Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Naisen haamu: Mysterio neljässä kertomuksessa by Collins Wilkie Forsman Anton Oskar Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 525 lines and 17913 words, and 11 pages
Translator: Anton Oskar Forsman
NAISEN HAAMU
Mysterio nelj?ss? kertomuksessa
Kirj.
WILKIE COLLINS
Suomensi A. O. F.
Helsingiss?, G. W. Edlundin kustannuksella, 1880.
Oulun kirjapaino osake-yhti?n kirjapainossa.
Henkil?t Mysteriossa:
Francis Rawen, tallirenki. Mrs Rawen, h?nen ?itins?. Mrs Chance, h?nen t?tins?. Perry Fairbank, | Mrs Fairbank, | h?nen is?nt?ns? ja em?nt?ns?. Joseph Rigobert, Rawenin toveri palveluksessa. Alicia Warlock, Rawenin vaimo.
Tapaus tapahtuu meid?n aikoinamme, osaksi Englannissa, osaksi Franskassa.
Ensim?inen kertomus.
Percy Fairbankin selitys asianhaaroista.
"Hoi! Tallirenki hoi! hoi!"
"Rakas yst?v?ni! Mink?t?hden et hae soittokelloa?"
"Ei kukaan ole pihassa. Kummallista! Huuda viel? toistamiseen!"
"Tallirenki hoi! Tallirenki hoi!"
Toinen huutoni kaikuu tyhj?ss? paikassa, eik? kukaan her?? -- huutoni ei vaikuta mit??n. Minun voimani ovat loppuneet, en tied?, mihin on ryhtyminen. T??ll? seison min? nyt vieraan kaupungin ravintolan tyhj?ss? pihassa kahden hevosen kanssa, joita minun t?ytyy pidell? ja naisen kanssa, josta minun on huolta pit?minen. Viel? minun on lis??minen, ett? toinen hevosista ontuu ja ett? nainen on minun vaimoni.
Te kenties kysytte, kuka min? olen.
Minulla on kyll? aikaa vastata t?h?n kysymykseen. Ei kuulu mit??n; ei kukaan tule meit? terveht?m??n. Suokaa minun esitell? itse?ni ja vaimoani.
Min? olen Percy Fairbank -- englantilainen herrasmies -- nelj?kymment? vuotta vanha -- ei mit??n virkaa -- maltteellinen valtiollisessa kysymyksiss? -- pituudelta keskinkertainen -- valkoverinen -- tasainen luonteeltani -- rikas.
Vaimoni on franskalainen nainen. H?n oli neiti Clotilde Delorge, kun meit? ensi kerta esiteltiin toisillemme h?nen is?ns? talossa Franskassa. Rakastuin h?neen -- en tosiaan tied? mist? syyst?. Ehk?p? syy rakkauteeni oli se, ett'ei minulla ollut mit??n tekemist? siihen aikaan. Saattaa olla, ett? min? senvuoksi rakastuin h?neen, koska kaikki yst?v?ni sanoivat minulle, ett? h?n oli juuri se nainen, jonka minun sopisi naida. Mit? ulkomuotoon tulee, on minun my?nt?minen, ett? mrs Fairbank ja min? emme ole ollenkaan toistemme n?k?isi?. H?n on solakka ruumiiltansa; h?n on mustaverinen; h?n on heikkohermoinen, hell?-syd?minen, romantillinen; kaikissa mielipiteiss??n h?n menee mahdottomiin. Mit?h?n avuja tuollainen nainen huomasi minussa? Mit? min? h?ness?? En tied? tuota paremmin kuin tek??n. Jollain kummallisella tavalla me kuitenkin sovimme toisillemme. Me olemme olleet mies ja vaimo kymmenen vuotta -- ja ainoa puute on, ettei meill? ole lapsia. Min? en tunne mielipiteit?nne, vaan min? pid?n avioliittoani -- ylimalkaan -- onnellisena.
Sen verran meist?. Seuraava kysymys on: kuinka olemme joutuneet ravintolan pihaan? ja mink?t?hden minun itse t?ytyy olla renkin? ja pidell? hevosia?
Enimmiten me asumme Franskanmaalla -- siin? maatalossa, jossa vaimoni ja min? ensim?isen kerran n?imme toisiamme. Joskus muutteeksi k?yd??n yst?vieni luona Englannissa. Me olemme juuri semmoisella matkalla. Meid?n is?nt?mme on minun vanha koulutoverini ja mit? kauniimman kartanon omistaja Sommersetshiress?, me olemme saapuneet h?nen taloonsa nimelt? Fairleigh Hall mets?stys-ajan loppupuolella.
Sin? p?iv?n?, jona min? nyt kirjoitan -- p?iv?, joka on m??r?tty merkki-p?iv?ksi kalenterissamme -- ovat koirat kokoontuneet Fairleigh Halliin. Mrs Fairbank ja min? olemme saaneet kaksi parainta hevosta yst?v?ni tallista. Me emme suinkaan ole ansainneet semmoista kunniaa; sill? me emme ole tottuneet mets?stykseen, emmek? liioin pid? lukua siit?. Mutta toiselta puolen me mielell?mme ratsastamme ja rakastamme raikasta kev?t-aamua ja ihanaa, viljavaa englantilaista maakuntaa, joka kaikkialla ymp?r?ipi meit?. Niin kauan kuin mets?stys onnistuu, seuraamme me muassa. Mutta kun joku vastoink?yminen tapahtuu -- kun aika kuluu ja k?rsiv?llisyytt? paljo kysyt??n, kun koirat h?t?ilevin? juoksevat sinne t?nne ja hurjat mets?st?j?t ovat vihoissaan -- silloin mets?stys ei en?? miellyt? meit?. Me k??nn?mme hevosemme er??lle polulle, jota puut mukavasti varjostavat. Me ajamme t?ytt? ravia pitkin polkua er??sen yhteis-mets??n. Me nelist?mme mets?n poikki ja seuraamme toisen tien koukerruksia. Me ratsastamme muutaman pensas-aidan yli, me kuljemme kyl?n l?pi, me saavumme kauniille kukkuloille. Hevoset puistelevat p?it??n ja pureksivat toisiansa ja ovat yht? iloiset kuin mekin. Mets?stys on j??nyt sikseen. Me olemme yht? onnellisia kuin lapsukaiset; me alamme laulaa franskalaista laulua -- kun ilomme silm?nr?p?yksess? loppuu. Vaimoni hevonen astuu etujaloillaan irtanaiselle kivelle jo kompastuu. Ratsastajan sukkela k?si pelastaa hevosen kaatumasta. Mutta kun hevonen taasen alkaa k?vell?, tulee tuo ik?v? tosi-asia selville -- j?sen on nyrj?ht?nyt, hevosen jalka on kankea.
Mik? neuvoksi? Me olemme muukalaisia autiossa seudussa. Mihin tahansa silm?ilemme, emme n?e ihmisasuntoa miss??n. Me emme voi mit??n muuta kuin taluttaa hevosta ohjaksista kukkulalle ja katsoa, mit? ehk? havaitsisimme kunnaan toisella puolen. Min? vaihdan vaimoni satulan hevoseni selk??n ja vaimoni nousee yl?s istumaan. Hevoseni ei ole tottunut kantamaan naisia; h?n kaipaa miehen s??rien tavallista puristusta kummallakin kyljell?; h?n tanssii ja potkii ja p?lytt?? hiekkaa. Min? seuraan per?ss? sopivan matkan p??ss? h?nen takajaloistaan ja talutan ontuvaa hevosta. Onkohan mit??n kurjempaa olentoa mailmassa, kuin ontuva hevonen? Olen n?hnyt ontuvia ihmisi? ja ontuvia koiria, jotka olivat hauskoja ja iloisia olentoja -- mutta en ole viel? koskaan n?hnyt ontuvaa hevosta, jota ei onnettomuus kokonaan ole runnellut.
Puolen tuntia vaimoni hevonen tanssii h?nen kanssaan polulla. Min? k?yd? tepastelen j?less? ja onneton hevonen nilkuttaa per?ss?. Kun olemme p??sem?isill?mme kukkulan huipulle, k?y surkea matkueemme er??n Somersethin talonpojan ohitse, joka ty?skentelee pellolla. Min? huudan miehen luoksemme; h?n katselee minua mielipuolen tavalla astumatta askeltakaan likemm?ksi. Min? karjasin niin kovaa, kuin suinki voin, kysyen, pitk?k? matka viel? on Fairleigh Halliin.
"Nelj?toista penikulmaa! Antakaa ?yri minulle juomarahoiksi".
Tuossa meill? on talonpoika sellaisena kuin h?n itsens? kuvasi! Oikea luonne, yst?v?ni! Talonpojan kuva!
Mrs Fairbank ei huoli yht? tarkoin kuin min? tutkia inhimillist? talonpoikais-luonnetta. Levoton hevonen ei suo h?nelle silm?nr?p?ykseksik??n rauhaa; h?nen k?rsiv?llisyytens? on loppumaisillaan.
"Me emme voi matkustaa kahta penikulmaa enemm?n t?ll? tavoin", sanoo vaimoni. "Miss? on l?hin ravintola? Kysy tuolta lurjukselta".
Min? otan shillingin lakkaristani ja n?yttelen sit? auringon paisteessa. Shillingill? on kummallinen vaikutus. Shillingi vet?? kuni magneeti talonpoikaa yh? l?hemm?ksi. Min? ilmotan h?nelle, ett? me haluamme saada hevoset johonkin talliin ja vuokrata vaunut p??st?ksemme takasin Fairleigh Halliin. Miss?h?n me saamme n?m?t asiat ajetuiksi. Talonpoika vastaa luoden silm?yksen shillinkiin:
"Varmaankin Underbridgess?".
"Pitk?k? sinne on matka?"
Talonpoika uudistaa kysymyksen: "Pitk?k? Underbridgeen?" ja naurahtaa kysymykselle. "Hihihi!"
Underbridge on arvatenkin aivan l?hell?, kunhan vaan sinne osaisimme. "Tahdotteko ruveta oppaaksi?" -- "Annatteko minulle juomarahaa?" Min? nyyk?ytin my?nt?v?isesti p??t?ni ja n?yttelen shillinki? k?dess?ni. Maanviljelys-?ly alkaa hoksata. Talonpoika yhtyy meid?n surkeaan joukkoomme. Vaimoni on kaunis nainen, mutta h?n ei kertaakaan katsele h?nt? -- ja viel? kummempi, h?n ei katsele hevosianikaan. H?nen silm?ns? ovat h?nen sielunsa -- ja h?nen sielunsa ajattelee shillinki?.
Me nousemme kukkulan huipulle ja katso, tuossa toisella puolen on laaksossa matkamme m??r?, Underbridgen kaupunki. Oppaamme pyysi shillinkins? ja antoi meid?n omin p?in saada ravintolasta selkoa. Min? olen luonnostani kohtelias mies. Sanon: "Hyv?? huomenta", kun erkanemme. Opas katsoo minuun, pit?en shillinkins? hampaiden v?liss?, tutkiakseen, onko raha oikia. "Hyv?? huomenta!" vastaa h?n karkealla ??nell? -- ja k??nt?? selk?ns?, juuri kuin olisimme loukanneet h?nt?.
Kummallinen osoite karttuvasta sivistyksest?! Joll'en olisi n?hnyt Underbridgen tornin huippua, olisin luullut eksyneemme villien hallussa olevaan saareen.
Tultuamme kaupunkiin, l?yd?mme tuota pikaa ravintolan. Kaupungissa on yksi ainoa autio katu; ja saman kadun keskipalkoilla on ravintola -- vanha, kolkko kivirakennus. Kyltin maali on kulunut pois. Matalalla olevien ikkunain luukut ovat rakennuksen etupuolella kaikki suljettuina. Kukko kanoineen ovat ainoat el?v?t olennot, jotka ovat n?kyviss? oven edustalla. T?m? on selv?sti er?s noista vanhoista ravintoloista, joita oli siihen aikaan, kun ajettiin kyydill?, mutta nyt meill? on rautatiet kaikkialla. Me astumme avonaisen holvatun portin l?pi, vaan emme t??ll? tapaa ket??n, joka tervehtisi meit?. Me l?hdemme takapihalle t?lliin p?in; min? autan vaimoani h?nen astuessaan hevosen sel?st? -- ja t?ss? me nyt olemme siin? tilassa, kun mainittiin kertomuksen alussa.
Ei ole soittokelloa. Ei kukaan ihminen vastaa huutoihini. Min? olen ihan auttamattomissa, hevosen suitset k?siss?ni. Mrs Fairbank k?y somasti pihan poikki ja tekee juuri samoin, kuin kaikilla naisilla on tapana tehd?, kun ovat vieraassa paikassa. H?n aukasee jokaisen oven, jonka ohitse h?n kulkee ja kurkoittaa sis??n. Min? puolestani olen juuri huoahtanut ja ai'on kolmannen ja viimeisen kerran huutaa tallirenki? -- kun min? ?kki? kuulen mrs Fairbankin huutavan minua:
"Percy! tule t?nne!"
H?nen ??nens? on kiihke? ja levoton. H?n on aukaissut viimeisen oven pihan p??ss? -- ja per?ytynyt n?hdess??n oudon n?yn. Min? sidon suitset suureen sinkil??n muurissa ja k?yn vaimoni luokse. H?n on k?ynyt aivan kalpeaksi ja tarttuu kiivaasti k?sivarteeni.
"Jumala siunatkoon!" huutaa vaimoni, "katsoppas!"
Min? katsahdan ja mit? min? n?en?
Min? n?en pienen, likaisen tallin kahdella pilttuulla. Toisessa seisoo hevonen, mukeltaen kaurojansa. Toisessa makaa mies, nukkuen pahnoissa.
Vanha, harmaap?inen, onneton mies tallirengin puvussa! H?nen ontevat, ryppyiset poskensa, h?nen ohut, harmaa tukkansa, h?nen kuiva, kellert?v? ihonsa kertoo entisist? suruista ja vaivoista. Erinomaisen kolkko katse on h?nen kasvoissansa, joissa n?hd??n tuskallinen hermojen supistus suun toisella puolen. Min? kuulen h?nen v?v?ht?v?sti hengitt?v?n, kun ensin katselen h?nt?; h?n vapisee ja huokaa unessa. Tuo ei ole mik??n suloinen n?ky -- ja min? k??nnyn vaiston-tapaisesti kirkkaasen auringon paisteesen pihalta. Vaimoni k??nt?? minua taasen tallin oveen p?in.
"Odota!" sanoo h?n. "Odota! h?n ehk? tekee samaa toistamiseen!"
"Mit? sitten?"
"H?n puhui unissaan, Percy, kun ensin kurkistin t?nne. H?n n?ki hirve?? unta. Hiljaa! nyt alkaa h?n taasen".
Min? katselen ja kuuntelen. Mies nousi istualleen kurjalla vuoteellaan. H?n puhuu nopealla, kiivaalla kuiskauksella hampaiden v?liss?.
"Her??! Her??! Murha!"
Add to tbrJar First Page Next Page