista ihastusta n?m? eiv?t osoittaneet.

H?n oli tuskin vilahdukseltakaan n?hnyt kuvaansa peilist?, kun h?n huomasi olevansa hirve?n n?k?inen. H?n olisi tahtonut antaa kaiken mit? omisti , ja h?n olisi ollut valmis kest?m??n mink?laisia tuskia tahansa, h?n ajatteli -- jos h?n vain saisi hiuksensa takaisin. H?n n?ki selv?sti ?idin kummastuneen katseen kaikkine vivahduksineen, h?nen kurjuutensa oikein tanssi h?nen ymp?rill??n, h?nen turhamaisuutensa pilkkasi h?nt?, -- ja t?m? p??ttyi siten, ett? h?n hiipi hiljaa yl?s portaita huoneeseensa ja paneutui nukkumaan ilman illallista. Mutta ?iti odotti h?nt? turhaan, ja kuultuaan lopuksi h?nen ryk?isev?n h?n kiiruhti yl?s. Rafael kuuli h?nen kiipe?v?n portaita, kuuli h?nen aukaisevan oven. H?nen sis??ntullessaan makasi Rafael p?? pistettyn? tyynyn alle. ?iti nosti tyynyn pois,... ja n?hty??n vain vilahdukseltakaan h?nen kauhunsa, joutui Rafael itse niin kauhean tuskan valtaan, ett? itku, joka oli kurkussa nousemassa, pys?htyi. Kalpeana ja kauhistuneena seisoi ?iti siin?. H?n luuli ensin ett? joku oli ilkeyksiss??n tehnyt Rafaelille t?mm?ist? v?kivaltaa. Mutta kun h?n ei saanut pojalta sanaakaan selitykseksi, alkoi h?n aavistaa pahaa. Rafael tunsi ett? ?iti odotti selityst?, puolustelua, anteeksipyynt??, mutta h?n ei saanut sanaakaan suustaan, vaikkapa henki olisi mennyt. Eik? h?n ymm?rt?nyt mit? h?n olisi voinutkaan sanoa. Sitten h?n puhkesi v?kivaltaiseen, tuskaiseen itkuun; h?n k?yristyi kokoon ja peitti k?sill? p??t?ns?, jossa h?n tunsi vain pist?vi?, lyhyit? hiuksia. Kun h?n j?lleen katsoi yl?s, oli ?iti jo poissa.

Lapsi upottaa kaiken uneen. Kun h?n seuraavana aamuna saapui alas hyvin n?yr?n? ja per?ti h?peiss??n, makasi ?iti vuoteessaan; ?iti ei voinut hyvin, sill? h?n ei ollut nukkunut yht? silm?nt?ytt?. T?m?n kaiken sai poika kuulla jo ennenkuin meni ?itins? luokse. Arastellen h?n avasi oven. Tuossa makasi ?iti surkeana. Ja Rafaelin hiukset olivat pukup?yd?ll?, valkoisella silkkinauhalla sidottuina, j?rjestettyin? ja kammattuina. ?iti itse makasi pitsinypl?yksiss??n k?det ristiss? syliss??n ja suuret kyyneleet valuivat h?nen poskiaan pitkin.

Rafael oli tullut heitt?yty?kseen h?nen syliins? ja rukoillakseen h?nelt? tuhat kertaa anteeksi; mutta jostain selvisi h?nelle heti, ettei h?n niin voinut tehd?, tahi ettei h?n uskaltanut niin tehd?. ?iti makasi ik??nkuin pilvess?, kaukana, hyvin kaukana. ?iti n?ki n?ky?. Jokin, joka oli yhtaikaa sek? pyh?? ett? loukattua, oli siirt?nyt h?net toisaalle. H?n oli samalla sek? liikuttavan l?heinen ett? ik??nkuin yl?s kohotettu. Rafael k??ntyi hiljaa ovea kohti ja l?hti tallustamaan kouluun.

?iti makasi sek? sen ett? seuraavan p?iv?n, ja l?hetti palvelustyt?n mukana pojalle sanan, ett? h?nen t?ytyi saada olla yksin. -- H?n oli tottunut ottamaan surun siten vastaan, -- ja se seikka, ett? Rafael oli noussut h?nt? vastaan, oli suurin suru, mik? h?nt? koskaan oli kohdannut. Ja se yll?ttikin h?net kuin rankkasade keskell? ihaninta p?iv?npaistetta. Nyt h?n uskoi voivansa katsoa poikansa sieluun -- ja samalla omaansakin! Kaiken syyn h?n s?lytti pojan onnettomalle is?nperinn?lle; h?nen mieleens?k??n ei juolahtanut, ett? alinomainen taiteellinen haihattelu ja liiallinen henkinen voimistelu kenties olivat voineet ajaa pojassa riippumattomuushengen hereille.

Mutta kun ?iti viidenten? p?iv?n? tapasi pojan portaissa -- h?n tuli ylh??lt? ja poika alhaalta, -- pys?htyi h?n kauhistuneena huomatessaan mink?n?k?iseksi poika oli muuttunut. Kalpea, laiha, arka, ja paljasp?isyys ehk? saattoi surkeuden n?ytt?m??n suuremmalta kuin se olikaan. Vieraana ja avuttomana, silmiss? lohduton ep?toivo poikakin pys?htyi;... silloin oli ?idin mitta t?ysi, silloin h?n avasi sylins?. Rafael oli j?lleen p??ssyt paratiisiinsa, mutta he itkiv?t molemmat, aivankuin heid?n olisi t?ytynyt voittaa ylip??sem?tt?mi? esteit?, ennenkuin he voivat puhella kesken??n.

"Kerro nyt se minulle!" kuiskasi ?iti, -- t?m? tapahtui ?idin huoneessa, jossa he olivat sanoneet toisilleen ensim?isen suloisen sanan ja suudelleet toisiaan kerran toisensa per?st?. "Kuinka se saattoi tapahtua, Rafael?" kuiskasi h?n taas, p?? pojan p??n rinnalla, -- h?n ei saattanut viel? kunnolleen katsella poikaansa suoraan. "Mutta ?iti", vastasi poika, "onhan viel? paljon pahempaa, ett? ne hakkaavat maahan kaiken mets?n kotona Hellebergeness? --."

?iti k??nsi p??t??n ja katsoi h?neen. H?n oli ottanut hatun p??st??n ja hansikkaat k?sist??n, mutta nyt h?n pani ne nopeasti takaisin. "Kuulehan, Rafael", sanoi h?n, "menemmek? puistoon k?velem??n, mit?? Korkeiden vanhojen puiden alle, me kaksi?" H?n oli huomannut ett? pojan vastaus oli nerokas. -- --

Mutta t?st? tapauksesta alkaen ?idill? oli jotain Englantia vastaan, ja erikoisesti pojan tovereita vastaan. H?n keksi kaikenlaista pit??kseen Rafaelin erill??n tovereista loma-aikoina. Eik? t?m? tuottanut h?nelle vaikeuksiakaan, sill? osaksi kertasi h?n poikansa kanssa kaikki t?m?n l?ksyt, osaksi he yhdess? alkoivat k?yd? katsomassa ymp?rist?n tehtaita ja kemiallis-fysikaalisia laitoksia; ?iti halusi itse n?hd? kaikkea ja her?tti t?m?n halun eloon pojassakin.

Tehtaiden ovet eiv?t tavallisesti hevill? auenneet vieraille, -- -- mutta hieno, siev? vallasnainen, joka talutti k?dest? koreata poikaa, "eik? kuitenkaan ymm?rt?nyt mit??n koko meiningist?", sai katsella melkein kaikkea mit? halusi. Vaikeuksista h?n koetti selviyty? k??ntym?ll? suoraan johtavien henkil?iden puoleen, ja oli luonnollista, ett? h?n t?ll?in ep?onnistui. Kaikesta, mit? h?n ei ymm?rt?nyt, koetti h?n uupumattomasti p??st? perille. Ja senj?lkeen oli aina uusi teht?v? selitt?? kaikki Rafaelille, ja mieluisin teht?v? mit? h?n saattoi ajatella.

Rafaelin taipumukset ja halu viittasivat kyll? t?h?n suuntaan, mutta 13-vuotiaalle pojalle, joka sai olla kokonaan erill??n tovereista ja leikeist?, t?m? kaikki pian muodostui kiduttavaksi. Tuskin ehti ?iti huomata t?m?n, kun h?n jo kiiruhti muuttamaan kaikki toisin; he l?ksiv?t Englannista ja muuttivat Ranskaan. Uusi vieras kieli vaikutti, ett? Rafael j?lleen turvautui kokonaan h?neen; nyt ei kukaan p??ssyt pojasta osille. He asettuivat asumaan Calais'hin. Jo siell? olonsa ensim?isin? p?ivin? ?iti leikkasi tukkansa lyhyeksi. H?n luuli paremmin vaikuttavansa poikaan osoittaessaan t?ten, ett? kun poika ei tahdo olla h?nen n?k?isens?, niin tahtoo h?n kuitenkin olla pojan n?k?inen ja esiinty? poikana niinkuin Rafaelkin. H?n osti uuden vapaamuotisen hatun, h?n sommitteli itsellens? uuden vapaan leningin; kun kerran tukka oli toisenlainen, sai kaikki muukin muuttua. Mutta kun h?n sitten seisoi poikansa edess? puettuna viisitoistavuotiaan tyt?n tavoin, reippaana ja melkein vallattomana, niin poika ihan pel?styi. Ja kesti kauan, ennenkuin poika tajusi, mik? tarkoitus t?ll? kaikella oli. Niin pitk?lti kuin h?n muisti ?iti??n, oli ?idiss? kaikki ollut juhlallisempaa, kauniimpaa kuin nyt. "?iti", sanoi h?n, "mik? sinuun on tullut?"

?iti kalpeni, j?ykistyi, sopersi jotain, ett? t?ll? tavoin oli mukavampaa, ettei punainen tukka ole kaunis silloin kun se alkaa muuttaa v?ri??n, -- ja meni huoneeseensa.

Siell? h?n otti esille Rafaelin hiuskiharat ja asetti omansa niiden viereen ja itki. "?iti, mik? sinuun on tullut?" H?n saattoi vastata: "Rafael, mik? sinuun on tullut?" -- --

H?n kulki poikansa kera kaikkialla yltymp?ri. Kaksi kaunista, aistikkaasti puettua ihmist? saavat olla varmat siit?, ett? he her?tt?v?t huomiota Ranskassa, ja t?st? h?n piti. Kaikilla n?ill? retkeilyill? h?n puhui ranskaa. Poika pyysi h?nt? hartaasti puhumaan niin ett? h?nkin olisi ymm?rt?nyt, mutta siit?p? ei tullut kerrassaan mit??n. Ja taas kuljetti ?iti h?nt? tehtaasta toiseen. Ja niin pid?ttyv?inen ja ep?k?yt?nn?llinen kuin h?n olikin avatessaan h?yrypannun uunia, oli h?n samalla t?ynn?ns? viekkautta ja keimailua. Ja niin, arka kuin h?n oli puvustaan, niin tuli h?n mielell??n sek? nokeentuneena ett? ?ljyisen? ulos tehtaista, jos vain Rafael voi saada n?hd? jotain uutta mekaniikan alalta. H?n karttoi huonoa ilmaa kuin koleraa, -- mutta meni Rafaelin t?hden mielell??n rikkihappojen ja otsoonin katkuun. "Oma kokemus, Rafael, on el?m??; muu on vain el?m?n varjoa." Tahi: "Oma kokemus, Rafael, on ruokaa ja juomaa, muu on kirjallisuutta."

Mutta h?n sai niit? kuitenkin.

He olivat viipyneet Calais'ssa useita kuukausia. Rafaelilla oli opettaja, ja h?n alkoi tuntea olevansa tolillaan, kun t?ysihoitolaan saapui er?s leski jostain siirtomaasta. T?ll? oli mukanaan kolmetoistavuotias tytt?rens?. N?it? he eiv?t ehtineet tavata ateriain aikoina kuin kahtena p?iv?n?, kun jo nuoriherra alkoi hakkailla neitosta. T?h?n kiinnittiv?t ensi hetkest? alkaen kaikki huomionsa. Pian sai koko t?ysihoitola hauskuutta kuunnellessaan kuinka Rafael koetti oppia lausumaan kielt? sujuvasti ja jopa toisinaan osasi valikoida sanansa loisteliaastikin.

Tytt? opetti h?nelle kielen ilman hajuakaan kieliopista, vain miellytt?m?ll? ja ilossa ja pikkukinastuksessa. Uskollinen silm?pari ja nuorekas ??ni oli tarpeeksi. Ja tyt?lt? h?n sai salaa romaanin toisensa j?lkeen. Sill? salaa sen t?ytyi tapahtua. Salaa oli Lucie ne hankkinut, salaa toimitti h?n ne pojalle, salaa ne luettiin ja salaa ne taas vietiin takaisin. Poika osoittautui hieman hajamieliseksi opintojensa suhteen, mutta mik??n muu ei ilmaissut h?nen kirjallisuushuvimatkojaan, eiv?tk?h?n ne niin erinomaisia olleetkaan. Rouva Kaas huomasi poikansa hakkailuhankkeet ja hymyili muiden keralla h?nen edistykselleen ranskankieless?. H?nell? ei ollut l?hesk??n niin paljon muistutettavaa t?t? seurustelua kuin pojan lontoolaisia tovereita vastaan. T?ss?h?n h?n toki sai itsekin olla jossain m??rin mukana, kun sensijaan tuo toinen seurapiiri sulki h?net kokonaan ulkopuolelleen. H?n kutsui yh? useammin ?idin tytt?rineen ulos pienille huvimatkoille, ja h?n oli iloinen heid?n seurastaan.

Mutta t?m? salainen romaaninluku synnytti pian keskusteluja aikaihmisten tyyliin. He puhelivat rakkaudesta sill? syv?ll? kokemuksella, mik? heid?n i?lleen on niin ominainen. Ja viel? varmemmin he osasivat m??ritell?, mink?laisen avioliiton pit?isi olla. T?ll?in saivat he sanoneeksi toisilleen asioita, jotka t?yttiv?t heid?t riemulla, jopa vapisuttivat heit?. Kun he olivat totuttautuneet puhumaan omista asioistaan muiden kautta, tulkitsemaan omia tunteitaan muiden tunteilla, oli heille helppoa jatkaa peli??n toistenkin tullessa paikalle. Ja ennenkuin he huomasivatkaan, oli heid?n v?lilleen muodostunut vertauskuvallinen kieli. Rouva Kaas pani er??n? iltana merkille, ett? sanaa "rose" venytettiin pitemp??n kuin joku ruusu olisi ansainnut. Samalla h?n huomasi lasten silmiss? viehke?t? iloa. Silloin h?n puuttui keskusteluun ja kysyi: "Mit? te tarkoitatte ruusulla, lapset?"

Jos heid?t olisi keksitty keskell? ruusupensastoa suutelemassa toisiaan -- jota he eiv?t koskaan olleet tehneet! -- niin eiv?t he olisi voineet sen enemm?n punastua. --

Seuraavana p?iv?n? l?ysi rouva Kaas uuden asunnon, kaukana satamasta, jonka l?hell? he t?h?n saakka olivat asuneet.

Ja viel? enemm?nkin, -- sill? tapaaminen tyt?n ?idin luona ei en?? ollut kylliksi -- heill? oli sovittuja kohtauksia satamassa! Toisinaan oli heill? palvelustytt? n??n vuoksi mukanaan; toisinaan t?m? j?tt?ytyi kokonaan j?lkeen. Milloin he kapusivat jonkun norjalaisen aluksen kannelle, milloin purjehtivat ymp?ri satamaa, milloin etsiv?t olinsijan suurten puiden siimeksess?. Kun h?n n?ki tyt?n tulevan ulos portista lyhyeen hameeseen puettuna, n?ki t?m?n nopsat liikkeet ja jo kaukaa sai hilpe?n tervehdyksen joko p?iv?nvarjolla tahi hatulla tahi kukkakimpulla, n?yttiv?t laiturit, laivat, tavaralaatikot, tynn?rit, haju, melu ja koko hy?rin? ja py?rin? laulavan ja soittavan:

Enfant! si j'etais roi, je donnerais l'empire Et mon char et mon sceptre et mon peuple ? genoux!

Ja h?n juoksi vastaan! Koskaan ei h?n uskaltanut muuta kuin tarttua tyt?n molempiin tyller?isiin ruskeihin k?siin ja sanoa: "Te olette hyvin suloinen, te olette oikein, oikein hyv?"; ja tytt? ei puolestaan p??ssyt sen pitemm?lle kuin ett? katsoi poikaan, k?veli h?nen kanssaan, hymyili h?nelle ja sanoi: "Te ette ole samanlainen kuin muut!" -- Mitk? olivat ne el?m?nkokemukset, jotka olivat tuon kolmetoistavuotiaan tytt?sen opettaneet sanomaan jotain noin suurta, tiet?? vain meid?n Herramme ja tytt? itse. Poika ei l?hemmin kysellyt asiaa, sill? h?n oli liiankin varma, ett? se oli totta.

Tytt? opetti h?nelle ranskaa aivan siten kuin kaksi lintua sy? toistensa nokasta tahi kuin se, joka kurkistaa kuvaansa l?hteest? juodessaan vett?. --

Er??n? p?iv?n? kun ?iti ja poika s?iv?t yhdess? p?iv?llist??n, sanoi ?iti lempe?sti pojalle: "Min? kuulin ett? Rouenissa on erinomainen valmistava koulu teknillisi? opintoja varten. Kirjoitin sinne ja t?ss? on vastaus. Minusta on joka suhteessa parasta ett? menemme sinne. Ja niin ajattelet varmasti sin?kin, jahka luet sen. Mit?s sanot?"

Poika ensin punastui, sitten kalpeni, -- pani senj?lkeen syrj??n leip?palasensa ja lautasliinansa, nousi ja meni.

My?hemmin samana p?iv?n? ?iti kysyi h?nelt?, eik? h?n kuitenkin tahtoisi edes lukea Rouenista tullutta kirjett?. Poika poistui h?nen luotansa vastaamatta sanaakaan. Ja my?hemmin, juuri kun l?heni se hetki, jona pojan oli tapana menn? tapaamaan Lucie't? satamaan, sanoi ?iti, ja t?ll? kertaa sangen p??tt?v?sti, ett? he matkustaisivat tunnin kuluttua; h?n oli pakannut jo tavaratkin. Viel? heid?n siin? seistess??n tuli palvelija noutamaan tavaroita. Silloin Rafael k?sitti kuinka tavattoman hyvin h?n saattoi ymm?rt?? ett? is? oli piiskannut ?iti?.

Heid?n ajaessaan vaunuissa asemalle oli h?nen tuskansa niin suuri, ett? h?nest? tuntui ett? ?iti yht? hyvin olisi saattanut pist?? h?nt? puukolla. Rautatievaunussa h?n ei katsahtanutkaan ?itiins?.

Nyt h?n siirsi sen ?idin tiliin kokonaan. Is?h?n oli jumaloinut ?iti?, ja t?m? jumaloiminen oli sitten muuttunut hurjaksi, kuluttavaksi vihaksi. Mit? olikaan tapahtunut? H?n ei tiennyt sit?. Mutta sen h?n tunsi, ett? ?idill? oli kyky iske? puolikuolleestakin kipunoita. H?n n?ki Lucien tulevan juosten ja kukkakimppua kantaen ja etsiv?n h?nt? katseillaan koko tien pituudelta -- yh? kauemmas ja kauemmas t?hyten -- ja sitten pys?htyv?n paikoilleen. H?n ei voinut ajatella t?t? kyyneltym?tt?, -- ja silloinkos h?n vihasi!

Mutta lapsi on lapsi, -- ei t?t? voinut i?nkaiken kest??. Se h?ipyi siihen ett? paikkakunta oli uusi ja t?ynn??n historiallisia merkillisyyksi?, ett? opinnot j?lleen alkoivat ja ett? ?iti aina oli mukana. Mutta j?nnityst? oli t?ss? kaikessa, molemmilla puolin. Arvostelun henki, joka oli tullut h?neen jo Englannissa, ei h?nest? en?? luopunut. --

-- Opiskellessa muodostui heid?n yhdysel?m?ns? varsin hedelm?lliseksi; poika oli alkanut ?idin oppilaana ja lopetti h?nen opettajanaan. ?iti tahtoi seurata kaikessa mukana, ja t?st? halusta, joka ilmeni melkein pikkumaisena tarkkuutena ja nerokkaina kysymyksin?, oli pojalle suurta hy?ty?.

Paitsi opiskeluhetki? oli heill? muitakin hyvi? aikoja; mutta niin toinen kuin toinenkin tiesi, ett? kaikessa heid?n keskustelussaan oli jotakin ulkopuolista, joka ei koskaan en?? muuttunut sis?puoliseksi.

Silloin kun he olivat sovinnossa, tajusi poika ?idin erinomaiset puolet ja h?nen uhrautuvan el?m?ns?; kun he taas olivat riidassa, n?ki h?n ehdottomasti kaikkea p?invastaista. Kun he olivat sovinnossa, teki poika s??nn?llisesti kaiken mit? ?iti toivoi; h?n oli kohteliaisuuden maassa opiskelemassa; -- kun he olivat riidoissa, teki h?n pahinta mik? h?nen p??h?ns? kulloinkin p?lk?hti. H?n sai aikaisin huonoja tovereita ja alkoi liian aikaisin elostaa. H?n oli kapinan poika.

Kirstenin puolustukseksi olkoon sanottu, ett? niin r?ikeit? kertomuksia kuin h?n aikoinaan olikin kirjoittanut, h?nell? itsell??n ei ollut kokemusta el?m?st?; h?n suorastaan ei k?sitt?nyt, mink?laatuista luottamusta h?nen pit?isi pojalleen osoittaa.

Ja niinp? tapahtui, ett? h?n, joka kerran tahtoi vallita poikansa koko el?m??, jokaista poikansa ajatusta, tahtomatta jakaa kenenk??n kanssa, -- ei edes kirjojen kanssa, ett? h?n nyt v?hitellen ei ollut poikaansa l?hell? muussa suhteessa kuin opintoja koskevissa asioissa.

Ranskankieli soveltuu erinomaisesti loitolla pysytt?ytymisen ja diplomatian palvelukseen. Se tarttui heihinkin, niin, ehk?p? se jo alunpit?en oli auttanut heit? heid?n muodostaessaan yhdysel?m??ns? t?mm?iseksi. Sen avulla saattoi v?ltt?? yhteent?rm?yksi?, ja seh?n oli jo hyv?. Heti kun pienink??n kahnaus oli syntym?ss?, kuului: "Monsieur, mon fils!" tahi suoraan ja mutkattomasti: "Monsieur!" -- "Madame, ma mere!" tahi suoraan ja mutkattomasti: "Madame!"

Rupesi n?ytt?m??n silt? ett? Rafaelille yhteen aikaan oli k?yd? pahoin. H?nen nopea kasvunsa ja opinnot, joiden ??ress? ?iti piti h?nt? l?mp?isen?, vaikuttivat, ettei h?nen rakenteensa kest?nyt ylenm??r?isi? ponnistuksia.

Mutta sitten tapahtui jotakin. H?n seisoi er??n? p?iv?n?, ollessaan 19 vuotias, er??ss? ranskalaisessa kemikaaliotehtaassa, ja huomasi kuinka puolet tehtaan k?ytt?voimasta voitaisiin s??st??. N?ki sen yhdess? v?l?hdyksess? kuin salaman. Tehtaan omistajan poika oli h?nen opintotovereitaan, h?n juuri oli Rafaelin tehtaaseen tuonutkin, -- ja h?nelle Rafael uskoi keksint?ns?.

Voimans??st?suunnitelman he laativat yhdess? kuumeisella innolla ty?skennellen -- pienimpi? yksityiskohtia my?ten; se oli hyvin monimutkainen, sill? siihenh?n perustui koko tehtaan k?ytt?minen. Suunnitelman tutki sitten itse omistaja tarkoin, apunaan poikansa ja tehtaan apulaiset, ja se p??tettiin panna toimeen!

Silloin kun koe tehtiin, oli Rafael poissa; h?n oli er??ss? kaivoksessa. ?iti ei ollut h?nen mukanaan, sill? h?n ei koskaan tullut kaivoksiin. Heti kun Rafael tuli kotiin, kiiruhti h?n ?itineen katsomaan ty?ns? tulosta tehtaalla. He n?kiv?t sen, ja he punastuivat molemmat huomatessaan ty?miesten erikoisen kunnioittavan k?ytt?ytymisen. He tulivat aivan liikutuksiinsa, kun omistaja kutsuttiin paikalle ja kun he n?kiv?t t?m?n kiihke?n ilon ja riemun keksinn?n johdosta. Sampanja ja v?kev?t puheet silloin vuotivat virtanaan. Ja ?idille ojennettiin mit? sievin kukkaiskimppu.

Huumaantuneena puheista ja viinist? ja neroksi nimityksest? palasi Rafael j?lleen kotiin ?itins? kanssa. H?n tunsi kuin olisi h?nen toisella puolellaan koko maailma ja h?n itse vain toisella puolella. ?iti kulki kukkakimppuineen ylen onnellisena ja autuaana.

Rafaelilla oli yll??n uusi p??llystakki, juuri semmoinen jota h?n oli halunnutkin, hyvin pitk? ja rintataipeista silkill? reunustettu. H?n tunsi olonsa riemulliseksi t?m? p??llystakki yll??n. Oli kirkas talvip?iv? ja aurinko paistoi kirkkaasti silkkiin ja se paistoi muuhunkin kuin siihen. "Kas, kuinka taivas on pilvet?n, ?iti. Siell? ei ole pilkkuakaan", sanoi h?n. "Eik? sinun p??llystakillasi liioin", lis?si ?iti. -- Vanhalla p??llystakilla niit? nimitt?in oli ollut suuri joukko, ja kullakin niist? oli oma tarinansa. Rafael oli nyt liian suuri suuttuakseen t?mm?isest? huomautuksesta, ja liian iloinen my?skin. ?iti kuuli h?nen hyr?ilev?n -- Norjan kansallislaulua. He palasivat takaisin kaupunkiin kuin Elysiumin ihanuudesta; kaikki vastaantulijat katsoivat heit?; ihmiset aavistavat onnen l?sn?olon. Olihan Rafael my?skin p??t?ns? pitempi kuin useimmat muut ja lis?ksi vaaleaverinen, ja h?n talutti eleganttia ?iti?ns? kukkasineen reippaassa k?velytahdissa ja katseli kuin aurinkoisista korkeuksista ja valoseppel p??ss??n pitkin bulevardia.

"T?mm?isin? p?ivin? tuntee itsens? kokonaan uudeksi ihmiseksi", sanoi h?n. "T?mm?isin? p?ivin? saa suurta luottamusta itseens?", huomautti ?iti. Rafael pusersi h?nen k?sivarttaan.

Mutta samassa h?n p??sti sen k?dest??n nyyhkytt?en. Rafaelin t?ytyi nousta ja ottaa h?net syliins?. --

Illalla oli Rafaelilla iloinen istunto toveriseurassa, ja h?nt? juhlittiin kovasti. Mutta y?ll? h?n makasi s?ngyss??n valtavan ep?ilyksen ja pelon valloissa. Koko tapaushan saattoi sittenkin olla vain sattuma! H?nh?n oli n?hnyt ja oppinut niin paljon, ettei t?m?n tarvinnut olla mik??n keksint?. -- Vaan mik? sitten? Mik??n nero h?n ei voinut olla, se tietysti oli liioittelua. Voiko olla semmoista neroa, joka ei ole voitonvarma? Tahi oliko h?nen omituinen el?m?ns? vahingoittanut voitonvarmuutta? Yht?mittaista j?nnityst?, joka heikonsi innostusta ja antaumusta. Yht?mittaista tunnontuskaa, kauheata, kammottavaa tunnontuskaa. T?m? j?rkytt?v? tuska -- olikohan se enne? Ulottuiko sen vaikutus tulevaisuuteen? --

Puoli vuotta my?hemmin kokosi s?hk? h?nen kaikki monelle taholle haarautuneet opintonsa -- ja vei heid?t M?ncheniin.

N?iden opintojen vaikutuksesta h?n alkoi kirjoittaa. Ylioppilailla oli yhdistys, ja t?m?n yhdistyksen kokouksessa piti h?nen esitt?? jotakin. Mutta se mit? h?n kirjoitti, oli niin erikoista, ett? h?nt? pyydettiin n?ytt?m??n professorille sit?, ja t?m? puolestaan kiitti ja kehoitti h?nt? kovasti. Professori my?skin sai aikaan, ett? h?nen ensimm?inen kirjoitelmansa painettiin.

Er?s norjalainen teknillinen aikakauslehti julkaisi yhden h?nen my?hemmist? kirjoitelmistaan -- ja t?m? tuli ulkonaiseksi aiheeksi siihen, ett? h?nen ajatuksensa j?lleen alkoivat askarrella Norjassa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet