Read Ebook: Islannin kalastajat by Loti Pierre Relander Oskar Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1161 lines and 46189 words, and 24 pages

Tunnit kuluivat yksitoikkosesti, ja suuressa avaruudessa muuttui valo hitaasti; nyt se jo n?ytti todellisemmalta. Mik? oli ollut vaaleata h?m?r??, jonkunlaista pohjolan kes?n iltaa, muuttui nyt, ilman mit??n v?lill? olevaa y?t?, aamuruskon tapaiseksi, jota kaikki meren peilit heijastivat v?lkkyvin? ruusunpunaisina s?tein?...

-- Todellakin, Yann, sinun t?ytyisi menn? naimisiin, sanoi ?kki? Sylvestre, katsoen veteen, mutta t?ytt? totta t?ll? kertaa. H?n n?ytti silt?, kun h?n hyvin tuntisi jonkun Bretagnessa, jonka h?nen suuren veljens? ruskeat silm?t olivat vallanneet, mutta h?n n?ytti arastelevan kosketellessaan t?t? t?rke?t? seikkaa.

-- Minunko!... Kyll?, kerran min? viel? viet?n h?it?ni -- ja h?n nauroi, tuo Yann, aina yht? halveksivasti, -- mutta en kenenk??n meid?n puolen tyt?n kanssa; ei, min? viet?n h?it? meren kanssa, ja min? kutsun teid?t kaikki tanssiaisiin, jotka min? silloin pid?n...

He jatkoivat kalastustaan, sill? ei saanut tuhlata aikaansa puhelemiseen: he olivat keskell? ??ret?nt? kalaparvea, liikkuvaa s?rkk??, jota oli kulkenut heid?n sivutseen yht? mittaa kaksi p?iv??.

He olivat kaikki valvoneet edellisen y?n ja vedelleet kolmessakymmeness? tunnissa p??lle tuhannen suuren turskan; sent?hden heid?n voimakkaat k?tens? olivatkin uupuneet ja he olivat torkkuneet. Mutta heid?n ruumiinsa valvoivat ja jatkoivat itsest??n kalastamisliikkeit?, sill? v?lin kun heid?n sielunsa, ajoittain, vaipui t?yteen uneen. Mutta se meri-ilma, jota he hengittiv?t, oli puhdasta kun maailman ensim?isen p?iv?n, ja niin virkist?v??, ett? he v?symyksest??n huolimatta tunsivat rintansa paisuvan ja poskensa punottavan.

Aamuvalo, todellinen valo, oli viimeinkin koittanut; niinkun luomisen p?iv?n? se "oli eronnut pimeydest?", joka n?ytti taivaan rannalle kokoontuneen ja viipyv?n siin? suurissa joukoissa. Kun tuli n?in valoisa, huomasi kyll?, ett? oli ollut y?, -- ett? edellinen valo oli ollut ep?selv?? ja outoa kun uni.

Paksuun pilveen peittyneell? taivaalla oli siell? t??ll? halkeamia, niinkun aukkoja temppeliholveissa, joiden kautta tunkeutui suuria, punertavan hopeisia valos?teit?.

Alemmat pilvet muodostivat paksun varjovy?hykkeen pitkin taivaanrantaa, tehden kaukaisemman ep?selv?ksi ja h?m?r?ksi. Ne saattoivat kuvittelemaan suljettua tilaa, rajaa; ne olivat kun esiriput, vedetyt ??rett?myyden eteen, ik??nkun verhoja, jotka olivat levitetyt peitt?m??n liian suurenmoisia salaisuuksia, jotka olisivat voineet h?mment?? ihmisen mielikuvituksen. T?n? aamuna maailma, Yannia ja Sylvestre? kannattavan lankkukyh?yksen ymp?rill?, n?ytti kokonaan mietteisiins? vaipuneelta; se oli muuttunut temppeliksi, ja s?dekimput, jotka tunkeutuivat temppelin holvien kautta, piteniv?t kuvastuessaan liikkumattomaan veteen, niinkun marmorilattiaan. Ja sitten alkoi v?hitellen kaukana n?ky? toinen kummitus, jonkunlainen ruusunpunainen korkealla leijuva kaistale, se oli synk?n Islannin ??rimm?inen kallioniemi...

Yannin h??t meren kanssa!... Sylvestre sit? yh? ajatteli, jatkaen kalastustaan, mutta ei uskaltanut siit? puhua. H?n oli k?ynyt surulliseksi kuullessaan suuren veljens? noin ivaavan avioliiton sakramenttia; ja eritt?inkin se oli h?nt? pelottanut, sill? h?n oli taikauskonen.

H?n oli jo kauvan ajatellut n?it? Yannin h?it?. H?n oli uneksinut, ett? h?n ne viett?isi Gaud M?velin kanssa, -- joka oli Paimpolilainen kaunotar, -- ja ett? viel? ilokseen saisi olla n?iss? juhlissa, ennenkun h?nen t?ytyy l?hte? sotapalvelukseen, viisivuotiseen maanpakolaisuuteen, josta ei varmaan voinut tiet?? palaavansa, ja jonka v?ltt?m?t?n l?hestyminen alkoi painaa h?nen syd?nt??n...

Kello oli nelj? aamulla. Toiset, jotka olivat j??neet alas makaamaan, tulivat kaikki kolme p??st?m??n heit?, Viel? v?h?n unisina, ahmien t?ysin keuhkoin kylm??, raitista ilmaa he kiipesiv?t yl?s ja alkoivat vet?? suuria saappaita jalkoihinsa. Aluksi he ummistivat silm?ns?, sill? kalpea heijastuva valo h?ik?isi.

Sitten Yann ja Sylvestre nopeasti s?iv?t ensim?iseksi murkinakseen laivakorppuja; muserrettuaan ne puukurikoilla, he alkoivat niit? pureksia raksuttaa, nauraen huomatessaan ne koviksi. He olivat tulleet aivan iloisiksi ajatellessaan p??sev?ns? makaamaan l?mpimiin vuoteisin, ja k?sivarret toistensa vy?t?isill? he meniv?t laivan luukulle, heilutellen ruumiitaan vanhan laulun tahdin mukaan.

Ennenkun meniv?t luukusta alas, pys?htyiv?t he leikittelem??n Turkin, laivakoiran kanssa. Se oli newfoundlandilainen penikka, ja sill? oli mahdottoman suuret, k?mpel?t k?p?l?t. He ?rsytteliv?t sit? k?sill??n, se tavotteli kun susi ja lopulta oikein puri heit?. Silloin Yann, vihan v?l?hdys silmiss?, lykk?si koiraa liian kovasti, jotta se kaatui ja alkoi ulista.

H?nell? oli hyv? syd?n, Yannilla, mutta h?nen luontonsa oli j??nyt hiukan raa'aksi, ja kun h?nen ruumiillinen puolensa p??si voitolle, ei useinkaan ollut pitk?lti h?nen lempe?st? hyv?ilyst??n j?r??n loukkaukseen.

Heid?n laivansa nimi oli "Maria", kapteenin Guermeur. Joka vuosi h?n teki suuren vaarallisen kalastusretken n?ihin kylmiin tienoihin, jossa kes?ll? en?? ei ole ?it?.

Se oli jo vanha, niinkun fajanssinen Neitsyt, sen suojeluspyhimys. Sen paksut sivut, tammikylkiluineen, olivat hankaantuneita ja kuluneita, vettyneit? ja suolan sy?mi?, mutta viel? eheit? ja lujia ja levittiv?t raikasta tervan hajua. Asemillaan ollessa se n?ytti raskaalta ja k?mpel?lt?, mutta kun l?nsituulen tuimat vihurit vinkuivat, k?vi se taas keve?ksi ja nopeaksi, niinkun lokit, jotka tuuli vireiksi saattaa. Silloin sill? oli oma tapansa hypell? aalloilla keve?mmin kun monet uudet, jotka olivat rakennetut uudenaikaisten kuosien mukaan.

Laivav?ki, kuusi miest? ja laivapoika, olivat "islantilaisia", miehuullista merimiessukua, jota asuu etenkin Paimpolin ja Fr?guierin tienoilla, ja jotka is?st? poikaan ovat antautuneet t?h?n kalastukseen.

He tuskin koskaan olivat n?hneet kes?? Ranskassa, Aina talven lopulla he Paimpolin satamassa muiden kalastajain kanssa vastaan ottivat j??hyv?issiunauksen. T?ksi juhlap?iv?ksi alttari, aina samanlainen, pystytettiin rantaan; se tavotteli kallioluolaa, ja keskell? ankkuria, airoja ja k?ysi? kopeili, lempe?n? ja osaaottamattomana, pyh? Neitsyt, merimiesten suojeluspyhimys; se oli heid?n t?htens? l?htenyt kirkostaan katselemaan sukupolvea toisensa per?st? samoilla elottomilla silmill??n: sek? onnellisia, joille vuosi oli oleva etuisa, ett? onnettomia, jotka eiv?t en?? palanneet.

Pyh?? ehtoollissakramenttia, jota seurasi hidas saatto vaimoja ja ?itij?, morsiamia ja sisaria, kannettiin pitkin satamaa, jossa kaikki islantilaislaivat juhlapukuun koristettuina tervehtiv?t sit? lipulla, kun sit? ohitse vietiin. Pappi pys?htyi kunkin kohdalle, luki sanat ja teki siunaavan k?den liikkeen.

Sitten he l?htiv?t kaikki, koko laivasto, ja koko paikkakuntaan tuskin j?i ainoatakaan miest?, sulhasta tai poikaa. Poistuessaan kaikki miehist?t lauloivat yhdess? voimakkailla, v?r?ht?vill? ??nill? ylistysvirsi? Marian, Meren T?hden kunniaksi.

Ja joka vuosi pidettiin l?htiess? samat juhlamenot, samat j??hyv?iset j?tettiin.

Sitten alkoi taas meriel?m?, erill??n muista, kolmen tai nelj?n j?r?n kumppanin seurassa, lelluvilla lankuilla, pohjoisen meren kylmill? vesill?.

T?h?n saakka he olivat palanneet; -- Pyh? Neitsyt Meren T?hti oli suojellut laivaa, joka oli h?nen kaimansa.

Elokuun lopussa tavallisesti palattiin. Mutta "Maria", noudatti samaa tapaa, kun useat muutkin islantilaiset, se poikkesi vain Paimpoliin, jatkaakseen matkaansa Gascognen lahteen, jossa kalat hyvin meniv?t kaupaksi, ja sielt? hiekkasaarille, jossa oli suolalammikoita, ostamaan suoloja seuraavan vuoden tarpeiksi.

N?iss? etel?ranskan satamissa, joissa aurinko viel? oli l?mmin, viettiv?t voimakkaat kalastajat muutamia p?ivi?, himoiten nautintoja, kiihtynein? kes?n viimej??nn?ksist?, l?mpim?st? ilmasta -- maasta ja naisista.

Ja sitten syksyn ensi sumujen tullessa he palasivat kotilieden ??reen Paimpoliin tai Ga?lon tienoille, sen hajanaisiin m?kkeihin, jonkun aikaa nauttiakseen perhe-el?m?? ja rakkautta, viett??kseen h?it? ja risti?isi?. Melkein aina tapasi pieni? vastasyntyneit?, edellisen talven tuottamia, jotka odottivat kummia p??st?kseen kasteelle: -- tarvitaan paljon lapsia n?ihin kalastajasukuihin, joita Islanti ahmii.

Paimpolissa, ihanana sunnuntai-iltana, sin? vuonna, kes?kuussa, oli kaksi naista t?ydess? kirjeenkirjoitushommassa.

Se tapahtui suuren ikkunan kohdalla, joka oli auki; ikkunalaudalla, joka oli vanhaa j?re?? graniittia, oli rivi kukkasastioita.

P?yd?n yli kumartuneina molemmat n?yttiv?t nuorilta; toisella oli eritt?in suuri p??hine, vanhaa kuosia, toisella taas aivan pieni, uusinta muotia, jota Paimpolin naiset viime vuosina olivat ruvenneet k?ytt?m??n: -- kaksi rakastunutta luultavasti, jotka yhdess? kyh??v?t hell?n kirjeen jollekin kauniille islantilaiselle.

Se joka saneli -- suuri-p??hineinen -- katsoi kattoon, selvitellen ajatuksiaan. Mutta kas! h?n olikin vanha, kovin vanha; ainoastaan takaa katsoen, kun n?ki h?net ruskeaan huiviinsa puettuna, luuli h?nt? nuoreksi. Hyvin vanha h?n oli, herttainen mummo, v?hint?in seitsem?nkymment? vuotinen. Mutta viel? h?n oli kaunis ja posket olivat viel? punakat, niinkun muutamilla vanhuksilla on. H?nen p??hineens?, joka oli aivan matala otsan ja p??laen kohdalta, oli muodostettu kahdesta tai kolmesta leve?st? musliinihaarukasta, jotka n?yttiv?t olevan sis?tysten ja riippuivat alas niskaan. H?nen arvokkaille kasvoilleen sopi hyvin t?m? valkoinen kehys ja n?m? poimut, jotka melkein hartautta her?ttiv?t. H?nen lempeiss? silmiss??n asusti arvokas hyvyys. H?nell? ei ollut hampaita, ei en?? ainoatakaan, ja kun h?n nauroi, n?kyiv?t h?nen py?re?t ikenens?, joten h?n n?ytti melkein lapsekkaalta. H?nen leuvastaan huolimatta, joka oli k?ynyt puukeng?n k?rjen kaltaiseksi, kuten h?nell? oli tapana sanoa, eiv?t h?nen kasvojensa piirteet olleet kovinkaan ajan raiskaamia; viel?kin saattoi n?hd?, ett? ne olivat olleet s??nn?llisi? ja puhtaita, niinkun kirkon pyhimysten.

H?n katseli ikkunasta ulos, tuumien mit? h?n viel? voisi kertoa pojanpoikaansa huvittaakseen.

Muuten ei todellakaan koko Paimpolin paikkakunnassa ollut toista vanhusta, joka olisi paremmin osannut sanoa hullutuksia milloin kest?kin, tai vaikka tyhj?st?. T?ss? kirjeess? oli jo kaksi tai kolme verratonta juttua, -- mutta ei niiss? mit??n h?jy? ollut, sill? ei h?nen syd?mmess??n ollut ilkeytt?.

Kun toinen n?ki, ettei mit??n uutta herunut, alkoi h?n huolellisesti kirjoittaa osotetta:

Sitten h?nkin nosti p??t??n kysyen:

-- Joko se on valmis, Moan muori?

T?m? oli todellakin nuori, vieh?tt?v? impi, noin kaksikymmenvuotinen. Vaaleaverinen, -- jommoisia t?ss? puolen Bretagnea on harvassa, jossa useimmat ovat mustaverisi?, -- aivan vaaleaverinen h?n oli, pellavanharmaat silm?t ja melkein mustat silm?ripset. H?nen kulmakarvoissaan, jotka olivat yht? vaaleat kun h?nen luvuksensa, oli keskell? punertavampi, tummempi juova, joka saattoi h?net n?ytt?m??n voimakkaalta ja lujatahtoiselta. H?nen kasvonsa olivat hiukan leve?t, mutta jalot, nen? oli ehdottoman suorana otsalinjan jatkona niinkun kreikkalaisissa kasvoissa. Alahuulen alla oli syv? kuoppa, joka lis?si sen suloutta; -- ja joskus, kun h?n tarkemmin mietti jotain, puri h?n huultaan valkeilla hampaillaan, jolloin ihon alle levisi hieno puna. Koko t?ss? nuorteassa olennossa oli jotakin ylpe?t? ja samalla vakavaa, jonka ominaisuuden h?n oli perinyt esi-isilt??n, karaistuilta Islannin kalastajilta. Silm?t ilmaisivat samalla itsepintaisuutta ja lempeytt?.

H?nen p??hineens? oli n?kinkeng?n muotoinen, ulottui alas otsalle, ja melkein ymp?r?i sit? niinkun mik? k??re, sitten se kohosi yl?sp?in molemmin puolin, j?tt?en peitt?m?tt? paksut letit, jotka olivat n?kinkeng?n tavoin kierretyt kokoon korvien yl?puolella, T?m? tukkien pitotapa oli ammoisilta ajoilta s?ilynyt ja viel?kin tekee Paimpolin naiset oudon n?k?isiksi.

Helposti huomasi, ett? h?n oli saanut erilaisen kasvatuksen kun vanhus, jota h?n mummoksi puhutteli, mutta joka oikeastaan oli vaan kaukainen sukulainen, joka oli saanut paljon kovaa kokea.

H?n oli herra M?velin tyt?r. M?vel oli entinen islantilainen, h?n oli ollut puoleksi merirosvo, ja oli merell? rikastunut rohkeilla yrityksill??n.

Se kaunis huone, jossa kirjett? oli kirjoitettu, oli tyt?n huone: vuode oli uusi, kaupunkilaiskuosia, varustettu musliiniuutimilla, jotka olivat pitseill? reunustetut; paksujen sein?in s??nn?t?nt? graniittia verhosivat hilpe?t tapetit. Katossa valkea rapninki peitti suunnattomia hirsi?, jotka ilmaisivat talon vanhuutta; -- se oli todellinen varakas porvaristalo, ja ikkunoista n?ki Paimpolin vanhalle harmaalle torille, jossa pidet??n markkinoita ja jumalanpalveluksia.

-- Joko se on valmis, Yvonne muori? Eik? teill? ole en?? h?nelle mit??n sanottavaa?

-- Ei, tytt?seni, pane vaan viel?, ole hyv?, terveisi? minulta Gaosin pojalle.

Gaosin poika!... toisin sanoen Yann.

Kaunis ylpe? tytt? punastui kovasti kirjoittaessaan sit? nime?.

Kun h?n oli sen nopeasti kirjoittanut sivun alareunaan, h?n nousi yl?s, katsoen poisp?in, ik??nkun torilla olisi ollut jotain hyvinkin hauskaa katseltavaa.

Seisoaltaan h?n n?ytti jotensakin suurelta; h?nen pukunsa verhosi tiukasti, poimuja j?tt?m?tt?, h?nen vartaloaan, niinkun kaupunkilaisilla naisilla. P??hineest??n huolimatta h?n n?ytti hienolta neidilt?. Vaikka eiv?t h?nen k?tens? olleet niin surkastuneen pieni?, jota on ruvettu pit?m??n kauniina, olivat ne kuitenkin hienoja ja valkeita, kun niill? ei koskaan oltu tehty raskaampaa ty?t?.

Tottahan se on, ett? alkujaan h?nkin pikku Gaudina oli juoksennellut paljain jaloin pitkin rannikoita. H?nell? ei ollut en?? ?iti?, ja h?n oli melkein kokonaan j?tetty omaan huostaansa, niiksi pitkiksi kes?kausiksi, jolloin h?nen is?ns? oli kalastamassa Islannissa. Ja hilpe?st?, punaposkisesta, kampaamattomasta, vallattomasta ja itsep?isest? tyt?st? kasvoi Kanaalin raitisten tuulten virkist?m?n? suuri ja voimakas nainen. Niihin aikoihin k?yh? Moan muori otti h?net kesiksi huostaansa, ja antoi Sylvestren h?nelle vartioida, sill? v?lin kun h?n itse k?vi raskaassa p?iv?ty?ss? paimpolilaisten luona.

Ja pienen ?idin tavoin h?n jumaloi toista pienokaista, joka oli h?nelle uskottu, vaikka h?n ei ollut enemm?n kun tuskin kahdeksantoista kuukautta vanhempi, ja joka oli yht? tummaverinen kun h?n oli vaalea, yht? taipuvainen, kun h?n oli vilkas ja oikullinen.

H?n muisti n?it? el?m?ns? alkuaikoja, sill? ei rikkaus eik? kaupungin el?m? olleet h?nt? vieh?tt?neet. H?nen mieleens? juontui, ik??nkun kaukaisen unen, hillitsem?tt?m?n vapauden, muisto, ik??nkun kaiku salaper?isest?, kummallisesta ajasta, jolloin hiekkarannikot olivat laajempia ja kalliot varmaankin paljon korkeampia...

Kun h?n viel? oli aivan nuori, noin viisi tai kuusi vuotta, oli h?nen is?ns? rikastunut, h?n oli ruvennut ostamaan ja my?m??n koko laivanlastia. Ja is? otti h?net ensin mukaansa Saint-Brieukiin ja sitten Parisiin. -- Siten oli pikku Gaudista tullut suuri, totinen ja vakava "neiti Marguerite". Mutta h?nen lueat deal of shrewdness. Dick had got his sandy hair; but Richard Mayne the elder had not his son's honest, kindly eyes. Mr. Mayne's were small and twinkling; he had a way of looking at people between his half-closed lids, in a manner half sharp and half jocular.

He was not vulgar, far from it; but he had a homely air about him that spoke of the self-made man. He was rather fond of telling people that his father had been in trade in a small way and that he himself had been the sole architect of his fortune. "Look at Dick," he would say; "he would never have a penny, that fellow, unless I made it for him: he has come into the world to find his bread ready buttered. I had to be content with a crust as I could earn it. The lad's a cut above us both, though he has the good taste to try and hide it."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet