Read Ebook: Islannin kalastajat by Loti Pierre Relander Oskar Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1161 lines and 46189 words, and 24 pages

ISLANNIN KALASTAJAT.

Kirj.

PIERRE LOTI

Suomentanut

O. Relander

Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Otava, 1890.

ENSIM?INEN OSA.

Viisi tavattoman harteikasta miest? istui, kyyn?sp??t p?yd?n nojassa, juoden, h?m?r?ss? kojun tapaisessa, joka haisi suolavedelt? ja merelt?. Kajuutta, joka oli liian matala mokomille kookkaille miehille, kapeni per?lt? ja n?ytti suuren kalalokin ontolta sisustalta; se heilui hiljalleen, hitaasti kun unessa, synnytt?en valittavan yksitoikkosen ??nen.

Ulkona mahtoi olla meri ja y?, sen varmempaan ei sit? tiennyt; ainoa aukko, joka oli katossa, oli suljettu puukannella, vanha kattolamppu yksin valaisi heiluen edestakasin.

Uunissa paloi tuli; kastuneita vaatteita riippui kuivamassa, ne h?yrysiv?t, h?yry sekaantui savuun, joka tuprusi savupiipuista.

Tanakka p?yt? t?ytti melkein koko huoneen, mukautuen tarkasti sen muodon mukaan, parhaiksi oli tilaa j?ljell? niin paljon, ett? mahtui tunkeutumaan sen ymp?ri, kun pyrki istumaan tammiseiniin kiinnitetyille kapeille kirstuille. Katto oli paksuista palkeista ja niin matalalla, ett? parhaiksi mahtui suorana istumaan; sel?n takana olivat makuusijat, jotka n?yttiv?t paksuun puuhun koverretuilta, ne olivat ik??nkun hautakammion komeroita. Kaikki puu oli maalaamatonta ja karkeata, kosteuden ja suolan kovettamaa, kulunutta ja alituisesta k?sien kosketuksesta sile?ksi hankaantunutta.

Miehet olivat juoneet haarikoistaan viini? ja siiteri?, ja el?m?n ilo loistikin heid?n suorista ja rehellisist? kasvoistaan. T?n??n he j?iv?t istumaan p?yd?n ??reen ja keskustelivat bretagnen kielell? naisista ja naimisista.

Perimm?isess? nurkassa, kunniapaikalla, oli pienell? hyllyll? fajanssinen neitsyt Marian kuva. Se oli vanhanpuoleinen, tuo merimiesten suojeluspyhimys, ja hyvin yksinkertaisesti se oli maalattu. Mutta fajanssi-ihmiset s?ilyv?t paljoa kauvemmin kun oikeat ihmiset; ja sen punainen ja sininen puku n?yttikin melkein uudelta puisessa h?kkeliss?, jossa kaikki muu oli harmaata ja savustunutta. Monta palavaa rukousta se lie saanut kuunnella vaaran hetkin?; sen jalkojen juureen oli naulattu kaksi vihkoa tekokukkasia ja yksi rukousnauha.

He olivat eri ik?isi?. "Kapteeni" oli noin nelj?kymment?, kolme oli kahdenkymmenen viiden ja kolmenkymmenen v?lill?. Viides, jota he nimittiv?t Sylvestreksi eli Lurluksi, oli vain seitsem?ntoista. H?n oli jo mies ruumiiltaan ja voimiltaan; musta parta, hienon hieno ja hyvin kihara, peitti posket; silm?t vain olivat lapsen, ne olivat harmaansiniset, eritt?in lempe?t ja viattomat.

He n?yttiv?t oikein toden teolla nauttivan olostaan, istuessaan l?hell? toisiaan ahtaassa, pime?ss? majassaan.

... Ulkona mahtoi olla y? ja meri, musta, aava, ??ret?n ala vett?. Vaskinen kello, joka oli sein??n kiinnitetty, n?ytti yht?toista -- yht?toista illalla ep?ilem?tt?; sade kuului r?iskyv?n puukattoa vastaan.

Leikki? laskien he keskustelivat kesken??n naimiskaupoista, -- sanomatta kuitenkaan mit??n sopimatonta. Ei, he tuumailivat sopivia kauppoja niille, jotka viel? olivat naimattomia, taikka kertoivat hauskoja tapahtumia mailta, h??juhlien ajoilta. Jonkunkerran tosin he nauruun purskahtaen tekiv?t hiukan liian selvi? viittauksia rakkauden iloihin. Mutta rakkaus t?m?nlaatuisten ihmisten k?sityksen mukaan on aina raitis ja sen raaimmissakin muodoissa on siin? aina jotain melkein puhdasta.

Sill? v?lin alkoi Sylvestre ik?v?id?, kun ei muuatta, jota kutsuttiin Jeaniksi , viel? kuulunut.

Ja miss?k?s se sitten viipyi tuo Yann; yh?k? h?n oli ylh??ll? ty?ss?? Miksi ei h?n tullut alas, h?nkin puolestaan ottamaan osaa juhlaan?

-- Johan on kohta puoliy?n aika, sanoi kapteeni.

Ja nousten pystyyn h?n p??ll??n aukaisi puisen luukun, kutsuakseen siit? tuota Yannia. Outoa valoa tulvaili silloin ulkoa kajuuttaan.

-- Yann! Yann!... Mies hoi!

"Mies" vastasi ulkoa k?re?ll? ??nell?.

Ja se kummallisen kalpea valo, jota oli tulvaillut hetken ajan auki olleen luukun kautta, oli aivan p?iv?n valon kaltaista. -- "Jo on kohta keskiy?!" Kuitenkin se oli melkein kun auringon valoa, ik??nkun h?m?rt?v?? valoa, joka heijastui hyvin kaukaa kummallisista peileist?.

Luukku suljettiin, oli taas y?, pieni kattolamppu alkoi taas levitt?? keltaista valoaan, ja suuriin saappaisiin puettu "mies" kuului astuvan alas puisia portaita my?ten.

H?n astui sis??n, mutta h?nen t?ytyi kumartua melkein kaksinkerroin, jotta h?n n?ytti suurelta karhulta, sill? h?n oli melkein j?ttil?isen kokoinen. Ensin h?n irvisti ja nipisti nen?n latvaansa kitker?n suolahajun vuoksi.

H?n oli tavallista paljoa suunnattomampi mies, etenkin harteistaan, jotka olivat suorat kun raakapuu. Jos h?nt? katseli suoraan edest?p?in, niin h?nen olkalihaksensa, jotka n?kyiv?t sinisen mekon alta, n?yttiv?t tavattomilta palleroilta. H?nell? oli suuret, ruskeat vilkkaat silm?t, katse oli ylpe? ja taipumaton.

Sylvestre kietoi k?tens? Yannin kaulaan, veti h?nt? luokseen hell?sti kun lapsi; h?n oli kihloissa Yannin sisaren kanssa, ja kohteli h?nt? kun suurta velje?. Toinen antoi hyv?ill? itse??n, ik??nkun leikkis? jalopeura, hymyillen vastaukseksi, jolloin h?nen valkoiset hampaansa n?kyiv?t.

H?nen hampaansa, joilla h?nen suussaan oli ollut enemm?n tilaa j?rjesty? kun muitten ihmisten, olivat hiukan harvassa ja n?yttiv?t pienilt?. H?nen vaaleat viiksens? olivat aivan lyhyet, vaikk'ei niit? koskaan leikattu; ne olivat lujasti kierretyt kahteen pieneen s??nn?lliseen sykkyr??n hienopiirteisten huulien p??lle: niitten k?rjet r?yheltyiv?t kummankin puolen, syvien suupielien kohdalla. Muu osa h?nen partaansa oli ajettu pois, ja h?nen punakoilla poskillaan viel? oli semmoinen terve sametin tapainen hienous, kun hedelmill?, joita ei kukaan viel? ole koskettanut.

Lasit t?ytettiin uudestaan, kun Yann oli istuutunut; laivapoikaa huudettiin t?ytt?m??n ja sytytt?m??n piippuja. Sytytt?ess??n h?nkin sai polttaa v?h?sen. Se oli pieni tanakka poika, pullakkaposkinen, serkuntapainen kaikille n?ille merimiehille, jotka olivat enemm?n tai v?hemm?n sukua kesken??n; h?nen ty?ns? oli kyll?kin raskasta, mutta sen ohella oli h?n kaiken laivav?en suosikki. Yann antoi h?nelle juoda lasistaan ja sitten h?net l?hetettiin makaamaan.

Sitten taas jatkettiin keskustelua suuresta avioliittokysymyksest?.

Ja sin?, Yann, Sylvestre kysyi, koska me sinun h?it?si viet?mme?

-- Etk? sin? h?pe?, sanoi kapteeni, moinen mies kun sin?, olet jo seitsem?n kolmatta vuotta, etk? viel? ole naimisissa. Mit?h?n tyt?t ajattelevatkaan, kun sinut n?kev?t'?

H?n vastasi kohotellen kauheita olkap?it??n, tavalla, jolla h?n osoitti suurestikin naisia halveksivansa.

-- H?ist?ni min? itse huolen pid?n, ne min? viet?n y?ksi tai tunniksi, miten sattuu.

Yann oli ?skett?in lopettanut viisivuotisen asevelvollisuutensa. Siell? h?n oli, kanuunamiehen? sotalaivassa ollessaan, oppinut puhumaan ranskaa ja tekem??n ep?ilytt?vi? arveluita. -- Sitten h?n alkoi kertoa viimeisest? seikkailustaan, jota n?ytti kest?neen viisitoista p?iv??.

Se oli ollut Nantesissa, muutaman laulajattaren kanssa, Er??n? iltana, merelt? palatessaan, h?n oli hiukan juovuksissa mennyt er??sen ravintolaan. Ovella oli nainen, joka m?i mahdottoman suuria kukkasvihkoja kahdestakymmenest? markasta. H?n oli ostanut yhden, tuskin tiet?en mit? sill? tekisi, heti sis??n tultuaan oli h?n sen nakannut t?ytt? vauhtia vasten kasvoja sille, joka lauloi n?ytt?m?ll?, -- puoleksi hurjana mieltymyksen osoitteena, puoleksi pilkatakseen mokomaa maalattua nukkea, joka h?nest? p??lliseksi oli aivan liian punanen. Nainen oli samalla antautunut, ja oli sitten l?hes kokonaista kolme viikkoa jumaloinut Yannia.

-- Viel?p? h?n, minun poisl?htiess?ni, lahjoitti minulle t?m?n kultakellon.

Ja n?ytt??kseen heille sit?, nakkasi h?n sen p?yd?lle kun mink?kin leikkikalun.

Kaiken t?m?n h?n oli kertonut karkein sanoin ja omatekoisin kuvin. Mutta t?m? sivistyneen el?m?n synnytt?m? kevytmielisyys ei juuri tuntunut luonnolliselta n?itten alkuper?isten ihmisten keskustassa, se ei sointunut yhteen meren ??rett?m?n hiljaisuuden kanssa, jonka aavisti vallitsevan heid?n ymp?rill??n, sen keskiy?n valon kanssa, joka ylh??lt? oli sis??n tunkeutunut, joka oli muistiin johdattanut napaseutujen kituvan kes?n.

T?m? Yannin puhetapa huolestutti ja h?mm?styttikin Sylvestre?. H?n oli viaton lapsi, jota oli kasvattanut kunnioittamaan sakramentteja h?nen vanha mummonsa, kalastajan leski Ploubazlanekin kyl?st?. Aivan pienen? h?n oli mummonsa kanssa joka p?iv? k?ynyt ?itins? haudalla polvillaan rukousnauhaansa lukemassa. Hautuumaalta, joka oli meren rannalla, n?ki kauvaksi Kanaalin harmaata vett?, jonne h?nen is?ns? muinoin oli hukkunut haaksirikkoon. -- Koska he, mummo ja h?n, olivat k?yhi?, oli h?nen hyvin aikaiseen t?ytynyt ruveta kalastamaan, ja h?n oli siten viett?nyt jo lapsuutensa merell?. Joka ilta h?n viel? luki rukouksensa, ja h?nen silmiss??n oli s?ilynyt uskonnollinen vilpitt?myys. H?nkin oli kaunis ja Yannin j?lkeen oli h?n vartaloltaan komein laivamiehist?. H?nen lempe? ??nens? ja lapsellinen puhetapansa oli hiukan ristiriidassa h?nen korkean vartalonsa ja mustan partansa kanssa. Koska h?n oli kasvanut hyvin nopeasti, niin h?n melkein n?ytti ihmettelev?n sit?, kun oli niin ?kki? tullut harteikkaaksi ja suureksi. H?n aikoi kohta menn? naimisiin Yannin sisaren kanssa, mutta h?n ei koskaan ollut vastannut mink??n muun tyt?n helliin katseisiin.

Laivassa oli kaikkiaan ainoastaan kolme makuusijaa, -- aina yksi kahta varten, ja he makasivat vuorotellen, j?rjestyksess?, jakaen y?n kesken??n.

Kun he olivat p??tt?neet juhlansa, -- jota he viettiv?t suojeluspyhimyksen?, Neitsyt Marian taivaasen astumisen muistoksi, -- oli jo v?h?n yli puoliy?n. Kolme heist? ry?mi makaamaan pieniin mustiin vuodeonkaloihinsa, jotka olivat hautaholvien kaltaisia, ja toiset kolme nousivat laivan kannelle keskeytynytt? suurta kalastusty?t??n jatkamaan: ne olivat Yann, Sylvestre ja muuan Guillaume niminen, heid?n kotipuoleltaan.

Ulkona oli p?iv?, ikuinen p?iv?.

Mutta se oli kalpeata valoa, kalpeata, jommoista ei miss??n ole muualla; se verhosi esineet ik??nkun sammuneen auringon heijastuksilla. Suorastaan heid?n ymp?rill??n alkoi ??ret?n ulappa, joka oli aivan v?rit?n, ja heid?n laivansa lankkujen ulkopuolella n?ytti kaikki, l?pikuultavalta, k?sitt?m?tt?m?lt?, olemattomalta.

Silm? tuskin saattoi k?sitt??, mik? oli merta, aluksi se n?ytti jonkunlaiselta v?r?j?v?lt? peililt?, jolla ei ollut mit??n kuvaa heijastettavana; etemp?n? se n?ytti muuttuvan sumuaavikoksi, -- ja sitten ei ollut en?? mit??n, ei ollut taivaanrantaa eik? rajoja.

Ilman raitis kosteus oli l?pitunkevampaa kun t?ydellinen kylmyys, ja hengitt?iss? tuntui pian suolanmaku suussa. Oli aivan tyyni, eik? en?? satanut; ylh??ll? muodottomat ja v?ritt?m?t pilvet n?yttiv?t sis?lt?v?n k?tketty? valoa, jota ei saattanut k?sitt??; saattoi n?hd? selv?sti, vaikka samalla tunsi olevan y?n, ja esineiden oudolla kalpeudella ei ollut mit??n semmoista v?ri?, jolle olisi nimen l?yt?nyt. N?m? kolme miest?, jotka olivat siin?, olivat lapsuudestaan saakka el?neet t?ll? kylm?ll? merell?, keskell? sen kummia n?kyj?, jotka ovat ep?selvi? kun aaveet. He olivat tottuneet n?kem??n t?m?n vaihettelevan ??rett?myyden outoa leikki? ahtaan lankkuasuntonsa ymp?rill?, ja heid?n silm?ns? olivat siihen yht? tottuneet, kun meren suurten lintujen.

Laiva kellui hitaasti paikallaan, aina jatkaen samaa valitustaan, ja se oli yksitoikkonen kun bretagnelainen laulu, jota nukkunut ihminen unissaan tavottelee. Yann ja Sylvestre olivat nopeasti laittaneet kuntoon koukkunsa ja siimansa, sill? v?lin kun kolmas mies aukaisi suolanelikon ja teroittaen suurta puukkoaan istuutui heid?n taakseen odottamaan.

Ei h?nen kauvan tarvinnut odottaa. Tuskin he olivat heitt?neet siimansa kylm??n ja tyyneen veteen, niin jo vetiv?t yl?s suuria kaloja, kiilt?vi?, ter?ksen harmaita.

Ja yh? lakkaamatta turskia tarttui koukkuun: nopeasti ja pys?htym?tt? t?t? ??net?nt? kalastusta harjotettiin. Kolmas mies puhkasi vatsan suurella puukollaan, halkaisi, suolasi, luki, ja suolakalaa, josta heid?n palattuaan piti saada suuret rahat, kokoontui suuriin kasoihin heid?n taakseen, tuoretta, viel? m?rk?? kalaa.

Tunnit kuluivat yksitoikkosesti, ja suuressa avaruudessa muuttui valo hitaasti; nyt se jo n?ytti todellisemmalta. Mik? oli ollut vaaleata h?m?r??, jonkunlaista pohjolan kes?n iltaa, muuttui nyt, ilman mit??n v?lill? olevaa y?t?, aamuruskon tapaiseksi, jota kaikki meren peilit heijastivat v?lkkyvin? ruusunpunaisina s?tein?...

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet