Read Ebook: Kahden reportterin seikkailut: Seikkailuromaani by Karila Olli

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 555 lines and 19501 words, and 12 pages

"Kuulkaapa kenraali, minua alkaa t?m? keskusteleminen jo v?sytt??."

"Lopettakaa sitten."

"En lopeta, ennenkuin olen saanut asiasta selv?n. Te, kenraali, olette k?yh? mies, mutta Rebekka-rouva on rikas nainen. Teill? ei totisestikaan ole varaa menett?? h?nen suosiotaan. Tied?n sen kyll?. Siis nyt ehdottomasti ja viimeisen kerran: miss? ovat paperit?"

Kenraali py?ritteli neuvottomana savuketta k?siss??n. Ilmeist? oli, ett? h?n mietti jotakin rohkeaa ja hurjaa temppua, mill? pelastautua viel? kahdennellatoista hetkell?kin. Istuin k?rsiv?llisesti ja odotin, sill? aikaahan viel? oli.

"Olkoon menneeksi", taipui kenraali vihdoinkin, "ilmoitan siis. Paperit ovat neiti Soinin k?silaukussa."

"Siis h?nen mukanaan?"

"Kyll?."

"Miten onnistuitte ne panemaan k?silaukkuun?"

"Se oli per?ti helppoa, neiti Soini poistui hetkeksi k?yt?v??n ja sillaikaa ty?nsin ne suurenlaiseen k?silaukkuun aivan pohjalle. Ne eiv?t ottaneet suurtakaan tilaa."

Olin saanut tiet?? aivan tarpeeksi. Kenraalista en kuitenkaan viel? ollut selv?, en voinut antaa h?nen poistua ennenaikojaan, h?nh?n olisi voinut huomattavasti haitata suunnitelmaani. Mietin, mill? tavalla asian j?rjest?isin ja p??tin sitten soittaa kapteenille, joka oli sanonut menev?ns? esikuntaan. H?n voisi komentaa sielt? reippaan sotilaan pit?m??n kenraalia kotiarestissa ainakin seuraavaan aamuun. Aloin tuntea, ett? asia j?rjestyy v?hitellen.

Kumarruin juuri tarttuakseni puhelintorveen, kun ?kki? tunsin lujan sormiotteen kietoutuvan oikean ranteeni ymp?rille ja revolverin tempaistavan k?dest?ni. Olin antanut yll?tt?? itseni viimeisell? hetkell?. Yritin tempautua pystyyn, mutta kenraali heitti minut takaisin ja hetken kuluttua t?ytyi minun k?det ylh??ll? tuijottaa kahteen revolveriin, joista toinen oli omani ja toinen kenraalin. Tottuneen taitavasti oli kenraali senkin siepannut taskustani. Pelini alkoi todella k?yd? vaaralliseksi.

"Kas niin, nuori mies", virkkoi kenraali is?llisesti ja istahti nojatuoliin. "Osat ovat vaihtuneet, sill? vuoroinhan vieraissa k?yd??n. Nyt min?kin asetan teille muutamia teht?vi?. Antakaa ensiksi valokuva t?nne!"

Tottelin, mutta en voinut olla hymyilem?tt? mieless?ni: olihan minulla filmi ja siit? saatoin ottaa j?ljenn?ksi? niin paljon kuin halusin.

"Mist? olette niin viet?v?n hyvin perehtynyt minun vaatimattoman persoonani toimintaan?" Revolverien suut olivat ilkeit?, mutta en sittenk??n pel?nnyt. Kenraali ei uskaltaisi ampua muuta kuin ??rimm?isess? h?d?ss?.

"Min? pid?n asiani omana tietonani."

Kenraali katseli vuoroin minua, vuoroin revolvereja, punniten niit? k?siss??n. Mutta minulla oli yliote, se h?nen t?ytyi tuntea eik? h?n en?? udellut minulta mit??n.

"Hyv? niinkin. Minulla ei, ik?v? kyll?, nyt ole aikaa tutkia teit? tarpeeksi, mutta pid?n huolta siit?, ett? teille j?? riitt?v?sti aikaa mietiskell? sellaisia pikkuseikkoja kuin varmistetun revolverin k?sittely? silloin, kun varmistin on vain tiell?."

Ymm?rsin, mist? kenraalin ?killinen rohkeus oli l?ht?isin: innoissani en ollut huomannut ottaa revolveristani varmistinta, mink? huomattuaan kenraali uskaltautui riist?m??n aseeni k?dest?ni. Olin todellakin ollut aasi.

"Nouskaa ja astukaa edelt? tuonne alkooviin!"

Tottelin.

"Istuutukaa tuohon tuolille!"

Istuuduin tukevalle tammituolille ja ennenkuin osasin edes aavistaa kohtaloani, tunsin lujan k?yden kiertyv?n k?sieni ymp?ri, se vedettiin taakse ja muutaman minuutin kuluttua oli minut ensiluokkaisesti sidottu tuoliin, k?det tuolinselustaan takana.

"Toivoakseni ette huuda, mutta en voi olla siit? varma ja siksi pid?n siit?kin puolesta huolen."

Kenraali sitoi kohteliaasti, mutta lujasti pyyheliinan suuni eteen. Olin nyt jotenkin vaaraton vihollinen. Kenraali tutki taskuni, mutta ei l?yt?nyt mit??n mainittavaa. Kaikki paperini olin j?tt?nyt omaan huoneeseeni ja olin mieliss?ni varovaisuudestani.

Varmistauduttuaan minun kykenem?tt?myydest?ni h?iritsem??n h?nen toimintaansa kenraali nopeasti pakkasi matkalaukkunsa, soitti palvelijaa ja antoi t?m?n kantaa matkalaukut alas. Istuin alkoovissa eik? palvelija mit??n aavistanut, kun ei mit??n n?hnytk??n.

"Kas niin, n?kemiin sitten!" kuiskasi kenraali korvaani ja poistui nopeasti.

Mietin hieman asemaani. Kapteeni tulisi pian. H?n tiesi, kenen luokse olin mennyt ja ellei minua n?kyisi sovittuna aikana, h?n tietenkin tulisi minua etsim??n. H?nelle sanottaisiin, ett? kenraali oli jo l?htenyt. H?n tulisi huoneeseen, mutta ei n?kisi mit??n. Oli ep?ilt?v??, pist?isik? h?nen mieleens? vilkaista alkooviin. Suunnitelmani toteuttaminen voisi viiv?sty?, etenkin kun kenraali oli vapaana. H?neen n?hden tosin otaksuin, ett? h?n kiirehtisi mahdollisimman pian karistamaan Vilnan tomut jaloistaan. Mutta kuitenkin, en voinut j??d? odottamaan. K?si?ni ja jalkojani en voinut vapauttaa. Muistin heti puhelimen. Olinhan Danzigissa ollut samanlaisessa tilanteessa. Mutta side suuni edess? ehk?isisi puhelinkeskustelun. Koetin irroittaa siteen ja sain p??ni painetuksi ter?v?? s?ngyns?rm?? vastaan. Painoin voimakkaasti kasvojani s?rm?? vastaan ja ty?nsin. Todellakin, side liukui hiukan alasp?in. Jatkoin ponnistuksiani hellitt?m?tt? ja kymmenen minuutin kuluttua olin saanut siteen ty?nnetyksi kaulalleni.

Vaikka k?teni ja jalkani olivatkin sidotut, havaitsin varsin pian, ett? saatoin tuolin varassa vaivaloisesti kulkea. Laahustin hitaasti, mutta varmasti p?yd?n luo, jossa oli puhelin, pudotin torven hampaillani p?yd?lle ja kumarruin p?yd?lle puhumaan torven maatessa suuni edess?.

Hotellin keskuksesta vastattiin. En pyyt?nyt apua hotellin palveluskunnalta, sill? en tahtonut aiheuttaa h?mminki?, vaan pyysin, ett? ovenvartija ilmoittaisi kapteeni S:lle, ett? t?m? tulisi tapaamaan minua kenraalin huoneeseen.

Kului ehk? puoli tuntia, kunnes ovelle koputettiin. Kapteeni astui sis??n ja huudahti n?hdess??n jonkunverran ep?mukavan ja ep?tavallisen oloni.

"Mit? on tapahtunut?" kysyi h?n ihmeiss??n rient?en minua vapauttamaan.

"Pieni seikkailu vain, satuin joutumaan alakynteen ja kenraali Nagelkopf k?ytti minut varmuuden vuoksi t?h?n tuoliin. Tied?ttek? muuten, l?hteek? t?h?n aikaan mit??n junia?"

"Kyll?, noin puolituntia sitten l?hti juna etel??n."

Ymm?rsin, ett? kenraali oli livist?nyt. En tahtonut h?nt? pid?tt??. Minulla oli omat syyni eik? niist? v?hin se, ett? toivoin p??sev?ni mukaan tsaristien konferenssiin.

Mutta nyt oli toinen teht?v? edess?ni ja muutaman hetken kuluttua kiidimme autossa kohti "puolueettoman alueen" rajaa.

Tie kulki halki tasangon, miss? kiemurteli vihreitten niittyrantojen v?liss? puro piilipuineen ja poppeleineen. Ajoimme leve?t? lehmusten reunustamaa valtatiet? pitkin, johon armeijoitten kulku oli syv?lle sy?pynyt. Tykkej?, tykkej? ja ihmisi?, ihmisi? oli kulkenut tiet? pitkin, milloin l?nteen, milloin it??n, ohi savikylien kaisla- ja olkikattoineen.

Saavuimme puolueettoman alueen rajalle ja auto pys?htyi er??n esikunnan, vanhan maalaiskartanon, edustalle. Sotilaita n?kyi kaikkialla ja tuntui kuin olisi eletty keskell? sotaa. Pihalla n?kyi puolenkymment? kentt?harmaata tykki?, ammusvaunuja ja hevosia.

Kiipesin kapteenin j?ljess? yl?kertaan ja astuin esikuntahuoneeseen. Muutamia upseereita istui p?yd?n ymp?rill? teet? juomassa, mutta kaikki kavahtivat pystyyn kapteenin astuessa sis??n.

Kuuntelin tapahtuman selostuksen. Se vahvisti Editin kertomuksen. Upseerit olivat vakuutetut siit?, ettei vankeja oltu viel? kuljetettu etemm?ksi, vaan ett? heid?t luultavastikin oli sijoitettu raunioitten l?heisyydess? olevaan m?kkiin.

L?hdin t?hyst?m??n paikkaa. Kapteeni ohjasi minut t?hystyspaikkaan, pienen, puutarhan ymp?r?im?n idyllisen kirkon kellotapuliin. Sielt? oli laaja n?k?ala yli tasangon metsikk?ineen, peltoineen ja kylineen. Joittenkin kilometrien p??ss? n?kyi pieni kukkula, puoleksi metsik?n peitossa, ja kukkulalla eroitti silm?ni muutamia rauniomuureja. Laura oli siis siell?.

Kapteeni selitti asemaa. Aivan oikein, kukkulalta poistuminen oli vaikeaa, ehk? suorastaan mahdoton p?iv?saikaan, sill? zeligovskilaisten konekiv??rit saattoivat haitatta pyyhki? tasangolle kukkulan taakse. Mutta pime?n tullen ei poistuminen kai tuottanut mit??n vaikeutta.

Olin ollut hiukan mukana sodassa ja omasin siis hiukan kokemusta. Koetin maaston perusteella suunnitella pient? partioretke? tuonne kukkulalle. Sinne t?ytyi p??st? huomaamatta, niin, etteiv?t liettualaiset ehtineet l?hett?? apua. Yll?tys onnistuisi kai helposti, liettualaiset tuskin odottivat varsinaista hy?kk?yst?, sen tekeminen oli kyll? uhkarohkeaa, sill? kukkulaa oli vaikeahko l?hesty?.

Mutta. Vinottain yli alueen kulki matalahko harjanne, mik? p??ttyi juuri kukkulaan. Mutta kukkula ei ollut aivan suoraviivaisessa linjassa harjanteen kanssa, vaan jonkunverran sen edess?. Kukkulalta ei siis niin ollen voitu n?hd? harjanteen taa. Liettualaisten rintama oli kyll? sill? puolella, mutta paljon kauempana, ja p??vaara uhkasi sittenkin kukkulan taholta.

Huomautin t?st? huomiostani kapteenille ja h?n hyv?ksyi n?k?kantani. Jos partio etenisi kukkulan takana, olisi siit? sekin etu, ettei kukkulalla oleva vihollisen partio osaisi odottaa hy?kk?yst? sielt? p?in, oikeastaan selk?puoleltaan.

Palasimme esikuntaan ja laadimme tarkan hy?kk?yssuunnitelman. Toinenkin upseeri, joka tunsi l?hiseutujen maaston, liittyi yritykseen ja miehist?ksi valittiin kymmenen reipasta ja innostunutta vapaaehtoista. Niit? ei suinkaan ollut vaikea saada. Puolittainen toimettomuus kiusasi miehist??, sotilaallisesti erinomaisen hyv?? ja rohkeaa joukkoa, niin ett? jokainen seikkailua lupaava tilaisuus oli tervetullut. Miehist? aseistettiin taskuaseilla ja k?sipommeilla sek? valopistooleilla. Kiv??rit j?tettiin. Ne olisivat haitanneet hiipimist?.

Tunnissa oli kaikki valmiina, mutta oli viel? aivan liian aikaista ryhty? yritykseen. T?ytyi odottaa.

Tunsin hienoista j?nnityst?. Omituista todellakin, olin l?htem?ss? selv??n sotaan, vapauttamaan vangittuja ja todenn?k?isesti vangitsemaan vangitsijoita. Tulin ajatelleeksi, miten viime vuosina melkein koko maailma oli v?liin saanut olla vangitsijana tai vangittuna. Englantilaiset olivat saksalaisten sukellusveneitten vankina, Saksa oli kokonaisuudessaan koko sota-ajan liittolaisten vankina. Tuhansia ja taas tuhansia partioretki? oli tehty, tuhansia ja taas tuhansia vangittuja oli vapautettu tai vangitsijoita vangittu, ja sama toiminta jatkui taukoamatta edelleenkin.

Heti, kun hiukkasen alkoi h?m?rt??, l?hdimme liikkeelle. Silm?sin hiukan surumielisen? matkailupukuani, sill? otaksuin, ett? se olisi toisenlaisessa kunnossa hiivitty?mme muutamia kilometrej?.

Kuljimme ensin kyl?n talojen lomitse mutkitellen, kunnes saavuimme pieneen metsikk??n. Siit? t?ytyi hiipimisemme alkaa. Upseerit kertasivat viel? kerran suunnitelman yksityiskohdat, tunnussanat ja komennukset. Sotilaat kuuntelivat vaieten, silm?illen minua kummastuneena. Siviilimies l?htem?ss? ei aivan vaarattomalle patrullimatkalle!

L?hdimme kulkemaan. Kohta metsik?n luona alkoi syv?nlainen oja ja sen kuivalla pohjalla k?vi eteneminen varsin nopeasti. Voimme olla varmat siit?, ettei partiotamme mist??n n?hty. Sitten oja loppui ja edess? oli kaistale aukeaa peltoa. T?ytyi ry?mi?, kunnes p??simme muutaman kiviaidan suojaan ja sen takana saatoimme edet?, puoleksi hiipien puoleksi ry?mien, mutta nopeasti joka tapauksessa. Huomasin heti, ett? retkell? tulisi olemaan kohtalaisen l?mmin.

Harjanne oli edess?mme, mutta suoraan emme voineet kiivet? sen yli. Oli oikeastaan viel? aivan valoisaa, niin ett? meid?t varmastikin olisi keksitty. Mutta jo jonkun matkan p??ss? takanamme oli puro ja ennenpitk?? ry?mimme sen uoman suojaan. N?in p??simme harjanteen toiselle puolelle ja silloin huomasimme, ett? olimme valinneet oikean tien. Pitkin harjanteen rinnett? kulki kiviaitaus, noin metrin korkuinen, ja sen takana olimme t?ydelleen suojassa liettualaisten t?hystykselt?. L?hdimme ry?mim??n. Mit??n erikoisen hauskaa se ei ollut, mutta eih?n hauskuudesta ollut kysymysk??n. P??asia oli, ett? onnistuimme teht?v?ss?mme. Min? paloin halusta pelastaa Lauran voidakseni h?net sitten kunnollisesti nolata ajattelemattomasta tempustaan. N?ill? seuduin ja n?iss? oloissa ei sellaisissa asioissa ymm?rret? leikki? yht? v?h?n kuin Arizonassa hevosvarkaudessa. Kuuma tuli ja kulku hidastui. Meill? ei ollutkaan kiirett?, sill? ehtisimme hyvin h?m?r?nkin aikana kukkulan juurelle ja voisimme niin ollen est?? vihollispartion poistumisen.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet