Read Ebook: Sydän: Kirja nuorisolle by De Amicis Edmondo Friberg Maikki Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 947 lines and 39423 words, and 19 pages

lmi?ns? ja sanoi: "Minun koululaukkuni." Pelastetun lapsen ?iti n?ytti sit? h?nelle itkien ja sanoi: "Rakas enkeli, kyll? min? tuon sen." H?n tuki my?skin runneltuneen lapsen ?iti?, joka peitti kasvonsa molemmilla k?sill??n.

He astuivat ulos, asettivat poikasen mukavasti vaunuihin ja ajoivat pois. Me muut astuimme hiljaa kouluun.

Lauantaina lokakuun 22 p:n?.

Er?s tovereistani miellytt?? minua muita enemm?n. H?nen nimens? on Garrone. H?n on suurin kaikista, kohta nelj?ntoistavuotias. H?nell? on iso p?? ja leve?t hartiat. H?n on hyv?luontoinen, sen n?kee h?nen hymyst??n, mutta tuntuu silt?, kuin h?nell? jo olisi t?ysi-k?isen ajatukset.

Tunnen jo useita tovereitani. Er?s nimelt? Coretti miellytt?? minua my?skin. H?n k?ytt?? aina ruskeata takkia ja kissannahkaista lakkia.

H?n on aina hyvin iloinen. H?nen is?ns?, joka on puukauppias, oli sotavuonna 1866 Umberto-prinssin rykmentiss? ja sai, kuten kerrotaan, kolme mitalia.

Sitten on pikku Nelli, kyttyr?selk?inen raukka, n??ntyneen n?k?inen, laihakasvoinen. Er?s toinen on eritt?in hienosti puettu; h?n pyyhkii aina tarkoin p?lyn vaatteistansa ja on nimelt??n Votini.

Minun edess?ni istuu poika, jota kumppanit nimitt?v?t muurarimestariksi, koska h?nen is?ns? on muurari. H?nell? on py?re?t kasvot kuin nauris ja nyker? nen?. H?nell? on er?s erityinen taito. H?n osaa n?ytt?? j?niksennaamaa, ja t?t? tahtovat kaikki n?hd? ja sille nauraa. H?n k?ytt?? pient? valkeata huopahattua, jonka h?n rutistaa kokoon kuin nen?liinan ja pist?? taskuunsa.

Muurarimestarin vieress? istuu Garoffi, pitk? ja laiha poika, jolla on haukannen? ja pienet silm?t. H?n kauppaa kyni?, kuvia ja tulitikkulaatikoita sek? kirjoittelee l?ksyt kynsiins? luntatakseen sitten salaa.

Onpa meill? er?s pieni herrakin, sangen ylpe?n n?k?inen, joka istuu kahden miellytt?v?n pojan v?lill?. Toinen niist? on sep?n poika, jonka takki roikkuu polviin asti. H?n on kalpeanlainen, niin ett? luulisi h?nt? aina kipe?ksi. H?nen kasvonsakin n?ytt?v?t aina pel?styneilt?, eik? h?n koskaan naura. Toinen on punatukkainen, ja h?nen k?sivartensa on hervoton, jonka t?hden h?n kantaa sit? aina siteess?. H?nen is?ns? on matkustanut Amerikkaan ja ?itins? myy vihanneksia.

Omituinen veitikka on vasemmanpuolinen naapurini, Stardi. H?n on pieni, paksu ja kaulaton, pieni j?r?jukka, joka ei puhu kenenk??n kanssa. Tuntuu silt?, kuin h?n ei varsin paljoa ymm?rt?isik??n, mutta aina h?n tarkkailee opettajaa silmi??n r?p?ytt?m?tt?, otsa rypyss?, suu tiukasti suljettuna. Ja kun h?nelt? jotakin kys?isee opettajan puhuessa, ei h?n ensimm?isell? eik? toisella kerralla vastaa mit??n ja kolmannella h?n polkee kysyj?? jalalle.

H?nen vieress??n istuu h?vytt?m?n n?k?inen poikanen nimelt? Franti, joka jo kerran on erotettu er??st? toisesta osastosta.

Sitten meill? on veljekset, aivan toistensa n?k?iset ja samalla tavalla puetut. Molemmilla on riikinkukon t?yht? hatussaan. Mutta kaunein ja taitavin kaikista on kuitenkin Derossi, joka varmaan t?n?kin vuonna tulee ensimm?iseksi, ja opettajamme kysyy h?nelt? aina silloin, kun muut eiv?t tied?.

Min? pid?n my?skin Precossista, sep?n pojasta, h?nest?, jolla on pitk? takki ja joka aina n?ytt?? kipe?lt?; muut sanovat, ett? h?nen is?ns? ly? h?nt?. H?n on sangen arka, ja joka kerta kun h?n jotakin kysyy tai jotakuta koskettaa, h?n sanoo: "anteeksi"; ja h?n katselee meit? hyvill?, surullisilla silmill??n.

Mutta Garrone on paras ja suurin.

JALOMIELISYYTT?.

Maanantaina lokakuun 24 p:n?.

T?n? aamuna oli minulla tilaisuus oikein tutustua Garroneen. Kun astuin luokkaan -- olin hieman my?h?stynyt, sill? ensi luokan opettajattareni oli hiukan viivytt?nyt minua kyselless??n mihin aikaan h?nen huomenna sopisi k?yd? meit? tervehtim?ss? -- ei opettaja viel? ollut siell?, ja kolme, nelj? poikaa kiusasi Crossia, vihanneksienmyyj?n punatukkaista, heikkok?tist? poikaa. He pisteliv?t h?nt? viivoittimilla, heittiv?t kastanjankuoria h?nen kasvoihinsa ja nimittiv?t h?nt? raajarikoksi ja ep?siki?ksi matkien h?nen tapaansa pit?? k?tt?ns?.

H?n istui ??rimm?isen? penkiss??n kuunnellen aivan kalpeana n?it? herjauksia ja katseli vuoroin toista, vuoroin toista rukoilevin silmin, p??st?kseen rauhaan. Mutta toiset vain pilkkasivat yh? enemm?n, ja viimein h?n alkoi vavista ja vihasta vimmastua.

Yht'?kki? Franti kiipesi er??lle penkille ja ollen kantavinaan koppaa kummallakin k?sivarrellaan matki Crossin ?iti?, niinkuin oli n?hnyt t?m?n tekev?n poikaansa odotellessaan koulun ulkopuolella. Nyt h?n on sairaana. Moni rupesi ??neens? nauramaan. Silloin Crossi suuttui silmitt?m?sti, sieppasi mustepullon ja viskasi sen kiusaajaansa kohti suurella voimalla. Mutta Franti v?istyi taitavasti, ja mustepullo lensi p?in opettajaa, joka samassa astui huoneeseen. Kaikki hiipiv?t ??nett?m?sti paikoilleen ja olivat hiljaa ja peloissaan.

Opettaja nousi aivan kalpeana lavalle ja kysyi v?risev?ll? ??nell?: "Kuka sen teki?"

Ei kukaan vastannut.

Opettaja toisti kovemmalla ??nell?: "Kuka sen teki?"

Silloin Garrone, joka s??li Crossi parkaa, nousi nyre?sti seisoalleen ja sanoi p??tt?v?isesti: "Min? sen tein!"

Opettaja katseli h?nt?, katseli my?skin h?mm?styneit? oppilaita ja sanoi sitten maltillisella ??nell?: "Sin? se et ollut." Ja hetkist? my?hemmin: "Syyllist? ei rangaista. H?n nouskoon seisoalleen." Crossi nousi istualtaan ja sanoi itkien: "He l?iv?t ja h?p?isiv?t minua, min? raivostuin ja heitin -- --"

"Istu", sanoi opettaja. "Ne, jotka ovat h?nt? ?rsytt?neet, nousevat seisomaan." Nelj? nousi allap?in. "Te", sanoi opettaja, "olette kiusoittaneet er?st? toveria, joka ei ole tehnyt teille mit??n, te olette pilkanneet er?st? onnetonta, te olette hy?k?nneet heikon kimppuun, joka ei mitenk??n saattanut itse??n puolustaa. T?m? on kaikkein alhaisimpia ja h?vytt?mimpi? tekoja, joilla inhimillinen olento voi itse??n tahrata. Hyi teit? kunnottomia!" T?m?n sanottuaan h?n astui pulpettien v?liin, pani k?tens? Garronen leuan alle, kohotti h?nen p??t??n, katsoi h?nt? vakavasti silmiin ja sanoi: "Sin? olet jalo sielu. ?l? kuitenkaan toiste poikkea totuudesta edes hyv?ss? tarkoituksessa."

Garrone k?ytti t?t? tilaisuutta ja kuiskasi jotain, en tied? mit?, opettajan korvaan. T?m? k??ntyi syyllisten puoleen ja sanoi tuimasti ja lyhyesti: "Min? annan teille anteeksi."

Tiistaina lokakuun 25 p:n?.

Opettajattareni piti sanansa ja tuli meit? t?n??n tervehtim??n, juuri kun olin ?itini kanssa menossa vaatteita viem??n er??lle k?yh?lle vaimolle, jota sanomalehtikin oli kehoittanut auttamaan. Kokonaiseen vuoteen emme olleet n?hneet opettajatarta luonamme. Me tervehdimme h?nt? kaikki hyvin iloisesti. H?n on aina samanlainen ja yht? pieni, viheri?inen huntu hatussa, yksinkertaisesti kammattu ja puettu, sill? h?nell? ei ole aikaa eik? halua itse??n koristella. V?h?n kalpeampi h?n kuitenkin on kuin viime vuonna, muutamat hiuskarvat ovat jo valkeat, ja aina h?n yskii. ?itini sanoi h?nelle: "Mitenk? jaksatte, rakas opettaja? Te ette ollenkaan s??st? itse?nne." -- "Ei se mit??n tee", vastasi h?n surumielisesti hymyillen. -- "Te puhutte liika kovaa", lis?si ?itini. "Te huolehditte pojistanne liian paljon."

Se onkin aivan totta, aina h?nen ??nens? kuulee. Muistan viel? hyvin sen ajan, jolloin k?vin h?nen koulussansa. Aina h?n puhuu, jotta poikien ajatukset eiv?t l?htisi lentoon, eik? h?n istu ainoatakaan silm?nr?p?yst?. -- Olin ihan varma siit?, ett? h?n tulisi t?n??n, sill? h?n muistaa aina entisi? oppilaitaan. Vuosien takaa h?n viel? muistaa heid?n nimens?, kuukausitutkintojen aikana h?n aina menee johtajan luo kysym??n, millaisia arvosanoja h?nen entiset poikansa ovat saaneet; h?n odottaa heit? koulusta tullessa ja tarkastelee heid?n ainekirjoituksiansa n?hd?kseen, ovatko he edistyneet, ja monet heist?, jotka jo ovat lukiossa ja k?yv?t pitkiss? housuissa ja ovat saaneet oman kellonkin, pist?ytyv?t h?nt? tervehtim?ss?. T?n??n h?n palasi aivan uupuneena taulukokoelmasta, jonne h?n oli johtanut poikiansa, kuten h?nell? on tapana tehd? joka torstai. Opettajatar parka, h?n on k?ynyt yh? l?pikuultavammaksi. Mutta aina h?n vain on hyvin vilkas ja joutuu helposti haltioihinsa, kun on kysymys h?nen koulustaan. -- Pian h?nen taaskin oli ment?v? tervehtim??n er?st? oppilastaan, satulasep?n poikaa, joka oli sairastunut tuhkarokkoon. P??llep??tteeksi oli h?nell? viel? koko kasa korjattavia vihkoja, joissa kyll? oli ty?t? koko illaksi, ja viel? ennen y?t? h?nen t?ytyi antaa yksityinen laskentotunti. "Henrik", sanoi h?n minulle menness??n, "viel?k? sin? pid?t entisest? opettajastasi, vaikka jo osaatkin ratkaista vaikeita laskuesimerkkej? ja kirjoittaa pitki? aineita?" H?n taputti minua ja sanoi viel? rappusia alas menness??n: "Eik? totta, sin? et unohda minua?" Voi hyv? opettajani, enp? milloinkaan sinua unohda! Suureksi tultuanikin olen aina sinua muisteleva ja etsiv? sinut poikiesi keskest?. Ja joka kerta, kun tieni johtaa jonkin koulun ohitse ja kun kuulen jonkun opettajattaren ??nen, muistan niit? vuosia, jotka olin sinun koulussasi, miss? opin niin monta asiaa, miss? usein n?in sinut kipe?n? ja v?syneen?, mutta aina toimeliaana, aina lempe?n?, miss? v?listi tuskastuit, kun joku piti kyn?? hullusti, miss? vapisit, kun tarkastaja meilt? kyseli, miss? olit onnellinen, kun me k?ytt?ydyimme siivosti, miss? aina olit hyv? ja hell? kuin ?iti. En min? koskaan maailmassa opettajaani unohda.

VINTTIKAMARISSA.

Keskiviikkona lokakuun 26 p:n?.

Eilen illalla menin ?itini ja Silvia-siskoni seurassa er??n sanomalehdess? mainitun vaimon luo vaatteita viem??n. Min? kannoin mytty?, Silvialla oli sanomalehti, jossa oli osoite ja nimen alkukirjaimet. Me nousimme er??n korkean rakennuksen vinttikerrokseen ja jouduimme pitk??n k?yt?v??n, jossa oli ovia molemmin puolin. ?itini naputti ??rimm?ist?. Nuori, vaaleaverinen, riutuneen n?k?inen vaimo avasi meille oven. Minusta tuntui, kuin olisin h?net sinisine huiveineen jo ennenkin n?hnyt. "Oletteko sen ja sen niminen sanomissa mainittu vaimo?" kysyi ?itini. -- "Olen, armollinen rouva." -- "T?ss? tuomme teille v?h?n vaatteita." H?n malttoi tuskin tauota meit? kiittelem?st? ja siunailemasta. Sill? aikaa havaitsin tuon aution, pime?n huoneen nurkassa poikasen tuolin edess? polvillaan. Selk? oli meihin p?in k??nnettyn?, ja tuntui silt?, kuin h?n olisi kirjoittanut. Ja todellakin h?n kirjoitti. Paperi oli asetettu tuolille, ja mustepullo oli lattialla. Mitenk? h?n saattoi kirjoittaa t?ss? h?m?r?ss?? Juuri kun t?t? mietiskelen, tunnen Crossin, vihanneskauppiaan pojan punaisen tukan ja sarkatakin, luokkatoverini hervottomine k?sineen. Kuiskasin sen ?idilleni vaimon pannessa pois vaatteita. "Hiljaa", vastasi ?itini. "Ehk? h?n h?pee n?hd? sinua nyt, kun annat h?nen ?idillens? almua; ?l? kutsu h?nt?." Samassa Crossi k??ntyi; min? olin h?mill?ni, mutta h?n vain hymyili, ja nyt ?itini ty?nsi minut eteenp?in h?nen luoksensa. Min? tervehdin h?nt?, h?n kohottausi ja tarttui k?teeni. -- "Olen aivan yksin t?m?n poikani kanssa", sanoi Crossin ?iti minun ?idilleni. "Mieheni on ollut Amerikassa jo kuusi vuotta, ja min? olen sit?paitsi kivulloinen, niin etten en?? jaksa kulkea vihanneskoreineni ansaitakseni muutaman soldon. Ei ole edes j??nyt p?yt??k??n, jonka ??ress? Ludvig rukkani saattaisi aineitansa kirjoittaa. Niin kauan kuin minulla viel? oli myym?p?yt?ni tuolla porttik?yt?v?ss?, sai h?n edes sit? k?ytt??, mutta nyt on sekin minulta otettu. Eip? edes ole kynttil??, jonka valossa h?n voisi lukea silmi??n t?rvelem?tt?. Jumalan kiitos, ett? kuitenkin voin pit?? h?nt? koulussa, kun kunta antaa vihot ja kirjat ilmaiseksi. Ludvig rukka, h?n tahtoo niin mielell??n oppia."

?itini antoi h?nelle kaikki, mit? h?nen kukkarossaan oli, hyv?ili poikasta ja miltei itki l?htiess?mme. Ja kai h?n oli oikeassa sanoessaan minulle:

"Katso millaisissa olosuhteissa t?m?n k?yh?n pojan t?ytyy ty?skennell? ja miten innokas h?n kuitenkin on. Sinulla sit?vastoin on kaikki mukavuudet, ja kuitenkin tuntuu sinusta oppiminen vaikealta! Yksi ainoa h?nen p?iv?ty?ns? on ansiokkaampi kuin sinun vuosity?si. Semmoisille oppilaille olisi ensi palkinto annettava."

KOULU.

Torstaina lokakuun 27 p:n?.

Perjantaina lokakuun 28 p:na.

Siin? koulussa, jossa siskoni Silvia k?y ja joka on aivan meid?n koulumme l?heisyydess?, on seitsem?nsataa tytt??. Kun eilen illalla kuljin siit? ohitse, tulivat he kaikki ulos riemuiten vainajainp?iv?luvasta. Silloin n?in jotakin kaunista.

Vastap??t? koulua, kadun toisella puolella, seisoi pieni, mustakasvoinen nokikolari pusseineen ja kalvinrautoineen katkerasti itkien ja nyyhkien.

Pari kolme toisen luokan tytt?? l?hestyi h?nt? ja kysyi: "Mik? sinua vaivaa, miksi itket?" Mutta h?n ei vastannut, itki vain yh? rajummin.

"Mutta sano toki, mik? sinun on ja miksik? itket", kysyiv?t tyt?t taaskin. Nyt kasvot v?h?n kohosivat -- oikeat lapsenkasvot -- ja h?n kertoi itkien k?yneens? useissa taloissa nuohoamassa ja ansainneensa 30 soldoa, mutta hukanneensa n?m?. Ne olivat pudonneet h?nen taskunsa ratkeamasta -- h?n osoitti sit? -- ja nyt h?n ei uskaltanut rahatta palata. "Mestari ly? minua", sanoi h?n nyyhkien ja antoi p??ns? j?lleen vaipua k?sivarrelleen ep?toivoisena. Lapset katselivat h?nt? hyvin vakavina.

Sill? aikaa oli saapunut koko joukko tytt?j?, suuria ja pieni?, k?yhi? ja komeapukuisia, koululaukut k?sivarsilla. Er?s suurempi, jolla oli sininen h?yhen hatussa, otti kaksi soldoa taskustaan ja sanoi:

"Minulla on vain kaksi soldoa, pankaamme toimeen ker?ys."

"Minullakin on kaksi soldoa", sanoi er?s toinen, jolla oli punainen puku, -- "kyll? meill? nyt kaikilla yhteens? on kolmekymment? soldoa". Ja he rupesivat huutamaan: "Amalia, Silvia, Annina. Yksi soldo! Kell? on soldoja?"

Useimmilla oli rahaa kukkien tai vihkojen ostamista varten, ja ne he nyt ottivat esiin. Muutamat pienemm?t antoivat sentesimoja. Tuo sinit?yht?inen kokosi kaikki ja laski ??neen: "Kahdeksan, kymmenen, viisitoista." Mutta viel? tarvittiin lis??. Nyt tuli er?s, joka oli muita isompi ja miltei muistutti nuorta opettajaa. H?n antoi puoli liiraa, josta kaikki iloitsivat. Mutta viel? puuttui viisi soldoa.

"Nyt tulevat nelj?nnen luokan tyt?t, joilla on enemm?n", tiesi er?s kertoa. He tulivat, ja soldoja rupesi satelemaan. Kaikki tyt?t asettuivat ylt'ymp?rille. Oli liikuttavaa n?hd? pieni nokikolari keskell? kukoistavia kasvoja ja kirjavia pukuja. Jo oli kolmekymment? soldoa koottu ja yh? vain ker?ytyi lis??. Pienet, joilla ei ollut rahoja, eiv?t tahtoneet olla isoja huonommat ja antoivat sent?hden kukkakimppunsa.

Yht'?kki? ilmestyi ovenvartija ja huusi: "Johtajatar!"

Tyt?t hajaantuivat joka taholle kuin varpusparvi. Keskell? katua oli vain pieni nokikolari silmi?ns? pyyhkien hyvin tyytyv?isen n?k?isen?, k?det t?ynn? rahaa ja napinreijiss?, taskuissa ja hatussa paljon kukkia; maassakin h?nen jalkainsa juuressa oli niit?.

PIENI PADOVALAINEN IS?NMAANYST?V?.

Lauantaina lokakuun 29 p:n?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet