Read Ebook: Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt I Historiallinen romaani Ludvig XIV:n hovista by Dumas Alexandre H Meen Anttila V In Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 12672 lines and 211008 words, and 254 pages

"No, katsokaas, monsieur -- teid?n armonne luvalla sanoen, -- minun ei eilen teid?n valitessanne asuntonne sopinut m??r?t? mink??nlaista hintaa, koska teid?n armonne olisi voinut luulla minun urkiskelevan varojanne... kun sit?vastoin t?n??n..."

Tuntematon punastui. H?nen mieleens? juolahti heti, ett? h?nt? ep?iltiin k?yh?ksi ja tahdottiin loukata.

"T?n??n sit?vastoin urkitte", h?n t?ydensi j?yk?sti, "saako minulta maksua?"

"Monsieur, min? olen s??dyllinen mies, Luojan kiitos, ja niin ravintoloitsijalta kuin n?yt?nkin, on minussa herrasmiehen verta; is?ni oli marski d'Ancre-vainajan palveluksessa keitti?virkailijana, Jumala h?nen sielulleen rauhan suokoon..."

"En siin? kohdassa v?it? vastaan, monsieur; haluan vain tiet?? ja pian, mihin kysymyksenne t?ht??v?t."

"Te k?sit?tte tietysti, monsieur ett? kaupunkimme on pieni -- ett? hovi anastaa sen ihan haltuunsa ja talot tulevat asukkaita t?yteen, ja silloin saa huoneista hyv?nlaisen maksun."

Tuntematon punastui yh?.

"M??r?tk?? ehtonne, monsieur", pyysi h?n.

"Sen teen tunnollisesti, monsieur, sill? min? pyyd?n vain kunniallista voittoa ja tahdon liikeasioissa aina p??st? sopimukseen olematta ep?kohtelias tai kiskomiseen taipuisa... No niin, huoneistonne on hyvinkin tilava, ja te olette yksin..."

"Se on minun asiani."

"Ka, niinh?n tietenkin, enk? min? h??t?m??n tullutkaan."

Veri tulvahti vieraan ohimoihin; h?n iski marski d'Ancren keitti?virkailijan j?lkel?iseen katseen, joka olisi saanut Cropole-paran pakenemaan kuuluisan liesipaatensa alle, jollei h?nt? olisi voitonhimo naulinnut paikalleen.

"Tahdotteko, ett? poistun?" kysyi aatelismies; "selitt?k?? tarkoituksenne, mutta joutuin."

"Monsieur, monsieur, te ette ole ymm?rt?nyt minua. Ihan hienotuntoiselta kannalta min? asian otan, mutta sanani sattuvat hiukan huonosti, tai kun monsieur on muukalainen, niinkuin kuulostaa..."

Tuntemattoman puheessa kuului tosiaan se keve? sorahtelu, joka on englantilaisen ??nt?misen p??omituisuutena niill?kin sen kansallisuuden edustajilla, jotka muuten k?ytt?v?t ranskankielt? mit? puhtaimmin.

"Ette kenties niin heti oivalla puheeni t?ytt? sis?lt??. Olen sit? mielt?, ett? monsieur voisi luovuttaa pois huoneen tai kaksikin n?ist? kolmesta. Se v?hent?isi paljon vuokraanne ja kevent?isi omaatuntoani; tuntuuhan kovalta korottaa ylett?m?sti huoneiden hintaa, kun on saanut kunnian harkita niist? ensin kohtuullisen hinnan."

"Paljonko olen maksava eilisp?iv?st? asti?"

"Louisdorin, monsieur, siihen luettuna ruoka ja hevosen ruokko."

"Hyv?. Ent? t?lt? p?iv?lt??"

"Voi, siin? se vaikea paikka on. T?n??nh?n tulee kuningas; jos hovi saapuu y?sijan tarpeessa, niin maksu lasketaan koko p?iv?lt?. Siit? seuraa, ett? kolme huonetta kahden louisdorin mukaan kultakin tuottaa kuusi louisdoria. Kaksi louisdoria, monsieur, ei merkitse mit??n, mutta kuusi louisdoria on jo melkoinen summa."

Vieras oli punehduksestaan vaalennut hyvin kalpeaksi.

Sankarillisen urheasti h?n veti taskustaan kukkaron, johon ommellun vaakunan h?n huolellisesti k?tki kouraansa. Cropolen katsetta ei v?ltt?nyt kukkaron laihuus, sen veltto hoikkuus.

Tuntematon tyhjensi kukkaron k?mmenelleen. Se sis?lsi kolme kaksois-louisdoria, mik? juuri vastasi ravintoloitsijan viime vaatimusta.

Kaikkiaanhan h?n sent??n tahtoi seitsem?n.

H?n katseli senvuoksi vierastaan kuin sanoakseen: ent? lis???

"Tarvitsette siis viel? louisdorin, vai mit?, herra ravintoloitsija?"

"Niin, monsieur, mutta..."

Tuntematon kaiveli polvihousujensa taskua ja tyhjensi sen; esille tuli pieni salkku, kultainen avain ja muutamia hopearahoja.

N?ist? h?n sai kokoon louisdorin.

"Kiitoksia, monsieur", sanoi Cropole. "Nyt on minun vain saatava tiet??, aikooko monsieur pit?? huoneistonsa huomennakin, jossa tapauksessa varaan sen teille: muutoin, jos monsieur ei viivy t??ll? pitemp??n, lupaan sen h?nen majesteettinsa saattolaisille, jahka heit? tulee."

"Kysymyksenne on oikeutettu", my?nsi tuntematon oltuaan melkoisen tovin ??neti. "Mutta kun minulla ei en?? ole rahaa, kuten olette saanut n?hd?, ja kun kuitenkin pid?n t?m?n asunnon, myyk?? kaupungilla t?m? timantti tai ottakaa se pantiksi."

Cropole silm?ili timanttia niin kauan, ett? tuntematon kiirehti huomauttamaan:

"On parempi, ett? myytte sen, monsieur, sill? se on kolmensadan pistolin arvoinen. Joku juutalainen -- kai Bloisissa sellaisen tapaa? -- antaa teille kaksisataa tai ainakin sataviisikymment?; ottakaa mit? siit? saatte, vaikka h?n tarjoisi vain huoneistonne hinnan. Menk??!"

"Voi, monsieur", huudahti Cropole h?peiss??n ?killisest? alemmuutensa tunnosta, jota tuntematon h?ness? her?tti ylev?ll? ja etuansa ajattelemattomalla luovutuksellaan ja horjumattomalla k?rsiv?llisyydell??n t?llaisia verukkeita ja ep?luuloja kohdatessaan, "voi, monsieur, eih?n toki Bloisissa varkaitakaan olla kuten n?ytte luulevan, ja jos timantti on sen arvoinen kuin sanotte..."

Tuntemattoman siniset silm?t iskiv?t Cropoleen taaskin musertavan katseen.

"Min? en t?llaisten kalleuksien laatua ymm?rr?, monsieur, senh?n arvaatte", huudahti ravintoloitsija.

"Mutta jalokivikauppiaat ymm?rt?v?t, kysyk?? heilt?", sanoi vieras. "Nyt lienee tilintekomme p??ttynyt, eik? totta, herra is?nt??"

"Kyll?, monsieur, ja suureksi mielipahakseni, sill? min? pelk??n loukanneeni teit?."

"Ette ollenkaan", vastasi tuntematon kaikkivaltiaan majesteettisesti.

"Tai n?ytt?neeni kirist?v?n hienoa matkustajaa... Pankaa se v?ltt?m?tt?m?n pakkotilan lukuun, monsieur."

"?lk??mme puhuko siit? sen enemp??, sanon teille, ja suvaitkaa j?tt?? minut yksikseni."

Cropole kumarsi syv??n ja l?ksi h?mmentyneen n?k?isen?, mik? tuntui ilmaisevan, ett? h?nell? sent??n oli syd?nt?, joka nyt sai h?net todelliselle katumap??lle.

Tuntematon k?vi itse sulkemassa oven, ja rauhaan j??ty?ns? h?n katseli kukkaronsa pohjaa; sielt? h?n oli ottanut pieneen silkkikoteloon talletettuna timantin, joka oli ollut h?nen ainoana apukeinonaan.

H?n tunnusteli my?s taskujensa tyhjyytt?, tutki salkkunsa papereita ja varmistausi t?ydellisest? puutteesta, johon h?n oli joutumassa.

Sitten h?n kohotti silm?ns? taivasta kohti ylev?n tyynesti ja toivottomasti, pyyhk?isi vapisevalla k?dell? muutamia ylev?lle otsalleen kihoilleita hikipisaroita ja palautti maan p??lle katseensa, jossa vastik??n oli jumalainen majesteettisuus kuvastunut.

Myrsky oli siirtynyt loitolle h?nen sielustaan; h?n oli kenties rukoillut syd?mens? pohjasta.

H?n l?hestyi j?lleen ikkunaa, asettui entiselle paikalleen ulokkeen ??reen ja istui siell? hievahtamattomana, turtuneena, kunnes taivaan juuri tummentuessa ensimm?iset soihdut ilmestyiv?t tuoksujen t?ytt?m?lle kadulle ja antoivat valaistusmerkin kaikille kaupungin ikkunoille.

Parry

Tuntemattoman katsellessa huomaavaisesti valojen lis??ntyv?? tuiketta ja herkin korvin tarkkaillessa katuel?m?n monenlaisia ??ni? astui h?nen huoneeseensa is?nt? Cropole, mukanaan kaksi palvelijaa, jotka kattoivat p?yd?n.

Muukalainen ei ollut heist? mill?ns?k??n.

Sitten Cropole l?hestyi vierastaan ja supatti hyvin kunnioittavasti:

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet