Read Ebook: Kahden reportterin seikkailut: Seikkailuromaani by Karila Olli

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 555 lines and 19501 words, and 12 pages

igissa, sik?li kuin se koski Vilnan kysymyst? sek? sitten Lauran vangiksijoutumisen, lausuen arvelunani, ett? kenraali Nagelkopf oli tavalla tai toisella toimittanut Lauran mukaan tuon v??rennetyn t?rke?n paperin. Sihteeri, joka oli l?sn? keskustelussa, ei salannut levottomuuttaan. Kenraali silm?ili minua tutkivasti ja kysyv?sti.

"Kirottu juttu!" sanoi kenraali. "Tilanne on sellainen, ett? v?lt?n kaikkea v?kivaltaa viimeiseen saakka. Varsovan konferenssi t?ytyy saada onnistumaan. Luulisitteko voivanne jollakin tavoin j?rjest?? asiaa?"

Miettim?tt? hetke?k??n esitin suunnitelmani, jonka olin laatinut autossa istuessani.

"Komentakaa minulle avuksi kunnollinen upseeri ja antakaa h?nelle valtuus j?rjest?? patrulli. Yritt?isin vapauttaa vangitut ennen y?t?. Sit? ennen koetan hoitaa asian kenraali Nagelkopfin kanssa."

"Hyv? on, suostun ehdotukseen. Voisihan kenraalin my?skin vangita..."

"Ja joutua siten selkkauksiin", keskeytin min? sangen ep?kohteliaasti tosin, mutta mielest?ni j?rkev?sti.

"Mahdollista kyll?", my?nsi kenraali. "Tulkaa sitten huomenna, ja kertokaa, miten yritys on onnistunut."

Nousin ja kenraali ojensi minulle k?tens?.

"Odottakaa hetkinen, niin l?het?n upseerin luoksenne", sanoi h?n ja poistui viereiseen huoneeseen. Viiden minuutin kuluttua astui luokseni upseeri, jonka huomasin kapteeniksi, tumma ja tanakka, sotilaallisen n?k?inen mies, joka esitti itsens?. Laskeuduimme alas sihteerin saattamina. Maksoin oman autoni ja l?hetin sen pois, nousten kapteenin kanssa sotilasautoon. Ajoimme ohi Vilnan Ihmeit?tekev?n Neitsyt Marian kappelin, jonka edustalla satalukuinen joukko ihmisi?, rikkaita ja k?yhi?, nuoria ja vanhoja, miehi? ja naisia, sivistyneit? ja sivistym?tt?mi?, ry?mi maassa sit? hartaasti suudellen. Minun mielt?ni ei n?ky jaksanut pitemp?? kiinnitt??, paljastin vain p??ni niinkuin n?in sek? ohjaajan ett? kapteenin tekev?n, ja koetin mietti?, miten yll?tt?isin kenraalin. H?n oli vanha ja kokenut kettu ja selv?? oli, ettei h?n aivan v?h?ll? aikonut antautua. Auto pys?htyi hotellin eteen, hypp?sin katuk?yt?v?lle ja kehoitin kapteenia palaamaan tunnin kuluttua. H?nell? oli viel? joitakin asioita toimitettavanaan. Nousin hitaasti huoneeseeni, kunnes muuan onnellinen ajatus p?lk?hti p??h?ni. Tarkistin revolverini ja pistin sen takin taskuun ja menin sitten kenraalin huoneen ovelle. Koputettuani kuulin kenraalin kehoittavan: "sis??n!" H?n oli siis kotona.

Avasin oven ja astuin sis??n. N?in heti, ett? kenraali oli ollut l?ht?puuhissa, matkalaukuista oli osa jo pakattu ja toisia h?n oli ollut pakkaamassa. H?n piti asiaansa jo lopullisesti j?rjestettyn?.

Kenraali tervehti yst?v?llisesti ja viittasi minua istumaan. Tunsin asemani jotenkin omituiseksi sen takia, mit? aioin, mutta nyt ei en?? voinut suunnitelmaa muuttaa. Lauran asema oli alkanut minua yh? enemm?n huolestuttaa. Jos h?nelt? oli paperi l?ydetty, ei ollut ollenkaan mahdotonta, ett? h?net heti ammuttaisiin. Vakoilijoihin ja provokaattoreihin n?hden ei n?iss? oloissa liikoja kursailtu.

Kenraali k??nsi minulle hetkeksi selk?ns?. Salamannopeasti vedin revolverin esille.

"K?det yl?s!"

Kenraali k??nn?hti niin nopeasti, ett? huomasin h?nen joskus ennenkin joutuneen samanlaiseen tilanteeseen, mutta n?hdess??n vakavan naamani ja kylm?n revolverin, h?n empim?tt? nosti k?tens?, mutta h?nen ilmeens? oli vastaisista ponnistuksista huolimatta niin hullunkurisen avuton ja ?llistynyt, etten voinut olla hymyilem?tt?.

"Mit? perhanaa!" p??si h?nelt? tahtomattaankin.

"K??nt?k?? selk?nne!" komensin karskisti ja kenraali totteli. L?hestyin h?nt? varovasti ja kopeloin h?nen taskunsa. Aivan oikein, takataskussa oli revolveri, mutta hetken kuluttua se oli minun taskussani.

"Istukaa!" m??r?sin lyhyesti ja istuuduin vastap??t? pit?en koko ajan tarkasti silm?ll? vankiani. "Milloin saavuitte Vilnaan?"

"Toissap?iv?n?." Kenraalin ilme vaihteli lakkaamatta. H?n oli todellakin tullut yll?tetyksi. Mit??n t?m?ntapaista h?n ei ollut voinut kuvitellakaan.

"Mutta mill? ihmeell? te olette niin nopeasti ehtinyt?"

"Lentokoneella ja autolla."

Vihelsin pitk??n. N?it? nykyajan kulkuneuvoja en ollut lainkaan ottanut huomioon.

"Mit? pirua te minusta tahdotte?" kysyi kenraali teeskentelem?tt?m?n kummastuneena vihdoin.

"Yht? ja toista", sanoin kylm?sti ja laskin aseeni alas, mutta pidin sit? edelleenkin k?siss?ni. Tarkastelin h?nt? kiinte?sti hetken ja iskin sitten ?kki?:

"Mihin k?tkitte paperit, jotka annoitte neiti Soinille?"

Kenraali kalpeni t?ll? kertaa t?ydellisesti. Rohkea otaksumani oli ollut oikea, sen todisti edess?ni istuva seikkailija. Mutta jos kuvittelin, ett? h?n ilman muuta nyt oli vallassani, niin erehdyin. En sit? tosin kuvitellutkaan. Minulla oli viel? joitakin keinoja.

"Ei kuulu teille miss??n tapauksessa", sanoi h?n hiukan ivallisesti. Min? n?in, ett? h?n oli jo malttanut mielens?. Asemani italialaisena maantierosvona ei t?st? huomiosta lainkaan tullut vieh?tt?v?mm?ksi. Revolveri jossakin yksin?isess? paikassa on sangen vaikuttava todistus- ja taivutusv?line, mutta hotellihuoneessa, kun revolverinpit?j? ei halua aiheuttaa melua, se ei ole kovinkaan vaarallinen. Kenraali tajusi aseman vallan mainiosti.

"Vai niin", vastasin sanoja venytt?en, "vai ei kuulu minulle. Min? kuitenkin sattumalta tarvitsen v?ltt?m?tt?m?sti t?m?n tiedon. Toistan sen vuoksi kysymykseni viel? kerran."

"Ja min? toistan kielt?v?n vastaukseni." Kenraali naurahti huolettomasti ja sytytti savukkeen yht? huolettomasti. Minulla olisi ollut suuri halu todellakin turvautua aseeseeni, mutta sellainen ei sopinut. Yritin uhkausta.

"Min? voin vangituttaa teid?t mill? hetkell? hyv?ns?."

"Ep?ilem?tt?", my?nsi kenraali rauhallisesti, "muuten ette olisi uskaltanut toimeenpanna t?t? revolverikomediaakaan. Mutta haluaisin tiet??, mit? sill? voittaisitte?"

"Otaksun, ett? teill? olisi yhdeks?nkymment? yhdeks?n mahdollisuutta sadasta k?rsi? sotilaallinen sankarillinen kuolema puolenkymmenen sotilaan ja upseerin l?sn?ollessa jossakin syrj?isess? paikassa."

Kenraalin ??nen s?vy muuttui is?lliseksi. Huomasin, ett? h?n nautti tilanteesta, mik? antoi h?nelle tilaisuuden osoittaa joustavuuttaan ja taitoaan.

"Nuori mies, te p??ttelette vallan loistavasti, mutta, kuten sanotte, on minulla viel? yksi mahdollisuus selviyty? toisellakin tavalla. Ja se mahdollisuus minut pelastaakin."

"Ja se mahdollisuus olisi?"

"Olette utelias, mutta olkoon menneeksi: min?, katsokaas, tied?n liian paljon, ja voin my?skin aikaansaada liian paljon, jotta uskallettaisiin minusta selviyty? niin mutkattomalla tavalla."

Purin huuliani. Humpuukimestari oli ilmeisesti oikeassa. Muistin kenraali Zeligovskin ep?r?iv?n ??nens?vyn, kun h?n puhui vangitsemisesta.

"Ammun teid?t sitten itse, ellette anna vaatimiani tietoja", sanoin p??tt?v?sti.

Kenraali nauroi ??neens?.

"Sellainen mahdollisuus on olemassa, mutta ep?ilen kuitenkin uskallustanne. Ja otaksun my?skin, ett? k?sit?tte, ettei kuolleelta ihmiselt? saa mit??n tietoja."

Ei, minun t?ytyi muuttaa taktiikkaani. Voimakeinot tuskin auttaisivat.

"Paljonko tahdotte tuosta tiedosta?" kysyin kursailematta. Kenraali silm?si minua hiukan h?mm?styneen? enk? sit? ihmetellytk??n. H?nell? ei kai viel?k??n ollut mit??n aavistusta seikkailustani h?nen s?nkyns? alla, ja niin ollen t?ysi syy ihmetell?, mitenk? saatoin yleens? n?ist? asioista niin paljon ja niin tarkoin tiet??. Juuri ep?tietoisuus t?st? lujitti asemaani.

"Sataviisikymment?tuhatta!" Kenraali napsautti sormiaan.

Min? aloin tuntea raivoa. Aika kului hukkaan keskustellessa.

"Ei hyv? kenraali, niin paljon en maksa. Se olisi kolme kertaa enemm?n kuin bolshevikit teille maksavat. Te annatte sen tiedon ilmaiseksi."

"Tosiaankin?" Kenraalin ??ni kuulosti v?syneen ivalliselta.

"Kyll?!" vakuutin lujasti ja kaivoin vasemmalla k?dell?ni taskustani valokuvan. Onnittelin itse?ni, ett? joskus olin tullut innostuneeksi amat??rivalokuvaukseen.

"Ellette viiden minuutin kuluttua ilmoita minulle vaadittua tietoa ja ehdottoman oikein, l?het?n t?m?n valokuvan arvoisalle puolisollenne yksityiskohtaisen selostuksen mukana."

Ojensin valokuvan kenraalille ja n?in toisen kerran h?nen kalpenevan. Valokuvassa oli ikuistettu kohtaus Zoppotin hiekkarannalta, miss? kenraali Amos Aron Nagelkopf ja madame Heloise Pirard paratiisillisissa puvuissa istuivat tai oikeastaan makasivat sangen herttaisessa idyllim?isess? asennossa. Valokuva matkaansaattaisi varmastikin r?j?hdyksen tulenaran Rebekka-rouvan tunteissa.

Kenraali ei viel?k??n antautunut.

"Mit? minua t?llaiset tyhmyydet liikuttavat?"

"Kuulkaapa kenraali, minua alkaa t?m? keskusteleminen jo v?sytt??."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet