Read Ebook: Historiallisia pikakuvia by Strindberg August Murros Kaapo Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1444 lines and 27441 words, and 29 pages

H?n k?vi korvoineen vesiporttien v?litse joelle ja kurpitsamaille edestakaisin. Mutta toisinaan meni h?n portista ulos ja oli poissa hetken aikaa.

Mirjam, tyt?r, oksi viinik?ynn?st? puutarhamuurin vieress?, mutta n?ytti enemm?n kiinnitt?v?n huomiotansa isolle k?yt?v?lle, joka johti prinsessain kes?palatsiin. H?nen p??ns? liikkui kuin palmupuun lehti tuulen leyhytt?ess? sinne t?nne vesiportin ja ison k?yt?v?n v?lill?, k?sien suorittaessa ty?t?. Kun ?iti viipyi, l?ksi h?n muurin vierest? alasp?in portille ja alas matalalle rannalle, miss? kaisla keinuu vienon etel?isen leyhytt?m?n?. Er?maan kivitasku istui rantakivell?, keikutti pyrst??ns?, huitoi siivill?ns? kuin olisi tahtonut n?ytt?? jotakin, mink? oli keksinyt; ja r?k?tti ja l?rp?tti jostakin tavattomasta, mik? oli kaislikossa. Korkealla ilmassa leijaili haukka kiertokaarissa p?? v?jyv?ss? asemassa maata kohti.

Mirjam katkasi lotusnuppuja ja nakkasi kivitaskua, joka siirtyi kappaleen matkaa eteenp?in, mutta yh? viittoillen nokallaan kaislikkoon.

Tytt? nosti helmojansa, astui veteen, ja papyrusmets?ss? h?n n?ki ?idin seisovan vy?t?r?it??n my?ten, ja kumartuen kaislavasun yli imett?v?n pikku lasta vasemmasta rinnastaan.

-- ?iti! kuiskasi Mirjam, faraon tyt?r l?hestyy; h?n tulee kylpem??n virrassa.

-- Herra, Israelin jumala, armahda lastani!

-- Jos olet antanut poikasen juoda kyllikseen, niin rienn?, tule.

?iti kumartui lapsensa yli kuin holviksi; h?nen hiuksensa riippuivat kuin hyttysverkko, ja kaksi kyynelt? putosi h?nen silmist??n pienokaisen ojennetuille k?t?sille. Sitten ?iti nousi, pisti makean taatelin lapsen suuhun, laski hiljaa kannen kiinni, mumisi siunauksen ja astui yl?s vedest?.

Heikko tuulen leyhk? maalta p?in pani kaislan h?ilym??n ja vesi v?reili.

-- Vasu pysyy veden pinnalla, h?n sanoi, mutta virta kulkee eteenp?in, se on punanen verest? ja sakea kuin juusto! Herra, Israelin jumala, armahda!

-- Kyll? h?n armahtaa, vastasi Mirjam, niinkuin h?n on armahtanut is??mme Abrahamia, joka sai lupauksen sent?hden ett? h?n totteli ja uskoi: "Sinun siemeness?si pit?? kaikki kansat maanp??ll? siunatuiksi tuleman."

-- Ja nyt h?n ly? kaikki esikoiset...

-- Eip?h?n sinun poikaasi! -- Ei viel?!

-- Rukoile ja toivo!

-- Mit?? Ett? virran pedot eiv?t h?nt? s?isi, ett? virran laineet eiv?t h?nt? nielisi, ett? faraon py?velit eiv?t h?nt? surmaisi. Se on toivo!

-- Lupaus on enemm?n arvoinen ja se el??: "Sinun siemenesi on vallitseva vihollisesi portit!"

-- Ja is?sikin, Amram, pakeni...

-- Ramsesiin ja Pithomiin, miss? kansamme orjana raataa rakennuksilla; sinne h?n k?vi varottamaan ja kehottamaan! Hyvin h?n teki! -- -- Hiljaa, faraon tyt?r tulee!

-- Eih?n h?n voi kylpe? lastemme veress?.

-- H?n tulee kuitenkin! Mutta h?n on k?yh?in heprealaisten yst?v?, ?l? pelk?? mit??n!

-- H?n on is?ns? tyt?r!

-- Egyptil?iseth?n ovat serkkujamme, Hamin j?lkel?isi? he ovat, Semin me! Sem ja Ham olivat veljekset!

-- Mutta Hamin kirosi h?nen is?ns? Noak, ja Kanaan oli h?nen poikansa.

-- Mutta Noak sanoi: Ylistetty olkoon Herra, Semin jumala, ja Kanaan olkoon h?nen orjansa. Kuulitko? Sem sai lupauksen, semil?isi? olemme me.

-- Herra Zebaoth, auta meit?, vasu ajautuu tuulen mukana! Se ajautuu kylpymajaa kohti, ja kotka tuolla ylh??ll? ilmassa...

-- Se on haukka, ?iti!

Jochebeth juoksi edestakaisin rannalla kuin hylyksi j?tetty koira, h?n l?i rintaansa ja itki suuria raskaita kyyneleit?.

Askeleita ja ??ni? kuului.

-- Faraon tyt?r yll?tt?? meid?t.

-- Herra Israelin Jumala satuttaa meihin k?tens?.

Molemmat naiset pist?ysiv?t piiloon ruovostoon, ja faraon tyt?r ilmestyi orjatarten kanssa vesiportille.

H?n kulki kylpyhuoneen sillalle; huone oli v?rj?tyist? kamelinkarvoista laitettu maja, jota joen pohjaan kiinnitetyt paalut pitiv?t koossa.

Mutta vasu ajautui alasp?in siltaa kohti ja her?tti prinsessan uteliaisuuden. H?n seisahti ja odotti. Jochebeth ja Mirjam eiv?t tuulen takia voineet kuulla, mit? h?n sanoi, mutta h?nen levollisista liikkeist??n he n?kiv?t, ett? h?n odotteli jonkinlaista hupia virran harvinaisesta lahjasta.

Nyt h?n l?hetti orjattaren rannalle. T?m? riensi katkasemaan pitk?n putken, jonka h?n ojensi valtiattarelleen. T?m? ongiskeli nyt vasua ja sai sen sillan viereen. H?n kumartui, laskeutui polvilleen. Nyt h?n avasi kannen -- Jochebeth n?ki kahden pikku k?sivarren ojentuvan -- prinsessa nauroi ??neen ja k??ntyi naisten puoleen; h?n sanoi jotakin, joka ilmaisi iloa, ja niin h?n nosti yl?s lapsen, joka heti k?hmi h?nen neitsytpovelleen ja hapuili valkeata pellavaa. Silloin prinsessa suuteli pikku lasta ja painoi sit? rintaansa vasten, nousi ja k??ntyi takaisin rantaa kohti.

Mirjam, jolta nyt kaikki pelko oli h?vinnyt, tuli esille ja heitt?ytyi kasvoilleen.

-- Katsohan, min? olen saanut pikku lapsen, Mirjam, sanoi prinsessa, jonka nimi oli Temma. Olen saanut sen Niililt?, ja siksi se on jumalaislapsi. Mutta nyt saat sin? hankkia imett?j?n.

-- Mist? l?yd?n sellaisen, korkea valtijatar?

-- Etsi! Mutta ennen iltaa sinun t?ytyy se l?yt??! Mutta ?l? unohda ett? se on minun lapseni, koska min? olen sen vedest? ottanut. Nyt annoin h?nelle nimen, ja Mose on oleva h?nen nimens?. Ja min? tahdon h?net kasvattaa, ett? h?nest? tulee mies meid?n mielemme mukainen! Mene rauhassa ja etsi minulle imett?j?!

Faraon tyt?r l?ksi lapsen kanssa palatsiin, mutta Mirjam etsi ?itins? kaislikosta, miss? h?n oli kuullut, mit? faraon tyt?r oli sanonut ja p??tt?nyt.

-- ?iti, faraon tyt?r tahtoo kasvattaa Amramin ja Jochebetin pojan! H?nen lapsensa tulevat Semin orjiksi. Ylistetty olkoon Herra, Semin jumala!

-- Nyt uskot lupauksen, ?iti!

-- Nyt uskon, ja ylistetty olkoon Jumala suuresta armostansa!

Puoliympyr? Athenassa.

L?mpim?n p?iv?n j?lkeen alkoi aurinko laskeutua, ja tori oli jo varjossa. Varjo kohosi ja nousi Akropolislinnaa yl?sp?in, miss? Pallasin kilpi viel? loisti kaupungin suojelusaseena.

Kirjavan pylv?sk?yt?v?n ulkopuolella n?kyi joukko miehi? kokoontuneen valkean marmorisohvan hemicykelin eli puoliympyr?n edustalle jossa he n?yttiv?t odottavan jotakuta saadakseen istuutua. Siin? oli komeita miehi? ja kauniita, mutta oli siin? my?s muuan tavattoman ruma, jonka ymp?rille toiset kuitenkin n?yttiv?t ahtautuvan. H?nen kasvonsa saattoivat olla orjan tai irstailuhengen, ja olipa athenalaisia, jotka niist? kasvoista lukivat kaikki paheet ja rikokset, mihin t?m? ruma mies kuuluu vastanneen: Ajatelkaa siis, mit? Sokratesin on t?ytynyt vastaan taistella, sill? ei ole enemm?n paheikas kuin rikollinenkaan!

Se oli nimitt?in Sokrates, jonka koko Athenan v?est? tunsi merkillisyyten?, joka filosofeeraili kaduilla ja toreilla, kapakoissa ja tytt?taloissa. H?n ei kammonut mit??n seuraa; seurusteli kaupungin p??miehen Periklesin kanssa yht? l?heisesti kuin irstaan Alkibiadesinkin kanssa; h?n istui p?yt??n kamasaksojen ja k?sity?l?isten kanssa, joi merimiesten kanssa Piraeusin satamassa ja asui itse perheineen Karameikosin esikaupungissa. Kun kysyttiin, miksi Sokrates aina oli ulkona, vastasivat h?nen yst?v?ns?, ett? "h?nen oli kotona ik?v?". Ja jos h?nen paremmat yst?v?ns? kysyiv?t, kuinka h?n saattoi seurustella merimiesten ja tullinuuskijain kanssa, vastasi Sokrates itse: "Heh?n ovat ihmisi?!"

Mutta filosofin rinnalla ja h?nen istuessaan h?nen tuolinsa takana pysytteli nuorukainen, jonka omituisuutena oli h?nen leve? otsansa. Se oli h?nen paras oppilaansa, jonka nimi oikeastaan oli Aristokles, mutta joka juuri otsan takia oli saanut lis?nimen Platon. T?m?n kanssa kilpaillen, melkein kateellisena pyrkien n?ytt?ytym??n mestarin l?hell?, seisoi kaunis, turhamainen Alkibiades. L?hinn? seuraavana n?kyi kookas, tuikea Euripides, murhen?ytelm?in sepitt?j?. Selk? p?in seuruetta ja piirustellen santaan, umpimielisen? itsekseen, kuin aina ty?skentelisi, seisoi Fidias, h?n, joka oli "luonut jumalat" Athenalle.

Kaivon altaalla istui mies koivet riipuksissa ja suu alati liikkeess? kuin hioisi h?n kielt?ns? iskuja ja vastaiskuja varten, otsa rypyss?, kuihtunut hedelm?tt?miss? ajatusvaivoissa, silm?t kuin saalistaan v?ijyv?n k??rmeen. Se oli sofisti, ammattiv?ittelij? Protagoras, joka muutamasta viikunasta tai parista rovosta saattoi tehd? mustan valkeaksi, mutta h?nt? siedettiin t?ss? loistavassa seurassa, koska h?n antoi sanan sanasta, ja h?nt? k?ytettiin pit?m?ss? seurustelua eloisana ?rsytt?m?ll? h?nt? Sokratesin kimppuun, joka h?net kuitenkin aina solmi.

Vihdoin tuli odotettu. Se oli valtion p??mies, joka olisi ollut kuningas, ellei kuninkuutta olisi poistettu. H?nen ulkomuotonsa oli kuninkaallinen, mutta h?nen esiintymisens? ilman henkivartiota oli kansalaisen. H?n hallitsikin yksinomaan vain personallisilla ominaisuuksillaan, viisaudellaan, tahdonvoimallaan, kohtuullisuudellaan, malttavaisuudellaan.

Tervehdysten j?lkeen, jotka osottivat ett? oli tavattu ennenkin p?iv?ll?, sill? yhdess? oltiin vietetty Salamisjuhlaa vapautuksen muistoksi persialaisista, istui seurue sille marmoriselle puoliympyr?lle, jota sanottiin hemicykeliksi.

Kun kaikki olivat k?yneet tottumuksen kullekin varaamalle paikalle, syntyi hiljaisuus, tavaton t?ss? piiriss?, jolla oli tapana t?nne kokoontua p?iv?n laskiessa aivan kuin henkiselle aterialle, miss? ei ollut p?yt?? eik? maljoja, jonkinlaisiin sielujen kemuihin, miss? irstailut Alkibiadesin mukaan olivat vain sielullista laatua.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet