Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Murattiköynnös: Runoja by Onerva L
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page
Ebook has 393 lines and 17400 words, and 8 pages
El?m?n kaiken tuhlari olin, tuhlarin polkuja tuhmia polin. Nyt olen k?yh?, tyhj? on syd?n, autio p?? nyt; ei ole ainoaa, ainoaa laulua y?h?ni j??nyt.
Kerran ne raikuivat kaikkien kuulla, Sirkkuina ilman, sulolla suulla kun min? rintani aarteita jaoin. Nyt olen k?yh?, k?yh? ja vanha, otsani uurrettu murheen vaoin.
Laupias Luoja, muistuta mieleen el?m?n parhain! Kiinn? se s?rkyneen soittoni kieleen, jotta se sielt? siunaten helkk?is, kaikuisi ylitse kohtalon harhain;
jotta ma unessa n?kisin viel? lempeni vehre?n morsiusmyrtin, onneni yrtin, sulkisin sieluuni suvisen taulun, el?m?n suuren aurinkolaulun!
My?skin ma loimusin, kuoleman lapsi, auringon lailla juhlassa elon, kons' olin nuori ja seppelehapsi. El?m? suuri, sult' eik? riit? s?kene pienoinen y?h?ni siit??
Turhia toivon tuhlari rukka, turhaan se aukes mun unteni kukka. Yll? ei luokseni ei sulosointu, ei valon s?en. Aution, kolkon eess?ni taipaleen tuomitun n?en.
Katumuskaavun ja kerj?l?is-sauvan! Ah, kuinka kauvan n?in saan astua aukeita armahan, ry?stetyn puiston, kuollehen, paljaan, jossa ei yht??n yrtti?, ei edes ruusuja muiston!
VIRVALIEKIT.
Niin polttaa tuntoani se, min tein ma, hukatun voiman turhan pieni j??nn?s, kuin elon taistelossa raukeevassa viel' oisi mahdollista t?ysik??nn?s.
Niin polttaa tuntoani se, min sain ma, kuin katinkulta-siru halvin, kelmein, min sieppas k?si haaksirikon y?ss? painuissa pohjaan suurten jalohelmein.
Mut virvaliekit, jotka paloi kerran y?n aartehien yksin?isten yll? ma joit' en totellut, vaan ohi kuljin, vaikk' kutsunsa ma kuuman tunsin kyll?,
ne tuskaisimmin tuntoani polttaa, ty?t tekem?tt?m?t, jo j??neet taaksi, nuo aarteet hukkaan mua rukoelleet, pimennon syliin sy?styt ainiaaksi!
HARMAA KUOLEMA.
T?? harmaus, mi sielun huntuaa, on kuolemaa; se lukinlankoihinsa langettaa.
Ah, hiljalleen se kutoo kaihen raskaan katseeseen ja syd?meen.
Kuin usvan peitossa ma harhailen. H?m?rtyy maa, my?s itse my?t? sen pois himmenen.
RESEEDAT TUOKSUU.
Reseedat tuoksuu, katsehilta piillen, nuo kaunot, loiston kruunaamattomat; vain ?inen kaste s?ihkyns? luo niillen, Reseedat tuoksuu. -- Arka hiljaisuus maan, meren kiert?? niinkuin enkelsiipi; kuin kirkon kuisti seisoo hento heisi. On niinkuin joku y?ss? rukoileisi Luojalta armolahjaa hyvyyden, ja on kuin tuntisin ma ??nen sen! -- T?? y? mun kutoo kummaan riutumukseen. Ma muistan vaimon maasta varjojen, mi ammoin kerran, vuoks mun poloisen, pois huokas, niinkuin Luojaan sammumaan y?kynttil?isen tuikku huokaistaan, j?rkens? valon tuhon rukoukseen -- Reseedat tuoksuu. -- Vieno enkelsiipi mun varjoo niinkuin lasna, y? kun hiipi, maan kahlehista irroittaen, nostain. Reseedat tuoksuu. -- ?idin silm? hymyy mun syd?meeni suoraan -- kaukaa jostain --
Taas talvi saapuu niinkuin usein ennen, kumartuu p??, mi muinen nousta tohti. Ja yh? tyhjemp?n?, k?yhemp?n? ma kuljen tummaa ij?isyytt? kohti.
Miss' on sun leivisk?s, suur' synnyinlahjas? kysyt??n multa. Mit? silloin vastaan? Kaikk' kadotin. Ei mit??n, Herra, mulla, el?m?n suuri suru ainoastaan.
Tuhlaajapojan lailla kotiin palaan mielell? n?yr?ll? ja murretulla. Niin alastonna viel' ei tullut kenk??n. Luojansa luokse: mit??n ei oo mulla!
H?N KOLKUTTAA.
H?n kolkuttaa, H?n kolkuttaa, tuo Poika Jumalan. Ken ottaa H?net, lempe?n, majaansa vastahan?
Sa sielu sairas, murheinen, muit' alttiimpi liet sa, liet tullut taivaan rannalle maa-elon matkalla.
Pois vieri auvos maallinen laineilla kyynelveen. On varaa sulla, k?yh?ll?, vain s??liin, hyvyyteen.
H?n kolkuttaa, H?n kolkuttaa. Ken avaa H?lle, ken? H?n murheen mustan kirkastaa ja kruunaa hyvyyden.
Laps surussasi suloinen, jo rienn? avaamaan! H?n saapuu orjan vaatteissa, tuo Poika Kuninkaan.
Vaeltaa y?ss? pimeess? maailman Valkeus, tylyill? itkee ovilla koditon Rakkaus.
H?n kolkuttaa, H?n kolkuttaa porteilla syd?nten. Ken armahtaa, h?n armon saa, el?m?n ij?isen.
T?HTI-Y?.
Miks on tuskaa, miksi syyt?, ylv?imm?nkin yll? y?? Kypen?iset taivahalta kysyj?lle vastaan ly?:
Y? on suurempi kuin suru, suru suurempi kuin syy, y? on alku avaruuden, y?ss? taivaat t?hdittyy.
Syy on porras syytt?myyden, polku p?iv?n maille y?, suru kaste, kiirastuli: polttaa, puhtahaksi sy?.
Takaa tuskan, surun summan t?htitemplit h??m?itt??, takaa suuren vaikenevan sf??rein laulut hel?j??.
MALJAKKO.
Sa valkomaljakko, sa rukoilet, sun ett? viini taikka ruusut t?ytt?is, taas el?v?lt? ett? sulos n?ytt?is, min julma k?si ?sken tyhjiin kaasi. Kuin mykk? orja vaiti vartoat el?m?n antajata, valtiaasi.
Kuin mykk? orja varron min?kin, ja sieluni amfooran tyhj?n lailla on sis?lt??, kauneutta vailla, osaton ruusustoista onnetarten. Taas t?yt? maljani, ma rukoilen, suur' Jumaluus, oon luotu sua varten!
UTUNEIET,
VARJOLEIKKI?.
Y?n kaukotaivahalla heloittaa hele?n purppurainen liekkein maa. Sotien soihtu! Rauha sunnuntainen!
Ees, ihmislapset, nopsaan rient?k??! Pois kiireht?? maa-elon onni t??, t?? aineen lumekuva armahainen!
Ja tummat k?det ilmaan ojentuu, tyhjyytt? haukkoo tukehtuva suu: Liet Helvetti! Liet Taivaan valtakunta!
N?in elon varjoleikit temmelt?? ja h?vi??. Ei muuta j?lkeen j?? kuin savua, kuin utua ja unta.
METS?LAMMELLA.
Y?ss? korven venho yksin?inen tuudittelee mielt? yksin?ist?. Laulu ??net?n soi kaislain p?ist?, unta punoo unhon lummekukat, veden yll? sumuneiet heijaa, kelohonkain alla hiipii hukat.
Vaiti tuijottaapi synkk? tummuus mets?lammen pohjattoman sylin niinkuin murhe, jota salaa kannan. T?nne iltahuuruun soisen rannan vaipuneet on pitk?t sukupolvet, yksil?iden elon-aatos ylin.
My?skin min?, tumma orpolapsi, t?nne painunko kuin taatot muinen? Rauhaan halaa rinta tuiretuinen. Kerran uupuin elon taistoon, riitaan, ij?ks viihtyy mureneni t?nne, Tuonen mykk??n, himme?h?n viitaan.
KADONNUT JOULU.
Taas Joulu-aamu sarastaa kuin muisto lapsuuden. Mut kansat kaikki arastaa ??nt' ylh?in kellojen.
Maa-elon enkelhaaveita ne ennen meille toi; nyt on ne surman aaveita: kuin ilkkuen ne soi!
Lie tehnyt iki-pahoja sy?n rakkaudeton, kun kylvi hurmein ahoja k?s' inha inehmon,
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page