Read Ebook: Kansa nousee by Churchill Winston Wallenius Toivo Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 670 lines and 25713 words, and 14 pages

"Luultavasti minut silloin ammutaan."

"Hirve?t?!" Lucil huudahti. "Miksi te olette itsepintainen?"

"Oh, vasta sitten kun peli alkaa k?yd? korkeaksi, vasta sitten min? rupean antamaan sille arvoa. Sit? paitsi, ei kuolema ole kovinkaan hirve?t?."

"Kuoleman j?lkeen voi olla."

"Sit? en luule. Jatkuakseen el?m?n t?ytyy osoittaa ylij??m?n? onnellisuutta. Yhdest? asiasta olen varma; meid?n t?ytyy sanoa tulevasta tilasta: -- jos sellaista on, niin sitten se on parempi!"

"Te sovitatte tuntemuksenne t?st? maailmasta kaikkiin muihinkin?"

"Miksi en?" h?n virkkoi. "Miksi eiv?t samat lait pit?isi paikkaansa koko maailmankaikkeudessa ja, jos mahdollista, sen ulkopuolellakin? Toisetkin auringot osoittavat kirjollaan, ett? ne sis?lt?v?t samoja aineksia kuin meid?nkin."

"Te kiinnit?tte uskonne t?htiin", Lucil lausui ep?ilev?sti, "ja ajattelette, vaikka ette tahdokaan my?nt?? sit?, ett? ne voivat ilmaista teille kaiken."

"En ole koskaan syytt?nyt niit? liiallisesta mielenkiinnosta meid?n hommiamme kohtaan; mutta jos niin olisi laita, niin kummia tarinoita ne voisivat meille silloin kertoa."

Lucil kohotti silm?ns? ja kohtasi h?nen katseensa. He katsoivat toisiinsa kiinte?sti. Lucil h?tk?hti; mit? hyv?ns? t?hdet mahtoivatkin tuntea, he ainakin olivat lukeneet toistensa salaisuuden.

Joku kuului rient?v?n yl?kertaan. Se oli em?nn?itsij?.

"Vaunut ovat palanneet", virkkoi Savrola rauhallisella ??nell?. "Ne voivat nyt vied? teid?t takaisin palatsiin."

Em?nn?itsij? astui katolle huohottaen kapuamisesta. "Olen tuulettanut peitteet", h?n virkkoi voitonriemuisella ??nell?, "ja tuli palaa kirkkaasti. Valmistin hiukan keittoa t?lle nuorelle neidille, jos h?nt? haluttaa tulla sy?m??n ennenkuin se kylmenee."

T?m? keskeytys oli niin arkip?iv?inen, ett? Lucil ja Savrola purskahtivat molemmat nauruun. Se oli onnellinen pelastus pulmallisesta tilanteesta. "Aina te onnistutte j?rjest?m??n kaikki mukavasti, Bettine", Savrola virkkoi; "mutta makuuhuonetta ei nyt tarvitakaan. Sukulaiseni pelk??, ett? h?nen ?itins? k?y levottomaksi, jos h?n viipyy vieraissa y?ns?, ja min? aion l?hett?? h?net kotiin, heti kun vaunut ovat palanneet."

Vanhus-poloinen n?ytti hirve?n pettyneelt?; l?mmin vuode, herttainen takkavalkea, kuuma keitto olivat nautintoja, joita h?n mielell??n valmisti toisille, nauttien niist? itsekin ik??nkuin sijaisen kautta. H?n k??ntyi takaisin laskeutuen murheellisena portaita ja j?tt?en heid?t j?lleen kahden.

Niin he istuivat puhellen, ei en?? entiseen tapaan, vaan t?ysin tietoisina keskin?isest? sympatiastaan, sill? v?lin kuin kuu nousi korkeammalle ja leppe?t leyhk?t liikuttelivat palmupuiden lehvist?? alapuolella olevassa puutarhassa. Ei kumpikaan ajatellut paljon tulevaisuutta, eiv?tk? he my?sk??n nureksineet ajurin viivyttely?.

Lopulta y?n hiljaisuus ja heid?n keskustelunsa katkesi, kun kivikadulta kuului py?rien kolinaa.

"Viimeinkin", sanoi Savrola innostuksetta. Lucil nousi ja kurkisti kaiteen ylitse. Kadulla l?hestyiv?t vaunut melkein t?ytt? laukkaa. Ne pys?htyiv?t ?kki? ovelle, ja muuan mies hypp?si h?t?isesti kadulle. Ovikello hel?hti kaikuvasti.

Savrola tarttui vieraansa molempiin k?siin. "Meid?n t?ytyy erota", h?n virkkoi. "Milloin tapaamme toisemme uudelleen -- Lucil?"

Lucil ei vastannut, eik? kuunvalo paljastanut h?nen kasvojensa ilmett?. Savrola laskeutui edell? portaita alas. H?nen astuessaan huoneeseensa sen toisen oven avasi joutuisasti muuan mies, joka Savrolan n?hdess??n pys?htyi ?kisti ja otti hatun p??st??n. H?n oli Moret'n palvelija.

Mielenmalttinsa s?ilytt?en Savrola sulki oven j?lkeens?, j?tt?en Lucilin pimeihin portaisiin. T?m? odotti kummastellen; ovi oli ohut. "Herra Moret", sanoi outo ??ni, "k?ski minun tuoda t?m?n teille niin joutuin kuin suinkin ja antaa sen teid?n omaan k?teenne". Kuului paperin repe?mist?, huudahdus, ja sitten Savrola vastasi ??ness??n sointu, joka ilmaisi h?nen vain vaivoin saavan sen hillityksi ??rett?m?lt? liikutukselta: "Kiitos: sanokaa, ett? odotan heit? t??ll?. ?lk?? viek? pois vaunuja; menk?? jalan -- malttakaa, min? p??st?n teid?t itse kadulle."

Lucil kuuli toisen oven avautuvan ja sitten askeleita, jotka kertoivat heid?n laskeutuvan portaita; h?n v??nsi ripaa ja astui huoneeseen. Jotakin oli tapahtunut, jotakin ?killist?, odottamatonta, kohtalokasta. Savrolan ??ni -- omituista, kuinka hyvin h?n alkoi tuntea sen! -- oli ilmaissut sen. Lattialla virui kuori; p?yd?ll? -- miss? savukelaatikko ja revolveri sijaitsivat rinnatusten -- oli paperi, puolittain kokoon kierrettyn?, ik??nkuin olisi haluttu suojella sen salaisuutta.

Lucil tunsi veren sy?ksyv?n syd?meens?; h?n oli jo kuulevinaan kiv??rien paukkeen. Hetki oli totisesti tullut. Tuo tuhoa ennustava paperi lumosi h?net, h?n ei voinut siirt?? katsettaan siit?. ?kki? ovi avautui ja Savrola astui sis??n. H?lin?, kiihtymys ja ennen kaikkea ilmitulemisen tunne saivat Lucilin p??st?m??n matalan, lyhyen s?ik?htyneen huudahduksen. Savrola k?sitti viipym?tt? tilanteen. "Siniparta", h?n virkkoi iroonisesti.

"Valtiopetosta", Lucil vastasi turvautuen suuttumukseen. "Vai aiotte te nousta kapinaan ja murhata meid?t keskell? y?t? -- vehkeilij?!"

Savrola hymyili herttaisesti; h?nen mielenmalttinsa oli ihmetelt?v?. "Olen l?hett?nyt viestin takaisin jalkaisin, ja vaunut ovat teid?n k?ytett?vin?nne. Olemme puhelleet pitk?lti; kello on jo kolme. Teid?n armonne ei pit?isi en?? vitkastella palata palatsiin. Se olisi perin harkitsematonta; sit? paitsi, kuten ymm?rt?nette, odotan t?nne vieraita."

H?nen tyyneytens? kuohutti Lucilia. "Niin", h?n sanoi, "presidentti l?hett?? teille vieraiksi -- poliiseja".

"H?n ei tied? viel? hy?kk?yksest?."

"Min? kerron sen h?nelle."

Savrola nauroi pehme?sti. "Ette suinkaan, se ei olisi kohtuullista", h?n virkkoi.

"Rakkaudessa ja sodassa ovat kaikki keinot luvallisia."

"Ja t?m? --?"

"On kumpaakin", Lucil virkkoi ja purskahti sitten itkuun.

T?m?n j?lkeen he l?htiv?t alas. Savrola auttoi vieraansa vaunuihin. "Hyv?? y?t?", h?n sanoi, vaikka olikin jo aamu, "ja j??k?? hyv?sti."

Mutta Lucil, tiet?m?tt? mit? sanoisi tai ajattelisi tai tekisi, itki edelleen lohduttomasti ja vaunut vieriv?t tiehens?. Savrola sulki oven ja palasi huoneeseensa. H?n tunsi, ettei salaisuus ollut en?? vaarassa.

Sotaneuvottelu

Tuskin Savrola enn?tti polttaa savukkeen, kun vallankumouksellisten johtajat jo alkoivat saapua. Moret tuli ensim?isen?; h?n soitti kelloa kiivaasti ja t?misteli portailla, kunnes ovi avattiin, juoksi sitten yl?kertaan kolme askelmaa kerrallaan ja hy?kk?si k?rsim?tt?m?n? huoneeseen, kauttaaltaan kiihkosta v?risten. "Ah", h?n huudahti, "hetki on koittanut -- nyt ei kaivata sanoja, vaan tekoja! Me paljastamme miekkamme hyv?n asian vuoksi; omasta puolestani heit?n huotran tiehens?; Onnetar on meid?n puolellamme."

"Niinp? kyll?", virkkoi Savrola; "otapas hiukan whisky? ja soodaa -- tuolla niit? on sivup?yd?ll?. Se on hyv?? juomaa miekanpaljastajaisiksi -- suoraan sanoen kaikkein parasta."

Hiukan h?veten Moret k??ntyi ja astuttuaan p?yd?n ??reen alkoi avata soodavesipulloa. H?nen kaataessaan juomaa ilmaisivat lasin ja pullon helin? h?nen kiintymyksens?. Savrola nauroi pehme?sti. ?kki? k??ntyen h?nen malttamaton seuralaisensa koetti peitell? kiihkoaan uuden purkauksen turviin. "Olen sanonut sinulle jo aikoja", h?n virkkoi kohottaen lasiaan, "ett? voima on ainoa ratkaisutapa. Nyt on k?ynyt, kuten ennustin. Min? juon sen maljan -- sodan, kansalaissodan, taistelun, murhan ja ?kkikuoleman maljan -- n?ill? keinoin me saavutamme takaisin vapautemme!"

"Kyll?p? n?ill? savukkeilla on ihmeellisen rauhoittava vaikutus. Eik? niiss? ole mit??n ooppiumiakaan -- ne ovat mietoja, tuoreita egyptil?isi?. Saan niit? joka viikko Kairosta. Niit? valmistaa muuan pikku ukko, jonka tapasin siell? kolme vuotta sitten -- Abdullah Rachuan on h?nen nimens?."

H?n ojensi rasiaa. Moret otti siit? yhden: sen sytytt?minen sai h?net hallitsemaan ruumiinsa; h?n istuutui ja alkoi tupakoida kiihke?sti. Savrola tarkasteli h?nt? unelmoivan tyynen?, katsellen usein savukiehkuroita, jotka kohosivat ilmaan h?nen ymp?rill??n. Hetken kuluttua h?n ryhtyi puhumaan. "Vai iloitset sin? siit?, ett? nyt puhkeaa sota ja ihmisi? surmataan?"

"Iloitsen siit?, ett? t?st? tyranniasta saadaan loppu."

"Muista, ett? me saamme maksaa jokaisesta nautinnosta ja voitosta t?ss? maailmassa."

"Min? otan kannettavakseni osani."

"Min? uskon -- olisin iloinen, jos voisin sen sanoa t?ydell? vakaumuksella -- min? toivon, ettei sinulle sattuisi raskainta osaa. Mutta joka tapauksessa on varmaa, ett? meid?n on maksettava, ja kaikista el?m?n hyvyyksist? ihmiset maksavat etuk?teen. T?h?n ovat sovellettuina terveen taloudenhoidon periaatteet."

"Mit? sin? tarkoitat?" kysyi Moret.

"Tahdotko kohota maailmassa? Silloin sinun t?ytyy tehd? ty?t? toisten huvitellessa. Haluatko tulla kuuluisaksi urhoollisuudesta? Silloin sinun t?ytyy uskaltaa henkesi. Tahdotko olla siveellisesti tai ruumiillisesti voimakas? Sinun t?ytyy voittaa kiusaukset. Kaikki se on ennakkomaksua; se on vastaisuuteen t?ht??v?? taloudenhoitoa. Ota huomioon kuvan toinen puoli: ik?vyyksist? maksetaan per?st?p?in."

"Ei aina."

"Maksetaanpa, yht? varmasti kuin sunnuntai-aamuna seuraa p??nkivistys lauantai-illan juominkeja, yht? varmasti kuin veltto nuoruus tuottaa k?yh?n vanhuuden, kuin ylensy?nti kasvattaa mahdottoman mahan."

"Ja sin? luulet siis, ett? minun t?ytyy maksaa t?st? kiihtymyksest? ja innostuksesta? Arveletko, etten ole t?h?n asti maksanut yht??n mit??n?"

"Sinun t?ytyy panna paljon alttiiksi, se on maksamista. Kohtalo heitt?? usein arpaa. Mutta sellaiseen uhkapeliin ei ihmisten pit?isi antautua kevytmielisesti; oikea gentlemanni ajattelee aina maksup?iv??."

Moret oli ??neti. Vaikka h?n olikin urhea ja k?rsim?t?n, vaikutti keskustelu h?neen kuitenkin j??hdytt?v?sti. H?nen uljuutensa ei ollut stoalaista laatua; h?n ei ollut kouluttanut itse??n mietiskelem??n tyhjiin raukenemisen valtavaa ajatusta. H?n kiinnitti ajatuksensa t?m?n maailman taisteluihin ja toiveisiin, kuten ihminen katselee kukkia ja yrttej?, jotka kasvavat jyrk?nteen reunalla, jota kohti h?nen on pakko k?yd?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet