Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Country Life in the Poetry of John Clare by Coen Mildred M
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 46 lines and 1686 words, and 1 pages
LUKKARIN MARI
Kyn?ily
Pehr Thomasson'ilta
Suomentanut S. Hirvonen.
Tampereella, 1882. J. F. Olan'in kustannuksella. Emil Hagelberg'in ja Kumpp. kirjapainossa.
Kaukana Pohjolassa leve?n ja kirkkaan Ongermanjoen ?yr??ll? viheri?itsevine saarineen, on pieni punaiseksi maalattu huone, jossa on monta Herran vuotta asunut seurakunnan lukkari, tuo kunnioitettu Grang?rdin Per, joksi h?nt? yleisesti kutsuttiin.
Oli kaunis lauantai-ilta kes?syd?mell? vuonna 1851.
Grang?rdin Per, eli lukkari-ukko, joksi me lyhyesti tahdomme h?net nimitt??, istui parin muun henkil?n kanssa pihalla seisovan suuren ritvakoivun lehv?in alla ja katseli tyytyv?isen? sit? juhlallista kuvaa, joka leveni heid?n silm?ins? eteen. Se olikin semmoinen kuva, jonka vertaista ei n?hd? monessa paikassa Jumalan raittiissa, juhlallisessa luonnossa. Molemmin puolin jokea yleni korkeita vuorenselki?, joilla kasvoi isoja, yksitotisia honkia ja solakoita, vaalean-viheri?isi? koivuja, jotka suloisesti kuvastelivat itse?ns? ohitse juoksevassa joessa, joka loisti suloisen ilta-auringon valossa niin kirkkaasti ja valoisasti, kuin kullattu "Jumalan huoneen tornikukko". Ja kaiken t?m?n ylitse kaareusi sininen taivahan kansi niin suloisesti vieh?tt?v?n?, kuin sininen silkkihuntu, joka poimuelee kauniin, vapaamielisen naismuodon ymp?rill?. Ei yksik??n tuulen heng?hdys r?yhelt?nyt veden pintaa eik? soittanut puiden kieli?. Ainoasti yksi ja toinen laululintunen viserti lyhyen laulunsa lukkariukolle ja h?nen seurallensa, josta nyt aiomme v?h?n l?hemmin selitt??, sill? n?m? kolme henkil?? ovat kielt?m?tt? sen pienen luonnonkuvauksen loistekohtana, jota t?ss? olen kokenut lukian silm?in eteen esitell?.
Lukkariukko oli el?ht?nyt, vahvaruumiinen mies, rehellisell? ja kunnioitusta vaikuttavalla ulkomuodolla. Hopeanharmaa tukka ymp?r?itsi avonaisia, rehellisi? kasvoja, jotka vaikuttivat kunnioitusta ja luottamusta. H?nen vasemmalla puolella oleva naapurinsa oli sit? vastaan noin parinkymmenen vanha, hienosti kalveakasvoinen nuorukainen, jolla oli isot, tunnokkaat silm?t, mitk? todistivat, ett? h?n tiedossa ja ymm?rryksess? oli paljon ylitse nuoruuden ij?n. Mit? taas oikeanpuolimaiseen naapuriin tulee, ei h?nt? miss??n suhteessa voinut verrata kehenk??n edell?mainittuun, sill? h?n oli tytt?, nuori, kuvankaunis tytt?, raitis iloisa, niinkun oikea Norrlannin impi yhdeks?ntoista vuoden ij?ss? tavallisesti on.
T?mm?inen oli se pieni seura, ja kun he nyt istuivat siin? kauniina kes?iltana, muodostui heist? yhteens? pieni joukko, joka oli t?ydellisess? sopusoinnussa ihanan ymp?rist?n kanssa, kuitenkin sill? eroituksella, ett? kun, miten edell? on huomautettu, luonnon valtakunnassa oli tyyneys ja hiljaisuus, t??ll? pidettiin varsin vilkasta keskustelua.
"Min? en voi mitenk??n k?sitt??", sanoi lukkariukko, "kuinka ihmisill? saattaa olla syd?nt? j?tt?? syntym?maansa ja muuttaa kauas vieraisiin maihin; sill? niin hyv?? ja kaunista, kuin meill? t??ll? on, en luule miss??n maailmassa olevan. Eik? sinullakin ole sama usko, hyv? Knutson?"
"Ei aivan sama", vastasi t?m?, joka oli seurakunnan kansakoulun opettaja. "Kyll? on maailmassa monta parempaakin paikkaa".
"Kentiesi yhdess? tai toisessa suhteessa, vaan ei kokonaisuudessaan", vastasi lukkariukko. "Min? en ole tosin n?hnyt paljon maailman ihanuutta, sill? min? en ole koskaan k?ynyt etemp?n? kuin Upsalassa, jossa oleskelin yhden kuukauden nuoruudessani tutkintoani suorittamassa; mutta ei siell? ollut mit??n, jota voisi verrata siihen, mit? meill? on t??ll? Norrlannissa. Kyll? siell? oli isoja, kauniita huoneita ja hauska el?m?, mutta niin raitista ja syd?mellisesti iloista el?m??, kuin meill? t??ll? kotitienoilla on, ei siell? ollut. Minulle tuli sent?hden ik?v? ja min? halusin kotiin, niinkun lintu pes??ns?. Enp? koira viek??n olisi en?? siell? ollut toista kuukautta, vaikka olisin saanut suurimman kivimuurin perinn?kseni ja omakseni koko elinajakseni".
"Sep? oli oikea koti-ik?v?", muistutti Knutson hymyillen.
"Niin, kyll? se oli oikea", vakuutti lukkariukko, ottaen oivallisen hypyllisen nuuskaa asian vahvistukseksi. "Niin oikea se oli", jatkoi h?n, "ett? minun oli mahdoton sit? vastustaa. Ja t?m? ei ole ollenkaan ihmetelt?v??, jos me oikein ajattelemme asiata. Miss? l?ytyy semmoinen kansa ja semmoinen luonto kuin t??ll?? Voitko sin? tahi joku muu n?ytt?? minulle semmoisen talviy?n luminensa, kuin meill? t??ll? on, tahi semmoisen kes?illan, jota me nyt t?ss? istuen nautimme? Min? luulen, ettei siit? mit??n tule. Norrlanti on ja pysyy parhaimpana, mit? Jumala on luonut".
"Sed?ll? on vahva is?nmaan rakkaus", virkkoi Knutson.
"Eik? sinun laitasi ole samoin?" kysyi Mari, joka nyt vasta puuttui puheesen keskusteltavassa aineessa.
"On, todellakin on samoin, hyv? Mari", vastasi Knutson. "Ei kukaan voi rakastaa enemm?n syntym?maatansa kuin min?, mutta min? en tahdo sent??n asettaa mit??n erityist? maakuntaa muiden edelle. Min? olen matkustanut jalkaisin l?pi puolen Ruotsin maata ja tullut huomaamaan, ett? meill? on niin monta ihanata paikkaa, jotta on vaikea m??r?t?, mille olisi etusija annettava. Niin on ainakin minun laitani. Uskokaatte, ett? 'S?dermanland se ihana maa', joka on minun syntym?paikkani, on my?skin enkeli-ihana maakunta. Luulen kuitenkin, ett? pid?n enemm?n Norrlannista ja toivon suurimmasti saavani t??ll? sek? el?? ett? kuolla, niinkuin sanat kuuluvat tuossa tutussa Vermlannin laulussa samasta maakuunasta".
"Sen kyll? uskon", lausui lukkari itserakkaalla katsannolla, ottaen viel?kin vahvistavan hypyllisen nuuskaa; mutta nuo kaksi nuorta katsoivat toisiinsa ja hele? punastus nousi heid?n kasvoillensa.
V?h?isen ??nett?myyden per?st? lausui Knutson:
"Minulla on yksi pyynt? hyv?lle sed?lle".
"Ja se on?" kysyi lukkariukko semmoisella ??nell?, joka selv?sti n?ytti, ett? h?n arvasi jatkon; mutta Mari katsoi alasp?in ja punastui kasvoiltansa niinkuin kypsi puolukka.
"Niin, seikka on semmoinen", jatkoi Knutson, "ett? meill? olisi t?n? iltana tanssi ruukilla, ja kun min? tied?n, ett? Mari mielell??n tanssii, pyyd?n min? lupaa, ett? h?n saisi seurata minua sinne".
"Niin, saanko luvan, rakas is??" huusi Mari iloisella ??nell? ja kapsahti yl?s laudalta niin keve?sti ja iloisesti kuin vilkas valkea v?st?r?kki hypp?? yhdelt? vaolta toiselle.
"Hm" -- mutisi lukkariukko odotuksessaan pettyneen?, mutta kuuluvasti vastasi h?n:
"Se asia ansaitsee ajattelemista, ja sill'aikaa me saatamme juoda lasin totia. Min? en tied?, mimmoinen vastaus tulee olemaan, mutta 'ei' se ei tule, sanoi tytt? kosiallensa".
Iloisena t?st? lauseesta kiiruhti Mari panemaan toimeen is?ns? toivoa, ja pian istuivat molemmat yst?v?t h?yry?v?n totilasin ??ress?. Sill'aikaa valmistihe Mari tanssiin, sill? olihan is?n vastaus varmaan my?nt?v?.
Olemme sanoneet, ett? Mari oli kaunis tytt?, ja semmoisena, kuin h?n nyt seisoi valmiina l?htem??n ruukille, oli h?n totisesti vieh?tt?v?. Puettuna kaitaiseen, siniruutuiseen hameesen, joka eritt?inkin osoitti h?nen hoikkaa kasvuansa, ja pienell? siev?ll? olkihatulla vahvoilla kastanjanruskeilla hiuksilla, jotka varjostivat h?nen raitista somaa muotoansa, oli h?n suloisempi katsella kuin kedon kaunihin kukka.
"Mit? ajattelet, sin? syd?nk?pyseni?" sanoi lukkariukko -- imarrussana, jota h?n oli k?ytt?nyt tytt?rest?ns? aina pienest? lapsesta asti, sill? h?n v?itti, ett? h?n oli palanen h?nen omasta el?m?st?ns?.
"Min? ajattelen is?n lupausta", vastasi Mari ja lyykisti niin veitikkamaisen kauniisti, ett? ukko ei voinut olla nauramatta.
"Mutta min? en ole viel? luvannut mit??n, ja koska sin? pid?t asian niin varmana, niin min? k?sken sinun olla kotona".
"Is? narraa minua!" virkkoi Mari syv??n huoaten.
"Niin, sen teen varmaan, syd?nk?pyseni", sanoi lukkariukko mielt?ns? malttaen. "Sin? saat menn? tanssiin; mutta ole k?rsiv?inen sit? ennen ja istu kuulemaan pient? kertomusta -- kertomusta, joka varmaan huvittaa teit? kumpaakin; sill? se on minun oma lempihistoriani".
Mari ei ollut hidas kuulemaan t?t? pyynt??. H?n istui l?helle Knutsonia ja odotti maltittomasti, mit? oli tuleva, sill? is?ns? ei ollut milloinkaan puhunut siit?, mit? h?n nyt oli luvannut kertoa, ei kuitenkaan syd?nk?vyllens?.
"Siihen aikaan tapahtui", alkoi lukkariukko, "ett? min? olin ollut laulajana t?ss? seurakunnassa kaksikymment?viisi vuotta ja olin jo nelj?nkymmenen vuoden vanha, eik? minua viel? siihen asti olleet kohdanneet rakkauden hehkuvat nuolet, jotka lent?v?t sek? aikaisin ett? my?h??n, joko sin? makaat taikka valvot, istut taikka seisot. Tapahtuipa er??n? kauniina lauantai-iltana, kun min? olin ruukilla laulamassa yhteen morsiusparia, ett? minun katseheni kohtasi tyt?n, kauniin kuin Libanonin ruusun ja suloisen kuin Saaronin liljan. Min? tunsin taivaallisen tuoksun virtailevan l?pi kaikkien viiden aistimeni ja samoin oli h?nenkin laitansa, niinkun sittemmin kuulin ja huomasin. Niin ihmeelliset ovat Herran tiet. Min? huokasin ja h?n huokasi. H?n oli ruukin armon kammarineitsyt ja min? seurakunnan lukkari. Me tapasimme toisemme melkein joka p?iv? ja -- huokasimme. N?in k?vimme me ja huokailimme viisi vuotta. Vihdoin kuulin min? ??nen taivaasta, joka puhui ja sanoi: 'Nouse Grang?rdin Per! Vy?t? kupees, pue parhaat vaatteesi ja saappaasi yllesi ja mene ruukille; siell? neitsyt Stiina on se puoliso, jonka Herra on sinulle suonut'".
"Min? kuulin kutsumusta ja kaikki k?vi siten, kuin sanoma ilmoittanut oli. Stiina tuli vaimokseni hauskuudessa ja h?d?ss?, el?m?ss? ja kuolemassa, ja onnellisempaa pariskuntaa ei totisesti l?ytynyt maan p??ll? id?st? l?nteen, auringon noususta sen laskuun saakka. Jumala riemastuttakoon sit? hyv?? sielua!"
Lukkariukko vaikeni hetkiseksi ja pyhk?isi pienen kyynelpisaran silm?st?ns?, jonka per?st? h?n jatkoi:
"Nyt on asia niin, lapsukaiseni, ett? vaikka te ette ole sanonut mit??n minulle ettek? muille, niin olen min? selv?sti huomannut, ett? te olette takertunut lemmen tautiin. Se ei ole tosin viel? puhjennut alinomaisiin huokauksiin, ja jotta se ei sit? tekisik??n, niin pid?n min? parhaana, ett? te heti yhdist?tte k?tenne ja tulette kihlatuksi pariksi. Min? annan teille suostumukseni t?ydellisimm?st? syd?mest?".
Semmoista loppua t?lle kertomukselle ei kumpainenkaan nuorista saattanut odottaa. Ehdoitus tuli kuin ukkosen isku pilvist?. He katselivat toisiinsa, ja heid?n kasvoillansa vaihettelivat monenlaiset v?rit, vaan mit??n eiv?t he sanoneet.
"Vai niin, te ette tahdo", virkkoi lukkariukko. "Min? siis erehdyin; mutta se ei tee mit??n, hyv?t lapset! Kaikki voipi olla vanhoillansa".
N?it? sanottaessa sai Knutson sanat suuhunsa ja selitti, ett? se jo kauvan oli ollut h?nen hartain toivonsa. Mari seisoi viel? punottaen ja vaieten, vaan vihdoin kuiskasi h?n saman selityksen, kiersi pehme?t k?sivartensa is?ns? kaulaan ja peitti h?nen rehelliset kasvonsa sek? kyyneleill? ja suuteloilla.
"Jumala siunatkoon teit?, lapset!" sanoi lukkariukko syv?ll? liikutuksella, laatien samassa molempain rakastavien k?det yhteen.
"Niin Jumala siunatkoon liittoanne, jos se on tapahtunut hengess? ja totuudessa", lausui er?s aivan tuntematon ??ni, ja samassa seisoi hurjan n?k?inen vieras henkil? heid?n keskell?ns?.
T?m? tuntematon henkil?, joka n?in itsens? esitteli, oli kolmenkymmenen vuotias mies, papillisessa puvussa ja koko ulkomuodolleen yksi niit? hengen miehi?, joita syytt? tahi syyst? kutsutaan "Kristuksen kavaljeeriksi". Hienona ja puhdistettuna kiireest? kantap??h?n, kookaskasvuinen s??nn?llisill? kasvoilla, jotka olivat kaunistetut pienell? mustalla korvaparralla, saattoi h?nt? todella sanoa kauniiksi mieheksi. Ainoa, joka oli v?h?n ep?ilytt?v?t?, jollemme sano tuskastuttavaa, oli h?ness? se seikka, ettei h?n voinut katsoa ihmist? silmiin; sill? h?n vilkui alinomaa, niin ettei voinut oikein ymm?rt??, mit? ne isot ruskeat silm?t oikeastaan osoittivat.
Tavallisesti itsens? esitelty? selitti vastatullut, ett? h?n oli se pastori B?ck, jonka konsistoriumi oli m??r?nnyt seurakuntaan armovuoden saarnaajaksi, mink? toimen h?n sin? p?iv?n? sai. T?st? syyst? tulisi h?nen huomenna saarnata seurakunnan kirkossa, jonka t?hden h?n nyt tahtoi antaa ilmoituksen niist? virsist?, jotka piti laulettaman.
"Vai niin", virkkoi lukkariukko, vastaan ottaen annetun ilmoituksen. "Herra pastori on niinmuodoin meid?n uusi pappi ja min? saan toivottaa pastoria syd?mellisesti tervetulleeksi t?nne. Min? toivon, ett? me hyvin sovimme, sill? minua ovat aina esimieheni suosineet. Autuas rovastimme ja min? olimme kuin veljet. Me joimme monta totia yhdess?. Toivon saavani pyyt?? herra pastoria istumaan ja juomaan tervetuliai
Add to tbrJar First Page Next Page