Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Murattiköynnös: Runoja by Onerva L
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 393 lines and 17400 words, and 8 pages
MURATTlK?YNN?S
Runoja
Kirj.
L. ONERVA
Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Ahjo, 1918.
SIS?LLYS:
Melankolia.
Murattik?ynn?s.
Muratti. Ilta. Y?ss? valvon. Muistojuhla. Syyshuokaus. Columbarium. Styx'ilt? palannut. Autio polku. Tuhlari. Virvaliekit. Harmaa Kuolema. Reseedat tuoksuu. Epilogi. H?n kolkuttaa. T?hti-y?. Maljakko.
Utuneiet.
Varjoleikki?. Mets?lammella. Kadonnut joulu. Talvinen taival. Mets?kohtaus. Lemmen onni. Toukokuun y?. Venheess?. S?vel-aallot. Kev?todotusta. Suoyrtit. H?t?huuto. Lumoissa. Muuttolinnut. Syksy. Sanajalka. P?iv?nlasku.
Vasamat.
Haavekellot.
MELANKOLIA.
Aamuinen sade hiljaa pisaroi; kuin haavekellot paatehen se soi. huuhdellen pois kuin aika armoton. t??n laulun kalvahan, min hiekkaan kirjoitan, n?in vihkein unholle, mi unhon on.
Niin haihdun itsekin kuin laulu t??; vain haavekellot haudalleni j??, el?m?n murhe ylle ?isen veen. Mut lapset tumman maan tuon murheen saatuaan mun lauluani laulaa edelleen.
MURATTIKOYNNOS.
MURATTI
Sa murheen muratti, sa tumma yrtti, mun tumman luona on sun hyv? olla. Niin peit?t pehmein sormin syd?n-raukkaa kuin hautaa yksin?ist? kalmistolla. Ma k?tken joka kuiskees hiljaisen, ma joka lehte?si hyv?ilen.
Sa kyynelk?ynn?s, kimaltava risti, sa toivoin turhain odelmainen musta, niin luen hartahana helminauhaas kuin sielu katoolinen rukousta, ja kiit?n eest? joka kyynelen, sa suuri kasvattaja syd?men!
Sun lasken, syd?meni kallein kukka, kuin rukouksen, tervehdyksen lauhan kummulle elon taistoon murtuneiden, kuin muiston, siunauksen seppelnauhan, kuin lohdun laulun y?h?n k?rsiv?in, poloisten ihmisyyteen rient?j?in!
ILTA.
Jo muistot taivaltani varjostaa, k?yn taaksep?in; on muistot sielun suuri kotimaa, jost' orvoks j?in. N?in illan kalve sy?mmeen lankeaa, oi yst?v?in!
Y? ylleni kuin huntu levi??, y? ikuinen. Viel' elon kukkarannat h??m?itt?? ??rilt? sen, k?s' armas huiskuttaa... Hyv?sti j??, oi armainen!
Y?SS? VALVON.
Y?ss? valvon. Aistin salatuinta, katson kohtaloni synkk??n syteen, korva kooten hiljaisuuden pauhun, silm? auki suureen pimeyteen.
Y?ss? valvon. Niinkuin vartoin jotain, jot' ei koskaan kuulu tulevaksi. Syd?n hiiltyy, teot uljaat uupuu yksin?isen sielun unelmaksi.
Y?ss? valvon. ??nettyyden mailta, tummuudesta tiuvut korvaan hel??. Kuolon kulkuset noin kutsuu rauhaan vainajaa, mi kummitellen el??.
MUISTOJUHLA.
On pyh?t mulle puistot vieraan maan, j??sinerv?iset lammet kuurassaan, unessa talven. Kaikki muistan ne, nuo myk?t todistajat lempemme ja tuskamme. J?i sinne rakkautemme, mut tuska ij?ks kietoi syd?memme.
Se siell? el??, siell? riuduttaa, mut raskahimman, konsa marrasmaa saa talvimielen, puistot saartaa hyy, j??riitteheksi lammet sinertyy. On raskas muistojuhla mulla silloin: kuollutta rakkauttain itken illoin.
SYYSHUOKAUS.
Soi -- soi -- syksyinen sade, pisare pieni, muuten on kuluton tieni; ei minun sieluni en?? laulaa voi.
N?y -- n?y -- punainen puola armaani tiell?, hohtele kirkkaalla miell?; pois jo mun poskeni hohto himment?y.
J?? -- j?? -- yst?v?n ylle iltainen rusko, loista kuin rintani usko kaunein, jonka ei ??rt? silm?ni n??!
Luo -- luo -- kanervakangas kalveesi mulle, vaipaksi unhoitetulle; helmaasi lapsesi raukeen nukkua suo!
COLUMBARIUM.
Sadat vainajat uinuvat noin tomu-untaan unhossa uurnain. Kuva mantelisilm?, ah, miks mua viivyt?t, maanitat luo? Sa keskenk? katkesit pois tuliriemusta kuohuvain kuumain? Tuhatvuotinen unhotuskaan ei lohtua, viihty? suo?
Tai kadutko kuumia ?it?s, sa karkelon kaunehin impi? Suus haastaa, sa kuiskutat noin punahuulosin kelmennein: -- Elon leikkihin seppelep?in ah, ?isin nyt alttihimpi: Suren unta ma el?m?n y?n, sit? en, mit? kelme? tein.
Ma ehtinyt aueta en, syd?n mulle ei sykkinyt mik??n, tuhat vuotta jo kuollut oon, ja el?nyt konsana en. Siks uurnani tyhjyys t?? yh? hehkuvi ij?st? ik??n. K?y luo, hymy my?h?inen suo varjolle kauneuden!
Aattelen, mietin menneit? aikoja, jotka ma taistelon hurmassa vietin.
Tuska ja riemu nuoruuden taikoja, loihtuja sainion sammuneen! Armoton autius, tyhjyyden tuijotus kytkevi mielen muinaisen muistelon hiillokseen.
Oi el?m??ni! K?rsimyshetkein liekkinen kehr? ymp?ri p??ni, marttyyrikirkkaus aurinkoretkein yll? mun haahteni joella Styx'in, noin min? halasin suurena, yksin, salaisen sankariratani p??tt??!
?yr??lt? palasin sis?isin vammoin, j?senin rammoin, harteilla taakka ik?v??n, h?m?r??n, pirttiin pime??n.
N?in saan riutua ??neti, salassa, y? syd?nalassa kuolohon saakka.
Niin viel? leikin, laulan el?m?st? kuin tuhat kertaa muinoinkin ma tein, mut varjo vain oon elon mailla n?ill?: siit' irti ammoin on jo syd?mein.
Tuoll' alla akkunani keltakrassit kuin kulta aaltoo, s?leen alta soi kuin tuttu syd?nhelke. -- Kaiku menneen! Noin nauraa, itke? en en?? voi!
AUTIO POLKU.
On syksy tullut ja synk?t y?t, on ehtynyt purojen juoksu, ja parmailla ruskean, raukean maan on kuolleiden kukkien tuoksu.
My?s sieluni pohjalla kylm? on y?, kato kulmilla kukkaisteiden, vain polku autio eesp?in vie yli korsien paleltuneiden.
El?m?n kaiken tuhlari olin, tuhlarin polkuja tuhmia polin. Nyt olen k?yh?, tyhj? on syd?n, autio p?? nyt; ei ole ainoaa, ainoaa laulua y?h?ni j??nyt.
Add to tbrJar First Page Next Page