Read Ebook: Calvinin aikoina by Alcock Deborah Astala Onni Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1308 lines and 52669 words, and 27 pages

harmaa parta ja toisella kaljup??, kuten vanhalla Flechierill?, joka opetti latinaa koulussa. Useimmat kumminkin olivat nuoria miehi? voimiensa paraassa alussa ja tuoreudessa. Mutta ken oli tuo pieni, punatukkainen mies, jolla oli niin rohkea katse ja palavat silm?t? H?nelle oli annettu tuoli itse is? Calvinin vieress?, kuten kunniavieraalle. Ah, se oli is? William Farel, Neufchatelin pastori, nyt vieraana hyv?n yst?v?ns? is? Calvinin luona.

Mutta viimeinkin luento loppui. Kaikki nousivat yl?s p??t?srukoukseen. Sitte joukko virtasi ulos eri ovista, ei meluten, kuten oppilaat nyky??n tekev?t korvatakseen pitk?? j?nnityst?, vaan vakavasti, miettiv?sti, ik??nkuin se ??ni, jonka he ?sken kuulivat, yh? viel? kaikuisi heid?n korvissaan.

Norbert tunkeutui saliin ja seisoi kiukkuisena k?rsim?tt?myydest?, kun huomasi t?ytyv?ns? odottaa. Tihe?, innokas joukko tunkeili Calvinin ymp?rill?. Jokainen tahtoi osaansa h?nelt?, joko vastausta kysymykseen, tervehdyssanaa tai k?denpuristusta.

"He pid?tt?v?t h?nt? ijankaiken", arveli Norbert. H?n luuli seisovansa alallaan; kumminkin h?n v?hitellen l?heni, viimein kyllin l?helle kuullakseen er??n pojan, h?nen koulutoverinsa, pyyt?v?n is?? palavin sanoin l?hett?m??n h?netkin Ranskaan saarnaamaan Jumalan sanaa.

"Poikani, olet liian nuori. Kaksi tai ehk? kolme vuotta viel? on tarpeen sinun valmistukseesi", sanoi kylm?, kiihkoton ??ni.

Viel? sukkela sys?ys, ja Norbert oli hajoittanut tungeskelijat, jotka todella tekiv?t h?nelle tiet?. H?n seisoi silm?kk?in is?n kanssa, kasvot kalpeina ja silm?t rajusti liekiten.

"Oi, herra", h?n huusi, "elk?? l?hett?k? h?nt?! Elk?? l?hett?k? sen useampia kuolemaan!"

Jean Calvin katsoi h?neen sanattomalla h?mm?styksell?. "Hallitse itse?si, nuori mies, ja puhu s??dyllisesti", h?n sanoi sitte. "Kuka sin? olet?"

"Olen Norbert de Caulaincourt, ja is?ni viruu savoijalaisessa vankilassa. Oh, herra, te voitte tehd? kaikkea! Auttakaa h?nt?, Jumalan t?hden!"

"Tied?n jo mit? on tapahtunut ja valitan sit?. Min? pid?n herra de Caulaincourtia suuressa arvossa." Nuo kylm?sti punnitut sanat putosivat kuten j??palaset Norbertin syd?melle. H?n anoi leip?? ja Geneven itsevaltias tarjosi h?nelle kiven. H?n seisoi liikkumatta t?ynn? katkeraa tuskaa, katsellen noihin v?r?ht?m?tt?miin kasvoihin. Mutta ?kki? h?n n?ki niiss? jotakin, vaikkapa vain varjonkin pilvest?, joka sai h?net heitt?ytym??n suuren miehen jalkoihin huudahtaen kiihkoisesti:

"Oi, herrani, s??lik??, s??st?k?? h?nt?! Sananne on laki -- te teette mit? tahdotte -- varmaan voitte pelastaa h?net."

"Olenko min? Jumalan sijassa, voidakseni kuolettaa ja tehd? el?v?ksi? Norbert de Caulaincourt, miksi polvistut edess?ni? En voi tehd? mit??n t?ss? asiassa."

Norbert nousi yl?s. Ei ollut hy?ty? polvistua t?m?n miehen edess?. Sitten h?n tuskassaan p??sti ep?toivoisen sanan, jota tuskin yksik??n mies Genevess? olisi tohtinut lausua.

"Jos ette ole Jumalan asemassa kuolettaaksenne, miksi siis l?hetitte h?net pois?"

Hetkeen Calvin ei vastannut. Sitten h?n sanoi hyvin tyynesti, aivan kylm?sti:

"En l?hett?nyt h?nt?. H?n meni omasta halustaan, jotta Jumalan tahto toteutuisi h?nen kauttaan ja h?ness?. Tee se tahto sin?kin, Norbert de Caulaincourt, sek? sinun, minun ett? h?nen t?ytyy kumartua sen edess?. Muuta emme voi tehd?. Mene kotiin ja rukoile sek? is?si ett? itsesi puolesta!"

Enemp?? virkkamatta Norbert k??ntyi ja k?veli pois. Kylm?, alaston ep?ilys piti h?nt? vallassaan. Is? Calvinista ei ollut h?nelle apua eik? lohdutusta. Mit? tuolle suurelle miehelle merkitsik??n h?nen is?ns? perikato, h?nen oma tuskansa? Kenties saman verran kuin sotamiesten kaatuminen kapteenille, kenties ei senk??n vertaa.

K??ntyess??n surullisena kotiaan p?in h?n ajatteli: "Onko mit??n, jota voin tehd??" Mutta ainoa mahdollinen vastaus oli: "Ei mit??n." L?hte?k? Savoijaan toivossa n?hd? is??ns?, olisi pelkk?? mielett?myytt?. H?nen t?ytyi seista siin?, miss? h?n oli, k?rsi? ja kuluttaa syd?nt??n.

Siten meni synkki? p?ivi?, kunnes ??ret?n tuska kulutti itse itsens? ja jonkinlainen uneliaisuus alkoi vallata h?net.

X LUKU.

Valon v?lk?hdys.

"Lunnaita, liian korkehia vaaditaan".

Koko Geneve tunsi surua ja osanottoa de Caulaincourtin vuoksi ja oli tuskainen h?nen kohtalostaan. Mutta viimein t?m?kin asia joutui varjoon hyvin t?rke?laatuisten julkisten tapausten t?hden. Libertinipuolue kohotti useiden tappioiden j?lkeen yh?kin voimakkaana ja uskaliaana j?lleen p??ns? ja vaati ratkaisevaan taisteluun Geneven omistamisesta. Erikoinen riitakapula, jonka se oli valinnut, oli kansalaisoikeuksien my?nt?minen Ranskan pakolaisille. Pakolaiset olivat uskonnollisia miehi? ja Calvinin hyvi? yst?vi?, joka viimemainittu itsekin oli ranskalainen. Sitten libertinit nostivat huudon "Geneve genevel?isille", ja koettivat vakuuttaa rahvasta, ett? kunnianhimoinen pappi maanmiestens? avulla aikoi saada kaiken vallan omiin k?siins?, sortaa vanhat kansalaiset ja hallita yksinvaltiaana. T?m? ainakin olisi ollut uskottavaa. Mutta "halvemmalle luokalle", eritt?inkin kalastajille ja venemiehille j?rvell? he kertoivat toisen tarinan. "Calvin ja h?nen ranskalaisensa", he sanoivat, "neuvottelivat Ranskan kuninkaan kanssa j?tt??kseen kaupungin h?nelle ja ry?st??kseen siten kansalaisilta heid?n ikivanhan vapautensa." Kun muistaa ett? Ranskan kuninkaan ensim?inen ty? olisi, jos h?n saisi kaupungin valtaansa, polttaa Ranskan pakolaiset aivan jokaisen, ei t?m? kertomus tuntunut kovinkaan todenn?k?iselt?. Kumminkin sit? uskottiin siksi paljo, ett? se sai aikaan hirmuy?n, jonka kuluessa katuja saarsivat aseelliset joukot hillitsem?tt?mi? libertinej? ja jousilla varustettu kalastajalauma. N?m? huusivat: "Tappakaa, tappakaa! Kuolema ranskalaisille ja ranskalaisyst?ville!" Kaikeksi onneksi n?m? pysyiv?t hiljaan oviensa sis?puolella, joten meluajat eiv?t l?yt?neet ket??n tapettavia. Mutta t?m? oli julkinen kapina. Se osotti, ett? j?rjestyksen vihollisia t?ytyi hillit? viipym?tt?, muuten uusi Geneve s?rkyisi pirstoiksi eik? yhdenk??n ihmisen el?m? olisi turvassa siell?. Muutamat libertinien johtajista, ennen muita Philibert Berthelier ja Ami Perrin, p??siv?t pakoon Bernin kanttoniin, mutta Daniel Perrin, kaksi Comparet-veljest? ja muita v?hemm?narvoisia otettiin kiinni ja suljettiin vankilaan.

Ami Berthelier piti itsens? erossa koko asiasta. Vaikkakaan ei aivan samanmielinen uuden hallituksen kanssa, h?n oli sit? viel? v?hemm?n omien heimolaistensa kanssa, joiden tarkoitukset, jos onnistuisivat, h?nen mielest??n johtaisivat t?ydelliseen laittomuuteen. Kumminkin puoluevimman kohotessa niin korkealle h?n tuskin voi toivoa nime?ns? vapaaksi ep?luulosta. H?nt? ei olisi h?mm?stytt?nyt mill??n hetkell?, vaikka h?net otettaisiin kiini jostakin syyst? ja sijoitettaisiin vankilaan.

Kun Norbertilla ei ollut mit??n muuta tekemist?, oli h?n palannut kouluun. H?n sanoi itsekseen, ett? h?nen oli siell? yht? hyv? tai huono olla kuin miss? muualla tahansa. On totta ettei h?n paljoa tehnyt, mutta enemp?? ei h?n ollut tehnyt koskaan ennenk??n. T?h?n aikaan kaikki viranomaiset alkaen rehtorista h?nen luokkansa j?rjestysmieheen asti olivat hyvin lempeit? h?nt? kohtaan. He tiesiv?t h?nen sielunsa katkeruuden. P?iv?t kuluivat hitaasti. Viimein er??n? toukokuun iltana tullessaan ulos koulusta h?n huomasi tavattoman v?enkokouksen kadulla. Kaikki katselivat komeata ratsumiest?, jolla oli torvi vy?t?isill? ja valkeakilpinen sauva kiinnitetty jalustimeen.

Norbert katsoi miest? koska muutkin katsoivat, mutta ilman mielenkiintoa, kunnes joku huomautti "lormayeurilainen".

"Mit? sanotte?" h?n huudahti nyt hyvinkin innokkaasti.

"Katsoppas nauhaa h?nen hatussaan! Rautatammi on Savoijan, genistakanerva Lormayeurin kreivien merkkej?. Se tarkoittaa, ett? h?n on l?hettil?s ja tuo uutisia. Seuratkaamme h?nt? kaupungintalolle ja kuulkaamme!"

Sinne saavuttuaan he kuulivat, ett? pieni neuvosto oli paraillaan istumassa ja ett? torvensoittaja laskettiin oitis puheille.

Useita k?si? ojennettiin vastaanottamaan h?nen ohjaksiaan, kun h?n heitti ne alas, mutta Norbert tapasi ne ensin.

"Suokaa anteeksi herrani", sanoi h?n, "tunnetteko te is??ni, herra de Caulaincourtia, joka on vankinanne?"

"Oh, kyll?, nuori herraseni. Juuri h?nen lunnaittensa johdosta olen nyt t??ll?."

Norbertin syd?n pamppaili rinnassa. ?kkin?isell? riemulla h?n huusi:

"Ja miten h?n voi?" Mutta vastaukseen ei miehell? ollut aikaa. Jo kiirehti neuvoston l?hetti torvensoittajaa sis??n ja pyysi l?hell?seisovien huolehtimaan h?nen hevosestaan.

Norbert oli kumminkin kuullut kyllin. Sana "lunnas" kaikui h?nen korvissaan mit? suloisimmalta s?veleelt?. Se tarkoitti vapaaksip??syn mahdollisuutta. Se tarkoitti lis?ksi parempaa ja kunniallisempaa kohtelua, joka ennemmin tulee sotavangin kuin tuomitun harhaoppisen osaksi.

Totta -- mutta takana oli kysymys: Mist? tulee lunnaat? Se voisi tulla ja luultavasti tulisikin hyvinkin vaikeaksi kysymykseksi. Mutta se ei huolettanut h?nt?.

Toinen virkamies tuli ulos, kirjuri silm?laseineen ja kyn? korvan takana.

"Viek?? t?m? hevonen 'Villin miehen ravintolaan'", h?n sanoi. "Sen omistaja tulee oitis per?ss?."

Norbert kiiruhti kirjurin luo kysellen innokkaasti, saadakseen oikop??t? tiedon.

"Olen vannotettu. En voi sanoa mit??n. Saatte tiet?? kaikki oikealla ajallaan."

"Tule pois, Norbert", sanoi kaksi muuta poikaa. "Ei ole syyt? odottaa. Voimme kylmetytt?? jalkamme odottaessamme t??ll? tuntikausia kunnes neuvosto n?kee soveliaaksi lopettaa!" Norbert kumminkin yh? viipyi, kykenem?tt? tempaamaan itse??n pois paikalta.

Noin puolen tunnin per?st? kirjuri tuli j?lleen esiin. N?hdess??n Norbertin odottavan ovella h?n sanoi:

"Luulen ett? asut l?hell? herra Ami Berthelierin asuntoa. Tahdotko menn? noutamaan h?net?"

"Mielell?ni", huudahti Norbert innokkaasti. "Onko h?nelle kirjett?? Saanko vied? sen?"

"Ei; mutta tuo h?net t?nne niin nopeasti kun voit."

Norbert kiiti Rue Cornavinille ja toimitti heng?styneen? asiansa.

"Oh, herra, joutukaa!" h?n sanoi. "Is?lt?ni on uutisia."

Kutsumus pienen neuvoston puolelta ei itse asiassa olisi h?mm?stytt?nyt Berthelieri?, joka koko ajan kuten tied?mme odotti, ett? h?net julistettaisiin yhteiskunnan viholliseksi. Kutsumus Lormayeurin l?hettil??n tulon johdosta -- mit? se mahtoikaan merkit?? Mutta oli asianlaita miten tahansa, h?nen piti toimia parhaansa mukaan ja osottaa tarpeellista kunnioitusta kaupungin neuvostolle. Siksi h?n pani hienosta verasta tehdyn virkaviitan p??llens?, otti nahkoitetun p??hineen ja ripusti sivulleen vanhanaikaisen miekan, jota h?n ei koskaan ollut tilaisuudessa k?ytt?m??n.

"Min? tulen mukaan", sanoi Norbert h?nelle.

Hyvin vaivaloisesti innokas poika sovellutti k?yntins? ramman miehen hitaisiin askeleihin. H?nest? aika tuntui loppumattomalta ennenkun he saapuivat saliin. Siell? h?nelle sanottiin, ett? h?n saisi menn? kotiinsa. T?t? h?n ei kumminkaan tehnyt. Berthelier joudutettiin heti paikalla noiden kahdenkymmenen viiden luo.

H?n kumarsi, poisti p??hineens? ja seisoi heid?n edess??n kunnioittaen ??neti odottaen alkua.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet