Read Ebook: Neljän merkit by Doyle Arthur Conan Wickstedt Ida Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 853 lines and 33638 words, and 18 pages

"Juuri niin. W. viittaa omaan nimeenne. Kellossa on p?iv?m??r? viisikymment? vuotta sitte, ja nimikirjaimet ovat yht? vanhat kuin kello -- luultavasti on se tehty edellist? sukupolvea varten. Kulta ja kalliit kivet joutuvat tavallisesti vanhimmalle pojalle, ja h?nell? on useimmissa tapauksissa sama nimi kuin is?ll?. Muistaakseni on is?nne ollut kuolleena jo useampia vuosia ja on kello siis ollut vanhemman veljenne hallussa."

"Ihan oikein, t?h?n asti," sanoin min?. "Mutta mit? viel??"

"H?n oli huolimaton mies -- hyvin huikenteleva ja huolimaton. H?n astui ulos maailmaan hyvill? toiveilla, mutta turmeli onnensa, eli jonkun aikaa k?yhyydess?, jota v?liin keskeytti lyhyet satunnaiset hyvinvoinnin ajat, rupesi viimein juomaan ja kuoli. Siin? kaikki, mit? olen voinut huomata."

Hyp?hdin yl?s tuolilta ja kuljin k?rsim?tt?m?n? edestakaisin huoneessa katkeralla syd?mmell?.

"Se on halpaa teilt?, Holmes," sanoin min?. "Enp? olisi luullut, ett? alentaisitte itsenne siihen m??r??n. Olette tiedustellut onnettoman veljeni el?m?nvaiheita ja nyt v?it?tte, ett? olette tulleet t?h?n tietoon jollakin haaveellisella tavalla. Etteh?n voi pyyt?? minua uskomaan, ett? olette lukenut kaiken tuon h?nen vanhassa kellossaan! Se ei ole yst?v?llist? ja, suoraan sanoen, siin? on jotakin puoskaroimista."

"Rakas tohtorini," sanoi h?n syd?mmellisesti, "pyyd?n, suokaa minulle anteeksi. Pit?ess?ni asiaa kokonaan abstraktisena teht?v?n?, unohdin, miten persoonallista ja kiusallista, se on teille. Mutta min? vakuutan etten edes tiennyt teill? olevan velje?, ennenkuin annoitte minulle kellon."

"Miten ihmeess? sitte saitte selville n?m? asiat? Ne ovat t?ydellisesti oikeita kaikissa suhteissa."

"Ah, sep? oli onni! Min? sanoin vaan, mik? oli enin luultavaa. En luullut olleeni niin tarkka."

"Mutta eik? ne vaan olleet arveluita?"

"Ei, ei, min? en koskaan arvaa. Se on paha tapa, joka turmelee loogillisen kyvyn. Mik? n?ytt?? teist? omituiselta, tuntuu silt? ainoastaan sent?hden, ett'ette seuraa minun ajatusjuoksuani, ettek? huomaa niit? mit?tt?mi? seikkoja, joista voi tehd? laajoja johtop??t?ksi?. Esimerkiksi, min? alotin sanomalla ett? veljenne oli huolimaton. Jos tarkastatte kellon kuoren alaosaa niin huomaatte ettei se ainoastaan ole kahdesta kohtaa lomessa, vaan my?s kulunut ja t?ynn? riipaleita siit? ett? on samassa taskussa on pidetty muita kovia esineit?, niinkuin rahoja ja avaimia. Eih?n ole mik??n uroty? otaksua, ett? henkil?, joka pitelee viidenkymmenen guineen kelloa niin huolimattomasti on huikenteleva. Ei sek??n loppup??t?s ole niin outo, ett? se, joka perii niin kallisarvoisen kapineen, my?skin muissa suhteissa on hyvin varustettu."

Taivutin p??t?ni osoittajikseni ett? seurasin h?nen puheluansa.

"Englantilaiset panttaajat oivallisesti piirt?v?t panttisetelin numeron neulan k?rjell? kuoren sis?puolelle kun ottavat kellon vastaan. Nelj? sellaista merkki? huomasin suurennuslasin avulla kellon kuoressa. Loppup??t?s -- veljenne oli usein rahapulassa. Toinen loppup??t?s -- ett? h?n oli v?liin paremmissakin varoissa, muuten h?n ei olisi voinut lunastaa, kelloansa takaisin. Vihdoin -- olkaa hyv? katsokaa sis?kuoreen, miss? avainreik? sijaitsee. Tarkastakaa noita tuhansia pieni? riipaleita rei?n ymp?rill?, -- merkki? siit? ett? avain on luistanut paikaltaan. Olisiko selke? ihminen riipustanut tuollaisia uurtoja? Mutta juomarin kelloa ette koskaan tapaa ilman niit?. H?n vet?? sen iltasin ja j?tt?? j?lkeens? merkki? ep?vakavasta k?dest??n. Mit?h?n salaper?ist? on kaikessa t?ss??"

"Ei, selv??h?n se on kuin p?iv?," vastasin min?. "Kadun v??ryytt?, jonka ?sken tein teille. Minulla olisi pit?nyt olla enemm?n luottamusta ihmetelt?v??n kykyynne. Uskallanko kysy?, onko teill? nyky??n mit??n ammattitutkimusta k?sill??"

"Ei. Ja se on syyn? kokainin k?ytt?miseen. Min? en voi el?? ilman hengen ty?t?. Mit?p? muuta varten ihminen el??? Asettukaa tuohon ikkunan luo. Onkohan milloinkaan l?ytynyt siet?m?tt?m?mp??, kurjempaa ja huonompaa maailmaa? Katsokaa, miten tuo keltainen sumu vierii kaduilla ja k??rii itseens? likaisenharmaat talosarjat! Voiko l?yty? mit??n toivottomamman jokap?iv?ist? ja typer??? Mit? hy?ty? on lahjoista, tohtori, kun ei ole alaa, mill? niit? harjoittelisi? Rikos on jokap?iv?ist?, olemassaolo on jokap?iv?ist?, eik? muita ominaisuuksia kuin sellaisia, voi k?ytt?? maan p??ll?!"

Olin juuri auaissut suuni vastatakseni, kun lyhyen naputuksen per?st? em?nt?mme tuli sis??n, tuoden k?yntikorttia tarjottimella.

"T??ll? on er?s nuori nainen, joka etsii herraa," sanoi h?n k??ntyen toverini puoleen.

"Miss Mary Morstan," luki h?n kortissa. "Hm, en voi muistaa kuulleeni sit? nime?. Mrs Hudson, pyyt?k?? naista k?ym??n sis??n. Ei, elk?? menk?, tohtori! Min? katson paremmaksi ett? j??tte."

Toinen luku.

Miss Morstanin asia.

Miss Morstan astui huoneesen varmoilla askelilla ja ulkonaisesti tyyneen? ja rauhallisena. H?n oli nuori, vaaleaihoinen, pieni ja siev? nainen, puettuna t?ydellisimm?n kauneuden aistin mukaan sek? hansikkaat k?siss?. Koko h?nen pukunsa todisti suurinta yksinkertaisuutta, oli osotteena niukoista el?m?nehdoista. Se oli tummanharmaata kangasta, ilman mit??n reunustoita ja poimukkeita ja p??ss??n oli h?nell? pieni hattu samaa synkk?? v?ri?, jota koristi pieni valkea h?yhen toisella sivulla. H?nen kasvonsa eiv?t voineet kerskata s??nn?llisist? piirteist? tahi kauniista ihosta, mutta kasvojen ilmaus, oli lempe? ja miellytt?v?, ja h?nen suuret siniset silm?ns? osottivat ?ly? ja my?t?tuntoisuutta. En ollut viel? koskaan tavannut kasvoja jotka olisivat olleet kauniimpana takeena hienotunteisemmasta, hellemm?st? luonteesta. Ja min? olin n?hnyt naisia monesta kansallisuudesta ja kolmelta eri mantereelta. Istuessaan tuolille, jonka Sherlock Holmes tarjosi h?nelle, huomasin miten h?nen huulensa vapisivat, k?tens? t?risiv?t ja h?ness? n?kyi merkki? suuresta mielenliikutuksesta.

"Olen tullut luoksenne, mr Holmes," sanoi h?n, "syyst? ett? kerran saatoitte em?nt?ni, mrs Cecil Forresterin tilaisuuteen selitt?m??n pienen kotoisen selkkauksen. H?neen vaikutti syv?sti teid?n yst?v?llisyytenne ja taitavuutenne."

"Mrs Cecil Forrester," toisti Holmes miettiv?ll?. "Niin, luulenpa ett?, olin h?nelle pieneksi avuksi. Mutta muistaakseni oli se hyvin yksinkertainen tapaus."

"Ei ainakaan h?nen mielest??n. Mutta kaikissa tapauksissa ette voi sanoa samaa minun asiastani. Min? en tuskin voi ajatella mit??n eriskummallisempaa, mit??n selitt?m?tt?m?ni p?? kuin asema, jossa nyky??n olen."

Holmes hieroi k?si??n, ja h?nen silm?ns? loistivat, nojautuessaan eteenp?in tuolissa yhteenkootun tarkkaavaisuuden ilme tuimissa haukankasvoissaan.

"Kertokaa asianne," sanoi h?n lyhyesti ja asiallisella ??nenpainolla.

Minusta tuntui l?sn?oloni tukalalta.

"Suotte varmaan anteeksi," sanoin noustessani yl?s.

Mutta h?mm?styksekseni viittasi nuori nainen k?dell??n minua j??m??n.

"Jos yst?v?nne," sanoi h?n, "olisi hyv? ja j?isi t?nne, olisi h?nest? minulle arvaamatonta hy?ty?."

Istuin taas tuolille.

"Asia on lyhyk?isyydess? seuraava," jatkoi h?n. "Is?ni oli upseeri intialaisessa rykmentiss?, ja min? l?hetettiin kotiin viel? pienen? ollessani, ?itini oli kuollut ja Englannissa, minulla ei ollut sukulaisia, mutta minut toimitettiin hyv??n kasvatuslaitokseen Edinburgissa, jossa olin seitsem?ntoista vuoden ik??n. Vuonna 1878 sai is?ni, joka oli rykmentin vanhin kapteini, vuoden virkalomaa ja matkusti kotimaahan. H?n s?hk?itti minulle Lontoosta, ett? h?n onnellisesti oli saapunut perille, ja k?ski minun heti matkustaa Lontoosen ilmoittaen asunnokseen Langhamravintolan. S?hk?sanoma oli muistaakseni hyvin yst?v?llinen ja lempe?. Saapuessani Lontoosen menin heti ravintolaan ja sain tiet??, ett? kapteini Morstan oli asettunut sinne, mutta ett? h?n oli mennyt ulos edellisen? iltana, eik? viel? ollut palannut. Odotin koko p?iv?n saamatta mit??n tietoja h?nest?. Illalla k??nnyin ravintolanis?nn?n neuvosta polisin puoleen, ja seuraavana aamuna ilmoitimme joka lehdess?. Tiedustelemme eiv?t johtaneet mihink??n tulokseen, ja siit? p?iv?st? en ole kuullut sanaakaan is?-parastani. H?n tuli kotiin toivo syd?mmess??n l?yt??kseen rauhaa ja hupaisuutta, mutta sen sijaan..."

H?n peitti kasvonsa k?dell??n, ja nyyhkytys tukahutti h?nen sanansa.

"P?iv?m??r??" kysyi Holmes auaisten muistikirjansa.

"H?n katosi 3 p?iv?n? Joulukuuta 1878 -- siis noin kymmenen vuotta sitte."

"H?nen tavaransa?"

"Olivat ravintolassa. Niiss? ei ollut mit??n, joka olisi johtanut mihink??n p??t?kseen; v?h?n vaatteita, muutamia kirjoja ja suuri joukko eriskummallisuuksia Andamansaarilta. H?n oli ollut yksi upseereista, jotka komensivat pahantekij?-vartiov?ke? siell?."

"Oliko h?nell? yst?vi? kaupungissa?"

"Ainoastaan yksi, jonka me tunsimme -- majoori Sholto, samasta rykmentist? kuin h?n, 34:st? Bombayn-jalkav?kirykmentist?. Majoori oli ottanut eron v?h?? ennen ja asettunut asumaan Yliseen Norwoodiin. Me ilmoitimme tietysti asian h?nelle, mutta h?n ei edes liennyt, ett? h?nen toverinsa oli Englannissa."

"Ihmeellinen tapaus," huomautti Holmes.

H?n aukaisi pienen, litte?n kotelon ja n?ytti minulle kuusi ihanimpaa helme?, mit? koskaan olin n?hnyt.

"Kertomuksenne on hyvin huvittuva," sanoi Sherlock Holmes. "Onko teille mit??n muuta tapahtunut?"

"Kyll?, viimeksi t?n??n. Sent?hden olen tullut luoksenne. Aamulla sain t?m?n kirjeen, jonka ehk? tahdotte itse lukea."

"Kiitos," sanoi Holmes. "Olkaa hyv? antakaa kuori my?s. Leimattu Lontoossa. S. W. 7 p:n? Syyskuuta. Hm! Sormen-j?lki? yhdess? kulmassa -- luultavasti kirjeenkantajan. Paperi on parasta lajia. Kotelot maksavat kuusi pence? kimppu. Omituisuutta kirjoitustarpeitten valitsemisessa. Ei mit??n osotetta. 'Olkaa kolmannen pylv??n luona vasemmalta Lyseiteatterin edustalla t?n? iltana kello seitsem?n. Jos pelk??tte niin ottakaa mukaanne kaksi yst?v??. Te olette nainen, jolle on tehty v??ryytt?, ja teid?n pit?? saada oikeutta. Mutta ?lk?? polisia ottako mukaanne. Jos sen teette, on kaikki hukassa. Tuntematon yst?v?nne'. No t?m?p? on todella pieni salaseikkailu! Mit? aiotte tehd?, miss Morstan?"

"Sit?p? juuri tulin kysym??n teilt?."

"Menemme sinne luonnollisesti, te ja min? -- ja, niin, tohtori Watson on juuri paras mies siihen. Kirjoittaja mainitsee kaksi yst?v??. H?n ja min? olemme ennenkin ty?skennelleet yhdess?."

"Mutta tahtooko h?n seurata meit??" kysyi nainen rukoilevalla ??nell? ja katseilla.

"Olen oleva ylpe? ja onnellinen," vastasin kiitollisena, "jos voin olla teille jonkinlaisena apuna."

"Olette molemmat hyvin yst?v?llisi?," vastasi h?n. "Olen el?nyt hiljaista el?m??, eik? ole minulla yst?vi?, joiden puoleen k??ntyisin. Tulen t?nne kello kuusi, luulen ett? sitte ehdimme?"

"Niin, mutta ?lk?? tulko my?hemmin," sanoi Holmes. "Mutta sitte er?? toinen asia. Onko t?m? kirjoitus samaa, jota oli laatikoissa, miss? helmet olivat?"

"Ne ovat minulla t??ll?." vastasi h?n ottaen esiin puolen tusinaa paperilappuja.

"Te olette todellakin oikean hoidokkaan mallikuva, -- teill? on tieto siit?, mit? on teht?v?. Katsokaamme!" H?n levitti paperit p?yd?lle ja loi lyhyeit?, ankaria katseita yhdest? toiseen. "Kirjoitus on muutettua, paitsi kirjeess?," sanoi h?n sitte, "mutta ep?ilyst? ei voi olla siit?, ken kirjoittaja on. Katsokaa, miten kreikkalainen "e" vastustamattomasti pist?ytyy esiin, ja huomatkaa sakaraa tuossa loppu "s"-ss?. Ne ovat kielt?m?tt? saman k?den kirjoittamia. En tahdo saattaa mieleenne mit??n pett?vi? toiveita, miss Morstan, mutta onko mit??n yht?l?isyytt? is?nne ja t?m?n k?sialan v?lill??"

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet