Read Ebook: Pikku herttua eli Rikhard Pelkäämätön by Yonge Charlotte M Charlotte Mary Helve Uuno Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 323 lines and 14619 words, and 7 pages

lemmat olivat hyvin uteliaat tiet?m??n syyt? siihen, mutta he eiv?t saaneet siit? selkoa, ennenkun vasta my?h??n iltap?iv?ll?.

Silloin hiipi Carloman heid?n luokseen.

"Viho viimeinkin p??sin t?nne!" huudahti h?n. "Kas t?ss?, Rikhard, t?ss? on mulla pala leip?? sulle, kosk'et ole saanut mit??n p?iv?lliseksi! Siin? on kaikki, mit? saatoin ottaa kanssani. Piiloitin sen p?yd?n alle, jottei Lothar saisi n?hd? sit?."

Rikhard kiitti Carlomania kaikesta syd?mmest??n, sill? h?nen oli kovasti n?lk?. H?n oli iloinen saadessaan jakaa leiv?st??n Osmondillekin.

Sitte kysyi h?n, kuinka kauan se kreivi-ilki? viipyy t??ll?, ja ilostui kuullessaan h?nen matkustavan pois seuraavana aamuna kuninkaan kanssa.

"Mit? melua siell' oli pihalla?" kysyi Rikhard.

"Sit? min? tuskin sanon sinulle", vastasi Carloman salaper?isesti.

Rikhard pyyteli kuitenkin hartaasti ja t?ytyih?n Carlomanin lopulta kertoa, ett? molemmat normannilaiset asesotamiehet, Sybald ja Henrikki, olivat riitautuneet Arnulfin seurueen flaamien kanssa. Taistelu oli syntynyt ja seurauksena oli kolmen flaamin, er??n frankin ja Sybaldin itsens? kuolema. Mutta miss? oli Henrikki? Niin, ei ollut siin? viel? kylliksi mit? jo oli tapahtunut: -- kuningas oli tuominnut Henrikin kuolemaan, ja h?net oli siin? tuokiossa hirtetty.

Suru ja viha synkistyttiv?t nuoren Rikhardin kasvot. H?n oli pit?nyt n?ist? kahdesta normannilaisesta palvelijastaan, h?n luotti heid?n uskollisuuteensa ja h?n olisi itkenyt heid?t menetetty??n, jos heid?n tuhonsa olisi tullut jollain muulla tavalla. Mutta nyt, kun sen oli tuottanut heid?n vihansa h?nen is?ns? vihamiehiin, flaameihin, nyt kun toinen oli joukon v?kivallan uhrina kaatunut ja toinen tuomittu ja teloitettu ajattelemattomasti, julmasti ja vastoin oikeutta -- oli menty jo liian pitk?lle. L?helt? piti, ettei h?n masentunut surusta ja mieliharmista. Mink? vuoksi h?n ei ollutkaan itse siell? suojelemassa Henrikki?, joka oli h?nen oma alamaisensa? Ja vaikkapa ei olisi voinut pelastaakaan h?nt?, olisihan saanut edes hyv?stit sanoa. Sitte tahtoi h?n purkaa vihansa uhkauksia, mutta tunsi oman avuttomuutensa, h?pesi sit?, eik? voinut muuta kuin vuodatella haikeimman surun kyyneleit?, ev?ten kaikki Carlomanin lohdutukset.

Osmond tuli kuitenkin viel? huolestuneemmaksi ja levottomammaksi. H?n oli pannut arvaamattoman arvon molempiin normanneihin heid?n rohkeutensa ja uskollisuutensa vuoksi. H?n oli luottanut siihen, ett? voisi n?iden kautta l?hett?? tiedon Roueniin tarpeen sattuessa. H?nest? n?ytti kuin himoten olisi k?ytetty ensimm?ist? tilaisuutta ottaa pikku herttualta pois n?m? suojelijat, ja ett? Rikhardia vastaan tehdyt hankkeet, olivatpa ne laatua mit? tahansa, pantaisiin nyt pian toimeen. Osmond tuskin ep?ilik??n, ettei h?nen oma vuoronsa tulisi t?m?n j?lkeen. Siksip? p??tti h?n kest?? kaikki ennen kuin antaisi aihetta pienimp??nk??n tekosyyhyn, jonka nojalla h?net voitaisiin erottaa turvatistaan. H?n oli k?rsiv? solvauksiakin ja mieskohtaista h?v?istyst? maltillisesti, h?n oli aina muistava, ett? h?nen huolenpidostaan riippui kokonaan avuttoman Rikhardin turvallisuus.

Ett? vaaroja todellakin ker?ytyi heid?n ymp?rilleen, k?vi p?iv? p?iv?lt? yh? selvemm?ksi, varsinkin kuninkaan ja Arnulfin yhdess? pois menty?. Ilma oli hyvin l?mmin ja Rikhard alkoi ik?v?id? tuota leve?t?, viile?t? jokea Rouenissa, miss? h?nell? oli ollut tapana k?yd? uimassa viime kes?n?. Er??n? iltana saikin h?n aseenkantajansa houkutelluksi l?htem??n kanssansa Oise joella, joka oli v?h?n matkan p??ss? linnasta. Mutta he olivat tuskin enn?tt?neet l?hte? matkaan, kun kolme tahi nelj? palvelijaa juosta kapristi heid?n j?lest??n ilmoittaen kuningattaren jyrk?n k?skyn, ett? heid?n on heti k??nnytt?v? takaisin. Pojat tottelivat ja palattuaan tapasivat he kuningattaren salissa kauhean vihastuneen n?k?isen?.

"Mit? t?m? merkitsee?" kysyi h?n suuttuneena. "Ettek? tied? kuninkaan m??r?nneen, ettei herttua saa poistua linnasta h?nen poissa ollessaan?"

"Olisin vain mennyt tuonne joelle", alkoi Rikhard; mutta Gerberge keskeytti:

"Vaikene, lapsi -- en halua kuulla mit??n verukkeita. Ehk? arvelette, herra de Centeville, voivanne kuninkaan poissa ollessa ottaa vapauksia. Mutta min? ilmoitan teille, ett? jos teid?t kerrankin viel? tavataan vallien ulkopuolelta, saatte syytt?? itse?nne, -- niin, ja h?n my?skin! Min? puhkaisutan nuo ylpe?t silm?nne, jollette tottele!"

H?n k??ntyi ja meni matkoihinsa. Lothar katseli heit? tyydytetyll? vahingon ilolla. "Et sin? kauankaan paremmillesi ylv?stele, herra merirosvo!" sanoi h?n seuratessaan ?iti??n. H?n ei uskaltanut j??d? saliin, sill? h?n arveli pilkallisten sanojensa Rikhardissa ja Osmondissa her?tt?neen mielikarvautta, josta he h?nt? ehk? kostaisivat. Mutta Rikhard, joka puoli vuotta sitte ei voinut k?rsi? pienint?k??n pettymyst?, oli nykyisen pakon-, vaaran- ja n?yryytyksenalaisen el?m?ns? aikana oppinut hillitsem??n kiivautensa ja olemaan suvaitsevainen, sen sijaan ett? olisi vimmoitellut ja uhkaillut. H?n ajatteli nyt ainoastaan rakasta aseenkantajatansa.

"Voi Osmond, Osmond!" huudahti h?n, "he eiv?t saa tehd? sinulle mit??n pahaa. Min'en l?hde en?? milloinkaan ulos. Min'en sano koskaan pikaista sanaa. Min'en ?rsyt? kuuna p?iv?n? prinssi?, jos vain antavat sinun edelleenkin olla luonani!"

Kahdeksas luku.

Kauniina kes?iltana, kun Rikhard ja Carloman l?iv?t pallia linnan portailla, kuului alhaalta p?in ??ni, joka Pyh?n Neitseen nimess? pyysi almua jaloilta prinsseilt?. Molemmat pojat n?kiv?t nyt pyhiinvaeltajan seisovan portilla. H?n oli k??riytynyt pitk??n villakaapuun, h?nell? oli ristikoristeinen sauva k?dess?, pikkunen massi vy?ll?, p??ss? leve?lierinen hattu, jonka h?n nyt kuitenkin oli ottanut k?teens? seisoessaan siin? ja rukoillessaan syv??n kumarrellen armeliaisuutta.

"K?yk?? sis??n, hurskas pyhiinvaeltaja", sanoi Carloman. "On jo my?h?, saatte sy?d? iltasta t??ll? ja lev?t? y?nne."

"Taivas teit? siunatkoon, jalo prinssi", vastasi pyhiinvaeltaja, ja tuossa tuokiossa huudahti Rikhard riemukkaasti: "Normanni, normanni! H?n puhuu omaa rakasta ?idinkielt?ni! Voi hyv?nen, oletteko Normandiasta? Osmond, Osmond, h?n tulee kotoa!"

"Prinssini! rakas herttuani!" huudahti pyhiinvaeltaja taivuttaen toisen polvensa alimmalle portaalle ja suudellen nuoren herttuan k?tt? -- "t?m? oli ilo, jota en elinp?iv?n?ni uskaltanut toivoa."

"Walter! Walter Mets?st?j?!" huusi Rikhard. "Sin?k? se olet? Voi, mitenk? jaksaa rouva Astrida ja kaikki muut kotona?"

"Hyvin ne jaksavat, prinssini, mutta halajavat saada tietoa, miten teid?n laitanne on --" alkoi Walter. Mutta vallan toinen ??ni samassa huudahti pyhiinvaeltajan takana: "Mit? t?m? kaikki merkitsee? Kuka tukkii minulta tien? Mit?? N?ytt??p? silt? kuin Rikhard olisi olevinaan kuningas, jollei enempikin? Yh? julkeampaa h?vytt?myytt?!" Se oli Lothar, joka palasi palveluskuntansa kanssa mets?st?m?st?, ja varsin huonolla tuulella, sill? h?n oli ampunut otusta osaamatta.

"H?n on normanni -- Rikhardin kansalainen", sanoi Carloman.

"Normanni, sek? h?n on? Luulin jo p??sseemme siit? rosvoilijakansasta. Emme suvaitse t??ll? rosvoja! Anna h?lle aimo lailla selk??n, Perron, niin ett? oppii olemaan loitompana minun tielt?ni!"

"H?n on pyhiinvaeltaja, teid?n ylh?isyytenne", rohkeni muuan hovimiehist? muistuttaa.

"Sit? t?ss? ei katsota. Min? en suvaitse t??ll? normanneja, jotka valepuvussa tulevat vain vakoillakseen. Ly?k?? sit? koiraa, sanon min?! Laputtakaa tiehenne! Vakooja! Vakooja!"

"Ainoatakaan normannia ei ly?d? minun saapuvilla ollessani!" sanoi Rikhard, sy?ksyen esiin ja heitt?ytyen Walterin ja mets?st?j?n v?liin, joka j?lkim?inen jo valmistihe tottelemaan Lotharin k?skyj?. Normanni v?ltti t?ten iskun, mutta Rikhard sai omaan kaulaansa niin navakan sivauksen kirpe?ll?, notkealla nahkasiimalla, ett? siihen kohosi heti pitk?, punainen juova. Lothar nauroi.

"Prinssini -- mit? olette tehnyt? Oi, j?tt?k?? minut -- t?m? ei sovi teille!"- vaikeroi Walter syvimm?n surun valtaamana. Mutta Rikhard oli tarttunut piiskaan ja huusi kovalla ??nell?: "Pois! Pois! Juokse! Rienn?! Kiirehdi!" Ja huudon toistivat Osmond, Carloman ja useat ranskalaiset, jotka, vaikka pelk?siv?tkin suututtaa prinssi?, olivat kumminkin vastahakoisia sortamaan pyhiinvaeltajan loukkaamattomuuden oikeuksia. Normanni, huomatessaan ettei muu keino auttanut, totteli k?sky?. Ranskalaiset antoivat tiet? h?nelle, ja h?n onnistui pakenemaan. Lothar riensi t?ll? v?lin hirmuista melua pit?en ja kiivaasti uhkaillen ?itins? pakeille, riemuiten siit? ter?v?n?k?isyydest?, mill? h?n oli keksinyt normannilaisen vakoojan valepuvun alta.

T?ss? ei Lothar ollutkaan aivan v??r?ss?. Walter oli tosiaankin tullut sinne vakuuttautuakseen pikku herttuan turvallisuudesta ja hyvinvoinnista sek? koettaakseen p??st? Osmondin kanssa puheikkain. Viimeisess? aikeessaan h?n kuitenkaan ei onnistunut, vaikka h?n oleskeli Laonin l?hitienoilla useampia p?ivi?. Sill? Osmond ei tuokioksikaan heitt?nyt yksikseen herttuata, joka, niinkuin jo olemme n?hneet, oli joka suhteessa, joskaan ei nimellisesti, tarkasti vartioitu vanki linnan muurien sis?ll?. Pyhiinvaeltaja p??si kuitenkin tilaisuuteen saamaan tietoja, jotka ilmoittivat h?nelle asiain todellisen laidan. H?nelle kerrottiin my?s Sybaldin ja Henrikin kuolemasta, kuninkaan ja Arnulfin liitosta sek? siit? pakosta ja kovuudesta, mill? herttuata kohdeltiin. N?ine tietoineen palasi h?n kiireimm?n kautta takaisin Normandiaan.

Hetipaikalla h?nen kotiin tultuaan kuulutettiin pidett?v?ksi kolmip?iv?inen paasto koko herttuakunnassa. Jokaisessa kirkossa, Bayeuxin katedraalista aina pienimp??n ja halvimpaan kyl?rukoushuoneesen saakka, n?ki hartaita v?kijoukkoja polvillaan -- monet hartaita kyyneleit? vuodattaen -- rukoilemassa Herraa, ett? h?n laupeudessaan katsoisi heid?n puoleensa, antaisi heille takaisin ruhtinaansa ja vapauttaisi lapsen vihamiestens? k?sist?. Kuinka palavia ja kaihoavia rukoukset olivat, jotka l?hetettiin korkeuteen Centevilless?, saattaa helposti mieless??n kuvitella, eik? suru Mont?marissakaan Epten varrella ollut juuri lievempi. Aivan siit? hetkest? kun n?m? huolestuttavat sanomat olivat saapuneet, k?vi Alberic hyvin levottomaksi, haluten innokkaasti tehd? jotakin herttuansa hyv?ksi. Eik? h?n hellitt?nyt ennen kuin sai ?itins? l?htem??n kanssansa pyhiinvaellukselle Jumi?gesin luostariin rukoilemaan siell? rakkaan pikku herttuansa pelastukseksi.

T?ll? v?lin oli Ludvig laittanut Laoniin sanan, viikon p??st? kotiutuvansa. Rikhard iloitsi t?st? sanomasta, sill? kuningas oli aina ollut h?nelle v?hemm?n ep?yst?v?llinen kuin kuningatar. H?n toivoi p??sev?ns? vankeudestaan linnassa. Juuri t?h?n aikaan sairastui h?n pahasti. Kenties se oli vain seuraus viimeaikaisesta, sis??nsuletusta elantotavasta, ett? h?nen terveytens? nyt alkoi lamautua. Tunnettuaan pari p?iv?? itsens? raukeaksi ja pahoinvoivaksi, joutui h?n er??n? y?n? kovaan kuumeesen.

Osmond tuli ??rett?m?n levottomaksi. H?nell? ei ollut pienint?k??n k?sityst? tautien hoidosta, ja mik? viel? pahempi, h?n oli vakuutettu, ett? lapsiparka oli myrkytetty. Sen vuoksi p??tti h?n olla kutsumatta mit??n apua. H?n seisoi koko y?n kumarassa pojan yli, odottaen joka silm?nr?p?ys saavansa n?hd? h?nen heitt?v?n henkens?. Osmond olisi voinut repi? tukkansa raivoissaan ja ep?toivossaan, mutta sittenkin oli h?nen t?ytymys hillit? itsens? ja noudattaa suurinta tyyneytt? ja lempeytt?, koettaakseen lievent?? sairaan lapsen tuskia.

Koko t?m?n y?n heittelihe Rikhard edes takaisin ahtaassa vuoteessaan tahi, kun h?n levottomuudessaan tarvitsi milloin vaihdetta, istui nojaten kivist?v?t? p??t??n Osmondin rintaa vasten; mutta h?n oli liian kipe? ja voipunut voidakseen puhua tahi ajatella selv?sti. Kun p?iv? yll?tti ja h?n edelleen oli liian sairas j?tt?m??n huonetta, tultiin h?nt? monesti tiedustamaan. Osmond ei voinut silloin salata kauempaa h?nen sairauttaan, mutta h?n puhutteli heit? vain oven l?pi ja hylk?si kaikki avun tarjoukset. H?n ei laskenut edes Carlomaniakaan sis??n, vaikka Rikhard kuullessaan h?nen ??nens? hartaasti pyyteli saada h?nt? n?hd?. Ja kun kuningatar tarjoutui l?hett?m??n vanhan, taitavan ja kokeneen sairaanhoitajattaren potilaan luo m??r??m??n h?nelle l??kityksi?, kielsi Osmond jyrk?sti t?m?nkin tarjouksen. Sulettuaan oven asteli h?n kiivaasti edes takaisin lattialla ja mutisi itsekseen: "Mokoma noita-akka! H?nt? t??ll? viel? kaivattaisiin myrkytyst??n p??tt?m?ss?!"

Koko t?m?n ja seuraavan p?iv?n oli Rikhard edelleen hyvin huonona, mutta Osmond hoiteli h?nt? mit? huolellisimmin eik? ummistanut silmi??n siunaaman hetkeksik??n. Kaiken ajan, jona poika ei tarvinnut h?nen apuaan, vietti h?n rukoillen. Vihdoin vaipui Rikhard uneen, nukkui sike?sti useita tunteja ja oli her?tty??n paljoa parempi. Osmond oli ilon innoissaan. "Jumala olkoon ylistetty, t?ll? kertaa he eiv?t onnistu, eiv?tk? uutta tilaisuutta tule koskaan saamaan. Olkoon Jumala edelleenkin kanssamme!"

Rikhard oli liian heikko ja voipunut tiedustellakseen, mit? h?n t?ll? tarkoitti. Seuraavina p?ivin? piti Osmond h?nest? mit? tarkinta huolta. Mutta nyt, kun Rikhard kykeni taas sy?m??n, ei Osmond mill??n ehdolla sallinut h?nen koskevan mihink??n, mit? h?nelle tuotiin kuninkaallisesta p?yd?st?, vaan meni aina itse hankkimaan elintarpeita ky?kist?. T??ll? arveli h?n muutamata keitt?jist? yst?v?kseen, joka varmaankaan ei tahallaan myrkytt?isi poikaa. Kun Rikhard kykeni k?ym??n huoneen yli, k?ski Osmond h?nen aina telke? tikarilla oven eik? koskaan aukaisemaan sit? muille kuin h?nelle yksist??n, ei edes prinssi Carlomanillekaan. Rikhard ihmetteli t?t?, mutta h?nen oli pakko totella. H?nell? oli nyt tarpeeksi tietoa heit? ymp?r?ivist? vaaroista k?sitt??kseen Osmondilla olevan syyns? t?mm?iseen varovaisuuteen.

N?in oli kulunut useampia p?ivi?, kuningas oli palannut ja Rikhard oli jo siksi parannut, ett? h?n v?ltt?m?tt?m?sti tahtoi p??st? saliin j?lleen. Mutta Osmond ei ottanut viel? t?h?n my?nty?kseen, vaikka Rikhard ei ollut koko p?iv?n? tehnyt muuta kuin astua varpannut huoneen ymp?ri n?ytt??kseen voimiaan. "Nyt, hyv? prinssi, vartioikaa tarkasti ovea!" sanoi Osmond, "ei siit? tule teille vahinkoakaan, jos olette t?m?n p?iv?n t??ll?, sill? kuningas on tuonut tullessaan t?nne Montreuilin Herluinin. H?nen tapaamisensa olisi teille melkein yht? vastenluontoista kuin flaaminkin. Ja lukekaa rukouksianne poissa ollessani, jotta pyhimykset johtaisivat meid?t pois vaarasta."

Osmond viipyi ulkona likemm? puoli tuntia ja kun h?n palasi, oli h?nell? olallaan suunnaton olkikupo.

"Mihink? sin? t?t??" huudahti Rikhard. "Min? odotan iltastani, ja sin? kannat t?nne olkikuvon."

"T?ss?p? on iltasennekin," sanoi Osmond nakatessaan olet lattialle ja ottaessaan k?sille pienen pussin, jossa oli lihaa ja leip??. "Mit?p? sanoisitte, hyv? prinssi, jos s?isimmekin huomenna iltasta Normandiassa!"

"Normandiassa!" hihkasi Rikhard, hyp?ht?en yl?s ja taputtaen k?si??n. "Normandiassa! Voi Osmond, sanoitko sin? Normandiassa? Mill? ihmeen tavalla? Todellako? Voi, iloa ja riemua! Onko kreivi Bernard tullut? Laskeeko se kuningas meid?t?"

"Hiljaa, hiljaa, teid?n ylh?isyytenne! Se riippuu ihan kokonaan meist? itsest?mme. Mutta kaikki menee p?in m?ntyyn, jollette ole hiljaa ja varovainen, ja sitten me vasta ollaan huutavassa hukassa."

"Min? juoksen vaikka tuleen p??st?kseni kotiin j?lleen!"

"No, sy?k??h?n sitte aluksi," sanoi Osmond.

"Mutta mit? sin? aijot tehd?? En min? nyt ole niin tuhma kuin silloin, kun sin? koetit vied? minut Rolfin tornista ulos. Mutta tekisip? mieleni sanoa Carlomanille hyv?stit."

"Se ei k?y p?ins?," sanoi Osmond, "niiden t?ytyy luulla teid?n viel? olevan sairaana -- muutoin emme p??se pakenemaan."

"Ik?v? sittenkin on, etten saa sanoa Carlomanille j??hyv?isi?!" tuumaili Rikhard. "Mutta saammehan n?hd? taas rouva Astridan ja herra Eerikin, niin, ja Albericin on heti tultava meille takaisin! Voi, l?hdet??n heti tielle! Oo Normandia, mun rakas Normandiani!"

Rikhard saattoi innoltaan ja h?t?isyydelt??n tuskin sy?d?k??n, Osmondin tehdess? kiireen vilkkaan valmistuksiaan. H?n sitoi miekan vy?lleen, antoi Rikhardille tikarinsa vy?h?n pistett?v?ksi. Ruuan t?hteet ty?nsi h?n reppuansa, k??ri paksun purppuravaipan herttuan ymp?rille ja pyysi h?nt? sitten paneutumaan pitk?lleen olille. "Min? k?tken teid?t kupoon," sanoi h?n, "ja kannan teid?t ulko-eteisen l?pi, aivan kuin menisin hevostani vaalimaan."

"Onpa sulla omat konstisi ... sit? ne eiv?t koskaan arvaa," huusi Rikhard nauraen. "Min? olen hiljaa kuin hiiri -- en p??st? pienint?k??n ??nt?, henke?nikin pid?t?n."

"No niin, muistakaa vain olla liikuttamatta k?tt? tahi jalkaa sek? kahisuttamatta olkia. T?st'on leikki kaukana -- maksaa el?m?n tahi kuoleman," sanoi Osmond k??rien huolellisesti olkia pikku pojan ymp?rille. "Kas sill? lailla -- voitteko huokua?"

"Kyll?", -- kuului Rikhardin ??ni kuvosta. "Olenko min? nyt ihan 'uupiilossa'?"

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet