Read Ebook: Samuel Titmarsh: Tarina isosta Hoggartyn timantista by Thackeray William Makepeace Impiwaara Heikki Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 603 lines and 38688 words, and 13 pages

a Henkivakuutusyhti?ss? yhti?n muhkeassa kivitalossa Cornhillissa. ?iti oli el?kerahaa vastaan sijoittanut nelj?sataa puntaa t?h?n yhti??n, joka maksoi h?nelle kokonaista kolmekymment? ja kuusi puntaa vuodessa -- mik??n muu Lontoon yhti?ist? ei luvannut enemp?? kuin kaksikymment?nelj?. Johtokunnan puheenjohtaja oli suuri herra Brough, toiminimest? Brough ja Hoff, Crutched Friarskadulta, jonka laivat purjehtivat V?limerta. Kauppahuone oli uusi, mutta sen viikunain ja pesusienten liike oli mahtava ja Zanten korinttien kaupassa se oli kaikkien Cityn toiminimien edell?.

Brough oli suuri mies eriuskolaisten keskuudessa ja h?nen nimens? n?kyi aina ker?yslistan otsikossa satojen puntien edess?, milloin n?m?t hyv?t ihmiset perustivat jonkun hyv?ntekev?isyysseuran. H?nell? oli yhdeks?n kirjanpit?j?? konttorissaan Crutched Friarsilla. Ei yht??n h?n suostunut ottamaan vastaan ilman pyrkij?n syntym?paikan koulunopettajan ja papin antamaa todistusta, jossa n?m?t meniv?t t?yteen takuuseen h?nen siveellisyydest??n ja uskonnollisuudestaan. Ja paikat olivat niin haluttuja, ett? h?n sai nelj?n tai viiden sadan punnan hyvityksen jokaisesta nuoresta miehest?, jonka teki orjaksi kymmeneksi tunniksi p?iv?ss? ja jolle siit? korvaukseksi paljasti kaikki V?limeren kaupan salaisuudet. H?n oli suuri mies my?skin Lontoon p?rssiss?. Ja meid?n nuoret pojat kuulivat useasti p?rssikauppiasten kirjanpit?jilt? -- nuorten p?rssikauppiasten oli siis tapana kertoa meille, mit? ??rett?mi? eri? Brough sijoitti espanjalaisiin, kreikkalaisiin ja kolumbialaisiin papereihin. Hoff ei niihin puuttunut ollenkaan, h?n vain pysyi kotona yksinomaan hoitaen kauppahuoneen asioita. H?n oli nuori mies, hyvin hiljainen ja vakava, uskonnoltaan kveekari. Brough oli ottanut h?net kauppakumppanuuteen kolmisenkymmenen tuhannen punnan hintaa vastaan, ja varsin hyv? kauppa se oli sittenkin. Minulle kerrottiin suurimmassa tuttavallisuudessa, ett? kauppahuone s??nn?llisesti joka vuosi jakoi voittoa runsaat seitsem?n tuhatta puntaa, josta puolet peri Brough, Hoff kaksi kuudennesta ja viimeisen kuudenneksen vanha Tudlow, joka oli ollut herra Broughin kirjanpit?j? ennen kun uusi yhti? pantiin alkuun. Tudlow k?vi aina kovin kehnosti puettuna, ja me pidimme h?nt? vanhana saiturina. Muuan meid?n miehist?mme, Bob Swinney nimelt??n, tapasi sanoa, ett? Tudlowin osuus oli pelkk?? lorua ja ett? se tuli kaikki Brough'ille, mutta Bob tiesi aina asiat vain puoliksi, k?ytti tavallisesti viheri?t? ratsastustakkia ja p??si vapaasti Covent Gardenin teatteriin. H?n piti aina ??nt? putikassa, kuten me sit? kutsuimme -- h?n piti aina ??nt? Vestriksest? ja neiti Treest? ja lauleli laulua "Peipposesta", er?st? Charles Kemblen kuuluisaa laulua "Neito Mariannasta", kappaleesta, johon silloin kaikki olivat hullaantuneet ja joka oli otettu tunnetusta kertomuskirjasta, mink? oli tehnyt muuan Peacock, It?-Intian komppanian kirjanpit?ji?; ja mainion hyv? paikka h?nell? onkin.

Kun Brough sai kuulla, mill? tavalla nuorukainen Swinney solvasi h?nt? ja ett? h?nell? oli vapaapaikka teatterissa, niin h?n saapui p?iv?n? muutamana alas konttoriin, miss? me kaikki nelj?kolmatta olimme koolla, ja piti puheen, jonka vertaista kauneudessa min? harvoja olen el?m?ss?ni kuullut. Parjauksesta h?n ei v?litt?nyt, sanoi h?n, panettelu on osa ja kohtalo jokaisen julkisen miehen, jolla on ankarat periaatteet ja joka n?it? tinkim?tt? seuraa, mutta sit? vastoin h?n ei voinut olla v?linpit?m?t?n jokaisen gentlemannin luonteesta, jotka kuuluivat West Diddlesex-yhti??n. Tuhansien menestys oli heid?n huostassaan, miljoonia puntia kulki joka p?iv? heid?n k?ttens? kautta, City, koko maa katsoi yl?s heihin, j?rjestyksen, kunniallisuuden, esimerkillisyyden esikuviin. Ja jos h?n huomasi, ett? n?iden joukossa, joita h?n piti kuin omina lapsinaan -- joita h?n rakasti kuin omaa lihaansa ja vertansa -- oli poikettu pois t?st? j?rjestyksest?, ett? t?t? s??nn?llisyytt? ei oltu yll?pidetty, ett? t?t? hyv?? esimerkki? ei oltu kannettu korkealla -- jos h?n huomasi lastensa poikenneen pois siveellisyyden, uskonnon ja sopivaisuuden terveellisist? k?skyist? -- jos h?n huomasi ylimm?ss? tai alimmassa -- p??kirjanpit?j?st?, jolla on kuusi sataa vuodessa, aina ovimieheen, joka lakaisi portaat -- jos h?n havaitsi pienimm?nkin s??dytt?myyden tahran, h?n heitt?isi rikkojan luotaan -- niin, vaikka se olisi h?nen oma poikansa, heitt?isi h?n t?m?n luotaan.

Kun h?n puhui n?in, puhkesi Brough kyyneliin; ja me jotka emme tienneet, mit? tuleman piti, katselimme toisiimme kalpeina kuin lakanat; kaikki paitsi Swinney, 12. virkailija, joka oli viheltelevin??n. Kun Brough oli pyyhkinyt silm?ns? ja toipunut ennalleen, h?n k??ntyi ymp?ri; ja ah, kuinka syd?meni tykyttik??n h?nen katsoessaan minua suoraan kasvoihin! Olipa kuitenkin helpottavaa, kun h?n huusi jyrisev?ll? ??nell?:

"Herra Robert Swinney!"

"Sir Teille", sanoi Swinney niin viile?sti kuin mahdollista, jolloin muutamat miehist? alkoivat tirskua.

"Herra Swinney, jyrisi Brough, viel? kovemmalla ??nell? kuin aikaisemmin, -- kun tulitte t?h?n toimistoon -- t?h?n perheeseen, sir, sill? sellainen se on, olen ylpe? voidessani niin sanoa -- te kohtasitten 23 niin hurskasta ja s??nn?llist? nuorta miest? kuin koskaan on ty?skennellyt yhdess? -- joille koskaan on uskottu t?m?n mahtavan p??kaupungin ja kuuluisan imperiumin rikkaudet. Te kohtasitten, sir, kohtuullisuutta, s??nn?llisyytt? ja hyv?? k?yt?st?; ei mit??n s??dytt?mi? lauluja kuulunut t?ss? paikassa, joka on pyhitetty -- liikeasioille; mit??n panetteluja ei kuiskailtu laitoksen johtoa vastaan -- mutta ohitan menneet: voin hyvin ohittaa ne, sir -- ei mik??n maallinen keskustelu tai ruma leikinlasku h?irinnyt n?iden herramiesten huomiota tai pilannut heid?n ty?ns? rauhallista n?ytt?m??. Kohtasitten kristittyj? ja herrasmiehi?, sir."

"Maksoin paikastani kuten muutkin", sanoi Swinney. "Eik? is?ni ostanut osakk--?"

"En kuitenkaan ilman kolmen kuukauden palkkaa, herra Brough."

"Se maksetaan is?llenne, hyv? herra."

"Viel? mit?! min?p? kerron Teille jotakin, Brough, min? olen t?ysik?inen, ja jollette Te maksa minulle palkkaani, niin min? laitan Teid?t arestiin -- lempo soi, sen min? teen! Min?p? tyyr??n Teid?t tyrm??n, taikka ei nimeni ole Bob Swinney!"

"Kirjoittakaa, herra Roundhand, t?lle turmeltuneelle nuorelle miehelle kolmen kuukauden palkan m??r?ys."

Me emme jaksaneet kest?? en??n t?t? h?pe?m?tt?myytt?, vaan purskahdimme nauramaan kuin villityt.

"Ulos huoneesta!" kiljui herra Brough, jonka kasvot olivat menneet aivan sinisiksi. Ja Bob otti naulakosta vaalean hattunsa ja marssi matkaansa, "savip?ntt?ns?", kuten h?n sit? nimitti, vahvasti kallellaan. H?nen menty??n herra Brough piti meille toisen luennon, jonka neuvoja me kaikki p??timme k?ytt?? hyv?ksemme, ja astuen Roundhandin p?yd?n ??reen, asetti k?tens? kassanhoitajan olalle ja katsoi p??kirjaan.

"Paljonko rahaa on t?n??n tullut, Roundhand?" sanoi h?n hyvin yst?v?llisesti.

"Se leskih?n se toi rahansa: yhdeks?nsataa ja nelj? puntaa kymmenen shillinki? ja kuusi penny?. Kapteeni Sparr on maksanut osakkeensa t?yteen, mutta h?n nurisee ja sanoo, ettei h?nell? ole en??n mit??n; viisikymment? osaketta, kaksi maksuer??, tekee kolme viideskymmenesosaa, herra johtaja."

"H?n nurisee aina!"

"H?n sanoo, ettei h?nell? ole penni?k??n, mill? ravita ruumisraukkaansa osingon jakop?iv??n asti."

"Ent? mit? muuta?"

"Yhdeks?ntoista sataa puntaa, ja tuhat puntaa osakkeita! Oivallista, Roundhand -- oivallista, hyv?t herrat! Muistakaa, ett? jokainen osake, mink? Te tuotte lis??, tuottaa Teille viisi prosenttia k?teist?! Pit?k?? mieless? yst?v?nne -- pysyk?? uskollisesti paikallanne -- el?k?? s??nn?llisesti -- toivon, ettei Teist? kukaan unohda k?yd? kirkossa. Kuka astuu herra Swinneyn paikalle?"

"Herra Samuel Titmarsh."

"Herra Titmarsh, min? onnittelen Teit?. Antakaa minulle k?tenne, hyv? herra. Te olette nyt t?m?n yhti?n kahdestoista kirjanpit?j? ja Teid?n palkkanne on niinmuodoin kasvanut viisi puntaa vuodessa. Kuinka jaksaa Teid?n arvoisa ?itinne, hyv? herra -- Teid?n kallis ja erinomainen ?iti-rouvanne? Hyv?ss? voinnissa toivoakseni? Ja min? palavasti rukoilen, ett? t?m? konttori kauan, kauan saa maksaa h?nelle vuosiel?kkeens?! Pankaapa muistiin, ett? jos h?nell? on enemm?n rahoja talletettavana, niin h?n nyt saa korkeamman koron kuin viimeksi, koska h?n on vuotta vanhempi, ja viisi prosenttia Teille, poikaseni! Miksi ette Te yht? hyvin kuin joku muu? Nuoret miehet ovat aina nuoria miehi? eik? kymmenen punnan paperi ole haitaksi. Vai miten, herra Abednego?"

"Noo, Roundhand", sanoo h?n, "sananen Teid?n kanssanne muista asioista. Rouva Brough tahtoo tiet??, miksi ihmeess? Te ette koskaan eksy Fulhamiin."

"Hyv?nen aika, se on liika yst?v?llist?", sanoi Roundhand perin ihastuneena.

"Mainitkaa joku p?iv?, ukkoseni. Sanotaan lauantaina, ja ottakaa y?myssy mukaanne."

"Te olette tosiaan liika yst?v?llinen. Min? olisin ylenm??rin ihastunut, mutta --"

"Mutta -- ei mit??n muttaa, ukkoseni. Kuulkaapas, kun rahaministeri osottaa minulle sen kunnian, ett? sy? p?iv?llist? kanssamme, ja min? tahdon, ett? Te kohtaatte h?net. Sill? asia on se, ett? min? olen H?nen Ylh?isyydelleen kehunut Teit? parhaimmaksi kassanhoitajaksi koko saarivaltakunnassa."

"Jaha, ja sitten, Roundhand", jatkoi johtajamme, "kirjoittakaa, tehk?? hyvin, seitsem?n sadan m??r?ys. Hoo, elk??h?n rep?isk? silmi?nne, mies, en ole karkuun l?hd?ss?. Kas niin -- seitsem?n sataa -- ja yhdeks?nkymment?, sanokaamme yksin tein. Meill? on yhti?kokous lauantaina, mutta elk?? olko huolissanne, min? kyll? teen niist? tilin, ennen kun ajetaan luokseni. Ministerin otamme vaunuihin Whitehallissa".

Niin sanoen herra Brough k??nsi maksuosotuksen kokoon ja hyvin syd?mellisesti puristaen herra Roundhandin k?tt?, nousi nelivaljakon vet?miin vaunuihinsa , jotka odottivat h?nt? konttorin ovella.

Bob Swinneyn oli tapana sanoa, ett? Brough velkoi yhti?t? kahdesta hevosesta, mutta ei koskaan ollut uskominen puoliakaan Bobin puheista, h?n oli semmoinen koiranleuka ja pilkkakirves.

En tied?, mitenk? lie ollut, mutta minusta ja er??st? Hoskins nimisest? pojasta , joka asui kanssani Salisburyn torikorttelissa, Fleet-kadulla, miss? meill? oli hauska asumus toisessa kerroksessa, tuntui huilunsoittelumme tavattoman ik?v?lt? t?n? iltana, ja kun ehtoo oli hyvin kaunis, l?hdimme kuljeksimaan West Endiin p?in. Saapuessamme vastap??t? Covent Gardenin teatteria olimme aivan l?hell? "Globen krouvia" ja muistimme samalla Bob Swinneyn vieraanvaraisen kutsun. Emme olleet mitenk??n kuvitelleet, ett? h?n oli tarkottanut totta kutsullaan, mutta arvelimme, ett? saattaisi sittenkin pist?yty? sis?lle; miss??n tapauksessa siit? ei voinut vahinkoa olla.

Vaan siell?p? me tapasimmekin Bobin takasalissa, miss? h?n oli luvannut olla, istumassa p?yd?n p??ss?, paksun tupakansavun keskell?, ja kahdeksantoista pojistamme kalistelemassa ja hakkaamassa lasejansa p?yt??n.

Mink? r?hin?n he nostivat meid?n astuessamme sis??n! "Hurraa!" huusi Bob, "t?ss? tulee kaksi lis??! Viel? kaksi tuolia, Mary, viel? kaksi lasia, viel? l?mmint? vett? ja viel? kaksi kippoa viinaa! Kukapa herran nimess? olisi uskonut n?kev?ns? Titin t??ll??"

"Niin", sanoin min?, "me tulimme t?nne aivan sattumalta."

N?m?t sanat synnyttiv?t uuden kauhean metakan -- seikka oli nimitt?in tosiaan se, ett? joka mies n?ist? kahdeksastatoista oli sanonut tulleensa sattumalta. Miten olikaan, hupaisen illan se sattuma meille antoikin, ja antelias Bob Swinney maksoi joka killingin.

"Hyv?t herrat!" sanoi h?n maksettuaan laskun, "olen kutsunut Teid?t juomaan kunnioitettavan herra John Broughin terveydeksi, koska minun on kiitt?minen h?nt? siit? kahdenkymmenen yhden punnan ja viiden shillingin lahjasta, mink? h?n antoi minulle t?n? aamuna. Mit? sanonkaan -- kaksikymment? yksi ja viisi? Ei, vaan sen ja viel? yhden kuukauden palkan, joka minun olisi ollut maksaminen -- sakkoa -- viimeist? penni? my?den, -- lempo soi! siit? ett? olin l?htenyt paikastani, kuten olin aikonut tehd? huomen-aamulla. Min? olen saanut uuden paikan, erinomaisen paikan, voin vakuuttaa. Viisi guineaa viikossa, kuusi matkaa vuodessa, oma hevonen ja kev?t kiesit ja kuljettava L?nsi-Englannissa ?ljy? ja valaanrasvaa tarjoten. Hornaan kaasuyhti?, ja el?k??n herrat Gann ja Kumpp., Thames-kadulla Lontoon Cityss?!"

Olen n?in seikkaper?isesti kertonut West Diddlesex vakuutusyhti?st? ja herra Broughista, sen toimeenpanevasta johtajasta , sen t?hden ett? minun ja timanttineulani kohtalo oli salaper?isell? tavalla yhteydess? kummankin kanssa, kuten kohta n?yt?n.

Teid?n t?ytyy saada tiet??, ett? West Diddlesexin pojat suuresti kunnioittivat minua, sen t?hden, ett? min? tulin paremmasta perheest? kuin enimm?t heist?, olin saanut klassillisen kasvatuksen, ja etenkin, koska minulla oli rikas t?ti, rouva Hoggarty, josta, t?ytyy se tunnustaakseni, minun oli tapana vankasti kerskailla. Ei ole mitenk??n haitallista olla arvossa pidetty t?ss? maailmassa, mik?li olen huomannut, ja ellei hieman kehuskele puolestaan, niin saattaa olla varma siit?, ettei tuttavista kenk??n n?e vaivaa toisen t?hden eik? kerro maailmalle h?nen ansioitaan.

Niin ett? kun min? kotona k?yty?ni palasin konttoriin ja asetuin sijalleni vanhan p?iv?kirjan ??reen vastap??t? Birchin-kujaa p?in antavaa likaista ikkunaa, annoin piankin poikasten tiet??, ett? vaikka rouva Hoggarty ei ollut suonut minulle suurta rahasummaa, kuten olin odottanut -- min? olin todella luvannut tusinalle heist? pit?? kekkerit joen varrella, jos luvatut rikkaudet tulisivat minulle -- min? annoin heid?n tiet??, sanon, ett? vaikka t?tini ei ollut suonut minulle yht??n rahaa, h?n oli lahjoittanut minulle komean timantin, joka oli ainakin kolmenkymmenen guinean arvoinen, ja ett? min? jonakuna p?iv?n? prameilisin liikkeess? timantti rinnassani.

"Oo, antakaa n?hd? se!" sanoo Abednego, jonka is? oli v??rien jalokivien ja kultaketjujen kauppias Hanway Yardissa, ja min? lupasin, ett? h?nen piti saada se silm?t?kseen, heti kun se oli uudessa asussa. Kun kaikki taskurahanikin olivat lopen huvenneet , niin Roundhand, joka oli perin hyv?syd?minen mies, kutsui minut p?iv?lliselle ja antoi etuk?teen kuukauden palkan: seitsem?n puntaa yhden shillingin ja kahdeksan penny?. Roundhandin kotona Myddeltonin torikorttelissa Pentonvillen varrella sy?t?ess? vasikan selk?paistia ja juotaessa lasillista portteria opin tuntemaan ja n?inkin, kuinka pahasti vaimo h?nt? piteli, niinkuin taannoin kerroin. Poika parka! -- meid?n kaikkien alakirjanpit?j?in mielest? oli mainio asia istua yksin??n p?yt?ns? ??ress? ja nostaa viisikymment? puntaa kuussa, kuten Roundhand, mutta minusta tuntuu, ett? Hoskinsin ja minun oli, luritellessamme yhdess? huilua toisen kerran kamarissamme Salisburykorttelissa, koko paljoa parempi olla kuin p??miehemme -- ja sopusointukin ehe?mpi, vaikka meid?n soittelumme oli kyll?kin s??litt?v??.

Ovi oli auki, ja useat vaunut t?ynn? naisia pys?htyiv?t ulkopuolelle ja purkivat kuormansa. Gus pisti k?det taskuunsa -- siihen aikaan k?ytettiin hyvin laajoja housuja, joissa oli avarat laskokset ja hyvin kapeat lahkeen suut, mist? saappaat tai puolisaappaat pistettiin ulos --, ja kun Gus levitti housujansa niin kauas lonkistaan kuin mahdollista ja tuprutteli tupakkaansa ja iski katuun kenkiens? raudoitettuja korkoja ja kun h?nell? lis?ksi oli niin nuoreksi mieheksi perin tuuhea poskiparta, niin h?n todella n?ytti oikein komealta pojalta, jota jokainen pitikin merkitt?v?n? henkil?n?.

H?n ei kuitenkaan tahtonut tulla puotiin sis?lle, vaan j?i ulos katsoa tuijottamaan akkunassa olevia kultaisia patoja ja kattiloita. Min? astuin sis??n ja v?h?n yskitty?ni ja ryitty?ni, sill? en ollut koskaan ennen k?ynyt niin hienossa paikassa, pyysin er??lt? herrasmiehelt? saada puhutella herra Poloniusta.

"Mill? saatan Teit? palvella, hyv? herra?" sanoo herra Polonius, joka sattui seisomaan siin? vallan vieress? palvellen kolmea naisihmist?, yht? hyvin vanhaa ja kahta nuorta, jotka tarkasti tutkivat muuatta helmist? kaulakoristetta.

"T?m? koriste on luullakseni ennenkin ollut Teid?n huostassanne, hyv? herra", sanoin min? vet?en esiin solkeni takin taskusta. -- Se on kuulunut t?dilleni, rouva Hoggartylle Castle Hoggartysta."

Vanha nainen, joka seisoi l?hell?, katsahti taakseen, kun t?t? puhuin.

"Min? myin h?nelle kultaiset kaulavitjat ja ly?v?n taskukellon vuonna 1795", sanoi herra Polonius, joka tahtoi osottaa muistavansa kaikki, "ja kapteenille hopeaisen punssikauhan. Miten jaksaa majuri -- eversti -- kenraali -- hm! hyv? herra?"

"Kenraali", sanoin min?. "Ik?v?kseni t?ytyy minun sanoa", vaikka olin vallan ylpe? siit?, ett? t?m? hieno mies puhutteli minua t?ll? tapaa, "herra Hoggartya ei -- ole en??n. Mutta minun t?tini on lahjoittanut minulle t?m?n -- t?m?n korukalun, joka, kuten n?ette, sis?lt?? h?nen miehens? kuvan. Sit? min? pyyd?n Teit?, hyv? herra, huolella s?ilytt?m??n, ja t?tini haluaa, ett? te laitatte t?m?n timantin siev?sti uusiin puitteisiin."

"Siev?sti ja soreasti, tietenkin, hyv? herra."

"Niin, nykyaikaiseen tapaan, ja l?hett?k?? lasku h?nelle. Siin?h?n on tuon korukapineen ymp?rill? melko m??r? kultaa, jonka Te tietenkin suvaitsette laskea pois."

"Viimeist? penny? my?ten", sanoo herra Polonius kumartaen ja katsellen timanttia. "Se on tosiaan ihmeellinen kapine", sanoi h?n, "vaikka timantti on todellakin soma pieni kappale. Katsokaahan sit?, mylady. Se on iiril?ist? tekoa, leimattu v:lta 95 ja saattaa kenties muistuttaa Teid?n Armonne varhaisimman nuoruuden aikoja."

Taivasten tekij?t! mik? talismani olikaan joutunut k?siini?

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet