Read Ebook: Calvinin aikoina by Alcock Deborah Astala Onni Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1308 lines and 52669 words, and 27 pages

H?n kumarsi, poisti p??hineens? ja seisoi heid?n edess??n kunnioittaen ??neti odottaen alkua.

Siell? suuren p?yd?n luona, joka oli verhottu vihre?ll? veralla, istui nelj? neuvosta ynn? muut j?senet, jotka kaikki h?n hyvin tunsi n??lt? ja nimelt?. Heill? oli hatut p??ss?. Muuten olivat he puetut yksinkertaisiin ja kohtuullisiin, mutta hienosta kankaasta tehtyihin pukuihin. Jokaisella neuvosmiehell? oli musta virkasauvansa edess??n p?yd?ll?. He n?yttiv?t kunniallisilta, mutta kovilta ja ankarilta, kentiesi ahdasmielisilt?kin miehilt?. Berthelierin mieleen sukelsi h?nen odottaessaan ajatus, ett? h?nen nuoruuden unelmansa oli ollut juuri t?llainen. T?llaisten miesten tulisi hallita Geneve? ylpe?n herttuan ja kevytmielisen ruhtinaspiispan asemasta. H?nen unelmansa oli toteutunut. Mutta oliko Geneve silt? sen parempi?

"Istukaa, herra Berthelier", sanoi ensim?inen neuvos, k??ntyen h?nen puoleensa n?ill? harvinaisen kohteliailla sanoilla.

"T?m? on parempi alku kuin odotinkaan", ajatteli Berthelier, kun h?n otti vastaan tarjotun istuimen.

"Olemme l?hett?neet noutamaan teid?t", jatkoi neuvos, jonka nimi oli Amblarde Corne, "syyst? ett? olemme juuri nyt saaneet sanomia kreivi Lormayeurilta."

Berthelier n?ytti h?mm?styneelt?.

"Kirjuri selitt?? asian", lausui neuvos.

Er?s kirjurin vaippaan puettu henkil? nousi pystyyn p?yd?n p??st? ja alkoi lukea. "Philip Manuel Joseph Jumalan armosta Lormayeurin kreivi --", siten alkoi kirje, jonka ylpe? savoijalainen oli alentunut l?hett?m??n Geneven harhaoppisille. Seurasi sitten joukko arvonimi? sek? lyhyt osotus "Noille Genevess?", aivan kuin olisi etsitty kaikkein yksinkertaisinta kohteliaisuusmuotoa. Mutta seuraavat sanat olivat hyvin j?nnitt?v?t. Kreivi suvaitsi ilmoittaa genevel?isille, ett? h?nell? oli hallussaan er?s Germain de Caulaincourt, ranskalainen synnylt??n mutta Geneven kansalainen. T?m? v??r??n ohjattu henkil? oli tavattu kreivin alueelta levitt?m?ss? v??ri? oppeja, asettaen siten itsens? julkiselle rangaistukselle alttiiksi. Kaksi muuta Genevess? syntynytt? henkil?? oli sit?paitsi kreivin vankilassa, nimitt?in er?s Jacques de Maisonneuve eli Baudichon, jonka arveltiin olevan t?m?n kunnianarvoisen suvun nuorempaa haaraa, ynn? Jean Ardenot, hatuntekij?in ammattikunnan j?sen. N?m? my?skin ollen harhaoppisia olisivat ansainneet lyhyen tuomion. Mutta kreivi armossaan oli halukas kohtelemaan kaikkia n?it? sotavankeina ja tarjoamaan heid?t lunastettaviksi ja vaihdettaviksi.

T?ss? kirjuri pys?htyi, ja Berthelier ihastuneena ei voinut olla sanomatta:

"Hyv?! Tahdomme maksaa viimeiseen ropoon asti, ja niin tahtovat kaikki ranskalaiset herra de Caulaincourtin puolesta. Maisonneuve pit?? kai sukulaisestaan huolta ja hatuntekij? saa k??nty? tovereihinsa."

"K?rsiv?llisyytt?, yst?v?ni", ensim?inen neuvos sanoi totisena. "Rahaa ei siell? haluta. Herra kirjuri, lukekaa edelleen!"

Kirjuri kumarsi. "Nyky??n on", h?n jatkoi, "nyky??n on kaupungissanne nuori nainen, kreivin sukulainen, jonka h?nen ylh?isyytens? haluaa saada" -- t?ss? Berthelier ?kki? kohotti p??t??n katsahtaen kirjuriin n?ht?v?sti h?mill??n -- "haluaa saada takaisin", h?n toisti. Sitten suoristaen itse??n h?n jatkoi: "Koska h?n on t?m?n neidon holhooja oikeuden mukaan, pit?isi h?nen saada t?m? hoitoonsa, voidakseen kasvattaa h?nt? sopivasti ja arvonmukaisella tavalla ja asettaakseen h?net niitten tiluksien omistajaksi, jotka oikeuden mukaan kuuluvat h?nelle." Seurasi paljo muita asioita puettuna komeasointuisiin sanoihin. Mutta kaiken tarkoitus oli hyvin selv??. "Antakaa nuori nainen minulle, ja te saatte kolme harhaoppistanne ehjin? ja tervein?. Tarjoan teille Germain de Caulaincourtin, Jacques de Maisonneuven ja Jean Ardenotin vaihdoksi neiti Castellarista, joka keskuudessanne on tunnettu nimell? Gabrielle Berthelier."

Ami Berthelier ei puhunut sanaakaan, ei huudahtanutkaan, mutta h?n n?ytti silt? mik? h?n todellisuudessa olikin -- syd?meen haavoitetulta miehelt?.

Muuan neuvoksista, joka istuimeltaan voi n?hd? h?nen kasvonsa, sanoi s??liv?isesti:

"Emme p??t? mit??n h?t?isesti. T?m? juttu on tutkittava."

"Ja vaikka niin olisikin laita", sanoi toinen, "mist? voi kreivi tiet?? vaikka pist?mme h?nelle jonkun talonpoikastyt?n. Me saamme miehemme takaisin ja nauramme h?nelle vasten kasvoja?"

"Geneven miehet toimivat kunniallisesti", sanoi ensim?inen neuvos ??ness? syv? moite. "Ja tietysti kreivi pit?? huolen sopivista varovaisuuskeinoista. Jatkakaa, herra kirjuri!"

Loppu kreivin kirjeest?, koristettuna suurella sanatulvalla ja kaunopuheliaisuudella, sis?lsi seuraavat tiedonannot: Lapsen, Olive de Castellarin, varasti sen vanhemmilta paholaisen johdatuksesta ja er??n roistomaisen sukulaisen toimesta, joka toivoi periv?ns? omaisuuden jos n?m? kuolisivat lapsettomina, sen oma imett?j?. T?m?, nimelt??n Josefine Mendol, antoi lapsen sitten parempaan talteen sisarelleen, hyvinvoivan talonpojan Robinetin vaimolle. H?n sai n?m? Robinetit tulemaan Geneveen, miss? asuivat er??ss? esikaupungin talossa, jonka asukkaansa olivat h?vitt?neet pelj?ten savoijalaisten hy?kk?yst?. H?n kadotti Robinetit ynn? lapsen n?kyvist??n sen j?lkeen, eik? kuullut ennenkun pitk?n ajan per?st?, ett? he molemmat olivat kuolleet kulkutautiin, mutta ett? lapsi oli elossa ja ett? muuan Geneven kansalainen oli ottanut sen omakseen. Kuolinvuoteellaan omantunnonvaivojen ahdistamana h?n oli kertonut kaikki n?m? asiat ripitt?j?lleen, velvoittaen h?nen tekem??n ne tunnetuiksi lapsen sukulaisille.

"Kaunis juttu t?m?!" sanoi toinen neuvos, jonka nimi oli Bonna. "Mutta kysyn teilt?, miten on todistettu ett? se kansalainen, joka otti lapsen omakseen, oli juuri herra Ami Berthelier, joka nyt on t?ss? edess?mme saapuvilla?"

"T?ss? on enemm?n", sanoi kirjuri, joka oli huolella tutkinut paperia toivotellen, ett? ruhtinas olisi k?ytt?nyt taitavampaa kirjuria sek? v?hemm?n sotkenut kirjoitustapaa savoijankielisill? omituisuuksilla. "Antakaa kuulua sen kokonaisuudessaan", sanoi ensim?inen neuvos.

"Muutamia kuukausia sitten", kirjuri pitkitti, "er?s Castellarin suvun vanha palvelija, tiet?m?tt? n?ist? asioista, sattui olemaan kaupungissa suojelijat mukanaan omilla asioillaan. H?n n?ki t?m?n nuoren naisen ja h?mm?styi h?nen n?k?isyytt??n ?itiins?, jonka h?n vallan hyvin muisti, vaikkakin t?m? oli kuollut kauan sitten. Kyselty??n kaupunkilaisilta, h?n kuuli neidon olevan herra Ami Berthelierin ottotyt?r. Siin? ei viel? ole kaikki. Petollinen imett?j? ei tahtonut -- kuten n?kyy -- kaikkia merkkej? lapsen syntyper?st? h?vitt??. Mik? kummallisempaa h?nenlaiselleen alemman luokan naiselle, h?n osasi lukea ja kirjoittaa, opittuaan n?m? taidot rouva de Castellarilta. H?n kirjoitti lapsen todellisen nimen h?nen vanhempiensa aseman ja arvon, sulkien sanotun kirjoituksen pieneen kukkaroon, jonka ripusti lapsen kaulaan ik??nkuin koristeeksi." Kirjuri laski paperin p?yd?lle ja otti pois silm?lasinsa.

"Herra Berthelier", kysyi ensim?inen neuvos hyvin kohteliaasti, "onko teill? mit??n tietoa t?st? paperista?"

Berthelier selvitteli ??nt??n; mutta se oli yh? karkea ja kaikui h?nest? itsest??nkin jotenkin oudolta.

"Min? tunnen sen", h?n sanoi, "se oli hukassa, luuloni mukaan h?vitetty. Mutta joku viikko sitten l?ysin sen j?lleen. Sen sis?lt? on aivan kuin yll? luettu". Viime sanat olivat sortunutta kuiskausta.

"Teid?n t?ytyy huomata, herra Berthelier", virkkoi Amblarde Corne vakavasti, "ettei meill? ole valitsemisen varaa. Meid?n t?ytyy luovuttaa h?net."

"Ei se ole niink??n huonosti kun voisi olla", er?s neuvoston j?sen huomautti. "Neito joutuu sukulaistensa ja yst?viens? huomaan. Kenties saa kauniit perinn?t."

"Mutta te unhotatte", sanoi kolmas neuvos Aubert, tunnettu kyvykk??ksi apteekkariksi ja kiivaaksi protestantiksi. "Te unhotatte, ett? siten j?t?mme lapsiraukan sielun kuoleman vaaroihin. He tekev?t h?nest? paavilaisen."

"Suvaitkaa kuulla, herrani", sanoi kirjuri, "t?ss? on jonkinlainen j?lkikirjoitus, jota en ole ennen huomannut."

"Lukekaa se", sanoivat useat ??net yht'aikaa.

"Kreivi on armossaan suvainnut ottaa mietitt?v?kseen sen surettavan asianhaaran, ett? nuori neiti ilman omaa syyt??n on t?h?n asti opetettu ja kasvatettu turmiollisissa opeissa" -- niin h?n sanoo, herrani; olen pakotettu lukemaan h?nen sanansa kuten ne ovat kirjoitetut -- "turmiollisissa, niin sanotuissa reformeeratuissa opeissa. H?n haluaa vakuuttaa lapsen nykyisille holhoojille, ettei mit??n rajoituksia neidille aseteta uskonnon asioissa. My?skin h?n kiitt?? n?it? hyv?ntahtoisuudestaan neiti? kohtaan ja katsoo olevansa velvoitettu korvaamaan sen sopivassa tilaisuudessa."

"Kauniita sanoja!" sanoi Aubert. "Kuinka paljo niihin voi luottaa?"

"Jos teid?n korkea-arvoisuutenne sallivat, niin olisi minulla jotakin sanottavaa." Puhuja oli pieni, v?h?p?t?isen n?k?inen, kierosilm?inen mies. Mutta h?nell? oli jonkin verran arvoa kaupungissa. H?n oli neuvoston j?sen ja sit?paitsi ompelijain kunniallisen ammattikunnan vanhin. "Tunnen Lormayeurin kreivin eritt?in hyvin. Voinpa hyvinkin sanoa lausetavan mukaan: 'Olen mitannut h?net'."

"Enemm?n kuin yhdell? tavalla, herra Pradel", sanoi nuorin neuvoksista, ja yksi ja toinen vakava katse hilpeni hiukan. Pradelin ammattimaine ulottui Savoijaan asti. H?n oli useamman kuin kerran sopivan turvan suojassa k?ynyt Lormayeurin linnassa, asettaakseen taitonsa sen omistajan palvelukseen.

"Tunnen kreivin", h?n alkoi uudelleen. "H?n on kuten kaikki muutkin ylimykset -- itse ensin, paavi toiseksi, tiluksien ruhtinas kolmanneksi ja lopuksi kuka hyv?ns?. Kun sanon 'itse', tarkoitan kultaa ja maita h?nelle itselleen. Siihen katsoen on t?m?kin asia pohjaltaan saman luonteinen. H?n tahtoo neidon k?siins? johonkin tarkoitukseen saadakseen h?nen omaisuutensa omaan verkkoonsa. Saavutettuaan sen, h?n ei ole piittaava ollenkaan tyt?st? tai h?nen uskonnostaan."

Syntyi ??nett?myys. Sitten sanoi neuvos Corne vakavasti. "Velvollisuutemme on selv?. Asia on kumminkin ??nestett?v? tavan mukaan oikeassa j?rjestyksess?. Herra Bonna, kunnioitettu toveri, mit? te sanotte?"

Neuvos Bonnan ajatus oli valmis, kuten jokaisen toisista. Mutta h?n ei voinut antaa ??nt??n, Berthelierin tuskainen katse kiinnitettyn? h?nen kasvoihinsa.

"Vartoon", h?n sanoi, "kunnes herra Berthelieri? on pyydetty siirtym??n salista."

Enemp?? odottamatta Berthelier nousi ??net?nn? ja vet?ytyi etukamariin. Neuvos Bonna oli oikeassa. Ei kenk??n saisi olla l?sn? kun ??nestet??n h?nen omasta kuolemantuomiostaan. Ami meni akkunan luo, nojautui sit? vastaan ja katseli ulos kadulle. Tuskan tunteet kulkivat h?nen mieless??n, jommoisia h?n ei ollut tuntenut pitkiin aikoihin eik? arvellut en?? tuntevansa. Kielet, jotka tuntuivat katkenneilta ij?ksi siin? myrskyss?, joka mursi h?nen nuoruutensa, v?reiliv?t nyt hirve?st? tuskasta. Viel? kerran h?n oli joutunut rakastamaan. Ja kyky rakastaa on samalla kyky k?rsi?. Nyt tuo lapsi, joka oli h?nen lapsensa kaikilla siteill? ja oikeuksilla paitsi syntyper?n, menisi pois h?nelt? ja menisi ij?ksi! Jos se vaan tulisi hyv?ksi Gabriellelle voisi h?n sen kest??. Mutta ett? h?n, tuo Geneven lapsi, tuon uuden uskon -- jolla oli semmoinen salaper?inen voima temmata ja pit?? sielut, joihin se koski -- kasvatti viskattaisiin julmien paavilaisten joukon keskelle --, se ajatus oli siet?m?t?nt?! Lilja okaiden keskell?! -- H?net revitt?isiin ja kiusattaisiin, kukatiesi kuoletettaisiinkin heid?n joukossaan. Ei, sit? ei h?n salli! H?n kielt?ytyy luovuttamasta lastaan ja k?rsii seuraukset. H?n tahtoo uhmata neuvostoa, valtuustoa, koko kaupunkia; -- mit? huolii h?n niist?!

Ah! Mutta sitten --. Takana olivat nuo miehet, joista h?n piti. Tahtoiko h?n, jos voisikaan, heitt?? jalon yst?v?ns? de Caulaincourtin, puhumattakaan toisesta kahdesta, hitaaseen kidutuskuolemaan? Rakkaus h?nt? kohtaan, kaikilla oikeuden ja kohtuuden siteill? vahvistettuna, kuohui j?lleen h?nen syd?mess??n ja ep?si ajatuksenkin siit?. Mahdotonta on hyl?t? h?net. Ja kumminkin! -- Oh, aivan mahdotonta on my?nty? tuohon toiseen ehtoon! H?n tunsi olevansa kuin villipeto verkossa, kykenem?t?n taistelemaan, kykenem?t?n liikkumaan. H?n voi ainoastaan k?rsi?.

Kirjuri seisoi ovella. "Herra Berthelier, kunnianarvoinen neuvosto haluaa teit? tulemaan saapuville."

H?n totteli ja seisoi neuvoston edess? kuten mies, joka odottaa kuolemantuomiotaan.

Ensim?inen neuvos puhutteli h?nt? lempe?ll?, kohteliaalla ??nell?. "Teid?n t?ytyy huomata itsekin, kunnioitettava herra Berthelier, ettei teille ole j?tetty valitsemisen sijaakaan t?ss? asiassa. N?m? kolme arvoisaa kansalaista ovat pelastettavat. Siksi hyv?ksymme Lormayeurin kreivin ehdot. Ja koska he ep?ilem?tt? kituvat h?nen vankilassaan kaiken t?m?n aikaa kurjan niukalla leiv?ll? ja vedell?, on yksimielinen ajatuksemme, ett? mit? on teht?v?, se on teht?v? pian. Sent?hden me vaadimme teilt?, valanne ja kansalaisvelvollisuutenne perusteella, ett? pid?tte t?m?n neidon, tunnettu nimell? Gabrielle Berthelier, valmiina kolmessa p?iv?ss? rehellisesti vaihdettavaksi Germain de Caulaincourtiin, Jacques Baudichoniin ja Jean Ardenothon. Pyyd?n teit?, herra Berthelier, ett? jos teill? on jotakin sanomista, puhukaa vapaasti. Tahdomme kuulla teit? kaikella suosiolla."

"Minulla ei ole mit??n sanottavaa. Tottelen arvoisaa neuvostoa", sanoi Berthelier murtuneena. H?n k??ntyi menn?kseen. Sitten, muistaen ett? n?m? miehet edustivat Geneve?, k??ntyi h?n j?lleen ja kumarsi, astuen sitte ulos.

Ovella Norbert juoksi h?nen luokseen vaatien uutisia.

"Is?si on pelastettu", sanoi Berthelier.

"Mutta miten -- miten? Kertokaa minulle kaikki!" huusi Norbert. "Onko se tapahtunut lunnaitten avulla?"

"Kyll?, kalliilla lunnaalla."

"Kuinka paljo?"

"El? kysy minulta enemp??. Pyyd?n viel?, ett? annat minun menn? kotiin yksin."

H?n viittasi pojan pois, joka olisi tahtonut ojentaa h?nelle k?sivartensa ja joka nyt j?i seisomaan paikalleen, mieli t?ynn? iloa ja kauhistusta, vanhuksen raskaasti ja vaivaloisesti kompuroidessa katua alasp?in.

Onko miss??n apua?

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet