Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Joel Sormensuo: Kertomus nykyajalta by Lassinen Emil
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 181 lines and 6236 words, and 4 pages
kset loivat h?neen kunnioittavan ilmeen, vaikka laihat, ryppyiset kasvot muuten n?yttiv?t tuskaantuneilta.
-- Mit? tahdotte? Mit? vaaditte? is?nn?n ??ness? kuului v?kev? v?r?hdys.
-- Leip?? n?lk??mme, vastasi joukosta entinen katkera??ninen.
Tuo oli ilmi valhetta.
-- Sukuniemen alueella ei ole moneen vuoteen k?rsitty leiv?n puutetta.
-- Mutta sit? enemm?n oikeudenpuutetta. Lainajyv?st? on meid?n.
-- J?tet??n asia oikeuden ratkaistavaksi.
-- Emme ole tottuneet saamaan oikeutta herroilta, me saamme vain silloin oikeutta, kun itse hankimme sit?. Siis joko tai ei.
-- Minun sanani on ei.
-- Onko ihka viimeinen?
-- On.
-- Onko meihin kymmeneenkin n?hden? Katkera??ninen astui joukosta erilleen.
-- On teihinkin n?hden.
-- Hyv?, sitte se alkaa uusi lysti.
Katkera??ninen per?ytyi j?lleen paikalleen, ja sen j?lest? kuului Joelin ??ni:
-- Alas lainajyv?st??n.
Joukko l?hti jyv?varastorakennusta kohti.
Hetkisen j?lest? alkoi sielt? kuulua ankaraa jyskett?, ja sen synnyttiv?t moukarin iskut, jotka kohdistuivat oveen. Rautakanget tekiv?t kotvan ten??, mutta taipuivat ja heltiv?t sitte hurjan voiman edess?. Murtamisty?t olivat jo suoritetut, aiottiin juuri ruveta hinkaloita tyhjent?m??n, kun ulkoa kuului ep?selv?? melua ja h?t?huutoja. Ulkona seisovat tuohusmiehet keksiv?t viisimiehisen poliisijoukon l?henev?n. Joukon valtasi kauhu, se ei kest?nyt univormujen ja kiilt?vien nappien voimaa, se joutui sekasortoon. Tuohuksia ly?tiin sammuksiin, kuului huutoja, hevosien juoksua, rattaiden kolinaa, kirouksia, naurua...
-- Ulos joutuin, huusi joku jyv?varastohuoneesen, jossa miehet jo olivat ryhtyneet lapioimaan jyvi? s?kkeihins?.
??nen sointu ilmaisi, ett? todellinen vaara oli l?hell?. Miehet viskasivat k?sist??n tuohukset, ponnahtivat kynnyksen yli ja katosivat pimeyteen. Kun kovalle otti, j?i heille vanha luu k?teen: heid?n oma ?lyper?inen viekkautensa. Poliisien ehtiess? jyv?varastohuoneen kynnyksen eteen olivat kaikki tuohusmiehet tipotiess??n sek? ajajienkin enemmist?. Joku poika nulikka ja ontuva vanhus viel? kiirehti muiden per??n.
Mutta Joel seisoi kylm?n ja p??tt?v?n n?k?isen? jyv?varastohuoneen kynnyksen ulkopuolella, vaikka h?nell? olisi ollut tilaisuus ennen muita puikkelehtia pakoon. Poliisit l?heniv?t h?nt? Sukuniemen is?nn?n ohjaamina.
-- Kuka te olette? kysyi poliisijoukon johtaja, joka n?ytti olevan korkeampi virkamies.
-- Joel Sormensuo on minun nimeni, vastasi Joel. Johtaja ja Sukuniemen is?nt? puhuivat kesken??n ruotsia, sitte ensimainittu virkkoi:
-- N?ytt?k??p?s minulle valtuuspaperinne, joka oikeuttaa teid?t pit?m??n esitelmi? ja puheita ty?v?est?lle.
-- Minulla ei ole mit??n valtuuspaperia.
-- Kenenk? puolesta te sitte toimitte.
-- Oman itseni puolesta.
-- Ja kenenk? luvalla?
-- Omalla luvallani.
Taasen pieni keskustelu ruotsinkielell?, sitte poliisiherra lausuu:
-- Siin? tapauksessa min? vangitsen teid?t. Ennenkuin Joel huomasikaan, l?heni joku poliisi h?nt? ja pisti h?net sukkelasti k?sirautoihin.
Sitte he kaikin yhdess? l?htiv?t astelemaan kartanoa kohti.
T?m? oli Sukuniemen kuuluisien rettel?iden viimeinen vaihe. Siit?kin sukeutui oikeudenk?ynti, mutta is?nt? ei vaatinut edesvastuuta muille kuin Joelille ry?st?miseen yllytyksest?. Lievent?vien asianhaarojen vallitessa tuomittiin Joel moniaaksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen.
Joel ei p??t?ksest? valittanut.
Kuritushuonerangaistus koitui Joelille kunniaksi eik? lainkaan masentanut h?nt?. Onnittelukirjeit? saapui monenmoisilta yhdistyksilt?, jopa yksityisilt?kin. Jalon asian jalolle taistelijalle poltettiin uhrisavut ja samalla marttiirakruunukin painettiin h?nen p??h?ns?.
Kuritushuoneesta p??sty??n, saapui Joel Helsinkiin, ja h?n oli uhmakkaampi ja katkerampi kuin milloinkaan ennen. H?n ei muuta ajatellutkaan kuin taistelua. Mit? h?nen p??ss??n py?rikin, koski taistelua, taistelun tapoja, alueita, aikaa j.n.e. aivan loppumattomiin.
Mutta er??n? aamuna tuli Lyyli h?nt? vastaan Vanhankirkon puistossa. He karauttivat melkein kiinni toisiinsa, sill? Joel asteli mietteiss??n ja Lyyli oli hajamielisen, sairaalloisen n?k?inen. Tervehtiess? Joel ratkesi nauramaan, mutta ??ness? oli jotakin ylpe?? joka ei sointunut hyv?lt? tyt?n korviin.
-- Miten jaksat?
-- Meneeh?n tuo, kun ei vaan mit??n ajattele, vastasi Lyyli, jonka korvaan pisti Joelin ylimielinen sinutteleminen. Miten voitte itse?
-- Menettelee hauskasti. T?n??n tuhansien jumaloima, huomenna kuritushuoneen v?ke?. Jos suvaitset ett? saattelen sinua kotiisi, niin saamme puhella. On kulunut p?iv? ja toinenkin siit?, kun on tavattu.
My?ntymyst? odottamatta py?rtihe Joel saattelemaan Lyyli?, astellessa tarinoi h?n pelkist? taisteluista. Noin saapuivat he tyt?n asuntoon, joka sijaitsi syrj?kaupungissa. Huone oli pihan per?ll?, suurempi sek? hienommin sisustettu kuin se entinen. Mutta ompelukone ja sohva olivat vanhoja tuttuja. Sinipohjainen vaatekappale oli koneessa teolla, sohvalla virui my?skin kangasta. Huoneessa n?ytti kaikki siistilt? ja iloiselta, mutta Lyyli itse oli omituisen raukean ja sairaalloisen n?k?inen. Ilo ja nauru ei pystynyt h?neen, h?n oli hajamielinen, h?nen ??nens? vapisi ja h?nen k?tens?kin tuntuivat vapisevan, kaikki aivan n?ytti h?nest? siet?m?tt?m?lt? ja vastenmieliselt?. Joel ei viivytellyt kauan. Tutustumisestaan Lyylin vanhempiin ja tekem?st??n lupauksesta ei h?n virkannut sanaakaan.
Jonkun p?iv?n j?lest? uudisti h?n k?yntins?. Oli ilta, ja Lyyli oli aivan toisellainen. H?nen poskensa punottivat ja h?n v?ltti katsoa Joelia silmiin. Viimemainittu ei ollut vaihtanut tyt?n kanssa montakaan sanaa, kun huomasi, ett? t?m? oli nauttinut. Poskien puna oli alkohoolin synnytt?m?. T?ll?k??n k?ynnill? ei Joel ryhtynyt asiaansa, puheltuaan mit? sattui lyhyen hetken, sanoi h?n hyv?sti ja meni tiehens?. Mutta h?n palasi seuraavana aamuna. Lyyli oli taasen mauttoman, ?rtyneen ja hajamielisen n?k?inen. Tuntien nuoren ja v?kev?n Jumalan paisuvan rinnassaan, kiirehti Joel oitis rynt??m??n. Paiskauduttuaan sohvaan, virkkoi h?n myrkyllisesti:
-- Lyyli, miten monta armastelijaa sinulla nyky??n on?
Tytt? ei vastannut sanaakaan, kysymys n?ytti yll?tt?v?n h?net. Molemmat olivat vaiti. Joel hymyili myrkyllisesti. H?n tunsi henkil?llisen vaikutusvoimansa eik? h?n olettanutkaan joutuvansa tappiolle nuoren ja v?kev?n Jumalansa sotilaana.
-- Oletko valmistautunut senkin p?iv?n varalle, jolloin armastelijasi sinut hylk??v?t ja jolloin...
Lyyli huudahti, peitti k?sill??n kasvonsa ja rupesi nyyhkytt?m??n. Se ei koskenut Joeliin, joka ep?ili nyyhkytyst? petoskeinoksi.
-- H?pe?m?t?n, miten solvaat naista, joka el?tt?? itsens? kunniallisella ty?ll?.
-- Mill? ty?ll?? kysyi Joel kylm?sti ja pilkallisesti.
-- Ompelemisella, kuten n?et.
Viehke? ja omituinen ilme levisi Lyylin kasvoille. -- Mutta eth?n sin? ompele.
-- Min?k? en ompele? Herra n?hk??n, enk? min? ompele?
Add to tbrJar First Page Next Page