Read Ebook: Kustaa Vaasa ja hänen aikalaisensa I: Ruotsin vapauttaja Historiallis-romanttinen kuvaus by Stjernstr M Louise Talvio Maila Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page
Ebook has 5668 lines and 107779 words, and 114 pages
-- Ankara herra, huusi h?n, -- ?lk?? sy?sk? minua onnettomuuteen!
-- Miksi sin? ajattelet niin pahaa minusta? kysyi Kustaa h?mm?styneen?.
-- Katsokaa tyt?rt?ni, huudahti nainen, osoittaen nuorta tytt??, joka laihana kuin luuranko ja suljetuin silmin lep?si kurjalla vuoteella. -- N?lk? ja kova ty? ovat tehneet h?net tuollaiseksi; h?n ei ole kahteen p?iv??n sy?nyt mit??n; itse voin n?hd? n?lk?? ja vaikka kuolla n?lk??n, mutta kun minun pit?? n?hd? h?nen silmiens? seuraavan itse?ni ja tiet?? ett? ne minulta anovat leip?palaa, jota min? en saata antaa, niin se on pahempaa kuin helvetin kaikki tuskat. Varhain aamulla l?ksin lahden rannalle, seisoin kauvan kivell? vedess?; vihdoin nyk?isi ja onkeeni tarttui suuri harjuslohi. Miltei huudahdin ilosta, mutta sitte lankesin polvilleni ja kiitin Jumalaa, sill? eih?n tytt?raukan t?n??n tarvitse kuolla n?lk??n. Oli niin varhainen aamu, ettei onneksi kukaan tullut minua vastaan, ja nyt on kala keitetty. Tied?n kyll? ett? se on varastettua tavaraa, mutta tuleeko minun antaa lapseni kuolla n?lk??n?
Ep?toivoisena nainen v??nteli k?si??n.
-- ?lk?? kuluttako aikaa hukkaan, vaan antakaa h?nelle ruokaa, virkkoi Kustaa liikutetuin mielin.
Syd?nt? s?rkev?? oli n?hd? kuinka sairaan silm?t ruokaa n?hdess? miltei pullistuivat ulos kuopistaan. Ahmimalla h?n sit? nieli ja kun se loppui, loi h?n ?itiin niin rukoilevan, tuskallisen katseen, ett? Kustaakin pyysi ett? h?nelle annettaisiin enemm?n.
Se vaikutti h?neen sent??n niin pahaa, ett? h?n miltei oli heitt?m?isill??n henkens?, mutta vihdoin h?n tointui ja vaipui uneen.
Silloin kysyi Kustaa, mink?t?hden ei mies tehnyt ty?t? heit? el?tt??kseen. Nainen katsahti Torkeliin ja virkkoi sitte hiljaa:
-- H?n varasti kerran lampaan, suuri h?t? h?net siihen pakoitti; silloin leikattiin h?nelt? varastamisen merkiksi korva ja siit? asti h?n on ollut henkipatto, eik? kukaan ota h?nt? leipiins?. Nyt h?n on tullut kuin villiksi el?imeksi.
Syntyi pitk? hiljaisuus, jonka Torkel vihdoin katkaisi sanoilla:
-- Herra kulta, pelk??n ett? linnassa tulevat rauhattomiksi, kun olemme viipyneet n?in kauvan.
Kustaa nousi.
-- Jollen itse saata tulla luoksenne, niin min? Torkelin kautta l?het?n teille niin paljon ettei teid?n t?st?l?hin tarvitse n?hd? n?lk??, sanoi h?n liikutetuin mielin. Mutta nainen heitt?ytyi h?nen jalkainsa juureen ja peitti h?nen k?tens? suudelmilla ja kyynelill?.
Retkeilij?t palasivat kotiin toista tiet?, jonka Torkel arveli lyhemm?ksi. Se olikin oikotie ja pian n?kyi jo Kall?n linna m?elt??n: suuri, mahtava rakennus torneineen, aukkoineen, pime? mets? komeana taustana. Etupuolella lep?si kirkas j?rvi, huuhtoen rantoja; pitk? kivisilta johti maalta veden poikki.
Aamuaurinko valoi s?teit??n linnan pieniin, vihre?ht?viin lasiruutuihin ja niityille ja vainioille, joilla hento oras nousi, satoa lupaellen.
Tahdomme ennen retkeilij?in tuloa palata linnaan. Vieras, joka sinne viimeksi saapui, on siksi korkea herra, ett? h?nelle t?ytyy osoittaa kohteliaisuutta. Y? oli herra Otto Krabbelle ollut levoton, h?n oli tottunut tekem??n aivan niinkuin tahtoi ja nyt asettui este h?nen tielleen, juuri h?nen tavoitellessaan sit? onnea, jota h?n eninten halasi.
H?n oli monta kertaa K??penhaminassa tavannut Dorotean ja silloin aina pit?nyt h?nest?, mutta kun tytt? viimein k?vi siell? is?ns? kanssa kuninkaan h?iss? ja h?n n?ki h?nen kauniin muotonsa ja punaiset poskensa, niin h?n rakastui h?neen. Ja tytt? osoitti h?nelle selv?sti enemm?n suosiota kuin muille ihailijoilleen. Siit? hullaantui Otto herra uskomaan, ettei h?net ollut Dorotealle yhdentekev?.
Mutta kun h?n nyt saapui saamaan vahvistusta toiveilleen, niin neito miltei k??nsi h?nelle selk?ns?. Kuka lieneek??n ollut h?nen salaisen rakkautensa esine; Otto Krabbe se ei ainakaan ollut.
H?n nousi varhain aamulla ja ajoi luotaan y?n synk?t mielikuvat. Jos tuo Kustaa Eerikinpoika todellakin uskalsi ajatella tyt?n omistamista, niin kyll? Otto Krabbe tiesi keinoja, joilla h?net teht?isiin vaarattomaksi.
H?n pukeutui sin? aamuna tavallista suuremmalla huolella, leve?, ommeltu kaulus oli hartioilla ja pitk? tukka kiertyi kauniina kiharoina korvien ja niskan kohdalla; pieness? peiliss? ei h?n saattanut n?hd? kuvaansa kuin puoleksi, jonkat?hden h?n v?linpit?m?tt?m?sti viskasi sen luotaan ja ajatteli, ett? tytt? sai tyyty? h?neen sellaisena kuin h?n oli.
Saliin astuessaan tapasi h?n siell? heti Dorotean. Tytt? oli yksinkertaisessa valkeassa aamupuvussa, joka h?nelle erinomaisesti sopi, j?rjest?m?ss? kev?isi? kukkia; osa niist? oli pudonnut lattialle ja toisia h?n kuumeentapaisella kiireell? asetteli kahteen hopeamaljaan.
H?n ei ollut kuullut Oton askeleita, joten t?m? rauhassa saattoi j??d? h?nt? katselemaan; kiire oli enent?nyt h?nen poskiensa punaa, Otto ei koskaan ollut n?hnyt h?nt? niin kauniina.
-- Dorotea! kuiskasi h?n hell?sti.
-- Kuka siell?? kysyi Dorotea k??ntym?tt?.
-- Se, joka rakastaa sinua enemm?n kuin mit??n muuta maailmassa!
S?ihkyvin silmin k??nsi tytt? p??t??n ja n?ki silloin ikkunassa riippuvasta peilist? Otto Krabben synk?t piirteet aivan takanaan.
-- Etk? vastaa? kysyi ??ni taaskin.
-- En luota sinuun!
-- Luotat jos rakastat.
-- En tahdo rakastaa.
-- Mikset?
-- Jottei minua petett?isi.
-- Mutta jos pyh?sti vannon...
-- ?lk?? vannoko, herra Otto Krabbe, en silt? paremmin luota teihin, vastasi tytt? nauraen ja k??ntyi h?neen p?in. Mutta h?nen poskensa ei en?? punoittanut, se oli k?ynyt vallan kalpeaksi. ?kki? h?n istuutui.
-- My?nt?k?? ett? erehdyitte ??nest?, huudahti ritari kiivaasti ja tuli h?nt? likemm?.
-- Ent? jos olen p??tt?nyt antaa kaikille kosijoilleni saman vastauksen?
-- Kaikille, poikkeuksettako?
-- Te ette ole rippi-is?ni.
-- En, mutta minun t?ytyy tiet??, oletteko antanut rakkautenne arvottomalle, vankiraukalle, jonka vapaus on minun vallassani ja joka kalliisti saa maksaa, jos h?n on ry?st?nyt rakkautenne.
-- Oletteko mielet?n, herra Otto Krabbe! huudahti Dorotea, koettaen s?ilytt?? mielenmalttinsa. -- Herra Kustaa Eerikinpoika ei ole aikonut rakastua minuun enemp?? kuin min?k??n h?neen; mutta me sisarukset olemme osoittaneet h?nelle ja h?nen onnettomuudelleen my?t?tuntoisuutta; te ja teid?n vertaisenne ivaatte ja pilkkaatte h?nt?; sent?hden h?n mieluummin seurustelee meid?n kanssamme ja laulelee meille silloin t?ll?in. Pyh? neitsyt, pit??k? minun vieraalle vastata teoistani? Kukaan ei viel? milloinkaan ole uskaltanut langettaa varjoa minun tai sisareni kunnialle ja nyt sen tekee mies, joka sanoo rakastavansa minua. Oi!
Tytt? k?tki kasvot k?siins? ja purskahti hillitt?m??n itkuun. Herra Otto h?mm?styi niin ettei tiet?nyt mit? uskoa. Tyt?n suru liikutti h?nt?, h?n lankesi h?nen jalkainsa juureen ja rukoili h?nelt? anteeksi.
-- Jos minulla olisi veli, huudahti Dorotea, korottaen kauniit silm?ns? taivasta kohti, -- niin h?n kostaisi h?v?istyksen, jonka olen saanut k?rsi?.
-- Mit? te vaaditte vikani sovittamiseksi? kysyi nuori ritari ep?toivoissaan; -- te ette aavista mit? toivoton rakkaus on ja mihin mustasukkaisuus saattaa johtaa.
-- Olette mustasukkainen... minulle?... Ah, sill? kasaatte synti? synnin p??lle; menk??, en koskaan tahdo n?hd? teit? silmieni edess?!
-- Dorotea, sin? teet minut hulluksi!
-- Ja te pel?styt?tte minut kuoliaaksi; olemme siis kuitit.
H?neen katsomatta asteli neiti ikkunan luo, nojasi kuuman otsansa ruutuun ja nyyhkytti tuontuostakin. Hetkisen tuntui ritari ep?ilev?n, sitte h?n seurasi h?nt?.
-- Merkitseek? t?m? ett? kaikki on lopussa? kysyi h?n k?he?ll? ??nell?.
-- Merkitsee! Dorotea ojensi h?nelle k?tens?. -- Hyv?sti!
Tuntiessaan tyt?n sormet k?dess??n heitt?ysi h?n uudestaan maahan ja kietoi v?kev?t k?sivartensa h?nen ymp?rilleen.
-- Miksi sin? kidutat minua? kuiskasi h?n. -- Sin? tied?t ett? olet minulle rakkain maailmassa.
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page
