Read Ebook: Mary by Bj Rnson Bj Rnstjerne Anttila Werner Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 596 lines and 41098 words, and 12 pages

The following is an example illustrating the power of the saints' intercession with God:

Basilides was one of the guards that led St. Potamiana to a martyr's death. Whilst the rest of the soldiers and the crowd of spectators insulted the holy virgin, he treated her with great respect and protected her from the assaults of the rabble. The martyr thanked him for his kindness, and promised to pray for him when she came into God's presence. A few days after her death the grace of God touched Basilides' heart, and he professed himself a Christian. His comrades at first imagined that he was jesting. But when he persevered in the confession of the Faith, he was brought before the judge, who sentenced him to be beheaded next day. Taken to prison, he was baptized, and at the appointed time, executed.

What else but the intercession of the saint whom he had befriended obtained for this heathen the grace of the Faith and martyrdom? Convinced of the power of the intercession of the saints, Origen writes: "I will fall on my knees, and because I am unworthy to pray to God on account of my sins, I will invoke all the saints to come to my aid. O ye saints of God, I, filled with sadness, sighing and weeping, implore you; intercede for me, a miserable sinner, with the Lord of mercies!"

For What the Intercession of the Saints May and Should be Invoked

IT IS obvious that there are objects to attain which we ought not to pray. We shall try to specify them as follows:

Thus considered, the various goods of the temporal order do, or at least may, under certain conditions, co-operate unto man's salvation, and then they belong to the supernatural order. As such, the efficacy of prayer in their regard must be judged according to the principles applying to the latter.

Considered from this view, we may, and even must, in a certain sense say: When there is question of attaining specified goods and specified graces, prayer is often not the primary, but only the secondary and subordinate means. From this premise follows that God in His wise providence does not have regard for our prayer when we easily can help ourselves, either by our own exertion and industry, or by the faithful cooperation with graces already received, or by the reception of the holy sacraments. This self-evident idea is expressed in Holy Scripture as follows, "Because of the cold the sluggard would not plow; he shall beg therefore in the summer, and it shall not be given him" . For this reason formal miracles are, as a rule, not to be expected from the efficacy of prayer. God ordained the world and its course in such a manner, that mankind in general and each individual in particular can be provided, without the intervention of a miracle, with all things necessary for their temporal and eternal welfare.

Theologians, therefore, teach that to ask God for a miracle, generally, is the same as to tempt Him. This rule, however, admits of exceptions. And if we may, in exceptional cases, ask for miracles, we may, logically, expect them; for miracles in general are not excluded from the plan of divine Providence. They are rather an essential part of the existing order of God's government of the world. At most we may say: As miracles of their nature belong among the extraordinary manifestations of Providence, they are not obtained by the prayer of each and every one, but only in exceptional cases.

However, if we consider how feeble and helpless man's nature is, even with the assistance of divine grace, we may not apply the above principles too strictly. This, for the following reason: Cases in which we can not help ourselves with the aid of the grace given us are rare. Therefore God gives us, in reward of our confident prayer, not only that which is strictly necessary, but also that which is profitable and conducive to our welfare. This being so, the logical deduction is, that God is willing to hear our prayer not only when we, of ourselves, are totally incapable of helping ourselves, but also when great difficulties beset us in this our self-help. Hence, in a certain sense, we may maintain that in the work of our salvation prayer and its efficacy must be considered, together with the sacraments, as one of the chief means, and not as a mere accessory.

This limitation of the main principle is founded on the generality of the divine promises concerning the hearing of prayer, and on the great goodness and bounty of God in which these promises originated. When man, making use of all the means placed at his disposal, can not help himself, a cry for help is sent to Heaven is not presumptuous or unreasonable, and therefore the hope of being heard is not unfounded or in vain.

The Qualities of Prayer

FOR greater convenience of explanation, we condense the various qualities of prayer taught by theologians as conditions of its efficacy into the following four: Devotion; Confidence; Perseverance; Resignation to the will of God.

Treating of prayer, some theological authors demand, above all, the intention of praying. This intention is indeed so necessary that it does not belong to the qualities or attributes of prayer, but to its very essence. For whosoever has not the intention or will to pray may recite a formula of prayer with the greatest attention, yet does not really and truly pray.

