Read Ebook: Kotoisten rantojen ikuinen kohina by Kianto Ilmari

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 375 lines and 21498 words, and 8 pages

Viem?ri kaivettu puhki palstan, se ampuu nyt 60 metri? hiekkarantaan muodostaen kuin mik? pikku Niili "deltan" j?rveen tullessaan. Mutta pohjassa piilee viel? sulamaton routa...

Jos minulla olisi aikaa, niin kenties seuraisin tuntikausia Iivanani ty?ntekoa, mutta min? teen itsekkin ty?t? kotonani ja k?yn vain pikim?lt?ni raivauksella. T?n??n makasin sent??n jonkun minuutin heid?n havumajavuoteellaan ja puhuimme Iivanan kanssa Lapin tuntureista ja lappalaisten poroajosta. Risto, h?n vain hissukseen irvistelee, sanomatta juuri mit??n. En saa viel? selv??, onko siin? pojassa henke?. N?m? taitavat olla er?maan leimaamia sieluja, mittaamattomia umpilampia...

Myrskyisess? vastatuulessa palasin t?n??n pikkutytt?ineni pappilasta soutaen ja ehdin vasta iltamy?h?ll? korpikarjalaisteni puheille. Suuria risur?ykki?it? kohosi kuokoksella ja Iivana istui kuivaillen sukkiaan tulella.

-- Kunpa t?ss? viel? huomisen p?iv?n p?rj?isi, sanoi h?n, jotta p??sisi sapuskoita tiedustamaan.

-- Niin, sanoin min?, kyll? teid?n pit?isi t?m? ev?sasia j?rjest??, eih?n sy?m?tt? jaksa.

Pistimme tupakaksi ja astelimme vaiteliaina taloni pihaan. Minua h?vetti etten saattanut pyyt?? miehi?ni l?mp?iseen pirttiin, vaan t?ytyi heid?n hiipi? taas navettani ylisille nukkumaan. Y?myrsky yh? pauhasi, kes?ist? tunnelmaa ei ollut, vaikka koivun lehti voimakkaasti vihoitti...

T?n??n en ole joutanut k?ym??n korpipalstalla, sill? toista miest? , joka v??ntelee kivi? v?nk?rill??n tuolla navetan takana, on t?ytynyt valvoa. Sit?paitsi olen itse tehnyt monia t?it? ja on vieraitakin kulkenut kahvilla. Iivana otti iltap?iv?ll? etuk?teen 20 mk. ja l?ksi veikkoineen ruoka-asioitaan j?rjest?m??n. On ollut julman kylm? p?iv?, rakeitakin satanut ja tuullut rajusti. Miten voineekaan l?nnen leyhk? olla niin armoton?

... Iivanassa on jotakin alakuloista, salamielist?, mutta lujaa kohtaloonsa tyytymyst?.

Taas on pohjatuuli mylvinyt j?rven ulapoilla ja vett? on vihmonut ankarasti; ja sit? kes??, jota on odotettu, ei n?yt? tulevankaan.

Nyt alan uskoa ett? Iivana Karhu on oikea korvenraivaaja. J?ttil?isjuurikkaita on miekkonen kiskonut t?n? yhten? p?iv?n? j?ttil?isr?ykki?n. H?n sanoo ett? juurikkaita on maa aivan t?ynn?, niit? on toinen toisensa p??ll?kin, joka todistaa ikivanhaa ja voimaper?ist? korvenpohjaa. Siin? se viel? leip? lainehtii? Mutta ty? on raskasta -- k?y tottapuhuakseni salaa s??li Iivanaa, joka ei edes valita kuten joku Joopi, ei kiroile Luojan t?it? eik? sadattele, iskee ja v??nt?? vaan ja vetelee sauhuja. Mutta sauhussapa pid?nkin miehen, jokaisen sikarinp?tk?n h?nelle ty?nn?n ja tuskinpa muuta lohdutusta Iivana kaipaakaan. Tosinhan em?nt?ni iltamy?h?n tullen viel? kiehauttaa miekkosille saijunkin. Mutta nostaappa nurkumatta mokomia m?hk?leit? vesisateessa, siihen eiv?t kykene pojat puoletkaan! Jos olisin kapitalisti, sampanjat juottaisin t?n? y?n? Iivanalle ja Ristolle navetan ylisill?, jossa he paraikaa makaavat. Y? on... ja maata menen itsekkin omien t?itteni rasittamana. El?m?n j?rjestys on varmaan oikea, koska ihminen tiet?? seuraavanakin aamuna her??v?ns? ty?h?n, joka on sek? pakollinen ett? hy?dyllinen!

Ilma on l?mminnyt, p??skyset vihdoinkin pesineet taloni r?yst??n alle, s??sket saapuneet miljoonaliittona puremaan lapsukaisiani, jotka kaahlivat rantavedess?; kalamiehet saavat kaloja, viime y?n? min?kin kalastelin; nauriin sirkat suurenevat tunneissa ja minuuteissa... Kes? on tullut!

Raivaa siis sin? Iivana rauhassa juurikkaita julmia, koukista sitke?t? selk??si ja v??nn? paksulla kangilla, niin ett? ryskyy -- min?, herra, maksan. Jumala on t?ll? kertaa antanut minulle kyvyn maksaa miehen ty?n ja seh?n on -- suurenmoista. Se on suurenmoista, sanon min?, sill? kysymys on siit?, miten vihert?v? vihantarehu saadaan syntym??n keskelle raakaa mets??.

Sunnuntaita vasten y?ll?... Tulen uistelemasta kosken niskasta, josta sain komean hauvin. Toisiltana saimme uudella uistimella nelj? haukea, joista yksi annettiin niitynraivaajille. H?ps?htip? Iivana aikalailla, kun aamulla kuokkaansa tahkotessa sai is?nn?lt??n lahjaksi hauvin. Se oli juhlap?iv? korvessa, hiiloskalan ??ress?. Mutta suola on sota-aikana kallista. Niin, mit? pitik??n sanoani. Ylen kovin v?synyt omista p?iv?n t?ist?ni . Eilen k?viv?t heimolaiseni korpikuokintaa katsomassa. Mutta turhaan sytyttelemme rovioita, nuo j?ttil?isr?ykki?t satavuotisia m?rki? juurikkaita eiv?t ota palaakseen hevill?. Sininen sauhu hulmahtaa yli korven, liekit r?isk?v?t havuissa, mutta pian tyrehtyy punainen lieska. Nyt on korpeen kokoontunut paljon tovereita Iivanan hommia katsomaan, tarkoitan s??ski?. Toisp?iv?n? k?ytin palstallani my?s er?st? taikojenker??j?-herraa, joka oli matkalla Vienan Karjalaan. -- Iivana sai taas ruokarahoja ja souteli kirkonkyl??n pyh?ksi, saamatta suovattakyly? kultaista. El?k??n hikinen ty? ja siunausta tuottakoon kerran sekin musta muta, joka n?in? p?ivin? on "kaarteessa" roiskunut. Huomenaamulla nousen vastaanottamaan rahtimiehi?, jotka tuovat kallista viljaa kaupungista asti. Jospa rahani riitt?isiv?t, h?t?k?s olisi el?? n?in, ostella mit? haluaa ja teett?? mit? ty?t? tahtoo.

Suuri juhlap?iv? korvessa! Juhlakahvit j?tkilleni kuusen juurella havumajan nuotiolla! Sill? se suuri puu, rotkon kuusikuningas, pitk? huiskelo, jonka tyvi oli niin paksu, ettei is?nt? ymp?ri ylt?nyt k?sivarsillaan, se kaataa romahutettiin nyt. Oli tyyni p?iv? ja kes?helle. Lapset telmiv?t alasti hiekassa ja min?kin ensi kertaa uin. Sitten hypp?sin puisevaan kankiin, karjalaiset vetiv?t k?ysist?, kymmeni? juuria oli hakattu poikki, j?ttil?ispuu keikkui... Me huojutimme, huojutimme ja huusimme.

Sitten se vihdoin tapahtui, kumea kohaus korvessa. -- Onpas p?lkyss? sahaamista, on totisesti.

Mutta is?nn?ll? on kiire omiin taloust?ihins? --. ei jouda kirjoja pit?m??n. Y?n tullen ved?n aalloista aina hauvin uudella kultauistimellani. Pihlajat kukkivat, kielot tuoksuvat saaressa, l?mp?mittari osoittaa kolmattakymment? astetta, on niin kuuma etten p?iv?kausiin ole paitaa tarvinnut. El?k??n luonnon vapaus ja ty? sek? ty?n nautinto! El?k??n my?s rakkaus -- raskaan p?iv?ty?n vastapainoksi...

Kolmattakymment? astetta varjossa, mutta ty?mieheni kuokkii, kuokkii ja raivaa. Min?, Is?nt?, pulikoin vedess?, vaan Karhut eiv?t kynsi??n kastele. Merkillist? ett? niin kovassa kuumassa ihminen virvoittaa itse??n hikivirralla ja halveksii vett?! Mutta min? luulenkin ett? Suomen suot ovat kaivetut ja kaivetaan hikivirtojen voimalla eik? Kneipin eik? M?llerin, viel? v?hemmin Kuhnen kylvyill?. -- Viimeinen sarkaoja on nyt menossa.

Y?ll? satoi vett? kuin saavista kaataen. Karhu viimeistelee t?it??n. Ik?v?lle tuntuu p??st?? miest?ns? menem??n, mutta rahavaratkin sit? vaativat.

Iivana Karhulla on kotona vaimo ja kolme lasta sek? vanha ?iti. Oh Jumala, kuinka julma onkaan kohtalo... Ja kuitenkin joku t?k?l?inen saattaa kadehtien sanoa: maisterihan maksoi sille ven?l?iselle rapiasti. Vai maksoi? Kiitos paljon? Ja sivistyneet toverini tietysti haukkuvat minut pahanp?iv?isesti, jos kerron maksaneeni ty?miehelle yli urakan 30 markkaa liikaa. Tuo ikuinen ristiriita! Miss? lienee kapitalismin raja?

Me tupakoimme Iivana Karhun kera viel? puolen tuntia saaressa kahvikupin ??ress? ja -- sitten sit? erottiin. He ottivat konttinsa ja kimssunsa ja h?visiv?t ??neti mets??n. Mets? antoi, mets? otti!

Syyskuun 30 p.

Lokakuun 7 p.

Nyt sen tied?n! Anna anteeksi hyv? mies ep?ilykseni! Min? en ollut ottanut huomioon er?st? seikkaa odottaessani sinua palaavaksi...

On olemassa suurempi niitynraivaus kuin minun Ropakaarteeni. On olemassa maailman "Ropakaarret", niin hirvitt?v?n suuri ett? j?rkeni tuskin kykenee sit? k?sitt?m??n. Ja sinnepp? -- maailman korvenraivaukseen on Iivana Karhu l?htenyt. --

Joopi.

"Niin sanoi Herra Saatanalle: miksi et ottanut vaaria minun palvelijastani Jobista, sill? ei ole h?nen vertaistansa maalla..."

Jobin kirjasta.

Kes?isen? sunnuntai-aamuna uutistaloni pirttiin astuessa tapasin ovensuussa istumassa punaverisen, jykev?tekoisen, ohimohiuksiltaan harmahtavan miehen, jonka vuosia takasinp?in muistin kohdanneeni Vuokin maantiell? ja jota olin luullut hulluksi. S?ps?hdin: mit?h?n hullu talostani tahtoo, mutta samalla nousi ovenpielest? naapurini, Vuona-Ukko, ristiss? huulin selitt?m??n ja huutamaan:

-- T?m? on Joopi, Joopi Heikkinen, Jumaliskyl?lt? -- kyll? kai maisteri h?net tuntee?...

-- En min? oikein? keskeytin min? kysyv?isesti.

-- Vai ette, no joo, kyll? min? h?net tunnen, Roinilasta viimeksi kuuluu tulleen, Pitk?-Taneli t?nne oli viisannut ty?t? kysym??n, ett? jos niinkuin ty?hommiin johonkin, joo. Ei se kuule, vaikka min? n?in isosti, eik?s p-, se on v?h?kuuloinen, sille pit?? korvaan huutaa, joo, selitti naapurin humoristinen ukko viuhtoen k?si??n. -- Onko se hullu? kysyin nyt min?.

-- Hulluko? huusi naapurin ukko. -- Eih?n se mik? hullu ole! Se on kiva ty?ntekij?! P?lj?ksi nuo kyll? hokevat ja p?lj? se onkin, v?h?mielinen p?kel?, joo, vaan ty?kkyri hirmuinen, raataja ropakka kerrassaan, vaan nyt on tainnut v?h?n rapautua, rapautua; ovat h?ll? ihmiset kovia t?it? teetelleet, makselleet mit? sattuu, joo, niiss? on r??kk?ytynyt, vaan viel? se jaksaa. Jaksaa!!

Naapurin ukko aikoi sanansa vahvistukseksi sylk?ist?, mutta muisti samalla, ettei talossani sellaista suvaita, josta oli seuraus, ett? h?nen t?ytyi k?dell??n pyyhk?ist? alahuulelta valuvaa kinaa.

-- Kuinkas se, eik? h?ll? ole muuta nime? kuin Joopi, kun min? muistelen...?

-- Muutako nime?! huusi Vuona-Ukko. Joopi se on i?nkaiken ollut. Jooopi! veti h?n ainakin kolmella o:lla.

Ukko iski veitikkamaisesti silm?? ja, v?h?n alentaen ??nt?ns?, sopotti minulle korvaan:

-- On se korkonimelt? Paha-Joopi ja Hullu-Joopi, justiinsa, vaan ne on maaliman puheita, ei se h?jy ouk, tunnen min? sen verran ja tuntoo Pitk?-Taneli ja tuntoo kai pappannekin, joo!

N?in suositeltu henkil? istui Vuona-Ukon esitelm?idess? ??nett?m?n? ja hieman raskasmielisen n?k?isen? ovensuussa samalla ik??nkuin odottaen, kuinka h?nen kohtalonsa ratkaistaan.

Loin silm?ni h?neen, joka jollakin tavoin erosi muista miehist? -- h?n istui siin? niin k?rsiv?n ja alentuvaisen n?k?isen? ja h?nen olennossaan piili jotakin arvokasta, vaikka en viel? ymm?rt?nyt, mit? se oli. Ja s??li vihi?si syd?nt?ni ja min? ajattelin: "Kuka h?nenkin, mies paran, el?m?n kohtalon tiennee, maailma on niin armoton." Sitten ajattelin my?s, ja tiesinh?n sen jo kokemuksestakin, ett? t?m?n puolen kansan syvist? riveist? ei nykyisen herraskaisvimman ja harhaan huipistuneen vapausvimman takia ottanut l?yty?ksens? montakaan miest?, jotka rehellisesti rakastivat ty?t?, jos olivat "viisasten kirjoissa", vaan ett? paraat j?tk?t t??ll? puolessa olivat aina etsitt?viss? niinsanottujen p?ljien, puolip?ljien, tyls?j?rkisten tai lukutaidottomain keskuudesta.

Sent?hden p??tin kokeilla tarjolla olevallakin -- talossani n?et olisi ty?t? yhdelletoistakin yksinkertaiselle -- ja, neuvoteltuani hetkisen vaimoni kanssa, l?hestyin hopea-ohimoista miest? ja huusin korvaan:

-- Saat tulla huomenna -- aluksi pellon raivaukseen -- talon ruoka -- p?iv?palkka kuten itse tahdot, jos et liikaa kisko -- min? ty?t neuvon.

Joopin silm?t v?l?htiv?t, leve? naama v??ntyi lauhkeaan ilon irvistykseen, h?n oli kohonnut seisaalleen ja vastasi:

-- Kyll? min?! -- huomenna! -- ruokahoito huoleton! -- osaan min?! -- on h?nt? ennenkin raivailtu! -- kun lie kojeita -- onko sulla kivihaka, v?nk?ri? kysyi h?n ter?v?sti.

Asia siis oli sovittu, Joopi sai kahvit tuliaisekseen, mutta m??r?yksen ett? h?nen joka y?kseen t?ytyy soutaa salmen yli Vuona-Ukon m?kkiin nukkumaan, niin on h?nellekin vapaampi olenta eik? tule h?iri?t? meid?n pirtiss?.

Maanantai-aamuna kello 6 kajahti huima kuokan kalahdus mets?st?. Sen j?lkeen kuului kova ?s?hdys, kuokka oli iskenyt isoon maanalaiseen kiveen, ja mies tarttui rautakankeen. Mutta kivi ei liikahtanut, t?ytyi tarttua kolmanteen aseeseen, lapioon ja luoda koko paasi n?kyviin.

-- Voi raato kun on iso! kuului hele?ss? ilmassa itsekseen puhelijan huomautus. Sen j?lkeen kaikui mets?ss? vihaista kirveen iskent??, jonka j?lkeen pitk? ja paksu puukanki pistettiin kiven alle kuoppaan. Nyt seurasi ?hkyv?? v??nn?nt??, kuului kiivasta huohotusta, sitten oli pieni v?lihetki ja kuului ik??nkuin karhun murinaa:

-- Rota perhana! Rota... Taas alkoi pinnistys, painanta ja hirmuinen huohotus.

Mutta kivi kohosi, kohosihan kehveli kuopastansa, pienempi? kivi? vy?ryi sen vatsan alle ja kohta py?r?hti m?hk?le pyllylleen.

Joopi naurahti. Tarttui paljain k?sin m?hk?leeseen ja alkoi py?ritt??, kamalasti ponnistaen koko ruumiillaan, silm?t mullollaan. Kun sai kiven peltorajaan, niin lev?ht?m?tt? hy?kk?si juuraskannon kimppuun, pisti rautakangin juuren alitse ja v??nsi. Rytisten, repeillen ja katkeillen hampailtaan nousi itsep?inen juurikas maan pintaan ja kellahti kyljelleen. Kaksin kourin tarttui Joopi juurikkaaseen ja viskasi pellon laitaan. Sitten alkoi taas s?histen isketell? suurella kunttakuokalla.

Lihava piikatytt? ilmestyi Joopin eteen.

"Mit?h?n se siin?"? ajatteli Joopi, vaan ei ollut n?kevin??nk??n, kuokkia ky?kk?si vain. Piikatyt?ll? k?vi suu yhten??n, h?nell? oli oikein intohimo puhua vertaistensa kanssa, vaan Joopi juupeli ei kuullut mit??n. Piikatytt? hypp?si likemm?ksi ja huusi miehen korvaan:

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet