Read Ebook: Pyhän Julianuksen legenda by Flaubert Gustave Koskenniemi Maija Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 218 lines and 9596 words, and 5 pages

Translator: Maija Koskenniemi

PYH?N JULIANUKSEN LEGENDA

Kirj.

Gustave Flaubert

Suom. Maija Koskenniemi

WSOY, Porvoo, 1911.

Julianuksen is? ja ?iti asuivat linnassa, joka oli rakennettu keskelle mets??, kukkulan rinteelle.

Lyijysuomukset peittiv?t kulmissa olevain nelj?n tornin suippoja kattoja ja muurit nojasivat kalliopohjaan, joka laskeutui jyrk?sti vallihautaan.

Pihan kivitys oli siloinen kuin kirkon laattia. Pitkist?, lohik??rmeenkidan muotoisista r?yst?skouruista sy?ksyi sadevesi s?ili?it? kohti, ja ikkunalaitteilla kukkivat joka kerroksessa basilika ja heliotrooppi maalatuissa saviruukuissaan.

Seip?ill? eristetyn aitauksen sis?puolella oli ensin hedelm?puutarha, sitten kentt?, jossa oli erilaatuisten kuvioiden muodossa kukka-istutuksia, lis?ksi varjoisia viinik?ynnosmajoja ja leikkirata linnan poikia varten. Toisella puolella oli koirakoppi, tallit, leipomatupa, viininpuserrushuone ja vilja-aitat. Viheri? laidunnurmi levisi ymp?rill?, sekin vahvan orjantappura-aidan ymp?r?im?n?.

Oli eletty rauhan aikoja niin kauan, ett? nostoristikko ei en?? laskeutunut; vallihaudat olivat t?ynn? vett?; p??skyset tekiv?t pesi??n rintasuojuksen ampumaloviin; ja jousimies, joka p?iv?t p??st??n kulki valleilla, palasi vahtitorniin niin pian kun aurinko paahtoi liian kuumasti, ja torkahti uneen kuin luostariveli.

Sis?ll? kiilteliv?t joka suunnalla rautakiskoitukset; sein?verhot suojelivat huoneita kylm?lt?, kaapit olivat t?yteen sullotut liinavaatteita, viinitynnyreit? oli kellarissa rivi rivin p??ll? ja tammiarkut rutisivat rahas?kkien painosta. Asesalissa n?htiin lippujen ja jalojen el?inkallojen keskell? aseita eri ajoilta ja eri kansoilta, alkaen Amalekitien lingoista ja Garamanttien heittokeih?ist? Saraseenien miekkoihin ja Norrmannien panssaripaitoihin saakka.

Keitti?n vanttera em?nt? sai h?rj?n padassa k??ntym??n. Kappeli taas oli komea kuin kuninkaan rukoushuone. Olipa er??ss? kolkassa roomalainen saunakin, mutta linnanherra kielt?ytyi sit? k?ytt?m?st? pit?en sit? pakanallisena tapana.

K??riytyneen? ketunnahkaturkkiinsa h?n kuljeskeli talossaan, jakoi oikeutta vasalleilleen ja sovitteli naapuriensa riitoja. Talvella seuraili h?n lumihiutaleiden putoamista tai luetutti itselleen vanhoja tarinoita. Ensim?isen? kauniina p?iv?n? teki h?n muulillaan pieni? retki? vihert?ville viljavainioille ja antautui juttuun maamiesten kanssa sek? jakoi heille neuvoja. Monen seikkailun j?lkeen oli h?n ottanut vaimokseen er??n ylh?issukuisen neidon.

T?m? oli hyvin vaalea, ylpe?luontoinen ja vakava. H?nen p??hineens? heltat hipoivat ovien kamanoita, h?nen pukunsa laahustin viisti maata kolme askelta h?nen per?ss??n. Palveluskuntaansa piti h?n luostarimaisessa j?rjestyksess?; joka aamu m??r?si h?n palvelijoille heid?n teht?v?ns?, piti itse huolta hilloista sek? l??kkeist? ja voiteista, kehr?si ja ompeli koruneulouksia alttariliinoihin. Hartaasti Jumalaa rukoiltuaan sai h?n pojan.

Silloin syntyi linnassa suuri ilo, ja tapahtuman johdosta pantiin toimeen pidot, joita kesti kolme p?iv?? ja nelj? y?t? ilotulien valaistuksessa, harppujen soidessa, vihreiss? lehmustoissa. Siell? sy?tiin mit? harvinaisimpien maustimien ohella kanoja, jotka olivat suuria kuin lampaat, vieraille huviksi oli k??pi? sotkettu leivokseen ja sukelsi siit? juhlan aikana esiin; ja kun kivivadit vierasjoukon alati kasvaessa eiv?t en?? riitt?neet, juotiin norsunluusarvista ja kyp?rist?.

Nuori ?iti ei ollut l?sn? n?iss? juhlissa. H?n pysyi rauhallisena vuoteessaan. Er??n? iltana her?si h?n ja huomasi ikkunasta sis??n katsovan kuun valossa varjon liikkuvan. Se oli munkkikaapuun puettu vanhus, k?ysi vy?ll?, kerj?l?isreppu olalla, ulkomuodoltansa t?ydellisesti erakkoa muistuttava. H?n l?hestyi nuoren ?idin vuoteen p??puolta ja sanoi h?nelle liikkumattomin huulin: "Iloitse, oi ?iti, pojastasi on tuleva pyhimys!" Linnanrouva oli huutaa, mutta kuun juovaa my?ten varjo kohosi hiljaa ilmaan ja katosi. Ilolaulut pidoista kaikuivat entist? kovemmin. H?n kuuli kuin enkelien ??ni? ja h?nen p??ns? vaipui p??nalukselle, jonka yl?puolella riippui marttyyrin luu kiiltokivikehyksess?.

Seuraavana p?iv?n? kysyttiin palvelijoilta, olivatko he n?hneet erakkoa, mutta he vastasivat kaikki kielt?v?sti. Olipa se unta tai todellisuutta, sen t?ytyi olla taivaan ilmestys; mutta rouva varoi kertomasta siit? kenellek??n, sill? h?n pelk?si, ett? h?nt? syytett?isiin ylpeydest?. P?iv?n valjetessa l?htiv?t vieraat pois; mutta juuri kun Julianuksen is? ulkoportin luona saatteli viimeist? vierastaan, nousi h?nen eteens? yht'?kki? aamusumusta kerj?l?inen. Se oli mustalainen, jolla oli letitetty parta, hopeiset renkaat k?sivarsissa ja kiiluvat silm?ter?t. H?n sammalsi haltioituneen n?k?isen? yhteen menoon seuraavat sanat:

"Ah, sinun poikaasi! ... Paljon verta! ... Paljon kunniaa!... Aina onnellinen! Valtijaan sukua!"

Ja kumartuessaan ottamaan h?nelle heitetty? almua, katosi h?n ruohistoon.

Linnanherra katseli oikealle ja vasemmalle ja huusi h?nt? kiihke?sti palaamaan takaisin. Turhaan! Tuuli her?si, aamun sumut h?lveniv?t.

H?n arveli t?m?n n?yn johtuneen v?symyksest?, koska oli nukkunut liian v?h?n. Jos puhun siit? muille, pilkkaavat he minua, arveli h?n.

Kuitenkin h?nen pojalleen ennustettu kuuluisuus h?ik?isi h?nt?, vaikkakaan tuo lupaus ei ollut selv?, ja h?nen t?ytyi ep?ill?, ettei ollut sit? oikein ymm?rt?nyt.

Aviopuolisot k?tkiv?t kumpikin toisiltaan salaisuutensa. Mutta molemmat hoitelivat lasta samalla rakkaudella ja kunnioittaen h?nt? Jumalan valittuna osottivat he rajatonta huomaavaisuutta h?nt? kohtaan. H?nen vuoteensa oli hienointa untuvaa; kyyhkysen muotoinen lamppu paloi alituisesti h?nen vuoteensa yl?puolella; kolme imett?j?? tuuditti h?nt? k?sivarsillaan, ja k??rittyn? kapaloihinsa punakkana ja sinisilm?isen?, kirjailtuine peitteineen ja helmill? koristettuine myssyineen, muistutti h?n Jeesus-lasta. H?nen hampaansa puhkesivat h?nen kertaakaan itkem?tt?.

Kun h?n oli seitsem?n vuotias, opetti ?iti h?nt? laulamaan. Jotta h?n tulisi rohkeaksi, nosti is? h?net suuren hevosen selk??n. Lapsi hymyili mieliss??n, ja oppi n?in jo varhain k?sittelem??n ratsua.

Er?s vanha viisas munkki opetti h?nelle Pyh?? Sanaa, arabialaisen laskutavan, latinalaiset kirjaimet ja taidon maalata pergamentille pieni? sievi? kuvia. He ty?skenteliv?t tornihuoneessa, kaukana kaikesta melusta.

Tunnin loputtua meniv?t he yhdess? puutarhaan, jossa he kuljeskelivat edestakaisin, tutkien kasveja.

Joskus n?htiin laaksossa vaeltava juhtajono, jota saattoi jalkamies puettuna it?maiseen tapaan. Linnanherra, joka tunsi h?net kauppiaaksi, l?hetti palvelijan h?nen luokseen. Muukalainen poikkesi kutsun saatuaan tielt??n ja saatettuna vierastupaan h?n otti arkustaan silkki- ja samettiesineit?, jalokivi?, maustimia, omituisia kauppatavaroita, joiden k?ytt?? ei tunnettu. Lopuksi kelpo kauppias poistui saatuaan runsaan korvauksen tavaroistaan, ilman ett? h?nelle oli tehty mink??nmoista v?kivaltaa linnassa. Toisinaan taas joukko pyhiinvaeltajia kolkutti linnan portille.

He kuivasivat vaatteitaan lieden edess?; ja kun he olivat sy?neet, kertoivat he matkoistaan, haaksirikoista vaahtoavalla merell?, jalkamatkoista polttavilla hiekka-aroilla, pakanoiden julmuudesta, Syyrian luolista, Seimest? ja Pyh?st? Haudasta. Sitten antoivat he nuorelle linnanherralle n?kinkenki? kaapujensa laskoksista.

Usein pani linnanherra toimeen juhlia vanhoille asetovereilleen. Juoden muistelivat he sotiaan, muurinmurtajilla suunnattuja rynn?kk?j??n linnoituksia vastaan ja lukuisia haavojaan. Julianus kuunteli heit? ihastuksesta huudahdellen; silloin ei h?nen is?ns? ep?illyt, ettei h?nest? kerran tulisi valloittaja. Mutta illalla messusta tullessaan, kun Julianus kulki k?yhien anojien ohitse, tyhjensi h?n heille kukkaronsa sellaisella kainolla hienotunteisuudella, ett? h?nen ?idiss??n syntyi varma toivo n?hd? h?net kerran arkkipiispana.

H?nen paikkansa kappelissa oli vanhempiensa vieress?; ja olivatpa jumalanpalvelukset kuinka pitki? tahansa, koko ajan seisoi h?n polvillaan rukousjakkarallaan, lakki maassa ja k?det ristiss?.

Er??n? p?iv?n? huomasi h?n messun aikana kohottaessaan p??t??n pienen valkean hiiren, joka hiipi esiin sein?ss? olevasta rei?st?. Se hypp?si alttarin ensim?iselle portaalle, ja tehty??n pari kolme kierrosta oikealle ja vasemmalle, pakeni se samaan suuntaan, mist? oli tullutkin. Seuraavana sunnuntaina se ajatus, ett? h?n voisi n?hd? sen uudelleen, h?iritsi h?nt?. Se palasi; ja joka sunnuntai odotti h?n sit?, se vaivasi h?nt?, h?n rupesi vihaamaan sit? ja p??tti tappaa sen.

Suljettuaan siis oven ja siroteltuaan leivoksenpalasia portaille asettui h?n rei?n eteen, keppi k?dess??n.

Pitk?n ajan kuluttua tuli n?kyviin punainen turpa, sitten itse hiiri.

H?n l?i keve?sti ja h?mm?styi, kun huomasi, ettei t?m? pieni ruumis en?? liikkunut.

Veripisara tahrasi kive?. H?n pyyhki sen pois nopeasti hihallaan, heitti hiiren ulos, eik? puhunut asiasta mit??n kenellek??n.

Kaikellaiset linnunpojat nokkivat siemeni? puutarhassa. H?n keksi panna herneit? onttoon ruo'onkorteen. Kun h?n kuuli viserryst? er??st? puusta, l?hestyi h?n sit? hiljaa, sitten kohotti h?n ruo'on, pullisti poskensa ja lintusia putoili h?nen hartioilleen niin runsaasti, ettei h?n voinut olla nauramatta, onnellisena kepposestaan. Er??n? aamuna, kun h?n palasi linnanpihan kautta, n?ki h?n vallituksen harjalla suuren kyyhkysen, joka p?yhisteli auringossa. Julianus pys?htyi katselemaan sit?, ja koska muuri oli t?lt? kohdalta rikkoutunut, sai h?n k?siins? kiven sirpaleen. H?n heitti sen, ja se osui lintuun, joka putosi vallilta linnanhautaan.

H?n sy?ksyi sinne alas repien itse??n pensaikossa ja haeskellen joka paikasta, ketter?mp?n? kuin nuori koira.

Kyyhkynen, murtunein siivin, v?risi kuusaman oksilla.

Sen sitke?henkisyys kiusasi lasta. H?n rupesi kuristamaan sit?, ja linnun kouristukset saivat h?nen syd?mens? sykkim??n, her?ttiv?t h?ness? hurjaa, raakaa nautintoa. Kun se vihdoin heitti henkens?, tunsi poika omituista voimattomuutta.

Illallista sy?dess? selitti is?, ett? poika oli jo siin? i?ss?, ett? h?nen pit?isi oppia mets?st?m??n, ja h?n meni hakemaan vanhan vihon, joka sis?lsi kysymysten ja vastausten muodossa kaikki mets?styksen salaisuudet. Opettaja neuvoi oppilastaan harjoittamaan koiria ja kesytt?m??n haukkoja, viritt?m??n ansoja; kuinka saattoi eroittaa hirven sen j?tteist?, ketun sen j?ljist?, suden sen kuopista, keinon l?yt?? niiden tiet, mill? tavalla niit? ahdistella, miss? niiden suojapaikat tavallisesti ovat ja mitk? ovat suotuisimmat tuulet. Viel? h?n antoi oppilaalleen luettelon el?inten huutotavoista ja osotti mik? osa saaliista oli annettava koirille.

Kun Julianus osasi luetella ulkoa kaikki nuo asiat, lahjotti is? h?nelle koiratarhan.

Ensiksikin kuului siihen 24 berberil?ist? vinttikoiraa, jotka olivat nopsempia kuin gasellit, mutta kiivaita raivostumaan; sitten 17 paria bretagnelaisia koiria, valkea- ja punat?pl?isi?, horjumattomia urhoollisuudessaan, vahvarintaisia ja kovia ulvomaan. Ahdistamaan villisikoja ja etsim??n el?inten vaarallisia piilopaikkoja sai h?n 40 verikoiraa, karvaisia kuin kontiot.

Tartasolaisten kahlekoirien, jotka olivat aasin korkuisia, tulen v?risi?, leve?selk?isi? ja suorakoipisia, oli m??r? ahdistaa bisonih?rki?. Viiri?iskoirien mustat karvat kiilsiv?t kuin satiini; sit? paitsi oli laumassa koiria, joiden haukunta muistutti laulua. Sivupihalla ulvoi kahleita puistaen ja silmi? muljautellen kahdeksan alanilaista verikoiraa, hirvitt?vi? el?imi?, jotka repiv?t vihamiehelt? vatsan, eiv?tk? pelj?nneet edes jalopeuroja.

Kaikki s?iv?t komeasti juustoleip??, joivat kivipurtiloista, ja kaikilla oli sointuvat nimet. Haukkapiha vei ehk? viel? voiton koiratarhasta; linnanherra oli rikkauksillaan hankkinut itselleen petolintuja Kaukasiasta, sinihaukkoja Babyloniasta, korppikotkia Saksanmaalta ja leivohaukkoja, jotka olivat pyydystetyt kallioilta, kylmien merten rannoilta, et?isist? maista. Ne asuivat olkipeitteisess? vajassa, miss? ne olivat kiinnitettyin? riviin orrelle; edess??n oli niill? kentt?, jonne ne p??stettiin toisinaan oikomaan j?seni??n.

Kaniininsatimia, onkikoukkuja, ketunloukkuja ja kaikenlaisia pyydysneuvoja valmistettiin talossa.

Usein vietiin lintukoirat kent?lle, miss? ne opetettuina pys?htyiv?t alalleen. Silloin mets?miehet l?hestyiv?t niit? hiipien ja levittiv?t varovaisesti niiden vankkojen ruumiiden ylitse suunnattoman suuren verkon. K?skyst? rupesivat koirat haukkumaan, viiri?iset lensiv?t hajalle, ja naiset, joita oli kutsuttu l?hiseuduilta puolisoineen, lapsineen ja palvelijattarineen, kiiruhtivat esiin ja saivat linnut helposti k?sin kiinni.

Toisen kerran taas karkotettiin rummun p?rin?ll? j?nikset ulos pesist??n. Ketut putoilivat niit? varten kaivettuihin kuoppiin, ja ansan laukeava j?nne k?vi kiinni suden jalkaan.

Mutta Julianus halveksi t?llaisia mets?stystapoja; h?n mets?sti mieluimmin hevosineen ja haukkoineen kaukana ihmisasunnoista. Melkein aina oli h?nell? mukanaan suuri skyyttalainen haukka, valkea kuin lumi. Sill? oli h?yhent?yht? p??ss? ja kultakulkuset helisiv?t sen sinisiss? jaloissa. Se istui j?ykk?n? herransa k?sivarrella hevosen laskiessa t?ytt? laukkaa ja maisemien ymp?rill? vaihdellessa. Julianus hellitt?en juoksunuoraa p??sti sen ?kki? irti; haukka kohosi rohkeasti suoraan ilmaan kuin nuoli ja kohta n?htiin ilmassa kahden erilaisen t?pl?n kaareilevan, k?yv?n yhteen ja katoavan sinisiin korkeuksiin.

Ei viipynyt kauvan ennenkuin haukka laskeutui alas rikkirevitty lintu mukanaan ja palasi istumaan v?risevin siivin herransa mets?styskintaalle.

T?ll? tavalla saavutti Julianus lennossa haikaran, haarahaukan, variksen ja korppikotkan. Jahtitorvella soittaen seurasi h?n mielell??n koiria, jotka juoksivat pitkin kukkuloiden rinteit?, hyppiv?t ojien ylitse ja tunkeutuivat mets??n. Kun hirvi alkoi vaikeroida koirain puremien tuottamista tuskista, l?i h?n sen reippaasti kuoliaaksi; sitten nautti h?n n?hdess??n sit? raivoa, mill? verikoirat k?viv?t sen kimppuun ja repiv?t sen viel? l?mpim?n? palasiksi.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet