Read Ebook: Ylimys: Romaani by Galsworthy John Vuorinen Huvi Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1973 lines and 70252 words, and 40 pages

"Jokin rouva Lees Noel."

"Miten kauan h?n on siell? ollut?"

"Luullakseni vuoden."

"Etk? sin? tied? mit??n h?nest??"

Lordi Valleys kohautti olkap?it??n.

"Vai niin!" sanoi lady Casterley. "Sin? et v?lit? ollenkaan koko asiasta. Minun t?ytyy l?hte? sinne itse. Luulen Gertruden ottavan minut vastaan. Mit?s on sill? mr Courtierilla tekemist? sen naisen kanssa?"

Lordi Valleys hymyili. T?ss? hymyss? oli koko h?nen kohteliaan ja mukiinmenev?n filosofiansa sis?lt?. "Min? en sekaannu toisten asioihin", n?ytti tuo hymy sanovan. N?hdess??n t?m?n lady Casterley puristi yhteen huulensa.

"Mr Courtier on oikea kapinannostaja", sanoi h?n. "Min? luin h?nen sotaa vastustavan kirjansa -- se on mit? kiihoittavinta, viittaillen p??asiallisesti Grantiin ja Rosensteiniin. Min? olen ?sken juuri n?hnyt sen hedelmi? oman ver?j?ni ulkopuolella, sotaa vastustavien agitaattorien meluavan lauman muodossa."

Lordi Valleys sai estetyksi haukotuksen.

"Niink?? Min? luulin, ett? Courtierilla ei olisi mit??n vaikutusvaltaa."

"H?n on vaarallinen. Useimmat idealistit ovat sellaisia, joista ei tarvitse v?litt??, mutta h?nen kirjansa on taitava."

"Min? toivoisin vain, ett? n?m? huhut loppuisivat, sill? ne saattavat vain molemmat maat naurettaviksi", mutisi lordi Valleys.

Lady Casterley kohotti lasinsa, joka oli t?ynn?ns? veripunaista viini?. "Sota pelastaisi meid?t", h?n sanoi.

"Sota ei ole mit??n leikintekoa."

"Siit? saisi alkunsa parempi asiaintila."

"Niink? luulet?"

"Kansakuntana me saisimme j?lleen johtavan aseman, ja demokratia olisi ty?nnetty taka-alalle viideksikymmeneksi vuodeksi."

Lordi Valleys teki kolme pient? suolakasaa ja pys?htyi laskemaan niit?. Sitten kohauttaen hieman kulmakarvojaan, mik? n?ytti merkitsev?n sit?, ett? itsekin ep?ili omia sanojaan, h?n mutisi: "Minun teki mieleni sanoa, ett? me olemme kaikki nykyj??n demokraatteja... Mit? nyt, Clifton?"

"Teid?n kuljettajanne tahtoisi saada tiet??, milloin auton pit?isi olla valmiina."

"Heti p?iv?llisen j?lkeen."

Kaksikymment? minuuttia my?hemmin h?n k??nsi kiemurakoristeisen rautaisen ver?j?n kautta Lontooseen viev?lle tielle. P?iv? pimeni, ja v?rjyv?ll? taivaalla pilvet kokoontuivat ja ajelehtivat sinne t?nne ilman mink??nlaista p??m??r??. Mit??n suuntaa ei ollut n?k?j??n m??r?tty niille. Ne olivat kokoontuneet taivaan kannelle kuten j?ttil?isharakat, jotka lentelev?t ristiin rastiin. Ilmassa oli sateen tuoksua. Auto ei nostanut mit??n p?ly?, kiiti vain eteenp?in hakien lyhtyineen tiet?. Putney Bridgell? ajoneuvojono pys?ytti sen kulun. Lordi Valleys katsahti oikealle ja vasemmalle. Ankkurissa levien jokialusten lyhdyt, joen ?yr??ll? olevat lamput ja sen kummallekin puolelle tihe??n rakennettujen talojen tuhannet valot kuvastuivat veden pinnasta. Tuon suuren, ikuisesti merta kohden soljuvan olennon kiemurteleva, kalpea runko ei synnytt?nyt h?nen mieless??n mit??n vertauskuvia. Vuosia sitten h?n oli ollut sen kanssa tekemisiss?, kauppaministeri?ss?, ja tiesi tarkalleen, miten likainen se oli ja miten se k?vi hirve?n kapeaksi juuri siin? paikassa, miss? h?n olisi toivonut sen olevan leve?. Kuitenkin, kun h?n sytytti sikarin, h?net valtasi omituinen tunne -- sellainen kuin h?n olisi ollut l?hell? rakastamaansa naista.

"Suokoon Jumala", h?n ajatteli, "ett? noista huhuista ei tulisi mit??n!" Auto kiiti pitkin vilkasliikenteist? katua Lontoon hienoa keskustaa kohden. Iltalehtien ilmoitustaulut ja katuvieriss? olevien paperikauppiaiden myym?l?t eiv?t tarjonneet kuitenkaan mit??n rauhoittavaa kuvaa.

"Salahankkeet lis??ntyv?t. Uusia paljastuksia. Vakava asema uhattuna."

Ja jokaisen ilmoitustaulun edess? voitiin n?hd? ohikulkijain virrassa pieni py?rre -- mik? syntyi henkil?ist?, jotka poikkesivat kurkistamaan uutisia ja sitten j?ttiv?t sen homman jatkaakseen taas matkaansa. Valleysin kreivi tuli ihmetelleeksi, mit? he mahtoivat ajatella! Mit? mahtoi liikkua noiden n?ytetauluja kohden k??ntyneiden, kalpeiden lihapy?r?jen takana!

Ajattelivatko he ollenkaan mit??n, nuo kadulla liikkuvat miehet ja naiset? Miten he suhtautuivat t?h?n uhkaavaan vedenpaisumukseen? Siin? oli naamaa naaman vieress?, typer?n? ja tunteettomana, ilmaisematta mit??n toimekasta halua, ainakaan ei mit??n innostusta, tuskin edes mit??n pelkoa. Piru viek??n! Liioin he eiv?t voineet vaikuttaa t?m?n asian kulkuun enemp?? kuin mehil?isetk??n saattoivat est?? sit?, ett? joku ohikulkeva pojanviikari h?vitti niiden pes?n! Oli ep?ilem?tt? vallan totta, ett? kansa ei ollut koskaan voinut sanottavasti vaikuttaa sodan syntymiseen. Ja h?nen mieleens? muistuivat er??n viikkolehden sanat, lehden, jota h?n tasapuolisena miehen? pakotti itsens? aina lukemaan. "Tiet?m?tt? mit??n tosiasioista, 'is?nmaa' ja 'is?nmaallisuus'-sanojen hypnotisoimana, laumavaiston muukalaisiin n?hden synnynn?isen vastenmielisyyden valtaamana, avuttomana k?rsiv?llisyytens?, stoalaisuutensa, hyv?n uskonsa ja luottamuksensa vuoksi niihin, jotka ovat h?nt? ylemp?n?, avuttomana oman herraskaisuutensa, keskin?isen ep?luottamuksen, yhteishengen puutteen ja huolettomuuden vuoksi huomisesta -- miten voimaton ja s??litt?v? onkaan katukansa sodan uhatessa!" T?m? lehti, vaikka olikin taitava, oli tuntunut h?nest? aina siet?m?tt?m?n tyhj?nt?rke?lt?!

Oli ep?ilyksenalaista, saattoiko h?n t?n? vuonna p??st? Ascotiin. Ja h?nen ajatuksensa kiitiv?t hetkeksi h?nen lupaavaan, kaksivuotiseen Casettaansa, sitten, saaden ik??nkuin voimakkaan sys?yksen h?pe?st?, h?n k??nsi ne amiraalivirastoon ja ep?ili sit?, oltiinko siell? t?ysin selvill? kaikista mahdollisuuksista. H?nell? itsell??n oli vaatimaton paikka hallituksessa, sellainen melkein nimellinen virka, jollaisia pidet??n v?ltt?m?tt?m?n?, kun tahdotaan kehitt?? tulevia ministereit? koulituista miehist?, joille t?ll? haavaa ei ole voitu keksi? mit??n vaativampaa asemaa. Amiraalivirastosta h?nen ajatuksensa luiskahtivat takaisin anoppiin. Ihmeellinen vanha nainen! Millainen valtiomies olisikaan h?nest? tullut! Liiaksi taantumuksellinen! Piru viek??n, miten suoraviivaisesti h?n suhtautui siihen mrs Lees Noeliin! Ja asiantuntijan mielihyv?ll? h?n muisteli tuon naisen kasvoja ja vartaloa, jotka h?n oli samana aamuna n?hnyt kulkiessaan h?nen huvilansa ohitse. Salaper?inen tai ei, mutta puoleensavet?v? tuo nainen oli! Hyvin suloinen p?? tummine hiuksineen, jotka aaltoillen lankesivat keskelt? kahtia kumpaisellekin ohimolle -- hyvin hurmaava olento, ei mit??n virheit?! Ep?ilem?tt? h?nell? oli ollut joku historiansa -- mutta mit?s se liikutti h?nt?, lordi Valleysi?! S??li aina sellaisia naisia!

Joku kohotti el?k??nhuudon "terriereille". Lordi Valleys n?ki ymp?rill??n pienen hattumeren nousevan ja laskevan ja kuuli tuon jotenkin ter?v?n ja kehoittavan ??nen paisuvan k?he?ksi, korkeaksi meluksi ja sitten ?kisti sammuvan. "N?ytt?v?t aika innokkailta!" h?n ajatteli. "Hyvin pienest? he syttyv?t! Maassa on kylliksi taisteluhalua!" Ja ilon v?ristys k?vi taas h?nen l?vitseen.

Sitten h?nen autonsa, viimeisen sotilaan menty? ohitse, tunki hitaasti harhailevan v?kijoukon l?vitse, mik? tunkeili rykmentin takana, v?kijoukon, johon kuului kaikenik?isi? miehi?, nuorisoa, muutamia naisia, nuoria tytt?j?, jotka k??nsiv?t h?neen huolimattoman, tuijottavan katseensa, ik??nkuin olisivat olleet liian kaukaisia suhtautumaan mill??n mielenkiinnolla tuohon mukavasti ohikulkevaan mieheen.

IV LUKU.

Monklandissa, valkeaksi maalatun olkikattoisen huvilan pieness?, valkeaksi maalatussa "vierashuoneessa" istui samaan aikaan kaksi miest? avonaisen lieden ??ress? puhellen kesken??n. Matalalla tuolilla heid?n v?liss??n nojasi taaksep?in tummasilm?inen nainen, kuunnellen tarkkaavaisena, hienot sirot sormenp??t yhteenpuristettuina tai kohotettuina tulta kohden. Silloin t?ll?in sortui pes?ss? joku halko ja k??nsi hehkuvan syrj?ns? p??llep?in. Lieden ja lampun valo n?ytti niin imeytyneen valkeihin seiniin, ett? niist? huokui heikkoa l?mmint?. Hopeanharmaat y?perhoset lensiv?t sis??n pime?st? puutarhasta ja vaappuivat kieppuvien shillingien tavoin v?rilt??n kuluneen, vihre?n maljakon yl?puolella, mihin oli pantu tulipunaisia ruusuja. Kuten aina t?llaisissa vanhoissa, olkikattoisissa majoissa, tuntui t??ll?kin savun, ruusujen ja kukkien tuoksua.

Vasemmalla istuva mies oli kenties 40-vuotias, hiukan keskimittaa pitempi, voimakas, vilkas ja suora. H?nell? oli siniset silm?t ja ilmeikk??t kasvot, jotka hehkuivat pienest?kin liikutuksesta. H?nen tukkansa oli hyvin hele?, melkein punainen, ja h?nen punaiset viiksens?, jotka ulottuivat aina leukaan asti, n?yttiv?t, kuten Don Quixoten, korskeilta ja taisteluunvaativilta.

Oikealla oleva mies oli l?hemp?n? kolmeakymment?, kielt?m?tt? pitk? ja hyvin hoikka. H?n istui jotensakin kokoonvet?ytyneen? matalassa nojatuolissaan, k?det ristiss? toisen polven ymp?rill?. Hieno, hillitty hymy oli h?nen huulillaan. Ruskettuneine, sile?ksiajettuine leukoineen ja syv?ll? olevine, hyvin eloisine silmineen h?nen laihat kasvonsa n?yttiv?t omalla tavallaan kauniilta.

N?m? kaksi niin perin erilaista miest? tarkastelivat toisiaan kuten l?hetysten olevat koirat, jotka kauan sitten ovat huomanneet olevan parasta pysy? erill??n, mutta ?kki? ovatkin tavanneet toisensa sellaisessa paikassa, miss? mahdollisesti eiv?t voi kesken??n tapella. Ja nainen piti heit? silm?ll?. H?n tuntui olevan toisen omistaja, mutta oli aina, pelk?st? rakkaudestaan koiriin, silitellyt ja taputellut toista. "Niin, mr Courtier", sanoi nuorempi mies, jonka kuiva, ivallinen ??ni samoin kuin h?nen hymyns?kin n?ytti puolustavan h?nen silm?ins? kiivasta intoa, "kaikki se, mit? te sanotte, sis?lt?? vain niinsanotun liberaalisen hengen puolustuksen. Ja, suokaa anteeksi minun suoruuteni, tuo henki, ollen kotoisin filosofian ja taiteen valtakunnasta, surkastuu heti sill? hetkell?, kun se koskettaa k?yt?nn?llisi? asioita."

Punaviiksinen mies nauroi. H?nen ??nens? oli omituinen -- samalla niin miellytt?v? ja niin ilke?.

"Sattuvasti sanottu", h?n lausui, "ja kaukana siit?, ett? sanoisin jotakin sit? vastaan. Mutta koska sovitteleminen kuuluu politiikan olemukseen, niin kastien ja auktoriteettien ylimm?iset papit, kuten te, lordi Miltoun, harjoittavat sit? aivan yht? paljon kuin mik??n liberaalinen professori."

"Sit? min? en my?nn?!"

"My?nt?k?? tai olkaa my?nt?m?tt?, te suhtaudutte yleisiin asioihin jokseenkin samalla lailla kuin kirkko avioliittoon ja avioeroon; te olette yht? kaukana el?m?n todellisuudesta kuin ne, jotka uskovat vapaaseen rakkauteen, ja tuskinpa teid?n kannallanne on suurempaa puoleensavet?v?isyytt?. Teid?n katsantokannassanne on kuoleman siemen itsess??n -- se on liiaksi kuivunut ja kaukana asioista voidaksenne koskaan ymm?rt?? niit?. Mutta jos te ette voi ymm?rt??, niin ette voi liioin hallitakaan. Te voisitte yht? hyvin pit?? k?tenne housuntaskuissa kuin mielipiteinenne sekaantua politiikkaan!"

"Pelk??n, ett? meid?n t?ytyy jatkuvasti olla yht? mielt? siin?, ett? olemme asioissa eri kannalla."

"Te puhutte arvoituksellisesti, mr Courtier."

Tummasilm?inen nainen siirr?hti hieman paikallaan. H?nen k?tens? teki pienen liikkeen, ik??nkuin katkeruuden h?lvent?miseksi. Nousten ?kki? ja puhuen kunnioittavalla ??nell? vanhempi mies sanoi:

"Me v?syt?mme mrs Noelin. Hyv?? y?t?, Audrey. Minun pit?? jo toki l?hte?." H?nen kuvansa piirtyi avonaisen ranskalaisen akkunan pime?t? taustaa vastaan, kun h?n k??ntyi antamaan viime iskua:

"Min? vain tahdoin sanoa, lordi Miltoun, ett? teid?n luokkanne on kuivakiskoisin ja k?yt?nn?llisin kaikista koko valtakunnassa -- olisi ihme, jos ette s??styisi kaikilta runoilijan haaveilta. Hyv?? y?t?!" H?n astui ulos viheri?lle nurmikolle ja h?visi.

Nuori mies istui liikkumattomana. Lieden hohde valaisi h?nen kasvojaan, niin ett? n?ytti silt?, kuin jokin henki olisi asettunut h?nen huulilleen ja s?teilisi h?nen silmist??n. ?kki? h?n sanoi:

"Uskotteko sit?, mrs Noel?"

Vastaukseksi Audrey Noel hymyili, nousi sitten ja meni ikkunan luo.

"Katsokaapas minun rakasta korpisammakkoani! Se tulee t?nne joka ilta."

Er??ll? kuistikon paadella, keskell? lampusta l?htev?? valovirtaa, istui kultainen pieni sammakko. Kun Miltoun saapui katsomaan, niin se tepasteli toiselle syrj?lle ja katosi.

"Miten rauhallinen teid?n puutarhanne onkaan!" h?n sanoi. Sitten h?n tarttui mrs Noelin k?teen, nosti sen hyvin hell?sti huulilleen ja seurasi vastustajaansa pimeyteen. Oikea rauha vallitsi tuossa puutarhassa. Y? tuntui kuuntelevan -- kaikki valot olivat sammuneet, kaikki syd?met lep?siv?t. Pienen valkean t?hden kera se vartioitsi jokaista puuta, jokaista kattoa ja uinuvaa v?synytt? kukkasta, samalla lailla kuin ?iti vartioi nukkuvaa lastaan, kumartuen sen ylitse ja laskien rakkaudessaan sen hiukset ja pannen merkille sen pienimm?tkin liikahdukset.

V?ittely tuntui tosiaankin lasten lorulta t?n? vienona y?n?. Ja tuon naisen kasvot, joka j?i siihen ikkunan ??reen yksikseen, muistuttivat t?m?n suloisen y?n l?mmint? s?vy?. Ne olivat herkk?tuntoiset ja tasasuhtaiset -- eik? niiden harmonia ollut kylm?? kuten muutamissa kasvoissa -- vaan n?ytti v?risev?n, tulvivan ja hulmuavan, aivan kuin joku henki olisi ottanut niiss? tyyssijansa.

H?nen kauttaaltaan sametinvihre?ss? puutarhassaan, miss? tummat varjot laskeutuivat marjakuusien alle, vain valkeat kukat n?yttiv?t valvovan ja katselevan h?nt? ik?v?iden. Puut seisoivat synkkin? ja hiljaisina. Eiv?t edes y?linnut liikkuneet. Vain pikkuinen puro alhaalla laakson pohjassa korotti ??nens?, k?ytt?en hyv?kseen tilaisuutta, kun p?iv?n ??net olivat vaienneet.

Audrey Noelin luonteen mukaista ei ollut suinkaan torjua luotaan mit??n henke?, joka liikkui h?nen l?hell??n. H?nell? ei ollut tapana kapinoida. Mutta t?n? y?n?, vaikka rauhan henki oli niin l?hell?, h?n ei n?ytt?nyt tuntevan sit?. H?nen k?tens? vapisivat, h?nen poskiaan kuumotti, h?nen povensa aaltoili, ja huokauksia kumpuili h?nen avoimesta suustaan.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet