Read Ebook: Jean Jacques Rousseau ja hänen filosofiansa by H Ffding Harald Relander Oskar Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 100 lines and 23317 words, and 2 pages

Kun ulkonaiset suhteet muihin p??sev?t vaikuttamaan, ja siihenh?n yhteiskunnallinen el?m? vie, -- niin syntyy erimuotoista itserakkautta: omistamishalu, hallitsemishalu, kostonhimo, turhamaisuus, kateus. Ne edellytt?v?t kaikki vertaamista muihin. T?h?n kuuluu my?s tyytym?tt?myys. Rakkaus itseemme on tyydytetty, kun meid?n todelliset tarpeemme ovat tyydytetyt; mutta itserakkaus ei koskaan ole tyytyv?inen eik? voi tullakaan siksi, koska se ei ainoastaan vaadi meille itsellemme etusijaa muiden ohella, vaan my?s, ett? muut pit?isiv?t meit? itse??n parempina, mik? on mahdotonta. Hyv?ksi ihmisen tekee tarpeiden v?hyys sek? se, ettei h?n vertaa itse??n ja muita: pahaksi taas tulee ihminen, jos h?nell? on paljon tarpeita ja jos h?n panee paljon arvoa toisten mielipiteille. Ja sama, mik? tekee meid?t vapaiksi tai riippuvaisiksi. Tosi vapaus on siin?, ett? voimat ja halut seuraavat toisiaan. Me tulemme ep?vapaiksi, kun meid?n tarpeemme lis??ntyv?t voimiamme suuremmiksi, jott'emme me voi, mit? tahdomme. Silloin tulemme me muista riippuviksi ja el?mme haaveiluissa ja sokaistuina, .

Siirtyminen absoluutista, itseens? perustavasta olemuksesta suhtautuvaan, ep?vapaaseen -- luonnosta sivistykseen, -- amour de soi'sta amour propre'en tapahtuu Rousseaun mukaan jonkunlaisen syntiinlankeemuksen kautta. Se on osaksi psykolooginen tapahtuma, osaksi yhteiskunnallinen, joka saa t?m?n lankeemuksen aikaan ja s??nn?llisesti est?? sopusointuista olemista s?ilym?st?.

Mit? vertaamiskykyyn tulee, on Rousseaun k?sitys kuvaava esimerkki, kuinka eri ominaisuudet h?ness? johtavat h?net ristiriitaisuuksiin. H?nen, kuvauksessaan "luonnontilasta" on vertaamiskyky kuin k??rme paratiisissa. Meneep? h?n niin pitk?lle, ett? h?n kiitt?? "luonnonihmist?" siit?, ettei se ajattele. "Jos luonto on m??r?nnyt meid?t terveiksi", sanotaan Disc. sur l'in?g. teoksessa, "niin uskallan min? melkein v?itt??, ett? mietiskelyn tila on ristiriidassa luonnon tilan kanssa ja ett? ajatteleva ihminen on turmeltunut el?in." Mutta Emiless?, jossa h?n vastustaa materialismia, k?ytet??n juuri vertaamiskyky? todistuksena. Jo arvostelussa Helv?tiuksen kirjasta de l'Esprit, ennen Emile?, tekee Rousseau tarkan erotuksen aistimuksen, se on esineiden havaitsemisen ja arvostelun, se on suhteiden k?sitt?misen, v?lill?. Emiless? erottaa h?n samalla tavalla toisistaan passiivisesti vastaanotetun aistimuksen, "absoluuttisen maalauksen, aistimilla k?sitett?v?st? ilmi?st?", ja aatteen, "mielikuvan, ilmi?st?, joka tulee m??r?tyksi t?m?n suhteen kautta toisiin esineisiin". Mielikuvia muodostetaan siis vertaamalla ja ne edellytt?v?t aktiivisuutta, jota Rousseau merkitsee sanoilla attention, m?ditation, raison ja r?flexion, ja jonka kautta aistimuksia yhdistet??n, verrataan ja j?rjestet??n. Aistillinen j?rki muodostaa mielikuvia aistimuksista; henkinen j?rki taas muodostaa yhdistettyj? mielikuvia yksinkertaisista. Pelk?n aistimuksen saattaa Rousseaun mielest? selitt?? materian vaikutukseksi, vertaamiskyvyn taas arvelee h?n viittaavan puhtaasti henkiseen substansiin, ja t?lle pohjalle rakentaa h?n liittyen Kartesiuksen oppiin, ett? sielu ja ruumis ovat kaksi eri substansia. H?nen spiritualisminsa joutuu t?ss? riitaan h?nen innostuksensa kanssa alkuper?iseen. Ristiriita on todellisuudessa syvemm?ll?: sill? se, mik? teki luonnonel?m?n Rousseaulle niin arvokkaaksi, oli juuri mielikuvituksen ja mietiskelyn h?iritsem?t?n lento, jota luonnon yksin?isyys suosi. Mutta niinp? Rousseau oli niin? hetkin?, jolloin h?n enimmin antautui luonnonnautinnon valtaan, "turmeltunut el?in."

T?ll? ristiriidalla on merkityksens? my?s tunteen psykologiassa. -- Rousseau on t?ss? vaikuttanut ratkaisevasti. Vaikka h?nell? onkin Spinoza, Shaftesbury, Hutcheson ja Hume edelt?jin?, niin on h?nen ansionsa, ett? tunne on tunnustettu itsen?iseksi ja ominaiseksi puoleksi henkist? el?m??. H?n se ensiksi sanoo, ett? mieleinen ja vastenmielinen tunne vaikuttavat ennen j?rke?. Tunne on sen vuoksi luonnollisempi kuin j?rki. Se se my?s antaa meille meid?n varsinaisen arvomme: me olemme valistukseltamme pieni?, mutta tunteiltamme suuria! Tunne on v?litt?m?ss? muodossaan, olintunteena, riippumaton j?rjen kehityksest?, ja juuri t?m? v?lit?n tunne on, niinkuin olemme n?hneet, hyvin t?rke? Rousseaulle. Tunne muuttuu hitaammin kuin mielteet ja mielipiteet, vaikka n?m? ajan pitk??n vaikuttaisivat siihen takaisinp?inkin. Suoranaisesti saattaa tunteen tunkea pois ainoastaan toinen tunne! -- mill? lauseella on suuri merkitys Rousseaun pedagogiikassa. Vihdoin osoittautuu tunteen itsen?isyys j?rjen suhteen siin?kin, ett? se ajoittain saattaa kohota kiihkoon, jossa ei en?? synny selvi? mietteit?, jossa ei ole halua eik? kyky? ajattelemiseen, jossa koko meid?n olentomme ik??nkuin tulvii ??rett?myyteen. N?itten v?itteiden ja selitysten kautta on Rousseau siirt?nyt henkisen el?m?n p??painon "j?rjest?", josta se niin kauvan luultiin l?ydett?v?n, tunteeseen. Selv?sti k?y n?kyviin, ett? h?n ei suinkaan j?t? huomaamatta ajatustoiminnan suurta merkityst? tunne-el?m?n kehityksess?. Mutta juuri sen kautta on h?n ylist?ess??n "luonnontilaa" puhtaaksi alkuper?iseksi tilaksi, ristiriidassa my?hemm?n, kehittyneemm?n k?sityskantansa kanssa. "Villiss?" h?n ihailee juuri suruttomuutta. Mit? Rousseau itse haki luonnosta, oli paljoa korkeampaa, kuin villille saattoi kuvastaa, "jonka mielikuvitus ei mit??n kuvittele, ja jonka syd?n ei mit??n vaadi!" Teos erilaisuuden alkuper?st? on t?ss?, niinkuin monessa muussa kohdin, ristiriidassa my?hempien teoksien kanssa, ne kehitt?v?t sit? eteenp?in ja my?s suorastaan oikaisevat sit?.

Tunne johtuu Rousseaun mukaan halusta, ja se merkitys, jonka h?n antaa tunteelle, saattaa h?net panemaan arvoa vaistolle, v?litt?m?lle halulle, jota valistusfilosofia oli taipuvainen pit?m??n ala-arvoisena. Rousseau ei otaksu ainoastaan alkuper?isi? vaistoja. Ei yksist??n amour de soi ole vaisto, mutta my?s omatunto ja nero ovat vaistoja ja ovat selv?sti vastakohtaisia j?rjelle. --

Rousseau siis v?itt??, ett? mielikuvitus ja mietiskely h?vitt?v?t el?m?n rauhan ja sopusoinnun, saattavat halun ja voiman ep?suhteisiksi, riist?v?t meilt? meid?n voimaamme. J?rjen valistus tulee v?litt?m?n ymm?rt?misen, tunteen vaiston ja neron sijaan, ja mielikuvituksen mahdollisuudet riist?v?t meilt? lujan el?m?n pohjan.

Sek? psykoloogista ett? sosiaalista tiet? siis Rousseaun mielest? tapahtuu ihmisluonnon hajoittaminen ja heikontaminen. Miss? h?n k?ytt?? voimakkaampia sanoja, tuntuu h?n valitsevan "luonnon" ja "sivistyksen" v?lill?. Niin h?n esimerkiksi teoksessaan Disc. sur l'in?g. selitt?? t?ydellisyyden, edistyksen olevan kaiken pahan l?hteen ja arvelee, ett? ilman t?ytyy v?ltt?m?tt? turmeltua, kun monta ihmist? asuu yhdess?. Mutta niinkuin aikaisemmin olemme n?hneet, teki h?n heti my?nnytyksi?. H?n ei tahtonut menn? taap?in ja my?nsi sivistyksen sopivaksi keinoksi viel? pahempien v?ltt?miseksi. H?n vain vaati, ett? sivistyst? ei saisi jouduttaa. Vasta my?hemmin, p??teoksissaan, johtuu h?n k?sitt?m??n mahdollisiksi sis?isen, luonnollisen kehityksen, hyv?n sivistyksen. Luontoa saattaa olla sek? "sivistystilassa" ett? "luonnontilassa". Emiless? esimerkiksi sanotaan: "Tultuamme riippuvaisiksi , tulee kaikki arvokkaaksi meille, ja meid?n tiedonhalumme lis??ntyy v?ltt?m?tt? meid?n tarpeidemme karttuessa... Sanotaan minun t?ss? erkanevan luonnosta. Min? en sit? usko. Luonto valitsee ja j?rjest?? aseensa tarpeen mukaan eik? mielikuvituksen mukaan. Mutta tarpeet muuttuvat ihmisten tilan mukaan. On suuri erotus luonnollisen ihmisen v?lill?, joka el?? luonnon tilassa, ja luonnollisen ihmisen v?lill?, joka el?? sosiaalisessa tilassa." Erotetaan toisistaan, "mik? on luonnollista luonnontilassa, ja mik? luonnollista yhteiskunnallisessa tilassa". . Rousseau on t?ss? p??ssyt selv??n k?sitykseen , ett? luonnonk?site on yht? suhteellinen kuin sivistysk?site. Kun sivistys todella, vastaa m??r?ttyihin el?m?nehtoihin, saattaa se tarjona olevia mahdollisuuksia siten kehittym??n, ettei el?m?n yhteinen voima siit? k?rsi, ja silloin se on luonnollinen. V?itt?m?ll?, ett? tosi sivistyksen tulee vastata kutakin el?m?nastetta, ja siit? tekem?ll? sen johtop??t?ksen, ettei voi olla mit??n ehdotonta yleist? sivistyst?, ei siis my?sk??n, muun muassa yleist? taidetta tai kaikkialla k?ytett?v?? hallitusmuotoa tai kasvatustapaa, oli h?n samalla my?s my?nt?nyt, ettei ollut aina paikkaansa pit?v?? "luontoa". H?n ei siis oikeastaan en?? voinut vedota "luontoon" yleens?. Helposti on ymm?rrett?v?, ett? t?m? johtop??t?s oli Rousseaulle vaikein my?nt??.

T?m?n kautta on my?s periaatteessa vastakohta absoluutin ja suhteellisen v?lill? poistettu, ja dualistisen ajatusmuodon asemesta olisi Rousseaulla, jollei h?nen ajatusty?ns? olisi t?h?n kohtaan pys?htynyt, voinut tulla toinen muoto, joka olisi muistuttanut nykyist? kehitysoppia. Rousseaun suuri rakkaus passiiviseen, uneksivaan tilaan, idylliin, ja h?nen ep?luottamuksensa ihmisten tahalliseen vaikutukseen sai aikaan, ett? h?n mieluimmin n?ki kehityksen edistyv?n pienin askelin. "Hyv?n sivistyksen" teht?v? on h?nen mielest??n juuri hidastuttaminen -- ett? voimat kaikin puolin saattaisivat kehitty? suurimpaan mahdolliseen m??r??ns?.

N?ytt?ess??n, kuinka helposti sivistyskehitys tuottaa jakaantumista, ep?sointua ja riippuvaisuutta, on Rousseau, joka alkoi selv?n? sivistyksen vihollisena, todellisuudessa m??ritellyt erotuksen todellisen ja v??r?n sivistyksen, v?lill? -- ja on siten tehnyt sivistykselle mahdollista suurimman palveluksen.

Ei siis syntynyt ainoastaan uusi sivistyshistoriallinen k?sityskanta, vaan my?s uusi etiikka Rousseaun k?sitelless? kysymyst?, jonka h?n tuli p??k?sitteidens? johdosta tehneeksi.

Jo ylemp?n? on n?ytetty, kuinka Rousseau siirsi uskonnollisen kysymyksen painokohdan objektiivisesta subjektiiviseen, maailmankatsomuksesta persoonallisen el?m?n kaipuuseen. Samalla on h?n raivannut tiet? vapaammalle ja ennakkoluuloista enemm?n irtautuneelle kokemukselle uskonnon todellisesta merkityksest?, kuin ennen oli mahdollista. Me olemme my?s n?hneet, kuinka uskonnollinen tunne Rousseaun mukaan kehittyi oman olemuksensa puoltamisen ja suojelemisen halusta. Korkeimmillaan ollessa on t?m? halu niin suuri, ettei se mahdu ??relliseen maailmaan. Syntyy ??ret?n kaipuu; tuntuu kun maailmaan tukehtuisi! Kaikki erotukset ja rajat putoavat pois. Tuntee olevansa yht? koko luonnon kanssa, kaiken el?v?n kanssa . Vapaassa luonnossa t?m? tunne oikeastaan saattoikin el?? Rousseaussa. Suunnattomasti iloitessaan ja ihmetelless??n el?m?? liiteli h?nen ajatuksensa seikasta seikkaan, kunnes se viimein h?ipyi suureen kokonaisuuteen, rajattomuuteen, jonka h?n tunsi kaikilta puolin ymp?r?iv?n itse??n. Jokainen k?site, jokainen mielle n?ytt?ytyi silloin riitt?m?tt?m?ksi, ja ainoastaan tunteenpurkaus saattoi tyydytt?? voimakasta tunnelmaa. Rousseaun uskonnollinen tunne oli kohotessaan korkeimmilleen sanatonta ihmettely?. H?n kertoo vanhasta vaimosta, jonka piispa tapasi tarkastusmatkalla, ja jonka koko rukous oli huokaus, Piispa sanoi: "Hyv? vaimo, rukoile aina siten; sinun rukouksesi on parempi kuin meid?n." Siten, lis?? Rousseau, on minullakin tapa rukoilla. "Min? ymm?rr?n," sanoi h?n samassa yhteydess?, "ett? kaupunkilaisissa, jotka n?kev?t ainoastaan seini?, katuja ja rikoksia, on v?h?n uskoa; mutta sit? en voi k?sitt??, ett? maalaiset, etenkin itsekseen asuvat, voivat olla uskonnotta. Eik? heid?n sielunsa sadasti p?iv?ss? haltioissaan k??nny kaikkien ihmeiden alkuunpanijan puoleen?" -- Siten on Rousseaun uskonnollisuus yhteydess? h?nen luonnontunteensa kanssa, ja h?nen taistelunsa uskonnon puolesta on osa siit? taistelusta, jota h?n k?y maael?m?n puolesta kaupunginel?m?? vastaan. Muutamassa katkelmassa h?n sanoo, ett? ajatus Jumalasta varmaan her?si "ensimm?isess? ihmisess?" kauniina kes?iltana auringon laskettua.

Rousseaulle on uskonto sis?llisen tunteen ja voiman ilmaus, el?m?n ja luonnon her?tt?m?n ilon ja kiitollisuuden purkaus; -- uskonnollinen tarve tahtoo kerrankin saada hengitt?? t?ysin -- jota ei voi tehd?, tuntiessaan olevansa ??rellisten esineiden ymp?r?im?n?. Uskonnollisessa tilassa katoaa suhteellisuus. -- Rousseaun kuvaus uskonnollisuudesta, ett? siin? korkeimmassa muodossa ilmenee ihmisen sis?inen ja voimakas halu el?? ja rakastaa, pit?? paikkansa kaikkien aikojen uskonnollisuuden suhteen. Voimakkaimmin ovat h?neen kyll? vaikuttaneet karteesiolaiset mystikot, ja h?n sanoo, ett? h?n yhteen aikaan nuoruuttaan oli "hurskas melkein F?nelonin tapaan". H?nen kuvauksensa muistuttaa Campanellan, Spinozan ja Joseph Butlerin aatteita, vaikka h?n n?ht?v?sti ei ole saanut vaikutuksia heilt?. My?hemmin tavataan Schleiermacherin puheissa uskonnosta ja "Faustin" uskontunnustuksessa samantapaisia aatteita. Loppupuolella ik??ns? on Goethe kuvannut samanlaista tunnelmaa, kuin mik? Rousseaulla oli korkein uskonto.

Uskonnollinen tunne ollessaan korkeimmillaan on tiedon vastakohta; ei mik??n mielikuva eik? mik??n k?site voi ilmaista sen esinett?. "Kuinka", kysyy Julie, "saattaisi n?hd? tai kuvailla suurta ??ret?nt? olentoa? Kun min? tahdon l?hesty? sit?, en min? tied?, miss? min? olen, min? en voi k?sitt?? mit??n suhdetta sen ja minun v?lill?ni enk? tied?, miten min? siihen p??sisin; min? en en?? n?e enk? kuule mit??n, vaan olen jonkinlaisessa tyhjyydentilassa." "Mutta kuinka min? voisinkaan ajatella ja k?sitt?? hetken?, jolloin kaikki minun kykyni ovat lakanneet toimimasta!" Ja savoijalainen maapappi puhuu samaan tapaan: "Min? huomaan Jumalan kaikkialla h?nen teoissaan, tunnen h?net itsess?ni; n?en h?net ymp?rill?ni; mutta niinpian kuin min? tahdon katsella h?nt? h?ness? itsess??n, tahdon etsi?, miss? h?n on, mit? h?n on, niin luistaa se k?sist?ni, minun henkeni joutuu suunniltaan eik? en?? tied? mit??n." "Arvokkain j?rjen k?ytt?minen on itsens? tekeminen tyhj?ksi Jumalan edess?, ja minun henkeni hurmaantuu, heikkouteni saattaa minut suunniltani, kun min? tunnen h?nen suuruutensa valtaavan minut."

Vaikka Rousseau siten arvelee voivansa osoittaa, ett? j?rjen oikea k?ytt?minen on tueksi uskonnollisen tunteen vaatimukselle, niin huomataan tarkemmin tutkien ratkaiseva erotus niitten tulosten v?lill?, joihin tulee kulkemalla j?rjen tiet?. Tunne tekee korkeimmillaan ollessa esineens? ainoaksi ja kaikeksi, ??rett?m?ksi, jossa kaikki rajat katoavat, -- mutta j?rki vie h?net dualismiin, jumalaan ja aineeseen. Kuinka saattaa Jumala pysy? ??rett?m?n? olentona, kun h?nell? on materia ulkopuolella itse??n? -- Sit? paitse tunne saattaa selitt?m??n kaikki mielikuvat ja k?sitteet riitt?m?tt?miksi ilmaisemaan jumaluutta. Mutta luonnonfilosofiassaanhan h?n l?yt?? selityksen yksinkertaiselle ja kokonaiselle persoonallisessa tahdossa, ja h?nell? on siis t?ss? k?site, jonka pit?isi ilmaista jumaluutta. T?m?n huomasi jo Parisin arkkipiispa ep?johdonmukaiseksi. Rousseau voi p??st? t?st? ep?johdonmukaisuudesta lausumalla, ett? h?n ainoastaan analogian tiet? voi muodostaa k?sitteit? jumalallisesta olennosta. Mutta siit? kysymys riippuu, eik? analogia tule niin kaukaiseksi, ett? vain sana j?? j?ljelle. Savoijalainen maapappi sanoo: "Jumala ja minun sieluni eiv?t ole samaa luontoa... Jumalalliset ominaisuudet min? otaksun niit? k?sitt?m?tt?, ja se on samaa, kuin ei mit??n otaksuisi!" Ja Julie pit?? sit? suurena halvennuksena, alentamisena "halpaan uskontoon", kun h?n kiihkoisista hetkist??n siirtyi tavalliseen dualistiseen k?sityskantaan, joka asettaa aistittavia esineit? Jumalan ja ihmisten v?liin.

T?m? ep?johdonmukaisuus on kuvaava Rousseaun uskonnolliselle kannalle. Vaikka h?n selv?sti sanoo uskontoa tunteen asiaksi, ei h?n ole luopunut vanhasta otaksumisestaan, ett? uskonnon, samalla kuin se ilmaisee meid?n k?yt?nn?llisen arvosuhteemme olemukseen, samalla tulee antaa teoreettinen selitys olemuksesta. Niin pian kuin uskonto koettaa suorittaa j?lkim?isen, joutuu se v?ltt?m?tt? vastatusten tieteen kanssa, ja ett? Rousseau v?ltt??kseen semmoista yhteent?rm?yst? palaa animismiin, alkuper?isen ihmisen filosofiaan, on sen vuoksi luonnollista. -- Kuitenkin on mainitussa ep?johdonmukaisuudessa samalla jotain, joka on enemm?n tai v?hemm?n kuvaavaa kaikelle uskonnolle ja sis?lt?? uskonnollisen kysymyksen varsinaisen k?rjen. Uskonnollinen tarve kulkee kahteen suuntaan. Osaksi se etsii antautumista ihanteelliseen ja ??rett?m??n olentoon ja lepoa siin?, tahtoo tuntea itsens? yhdeksi sen kanssa, joka on kaikki kaikessa... Osaksi se pyyt?? esikuvaa ja kumppania el?m?n taisteluun, esikuvaa ja kumppania, joka itse on kokenut taistelussa, ja jolla on vastustusta voitettavana. Ensimm?isen pyyteens? mukaan tekee uskonto esineens? ??rett?m?ksi, toisen pyyteens? mukaan tekee se sen ??relliseksi. Jokaisessa henkisess? k?sitystavassa, kenties jokaisessa el?m?nkatsomuksessa tulee t?ss? kohdassa esille ristiriitaisuus, paradoksi. --

Kun Rousseau tuntee vaatimuksen v?ltt?m?tt?m?ksi ilmaukseksi k?sitt?? "luonnollisen uskonnon", persoonallisen jumalan ja persoonallisen kuolemattomuuden otaksumisen, niin j?? h?nelt? huomaamatta, ett? t?ll?kin uskonnolla on historiansa ja traditsiooninsa, joka ulottuu kreikkalaisista filosoofeista renessansin kautta englantilaiseen deismiin. Ett? Rousseau niin helposti saattoi yhdist?? juuri n?m? k?sitteet uskonnolliseen tunteeseensa, johtui selv?sti siit?, ett? ne olivat ilmassa. Sen vuoksi h?n my?s on taipuvainen k?sitt?m??n ne liian dogmaattisesti. Itse luuli h?n niiden ilmaisevan oleellisen kaikissa korkeammissa uskonnoissa, ja kirjeess? Parisin arkkipiispalle selitt?? h?n, ett? seurassa, jossa olisi kristittyj?, juutalaisia ja muhamettilaisia voitaisiin p??st? yksimielisyyteen luonnollisen uskonnon totuuksista, -- jos vaan edelt?p?in olisi seurasta suljettu kaikkien puolueiden teoloogit!

Erottaessaan luonnollisen ja positiivisen uskonnon Rousseau -- samoinkuin Voltaire -- on ristiriidassa Diderotin ja Holbachin kanssa, jotka eiv?t t?mm?ist? eroitusta tehneet. Rousseaulle on luonnollinen uskonto tunteen v?lit?n ilmaus, etenkin laajenemisen ja antautumisen tarpeen. Positiivinen uskonto sit? vastoin asettaa auktoriteettia ja kirjoja ihmisen ja Jumalan v?lille. Kaikki positiivinen uskontohan perustuu ilmoitukseen, jonka kukin yksityinen saa v?lityksen, etenkin kirjojen kautta. Aina vaan kirjoja! huudahtaa maapappi. Vaatiikohan Jumala, ett? meid?n pit?? olla niin oppineita? Pane kaikki kirjat kiinni ja mene vapaaseen luontoon! Evankeeliumi on suurempi kuin kaikki muut kirjat, mutta se on kuitenkin kirja. -- Sit? paitse halventaa positiivinen uskonto "halvan jumalanpalveluksensa" kautta sit? ylh?ist? suhdetta Jumalaan, johon "syd?mmen jumalanpalvelus" saattaa ihmisen. Dogmaattisten v?itteittens? kautta tekee se ihmiset suurituloisiksi ja riitaisiksi. Kun se vihdoin vaatii, ett? on j?rkeen vedottava, niin on se Jumalan pilkkaamista, joka on antanut meille j?rjen, ja se on samalla ristiriitaisuutta: ilmestyksenh?n juuri pit?isi selitt?? ep?selvyydet luonnollisessa uskonnossa, sen sijaan se viekin meid?t viel? oudompiin mysterioihin! Mit? on ajateltava l??keaineesta, joka ei tuota parannusta.

Rousseau uskoo kristinoppiin ihmeist? huolimatta, jotka h?n j?tt?? sikseen selitt?m?tt?min?. Tyydytt??kseen tarvettaan saada harjoittaa syd?mmen jumalanpalvelusta yhdess? muiden kanssa, meni h?n ehtoolliselle Neufchatelissa; ja yht?pit?v?sti sen kanssa antaa h?n maapappinsa, kaikesta h?nen salaisesta kerettil?isyydest??n huolimatta, lukea messua syvimm?ll? hartaudella. H?nen mielest??n oli hallituksen vahvistettava, mit? ulkonaista jumalanpalvelusta oli toimitettava sen alueella. Kuitenkin tahtoi h?n saada vahvistetuksi, ett? luonnollisen uskonnon dogmien tulisi olla kaikkien porvarien uskontona, mik? oli kerrastaan ep?onnistunut yritys perustaa "siviili-uskonto". Sit? vastoin puhuu h?n Contrat socialissa ja kirjeiss? Usterille kovia sanoja kristinopista, jos se k?sitet??n tulevaa el?m?? tarkoittavaksi uskonnoksi, joka asettaa sielun autuuden toisessa el?m?ss? ihmisen ainoaksi tarkoitukseksi; sill? silloin se johtaa kaiken perhe-el?m?n hajoittamiseen ja kaikkien kansallisten siteitten rikkomiseen ja lamauttaa sen tarmon, jota valtioel?m? vaatii yksityiselt?. T?ll? tavalla k?sitettyn? on kristinusko valtiolle vihollinen uskonto. Kristinuskon humaanisia aineksia ja kristinuskon ihanteellista ylevyytt? pit?? Rousseau pysyv?isin?.

Politillinen vapaudettomuus ja sosiaalinen intohimo luonnollisina seurauksina luonnontilan hylk??misest?, ne olivat Discours sur l'in?galit?n mukaan silloisille oloille m??r??vi?. Rousseaun pessimismi on siin? ylimmill??n. My?hemmiss? kirjoituksissaan k?sittelee h?n kysymyst? enemm?n positiiviselta kannalta. Niinkuin olemme n?hneet, kulkee h?n abstraktsioonin kautta, mutta hyvin varovasti, ulkopuolelle olevaisia historiallisia oloja. H?n alkaa yh? enemm?n pit?? aatetta luonnontilasta ja alkuper?isest? sopimuksesta kehityksen raittiuden mittana, vaan ei historiallisten tosiasiain ilmituojana. Joka tapauksessa rajoitti h?n itse??n panemalla n?ille aatteille perustaksi monissa kohdin terveen kehityksen mahdollisuuden. Ett? h?n k?ytti mainittuja aatteita, johtuu osaksi siit?, ett? niit? keskiajasta saakka oli k?ytetty n.k. luonnonoikeudessa, osaksi siit?, ett? ne n?yttiv?t tekev?n mahdollisiksi sen selvyyden, jota h?n aikansa kanssa piti niin suuressa arvossa, ja vihdoin siit?, ett? abstraktsiooni synnytti ihanteellisuuden, jonka kautta silloisen politillisen ja sosiaalisen tilan puutteet kuvastuivat kirkkaimmassa valossa. H?n k?ytti niit? etenkin tehd?kseen "luonnon" ja yhteiskunnan vastakohdan niin selv?ksi kuin mahdollista. T?lt? kannalta katsoen on Contrat social vallankumouksellinen kirjoitus. Mutta niin vallankumouksellinen kuin Rousseau on periaatteissaan ja ihanteissaan, niin varovainen h?n on sovittaessaan niit? yksityistapauksiin -- sen perusajatuksen nojalla, ett? yhteiskuntamuodon ja sivistyksen aina tulee vastata todellisia olevia oloja. Turgot, ainoa ranskalainen valtiomies, joka ennen vallankumousta todella koetti panna parannuksia toimeen uusien aatteiden hengess?, ihaili suuresti Contrat socialia, etenkin kun siin? kansan yliherruus selitet??n riippumattomaksi. Mutta h?n arveli, ettei Rousseau ollut mennyt tarpeeksi pitk?lle, vaikka h?n olikin l?htenyt kulkemaan ainoata tiet?, joka saattoi vied? suurempaan yht?l?isyyteen, oikeuteen ja onneen.

Samoinkuin aikaisemmat luonnonoikeuden opettajat teki h?n erotuksen valtiomuodon ja hallitusmuodon v?lill?'. Valtiomuotoja on vaan yksi, koska yliherruuden aina tulee olla kansalla, joka ei koskaan kuole, mutta hallitusmuodot saattavat vaihdella. Kenen hallussa valta kulloinkin on, riippuu kansan luonteesta, kehityskannasta ja ulkonaisista olosuhteista. Suuret lains??t?j?t, niinkuin Lykurgos ja Muhamed, ovat miehi?, jotka neron kaukon?k?isyyden kautta ovat k?sitt?neet, mitk? laitokset paraiten s?ilytt?v?t ja kehitt?v?t kansan el?m??. Ne ovat kansantahdon ilmituojia. Voisi luulla, ett? demokratia Rousseaun mukaan olisi paras hallitusmuoto. Mutta h?n pit?? demokratiaa mahdottomuutena, koska koko kansa ei aina voi olla koolla. Aristokratia on paras hallitusmuoto, arvelee h?n: tietysti h?n hylk?? aristokratian, jos sill? tarkoitetaan, ett? yliherruuden tulisi olla muutamilla harvoilla. Toimeen panevan vallan tulee aina pit?? huolta siit?, ett? se on yht?pit?v? yleistahdon kanssa, jonka ilmituojan sen tulee olla, kutsumalla kaikki kansalaiset kansankokouksiin. Ainoastaan kansankokouksissa lausutuista mietteist? voidaan huomata, mihin suuntaan kansantahto kulkee. Kansa t?ss? s??t?? yliherrana lakia itselleen ollen samalla alamainen. Mutta kansankokous ?lk??n anastako itselleen toimeenpanevaa valtaa, jonka aina tulee olla harvojen k?siss?.

Ettei tulisi mit??n ep?suhtaisuutta yliherran ja toimeenpanevan vallan v?lill?, ei valtion tule olla kovin suuren, T?m? on kuvaavimpia piirteit? Rousseaun valtio-opissa, ja h?n palaa siihen yh? uudestaan. H?nen mielest??n on p?invastainen suhde valtiossa vallitsevan vapauden ja valtion suuruuden v?lill?. Mit? suurempi valtio on, sit? voimakkaamman tulee hallitusvallan olla voidakseen pit?? kokonaisuutta koossa, ja sit? useampia kiusauksia syntyy vallan v??rink?ytt?miseen. Pieness? valtiossa pidet??n kokonaisuus koossa tapain ja olojen v?litt?m?n vaikutuksen kautta, siin? ei sen vuoksi ole niin paljon tilaisuutta keskusvallan ja pakottavien lakien k?ytt?miseen. . Mutta ei ainoastaan vapaus ole suurin pieniss? valtioissa. My?s kansallistunto on siell? voimakkain, joka taas on suurimpien hyveitten l?hteen?. Kansallistunnossa juuri suorastaan el?? tuo yleistahto, joka aikojen kautta yll?pit?? kansaa. . Yleens? viihtyv?t my?t?tuntoisuus ja ihmisrakkaus paraiten rajoitetuissa yhteiskunnissa. Perhe on kuin pieni is?nmaa, ainoa luonnollinen yhteiskunta. . El?v? yhteistunto se tekee yhteiskunnan vahvaksi, ja sen vuoksi pienet valtakunnat ovat verrattain voimakkaampia kuin suuret. Kirjoituksessaan Puolan valtiomuodosta sanookin Rousseau, ett? teht?v?n? on antaa suuren valtakunnan valtiomuodolle se lujuus ja voima, jonka pienen tasavallan valtiomuoto niin helposti saa, ja h?n pit?? valtioiden suurenemista ja laajenemista t?rkeimp?n? l?hteen? ihmissuvun onnettomuuksiin. Puola on pienentyess??n vahvistuva -- ja kenties naapurit tekev?t sille sen palveluksen, ett? pienent?v?t sit?: "suurempi onnettomuus siit? tulee niille osille, jotka erotetaan, mutta etu siit? olisi kansakunnalle kokonaisuudessaan."

Politillisia teoriojaan tehdess? ajattelee Rousseau aina pieni? valtioita. Sparta, vanhin Rooma ja Geneve ovat h?nen esikuvansa. Koko kansa voi siin? pit?? valvonnan alla toimeenpanevaa valtaa, ja edustus ei siin? ole tarpeellinen. Edustus on Rousseaun mielest? ep?kohta: yliherruutta saattaa yht? v?h?n edustaa kuin riist??. Kansa luopuu tosi teossa vallastaan, kun se on valinnut edustajia, ja Englannin kansa on vapaa ainoastaan vaalin hetken?. Joka tapauksessa tulee edustajia tihe??n vaihtaa ja mieluimmin tulee heid?n olla sidottu tarkkoihin m??r?yksiin. . Kysymys suuren valtakunnan valtiomuodosta on Rousseaun mielest? lopulta mahdoton ratkaista. Ainoa keino, jonka Rousseau tuntee vapauden, ja suuruuden yhdist?miseen, niin ettei valtiota -- niin kuin h?n mieluummin tahtoisi -- tarvitse rajoittaa yhdeksi ainoaksi kaupungiksi, on useiden pienten valtioiden liittokunta. H?n viittaa t?h?n keinoon kirjoituksessaan Puolan vakiomuodosta, ja etenkin on h?n tullut ajatelleeksi t?t? miettiess??n, kuinka pienet valtiot, joita h?n piti niin suuressa arvossa, voisivat pysy? pystyss? suurten rinnalla. K?sikirjoituksen, jossa h?n l?hemmin kehitt?? t?t? ajatusta, uskoi h?n er??lle yst?v?lleen, joka my?hemmin -- vallankumouksen alkaessa -- aikoi julkaista sen, mutta j?tti sen sikseen, pel?ten, ett? "se saattaisi tuottaa vaaroja h?nen is?nmaalleen." -- K?yt?nn?ss? tuli asia my?hemmin ratkaistuksi, kun Pohjos-Amerikan Yhdysvallat perustettiin. Se kysymys, jonka ratkaisemisen mahdollisuutta sek? Rousseau ett? my?s Turgot ja Fredrik Suuri ep?iliv?t, ratkaistiin Aleksanteri Hamiltonin neron kautta.

Rousseau ei yksist??n mieluimmin kuvittele aivan pieni? valtioita, vaan kuvittelee my?s valtiota ilman ty?njakoa -- ja ilman sit? rikkautta ja ylellisyytt?, joka synnytt?? ty?njaon. Onnellisin tila on h?nen mielest??n se, mik? on luonnontilan tympeyden ja nykyaikaisen sivistyksen levottoman riehunnan v?lill?. Semmoista tilaa, jonka h?n viel? osaksi tapasi is?nmaassaan Sveitsiss?, piti h?n ihmiskunnan varsinaisena nuoruutena. Teoksessa Discours sur l'in?galit? kuvasi h?n t?m?n onnellisimman ajan paljon alkuper?isemm?ksi, kuin miksi h?n kirjeess??n Luksemburgin marechallille 20 p. Tammik. 1763 kuvaa Sveitsin kansan tilaa. -- Etenkin toivoi h?n, ettei ylikulttuuri suurista kaupungeista levi?isi pieniin, ja ett? kaupungit eiv?t yh? kasvaisi maalaisten muuton kautta. Kaikissa h?nen p??teoksissaan on kaupungin ja maaseudun suhteella suuri merkitys. H?nt? suuresti arveluttaa maaseutulaisten muutto kaupunkeihin, sill? "maaseudun v?est? se muodostaa kansakunnan!" . H?n neuvoo korsikalaisia pit?m??n niin v?h?n kaupunkia kuin mahdollista, eik? miss??n tapauksessa p??kaupunkia. Maanviljelyksen ja k?sity?n tulisi olla t?rkeimm?t elinkeinot; suurteollisuutta ja kauppaa katsoo h?n karsain silmin. Valtion tulee mieluummin koettaa rajoittaa tarpeitaan kuin lis?t? tulojaan, ja ty?njako on rajoitettava v?himp??n mahdolliseen, koska se tuottaa ep?vapautta. -- T?ll? kohdalla on Rousseau jyrkimm?ss? ristiriidassa useiden oman aikansa filosoofien ja kansantalouden tutkijain kanssa , jotka -- kukin omalla tavallaan -- sanovat v?ltt?m?tt?m?ksi tarpeiden lis??ntymist?, koska sen kautta syntyy vaikuttimia moninaisempaan ja yltyv??n toimintaan.

Rousseauta on usein pidetty nykyisen sosialismin edell?k?vij?n?. Oikeutetuksi sen tekee se tapa, jolla h?n k?sittelee sivistyskysymyst?. H?n puhuu useiden puolesta harvoja vastaan, ja h?n n?ytt?? mit? varjopuolia on optimististen kansantalouden tutkijain sokeasti ihailemassa ty?njaossa. H?n vasta on selv?sti osoittanut, ett? on olemassa sosiaalinen kysymys. Sit? vastoin ei h?n ole sosialisti siin? merkityksess?, ett? h?n tahtoisi saada yksityisomaisuuden poistetuksi olemasta tuotannon v?likappale. Muuan kohta Discours sur l'in?galit?ssa, jossa on l?ydetty sosialismia, kulkee todellisuudessa p?invastaiseen suuntaan. "Ensimm?inen", sanotaan siin?, "joka aitasi palan maata, ja uskalsi sanoa: t?m? on minun! -- ja tapasi ihmisi?, jotka olivat niin yksinkertaisia, ett? he uskoivat h?nt?, oli yhteiskunnan ensimm?inen perustaja. Kuinka monta onnettomuutta ja kauheutta olisi ihmiskunnalta s??stynyt, jos joku olisi kiskonut paalut yl?s ja t?ytt?nyt haudat ja sanonut muille: ?lk?? kuulko t?t? petturia! Te olette hukassa, jos te unohdatte, ett? hedelm?t ovat kaikkien, mutta maa ei kenenk??n!" Juuri n?m? lauseet osoittavat, ettei Rousseau voi ajatella yhteiskuntaa yksityisomaisuudetta., H?nen ihanteensa oli yhteiskunta tasav?kisi? maanomistajia ja k?sity?l?isi?. H?n on keskiluokan profeetta, ja sosiaalinen kysymys ei h?nelle viel? ole muodostunut selv?piirteiseksi ty?v?enkysymykseksi, miksi se on tullut 19:ll? vuosisadalla. H?n valmistaa kuitenkin t?t? k??nnett? huomauttamalla sit? persoonallisuuden ja riippuvaisuuden jakoa, jonka ty?njako tuo mukanaan. Ja h?n huomauttaa erityisesti, ett? valtion velvollisuus on pienent?? erilaisuuksia niin paljon kuin mahdollista, joka voi tapahtua veroja tasaisesti jakamalla. .

Voidaan huomata her??v? pedagooginen innostus 18:n vuosisadan viimeisell? puoliskolla, ja se on luonnollisessa yhteydess? sen uudistushalun kanssa, mik? alkoi n?ytt?yty? ja jonka t?rkein ilmituoja oli Jean Jacques Rousseau. H?nen harrastuksensa lasten ja kasvatuksen suhteen on yhteydess? sen kanssa, ett? h?nen mielens? oli kiintynyt uusiin mahdollisuuksiin, alkavaan, alkuper?iseen. Voidaan kenties arvella, ett? se, joka saamaa "luontoon" palaamista, ei voi panna suurta arvoa kasvatukselle. Rousseaun kasvatusopin tarkoitusper? onkin ensi sijassa hankkia tilaa v?litt?m?lle ja ehdottomalle itsens?kehitt?miselle, turvata luonnollinen oikeus poistamalla ulkonaisia esteit? ja kaikkea, mik? sit? saattaisi turmella. Kasvatus ei saata luoda tyhj?st?, mutta ainoastaan hankkia niin hyvi? edellytyksi? kuin mahdollista sille, mik? on k?tketty lapsen alkuper?iseen luontoon. Sen vuoksi on kasvatus etusijassa negatiivinen, etenkin varhaisemmassa lapsuudessa. Ehk?isev? ja suojeleva puoli kasvatuksesta on Rousseaulle t?rkein -- samoinkuin terveydenhoito oli h?nest? t?rkein puoli l??ketieteest?. H?n on itse osoittanut, kuinka h?nen oppinsa kasvatuksen "kielteisyydest?" liittyy h?nen uskoonsa luonnon hyvyyteen. T?st? uskosta nimitt?in seuraa, ett? se pahuus tai ne virheet, jotka ihmisill? todellisuudessa on, varmaankin johtuvat ulkonaisista vaikutuksista, joiden est?misen siis tulee olla kasvatuksen varsinaisena teht?v?n?. "Negatiiviseksi", sanoo h?n, "kutsun min? kasvatusta, joka koettaa tehd? t?ydelliseksi tiet?misen v?likappaleita, ennenkuin se antaa meille itse tiet?misen, joka valmistaa j?rjellisyyteen harjoittamalla aistimia. Negatiivisella kasvatuksella ei tarkoiteta joutilaisuutta, p?invastoin. Se ei tarjoa hyveit?, mutta ehk?isee paheita: se ei opeta totuutta, mutta se suojelee harhaluuloista. Se tekee lapsen taitavaksi kaikessa, mik? saattaa ohjata sit? totuuteen, tekem?ll? sen kykenev?ksi k?sitt?m??n totuutta, ja hyvyyteen, tekem?ll? sen kykenev?ksi rakastamaan hyvyytt?." -- Voi k?sitt??, ett? juuri Emile sai aikaan voimakkaan yhteent?rm?yksen kirkon kanssa. T?m? tunsi, ett? siihen oli satutettu kaikkein arimpaan kohtaan, nimitt?in ruvettu rajoittamaan sen vaikutusvaltaa lapsiin. Luonnon hyvyys on ristiriidassa perisynnin kanssa; negatiivinen kasvatus poistaa varhaisemman uskonnollisen vaikutuksen ja jos ihmisten tulee kasvatusta ohjata, ei n?iden ihmisten pid? olla pappia. Paimenkirjassaan mainitsee arkkipiispa n?m?kin eri kohdat hyvin loukkaantuneena.

T?ss? n?hd??n analogia Rousseaun p??k?sitteiden ja erityisten kysymysten v?lill?. Uskonnollisen kysymyksen alalla vastasi uskonnollinen tunne itsens?puolustamishalua , ja uskonnollisuus on ulkonaisten, keinotekoisten olojen vaikutuksesta esiintynyt dogmina ja jumalanpalveluksena. Politillissosiaalisen kysymyksen alalla tuli toiselle puolelle kansan yleistahto, toiselle puolelle todellinen valtiomahti, nimitt?in hallituksen erikoistahto sek? kansankokouksen toimesta yhteenlasketut yksityistahdot. Pedagoogisen kysymyksen alalla vihdoin on ensi sijassa pidett?v? huolta lapsen luonnonkasvatuksesta, on ehk?ist?v? kaikkia niit? vaikuttimia ja suhteita, jotka eiv?t edist? luonnollista kehityst?. Kaikkialla n?kyy, kuinka suuresti Rousseau uskoo el?m?n alkuper?iseen virtaan, ja kuinka hell?varoin h?n sit? pitelee; me voimme kaivaa kanavia t?lle virralle, mutta ei mik??n mietiskely, ei mik??n lainlaadinta eik? mik??n opetus voi saada sit? alusta pit?en ehtym??n. Suomalainen sananlasku sanoo: Ei syv?st? kaivosta vesi puutu. Semmoinen syv? kaivo oli Rousseaun mielest? sis?inen uskonnollinen el?m?, oli kansan el?m?, oli lapsen el?m?. H?n uskoi niiden tyhjentym?tt?myyteen -- mutta h?n pelk?si, ett? ne soastaisiin.

Negatiivisen kasvatuksen v?ltt?m?tt?myytt? ei perusteta ainoastaan esteiden poistamisen v?ltt?m?tt?myyteen, vaan my?s siihen, ett? me alun pit?en emme tunne lapsen luonnetta. T?ytyy sen vuoksi kauvan pysy? tarkastavalla ja odottavalla kannalla, ett? luonto p??sisi n?ytt?ytym??n. Koska lastenkin luonteessa on erilaisuuksia, tulee yksityisen lapsen ymm?rt?minen vaikeammaksi, ja sama kasvatustapa ei sovellu kaikille. Annettakoon sen vuoksi lapsen omien luonnollisten tarpeiden ja tunteiden n?ytt?yty? ja osoittaa kuljettavaa tiet?.

Kun Rousseau yleens? piti hovimestaria, joka t?ydellisesti uhrautuisi yksityisen lapsen hyv?ksi, v?ltt?m?tt?m?n?, teki h?n sen siksi, ett? h?n pelk?si, ett? lapsen yksil?llisyys masentuisi koulukasvatuksen kautta. Julkista kasvatusta piti h?n, asiain silloisella kannalla ollessa, mahdottomuutena. H?nen pedagogiikkaansa j?? sen kautta jotain aristokraattista samoinkuin Montaignen ja Locken, jotka my?s ajattelivat kasvatuksen tarkoittavan yksityist? lasta. Ja ne keinot kasvatukseen, etenkin yksil?llisyyden kehitykseen, jotka yhdysel?m? perheen ja toverien kanssa tarjoaa, j??v?t pois. Hovimestarin tulee lopulla edustaa koko sukua, ja se on liian suuri teht?v?, liian suuri edesvastaus yhdelle. Rousseau vaatii kasvatusta ennakkoluuloitta; mutta jokaisella ihmisell? on ennakkoluulonsa, ja lapselle on hy?dyllist? huomata, ett? kaikilla ihmisill? ei ole samat ennakkoluulot; se auttaa sit? v?hitellen tulemaan itsen?iseksi. -- Mutta -- tulee katsoa hovimestaria Emiless? enemm?n kuuluvaksi esityksen ulkonaiseen kehykseen, kuin vakinaiseksi aineeksi. P??asia Rousseaulle oli, niinkuin jo olemme kertoneet, puolustaa lapsuuden evankeeliumia, turvata lapsuutta, est?? pit?m?st? sit? pelkk?n? valmistusasteena.

Rousseau rakasti lasta, vaikka se er??ss? merkityksess? oli onneton rakkaus. Omat lapsensa oli h?n hylj?nnyt, ja huonosti oli h?n onnistunut muiden lapsia kasvattaessaan. Mutta sit? suurempi oli h?nen rakkautensa ja vastaanottavaisuutensa my?hemmin. H?n ymm?rsi hyvin lasta ja on antanut hyvi? lisi? lapsenpsykologiaan. Niin h?n esimerkiksi n?ytt??, kuinka suuri merkitys liikkumishalulla ja sen v?litt?mill? ilmauksilla on lapsen kehityksess?. Lapsi tekee v?litt?mien liikkeittens? kautta kokemuksia, joita se ei muuten tekisi. Se saa itsetoiminnan kautta oppeja, jotka ovat selvempi? ja perinpohjaisemmin vaikuttavat kuin ne, jotka ihmiset kertomusten ja k?skyjen kautta voisivat antaa sille. Se tuottaa my?s samalla sen edun, ett? ruumis ja sielu kehittyv?t samalla kertaa: "kun minun oppilaani aina on liikkeell?, t?ytyy h?nen huomata monta seikkaa ja tuntea monta vaikutusta; h?n kokoaa aikaisin paljon kokemuksia ja hakee oppinsa luonnosta, eik? ihmisilt?; h?nen opetuksensa edistyy sit? paremmin, kun h?n ei miss??n huomaan opettamisen tarkoitusta. Siten harjoitetaan h?nen ruumistaan ja sieluaan yht? aikaa. Kun h?n aina toimii oman ajatuksensa mukaan eik? muiden, tapahtuu h?ness? aina kaksi eri toimintaa, ja mit? voimakkaammaksi ja v?kev?mm?ksi h?n tulee, sit? kokeneemmaksi ja tarkempin?k?iseksi h?n tulee." . Lapsille opetetaan paljon, mit? he paremmin itse voisivat oppia. Lapsi opettaa itse itse??n astumaan, liian paljon siihen sekaantumalla voi helposti tehd? sen k?ynnin huonoksi. Aktiivisuus esiintyy, kun aika on k?siss?. V?litt?m?t liikkeet ovat, niinkuin Rousseau osoittaa, t?rkeit? my?s aistimille, etenkin n?k?- ja kosketusaistimien kehitykselle. Etenkin osoittaa h?n n?iden kahden aistimen yhdysvaikutusta esine-k?sityksen kehittyess?: "T?ytyy kauvan verrata n?k?? kosketukseen totuttaakseen edellist? n?ist? aistimista antamaan luotettavia tietoja esineist? ja et?isyyksist?; kosketuksetta, eteenp?inkulkevatta liikkeett? eiv?t ter?vimm?tk??n silm?t voi antaa meille k?sityst? ulottuvaisuudesta... Ainoastaan astumalla, koskettamalla, laskemalla ja mittaamalla oppii arvostelemaan ulottuvaisuutta ja et?isyytt?." -- T?ss? opissaan tilank?sityksest?, joka menee pitemm?lle kuin sit? psykologisesti saatetaan puolustaa, seuraa Rousseau yst?v??ns? filosoofi Gondillacia , josta h?n psykologiassaan muuten niin suuresti poikkeaa. Panemalla niin suuren arvon v?litt?mille liikkeille selvittelee h?n ensimm?isen? mielipiteit?, joita my?hemmin etenkin Aleksander Bain ja Wilhelm Preyer ovat selvitt?neet. Rousseaulle antaa lapsen voimakas liikkumisen halu selityksen paljoon, josta lasta tavallisesti moititaan, niinkuin ettei se voi pysy? hiljaa, ja ett? se niin mielell??n h?vitt?? ja repii rikki. H?vitt?mishalu tulee voimiensa k?ytt?misen halusta: koska ori vaikeampaa ja hitaampaa valmistaa kuin h?vitt??, niin on vallan luonnollista, ett? todellisuuden halua j?lkimm?isell? tavalla paraiten tyydytet??n. Kuitenkaan ei Rousseau suinkaan ole sokea lapsen ihailija. Lastensukkeluuden suhteen on h?n hyvin ep?ilev?ll? kannalla; h?n arvelee, ett? kun lapset l?rp?ttelev?t paljon, koska liikkumisen tarve vaikuttaa ??nij?nteisiinkin, niin ei ole ihme, jos he joskus sanovat sattumiakin huomautuksia. Sit? paitse on lapsen ymm?rt?minen aivan toisenlaista kuin aikaihmisen: monesti ei, p??asia siit? ole ollenkaan sama, kuin aikaihmiset luulevat. Niin kertoo Rousseau hauskan tarinan pienest? pojasta, joka her?tti vanhemmissa ja opettajissa suurta ihmettely? osaamalla el?v?sti kertoo, kuinka Aleksanteri Suuri tyhjensi pikarin, jonka h?nen l??k?rins? ojensi h?nelle, vaikka oli syytetty l??k?ri? myrkytt?misyrityksest?: Tarkemmin kyselem?ll? huomattiin, ett? poika ihmettelikin sit? rohkeutta, mill? Aleksanteri joi katkeran l??kkeen, jota nuori kertoja omasta kokemuksesta kovin inhosi. Poika ei ollenkaan ymm?rt?nyt, mit? myrkky oli.

Antaessaan neuvoja lastenhoidossa sen ensi vuosina Rousseau etenkin seuraa muuatta l??k?ri Desessartzin teosta, joka oli v?h?? ennen ilmestynyt. Mutta monet ohjeet, joita ennen usein oli lausuttu, sai h?n vasta tunnustetuiksi el?v?n esitystapansa ja sen yhteyden kautta, jonka h?n osoitti olevan niitten ja koko luonnonevankeeliumin v?lill?. H?n puolusti lapsen luonnollista oikeutta ?idin maitoon, ja saattoi imett?misen muotiin. H?n puolusti lapsenoikeutta vapaasti liikutella j?seni??n ja vastusti kapaloimista ja pakkoa. H?n varoitti opettamasta lasta puhumaan liian aikaiseen, ettei se saisi useampia sanoja kuin ajatuksia. Yleens? tulee odottaa sit? aikaa, jolloin jokin toiminta tulee luonnolliseksi sen kautta, ett? tarve ja harrastus her??v?t Vasta silloin saattaa se reippaasti edisty?, ja jollei tunne p??se vireille, tulee tulos surkeaksi. Lapsen ei pid? oppia lukemaan ja kirjoittamaan, ennenkuin sill? on tarvetta ja halua siihen. Lapsenhan on ensi tilassa tultava v?litt?m??n yhteyteen itse ilmi?itten kanssa maailmassa. Todellisuutta, todellisuutta, huudahtaa Rousseau, ei kirjoja eik? saarnoja! Antakaa my?s miettimisen halun, joka edellytt?? voimia yli sen mit? tarvitaan ravintoon ja kasvamiseen, kehitty? v?hitellen, ?lk??k? her?tt?k? sit? liian aikaisin! ?lk?? antako lapsille valmiita aseita, mutta opettakaa h?nt? itse??n valmistamaan ne aseet, joita h?n tarvitsee! Antakaa h?nen toimia niin itsen?isesti kuin mahdollista, my?s yksityisi? tieteit? tutkiessa! --

Mutta Rousseaun tarkoitus ei ollut hemmoitella lasta. Luontokin harjoittaa tuskan kautta, Itkek??n vaan lapsi, kun huomataan ettei itkun syyn? ole jokin tyydytett?v? tarve. Opetettakoon sit? kest?m??n kylm?? ja virumaan kovalla vuoteella. Ainoastaan karkaisemalla tulee lapsi vapaaksi; mit? innokkaammin s??st?? ja heiluttelee, sit? riippuvaisemmaksi lapsen tekee. Vapaus on suurin hyve, ja ett? lapsuus tulisi itsen?iseksi el?m?n ajaksi, tulee voimien p??st? t?ysin kehittym??n. Lapsen el?m? on saatettava t?lle ij?lle soveltuvaan t?yteen kypsyyteen.

Lapsuutta kokonaisuudessaan tahtoisi Rousseau saada kehitetyksi niin pitk?lle kuin mahdollista. H?nen mielest??n saa mieluummin kuluttaa aikaa, kuin kehityst? jouduttaa. Etenkin pelk?? h?n, ett? mielikuvitusta liian aikaiseen her?tett?isiin, ja ett? se taas her?tt?isi tunteita ja intohimoja, jotka kuuluvat vasta my?hemp??n ik?kauteen. T?ss? Rousseau, erityiseen tapaukseen sovittaa yleisen sivistysteoriansa: mielikuvitus se teki lopun "luonnontilan" v?litt?myydest? ja sopusuhtaisuudesta loihtimalla esille uusia mahdollisuuksia. Se on; samalla tulos h?nen omasta kalliisti ostetusta kokemuksestaan, sill? juuri h?ness?h?n mielikuvitus ja tunne niin erinomaisen aikaiseen oli her?tetty vireille. V?ltt??kseen niit? vaaroja, Jotka siit? voivat seurata, tahtoo h?n leikata solmun poikki siirt?m?ll? mielikuvituksen ja tunteen kehityksen muutosvuosiin. H?n tahtoo kuluttaa aikaa ja ensin antaa mielikuvituksen ja tunteen kehitty?, siksi kun yksil? kykenee arvostelemaan selv?sti ja oikein kaikkia oloja, joissa se el??. T?m? on kenties arveluttavin kohta Rousseaun kasvatusopissa, siin? h?n my?s joutuu ristiriitaan itsens? kanssa, sill? h?nh?n juuri pit?? tunteen merkityksen ja itsen?isyyden puolta. Negatiivisen kasvatuksen tulisi pit?? huolta, ett? tunne, ja mielikuvitus saisivat sen ravinnon ja kehityksen, joka soveltuu lapsen kehityskantaan; mutta Rousseau tahtoo riist?? niilt? kaiken ravinnon. T?ss? on reaktsiooni h?nen omaa entisyytt??n vastaan ja samalla on h?nen oppiensa jyrkkyys vienyt h?net harhaan.

Etenkin pelk?? Rousseau, ett? mielikuvituksen liian aikaisesta kehityksest? seuraisi sukuvietin liian aikainen her??minen. H?n arvelee, ett? sit? yleens? her?tet??n liian varhain sivistyskansoissa. Ja n?iss? tulee viel? lis?ksi toinenkin vaikeus: silloinkin kun vietti her?? vasta luonnolliseen aikaan, eiv?t yhteiskunnalliset olot salli menn? naimisiin niin aikaisella ij?ll?. T?ss? on siis kaksinkertainen ep?kohta sivistyksen ja luonnon v?lill?. Kysyt??n sen vuoksi, mille kannalle pedagoogisessa suhteessa on asetuttava t?h?n vaikeaan asiaan n?hden. Luonto ei anna kukistaa itse??n, mutta luonnollisia voimia ja taipumuksia voidaan suunnata ja k?ytt?? toiseen tarkoitukseen, kuin mihin vietti alkujaan oli aiottu. Nyt on Rousseaun mielest? se aika tullut, jolloin tunne voi ja sen tulee p??st? t?ysin kehittym??n. Tulee k?ytt?? voimakkaita haluja, jotka nyt alkavat h?m?rt??, tunteen suuntaamiseksi muita ihmisi? kohtaan -- my?t?tuntoisuuden, lempeyden, jalomielisyyden her?tt?miseksi. Nuoruus on -- vastakohtana lapsuuteen -- oikea aika n?iden tunteiden her??miselle. Sen sijaan, ett? annettaisiin her??v?n sukuvietin kulkea suoraan maaliaan kohden, ohjataan se mielenliike, jonka se her?tt??, ihmisten iloja ja suruja kohti ja opetetaan nuorta unohtamaan itsens? muiden vuoksi. Kun Rousseau k?sitti my?t?tuntoisuuden itsens? puoltamishalun yltymiseksi ja jatkumiseksi, niin n?emme nyt t?st?, kuinka sukuvietti -- ensiksi h?m?r?sti liikkuessaan -- tulee t?rke?ksi kohdaksi t?ss? kehityksess?. Rousseau tahtoo t?ss? samalla saavuttaa kaksi seikkaa: kehitt?? inhimillisyyden tunnetta ja tehd? sukuvietin sopusuhtaiseksi. My?skin uskonnollinen tunne voi nyt kehitty?; t?h?n kohtaan Emile? on sovitettu savoijalaisen maapapin tunnustus. Sekin on voimakas ja ylev? tunne, ja se voi saada ravintoa siit? liikkeest?, joka muutosaikana her?? mieless?, ja se on samalla sille vastapainona. Mutta ei ainoastaan t?t? ep?suoraa tiet? Rousseau arvele sukuvietin jalostamista mahdolliseksi; Sokea vaisto on muutettava jaloksi tunteeksi, todelliseksi rakkaudeksi, ja siihen tarvitaan ihailua ja innostusta. Nuoren tulee muodostaa itselleen ihanteellinen kuva toisesta sukupuolesta. On pystytett?v? "valtaistuin syd?mmeen", jonka juurelle ajatukset ja ihastus kokoontuvat, jotta aistillisuutta ja mielikuvitusta estett?isiin el?imellisyyteen vaipumasta. Meist? ovat vaeltavat ritarit naurettavia, sanoo Rousseau; mutta he tuntevat kuitenkin rakkauden -- me emme kohta tunne muuta kuin irstaisuuden! --

Kun siten ei mik??n voima tai taipumus p??se toimimaan, ennenkuin luonto itse ilmoittautuu, -- tai toisin sanoin, kun pidet??n huolta, ett? sis?iset ja ulkonaiset edellytykset vastaavat toisiaan, niin ei tarvitse pelj?t?, ett? nuorukainen, kun lapsuuden aika on p??ttynyt, on hankkiva hyvityst? sille pakolle, johon h?nen niin pitk?ksi aikaa on t?ytynyt alistua. Nuoruuden aika ei siten tule vastakohdaksi lapsuuden ajalle. Luonnollinen kasvatus, joka tekee lapsuuden ajan itsen?iseksi ik?kaudeksi, jolla on tarkoitusper? itsess??n, on paraimmalla tavalla samalla tekev? sen valmistukseksi vastaista el?m?? varten. Yhteys koko el?m?ss? s?ilyy paraiten siten, ett? annetaan kunkin osan el?m?? p??st? t?yteen kehitykseens?.

Rousseau on t?ss? kuvannut suurta ihannetta, mutta se on ihanne, johon kaikki el?m?n menestyksen, ja sopusuhtaisuuden toiveet viittaavat, ja se on mittapuu, jota tieten tai tiet?m?tt? k?ytet??n jokaisessa uudistuksessa pedagogiikan ja yhteiskunnan alalla. Taistellessaan luonnon puolesta, joka samalla on taistelua vapauden puolessa, on Rousseau siirt?nyt todistustaakan: se on nyt niill?, jotka tahtovat ehk?ist? ja rajoittaa voimien vapaata ja Luonnollista kehityst?, eik? niill?, jotka vaativat t?t? oikeutta. H?n on, niinkuin h?n itse sanoo, Emiless? antanut enemm?n kuin pedagogiikan; h?n on suunnitellut persoonallisuuden opin peruspiirteet. H?n on puolustanut persoonallisen el?m?n todellisia edellytyksi? sek? valistuksen ett? oikeauskoisuuden liioitteluja ja ylellist? varmuutta vastaan. T?m? se h?nelle antaa samanlaisen aseman Ranskan henkisess? kehityksess? 18:lla vuosisadalla, kuin Lessingill? on Saksan henkisess? kehityksess? samalla aikakaudella. Mutta Rousseaun vaikutus on paljoa syvempi ja laajempi kuin Lessingin.

Me emme voi j?tt?? sikseen Rousseaun pedagogiikkaa huomauttamatta kahta oleellista rajoitusta, jotka alentavat sen historiallista merkityst?.

Naisen luonto, temperamentti ja luonne ovat Rousseaun mielest? aivan toiset kuin miehen. H?nen tulee sen vuoksi saada vallan toinen kasvatus. Mutta t?ss? voi Rousseau -- arvelee h?n itse -- puhua lyhyesti; k?ytt?ess??n nelj? kirjaa esitt??kseen miehen kasvatusta, tarvitsee h?n vaan yhden esitt??kseen naisen -- ja siin? kuvataan samalla Emilen rakkaus- ja naimistarina. -- Luonto on m??r?nnyt h?net vaimoksi ja ?idiksi. T?rkeimm?t hyveet, joita h?n voi k?ytt?? ovat oppivaisuus ja lempeys. Itsen?ist? henkist? ja uskonnollista kehityst? ei h?n voi hyv?kseen k?ytt?? eik? h?nell? ole siihen voimia. Naisen j?rki on k?yt?nn?llinen: nainen voi l?yt?? keinot tarkoitusper?n saavuttamiseksi, mutta ei voi l?yt?? itse tarkoitusper??. H?nen neronsa ulottuu yksityiskohtiin, mutta mies syventyy periaatteisiin. Naisen usko on auktoriteettiuskoa. Nuorena tytt?n? on h?nell? ?itins? uskonto ja vaimona miehens? uskonto. -- Kuitenkin sanoo Rousseau naisella olevan "luontaisen taidon hallita miest?", ja h?n arvelee, ettei siin? ole mit??n ristiriitaisuutta: "On suuri erotus anastaa hallitsemisoikeus ja hallita sit?, joka k?skee. Naisen herruus riippuu h?nen lempeydest??n, h?nen notkeudestaan ja h?nen taipuvaisuudestaan; h?nen k?skyns? ovat hyv?ily?, h?nen uhkauksensa ovat kyyneleit?. H?nen tulee hallita talossa, samoinkuin ministeri hallitsee valtakunnassa: tehd? niin, ett? h?nt? k?sket??n tekem??n mit? h?n tahtoo tehd?." Rousseau ei sittenk??n ole onnistunut saamaan ristiriitaisuutta pois; sill? se suuri k?yt?nn?llinen vaikutus, jonka h?n my?nt?? naiselle, tulee suuressa m??r?ss? arveluttavaksi, jollei h?n voi p??st? osalliseksi itsen?iseen henkiseen kehitykseen, joka sallii h?nen omin p?in p??st? k?sitt?m??n "tarkoitusperi?" yht? hyvin kuin "keinoja", "periaatteita", yht? hyvin kuin "yksityisseikkoja". Ja jos Rousseau naisen suhteen olisi noudattanut samaa menettelytapaa, jota h?n vaatii noudattamaan lapsen suhteen, nimitt?in olisi oppinut oikein tuntemaan sen omituista luonnetta, ennenkuin h?n neuvoo s??nt?j? sen kasvatukselle, niin olisi h?n huomannut, ett? naisessakin on voimia ja haluja, jotka ovat oikeutetut kehittym??n. H?nen tapansa k?sitt?? naista, jota syyst? on kutsuttu; "it?maalaiseksi", noudattaa ajan sosiaalisia oloja, mutta ei vetoa luontoon. Ja sit? paitse ohjaa h?nt? vastenmielisyys naissukuista kaunosielua kohtaan: "naissukuinen kaunosielu on side miehelleen, lapsilleen, yst?villeen, palvelusv?elleen, kaikille." -- Sata vuotta sen j?lkeen kun Emile oli ilmestynyt, k?ytti Stuart Mill. Rousseaun periaatetta luonnon oikeudesta puoltaessaan? naiselle osuutta, sivistykseen ja asemaa yhteiskunnassa. --

Toinen rajoitus Rousseaun pedagogiikassa on lauseessa: "k?yh? ei tarvitse mit??n kasvatusta; h?net kasvatetaan v?kisinkin asemaansa, ei mik??n muu kasvatus oli h?nelle mahdollinen." . Rousseau edellytt?? siis, ett? h?nen Emilens? on rikasta ja riippumatonta sukua. Se on selv? aristokraattinen piirre, ja sen rae tapsiamme miehess?, jota niin usein muitta mutkitta kutsutaan demokratian profeetaksi. T?st? Pestalozzi jatkoi Rousseaun ty?t?, h?n k?ytti -- syv?sti ottaen osaa rahvaan h?t??n -- Rousseaun periaatteita kansan-opetukseen. Etenkin Pestalozzin ja Basedovrin kautta Rousseaun pedagoogiset aatteet ovat p??sseet seuraavan ajan kasvatuslaitoksiin.

Niin me n?emme, ett? miss? Rousseau pys?htyi, oli h?nen aatteissaan voima, joka vei eteenp?in. Syv?ss? kaivossa oli voimakkaampi l?hteensilm?, kuin h?n itse aavistikaan.

Viitteet:

Katso Rousseaun suvusta: Eug?ne Ritter Revue des deux Mondes'issa, 15 p. Helmik. 1895.

Julkaissut Alb. Jannsen: J. J. Rousseau. 1882 s.7 s.

Kirjeess? Vernetille sanoo Rousseau Voltairesta: "t?m? kaunis nero ja t?m?n alhainen sielu".

Luonnonoikeuden aikaisemmasta historiasta my?hempin? aikoina katso minun kirjaani: "Den nyere Filosofis Historie". I s. 37-54; 257-269; 305 s.; 343 s.; 363 s.

Selvimmin esitet??n amour de soi'n kehityst? osaaottavaisuudeksi ja ihmisrakkaudeksi Emiless? , savoijalaisen maapapin tunnustuksessa. -- Aikaisemminkin Emiless? kutsutaan osaaottavaisuutta "ensimm?iseksi suhtautuvaksi tunteeksi" siksi ett? se otaksuu tietoisuutta toisista olennoista ja heid?n tilastaan. Mutta Rousseau tekee jyrk?n erotuksen t?m?n yht?l?isyyssuhteen ja toisten suhtautumisien v?lill?, jossa on erotus eduissa, ja h?n arvelee, ett? muutos t?ss? tapahtuu niin v?litt?m?sti ja ehdottomasti, ett? h?n luonnollisesti ei pane arvoa suhtautumisen merkitykselle osaaottavaisuuden syntymisess?. -- Er??ss? kohdin Emilen ensim?ist? kirjaa kutsuu h?n amour de soi'ta amour propre relativement ? nous, koska amour de soi tavallaan edellytt?? yhden suhteen, nimitt?in itseemme. -- Teoksessa Disc. sur l'in?g. k?sitti Rousseau viel? itsepuolustushalun ja osaaottavaisuuden kahdeksi eri ominaisuudeksi, vaikka kyll? molemmat alkuper?isiksi ja yht?aikaisiksi.

Varmana voi pit??, ett? t?m? Rousseaun m??rittely, nimitt?in, ett? hyve on osaksi taistelua ja i teens? voittamista, osaksi yksil?llisen tahdon ja yleisen tahdon yhtymist? on suuresti vaikuttanut Kantin etiikkaan, sen kehittyess? siihen lopulliseen muotoon, jossa se on h?nen kuuluisassa p??teoksessaan. T?ss? on n?k?kohta, joka liitett?k??n lis?ykseksi siihen selitykseen Kantin etiikan synnyst?, joka on minun teoksessani "Om Kontinuiteten i Kants filosofiske Udviklingsgang" s. 48-46 ja toisessa osassa teosta "Den nyere Filosofia Historie" s. 67-74. -- Teoksessan "Der Entwickelungsgang der Kantischen Ethik bis zur Kritik der reinen Vernuft" on t:ri Fr W. Faerster, ennenkuin minun esitykseni oli ilmestynyt saksankielell?, kuvannut Kantin etiikan kehityst? samalla tavalla kuin min?, mutta k?ytt?m?ll? painamattomia katkelmia, jotka eiv?t ole olleet minun k?ytett?vin?ni. T:ri Faerster p??tt?? tutkimuksensa Kritik der reinen Vernunftiin. T?ysin k?sitt??kseen Kantin lopullista etiikkaa, joka vasta tavataan nelj? vuotta Kritik der reinen Vernunftin j?lkeen ilmestyneess? teoksessa, on otettava huomioon Kantin historiallisen katsantokannan vaikutus h?nen etiikkaansa, jota h?n juuri noina v?livuosina kehitti. Ja t?ss? kohdin, sen mukaan kuin uudestaan tutkiessani Rousseaun filosofiaa olen tullut vakuutetuksi, juuri Rousseaun mielipiteet ovat vaikuttaneet Kantiin etenkin h?nen kehittyess??n lopulliselle kannalleen etiikassa. Voidaan m??r?t? kaksi aikaa, jolloin Rousseau huomattavasti on vaikuttanut Kantiin, ensi kerran noin 1762, Emilen ilmestytty?, toisen kerran noin 1783, ja t?ll? toisella kerralla ei yksist??n savoijalaisen maapapin tunnustus ole vaikuttanut h?neen, mutta etenkin Rousseaun sosiaalinen k?sityskanta.

On kuitenkin huomattava, ett? paitse varsinaista uskonnollista tunnetta, joka synnytt?? sis?isen suhteen Jumalaan ja v?litt?m?sti sulautuu ??rett?m??n olentoon, on Rousseaulla toinenkin muoto, jossa uskonto esiintyy h?nell?, nimitt?in kun h?n puhuu uskosta kuolemattomuuteen. Silloin ei h?nell? ole p??asia, ett? Jumala on, vaan ett? Jumala takaa el?m?n kuoleman j?lkeen palkintoineen ja rangaistuksineen . T?m? puoli Rousseaun uskontoa esiintyy etusijassa h?nen kirjeiss??n. Sen vuoksi h?n juuri ei voi ajatella moraalia ilman uskontoa. . Se ulkonaisen takuun merkitys, joka uskonnolla t?m?n mukaan on, ei ole t?ysin yht?pit?v? Rousseaun kuvaaman yhteyden tunteen kanssa, silloin kun h?n puhuu suurimmalla innolla. Ne ovat oikeastaan kaksi eri uskonnollista kantaa, jotka ovat rinnatusten h?ness?.

Den nyere Filosofis Historie. I s. 428. -- II s. 396-398,

Vertaa minun Etiikkani s. 195.

For additional contact information:

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet