Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Selvään veteen: Runoja ja tunnuslauseita by Siljo Juhani
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page
Ebook has 593 lines and 26471 words, and 12 pages
H?KKILINTU.
Olit h?kkilintunen hento. Mua v?sytti m??r?t?n lento, ja m? vierees pyytelin.
Olin kyllin jo kaarreksinut... Vaan luotas sa torjuit minut yh? kev??n kisoihin.
Yh? vapauteen minut torjuit. Vaan oudoin tuntein sa horjuit kun luotas ma painuin pois.
Ja m? liitelin liki maata, pyys sy?meni ly?m?st? laata, kuin laannut jo el?m? ois.
Mut tuskasta tuiman kev??n mua lentoon ylenev??n syys saapuva viritt??.
Ja on murhe ainoa mulla: "Ois h?kiss? sulho jo sulla, jok' i?ksi vierees j??!"
SOTALIITTO.
Er?maiset taipaleet, pitk?t Lapin ladut, sinisiinto-harjanteet, hanki?iden sadut;
nousee tuiman tunturin y?h?n s?teilev??n, -- Talven laulu kirkkahin l?hetess? Kev??n --:
Sotaliittoon suojaksein k?yk??, k?yk?? kaikin -- taikka Surma suorin tein minut sai kuin saikin;
taikka kurja kuolla saan muistoon lemmen -- rastaan! Sotaliittoon ankaraan muiston valtaa vastaan!
JUHANNUKSEN ALLA.
Haukka liiteli, laateli Lapin vaaran yll?. Olipa taivaalla tilaa sille ja maassa saalista kyll?.
K?ki katseli, kuunteli oksalla hongankelon. Kukahti, vaikeni, taivaalle t?hyi vaiheilla kaihon ja pelon:
"Haukalle kaikki on kotipihaa, maa ja taivas ja ilmanpieli, iskee maasta itselleen kaiken, mit? ei j?tt?? mieli.
Unta vainko on suvi mulle, Kotikaihoa Lapin mailla --? Mut, ah, muutosta aavistan: haukanretki? huolta vailla.
Kev??n menty?, kerrotaanhan -- k?keen muuttuvi haukan mieli, kukunta silt? ja kaihot j??, koti on maa, koti ilmanpieli!"
-- -- --
Haukka saalista iski ja s?i. vaaralla huutain pitk??n. Kukahti k?ki, -- ei auttaneet viel' aavistukset mitk??n.
ER?MAAN OPETUS.
Hyvin opetti mua kivet, puut ja kannot: -- Tule terveeksi t??ll?, j?t? heikkojen saaliiksi elon sylinannot!
Hyvin opetti mua suur' er?maa: -- Elon autuus on sun: sit? katsoa saat, et koskea saa!
Tulin terveeksi siell? ja ihmisiin tulen taas, er?maasta suurkaupunkiin.
Elon autuutta katson: se onhan mun --, n?en uhkeat, muhkeat maailmannaiset, ilot, ihmistaidot n?en kaikkinaiset, mua l?ik?t ly? elon aaltoilun.
Ja ma noudatan oppia terveellist? ja vailla kaunaa suon muiden noppia elon marjat, ne mist? he l?yt?? vain.
Oi er?maa! Sua kuollessain mun sieluni autuus kumartaa: oli mulle oppisi terveellinen, -- hyvin el?m? kuontui, hyvin kuoleminen, mun ruumiini tervenn? kuololle s?ilyi, mun sieluni peiliss? elo kirkkaana p?ilyi.
Oi er?maa! Sinun lihaas oon, sinun vertas vain, sinun ylv??n autuutes ma sain, -- ja ma katsoa saan, mit' en koskea saa!
Oli ruustinna kerran, ja kulkurimies. Ja he vastakkain tuli kirkkotiell?. Oli ruustinna leuto kuin kotoinen lies, jok' ei kulkukoiralta l?mp?? kiell?.
Ja kulkukoira sen koki, se mies... Araks itsens? tunsi h?n templin luona, kovin huonoksi l?i h?net tunnon ies. -- Vaan niinkuin emonsa j?ljiss? vuona,
k?vi ruustinnan j?ljiss? kirkkoon mies... Oli siell? h?llekin valmiina sija. Hymys ruustinna h?lle, se lempe? lies, ja h?n rohkeena kuunteli rovastia.
Ja ruustinna veisas, ja veisas mies, yli k?yt?v?n katsoi he toisiansa. Ja ken kirkkaimmin veisasi, taivas ties, -- vaan lukkarin ??nt? ei kuullut kansa.
Ja roposen heitti haaviin mies, -- teon ruustinna huomas ja hymyll? siunas. "Pian keventyk??n sinun elosi ies, -- sin? kauniisti k?ytit viimeisen riunas."
Niin lapsuususkonsa taas sai mies... Ja kauniin kasvun se riuna kantoi, ja helppo on h?lle nyt el?m?n ies, min taipalen alussa taivas antoi.
Viran iest? vain nyt kantaa mies, Lapin lapsia uskon alkeihin ohjaa. Yh? h?lle on ruustinna kuin kotilies ja uskon l?hde, vaill' ??rt? ja pohjaa.
TEPPO TYHJ?NEN.
Is?, hatara nuttu ol' eloni t??, se kylm?n pit??, ei l?mpim??, ja ainut antis oli nuttu t??.
Ylen hajallansa sen p??llys on, ja tasku puhki ja pohjaton, -- paha sinne s??st?? mun mit??n on.
Is?, k?skev?t paikata nuttua mun... Ah, paikkuuty?h?nk? poikas sun --! Ja jok'ainut tilkku tulis kerj?t? mun...
Ja nuttu paikaten pahenis vain --. Ei, sellaisna kannan kuin sulta sen sain -- ja ihmiskummana kuljen vain,
kunis poliisi Kuolema tulee ja vie, -- k?sipuolessani h?n piankin lie, -- minut oljille korjaa, nutun nurkkaan vie.
-- Mut aamuna uunna puvun uuden saan. Ken verhoa vanhaa nyt paikkaamaan, kun kohta uuden, Is?, sulta saan!
KAKS UNTA
Kaks unta... Armas uni: y?. Ja p?iv?: karsas peikko-uni. Y?: l?sn?olo kaivattuni. Ja p?iv?: sy?men pakkoty?.
Sun salaisuutes tied?n, kuulen, n?en: petoa el?t?t s? sis?ll?si, kuin leijona juo ?in se veres v?en ja raivoss' ahdistelee syd?nt?si, kuin leijona se isoo ihmislihaa, ja ruokon vuoks sua, is?nt??ns?, vihaa.
Niin elos er?maassa parhaintasi sa turhaan tuhlaat tyytym?tt?m?lle: y?t pitk?t ?rjyy se sun kahleissasi ja aukoo hirmuleuat leve?lle; l?is leikki? se hengill' ihmisien, se m?ss?is parvessa maan tytt?rien.
Ja sadoittain kun nuorta naista, lasta se pitoihinsa sais, se vasta tyytyis, ja ellei veresi jo virtaamasta ois lakannut, sen ?rjynt??n se hyytyis. Niin, ?in sun aatoksesi kammoon hyytyy, -- vaan p?ivin peto kissanruokiin tyytyy:
Kun neuvotonna viet sen p?iv?nvaloon ja ihmisparviin ohjaat eineen hakuun ja rikkaimpaan sen neuvot pitotaloon -- mik' onkaan en?? leijonasi makuun: se p?iv?? arkoo, ihmisi? kaihtaa, se taljansa vois kissannahkaan vaihtaa;
se kauan silmi?ns? sipristelee ja katein katsoo kadun joka Moppeen, ravitun mirrin ??nt? tapaelee, mut eineen pyyt?? syrj?isimp??n soppeen, se puree kaakun, latkii maitotilkan, ja nielee p??lle myrkyt itse-pilkan.
-- Ja ?in ne myrkyt sakoo siin? j?lleen, ja j?lleen tuomittuna tuntos v?rjyy, ?in pitkin kuoloos saakka is?nn?lleen sun leijonasi kosken ??nin ?rjyy. -- Vaan p?iv?? arkoo se, ja rohkeimmillaan se mirrein karkeloon k?y varpaisillaan.
GOLGATALLA.
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page