Again, the teachers of the spiritual life tell us that prayer must be "in the name of Jesus." This being a condition insisted upon by our divine Lord Himself, it also belongs to the essence of prayer. It means that we offer up our prayer to God in the name of Jesus His Son, that is, with reference to Him and in the firm confidence that we shall be heard on His account and because of His promises. Again, to pray in the name of Jesus means to pray according to His manner and in His spirit.

We now proceed to explain the qualities of true prayer:

Anders Krogin teki mieli tiet??, mit? Marit ?idill? ymm?rsi. H?n tahtoi, ett? lapsi tuntisi ?itins? muotokuvat, mutta harjoitti ensin h?nen aistiaan el?inten ja esineiden kuvilla. Siirtyi sitten muotokuviin sisarestaan ja itsest??n ja useista, jotka lapsi tunsi. Kun Marit oli niihin hyvin perehtynyt, tuli ensi kuva ?idist? esille. Siin? ei ollut mit??n vaikeutta; Marit sai n?hd?kseen useampia muotokuvia ja oppi pian ne erottamaan muista. P?iv?llisen j?lkeen, kun h?nen oli ment?v? maata, tahtoi h?n ?idin syliins?. Ensin ei is? k?sitt?nyt, ja Marit k?vi ?re?ksi. Sitten is? toi ?idin ensim?isen muotokuvan, sen laski Marit heti k?sivarrelleen, peitti ja nukahti. Vasta kun h?n oli nelivuotias ja n?ki keitti?ss? er??n ?idin pitelev?n kipe?t? lastaan, sai Anders Krog varmuutta siit?, ett? Marit ymm?rsi, mit? ?iti on; sill? h?n sanoi: "Miksi ei minun ?itini tule minua pukemaan ja riisumaan?"

Lopulta tuli is?st? ja tytt?rest? erinomaisen hyv?t yst?v?t. Mutta viel? suuremman ilon h?n sai, kun Marit kasvoi niin suureksi, ett? is? voi h?nelle kertoa ?idist?. ?idist?, joka meren takaa tuli is?n luo, mukana pikku Marit. Miss? ?iti ja h?n olivat yhdess? k?velleet, siell? he molemmat k?viv?t. Kaikki k?velyretket. Is? souti h?nt?, niinkuin ?iti oli h?nt? soutanut, he matkustivat yhdess? kaupunkiin, niinkuin ennen he molemmat. Siell? Marit istui ?idin ostamilla tuoleilla, joilla ?itikin oli istunut. P?yd?ss? h?nell? oli ?idin paikka, kasvihuoneessa ja puutarhassa, kukkien luona h?n oli ?iti, ja h?n oli apuna kuten ?itikin ennen. Mik? viisas, kaunis lapsi! ?idin punainen tukka ja kimaltelevan valkea iho, h?nen suuret silm?ns?, sama hieno pitk? kulmakarvojen linja. Ehk? h?n saisi ?itins? kaarevan nen?nkin. K?det pitkine sormineen eiv?t olleet ?idin eik? vartalokaan. P??n ja kaulan yhtyminen hieman kumartuen oli ennemmin is?lt?. Hartiat eiv?t olleet kauniisti poikkip?in leikatut kuten ?idin, vaan viett?v?t ja k?sivarret ulkonivat niist? lievemmin. Is?n t?ytyi menn? joka ilta katsomaan, kun Marit riisuttiin. Se sekoitus Krogien mies- ja naispuolista perikuvaa, mik? t?h?n asti oli ollut niin harvinainen, vaan jota jo ?iti osaksi edusti, -- t?ss? se oli t?ydellinen. Maritista tuli pitk?, silm?t suuret, p??n muoto hieno.

H?n ei saanut Maritia seurustelemaan lasten kanssa; h?nen tuli niiden kanssa ik?v?. Ne eiv?t osanneet kyllin nopeasti mukaantua h?nen tuumiinsa, jotka olivatkin omituisia. Olivathan kent?t t??ll? sirkus; is? oli kertonut Buffalo Bills'ist?. Intiaanit kiitiv?t yli aron, Marit itse etumaisena valkean ratsun sel?ss?. Yl?ng?t olivat looshia, ja siell? istui t?yteen v?ke?. T?t? eiv?t muut lapset voineet n?hd?. Eiv?tk? ne ymm?rt?neet p?yd?ll? matkaleikki?, jonka is? oli h?nelle opettanut.

Noin seitsem?n vanhana h?n pakotti is?ns? ostamaan h?nelle polkupy?r?n ja opettamaan sill? ajamaan; is? osasi itse ajaa mainiosti. Mutta t?st? tuli se ylim??r?inen lis?, joka sai Anders Krogin kutsumaan itselleen apua.

H?n oli Pariisissa tutustunut kaukaiseen sukulaiseen, nimelt? rouva Dawes; t?m? oli joutunut naimisiin Englannissa, vaan kun h?nen ainoa lapsensa kuoli, erosi h?n miehest??n ja el?tti itse??n pit?m?ll? t?yshoitolaa Pariisissa. T?ss? laitoksessa Anders Krog h?nt? joka p?iv? ihaili. Tuskinpa h?n oli tavannut viisaampaa ihmist?. Nyt h?n tiedusti rouva Dawesilta, tahtoisiko t?m? tulla h?nen luokseen, hoitaa h?nen talouttaan ja kasvattaa h?nen lapsensa. Rouva Dawes s?hk?tti heti suostumuksensa, ja vajaassa kuukaudessa h?n oli myynyt, muuttanut ja ryhtynyt kaikkiin toimiinsa. Muuan lannevamma, joka h?ness? oli jo kauan ollut, oli niin pahentunut, ett? h?nen oli vaikea k?yd?. Mutta mukanaan olleesta siirrett?v?st? nojatuolista, joka tuli h?nen lihavasta olemuksestaan aivan t?yteen, h?n hallitsi koko taloa, siihen luettuna is?nt?kin. T?m? ihan s?ik?htyi h?nen kyky?ns?. Rouva Dawes nousi harvoin tuolistaan; mutta sittenkin h?n tiesi kaikki, mit? tapahtui. Sein?t eiv?t suojanneet h?nen silmilt??n, et?isyydet h?visiv?t. Enimm?kseen oli t?h?n selityksen? ter?v? huomio, h?nen kykyns? tulkita sanoja ja merkkej?, lukea ilmeist? ja silmist?, haistaa ja kuulla, arvata siit?, mit? ennen tiesi -- ja vihoviimein se, ett? h?n osasi tiedustella. Vaan olipa sellaistakin, mit? ei voitu selitt??. Jos vaara uhkasi jotakuta, joka oli h?nelle rakas, tunsi h?n sen paikaltansa. H?n kiljahti -- ja silloin h?n aina puhui englantia -- h?n kapsahti jaloilleen, viel?p? aika vauhtia. Niinp? sin?kin merkillisen? p?iv?n?, kun Marit oli sy?ssyt polkupy?rineen jokeen ja pari miest? h?yrylaivasta oli h?net kiskonut maalle; sill? onnettomuus sattui alhaalla laiturin l?hell?, sinne h?n oli pyrkinyt. Silloin tapasivat Marit ja rouva Dawes toisensa, edellinen valuvan m?rk?n? parkuen, toinen valuvan hikisen? parkuen.

Rouva Dawes teki joka p?iv? kierroksen talossa, ja jos tarvittiin, sen ymp?ri; edemm? h?n joutui harvoin. Sill? kierroksella h?n n?ki kaikki, my?s mit? oli tulossa, vakuuttivat palvelijat.

H?nen olennossaan oli jotakin virtaavaa; h?n ihan ui papereissa, istuessaan nojatuolissa. Lakkaamatta jatkui kirjeenvaihto, mink? Anders Krog v?itti k?sitt?v?n kaikki henkil?t, jotka olivat ennen olleet h?nen luonaan asumassa. Siin? kirjoitettiin kaikilla kielill? ja kaikista aineista; sill? rouva Dawesin toinen p??puuha oli siirt?? kirjeisiins? se, mit? h?n luki -- ja h?n lueskeli my?h??n y?h?n. H?n k??nt?ytyi p?yt?? kohti, jonka edess? oli kirjoituslauta, h?n k??ntyi p?yd?st? lukeakseen. Tuolin sivuun oli kiinnitetty koneellinen lukulauta, jolle h?n sai laskea kirjansa; harvoin h?n sit? k?dess??n piti. H?n rakasti muistelmakirjallisuutta enemm?n kuin mit??n muuta luettavaa; siit? h?n sitten jaaritteli kirjeiss??n. Sit? l?hinn? taidelehti? ja matkakuvauksia. H?nell? oli hieman varoja, ja h?n osti, mit? halusi.

Lasta h?n opetti muun puuhan sivussa. Arkihuoneessa ison p?yd?n ??ress?, siell? he istuivat, "Eva t?ti" valta-istuimellaan, pienokainen vastap??t?. Mutta aina kun tarvittiin, oli Maritin tultava Eva t?din pulpetin ??reen. Opetus meni niin helposti, ett? lapsi usein unhotti pidett?v?nk??n koulua. Viel?p? is?kin, jolla oli kirjastonsa ihan sein?n takana, usein sen unhotti, tullessaan sis??n ja kuunnellessaan keskustelua tai kertomuksia.

Jos opetus sujuikin helposti, niin oli muuta, mik? otti kovalle ja aiheutti taistelua. H?n tahtoi n?et saada parannuksia lapsen muuhun k?yt?kseen, ja siin? oli is? tiell?. Mutta t?m? joutui tietysti tappiolle, viel?p? ennenkuin aavistikaan, mit? rouva Dawesilla oli mieless?. Maritin piti oppia tottelemaan, h?nen piti saada k?sityst? m??r?ajasta, j?rjestyksest?, kohteliaisuudesta ja soveliaisuudesta. H?nen t?ytyi joka p?iv? istua piaanon ??ress?, h?nen oli istuminen suorana p?yd?ss?, peseminen k?tens? rajattoman monta kertaa, h?nen piti aina sanoa, minne l?hti. Eik? h?n t?st? kaikesta tahtonut huolia. Oikeastaan ei is?k??n.

Rouva Dawesilla oli yksi ainoa luja tukikohta, josta voi alkaa. Se oli lapsen rajaton usko ?itins? t?ydellisyyteen. Rouva Dawes sai h?nelle vakuutettua, ettei ?iti ollut koskaan mennyt my?hemmin nukkumaan kuin kello 8. H?n oli aina sit? ennen j?rjest?nyt vaatteensa tuolille ja pannut kenk?ns? ulkopuolelle.

Siit?, mit? ?iti oli tehnyt ja nimenomaan t?ydellisesti, h?n siirtyi selitt?m??n, mit? ?iti olisi tehnyt, jos olisi ollut Maritin sijassa, ja varsinkin, mit? h?n ei olisi tehnyt, jos olisi ollut Marit. T?m? oli vaikeampaa. Niinp? kun rouva Dawes vakuutti, ettei ?iti koskaan ollut ajanut polkupy?r?ll? edemm? kuin ett? h?net voitiin n?hd?. "Mist?s sen tied?t?" kysyi Marit. -- "Sen tied?n siit?, etteiv?t ?itisi ja is?si koskaan olleet poissa toistensa luota". -- "Se on totta, Marit", sanoi siihen is? iloiten, ett? kerrankin saattoi todeksi vahvistaa sen, mit? rouva Dawes keksi; sill? eih?n enin osa ollut lainkaan totta.

Mit? edemm? opetus joutui, sit? enemm?n se huvitti rouva Dawesia itse??n ja sit? kiinte?mmin h?n sai lapsen valtaansa. Maritin haaveilemisen, joka oli perint?? ?idilt? ja uhkeassa kasvussa niin kauan kuin is? kuunteli ja oli siit? mieliss??n, h?n otti asiakseen juurittaa pois. Kerran kev??ll? Marit tuli kiireesti kotiin ja kertoi is?lleen, ett? vanhassa puussa ?idin ja h?nen mummunsa hautojen v?liss?, vanhan puun kolossa, oli pikkuinen pes? ja siin? pes?ss? pikkuruisia linnunmunia. "Ne tuovat sanaa ?idilt?, eik? niin?" Is? ny?k?ytti ja tuli h?nen mukaansa katsomaan. Mutta heid?n l?hestyess??n lensi lintu ulos ja piipitti surkeasti. "Sanooko ?iti, ettei meid?n sovi menn? likemm??" kysyi h?n is?lt??n. -- T?m? my?nsi. "Se kai h?iritsisi ?iti??" kysyi h?n edelleen. Is? ny?kk?si. -- -- He tulivat hyvin iloisina kotiin, puhuen koko ajan ?idist?. Kun Marit kertoi t?m?n rouva Dawesille, vastasi h?n: "Sellaista my?nt?? is?si, jottei mielesi pahastuisi, lapsi kulta. Jos ?itisi voisi sinulle l?hett?? sanan, tulisi h?n itse." -- Sill? kumouksella, jonka n?m? harvat, julmat sanat vaikuttivat, ei ollut m??r??k??n. Viel?p? ne muuttivat h?nen suhteensa is??n. --

Koulu meni varmaa uraansa, kasvatus samaten, kunnes Marit oli kolmentoista vuoden tienoilla, pitk?, hyvin laiha, suurisilm?inen, tukka tuuhea, punainen, valkoinen hieno hipi? ilman pisamia, mist? rouva Dawes oli ylpe?.

Silloin tuli er??n? p?iv?n? is? kirjastosta sis??n ja keskeytti opetuksen. Semmoista ei ollut sattunut kaikkina niin? vuosina, mit? se oli kest?nyt. Marit sai lupaa; rouva Dawes seurasi is?? kirjastoon. "Olkaa niin hyv? ja lukekaa t?m? kirje!"

Rouva Dawes luki ja n?ki, mist? h?nell? ei ennen ollut mit??n tietoa, ett? se, joka seisoi h?nen edess??n ja katseli h?nt? kasvoihin, h?nen lukiessaan, oli miljoonamies, eik? vaan kruunuissa, vaan dollareissa. Sed?n kuolemasta saakka, jolloin ensiksi oli suoritettu etuk?teen pankkisummia ja osakkeita, h?n ei ollut mit??n osinkoa nostanut veljens? yhti?miehen? -- ja t?ss? oli nyt tulos.

"Onnittelen teit?", sanoi rouva Dawes ja tarttui h?nen oikeaan k?teens? molemmin k?sin. H?nen silm?ns? kyyneltyiv?t. "Ymm?rr?n teid?t, rakas Krog, te tahdotte, ett? t?stedes matkustetaan?" -- Anders Krog katsoi h?neen loistavilla silmill??n, leve?sti hymyillen. "Onko teill? mit??n sit? vastaan, rouva Dawes?" -- "Ei, kun saamme mukaan palvelijoita; olenhan min? jaloistani huono." -- "Niit? kyll? saatte, ja kaikkialla pid?mme vaunut. Kai koulua voidaan jatkaa?" -- "Voidaanko? Yh? vaan paremmin!" H?n s?teili ja itki, se suli yhteen. H?n sanoi itse, ettei ollut koskaan tuntenut itse??n niin onnelliseksi.

Pari viikkoa my?hemmin he kolmisin olivat palvelijoineen, piikoineen l?hteneet Krogskogenista.

VALLANVAIHTO

Kului puolikolmatta vuotta, jona aikana is? k?vi muutamia kertoja kotona, vaan ei kumpikaan toisista. Sitten he todenteolla tuumivat asettua kes?ksi Krogskogeniin. Siin? mieless? he kaikki kolme olivat nyt er??ss? Wienin muotiliikkeess?. Rouva Dawesin ja Maritin piti saada uutta, varsinkin juuri Maritin, jonka vaatteet k?viv?t aina pieniksi. Oli toukokuun ensi p?ivi?; nyt oli saatava kes?puvut.

"Meist? n?ytt?? molemmista, sek? is?st?si ett? minusta, ett? sinun nyt olisi ruvettava pit?m??n pitki? hameita. Sin? olet niin pitk?". Marit katsahti is??ns?, vaan t?m?n silm?t olivat kiintyneet kankaisiin, joita oli heid?n eteens? levitetty. Rouva Dawes puhui h?nen puolestaan. "Is?si on usein sanonut, ett? kun sin? k?velet h?nen kanssaan, herrat niin katselevat sinun jalkojasi". -- Is? k?vi levottomaksi; jopa myyj?t?rkin tiskin takana huomasi, ett? ilmassa oli ukkosta. H?n ei ymm?rt?nyt heid?n kielt??n, mutta n?ki kaikkien kolmen kasvot. Vihdoin is? kuuli, ett? Marit vastasi oudolla, vaan yst?v?llisell? ??nell?: "Senk? vuoksi, ett? ?idill? oli minun ik?isen?ni pitk? hame, minullekin nyt on hankittava?" -- Rouva Dawes loi kauhistuneena silm?ns? Anders Krogiin, mutta t?m? k??nsihe poisp?in. Sitten Marit taas sanoi: "Kuules, Eva t?ti, tietysti sin? silloin olit ?idin luona? Sill? kertaa, kun h?n sai pitk?n hameen? Vai oliko ehk? is??"

Sitten ei en?? puhuttu pitk?st? hameesta. Ei puhuttu en??. He meniv?t.

Muuta ei tapahtunut. Itsest??n seurasi, ett? seuraavana p?iv?n? Marit ei saapunutkaan lukutunnille, vaan ajoi is?n kanssa kaupungille j?rjest?m??n tuota pukuasiaa. Lis?ksi, ett? he sielt? l?htiv?t museoihin. He pitiv?t tapanaan kulkea ulkona joka p?iv?, kunnes sielt? matkustettiin. Lukutunneista ei en?? tullut mit??n. Ik??nkuin ei mit??n olisi tapahtunut, k?viv?t he illoilla kaikin kolmisin konsertissa tai oopperassa tai teaatterissa. He tahtoivat k?ytt?? sit? aikaa, mik? en?? oli j?ljell?.

Kes?kuun alkup?ivin? he olivat K??penhaminassa. Siell? heit? odotti kirje Klaus sed?lt?. J?rgen Thiis, h?nen ottopoikansa, oli p??ssyt luutnantiksi; Klaus tahtoi pit?? kev?tjuhlan maalla huvilassaan, vaan odotti, kunnes he joutuisivat kotiin. Milloin he saapuisivat?

T?st? oli Marit hyvin mieliss??n. Pulskan, pitk?n J?rgenin h?n tunsi. Se oli piirin amtmanin poika, jonka ?iti oli Klaus Krogin sisar.

Oli siis suunniteltava tanssijaispuku; neuvottelut olivat hyvin lyhyet, kun ei kukaan puhunut ennakolta sanaakaan. Sen, mik? asiassa oli j?nnitt?v??, eik? t?m?n hameen pit?isi olla pitk?, piti kukin povessaan. Kun tuli se suuri hetki, ett? otettiin mittaa, kysyi nainen, joka sen suoritti: "Neiti kai tahtoo pitk?n hameen?" Marit katsoi rouva Dawesiin p?in, joka punastui. Mik? oli pahempaa: nainen itsekin punastui. H?n joudutti mitan ottoa sen lyhyen hameen mukaan, joka oli Maritilla yll?.

Kes?kuun kahdentenakymmenenten? p?iv?n? oli sitten tanssijaiset. Helteinen p?iv? ilman aurinkoa. Vieraat seisoivat puutarhassa suuren huvilan edess?, kun tuli se vene, joka toi Maritin ja h?nen is?ns?; n?m? olivat viimeiset. Marit yksin nousi maihin. Vanha Klaus, pitk?, kapea, tavattoman leveiss? housuissa, tulla k?pitti alas rantaan h?nt? vastaan. Hatutta p?in ja kiilt?v? kalju p??laella ja kasvot kosteina h?n pys?ytti Maritin k?denliikkeell?, katsoen sill? v?lin Anders Krogin puoleen alas veneeseen: "Etk? tule sin?kin mukaan?" -- "En, kiitos vaan!" Vene loittani. Nyt vasta h?n katseli Maritia, jota rouva Dawes pitkiss? kirjeiss??n oli kuvannut suurimmaksi kaunottareksi, mit? oli n?hnyt. H?n tuijotti, h?n kumarsi ja astui l?hemm?, tuoksuen tupakalta, iso ep?puhdas suu avoinna hymyillen. Tarjosi sitten k?sivartensa. Mutta Marit, jolla oli yll??n jalkoihin asti ulottuva hihaton kaapu, ei ollut sit? huomaavinaan. Ukko h?tk?hti, mutta seurasi yl?sp?in toisia kohti. Ja sitten h?n sanoi: "T??lt? min? tulen tanssijaisten kuningattaren kanssa". Se loukkasi Maritia, se loukkasi kaikkia, niin ett? alku ei ollut onnellinen. J?rgen, joka oli siin? l?hinn?, riensi esille tarjoutuakseen ottamaan vastaan h?nen kaapunsa ja hattunsa; mutta Marit tervehti kevyesti ja astui ohitse. Siin? oli tyyli?. L?sn?olijain kesken alkoi heti kuiskuttelu. Maritin tapa menn? ohitse, h?nen kasvonsa, ryhtins?, k?yntins?, huikaiseva iho, loistavat silm?t, kaarevuus niiden yl?puolella, nen?n hieno muoto... kaikki tyyni oli yht? ja kaikki t?ydellist?. J?rgen Thiis oli poissa. H?n oli itse pitk?, solakka mies Krogien mallia; mutta silm?t olivat aivan toisenlaiset. Nyt ne olivat naulittuina oveen, josta Marit oli kadonnut. H?n odotti portailla.

Ja kun Marit taas tuli ulos J?rgenin luo menn?kseen h?nen k?sivarteensa nojaten toisten seuraan -- lyhyess? hameessa hele?? merensinist? silkkiharsoa, l?pin?kyv?t silkkisukat samaa v?ri?, keng?t hopealta l?ikkyv?? silkki? muinaisaikaisine solkineen, niin h?n oli kuin n?ky. Ihailu oli yksimielinen. Mist??n muusta ei puhuttu ihan siihen asti, kun siirryttiin p?ytien ??reen. Eik? kuiskailu h?nest? siell?k??n lakannut; siit? tuli kaupungin puheenaine. Ett?k? niin puhdaspiirteiset kasvot niin loistavine silmineen valkoisen valkoisessa hipi?ss? samalla olivat punaisen tukan s?dekeh?ss?? Kaikki sopi korkeaan vartaloon liev?sti kaltevine hartioineen ja rintakeh??n, joka viel? ei ollut t?ysin kehittynyt, mutta niin vapaa ja itsen?inen, kuin voisi silt? avata napit. Ne k?sivarret, ne ranteet, lanteen muodostus, jalat... se oli ihan lystik?st?, sill? parvi nuoria herroja v?itti mit? kiivaimmin, ett? nilkat olivat paras osa, niiden vertaa ei ollut pohjoismaissa. Niin kapeat, sellainen nouseva py?ristys yl?sp?in --? Ei ikin?!

J?rgen Thiis unhotti puhumisen, viel?p? hyv?ksi aikaa sy?misenkin, mik? muuten h?nest? oli hauskinta. H?n seurasi Maritia kuin unessa k?vij?. Maritia ei saatu n?hd? muutoin kuin takana tai vieress? aina J?rgen.

Tanssijaisten vuoksi olivat h?nen is?ns? ja rouva Dawes saapuneet kaupungissa olevaan kotiin. Aamun koitteessa he her?siv?t meluavaan puheeseen ja nauruun ulkoa, mies- ja nais??nisiin hurraahuutoihin. Juhlavieraat saattoivat Maritia kotiin.

Seuraavana p?iv?n? k?vi vanhusten luona sukulaisia ja yst?vi?. Ne aikuisemmat, jotka olivat olleet iltamassa mukana, pitiv?t Maritia kauneimpana, mit? miesmuistiin olivat n?hneet. Vanha Klaus oli kello yhdeks?n aikaan illalla soutanut ja tallustanut kaupunkiin, noutaakseen pari yst?v?? vaan katsomaan.

Iltapuolella ilmestyi J?rgen virkapuvussa ja uusissa hansikkaissa. H?n otti "vapauden" kysy?, miten neiti jaksoi. Neiti ei viel? ollut liikkunut huoneestaan.

Kun Marit vihdoin tuli, oli h?nen mielens? ihan muissa asioissa kuin eilen. Sen tunsi rouva Dawes heti. My?sk??n ei tanssijaisten kuningatar kertonut juhlasta mit??n. H?n rajoittui vaan kysym??n, olivatko he her?nneet? Sitten h?n s?i. Siit? p??sty??n ja tultuaan taas toisten luo, mainitsi h?nen is?ns?, ett? J?rgen oli k?ynyt tiedustamassa, miten h?nen laitansa oli. Marit hymyili. Rouva Dawes: "Etk? pid? J?rgenist??" -- "Kyll?." -- "Miksi siis hymyilit?" -- "H?n s?i niin paljon." -- Nyt is? puuttui puheeseen nauraen: "Niin h?nen is?ns?kin, amtmani, tekee! Ja aina h?n valikoi sen, mik? on makeinta." -- "Ihan niin." --

Rouva Dawes istui odottaen, mit? nyt oli tulossa; sill? jotakin tuli; Marit meni ulos; hetken kuluttua h?n n?ytt?ytyi hattu p??ss? ja p?iv?nvarjo k?dess?. "Aiotko menn? ulos?" kysyi rouva Dawes. Marit seisoi vet?en hansikkaita k?siins?. "Min? menen tilaamaan k?yntikortteja." -- "Eik? sinulla ole k?yntikortteja?" -- "On, mutta entiset eiv?t minulle en?? sovi." -- "Miksi ei?" sanoi rouva Dawes hyvin ihmeiss??n; "sinusta ne ennen olivat niin kauniita. Silloin Italiassa." -- "Kyll? niin, -- mutta juuri nimi ei en?? minulle sovi, luulemma." -- "Nimesik??" Molemmat nostivat silm?ns?. Marit: "Minusta tuntuu ihan, ettei se en?? ole minun."

-- "Vai ei Marit sinulle sovi?" sanoi rouva Dawes. Is? lis?si hiljaa: "Se oli ?itisi nimi." Marit ei heti vastannut; h?n tunsi is?n s?ik?ht?neen katseen. -- "No mink? nimen tahdot, lapsonen?" sanoi taas rouva Dawes. "Mary." -- "Mary?" -- "Niin. Se sopii paremmin, -- luullakseni." Toisten ??net?n ihmettely n?ytti h?nt? rasittavan. H?n sanoi: "Aiommehan k?yd? my?s Amerikassa. Siell? sanotaan Mary." -- "Mutta sinut on kastettu Maritiksi", yritti vihdoin h?nen is?ns?. -- "Mit? se tekee?" -- Rouva Dawes: "Se on sinun papinkirjassasi, lapsi; se on sinun nimesi." -- "Kyll? niin, asiakirjoissa se kai lienee, vaan ei minussa." Molemmat toiset tuijottivat.

"T?m? tuntuu is?st?si raskaalta, lapsi." -- "Is?h?n voi vastakin kernaasti sanoa minua Maritiksi." -- Rouva Dawes katsoi h?neen murheellisena eik? puhunut en??. Marit oli saanut hansikkaat k?siins?. "Amerikassa minua sanotaan Maryksi. Sen tied?n. T?ss? minulla on mallikortti. Eik? se n?yt? hyv?lt??" H?n otti k?yntivihosta esille oikein pienen kortin. Rouva Dawes katsahti siihen ja ojensi sen Anders Krogille. Hienoilla kirjaimilla hienolla paperilla oli: "Mary Krog".

Is? katseli sit? kauan aikaa. Laski sen sitte k?dest??n p?yd?lle, tarttui sanomalehteens? ja oli lukevinaan.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet