Read Ebook: Työn kourissa: Romaani by Anttila Selma

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1759 lines and 38013 words, and 36 pages

in? melkein aina joku kyl?l?inen tai outo vaeltaja lepoa nauttimassa taivallettuaan pitk?t matkat. Ja ensin alussa, kun koulu oli aivan uusi ja outo ilmi? kyl?ss?, ker??ntyi tielle aitaan nojautuen kyl?l?isi? ja ulkokuntalaisiakin katselemaan lasten leikki?, jota opettaja johti.

Siihen aikaan, jolloin ensimm?iset koulut perustettiin, ei viel? oltu niin vaateliaita opettajain t?ysp?tevyyden puolesta. Lehvin kouluun otettiin opettajaksi muuan nuori pohjanmaalainen nimelt? Tohu. H?n oli itseoppinut, kirjoitti sujuvaa k?sialaa toimittaen kyl?ll? kaikki kyn?teht?v?t ja puhui kaunista, puhdasta suomenkielt? ilman mink??nlaista murteellisuutta, niin ett? h?nt? Lehvin kyl?ss? pidettiin jo senkin vuoksi herrana.

Opettaja Tohulla oli my?skin laulun lahja; joten h?nen johtamansa lastenleikit k?viv?t eritt?in vieh?tt?viksi nurmisella pihamaalla, eiv?tk? kyl?l?iset ja sivukulkijat malttaneet olla pys?htym?tt? katselemaan ja innostuneesti seuraamaan pienokaisten puuhia.

Oli jo syyspuoli kes??, kun Tohu oli saapunut kyl??n ja heti aloittanut toimintansa niiden muutamain oppilaiden kanssa, jotka olivat heti ensimm?isen? p?iv?n? ilmoittautuneet. N?iden joukossa oli my?skin Lehvin sep?n ainoa poika. Uuras oli jo kahdeksan vuotta t?ytt?nyt, mutta suurikasvuisena h?n n?ytti v?hint??n kymmenen vanhalta.

H?n seisoi nyt keskell? piiri? ja katseli kiinte?sti opettajaan, tarttuen lujasti h?nen k?teens?. Jotkut toiset tekiv?t samoin, mutta Uuras ty?nsi heid?t syrj??n, loistavin katsein anastaen opettajan pariksensa. Silloin opettaja irroitti pienen k?den vaatien Uurasta pysym??n viel? vapaana.

Nyt j?rjestettiin leikki, ja opettaja tarttui er??n pikku tytt?sen k?teen. He kaksi ottivat kiinni taas toiset kaksi, pysyen kaikki k?si k?dess?, ja niin tavoitettiin v?hitellen koko luokka yhdeksi ketjuksi. Lopulta ei ollut muita j?ljell? kuin Uuras, sill? "mies se, jota ei kiinni saada" oli opettaja sanonut, ja Uuras tahtoi olla mies. Toisten oli vaikea tavoittaa vikkel?s??rist? poikaa, joka kieppui keskivaiheilla viisaasti karttaen ketjun p?it?, miss? k?det uhkasivat ottaa kiinni. Paraiten h?n pysyi turvassa ketjun selk?puolella, koska etupuolella yritettiin nopeammin muodostaa piiri h?nen ymp?rilleen.

Katselijat huudahtelivat aidan takana j?nnittynein?: -- Kas noin, k??nny ymp?ri, soh, soh, pujahda aukosta, juokse -- juokse, se tavoittaa sel?st?!

J?nnitys yh? kasvoi, ja ajomiehet, seisten ty?k?rryill??n matkalla pellolle eloja hakemaan, pys?yttiv?t hevosensa ja j?iv?t katselemaan.

-- Peijakas, sep?s puikkelehtii kuin sy?st?v?. Kas, jo meni s??rien v?list?kin! Ha ha ha! -- He nauroivat t?ytt? kurkkua.

Mutta Uuras kiiti pitkin pihaa silm?t kiiluvina kuin ainakin vainotun, vilkuen joka puolelle, miss? vaara vaanisi. H?n pysyi aina puolustusasennossa, koskaan tekem?tt? tarpeetonta liikett?. Se oli h?ness? aivan vaistomaista.

Viimein opettaja pani ehdon suodakseen reippaalle pojalle voitonkunnian lopullisesti, ja rivin seistess? pihan laidassa mahdollisimman kaukana tikapuista, jotka veiv?t asuinrakennuksen katolle, h?n komensi:

-- Pys?htyk?? kaikki! Jos Uuras p??see koskemattomana rakennuksen katolle, on h?n leikiss? voittanut!

Samassa tuokiossa pujahti Uuras poikkinaisen s?leen kohdalta ulos pihasta rakennuksen taakse ja kiipesi hirsip?ist? nurkkaa my?ten katolle. R?yst?s teki kiusaa, mutta p??dyn puolella eiv?t kattolaudat ulottuneet kovinkaan leve?lle, ja kurkottaen tukevia k?sivarsiaan ja iskien paljaat varpaansa tuulen ja sateen halkaisemiin hirsien p?ihin, h?n p??si kuin p??sikin suurella ponnistuksella kiskomaan itsens? yl?s lahonneelle p?rekatolle, josta kappaleita lohkeili h?nen haparoiviin sormiinsa. Huohottaen h?n pian ilmestyi katon pihanpuoleiselle sivulle ja istui tikapuiden ylimm?lle puolalle heilutellen py?reit? ja ahavoittuneita s??ri??n.

-- Hei, hei, hei, pikku mestari! -- kuului pihasta ja varsinkin maantielt?.

Ja sitten taas rattaat ratisivat jatkaen matkaansa, ja katselijat hajaantuivat, samalla kuin opettaja ker?si lapset luokkaan.

Mutta pikku Uuras oli leikiss? riehaantunut. H?n ei malttanut laulussa pysy? alallaan toisten joukossa, vaan harppaili innoissaan paikasta paikkaan ja jutteli ??neen, niin ett? Tohu monasti varoitettuaan lopulta pisti h?net mustan taulun taakse nurkkaan. Muut oppilaat jatkoivat lauluaan salin toisella puolella, mutta ?kki? kaikki hyp?htiv?t kamalasta ryskeest?.

Uuras oli ty?nt?nyt mustan taulun nurkastaan kumoon lattialle. Itse h?n seisoi kalpeana ja uhittelevana sojottavien taulunjalkojen v?liss?. Opettaja otti h?nt? k?dest? kiinni, haki p?yt?laatikosta pienen vitsan ja piiskasi nykiv?? k?tt? kourassaan, mutta jokainen isku koski h?nen omaa k?tt??n yht? kipe?sti kuin pojankin. Senj?lkeen olivat opettaja ja oppilas taas hyvi? yst?vi?, eik? ollut niin pitk?? matkaa, jota ei Uuras olisi juossut opettajan asioilla, eik? niin vaikeaa l?ksy?, ettei opettaja olisi sit? saanut h?nen p??h?ns? p?nt?tyksi.

Er??n? p?iv?n? kev?tkes?ll? nousi sep?n kujaa pitkin, joka erosi maantiest? suoraan valkoista asuinrakennusta kohti, hevoskuorma, jossa oli kaikenlaista muuttotavaraa. Leve?, sivusta vedett?v? puinen s?nky, kiikkutuoli ja suuri fiikus olivat siin? huomattavimpina, ja niiden alla ja ymp?rill? kiuluja ja saaveja, vaatteita, mattoja, p?rekoppia kaikenlaisia ja ylimm?isen? ompelukone.

Kuorman vieress? taivalsi pitk? ja hento naisihminen, ja h?nen j?ljess??n hyppeli v?h?n toisella kymmenell? oleva vaalea tytt? lyhyess? t?pp?hameessa, joka teki h?net oudoksi ilmi?ksi t?ll? seudulla, miss? pikkutyt?tkin k?yttiv?t nilkkaan saakka ulottuvia hameita. H?nell? oli pieni olkihattu p??ntyttyr?ll?, ja pitk? tukka hulmusi vapaana hartioilla irtaantuneena palmikoista, joista toinen viel? nimeksi oli pysynyt koossa, mutta pyrki luonnolliseen vapauteensa. Tytt?nen hyr?ili polkans?velt? ja juoksi kilpaa varpusten kanssa, jotka hyppeliv?t maantiell? tai iloisesti sirkuttaen lenteliv?t edestakaisin. Kuorma p??si vihdoin kujaa my?ten yl?s m?elle asti. Sep?n em?nt? katseli Uuraan kanssa akkunasta ja meni tulijoita vastaan, kun he saapuivat portin kohdalle.

-- P?iv??!

-- P?iv??, p?iv??!

-- Terveisi? Helsingist?. Nyt sit? sitten tullaan, -- sanoi vaimo.

-- Niin kai, -- my?nsi sep?n em?nt?. -- Ja t?m?k?s sitten on Anja?

-- Onhan se... niiaa nyt n?tisti, -- kehoitti vaimo.

-- Olisikos aikaa k?yd? sis??n? -- kysyi em?nt?.

Kyytimies oli kuormansa kanssa pys?htynyt tielle ja poltteli piippua.

-- Mit? t?m? is?nt? sanonee, -- arveli vaimo katsoen hevosmieheen.

-- Mit?s siit?, hyv? on aina hyv?, kun kerran kutsutaan. Ja kaihan se kahvi n?ille matkalaisille hyv?? tekee, -- selitteli ukko. -- Ja kylm?n? siell? on kaikki paikat Tupalassa. Viek? muuri en?? savuaankaan ilman laittamista, kun koko talven on kylmill??n ollut.

-- Henriika tekee sitten hyvin ja k?y t?nne esituvan puolelle ja Anja ja is?nt? my?s.

Uuras oli kovin utelias n?kem??n l?helt? n?it? tulokkaita, joita oli odotettu jo pari viikkoa, ja vaikka h?nen oikeastaan olisi pit?nyt menn? pajaan is?lle palkeita painamaan, istui h?n vain tukevasti tuvan p?yd?n p??ss? ja tarkasteli hiukan ylenkatseellisesti pienen tyt?n kaupunkilaista ulkomuotoa. H?n oli siin? i?ss? -- kolmentoista -- jolloin pikkutyt?t eiv?t vieh?t? naisina, vaan ainoastaan leikkitovereina. Ja sep?n Uuraalla oli siin? suhteessa hyvin suuret vaatimukset, mit? reippauteen tuli.

Lapset katselivat toisiaan salavihkaa ??neti, Anja heilutellen jalkojaan leve?ss?, kahdenistuttavassa kiikkutuolissa keskell? tupaa ja palmikoiden tukkaansa suu mutussa ja katse t?hd?ttyn? alas pitkin pienen, nyker?isen nen?n vartta. H?n oli harvinaisen vaalea lapsi, melkein valkoinen tukka kuin pehme?? silkki? ja silm?t siniharmaat, kasvojen v?ri tervett? ahavoittunutta punaa ja hiukan kesineit? t?pli? kaulalla ja leuassa. Aurinko oli liian rutosti pidellyt arkaa ja hienoa kaupunginlapsen hipi?? p?lyisell? maantiell?.

Mit? kauemmin Uuras tytt?? katseli, sit? enemm?n teki mieli vet?? h?net pois kiikkutuolista tukkaansa letitt?m?st?.

-- Tule pihalle! -- sanoi h?n viimein malttamatta katsella loputonta hommaa.

Tytt? nosti p??t??n ja katsoi valkoisten silm?ripsiens? alta poikaan kuin uneksiva, joka ei luullut olevansa todellisuudessa.

-- Minne pihalle? -- kysyi h?n hitaasti.

-- Tuonne aitan eteen, -- sanoi Uuras, jolla oli omat syyns? houkuttaa sinne.

Vikkel?sti kapusi sitten Uuras portaita yl?s aitan rintelille ja nousi seisomaan kapealle johteelle.

-- Jos putoot! -- huudahti tytt?nen s?ik?htyneen?.

-- Mit?s annat, niin loikkaan t??lt? maahan? Tytt? katsoi h?t??ntyneen? ymp?rilleen.

-- ?l? loikkaa, sinuun sattuu.

-- Pyh, vai sattuu, en min? ole mik??n likka! -- ja samassa h?n hypp?si maahan, ponnahti koukistetuin polvin kuin pallo ensin maasta yl?s ja kaatui sitten suinp?in nen?lleen nurmeen.

-- Sattuiko? -- kysyi tytt? j?rkytettyn?, mutta omalla rauhallisella tavallaan, jota vilkas poika ei voinut ymm?rt??.

-- Loikkaisin paljon korkeammaltakin, vaikka aitan katolta saakka! -- kerskui Uuras. H?n huomasi tehneens? valtavan vaikutuksen, sill? tytt?sen uinailevaan katseeseen oli tullut eloa ja s?teily?, ja ahavoittuneet posket hehkuivat punaisina, samalla kuin puoliavoin suu n?ytti lohjenneiden maitohampaiden tyhj?t v?lit ja uudet valkoiset tulokkaat, jotka viel? olivat keskenkasvuisia.

-- Mik? sun nimesi on? -- kysyi Uuras.

-- Anja. Ent? sinun?

-- Uuras se on! -- sanoi poika.

Samalla he kuulivat Anjan ?idin kutsuvan, ja Anja vietiin kahvia juomaan.

Hetken kuluttua oli muuttokuorma j?lleen matkalla p??m??r??ns? kohti Tupalaan, noin kymmenen minuutin k?velymatkan p??h?n sep?lt?. Tupala oli ollut Henriikan is?n asuntona. Siell? oli ukko aivan yksin elellyt senj?lkeen, kun tyt?r oli mennyt naimisiin ja muuttanut p??kaupunkiin, jossa h?nen miehens? oli poliisina. Nyt olivat Henriikan is? ja mies kuolleet samoihin aikoihin ja Henriika palasi tytt?rineen Tupalaan.

?itins? kehoituksesta Uuras meni muuttov?en mukana auttaakseen purkamaan kuormaa.

Sep?lt? eteenp?in menness? tie k?vi kapeaksi, ruohottuneeksi ja kiviseksi. Paikoittain se oli kuoppaista, kirren murtamaa, jotta t?ytyi ottaa ompelukone alas korkean kuorman p??lt? ja muutenkin purkaa raskaimpia esineit? mets??n toisen kerran haettavaksi.

K?velij?ill? oli kaitainen, pehme? polku tienviert? pitkin, ja mets?ss? soi lintujen liverrys vaaleanvihre?in puiden oksilla, miss? lehdet olivat viel? hentoja, l?pikuultavia ja silkinhienoja. Mansikka kohotti nuppujaan m?tt?ist? tehden ahkerasti yh? uusia kukkia. Purot solisivat kiid?tt?ess??n kev??n my?h?styneit? tulvavesi? kiireisesti pitkin niittynoroa isoon jokeen sep?nm?en sivuitse.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet