Read Ebook: Hunnutettu nainen by Hoffmann E T A Ernst Theodor Amadeus Anttila Werner Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 133 lines and 8107 words, and 3 pages

ada edes jotakin apua. H?nen onnistuikin tavata sellainen l??k?ri, joka suostui jonkun aikaa oleskelemaan kreivin maatilalla ja hoitamaan hermotautista neitoa.

Kuinka oikein suunniteltu h?nen enemm?n sielullinen kuin ruumiillinen parannustapansa lieneekin ollut ja vaikkei voitukaan kokonaan kielt?? sen tehokkaisuutta, j?i kuitenkin ep?varmaksi, voisiko koskaan olla puhetta varsinaisesta paranemisesta, sill? kauvan aikaa kest?neen levollisuuden j?lkeen tuli taas mit? kummallisimpia hermopuuskauksia.

Muuan omituinen tapaus antoi t?lle sairaudentilalle uuden k??nteen.

Hermenegilda oli sommitellut itselleen pienen nuken, joka esitti ulaania, ja t?t? h?nen oli tapana puristaa rintaansa vasten kuin lemmitty? ja antaa sille mit? suloisimpia nimi?. Mutta kerran h?n vihastuneena heitti sen tuleen, kun se ei mitenk??n suostunut laulamaan er?st? puolalaista kansanlaulua. Juuri kun h?n oli t?m?n tempun suoritettuaan palaamassa omaan kamariinsa ja astui vierashuoneen poikki, kuuli h?n takaansa jonkun askelia kannusten kilistess?. H?n k??ntyi katsomaan, n?ki upseerin, jolla oli ranskalaisen j??k?rikaartin puku, vasen k?si sidottuna, ja sy?ksi hurmaantuneena t?m?n syliin huutaen kime?sti: "Stanislaus, Stanislaus!"

H?mm?styksen yll?tt?m?n? seisoi upseeri kuin kiinni naulattuna lattiaan ja jaksoi t?intuskin vain toisella k?ytt?kelpoisella k?sivarrellaan pit?? pystyss? tainnoksiin mennytt? Hermenegildaa, joka kookkaana ja muhkeana ei ollutkaan aivan v?h?inen taakka. H?n puristi tajutonta neitoa yh? lujemmin itse??n vasten, ja tuntiessaan Hermenegildan syd?men tykytt?v?n povellaan h?nen oli pakostakin my?nnett?v? itselleen, ett? t?m? oli vieh?tt?vimpi? seikkailuja, mihin h?n oli koskaan joutunut.

Niin kului sekunti toisensa j?lkeen, ja upseeri, hehkuen lemmentulesta, joka tuhansina sytytt?vin? s?kenin? uhkui h?nen syliss??n uinuvasta viehke?st? olennosta, painoi kuumia suutelolta suloisille huulille.

T?ss? asennossa tapasi heid?t kreivi Nepomuk, joka saapui paikalle huoneistaan. H?nkin huudahti riemastuneena: "Kreivi Stanislaus!" Sill? hetkell? Hermenegilda her?si tainnostilastaan ja syleili upseeria kiihke?sti alkaen uudestaan aivan suunniltaan joutuneena huutaa: "Stanislaus, lemmittyni, puolisoni!"

Hehkuvin kasvoin, vavisten ja melkein tajuntansa menett?neen? astui upseeri askeleen taaksep?in ja irroitti itsens? lempe?sti Hermenegildan rajusta syleilyst?.

"T?m? on el?m?ni suloisin hetki, mutta en tahdo ahmia sit? autuutta, joka tulee osakseni vainu erehdyksen vuoksi. Enh?n min? ole Stanislaus, -- voi minua, min? olen ihan toinen." N?in puhui upseeri ?nkytt?en ja ep?r?iden. Kauhistuneena ponnahti Hermenegilda taaksep?in ja p??sty??n upseeria tarkemmin t?hyst?en varmuuteen siit?, ett? vieraan todella merkillinen samann?k?isyys Stanislaukseen verrattuna oli h?nt? eksytt?nyt, riensi h?n pois hurjasti valittaen.

Kun upseeri nyt esitteli itsens? kreivi Stanislauksen nuoremmaksi serkuksi, kreivi Xaver von R:ksi, oli kreivi Nepomukin aluksi vaikea uskoa, ett? todellakin n?in oli laita, sill? h?nest? tuntui ihmeelliselt?, ett? poika oli niin lyhyess? ajassa varttunut t?yskasvuiseksi nuorukaiseksi. Tosin vaikutti t?h?n osaltaan sekin, ett? sodan rasitukset olivat antaneet kasvoille ja koko ryhdille miehekk??mm?n leiman kuin mit? muutoin olisi odottanut.

Kreivi Xaver oli n?et yhdess? vanhemman serkkunsa Stanislauksen kanssa j?tt?nyt synnyinmaansa ruvetessaan Ranskan palvelukseen, jolloin h?nkin joutui Italian sotaretkelle. Silloin oli h?nell? ik?? tuskin kahdeksantoista vuotta, mutta pian h?n osoittautui niin taitavaksi ja urhoolliseksi sotasankariksi, ett? armeijan p??llikk? ylensi h?net ajutantikseen, ja nyt h?n oli kahdenkymmenen ik?isen? kohonnut jo everstiksi.

H?nen saamansa haavat pakottivat h?net jonkun aikaa lep??m??n. H?n palasi is?nmaahansa ja joutui Stanislauksen asioilla kreivi Nepomukin sukutilalle, miss? h?net otettiin vastaan sill? tapaa kuin h?n olisi tuo kaivattu lemmitty itse.

Kreivi Nepomuk ja l??k?ri koettivat kaikin mahdollisin keinoin tyynnytt?? Hermenegildaa, joka oli aivan menehtynyt h?pe?st? ja katkerasta tuskasta eik? suostunut tulemaan huoneestaan esille, ennenkuin Xaver poistuisi talosta, mutta heid?n ponnistuksensa olivat turhia.

Xaver joutui aivan suunniltaan kuullessaan, ettei h?n en?? saisi Hermenegildaa n?hd?. H?n kirjoitti t?lle saavansa syytt?m?sti liian kovan rangaistuksen siit?, ett? kovaksi onneksi oli serkkunsa n?k?inen. Mutta h?n lis?si samalla, ettei tuon kohtalokkaan hetken aikaansaama onnettomuus koskenut vain h?neen yksin, vaan sattui my?skin Stanislaukseen, koska h?nelt?, suloisen lemmensanoman tuojalta, n?in riistettiin tilaisuus j?tt?? Hermenegildan omaan k?teen Stanislauksen kirje, jota h?nell? ei ollut, sen kirjoittajan k?sky? noudattaen, oikeutta muille luovuttaa, ja lis?ksi kertoa suullisesti yht? ja toista, mit? Stanislaus ei kiireess? ehtinyt panna paperille.

Hermenegildan kamarineitsyt, jonka Xaver oli voittanut puolelleen, otti toimittaakseen h?nen kirjeens? suotuisalla hetkell? perille, ja mik? ei ollut onnistunut is?lle eik? l??k?rille, sen sai nyt aikaan Xaver kirjeell??n. Hermenegilda p??tti laskea h?net puheilleen.

Sanaakaan lausumatta, katse maahan luotuna, h?n otti huoneessaan vastaan Xaverin, joka l?heni h?nt? horjuvin askelin ja istuutui h?nen sohvansa eteen. Mutta kumartuen tuoliltaan nuori kreivi vaipui melkein polvilleen, ja siin? asennossa h?n mit? liikuttavimmin sanoin, sellaisella ??nens?vyll?, kuin pit?isi h?nen syytt?? itse??n t?rkeimm?st? rikoksesta, rukoilemalla rukoili Hermenegildalta, ettei t?m? s?lytt?isi h?nen niskaansa sen erehdyksen syyt?, joka oli suonut h?nen tuntea rakastetun yst?v?n autuutta. Eih?n Hermenegilda ollut h?nt?, vaan itse Stanislausta syleillyt j?lleenn?kemisen hurmauksessa. H?n j?tti nyt kirjeen ja alkoi kertoa Stanislauksesta, kuinka t?m? aitoritarillisen uskollisena ajatteli lemmitty??n verisen taistelunkin tuoksinassa, kuinka vain h?nen syd?mens? hehkui vapauden ja is?nmaan puolesta, ja muuta semmoista.

Xaverin esitystavassa oli tulta ja lentoa, h?n ihastutti Hermenegildaa, joka pian vapautuneena kaikesta arastelusta kiinnitti h?neen ihanien silmiens? lumoavan katseen, niin ett? h?n alkoi huumaavasta riemusta v?rist? ja kertomuksen jatkaminen k?vi vaikeaksi. Itsek??n sit? huomaamatta, kamppaillen sielussaan sit? intohimoa vastaan, joka pyrki kirkkain liekein leimahtamaan, h?n eksyi mit? laajimmin kuvailemaan yksityisi? taisteluita. H?n puhui ratsuv?en hy?kk?yksist?, hajalle ly?dyist? joukoista, vallatuista pattereista. Viimein Hermenegilda keskeytti h?net maltitonna huudahtaen:

"Pois nuo veriset kohtaukset helvetillisess? n?ytelm?ss?nne, -- sano -- sano minulle vain, ett? h?n lempii minua, ett? Stanislaus minua rakastaa!"

Silloin Xaver, t?ysin rohkaistuneena, tarttui Hermenegildan k?teen ja painoi sit? rintaansa vasten.

"Kuule h?nt? itse??n, Stanislaustasi!" huusi h?n ja nyt tulvi h?nen huuliltaan sellaisia kaikkein hehkuvimman rakkauden vakuutuksia, jollaiset ovat ominaisia vain j?yt?vimm?n intohimon rajuille puuskille.

H?n oli vaipunut Hermenegildan jalkain juureen, ja t?m? oli kietonut molemmat k?tens? h?nen kaulalleen, mutta kun h?n kiireesti ponnahti seisaalle ja tahtoi puristaa neitoa rintaansa vasten, tunsi h?n ty?nnett?v?n itse??n kiivaasti taaksep?in. Hermenegilda iski h?neen j?yk?n, oudon silm?yksen ja virkkoi kolealla ??nell?:

"Turhamielinen nukke, jos saisitkin eloon virota povellani, et sin? kuitenkaan ole Stanislaus eik? sinusta koskaan h?nen vertaistaan tule!"

Samalla h?n poistui huoneesta hiljaisin, hitain askelin.

Xaver ?lysi nyt malttamattomuutensa liian my?h??n. Ett? h?n oli hulluuteen asti rakastunut Hermenegildaan, sukulaisyst?v?ns? morsiameen, sen h?n tunsi liiankin el?v?sti, mutta my?skin sen, ett? jos h?nell? olisi mieless? mill??n tapaa toimia j?rjett?m?n intohimonsa hyv?ksi, h?n joutuisi syytt?m??n itse??n kavalasta yst?vyysliiton rikkomisesta.

L?hte? kiireesti tiehens?, en?? tapaamatta Hermenegildaa -- se oli h?nen sankarillinen p??t?ksens?, jota h?n kohta panikin sen verran toimeen, ett? k?ski laittaa tavaransa kuntoon ja valjastaa hevoset matkavaunujensa eteen.

Kreivi Nepomuk h?mm?styi aika lailla, kuu Xaver lausui h?nelle j??hyv?iset. H?n koetti kaikin mokomin pid?tt?? vierastaan, mutta osoittaen j?ykkyytt?, joka johtui oikeastaan enemm?n jonkinlaisesta kouristuksesta kuin todellisesta tahdonvoimasta, Xaver pysyi siin? v?itteess??n, ett? erikoiset syyt pakottivat h?net l?htem??n. Miekka valmiina vy?ll?, sotilaslakki k?dess? h?n seisoi keskell? salia, palvelijan pidelless? matkaviittaa eteisess?, ja alhaalla portaiden edess? hirnuivat hevoset maltittomina. Silloin aukeni ovi, Hermenegilda astui sis??n, l?hestyi kreivi? kuvaamattoman vieh?tt?v?sti ja sanoi hempe?sti hymyillen:

"Aiotteko l?hte?, rakas Xaver? Ja min? kun luulin viel? saavani kuulla niin paljon rakkaasta Stanislauksestani! Tokkopa oikein tied?ttek??n, ett? kertomuksenne lohduttavat minua niin ihmeellisesti?"

Xaver loi punastuen katseensa maahan. Kaikki istuutuivat, ja kreivi Nepomuk vakuutti kerta toisensa j?lkeen, ettei Hermenegildaa oltu moneen kuukauteen n?hty n?in hilpe?ll?, pirte?ll? mielell?.

Kun sitten heid?n puhellessaan oli kulunut jonkun aikaa, katettiin kreivi Nepomukin viittauksesta illallisp?yt? samassa huoneessa. Laseissa helmeili mit? jaloin Unkarin viini, ja hehkuvin poskin maisteli Hermenegildakin t?ytetyst? pikarista lemmittyns?, vapauden ja is?nmaan kunniaksi.

-- My?hemmin illalla l?hden kuitenkin matkalle, -- tuumi Xaver. Ja kun oli p?yd?st? noustu, kysyi h?n todellakin palvelijaltaan, viel?k? vaunut odottivat, mutta sai sen ilmoituksen, ett? kreivi Nepomukin k?skyst? oli matkatavarat jo aikoja purettu, vaunut viety vajaan, hevoset olivat tallissa ja ajaja kuorsasi olkimatrassillaan.

Xaver j?tti asian sillens?. Hermenegildan odottamaton ilmestyminen oli saanut h?net siihen uskoon, ettei ollut ainoastaan mahdollista, vaan my?s soveliasta ja mieluista j??d? t?nne, ja t?st? vakaumuksesta h?n joutui toiseen, ett? m?et tarvitsi vain voittaa itsens?, torjua sis?llisen intohimon purkaukset, jotka kiihoittaessaan Hermenegildan sairaaloista sieluntilaa voisivat k?yd? h?nelle itselleen joka suhteessa turmiollisiksi. Kuinka asia sitten edelleen kehittyisikin -- tuumi Xaver mietelmiens? lopuksi --, niin ei luulisi itse Hermenegildankaan, tointuessaan haaveistaan, pit?v?n synkk?? tulevaisuutta parempana kuin hauskaa nykyisyytt?, ja muuten saisi kaikki riippua eri asianhaarain vaikutuksesta puoleen tai toiseen eik? t?ss? ollut mit??n aihetta pel?t? uskottomuutta, yst?vyyden liiton rikkomista.

Kun Xaver seuraavana p?iv?n? j?lleen tapasi Hermenegildan, onnistui h?nen todellakin, huolellisesti karttaen kaikkea, mik? olisi v?h?nk??n voinut kuohuttaa h?nen kovin kuumaa vertaan pit?? intohimoaan kurissa. Pysyen ankarimman s??dyllisyyden rajoissa, viel?p? noudattaen kankeita muodollisuuksia, h?n antoi puhelulleen vain sellaisen mieluisen kohteliaisuuden leiman, joka naisiin valaa makean sokerin mukana turmiollista myrkky?.

Vaikka Xaver oli vasta kahdenkymmenen ik?inen nuorukainen ja varsinaisissa lemmenasioissa kokematon, saattoi h?n kuitenkin esiinty? niin taitavana kuin t?ysi mestari, kun h?nt? johti sis?isen kiihkon varma viettelemisaisti. H?n puhui vain Stanislauksesta, t?m?n sanomattomasta rakkaudesta ihanaan morsiameensa, mutta sen hehkuvan kuvan l?vitse, jonka h?n t?ll?in loi, h?n osasi antaa katsahtaa omiinkin tunteisiinsa, niin ettei Hermenegilda itsek??n h?mminkins? vallassa lopulta tiennyt, kuinka voisi toisistaan erottaa poissaolevan Stanislauksen ja l?sn?olevan Xaverin kuvat.

Pian oli kiihtyneess? Hermenegildassa her?nnyt oikea tarve saada yh? uudestaan tavata Xaveria, ja siit? seurasi, ett? heid?t n?htiin melkein aina yhdess? ja usein kuin syd?mellisesti lemmenasioistaan puhumassa. Tottumus p??si yh? enemm?n voitolle Hermenegildan arkuudesta, ja samassa m??r?ss? uskalsi Xaver astua j?yk?n muodollisuuden rajojen poikki, joissa h?n aluksi oli viisaasti harkiten pysynyt. K?sitysten he kulkivat puistossa, ja huoletonna antoi Hermenegilda k?tens? j??d? Xaverin k?teen, kun t?m? istuen huoneessa h?nen vieress??n kertoi onnellisesta Stanislauksesta.

Jollei ollut puhetta valtiollisista asioista, is?nmaan kohtalosta, niin ei kreivi Nepomukin katse ulottunut kovinkaan syv?lle. H?n tyytyi vain siihen, mit? kykeni pinnalla huomaamaan; h?nen kaikesta muusta poisp?in k??ntynyt mielens? saattoi vain hetkellisesti kuvastimen lailla heijastaa el?m?n nopeasti liit?vi? kuvia, jotka sitten h?ipyiv?t j?ljett?miin. Aavistamatta Hermenegildan sis?ist? olemusta h?n piti hyv?n?, ett? tyt?r vihdoinkin oli el?v??n nuorukaiseen vaihtanut ne nuket, jotka oli j?rjett?m?n mielikuvituksen riehuessa ennen pantu esitt?m??n poissaolevaa lemmitty?, ja h?n luuli my?s voivansa ovelasti jo ennakolta n?hd?, ett? Xaver, joka oli h?nelle v?vyksi yht? mieluinen, voisi t?ydellisesti astua Stanislauksen sijalle.

Samaa uskoi my?s Xaver, kun parin kuukauden kuluttua Hermenegilda, niin t?ynn? kuin h?nen koko olentonsa n?yttikin olevan Stanislauksen muistelemista, sittenkin ilmeisesti mukaantui siihen, ett? Xaver yh? enemm?n l?hestyi h?nt? omalla kosimisellaan.

Er??n? aamuna sanottiin, ett? Hermenegilda oli kamarineitsyens? kera sulkeutunut huoneisiinsa eik? tahtonut ket??n tavata. Kreivi Nepomuk ei osannut arvella muuta kuin ett? oli sattunut uusi hermopuuskaus, joka pian lakkaisi, ja pyysi kreivi Xaveria nyt k?ytt?m??n Hermenegildan parantamiseksi sit? vaikutusvoimaa, jonka h?n ilmeisesti oli t?ss? suhteessa saavuttanut.

Mutta vanha kreivi h?mm?styi aika lailla kun Xaver ei ainoastaan jyrk?sti kielt?ytynyt mitenk??n l?hestym?st? Hermenegildaa, vaan my?s n?kyi omituisesti muuttuneen koko olennoltaan. Ennen h?n oli esiintynyt melkein liiankin uljaasti, mutta nyt h?n arkaili aivan kuin olisi n?hnyt aaveita, h?nen ??nens? sointu oli ep?varma ja kasvojen ilme raukea, sekava.

Xaver alkoi puhua siihen suuntaan, ett? h?nen nyt oli v?ltt?m?tt? matkustettava Varsovaan, ettei h?n arvatenkaan en?? koskaan saisi Hermenegildaa n?hd?, -- ett? t?m?n h?iriintynyt mielentila oli viime aikoina her?tt?nyt h?ness? pelkoa ja kauhua, -- ett? h?n oli lakannut toivomasta rakkauden onnea. Ja lis?ksi h?n valitti mit? syvimmin h?pe?v?ns? sit?, ett? oli ollut v?h?ll? joutua syyp??ksi yst?v?ns? kavaltamiseen, mik? h?nelle oli vasta nyt oikein selvinnyt, kun oli saanut katsella Hermenegildan ihan mielipuolisuutta l?hentelev?? uskollisuutta. Kaikesta t?st? ei h?nell? muka ollut muuta pelastusta kuin pikainen pako.

Kreivi Nepomuk ei k?sitt?nyt h?nen puheestaan mit??n eik? voinut kuvitella muuta kuin ett? Hermenegildan hullu haaveilu oli lopulta tarttunut nuorukaiseen. H?n koetti t?t? todistaa Kaverille itselleenkin, mutta turhaan. Mit? hartaammin Nepomuk h?nelle selitti, ett? h?nen pit?isi parantaa Hermenegilda kaikista mielett?mist? p??h?npistoista ja siis j?lleen seurustella neidon kanssa, sit? kiivaampi oli Xaverin vastarinta. Ja pian p??ttyikin heid?n kiistansa, kun Xaver, ik??nkuin n?kym?tt?m?n, ehdottoman vallan pakottamana, juoksi alas portaita, hypp?si vaunuihinsa ja kiiti pois.

T?ynn? murhetta ja kiukkua Hermenegildan k?yt?ksest? kreivi Nepomuk ei v?litt?nyt h?nest? moneen p?iv??n, jotka h?nen tytt?rens? siis sai h?iritsem?tt? viett?? sulkeutuneena omiin huoneisiinsa, miss? h?nt? ei kukaan muu n?hnyt kuin kamarineitsyt.

Syviss? ajatuksissa, mieli t?ynn? sen miehen urot?it?, jota puolalaiset siihen aikaan ihailivat kuin ep?jumalaa, istui Nepomuk er??n? p?iv?n? huoneessaan, kun ovi aukeni ja kynnykselle ilmestyi Hermenegilda t?ydess? surupuvussa, pitk?lle riippuvaan leskenhuntuun verhottuna.

Hitain, juhlallisin askelin h?n l?hestyi is??ns?, laskeutui sitten polvilleen ja puhui v?r?j?v?ll? ??nell?:

"Voi is?ni, -- kreivi Stanislaus, rakas puolisoni, on manalle mennyt, h?n kaatui sankarina verisess? taistelussa ja edess?si seisoo nyt polvillaan h?nen surkuteltava leskens?!"

Kreivi Nepomukin t?ytyi pit?? t?t? uutena ilmauksena Hermenegildan sekaantuneesta mielentilasta sit? suuremmalla syyll?, kun viel? p?iv?? aikaisemmin oli tullut viestej? kreivi Stanislauksen hyvinvoinnista. H?n nosti Hermenegildan lempe?sti seisaalle ja vastasi:

"Rauhoitu, rakas tyt?r, Stanislaus on terveen?, pian h?n rient?? syliisi."

Silloin Hermenegilda henk?isi kuin tuskaisessa kuolonkamppauksessa ja vaipui raatelevan murheen valtaamana kreivin viereen sohvalle. Hetkisen kuluttua h?n kuitenkin tointui ja puhui ihmeellisen tyynesti:

"Anna minun kertoa, rakas is?, kuinka kaikki tapahtui, sill? sinun tulee se tiet??, jotta ymm?rt?isit minun olevan kreivi Stanislaus von R:n lesken.

"-- Tied? siis, ett? kuusi p?iv?? takaperin olin iltah?m?r?ss? siin? huvimajassa, joka on puistomme etel?reunalla. Kaikki ajatukseni, koko olemukseni oli kiintynyt lemmittyyni, ja silloin tunsin silm?ni ehdottomasti sulkeutuvan, mutta ei uneen, ei, vaan minut valtasi ihmeellinen tila jota en osaa muuksi sanoa kuin uinailuksi valveilla ollessa.

"-- Mutta pian oli ymp?rill?ni h?lin? ja jymin?, kuulin hurjaa temmellyst?, ja ihan likell?ni paukkui laukaus toisensa j?lkeen. Kavahdin pystyyn ja h?mm?styin: yht?kki? olin joutunut kentt?majaan. Edess?ni oli polvillaan h?n itse -- Stanislaukseni.

"-- Syleilin h?nt? ja puristin rintaani vasten 'Jumala olkoon ylistetty', huusi h?n, 'sin? el?t, sin? olet minun omani!'

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet