Read Ebook: Leppirannan Lauri: Romaani by Nikkinen Jaakko

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1914 lines and 44860 words, and 39 pages

kasi pari runonp?tk??, -- Niinil?n Anni tuli h?nt? vastaan.

-- No mutta -- eik?s Lauri aio nyt ollenkaan yl?s nousta? kysyi is? nuhtelevasti.

Se kuului Laurin korvissa kuin ukkosen jylin?. H?n kavahti istualleen ja hieroi silmi??n.

-- Ei saisi iltasin niin kauan istuskella. Kun ei sitten jaksa aamulla yl?s nousta, jatkoi is?.

Lauri kiepsahti lattialle. Vilkasi kelloon. Se oli koht'ik??n kuusi. H?t'h?t?? sipasi h?n vaatteet p??llens?, h?rpp?si kahvin ja kiiruhti talliin, menness??n asetellen lakkia p??h?ns?.

El?m?n harmaa, kiduttava todellisuus oli taas alkanut.

Valopilkkuna t?ss? harmaudessa oli takin taskussa oleva ja siell? muiden huomaamattomana s?ilynyt p?iv?kirjavihko. Se oli kuin lipas, johon h?n oli talteen pannut kallisarvoisen helmen.

N?it? helmi? oli el?m? jo h?nellekin lahjoittanut paljon, mutta h?n oli ne kaikki hukannut. T?st? alkaen h?n ei en?? anna ainoankaan helmen joutua hukkaan, vaan korjaa kaikki tarkasti talteen. N?iss? el?m?n luomissa ajatus- ja tunnehelmiss?, niiss? se on el?m?n arvo, ja niiden talteen panossa el?m?n tarkoitus.

N?in mietti Lauri tallista lantaa tunkiolle kantaessaan.

Aamiaisen sy?ty??n l?ksi h?n yksin molemmilla hevosilla hein??n Pikkuviidasta. Is? j?i havuja tunkiolle hakkaamaan ja Niilo meni kouluun.

Kun sitten puolinen oli sy?ty ja hein?kuormat purettu, sanoi is?:

-- Antaa nyt hevosten lopun p?iv?? seisoa tallissa, ja koettaa yritt?? valmiiksi sit? korvoa, ettei se j?? jouluhiirten kasteltavaksi!

Savua piipustaan tupruttaen ja kintaita k?siins? vet?en meni h?n ulos, tunkiolle havuja hakkaamaan.

Lauri tunsi piikin is?n sanoissa, ja se vaikutti kuin uusi pisto paikkaan, jota viel? entisten pistojen j?lilt? kirveli. Se vihlasi ja herpaannutti.

Olihan h?n jo niin monta kertaa kuullut, ett? "kaksikin korvoa p?iv?ss? tehd??n", mutta mink?s h?n sille voi kun ei luoja ole h?nt? puumieheksi luonut -- --!

Kurkussa kakerteli ja silm?t k?viv?t kosteiksi, ja kuin jotain pel?ten haki h?n pihalta vanneaineksia ja alkoi niit? veistell?.

Ajatus ei jaksanut liikkua. J?i vain paikalleen muhjottamaan ja p?h?ttyi siin? niin ett? ohimoita pakotti ja p??lakea kirveli.

?idin rukki surisi yksitoikkoisesti, ja ?iti itse hyr?ili unettavaa virrennuottia. Ilma oli raskasta ja tymp?sev??, ja tyls?sti irroitteli kirves lastuja vanneaineksesta.

Toisinaan n?in kahdenkesken ?idin kanssa ollessaan tunsi Lauri voimakasta halua avata ?idille syd?mens?. Mutta kun sit? yritti, niin heti huomasi ettei ?iti ymm?rr? h?nt?. Eik? h?n itsek??n ymm?rr? itse??n. Eih?n h?n osaa itse??n muuten vanhemmilleen tulkita, kuin ett? haluaisi menn? kouluun. Ja siit? puheen tullessa he aina itsepintaisesti vaikenevat. Nyt ei h?n ajatellut t?st?k??n asiasta mit??n. Antoi vain aivojen muhjottaa.

Vasta sitten h?n havahtui kun ensim?inen vanne sit? korvon p??lle taivutettaessa rapsahti poikki. Oli tullut ep?tasaisesti veistetyksi. Toisin paikoin j??nyt liian paksuksi, toisin paikoin kulunut liian ohueksi. Lauri hakkasi vanteen pieniksi palasiksi ja heitti palaset puuloukkoon.

-- Katkesiko vanne? kysyi ?iti.

Lauri ei vastannut mit??n. Alkoi vain uutta vannetta veistell?, vakaasti p??tt?en nyt pit?? ajatuksetkin ty?ss? mukana. Ja niin my?skin teki.

Mutta siin? sivussa alkoi jo ennenkin tuttu ajatus kohota ja vallata sijaa aivoissa.

Kun p??sisi vapaaksi n?ist? t?llaisista -- --!

Ensin se oli vain arka toivomus, mutta v?hitellen se kasvoi uskoksi, ett? nyt se on tulossa h?nen vapautuksensa hetki. Ja usko kehittyi pinnistyneeksi odotukseksi.

Nyt, juuri nyt se on tulossa, se joka vapauttaa h?net n?ist? t?llaisista -- --. Postista tulee kirje, jossa joku hyv?ntahtoinen ihminen ilmoittaa lahjoittavansa h?nelle suuremman rahasumman, ett? h?n voi menn? jonnekin. Vaikkapa seminaariin. Tai on sanomalehdess? jotain sellaista joka h?net vapauttaa -- tai mit? vain. Mutta jotain sellaista kuitenkin on tulossa.

H?n alkoi taivuttaa viimeist? vannetta korvon ymp?rille -- ja silloin huomasikin, ett? vanteen molemmat hampaat olivat tulleet samalle puolelle veistetyiksi. Vanne oli siis pilalla.

Kun h?n vihdoin ?lysi mit? oli tehnyt, herpautti h?n k?tens? ja p??sti vanteen suoraksi. Ilma patoutui keuhkoihin ja pusertui sielt? pitk??n pihisten ulos. T?m? oli kaikkein parhain vanne; h?n oli aikonutkin sen asettaa pohjanuurroksen kohtaan. Ja noinko sen nyt pitikin k?yd? -- --!

Silloin tuli is? tupaan.

Laurista tuntui kuin alkaisi maailma pimenty?.

Is? oli siell? tunkiolla havuja hakatessaan hautonut omia ajatuksiaan. Ja tuskastunut itseens?.

Kun ei saa itse??n hallituksi! Kun aina pit?? sille Laurille puhua niin pisteli??sti! Eih?n se Laurin syy ole. Mutta kun se aika on tullut sellaiseksi, ett? pit?? olla kaikki kirjat ja sanomalehdet, nuorten seurat ja kummikalossit ja kaikki villitykset, niin ett? lopuksi eiv?t kelpaa muuta kuin koreilemaan ja turhanaikaisia lorukirjoja lukemaan! Joka aamu pit?? pest? kasvonsa ja kammata tukkansa niinkuin oltaisiin vihille l?hd?ss?. -- Hm -- -- Kurkotellen korea ty?h?n ottaa! N?lk??n ne viel? kuolevat joka sorkka, elleiv?t tapojaan paranna!

Hakorauta iski p?lkkyyn tiuhassa tahdissa ja lujemmin kuin oikeastaan olisi tarvinnutkaan. Hampaat puristuivat piipun luuhun niin ett? piippu t?risi, ja silmiss? oli tuikea ilme.

-- Mutta onkos se Laurin syy? kysyi h?n taas itselt??n. -- Eih?n h?nenk??n kovin paljon sovi muista erota -- muiden mukaanhan sit? t?ytyy olla. Ja tuskin se Lauri viel? kaikkein hulluin onkaan. Mutta ty?miest? h?nest? ei tule koskaan. Mill? tuo ruvennee itse??n el?tt?m??n.

Silm?in tuikea ilme lauhtui ja suupielet vavahtelivat.

-- Ei tied?. Mutta ty?nteosta ei sen tahdo mit??n tulla. On vain sellaista saamatonta ja lahjatonta nuhajamista. Mik? h?neen sitten lie syyn? -- lahjain puuteko vai tahdonko puute? Siihen lukemiseen vain on niin kova ahneus ett? -- -- Kun ei vain, kaiken muun hyv?n p??lle, lukisi itse??n vikaan.

-- On sekin v?h?n kummallista, kun niill? ihmisill? pit?? olla niin suuri ero. Veljeksill?kin. Niilo ei v?lit? lukemisesta, ei kahta p?rett?. -- Kansakoulussakin jo toista vuotta toisella osastolla, eik? lupaa en?? ensi talvena menn?k??n. Mutta ty?miehen lahjat sill? pojalla on, niinkuin on Maijallakin. Saakin j??d? pois koulusta. Parempi ty?mies siit? vain sill? tulee.

-- Olisikin t?ss? niiss? varoissa ett? jaksaisi Laurista kouluttaa herran, niin antaisi sen menn?. Sille on el?m? t??ll? niin tuskallista. Murjottaa vain ja nuhjottaa eik? saa sanaa suusta muuten kuin kangella v??nt?m?ll?. Kiusaa niin ihmisen ettei tied? mit? kulloinkin ajattelee! Ei sille osaa en?? oikealla tavalla puhuakaan -- --.

Hermostunein liikkein riuhtoi is? havuja kasasta ja hakkasi kuin vihoissaan.

-- Sitten varmaankin luulee ett? h?nelle vain ilkeydest? sellaisia puhutaan. Hein?aikanakin siell? Pikkuviidassa ladon takana itke? kyhnytteli -- --. Eih?n t?ss? nyt kukaan ilke? tahtoisi olla -- -- omalle pojalleen -- -- mutta -- --

V?hitellen kehkeytyi siit? ajatus, ett? pit?isi menn? Laurille sanomaan ettei h?nelle suinkaan ilkeit? olla eik? pahaa tahdota -- -- Kun oikein sanoisi mit? syd?mess? liikkuu, niin ehk? Laurikin sanoisi! Ja kenties asiat eiv?t olisikaan niin huonosti kuin nyt n?ytt??! Tied? -- vaikka t?st? viel? syntyisi hyv?kin el?m?! Laurikin vilpastuisi. Ja vaikkapa sen nyt ei ty?ntekokaan parantuisi, niin olisi jo sekin parempi kun olisi edes iloisempi. P??sisiv?t t?ss? toisetkin niinkuin irtonaisemmiksi!

Kuta enempi h?n sit? ajatteli, sit? selvemm?ksi se tuli, ett? h?nen pit?? menn? tupaan Laurin kanssa puhumaan.

Vihdoin h?n l?ksi. Ja sit? varten h?n nyt oli tuvassa, ett? pit?isi avata syd?mens? Laurille. Seisoi hetkisen Laurin edess? ja katsoi pilalle veistetty? erinomaista vanneainesta. Hym?hti. Meni kaapille. T?ytti piippunsa ja siihen valkean saatuaan l?ksi j?lleen havuja hakkaamaan. Hakkasi v?h?n aikaa kuin vihoissaan. Sitte vaipui k?si poskella miettim??n. Havahtui siit? kun tunsi kylm?n v?reit? ruumiissaan. Huokasi ja alkoi j?lleen hiljalleen hakata.

Kesti v?h?n aikaa ennenkuin Lauri ehti toipua is?n k?ynnin aiheuttamasta h?mmingist?. Ensim?inen selv? tunne oli j?ykistytt?v? kiukun ja ep?toivon puuska, joka pusersi hampaat yhteen ja k?det nyrkkiin. Se meni ohi, ja vavisten j?i h?n odottamaan sit? vapauttajaansa, jonka nyt t?ytyy tulla.

Niilo toi sanomalehden koulusta tullessaan. Mit??n kirjett? ei h?n Laurille tuonut, ei puhunutkaan siit? mit??n, ei edes ihmetellyt kun ei sit? tullut -- --! Huolettomasti vain viskasi sanomalehden h?yl?penkille ja korville k??nnetty? lakkia p??st??n kiskoen komensi:

-- Ruokaa!

S?i hotkeltamalla ja nen??ns? nuhistaen. Sitten l?ksi kyl?lle. Se oli Niilon jokap?iv?inen tapa, mutta sittenkin Lauri ?llistyi.

Ett? Niilo nytkin voi noin vain olla huoleton, vaikkei h?nelle, Laurille, tullutkaan kirjett? -- --!

Sanomalehdess?k??n ei ollut mit??n. Eik? mit??n muutakaan tapahtunut -- ja j?nnitys laukesi.

Ja Lauri ymm?rsi ettei mit??n sellaista voikaan tapahtua -- h?nelle. Eih?n h?n ole mit??n yritt?nytk??n! Eih?n h?nen h?t??ns? kukaan tunne! Ja onnenpotkaukset -- ne eiv?t kuulu h?nelle.

H?n tunsi valjua kyll?stymist? kaikkeen ja halusi p??st? nukkumaan -- nukkumaan ja unhotusta saamaan! H?n oli niin perin v?synyt -- ruumiillisestikin, mutta viel? enempi henkisesti.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet