Read Ebook: Työn kourissa: Romaani by Anttila Selma

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1759 lines and 38013 words, and 36 pages

K?velij?ill? oli kaitainen, pehme? polku tienviert? pitkin, ja mets?ss? soi lintujen liverrys vaaleanvihre?in puiden oksilla, miss? lehdet olivat viel? hentoja, l?pikuultavia ja silkinhienoja. Mansikka kohotti nuppujaan m?tt?ist? tehden ahkerasti yh? uusia kukkia. Purot solisivat kiid?tt?ess??n kev??n my?h?styneit? tulvavesi? kiireisesti pitkin niittynoroa isoon jokeen sep?nm?en sivuitse.

Lapset pys?htyiv?t katselemaan suuren koivun kantoa, joka oli talvella sahattu poikki. Nyt kev??n tultua sen nesteet olivat nousseet maasta puunsoluja my?ten kannon p??h?n kuohumaan valuakseen maahan ik??nkuin imett?en silkkilehtist? vesaa, jota sen juurella kasvoi aivan tukuttain.

-- Se oli suuri koivu, -- selitti Uuras, -- ja se vietiin talvella Kotkan kartanoon, sinne meid?n pit?j?n kirkolle. Sinne on tullut uusi herra ja se rustaa.

-- Mit? se niin rustaa? -- uteli Anja.

-- Sill? kuuluu olevan tyt?r, ja se menee naimisiin, ja siell? kartanossa tulee h??t.

-- Onko se kaunis?

-- Sek? kartano? -- kysyi Uuras.

-- Se tyt?r.

-- Mit?s siit?, en min? tied?.

-- Oletkos n?hnyt?

-- En, mutta ensi pyh?n? menen kirkkoon. Se on tien vieress?, ja siell? kuuluu olevan portti auki n?in kev??ll?, kun ei viel? varasteta omenia.

Anja olisi tahtonut kuulla enemm?n siit? kartanon tytt?rest?, mutta Uuraan ajatukset kieppuivat itse kartanossa ja sen portissa.

-- Siell? kuuluu olevan portinkeh? niin korkea kuin rakennus, ja siin? on ovet kuin kirkossa, niin on ?iti sanonut. Ja kun min? p??sen maailmalle, rakennan kartanon ja sellaisen portin, -- vakuutti h?n seisten mets?ss? hajareisin, k?det housuntaskuissa ja tukka p?rr?ss?.

-- Niin, mutta min? olen k?ynyt "fruntimmerin" koulussa Helsingiss?, -- selitti Anja pikkuvanhasti. -- Siell? oli vain herrasv?en lapsia ja kaikki puhuivat aina ruotsia.

Uuras tuijotti hetken Anjaan ja kysyi masentuneena:

-- Puhutkos sin?kin ruotsia?

-- En min? oikein osaa. Kun is? kuoli, ei ?iti voinut pit?? minua koulussa muuta kuin syksyst? jouluun, mutta min? osaan kirjoittaa.

-- Pyh, kaikki koululapset osaavat kirjoittaa. He olivat jutellessaan tulleet Tupalaan, jonka avatusta ovesta lemahti heit? vastaan ummehtunut ilma.

Henriika n?ytti neuvottomalta ja ylen uupuneelta istuessaan pienen tuvan penkill?. H?nen silm?ns? k?viv?t punaisiksi pid?tetyist? kyynelist?, jotka pyrkiv?t esille h?nen katsellessaan vanhaa kotiansa. T??ll? h?n oli el?nyt iloisen ja onnellisen lapsuutensa, toivorikkaana l?htenyt kaupunkiin palvelukseen ja sitten palannut onnellisena morsiamena kapioitaan neulomaan ja h?it??n odottamaan. Ja nyt kun h?n tuskin oli puoliv?liin nelj?tt?kymment? ehtinyt, oli el?m? jo kallistunut iltapuoleen ja onni mennyt...

Ajomies kantoi esineit? tupaan. Suuri, sivusta vedett?v? s?nky pantiin per?sein?lle ja Henriika sijoitti siihen vaatteita, jotta se paisui oikein korkeaksi ja pulleaksi, ja ruudullinen s?ngynpeite ulottui rimpsuineen lattiaan saakka. Huoneessa oli vanhan ukon ostamat suurikukalliset sein?paperit, jotka kiilteliv?t somasti l?ikkyvin? iltap?iv?n auringon valossa.

Kuormasta ilmestyi kaappikello, joka sai paikkansa per?nurkassa ruokap?yd?n p??ss?. Penkit siirrettiin hiukan ulosp?in. Piironki ja sen p??ll? pieni lipas sai paikkansa kahden akkunan v?liss? sivusein?ll?, ja niin oli huone aivan kaupungin malliin kalustettu, kun ompelukone viel? nostettiin valoisaan paikkaan per?sein?n ainoan akkunan alle ja fiikus sen viereen. Muut tavarat vietiin aittaan, joka oli Tupalan pihalla. Se oli soma, pikkuinen rakennus, varustettu rintelill? ja portailla, tukevatekoinen, vaikka pieni kuin lasten leikkihuone, niin ett? sis??n menness? t?ytyi pist?? ensin p??ns? ja sitten kumarainen selk? varovasti, ja vasta keskilattialle p??sty??n sopi suoristautua.

Anja ihastui siihen heti.

-- Niin kaunis, niin kaunis! Onko se Kotkan kartanon portti n?in kaunis? -- kysyi h?n Uuraalta.

-- Pyh! Mik? kaunis t?m? nyt on! T?llainen t?n? kuin is?n tuohinen tupakkap?ntt?! -- haukkui Uuras Anjan aittaa.

-- Menetk? sin? jalkaisin sinne kirkkoon? -- tiedusti Anja Uuraalta yh? ajatellen kartanoa h?nkin.

-- Menen, meill? ei ole hevosta, ja min? tahdon osata sinne yksin.

Anja meni supattamaan jotakin ?idilleen ja viittoili Uurasta l?hemm?ksi. He p??ttiv?t l?hte? kaikin kolmisin jo lauantaina iltapuolella ollakseen sunnuntaiaamuna reippaita kirkkoon ment?ess?.

Lapset olivat nousseet jo varhain aamulla ollakseen valmiit kirkkomatkalle, kun m??r?p?iv? tuli. Henriika oli k?ynyt l?mmitt?m?ss? sep?n saunan, jossa he saivat kylpe?, sill? saunaa Tupalassa ei ollut.

Maitonsa he my?s saivat sep?lt?, koska kyl??n oli liian pitk? matka. Sensijaan Henriika sitoutui l?mmitt?m??n ja siivoomaan saunaa ja ompelemaan koneellaan, mit? sep?n em?nn?ll? sattui olemaan sentapaista ty?t?.

N?in n?m? kaksi perhett? tulivat alunpit?in aivan l?heisiksi. Henriikan elinkeinona oli nyt ompeleminen, ja suuressa kyl?ss? tarvittiin sellaista hyvin kipe?sti, sill? ompelukone oli jo sin?ns? siihen aikaan harvinainen kapine.

Henriikaa pidettiin kyl?ll? suuressa arvossa, ja pikku Anjaa ymp?r?i aivan erikoisen ihailun s?dekeh?. Olihan tytt? ollut herrasv?en koulussa ja k?vi hattu p??ss? ja lyhyt hame yll?, ja sep?n em?nt? kuiskasi kyl?n em?nnille:

-- Tyt?ll? on pitsilliset p?ksytkin.

Henriika osasi kyll? yll?pit?? pient? herraskaisuuden tuntua kotioloissakin. H?nell? oli miehens? j?lkeen pieni el?ke ja hiukan omaisuutta, ja ompeleminen tuotti kaiken elannon. Lis?ansionaan h?n viel? leipoi kaikenlaista nisua my?t?v?ksi, kun oli palveluksessa oppinut tekem??n piparkakkujakin.

Sep?n uusi naapuri tuli pian kyl?n naismaailman parhaaksi tueksi kaikkein mieluisimmissa asioissa, ja h?nen tupansa somuus ja erinomainen siisteys oli esikuvana, jota koetettiin j?ljitell?.

Kun Henriika lauantaina lasten kanssa l?hti kirkkomatkalle jalkaisin, tuli pitkin tien vartta tunnetuksi, ett? Tupalan Henriika oli asettunut entiseen kotiinsa Lehviin neulojaksi. H?nt? pyydettiin poikkeamaan entisten tuttavien luo, mutta lapsia h?n kehoitti sillaikaa jatkamaan matkaansa hiljalleen.

Uuras oli t?st? kehoituksesta ylpe?, sill? nyt h?n saisi n?ytt?? yksin osaavansa perille.

-- ?iti sanoi, ett? pit?? aina pysy? valtatiell?, Vain kahdessa paikassa poiketaan oikealle ja kummassakin tienhaarassa on viitta. Mik? konsti se nyt on! -- puhui h?n luottavaisena.

Kyl? oli pian sivuutettu. Vainiot vaihtuivat v?hitellen metsiksi ja niityntapaisiksi aukeiksi. M?et nousivat paikoin jyrkkin? ja soraisina, ja sankka kuusimets? kahden puolen laskeutui johonkin suoper?iseen notkelmaan, kunnes muutamien kilometrien p??st? tuli uusi kyl? vastaan.

Lapset olivat riisuneet kirkkokeng?t jalastaan ja astuivat paljain jaloin uutterasti eteenp?in, sill? he tahtoivat enn?tt?? katselemaan Kotkan kartanon porttia, ennenkuin ?iti saavuttaisi.

-- On siell? kaupungissa monta suurta porttia, -- sanoi Anja.

-- Mimmoista porttia? -- tokaisi Uuras ep?ilev?n?.

-- On patsaita ja rakennuksiakin portin ymp?rill?.

Uuras ei voinut muodostaa itselleen kuvaa sellaisista porteista.

-- Vai on, -- sanoi h?n huoaten.

-- Niin, ja siell? on sellainenkin talo, jossa on valaskalan luuranko! -- sanoi Anja varmana siit?, ett? kerrankin Uuras saisi ihmetell?.

-- Narraat.

-- On se, sit? sanotaan museoksi, ja min? k?vin sit? is?n kanssa katsomassa.

-- Oliko se niin suuri kuin minun kotini? -- kysyi Uuras levitt?en silmi??n.

-- Sek? museo?

-- Niin.

-- H?i, suurempi. Se on kivimuuri, ja siin? on paljon, paljon huoneita ja kaikenlaisia el?imi?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet