Read Ebook: Ruijan rannoilta: Kertomus Norjan Lapista by Aikio Matti Schantz Aksel Von Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 622 lines and 21626 words, and 13 pages
jojen suuretessa ja tarinan hiipiess? kiihoittavan v?risytt?v?n? kuulijan likelle.
V?ki l?hti pihan poikki tielle, joka johti joen t?yr??lle rihkamakauppaan. He tassuttelivat keveiss?, pehmeiss? lapinkengiss??n p?ll?m?isen ??nett?m?sti. Sit? helpommin sai poliisi huomiota, kun h?n virallisen touhukkaasti raivasi itselleen tiet? joukon l?pi. H?nell? oli nimitt?in kiilloitetut rasvanahkasaappaat, jotka h?nen t?mist?vien askeltensa alla panivat kovaksi tallatun lumen kirskumaan.
Oli n?et pureva pakkanen. Sankat tervankatkuiset savupatsaat nousivat hormeista nopeaan kiirivin? kierukkoina suoraan yl?s tyyneen ilmaan. Vaikka olikin jo pime?, kuului halkoranteilta kirveeniskuja. Kovat, l?pij??tyneet koivunrangot paukkuivat ja r?iskyiv?t halkeillessaan. Siell? t??ll? kuului my?s aisakellon kumeata kalkatusta tiiviiss?, raskaassa pakkasilmassa. Matalalla leijaava villava sumupilvi n?kyi alavaa kolmikulmaista nient? kiert?v?n joen yll?. Molemmin puolin jokea olivat mets?sel?nteet mukavasti nojallaan matalia, tasaisesti kaartuvia ja alastomia tuntureita vasten.
K?r?j?tuvasta l?htenyt v?kijoukko oli pys?htynyt rihkamakaupan eteen ja seisoi siin? tuokion hytisten ja koputellen vuoron per??n jalkaa toiseen.
"Minulla on tuhat poroa", kerskui Nikko Nille, aikoinaan kunnon mies, mutta nyky??n juoppo ja suuri rehentelij?. H?n oli Biettar Oulan pahimpia kadehtijoita, sill? h?n oli aikoinaan kosiskellut muhkeaa ja lihavaa Elle?. H?n kerskui, sill? h?nell? oli vain kuusisataa poroa, jotka saadakseen h?nen oli t?ytynyt vied? alttarin eteen vanha ontuva leskivaimo. H?n oli ruvennut kosiskelemaan Elle? heti vehn?sp?ivien j?lkeen. Mutta kun vanhojen kuolema useinkin odotuttaa pitk??n, n?ytti Ellest? parhaalta menn? naimisiin pulskimman miehen kanssa, mit? h?n tunsi, vaikka t?m? samalla oli tunturien hurjin petokin.
"Koko Hammerfestin s??st?pankki on hyppysiss?ni", isoili Nikko Nille. Musta rupiviiru n?kyi poikittain h?nen kalpeassa alahuulessaan, ja harmaata vaahtia pursusi suupielist?.
"Voisin ostaa koko Biettar Oulan lauman, mutta min? en tahdo sellaisia poroja, jotka -- --" Vastustamaton pelko esti h?nt? sanomasta ajatustaan loppuun. H?n alkoi laulaa tilap?isi? h?v?istyslauluja Biettar Oulan nuotilla. "Biettar Oula ta-a-appaa talvi?-?-?in?." Autuaallisen n?k?isi? miehi? ja neitosia ly?tt?ysi mukaan, syleillen toisiaan ja keinuttaen ruumistaan nuotin tahdissa. Heid?n h?yry?v?t, tihe?karvaisista peskeist? esiinpist?v?t py?re?t kasvonsa loistivat vaskenpunaisina heikossa lampun valossa, joka punasinerv?n? tunki l?pi kostean, viinalta l?yhk??v?n h?yryn. Hikipisarat heid?n kasvoillaan, sekoittuneina vanhaan liuenneeseen likaan, k?viv?t sakkamaisiksi ja lyijynharmaiksi. Rihkamakauppa sis?lt?ineen oli kuin juhlain aikana. Hyllyj? koristivat r?ike?nv?riset verat, esiliinat ja olkahuivit: siniset, keltaiset ja punaiset, kaikkine koreine mauttomuuksineen. Myym?l?p?yd?ll? oli lasikaapissa suuri valikoima messinkisormuksia, solkia ja kaikenlaista pient? kiiltorihkamaa.
Viimeksi tulleet tunkeutuivat humalaisten joukkoon, ja ryypiskellen tuopeista tai pulloista koettivat hekin suuremmalla tai pienemm?ll? menestyksell? n?ytt?? p?ihtyneilt?.
"Ri-iekko raukka, riekko, ri-iekko. Elle, E-elle, Elle, E-elle!"
Mutta tihe??n sulloutunut joukko h?tk?hti, kun Biettar Oula riuhtaisi oven auki ja avasi kyyn?sp?ill??n tien myym?l?p?yd?n ??reen. Pikku Andi piteli kiinni is?ns? pitk?st? tupesta. Mahtava lapinpuukko hopeahelaisine p?ineen oli pojan hartaiden mielihalujen esine.
Biettar Oula heitti ison, lihavan poronpaistin myym?l?p?yd?lle. "Tuon edest? konjakkia." H?n oli pitempi ja muhkeampi kuin muut lappalaiset, joi aina parasta paloviinaa, ja aina osoittikin kauppamies h?nelle suurta huomiota. Tuoppi asetettiin esille. H?n otti aika siemauksen ja ojensi sen sitten Ellelle, joka vain makusteli -- naisten tavoin v?h?n virnist?en. -- Elle pyyhki sitten silkkihuivinsa nipukalla rehevi? huuliaan, joiden punainen v?ri oli t?ytel?inen ja tuores.
Biettar Oula seisoi kauvan ??neti, mutta ryyppi yht?mittaa. Mustilla ja hiukan vinoilla silmill??n, jotka v?hitellen olivat saaneet kiiluvan hehkun, t?hyili h?n tuikeasti er?st? ryhm??, t?m?n seistess? piiriss? parrattoman nuoren miehen ymp?rill?, jota Nikko Nille nyt juotti p?ihin.
"Saapas n?hd?, paljonko Lassen omaisuus kasvaa korkoa h?nen poissaollessaan -- hi hi hi hi! Ja sitten tulee h?nest? oppinut mies kuin itse paholainen! Ehk? h?n koulunsa l?pi k?yty??n saa lukkarinviran Kautokeinossa", naljaili nuorukainen kovalla ??nell??n ja suuntasi tyhm?sti tiirottavan, harhailevan katseensa yl?s ilmaan -- ilman kiinnekohtaa. Nikko Nille nauroi ivallisesti.
Biettar Oula ojentausi. Suonet h?nen oikeassa ohimossaan pullistuivat kovin. "Oula! Oula!" rukoili Elle. Mutta h?n astui joukkoa kohti. Nuorukainen meni muitten taakse huutaen mink? kurkusta l?hti: "H?n tappaa minut, aa-aa-aah!" Biettar Oula h?nest? viisi v?litti. Sen sijaan tarttui h?n Nikko Nille? kaulukseen, riuhtaisi yhdell? tempaisulla peskin halki edest? ja takaa vy?h?n asti ja heitti h?net, l?im?ytetty??n k?dell??n paljaaseen selk??n, kahden jauhos?kin v?liin, niin ett? h?n sananmukaisesti katosi jauhopilveen. "Pois tielt?, kirottu retale!" ?rj?isi h?n raivatessaan tiet? joukon l?pi. H?n ty?nsi Ellen ja pikku Andin ulos ovesta ja paukautti sen tukevasti kiinni.
Puodissa olijat, ?kki? selvinnein?, seurasivat heit? pihalle, miss? Biettar Oulan kaksi pylv??seen sidottua ajoporoa s?i j?k?l??.
Elle riisui verkapeskin ylt??n ja pujotteli tihe?karvaisen nahkapeskin sen sijalle. Sen j?lkeen sitoi h?n pikku Andin oman pulkkansa keulaan. Notkeana kuin k?rpp? hiipi h?n poronsa luo ja pani varovasti keltaisilla, punaisilla ja sinisill? ripsuilla koristetut l?nget kauniin, valkoisen el?imen kaulaan; se vapisi halusta l?hte? liikkeelle. Vetohihna oli kiinnitetty mahan alle poikkipuolin asetettuun luokkaan.
Biettar Oula oli my?s jo valmiina l?ht??n. H?n oli pannut karhunnahkakauluksen hartioilleen ja k??rinyt ohjaksen p??n oikeaan k?teens?.
"Aja sin? edell?!" sanoi h?n Ellelle.
Elle nyk?isi hiukan hihnasta, ja uljaan el?imen tehdess? ensim?iset valtaiset kuumeelliset hypp?yksens? ponnahti Elle muutamin rivakoin harppauksin mukaan -- ja heitt?ysi sitten terhakalla loikkauksella pulkkaan. Juuri kun poro oli kiepahtamassa vasemmalle, l?isk?hti ohjas selj?n yli, ja samassa silm?nr?p?yksess? muutti elukka suuntaansa niin rajusti, ett? pulkka huimassa heilahduksessaan narskui pahasti, j?tt?en valkean juovan pihamaan likaiseen kovaksi tallattuun lumeen.
Biettar Oula kiihoitti poroaan, pid?tt?m?ll? sit? hetkisen paikallaan. Vauhkoin silmin tanssi ja reutoi se sulasta innosta saada ojentaa jalkansa hillitt?m?sti liikkeelle. Mutta kun Biettar Oula ?kki? kohotti k?tens? ja kumartui hypp?ykseen, kirmasi poro eteenp?in ja samalla tuiskahti Biettar Oula pulkkaan kuten petolintu, joka hy?kk?? pakenevan saaliinsa niskaan.
Huikea meno tuntui kuin putoukselta ja s?v?ytteli h?nen ruumistaan kiireest? kantap??h?n. Yli koko seudun kaikui h?nen ??nek?s ja ylimielinen joelluksensa, jonka s?velt? kiihoittava ajo siivitti.
?sken niin meluava, nyt kohmelon nolostuttama v?kijoukko ep?r?i p??st??k? vai eik? ilmoille Biettar Oulaa kohtaan tuntemaansa salattua ihailua. T?ll?kin kertaa tuli ?skeisen nuorukaisen osaksi lausua kirvoittava sana. "Ainoastaan Biettar Oula voi noin tehd?."
Ja kasvavan innostuksen vallassa puhuttiin Biettar Oulasta yht? ja toista. Olihan nuori, kaunis norjalainen tytt?kin, meren rannalla asuvan vanhan "Groobeinin" lapsi seurannut h?nt? syksyll? jonkun matkaa tunturille p?in, uskaltamatta silti tulla n?kyviin.
Nikko Nillen oli t?ytynyt j??d? puotiin, saadakseen kauppiaan parilla s?kkineulan pistolla kuromaan h?nen peskins? kiinni. H?nen tultuaan ulos sanoi nuorukainen h?nelle -- kiitokseksi hyv?st? kestityksest?: "No, kirveleek? viel? selk???" Joukosta kuului raakaa naurua. Tyrkkien houkuteltiin nuorukaista jatkamaan.
"Kuinka monen koiran haukuntamatkan p??ss? luulet olevan Ellen, tunturin ihanimman naisen, jota et saanut, vanhasta, ontuvasta ja tuulen kuivattamasta linnunpel?ttimest?si? Pit?isin mieluummin s?killisen ruutikuivia poronkarvoja s?nkytoverinani kuin akkaasi. H?n on sitke? kuin parkittu nahka. Ei viinakaan pysty tekem??n h?nest? loppua... Vai odotatko ehk? viel?, ett? h?n kuolee? E-hei, yst?v?iseni, kyll? vanhan luut kykenev?t viel? kauvankin harmiksesi pit?m??n pystyss? h?nen kuivettunutta ruumistaan. ?h, ?h, hyi saakeli!"
Suulastelijan kasvot ja keltaiset hampaat n?kyiv?t irvist?v?st? suusta kaksinkertaisine yl?huulineen, samalla kun h?ijyt, vetiset silm?t vilkuivat yl?s.
"Nikko Nillen heilasta tulee vanhapiika aikaa ennen kuin akka kuolee -- hi hi hi hi."
Totta olikin, ett? Nikko Nille oli valinnut uuden kullan, nuoren tyt?n, jonka pyylev? lihavuus oli ainoa, mik? muistutti Elle?.
"Laula kullastasi", alkoi nuorukainen taas. Mutta samassa l?i kaikkialla l?sn? oleva Jussa k?mmenell??n vasten h?nen virnuilevaa suutansa. "Vaikka oletkin renttu, niin luuletko sin? sen takia saavasi sill? tavoin ihmisi? kohtaan leukojasi k?ytt??."
Odottamattomasta ly?nnist? kellahti nuorukainen kentt??n. Ja v?kijoukko kohteli h?nt? nyt yht? ilke?sti kuin ?sken Nikko Nille?.
"Biettar Oula ei viitsinyt koskea poikaan, he he he", nauraa r?k?tti muuan joukosta. "H?n ei viitsinyt tahrata k?tt??n tuollaisella -- he he he."
Nuorukainen oli sill? v?lin keksinyt keinon. H?n alkoi parkua ?nkytellen, ett? Jussa oli ly?nyt rikki h?nen hampaansa ja huulensa. V?kijoukko sai syyt? tekeyty? suuttuneeksi. Nyt oli Jussan saatava selk??ns?. "Sinut pit?? vangita!" -- "Sin? olet, totta totisesti, koko seudun pahin kakara!" -- "Luuletko sent?hden, ett? olet Jongun poika, saavasi pahoin pidell? k?yh?? raukkaa?" -- "Ry?v?rin poika, mokomakin, joka nostelee tytt?jen hameita, ajaa hevoset piloille ja menn? vuonna oli h?n v?h?ll? ratsastaa vasan kuoliaaksi!" -- "Kumma ettei h?nt? jo aikaa sitten ole pantu kiinni! Parasta on, koska meill? nyt on vouti t??ll?, ottaa h?nt? kynkk?luusta."
Tuollaiset soimaukset eiv?t olleet uusia Jussalle, mutta kuitenkin tunsi h?n mielt?ns? ahdistavan. Monet aikaisemmat yhteent?rm?ykset koillisrajalta olevan joukon kanssa olivat juurruttaneet h?neen pelkoa. Ja nuorukainen harjotti sill?v?lin suoranaista kiristyst?, vaikka Jussa usein antoi h?nelle ruokaa ja vaatteita pelkk?? hyv?n hyvyytt??n -- kantamatta juuri sill?haavaa vereksi? kolttosia omallatunnollaan. Ja menip? nuorukainen joskus niinkin pitk?lle, ett? kielt?ysi ottamasta vastaan lahjuksia, uhaten laverrella vanhalle Jongulle Jussan kaikki ilkity?t. Ja Jussa tiesi liiankin hyvin, ett? siit? olisi tullut pitk?lti palttinaa valkaistavaksi...
"Pyyd? anteeksi nuorukaiselta", sanoi er?s ja tarttui Jussaa niskasta.
Jussa sai riuhtaistuksi itsens? irti ja riensi Nikko Nillen kanssa pois. Matkalla pys?htyi Nikko Nille ja sanoi: "Eip? oikein sopisi menn? kotia repeytyneess? peskiss?."
"Kuule --", sanoi Jussa, "jos sinulla on viinaa pullossasi, niin juoksen viem??n sen kotiin ja annan akan juoda siit? itsens? sikahumalaan. Tied?th?n, ett? silloin on helppo kehvelt?? h?nelt? avaimet, p??st?ksesi aittaan vaihtamaan peski?."
Nikko Nille hymyili. "Saat totta totisesti ajaa porollani koko huomisp?iv?n", sanoi h?n.
Jussa kiiruhti kotiin pulloineen. Nikko Nille majaili nimitt?in vanhan Jongun luona.
Nikko Nille l?hti syrj?tiet? joen rannalle. Siell? istuutui h?n puoleksi lumeen hautautuneelle aidalle. Vanhuksen piti saada aikaa juoda itsens? p?ihin.
Paikka oli hiljainen ja kaukana syrj?ss? kyl?ntielt?.
Pitki? revontulikieluja sy?ksyi pohjoisen taivaan rannalta. Ne tuikkivat sikinsokin Linnunradan v?lkehtiv?n meren alla, kiemurtelivat ja painuivat l?ikehtien etel?? kohti. Ne liikehtiv?t kuin ?rsytetyt tarun j?ttil?isk??rmeet, jotka tuskan tavattomalla voimalla v??ntelehtiv?t hehkuvilla hiilill?. Huikaisevia heijastuksia kirmaili aavemaisen nopeasti hulmuten pitkin sinert?v?n valkoista, s?ken?ivist? kidepisteist? kimmeltelev?? hankea, heitellen salamoita laakson kupeiden hongikkoihin ja joen yll? leijuvaan litte?ksi painuneeseen usvar?ykki??n. V?liin avautui t?m? taivaan tuhatk?tinen kellanvalkoinen kummitus, siell? t??ll? paljastaen palasen sinist? taivasta suurine ja rauhallisesti v?r?j?vine t?htineen.
Toisella puolen jokea niemell? kasvavien koivujen raskaat oksat huokuivat kevytt? huurua, jonka pakkanen samassa silm?nr?p?yksess? kiteytti valkeiksi h?rm?kiehkuroiksi; niiden keskelt? puiden paksukaarnaiset rungot n?kyiv?t vain mustina suonina. Mutta silmulehdet pusersivat pihkaa itsest??n ja takeltuivat umppuaiheiden suojaksi.
Pieni varpunen, jonka nokka oli heltynyt pakkasesta eik? pystynyt saamaan tolkkua j??tyneest? silmusta, istui oksalla, hennot koivet painuneina hyyt?v??n kuuraan. Pakkanen oli tunkeutunut sen h?yhenpuvun sis??n pyrst?n juuresta ja hiipi armottomana yli ruumiin. Silm?lautaset painuivat kiinni, ja p?? sek? kaula koettivat vet?yty? untuvapeitteen turviin, mutta turhaan. Jalat vatsan alle koukistuneina putosi pikku lintu lumelle... Mutta sen viimeinen aistimus oli suloista hyvinvointia. Se uneksi lent?v?ns? p?iv?paisteen armaassa l?mm?ss?. Nikko Nille kohotti katseensa. H?n huomasi lounaassa p?in vilkasta liikett? yli tasaisesti kaartuvan lumikent?n. Sen erotti pitk?st? v?limatkasta huolimatta varsin hyvin, sill? t?ysikuu oli juuri noussut id?st?...
Biettar Oula ei viel? tied?, mit? onnettomuus on. Mutta se voi tulla. Mikko Nille sanoi sen viel? ??neen: "Mutta se voi tulla." -- Elle-raukka!... Jonakuna p?iv?n? on h?n yksin nuorena ja avuttomana. No niin! Nikko Nille ei tahdo silloin olla j?rin kova h?nelle. Nikko Nille auttaa h?nt?. Mutta kun Elle sitte jonakuna iltana tulee h?nen luokseen ja muistuttaa menneiden p?ivien rakkaudesta, silloin sanoo h?n: "Minun on s??li sinua, Elle. Mutta sin? tied?t, ett? rakastan Aira Maritia ja Aira Marit minua. Ensi kuussa viet?mme h??mme." -- Silloin murtuu Elle ja itkee katkerasti. Mutta h?n sanoo Ellelle vain: "Hyv?sti, Elle! Jumala olkoon kanssasi!" -- ja poistuu sen enemp?? virkkamatta...
Kylm? karmi Nikko Nillen selk??. Huonosti oli kauppamies ommellut repeytyneen selk?myksen. ?skeinen ik?v? yhteenotto Biettar Oulan kanssa johtui nyt ?kki? h?nen mieleens? ja keskeytti h?nen korkealentoiset unelmansa.
Hyv? Jumala, eik? sen akan nauskuvat niveleet ikin? herpaannu! Ja viel? uhkaili h?n alituiseen tulevansa kummittelemaan kuoltuansa. Ik??nkuin h?n ei olisi el?nyt jo kylliksi. Olihan h?n jo kymmenen vuotta kulkenut kuin nahkoihin puettu kuolemanvaltakunnan edustaja! Ja siin? oli Aira Marit niin nuorena, siev?n? ja kukkeana! H?nen tervett? j?rke?ns? karvastutti, ja kapinoinut oli se t?t? luonnottomuutta vastaan kauvan. H?n alkoi juoda, joi yh? enemm?n ja enemm?n, k?vi rivoksi p?iss??n, mutta ainoastaan puheittensa puolesta, rehenteli ja kerskui typer?sti ja h?vitti omaisuuttaan. Ja hyvinkin saattoi olla per?? siin?, ett? h?n oli alkanut varastella poroja. Alussa oli h?n ritarillinen aviomies. Varsinainen aviomies ei h?n ollut sent??n koskaan ollut. H?n oli kuitenkin t?h?n p?iv??n asti s?ilytt?nyt puhtautensa. Sik?li saattoi h?nt? viel?kin sanoa kunnon aviomieheksi. H?n oli toden teolla my?skin hyv?p?inen, kunnanhallituksen j?sen. Puheenjohtaja antoi suuren arvon h?nen sanoilleen asiain ratkaisussa. Kirjoittamaan ei h?n kuitenkaan ollut koskaan oppinut. H?n kirjoitti p?yt?kirjain alle toisen pit?ess? kyn?nvarresta kiinni.
Kev?isin, menness??n karjoineen tuntureille, oli h?n monena kertana ollut lujasti vakuutettu siit?, ett? kun h?n syksyll? tulee takaisin, ei akasta ole muuta j?ljell? kuin surullinen selonteko h?nen viimeisest? taudistaan.
Nikko Nille l?hti kotia kohti.
Jussa oli pihalla toisten poikien kanssa leikkim?ss? revontulia . He pitiv?t kukin kaislatukkoa kohotetuissa k?siss??n ja huusivat: "Gakko! gakko!" Revontulet n?yttiv?t siit? raivostuvan ja uhkaavan iske? heihin, mutta pojat juoksivat pajaan piiloon.
"Jussa!" huusi Nikko Nille.
"Akka on jo p?iss??n", sanoi Jussa tullen h?nen luokseen, "ja pehme?n? kuin l?mmin suoli... Avaimet? Pyh! ne helti?v?t h?nen k?dest??n helposti kuin karvat m?d?nneest? poronnahasta."
Add to tbrJar First Page Next Page