Read Ebook: Kaspar Zinglerin sydän by Sick Ingeborg Maria

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1374 lines and 55189 words, and 28 pages

KASPAR ZINGLERIN SYD?N

Kirj.

Ingeborg Maria Sick

Suomennos.

WSOY, Porvoo, 1915.

Tyroolin maa.

"Tyroolin uljas kotka, miks oot niin punainen? -- Punaisna hehkuu p?iv?, punaisna virtaa viini ja hurme vainolaisen -- siks olen punainen."

Kaukana etel?ss? p?in, laakean, lainehtivan tasangon reunalla, lep?? suuria sinert?vi?, kultareunaisia pilvi?.

Siell? kohoaa Tyroolin maa.

Tyroolin maa ... Sen vuoret ovat korkeat valkoisine, lumenpeitt?mine, ylpeine huippuineen. Kun aurinko laskee mailleen, pit?v?t valkoiset vuorenhuiput sen viimeisi? liekehtivi? s?teit? vankeinaan, kunnes ne itse muuttuvat hehkuvan punaisiksi.

Kaukana alhaalla leveiss?, vihreiss? laaksoissa, miss? virrat juoksevat, kypsyy suuria, raskaita ryp?leit? -- varjossa tummansinisin?, auringonpaisteessa punaisina, ik??nkuin n?iden kuulaitten kuorien alla olisi tulta tai verta. Ja matalien, vaikeitten talojen pihamailla viikuna- tai kastanjapuun alla tarjoillaan vieraalle punaista viini? ja leip??.

Vihollisverest? ei n?e j?lke?k??n -- maassa on syv? rauha -- mutta monessa paikoin muistutetaan mieleen, miten verta virtasi ja kuinka maan omat lapset uhrasivat itsens?. Muistan ison haudan pienell? ?tzthalilaisella kirkkomaalla; haudan vanhaan kiveen oli piirretty: "Anno 1799 kuolimme me k?yh?t sotilaat Tyroolin puolesta ja olemme t?h?n haudatut."

Kuulen Inn-virran kohisevan jyrkkien kallio?yr?ittens? v?liss? Pontlatzerin sillan alla, jossa Tyroolin kotka niin lujasti iski ter?v?t kyntens? rynt??vien vihollisten parveen, ett? kaikki saivat surmansa.

N?en luostaritornin kalliolla ja punaisen merkin sill? kohdalla muuria, mist? nunna mieluummin heitt?ytyi syvyyteen kuin antautui ranskalaisten sotilaitten k?siin...

Mutta punaisemmastakin verest? muistutetaan Tyroolin maassa. Pitkin kaikkia laakson teit? -- miss? marmorisirpaleet hohtavat ja postivaunut matavat eteenp?in -- viinik?ynn?sten loppumattomien rivien v?liss?, vuoren jyrkimm?nkin polun reunalla -- kaikkialla on isoja ristej?. Ja ristiinnaulitun k?sist? ja jaloista, mutta eniten kyljen haavasta tihkuu veripisaroita ristin puille -- l?htien punaisimmasta syd?mest?, mik? on sykkinyt t?ss? maailmassa.

T?h?n pyh??n, punaiseen syd?meen on Tyroolin maa vihkiytynyt horjumattoman uskollisena -- jota uskollisuutta asukkaat itse sanovat "Tyroolin tavaksi." Siit? laulavat he laulussa, joka on heille rakkain. Kes?kuussa, jolloin vietet??n juhlaa pyh?n syd?men kunniaksi, ovat kaikki vuorien rinteet hehkuvan punaisina puhjenneista alppiruusuista, joita poimitaan alttarien koristuksiksi.

Merkillinen vetovoima on punakotkaisen vaakunakilven maalla! Sit? t?ytyy rakastaa samansuuntaisella rakkaudella, jolla rakastaa omaa maatansa.

Tyroolin maassa on kaunista... K?vely poikki alppiniittyjen kes?p?iv?n? on jo juhla. Alppiniityt kes?aikoina, ne ovat kuin p?iv?npaistetta -- p?iv?npaistetta l?htee vihre?st? maasta, kaiken v?risi? v?lkkeit? ja s?teit?.

Loistavan keltaista, tulipunaista, liekehtiv?n sinist?!

Vaalean kullanhohtavia kev?tkukkia, kulleroita, orvokkeja... Korkeita tulililjoja, jotka kuin liekehtiv?t, vaniljak?mmekk?it? l?mpimine purppuralehtineen, v?h?isen vaaleampia neilikoita, kalpean punertavia kev?tesikkoja... Sametinsinisi? gentianoja, isoja, tummia lemmenkukkia, sinikelloja, joiden v?ri on syv? kuin orvokin, akileijoja... Ja n?itten v?liss? pitki? valkeita rivej? -- satakaunoja, valkoisia kellokukkia.

Niityn loistavan v?ririkkauden poikki juoksee kapea vesi, joka on kimmelt?v?n kirkas, j??t?v?n kylm? -- vet?en per?ss??n joukon nuokkuvia kukkia, jotka ovat kuin lasipinnan alla kirkkaan veden virratessa.

Vuorien rinteill? humisevat mets?t, joissa kasvaa tummia, j?ykki? kuusia ja korkeita pet?ji? kuparinkiilt?vine runkoineen, pitk?? mustaa partaa oksissaan ja sy?t?v?t siemenet k?vyiss??n. Mets?n pehme?ss? maassakin kasvaa kukkasia -- niityn loistavan rikkauden leppe?mpi jatko: vahan-kuulakoita talvikkeja, v?risevi?, hienoja vanamoita, kalpeansinisi?, k?ynn?st?vi? el?m?nlankoja. Tuoksu lep?? siell? paikoillaan, v?rehtien mets?n syvyyksiss? kuin pyh? suitsutus kirkon holveissa...

Tyrooli on hurskas maa. Siell? loistavat monien pienten kappelien valot laaksoista ja vuorilta. Kellot soivat pitkin p?iv?? -- soittavat kirkkoon varhain ja my?h??n. Ja et?isimmist?kin pienist? vuorimajoista tulevat kirkkomiehet joka pyh?aamu laaksoon -- l?htev?t kotoa ensim?isen kelme?n aamunsarastuksen koittaessa saapuakseen ajoissa kyl?kirkon p?iv?jumalanpalvelukseen. Talojen valkoisilla seinill? taistelee pyh? Yrj?n? lohik??rmett? vastaan, tai leikkaa pyh? Martti leve?n ratsukaapunsa kahtia kietoakseen puoliskon alastoman kerj?l?isen ymp?rille, ja vuoren rinteen metsien pimeimmiss?kin syvyyksiss?, miss? on niin eksytt?v?n autiota, niin ahdasta, ett? tuntee tuskan siell? olevan v?ijyksiss?, riippuu pyh? kuva, joka tahtoo jakaa yksin?isyyden kanssamme ja muuttaa sen turvalliseksi. Tai my?skin on johonkin korkeaan m?nnynrunkoon kirjoitettu: "On hyv? muistaa vainajiaan. On hyv? rukoilla vainajien puolesta", -- jotta v?ristys, joka syntyy vastoin tahtoamme kulkiessamme pime?n mets?n l?pi, voisi muuttua rukoukseksi niiden puolesta, jotka ovat kulkeneet suuren varjojen laakson l?pi. -- --

Ihmiset, jotka asuvat Tyroolin maassa, ovat sitke?t? ja neuvokasta sukua, hiukan hitaita liikkeilt??n, ajatuksiltaan terveit?; heid?n syd?mens? on oikealla paikalla, ja verens? on punaista -- vaikkakin se ehk? virtaa jossain m??rin raskaasti ja vitkallisesti. Heiss? ei ole kotkan lentoa -- vaakunansa kotkasta huolimatta; juuret ovat syv?ll? maassa, syv?ll? kotimullassa, mutta niiss? piilee voimakkaita, hiljaisia yl?sp?in kasvamisen mahdollisuuksia.

Tyroolin maa esiintyy ensin taivaan kaltaisena -- suurina kultareunaisina pilvin? taivaanrannalla...

Kaspar Zinglerin syd?n.

Kun Kaspar Zinglerin piti naida, sanoivat kaikki tyt?t Kortschissa, ett? niin hitaan ja laiskan ja tunteettoman miehen otti vain se, joka ei voinut ket??n muuta saada.

Kaspar oli monta vuotta asunut yhdess? sisarensa Annan kanssa, ja niin oli h?nen mielest??n parasta -- sill? h?n oli nyt kerran siihen tottunut. Mutta er??n? iltana h?mm?stytti Anna h?nt? sanomalla: "Kuulehan, Kaspar -- huomennahan hautaa Hans serkku vaimonsa ja j?? ihan avuttomaksi kahden ison poikansa kanssa. H?n ei voi uudestaan naida ennenkuin vuosi ja p?iv? on kulunut -- mutta sin? voit sen tehd? vaikkapa jo huomenna, jos tahdot. Olen ajatellut ett? minun on nyt parasta muuttaa h?nen luoksensa."

Kaspar istui vaiti jonkun aikaa ja mietti h?nen sanojaan. T?m? oli tullut niin odottamatta! Sitten aukaisi h?n suunsa vakavasti kielt??kseen, sill? h?n ei todellakaan aikonut naida.

Mutta silloin juolahti h?nen mieleens?, ett? Anna ehk? mielest??n piti t?t? tilaisuutena, jonka ei pit?nyt antaa luisua k?sist??n.

H?n oli luullut, ett? Anna jo aikoja sitten oli j?tt?nyt sellaiset tuumat; mutta kun nainen kerran saa p??h?ns? hankkia itselleen miehen, ei mik??n voi h?nt? siit? est??. Ja voisihan todellakin ajatella niin k?yv?n, ett? Hans-serkku tarttuisi satimeen ja ottaisi h?net -- huolimatta kirpeist? sanoista, joita saattoi singahtaa h?nen jossain m??rin hampaattomasta suustaan -- kun h?n kerran ehti tottua pit?m??n h?nt? talossaan.

H?n sanoi siis vain: "Niinp? kyll?, Anna -- mutta kenenk?s min? sitten naisin?"

"Naapurin Bethin tietysti! H?n on n?hnyt joka p?iv? miten min? t??ll? hypp??n ulos ja sis?lle sinun vuoksesi. H?n tiet?? millaista sinulla tulee olla. Kaikki voi k?yd? melkein yht? hyvin, kuin jos min? viel? olisin t??ll?. Ja h?n tahtoo mielell??n pois kotoaan. H?nell?h?n ei ole niink??n hyv? olo is?puolensa luona."

Hautajaisten j?lkeisen? p?iv?n? Anna puhui Hans-serkulle muutostaan h?nen luokseen. Senj?lkeen pist?ytyi h?n naapurissa -- ja lyhyen ajan kuluttua l?hti Kaspar papin luokse puhuakseen h?ist?.

Jokap?iv?inen el?m? ei yht??n muuttunut siit?, ett? Anna muutti pois ja Bethi tuli h?nen sijaansa. H?n ei ollut kaunis, hiukan litte?rintainen ja py?re?selk?inen ja oli sivuuttanut ensim?isen nuoruutensa -- mutta sen oli Kasparkin sivuuttanut -- ja niin ei h?ness? ollut yht??n niit? hullutuksia, joihin mies pian v?syy.

Kasparin talo oli siisti ja valkoinen, sen katto oli uusi, ja pyh?n Antoniuksen kuva oli maalattu oven yl?puolelle. H?n omisti kaksi isoa keltaisenharmaata h?rk??, joiden vertaisia ei ollut miss??n h?nen tuntemassaan kyl?ss?, kolme lehm??, kaksi porsasta, kaksi vuohta ja monta kanaa. H?nen palveluksessaan oli renkipoika, joka oli apuna lehmi? lypsett?ess? ja ulkot?iss? -- mutta Anna oli jaksanut hoitaa talouden ilman piikaa, ja samoin piti Bethinkin jaksaa. Bethin oli joka tapauksessa k?ynyt hyvin, tuumi kyl?n vanhempi v?ki -- ja ennenkaikkia Kaspar itse.

Kaikki k?vi nyt hyvin noin puolentoista vuoden ajan. Mutta silloin sattui ik?v? h?iri?, eik? kukaan voi ihmetell?, ett? Kaspar tuli v?h?n nyre?ksi. Bethi istuskeli voihkien eik? voinut k?yd? ty?h?n k?siksi niinkuin ennen ja valitti pienint?kin toimitellessaan.

Ja itse h?n odotteli taloonsa pient? piim?suuta, joka h?iritsi rauhaa sek? ?in ett? p?ivin. -- Ja vihdoin piti kiireimm?n kaupalla l?hte? Schlandersiin hakemaan k?til?? mit? sopimattomimpina aikoina -- kerran ja kaksikin -- ilman ett? siit? mit??n syntyi.

Niinp? ei kukaan voi moittia Kasparia siit?, ett? h?n kolmannella kerralla otti asian rauhallisemmin, kun Bethi sanoi sen nyt tapahtuvan.

Eih?n ollut yht??n syyt? juosta itse??n heng?styksiin -- ajatteli h?n kulkiessaan tiet? eteenp?in. Jos piippu sammuu, on kyll? aikaa sit? uudelleen sytytell?, ja Hans-serkun kanssa, joka tuli tuolta niityn poikki, ehtii kyll? puhua j?rkev?n sanan h?rkien vuokraamisesta nyt syksyksi, -- niinp? h?n pys?htyy ja tekee h?nen kanssaan valmiin sopimuksen. -- --

Kun Kaspar sitten vihdoinkin saapui takaisin k?til? Liselin kanssa, n?kiv?t he surkean n?yn: Bethi makasi puoleksi tajuttomana penkill? -- lapsi oli syntynyt ja pudonnut lattialle.

Kasparilla oli tapana saapuessaan ty?st??n p?iv?lliselle joka suupalan lomassa vilkaista kehtoa kohti, jossa pikkuinen makasi -- enimm?kseen liikkumattomana, p??st?m?tt? ??nt?k??n, ik??nkuin alituisessa horroksessa. Kun ateria sitten oli p??ttynyt, asettui h?n kehdon eteen heilutellen suurta hopeakelloaan edestakaisin auringonpaisteessa. Yleens? n?ytti silt? kuin se ei olisi huvittanut lasta, kuin lapsi ei edes olisi huomannut sit?; mutta kun se joskus r?pytteli sinisi? silmi??n ja hymy valaisi sen pikkuruisia kasvoja, sanoi h?n heti: "Katsoppas, miten se voi hymyill?! Miten siit? on hauskaa leikki? is?n kanssa!"

Mutta aamuisin ja iltasin, kun lasta hoidettiin, piti h?n huolta siit?, ett? oli ulkona huoneesta. Sill? joka kerta kun siihen k?ytiin k?siksi, huusi pienokainen surkeasti ja hillitt?m?sti.

"H?n ei pid? siit?, ett? h?nt? riisutaan ja pest??n", sanoi h?n. "Tuommoisilla pikkuisillakin on jo oikkunsa."

"Niinp? niill? on", sanoi Bethi, joka oli niin tottunut lapsen kirkumiseen, ett? sit? tuskin huomasikaan. --

"Jos t?t? menoa jatkuu, niin h?n kasvaa ulos kehdostaan, ennenkuin tulee vuodenkaan vanhaksi. Tuommoinen iso, reipas tytt?!" Niin sanoi Kaspar joka kerta kun h?n n?ytti pienokaistaan jollekin. Sill? h?n tiesi, ett? kaikki heti ajattelivat miten pienen tilan se otti patjojen v?liss?, ja miten n?ytti silt? kuin ei se olisi yht??n kasvanut, vaikka kuukausi kuukaudelta kului.

Er??n? p?iv?n? sanoi Bethi: "H?nen laitansa taitaa sittenkin olla pahoin. Sill? on varmaan jotakin vikaa sel?ss?."

Kaspar nousi ?kki? tuoliltaan -- vihaisena ja puna kasvoilla. "Miksi et ole siit? puhunut jo aikoja sitten? Ja kuitenkin olet muka ?iti. Sinunhan pit?isi tiet??, vaivaako lastasi jokin vai eik?!"

"Kunpa olisin voinut est?? lasta putoamasta lattialle silloin! Sill? kyll? se siit? on johtunut."

"Sekin viel?!" Kaspar kiivastui huomatessaan ett? h?n voisi moittia Bethi? muustakin.

"Mutta eip? ole niin helppoa, kun on ihan suunniltaan tuskista eik? ole ennest??n kokemusta niiss? asioissa."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet