Read Ebook: Perheonni by Tolstoy Leo Graf
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page
Ebook has 741 lines and 28997 words, and 15 pages
Todellakin minusta n?ytti jo, ettei ik?v? olisi ainoastaan hetkeksi karkoittunut, vaan kokonaan kadonnut, ei koskaan takaisin tullakseen.
"Ei ole hyv?, jos ei yksin?isyytt??n voi kantaa, ja olettehan jo kehittynyt tytt??" sanoi Michailovitsh.
"Ajattelen kumminkin olevani", vastasin nauraen.
"Mit?p? viel?, huono tytt?, joka el?? vain niin kauan kuin el?m? h?nt? ihastuttaa, mutta kohta, kun joutuu yksiksens? olemaan, sy?pyy suruunsa ja kaikki alkaa tuntua niin raskaalta; ei, -- kaikki julkisuuden vuoksi, mit??n ei itsellenne."
"Luulette kai minusta hyv??", sanoin, edes jotakin sanoakseni.
Min? havaitsin, ett? h?nen ensin niin iloiset kasvonsa, h?nen omituinen aluksi kirkas ja selv? katseensa muuttuivat yh? enemm?n tarkkaaviksi ja surullisiksi.
"Ei teid?n tarvitse, ettek? te saakaan olla alakuloinen", puhui h?n, "teill? on musiikkinne, -- ja te ymm?rr?tte sit?, kirjanne, opintonne, teill? on edess?nne koko el?m?, johon teid?n pit?isi nyt niin valmistua, ettei j?lest?p?in tulisi kaduttavaksi. Vuoden p??st? voi olla jo my?h?ist?."
H?n keskusteli kanssani, kuin is? tahi set?, ja tunsin ett? h?n samalla kaiken aikaa koetti pysytt?yty? kanssani yhdell? kannalla. Minua v?h?n loukkasi se, ett? h?n uskoi minun olevan h?nt? alhaisemmalla kannalla, ja se taas ihastutti, kun h?n noin paljon pani vaivaa ollaksensa yst?v?ni.
Lopun iltaa puheli h?n Katjan kanssa taloudellisista asioista.
"Ja nyt voikaa hyvin, rakkaat yst?v?ni!" sanoi h?n nousten istumasta, tuli luokseni ja puristi minua k?dest?.
"Koska saamme j?lleen n?hd? teit??" kys?si Katja.
"Kev??ll?", vastasi h?n pit?en viel?kin k?tt?ni. "Nyt l?hden min? Danilowkaan katsomaan miten siell? menee. J?rjestelty?ni siell?, mit? voin, menen omien asiaini vuoksi Moskovaan. Mutta kes?ll? taas tapaamme toisemme."
"Mutta miksik? olette niin kauan poissa?" kysyin kovin surullisena.
Olin todella jo toivonut saavani n?hd? h?nt? joka p?iv?, ja nyt valtasi minun taas ?kki? suru ja pelko, ett? saisin j?lleen uupua ik?v??ni. Lienee t?m? huoleni tullut jo huomattavillekin ??ness?ni ja katseessani.
"Niin, koettakaa ty?skennell? ja raskasmielisyytt?nne karkoittaa", sanoi h?n, minusta liian kylm?ll? ja levollisella ??nell?. "Kev??ll? tulen tutkimaan teit?, miten on -- --", jatkoi h?n ja p??sti k?teni minuun katsomatta.
Saatoimme h?nt? etehiseen. Kiireesti puki h?n turkkia p??llens?, ja taas katseli h?n minua.
"N?kee turhaa vaivaa -- --!" ajattelin itsekseni. "Kuinka h?n luuleekin sen minulle niin mieluista olevan, ett? h?n minua katselee? Hyv? mies h?n on, kerrassaan hyv? -- -- -- mutta siin? kaikki -- --"
Kuitenkin se ilta hurahti pitk?lle, ennenkuin Katja ja min? voimme nukkua. Me juttelimme emme h?nest?, vaan siit?, miten kes?n viett?isimme ja miss? seuraavan talven olisimme. Tuo kamala kysymys: "mit? varten!" ei kiusannut minua en??. Minusta n?ytti perin selv?lt? ja yksinkertaiselta el?? ja olla onnellisena, ja tulevaisuudesta h??m?tti kohtaani paljon onnea. Vanha pime? kotimme Pokrovskovissa sai mielest?ni ?kki? valoa ja el?m??.
Kev?t oli tullut. Entinen raskasmielisyyteni oli kadonnut; se tuntui muuttuneen unelmoivaksi toivelmain ja halujen luomaksi kev?tkaihoksi. En viett?nyt en?? samaa tyhj?? el?m??, kuin alkupuolella talvea, min? hommailin alituiseen: hoidin Sonjaa, soittelin, luin kirjojani, tahi menin puutarhaan ja astelin kauan, oikein kauan yht? puistok?yt?v?? tai istuin penkill?, Jumala tiet??, mit? ajatellen, toivoen, haluten -- --. V?list? istuin koko y?n illasta aamuun, varsinkin kun kuu valaisi, kamarini ikkunan ??ress?; v?list? hiivin Katjan huomaamatta, keve?ss? y?puvussani puutarhaan, kiidin kasteista kentt?? lammikolle. Kerran menin pelloille saakka, ja kerran taas kiersin ?iseen aikaan yp?yksin?ni koko puistomme.
Nyt minun on jo vaikea muistaa ja viel? valkeampaa ymm?rt?? noita haaveiluja ja kuvitteluja, jotka siihen aikaan t?yttiv?t heijastelevan mieleni kuvastimen. Ja jos minun onnistuukin niit? viel? el?vystytt??, niin ei tunnu en?? uskottavaltakaan, ett? ne ovat olleet minun kuvitelmiani, niin ovat ne olleet tosi-el?m?lle vieraita ja kaukaisia.
Toukokuun lopussa palasi Sergei Michailovitsh matkoiltansa niinkuin oli luvannutkin.
Ensi kerran tuli h?n luoksemme iltasella semmoiseen aikaan, jona kaikkein v?himmin voimme sit? odottaa. Istuimme terassilla ja olimme aikeessa juoda teet?. Puutarhan oli jo kauttaaltaan verhonnut kes?inen vihreys. Kukoistukseensa puhenneista lehdikoista kaikui koteutuneiden satakielten suloinen laulu. Siell? t??ll? kohousivat kutrikkaat sireenipensaat vaalakan vihreine kukkalatvoinensa, valmiina jo varistamaan tuon ihanan kauneutensa. Koivikkok?yt?v?n lehtien l?vitse kuulasti laskevan auringon valo ja terassia vilvastutti niiden latvojen luoma varjostus. Vahva iltakaste helmeili jo ruohoston latvoilla. Puutarhan takaiselta pihalta kuului p?iv?n viimeisten toimien ??ni? ja kotiin kulkevan karjan ammumista. V?h?n p?ll?ht?nyt Nikon kulki sinne t?nne penkereelt? penkereelle kastelukannu k?dess?. Kannun ry?ps?ht?v?st? sateesta syntyneet raittiin kylm?t vesivirrat kierteliv?t georginein mustalle mullalle myll?tty? ymp?ryst??.
Edess?mme terassilla kiehua suhisi valkoiselle p?yt?liinalle pantuna v?lk?htelev?n kirkas samovaari, sen l?hell? oli kerma-astia, leivoksia ja rinkeli?. Katja em?nn?itsij?n?mme virutteli py?reill? ja pehmeill? k?sill??n teekuppia. Min? s?in leip?? paksun ja tuoreen kerman kanssa, kun oli kylvyll? k?ydess?ni tullut niin n?lk?, etten malttanut teet? odottaa. P??ll?ni oli avohihainen, liinanen nuttu ja p??h?ni, kosteille hiuksilleni sidottuna valkoinen liina. -- Katja n?ki Sergei Michailovitshin ensin ikkunasta...
"Oi, Sergei Michailovitsh!" huudahti h?n, "juuri teist? puhumasta p??simmekin".
Nousin ja aijoin puikahtaa pois pukuani parantamaan, mutta h?n pid?tti minut, kun olin juuri ovesta p??st?.
"Noh, viel?k?s t?ss? hienostelemaan minua kyl?ss?!" sanoi h?n naurahtaen ja vilkaisten valkoista p??liinaani. "Ettep? kainostelle Grigiakaan, min?k? sitten teist? olen Grigoria huonompi?"
Mutta juuri samalla kertaa olin h?nest? huomaavinani, ettei h?n katsellutkaan minua aivan semmoisilla silm?yksill?, kuin Grigorilla oli tapana katsella, ja se minua v?h?n kiusoitti.
"Kyll? min? joudun oitis takaisin", sanoin min? ja menin.
"Miksik?s tuo muka sitte olisi huono?" huusi h?n j?lkeeni. "N?yt?tte huivissanne oivalta talonpoikaistytt?selt?."
"Miten kummallisesti h?n minua katsoi!" ajattelin itsekseni menness?ni kiireesti kamariini pukeutumaan. "Jumalan kiitos ett? h?n nyt -- nyt tulee taas iloista!" Katsahdettuani kuvastimeen kiidin rappusia alas, koettamattakaan salata kiiruhtamistani. Tulin heng?styneen? terassille.
Sergei Michailovitsh istui p?yd?n vieress? ja puheli Katjan kanssa taloudellisista asioistamme. N?hty?ns? minun tulevan nauraa hym?hti h?n ja pitkitti puheluansa. H?nen vakuutuksensa mukaan oli taloutemme parhaassa kunnossa. Nyt tarvitseisi meid?n vain en?? suven asua maalla, sitten saisimme muuttaa Pietariin Sonjan kasvatuksesta huolta pit??ksemme, tahi matkustaa ulkomaille.
"Ai, jospa te matkustaisitte kanssamme ulkomaille", sanoi Katja; "muutoin me saamme siell? harhailla, kuin suureen mets??n eksyneet."
"Ah, kuinka mielell?ni matkustaisinkin kanssanne vaikka maailman ymp?ri!" vastasi h?n puoliksi leikill??n, puoliksi tosissaan.
"Mik?p?s sitten esteen?, matkustetaan vain kerran maailman ymp?ri", pistin min? v?liin.
H?n nauroi ja pudisti p??t??n.
"Mutta ?itini? -- Ja talouteni?" sanoi h?n. "No niin, j?tet??n nyt se sikseen. Kertokaapas, miten olette t?m?n ajan viett?neet. Etteh?n vain ole uupuneet ik?viinne taas?"
Kun h?nelle kerroin, ett? olen osannut tehd? ty?t? ilman h?nett?kin ja etten ole v?h??k??n ik?v?inyt, -- ja Katja vahvisti puheeni, niin h?n kiitteli ja hyvitteli minua sanoilla ja silm?yksill? aivan kuin lasta, niinkuin h?nell? olisi ollut siihen erityinen oikeus. Minusta tuntui v?ltt?m?tt?m?sti pit?v?n h?nelle kertoa kaikki, mit? hyv?? olin tehnyt, ja my?skin tunnustaa kuin rippi-is?lle kaiken, mit? olin tehnyt semmoista, jota ei h?n ehk? voisi hyv?ksy?k??n.
Ilta oli kaunis. Juotuamme teet? j?imme viel? terassille istumaan ja keskustelumme innostutti minua niin, etten huomannutkaan, kun v?hitellen kaikki ihmisten liike ja ty?skentelyn kolina oli tyyntynyt ja tauonnut. Kaikilta puoliltamme virtaili kukkaisten voimakas tuoksu, karttuneesta kasteesta kyyneltyi ruoho, satakieli visert?? liritti aivan l?hell?mme sireenipensaassa, vaan kuultuansa ??nemme istui ??neti oksallaan. Kaareva t?htitaivas n?ytti ik??nkuin verhoksemme laskeutuvan...
Huomasin vasta sitten, ett? oli jo h?m?r?, kun nahkasiipinen y?lepakko keve?sti lensi terassin purjekankaan alle ja kierrell? lepatteli valkoista p??liinaani. Min? v?istin ?kki? sein??n p?in pelosta kirahtamaisillani, mutta lepakko samalla kuulumattomalla r?pyttelyll??n, kuin oli tullutkin, meni matkaansa ja katosi puutarhan puolih?m?r??n.
"Min? oikein rakastan t?t? Pokrovskovianne", sanoi Sergei Michailovitsh muuttaakseen puheemme uuteen suuntaan; "koko el?m?n ik?ni voisin istua t??ll? terassilla."
"Noo, jos niin on hyv?, niin istukaa sitten", eh?tti Katja sanomaan.
"Jaa, jaa, istukaa, sanotte, -- mutta el?m? ei saa ollakaan istumista", p??tti Sergei Michailovitsh.
"Miksi te ette mene naimisiin?" kys?si Katja. "Teist? tulisi erinomainen aviomies."
"Siksi ett? rakastan istumista", vastasi h?n nauraen. "Ei, ei, Katarina Karlowna, meid?n molempien on jo my?h?ist? ajatella semmoisia. Kukaan ei ole en?? pitkiin aikoihin pit?nyt minua aviomieheksi kelvollisena ja itse puolestani olenkin jo kauan sitten sellaiset touhut j?tt?nyt, jonka j?lkeen minun on ollut vallan hyv? olla."
Minusta tuntui kuitenkin, ettei h?n t?t? sanonut aivan luonnollisella ??nell?.
"Johan nyt", sanoi Katja, -- "kolmenkymmenen kuuden ik?isen? te olisitte jo niin el?ht?nyt ja kyll?stynyt!"
"Jopa tuota olenkin", vastasi h?n, "olen niin v?synyt, etten muuta toivo kuin saavani vain rauhassa istuskella lopun ik??ni", jatkoi Sergei Michailovitsh alettuun suuntaansa. "Joka aikoo naimisiin, h?nell? t?ytyy olla muuta tarjottavaa. Sopii kysy? Maschalta", jatkoi h?n ny?k?ytt?en p??t??n minuun p?in. "Semmoisten nuorten sit? naimisiin pit?? menn?. Mutta me Katarina Karlowna, saamme iloita vain heid?n onnestaan."
H?nen ??nt?ns? v?ritti salainen kaiho ja itsens? hillitseminen, jota en voinut olla huomaamatta. Puheensa h?n hetkeksi keskeytti. Ei Katja enk? min?k??n vastannut mit??n.
"Kuvailkaapas", jatkoi h?n k??ntyen taas p?yt??n p?in, "ett? min? ?kki?, jonkinlaisesta sattumuksesta menisin naimisiin seitsentoistavuotiaan tyt?n, olkoonpa vaikka Mash... Maria Aleksandrovnan kanssa. T?m? on juuri erinomainen esimerkki, olen oikein iloissani, ett? se niin sopii... En olisi koskaan voinut parempaa esimerkki? l?yt??."
Min? aloin nauraa enk? ymm?rt?nyt laisinkaan, miksi h?n oli iloinen, ja miksi juuri tuo esimerkki sopi niin erinomaisesti.
"No hyv?, sanokaapas minulle, nyt oikein tosissanne, k?si syd?mmell?", jatkoi h?n leikill??n k??ntyen minuun p?in, "ettek? pit?isi suurena onnettomuutena, jos teid?n olisi ainiaaksi yhdistyminen el?ht?neesen mieheen, joka haluaa vain istua, kun teid?n halunne juuri ovat virkeimmill??n ja kun te pyrkim?ll? pyritte ulos maailmaan, -- Jumala tiesi minne asti."
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page