Read Ebook: Jean-Christophe IX Palava pensas by Rolland Romain

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 782 lines and 51759 words, and 16 pages

Christophe vihasi yht? paljon kuin h?nkin v?kivallan kannattajien tyranniaa. Mutta laumavoima veti h?nt? vanavedess??n, veti h?nt? kapinaan pyrkiv?n ty?l?isarmeijan per?st?.

H?n ei itsest??n t?t? aavistanutkaan. H?n julisti p?yt?tovereilleen, ettei h?n ollut heid?n joukkoaan.

-- Niin kauan kuin te ette v?lit? muusta kuin aineellisista eduistanne, olette minusta maailman joutavinta joukkoa, sanoi h?n heille. Sin? p?iv?n?, jolloin nousette otteluun puhtaasti jonkin aatteen puolesta, olen teid?n miehi?nne. Mutta sit? ennen: mit? minulla on tekemist? kahden vatsan v?liss?? Min? olen taiteilija, minun velvollisuuteni on puolustaa taidetta, eik? pestata sit? mink??n puolueen rekryytiksi. Tied?n kyll?, ett? er??t kunniaa k?rkkyv?t kirjailijat ovat viime aikoina antaneet t?ss? suhteessa huonon esimerkin, niin ep?terveesti he himoitsevat mielistell? yleis??. Minun k?sitykseni on, etteiv?t he ole t?ll? tavoin auttaneet suinkaan sit? aatetta, jota ovat kannattavinaan; mutta sen sijaan he ovat pett?neet taiteensa. S?ilytt?? j?rkemme valo selke?n?: se on meid?n, taiteilijain, teht?v?. Me emme saa sekoittaa sit? yhtym?ll? teid?n kiihkosta sokeihin taisteluihinne. Kuka pit?? koholla valon soihtua, jos me sen pudotamme k?dest?mme? Te tarvitsette sit? kyll? taistelun j?lkeen. T?ytyy aina olla my?skin ty?miehi?, jotka pit?v?t yll? tulta konehuoneessa, sillaikaa kuin muut taistelevat laivan kannella. Meid?n on ymm?rrett?v? kaikkea, ei vihattava mit??n. Taiteilija on kompassi, joka myrskyn aikana osoittaa aina pohjoista kohti.

He pitiv?t Christophen puhetta joutavina verukkeina, v?ittiv?t, ett? juuri h?n oli menett?nyt oikean kompassinsa; ja he suvaitsivat kaikessa yst?vyydess? halveksiakin h?nt?. Heid?n mielest??n oli taiteilija ainoastaan veijari, joka koetti el?? kaikkein v?himm?ll? ty?ll? ja niin mukavasti kuin suinkin.

-- Voi kuinka nuo k?yh?t raukat pelk??v?t kiusata kallista ruumistaan, sanoi h?n... Hyv? Jumala! Min? olen kymmen-vuotiaasta tehnyt lakkaamatta ty?t?. Mutta te ette rakasta ty?t?, te olette pohjaltanne porvareita!... Jospa te jaksaisitte edes h?vitt?? entisen maailman! Mutta siihen te ette pysty. Sit? te ette tahdokaan. Etteh?n toki! Te vain kiljutte, uhkaatte, v?it?tte muka tekev?nne puhdasta kaikesta. Mutta teill? onkin haaveena ry?st??, heitt?yty? loikomaan porvariston viel? l?mp?iseen s?nkyyn. Lukuunottamatta muutamia karkeimman ty?n tekij?it?, riivi?it?, jotka ovat valmiit halkaisemaan p??ns? tai halkaisemaan toisten p??t, tiet?m?tt? oikein, mist? syyst?, -- huvikseen ehk?, -- tuskasta, satojen vuosien vanhasta tuskasta, joka heiss? kuohuu, -- lukuunottamatta heit? ajattelevat kaikki muut ainoastaan, miten he livahtaisivat tarpeen tullen riveist? tiehens?, porvariston joukkoon. He rupeavat sosialisteiksi, sanomalehtimiehiksi, agitaattoreiksi, kirjailijoiksi, edustajiksi, ministereiksi... Seis, ?lk?? haukkukokaan heit?! Te ette ole heit? parempia. Sellaiset ovat pettureita, sanotteko?... Hyv?. Kenen vuoro nyt tulee pett??? Se ty? kelpaa teille kaikille. Teiss? ei ole yht??n, joka jaksaisi vastustaa sy?tti?. Kuinkapa teiss? olisikaan? Teiss? ei ole ainoaakaan, joka uskoisi ihmisell? olevan kuolemattoman sielunkin. Te olette pelkki? vatsoja, sen teille sanon. Tyhji? vatsoja, jotka eiv?t tahdo muuta kuin itsens? t?yteen.

Niin tarttui se intohimojen humala, joka ymp?r?i Christophea, h?neenkin. Per?st?p?in h?n aina kyll? kummasteli n?it? kaunopuheisuutensa puuskia. Mutta h?n ei pit?nyt niit? merkitykselt??n kovinkaan t?rkein?. H?nt? vieh?tti tuo kevyt kiihtymys, sill? h?n luuli etup??ss? pulloa sen aiheuttajaksi. H?n pahoitteli ainoastaan, ettei pullon sis?lt? ollut parempaa, ja kehuskeli oman maansa viinej?. H?n luuli olevansa erill??n vallankumouksellisista aatteista. Mutta silloin n?ytt?ytyi se omituinen ilmi?, ett? Christophen intohimo kasvoi sik?li kuin h?n niit? aatteita pohti, joskaan ei liioin kannattanut, kun taas h?nen toveriensa kiihko n?ytti sit? mukaa v?henev?n.

Pohjaltaan oli noilla miehill? v?hemm?n harhakuvitelmia kuin Christophella. Rajuimmatkin heist?, ne, joita porvaristo enimm?n pelk?si, olivat sielustaan ep?varmoja ja peijakkaan porvarillisia. Coquard, jonka nauru oli kuin oriin hirnuntaa, piti suurta meteli? ja teki hirveit? liikkeit?; mutta h?n ei uskonut kuin puolittain sanoihinsa: h?nt? huvitti pelk?st??n puhuminen, k?skeminen, toiminta; h?n oli v?kivallan kerskuja. H?n paljasteli porvarillista raukkamaisuutta, ja nautti siit?, ett? sai pit?? porvareita hirmun vallassa, n?ytellen voimakkaampaa kuin olikaan; ja nauraen my?nsikin h?n t?m?n heikkoutensa Christophelle. Graillot mittaili kaikkea, aivan kaikkea, mit? yritettiinkin: ja kaiken h?n teki tyhj?ksi. Joussier pysyi aina jyrk?sti mielipiteiss??n, h?n ei tahtonut koskaan olla v??r?ss?. H?n n?ki kyll? sangen hyvin perusteluidensa heikkouden, mutta siit? huolimatta pysyi h?n niiss? itsepintaisesti kiinni; h?n olisi antanut vaikka suuren yhteisen asian joutua tappiolle, kunhan vain h?nen omat periaatteensa olisivat saaneet p?yhkeill? voitosta. Mutta itsep?isi? uskonpuuskia seurasivat h?ness? aina iroonisen pessimismin puuskat, ja silloin arvosteli h?n katkerasti ideoloogien valheita ja tuomitsi kaikki ponnistelut hy?dytt?miksi.

Enin osa ty?l?isist? oli samanlaisia. He h?ilyiv?t sanajuopumuksen ja toivottomuuden v?lill?. Heill? oli m??r?tt?mi? kuvitelmia; mutta niill? ei ollut mink??nlaista todellisuuden pohjaa; he eiv?t olleet hankkineet niit? itselleen vaivaloisesti, eiv?t olleet niit? itse luoneet; he olivat saaneet ne valmiina, pysyen itse yht? passiivisina kuin silloinkin, kun pieneen ja v?h?p?t?iseen tyytymisen taipumus vei heit? kapakkaan tai huonoihin varietee-paikkoihin, milloin he kaipasivat huvitusta. Auttamatonta ajatuksen laiskuutta, jolle oli kyll? puolustava selityksens?: rasitetun elukan el?m?, juhdan, joka p?iv?ty?ns? j?lkeen tahtoo ainoastaan maata, m?rehti? rauhassa ruokaansa ja unelmiaan. Mutta noista salaisista unelmista ei j??nyt j?ljelle mit??n muuta kuin yh? suurempi v?symys ja j?ykkyys leukapieliin. Alinomaa he innostuivat kannattamaan jotakin johtajaa; ja v?h?n aikaa sen j?lkeen he alkoivat ep?ill? h?nt? ja hylk?siv?t h?net. Surullisinta t?ss? oli se, etteiv?t he olleetkaan v??r?ss?: rikkauden, menestyksen, turhamaisuuden houkutukset vietteliv?t heilt? pois johtajan toisensa j?lkeen. Kuinka monet olivatkaan pett?neet heid?t tai v?s?ht?neet taistelussaan, lukuunottamatta jotakuta sellaista kuin Joussier, jota salaa kalvava keuhkotauti ja kuoleman varma l?heisyys suojeli kiusaukselta! Nuo johtajat olivat saman pahan uhreja, joka kalvoi siihen aikaan kaikkia valtiollisia miehi?, ja kaikkiin puolueisiin kuuluvia: heit? turmeli nainen tai raha, tahi nainen ja raha -- . -- Niin hyvin hallituksessa kuin oppositsioonipuolueissakin n?htiin ensiluokan kykyj?, miehi?, joissa olisi ollut ainesta suuriksi valtiomiehiksi -- ; -- mutta heill? ei ollut uskoa, ei moraalista ryhti?; nautinnon halu ja tottumus ja v?syminen nautintoon olivat herpaisseet heid?t; siit? johtui, ett? he tekiv?t keskell? suuria suunnitelmiaan katkonaisia tekoja, tai j?ttiv?t kaikki kesken, kiireelliset asiat, is?nmaansa ja aatteensa, lev?t?kseen tai nauttiakseen. Heill? oli kyll? rohkeutta antaa pist?? itsens? hengilt? taistelussa; mutta ainoastaan harvat p??llik?ist? olisivat pystyneet kuolemaan el?m?nteht?v??ns?, paikoilleen, liikkumatta, k?si per?simess? ja silm?t horjumattomasti suunnattuina n?kym?tt?m??n p??maaliin.

Tieto t?st? perusheikkoudesta riisti vallankumoukselta sen toimintatarmon. Ty?l?isilt? kului hyv? osa aikaa syytelless? toisiaan. Heid?n lakkonsa meniv?t aina myttyyn, niin riitaisia olivat alinomaa johtajat ja ammattikunnat, reformistit ja vallankumoukselliset kesken??n, -- sellainen syv? arkuus piili uhkaavan kerskailun alla, -- sellainen perinn?inen laumamaisuus, ett? lain ensim?inen komennus sai n?m? kapinalliset heti palaamaan takaisin ikeens? alle, -- niin raukkamaisen itsekk??t ja halpamaiset olivat monet heist?, ett? he k?yttiv?t toisten kapinaa ainoastaan omaksi hyv?kseen, p??st?kseen paremmin herrainsa suosioon, maksattaakseen heill? kalliisti etuja k?rkkyv?n uskollisuutensa. Puhumattakaan nyt laumojen synnynn?isest? huonosta j?rjestyksest?, rahvaan ainaisesta anarkiasta. Nuo ty?l?iset tahtoivat kyll? tehd? luonteeltaan t?ydellisesti vallankumouksellisia ammattilakkoja; mutta he eiv?t tahtoneet, ett? heit? kohdeltaisiin niinkuin ainakin vallankumouksellisia. Painetit eiv?t vieh?tt?neet heit? ollenkaan. He kuvittelivat, ett? munakokkeli syntyy s?rkem?tt? munia. Joka tapauksessa heist? olisi ollut hauskempaa, jos toiset olisivat s?rkeneet munat, eiv?tk? he itse.

Olivier katseli, teki huomioita, eik? ollut laisinkaan kummastunut. Heti kohta h?n oli huomannut, kuinka paljon ala-arvoisempia nuo miehet olivat kuin se teht?v?, jota he muka pyrkiv?t toteuttamaan; mutta samalla h?n my?skin ymm?rsi, miten mahtava se voima oli, joka kuljetti heit? mukanaan; ja h?n n?ki hyvin, ett? Christophe kulki tiet?m?tt??n tahtomattaan virran my?t?. H?nt? itse??n, joka olisi syd?mens? halusta tahtonut antaa vied? itsens?, h?nt? ei virta huolinut. H?n j?i rannalle ja katseli veden vy?ryn??.

Se oli voimakas virta: se vieritteli aalloissaan suunnattoman joukon intohimoja, pyyteit? ja erilaisia uskomuksia, jotka sys?siv?t toisiaan, t?rm?siv?t vastatusten, sulautuivat yhteen, kuohuttivat vaahtoa ja nostivat vastakkaisiin suuntiin kieppuvia py?rteit?. P??llik?t kulkivat etunen?ss?, v?hemm?n vapaina kuin muut, sill? heit? sys?si joukko, ja ehk?p? v?h?uskoisempina kuin muut: he olivat ennen muinoin uskoneet, he olivat nyt samanlaisia kuin nuo heid?n paljon pilkkaamansa papit: sidottuja vanhoihin valoihinsa, uskoihinsa, jotka olivat heill? aikoinaan olleet ja joita heid?n nyt t?ytyi julistaa loppuun asti. Heid?n per?st??n kulkeva suuri lauma oli karkeaa, ep?varmaa ja lyhytn?k?ist?. Suurin osa uskoi sattumalta, kun kerran virta t?ll? hetkell? kulki sen utopiain suuntaan; toisella hetkell? se ei en?? uskonut, silloin, kun virran suunta oli muuttunut. Monet uskoivat toiminnan halusta, seikkailujen kaipuusta, romanttisesta p?lkkyp?isyydest?. Toiset j?lleen loogillisen j?rkeilyn nojalla, j?rkeilyn, jossa ei ollut selv?? el?m?nj?rke?. Jotkut j?lleen hyvyydest?. Ovelat taasen k?yttiv?t aatteita pelkkin? taisteluasema; heid?n silm?m??r?ns? olivat sangen l?heisi?: he taistelivat saavuttaakseen parempaa palkkaa, varmaa ty?tuntim??r??. Pahimmilla oli salaisena haluna saada karkeasti kostaa surkean el?m?ns? kurjuuksia.

Mutta virta, joka heit? kuljetti, oli heit? viisaampi ja tiesi, minne sill? oli matka. Mit? haittasi, vaikka sen hetkeksi t?ytyikin murtua vanhan maailman patoa vastaan? Olivier aavisti, ett? sosiaalinen vallankumous kukistettaisiin kyll? viel? t?n??n. Mutta h?n tiesi my?skin, ett? se siit? huolimatta saavuttaisi p??m??r?ns?, k?rsip? se nyt tappioita tai voitti: sill? sortajat eiv?t anna oikeutta sorretuille muulloin kuin silloin, kun he sortamiaan pelk??v?t. Niinp? palveli yht? hyvin vallankumouksellisten v?kivaltaisuus kuin itse asian oikeuskin aatetta. Kumpikin niist? kuului sen sokean ja varman voiman suunnitelmiin, joka johti ihmisten laumaa...

Olivier Jeanninin mielest? ei kuitenkaan maksanut vaivaa -- -- h?nen mielest??n ei h?nen ja Christophen maksanut vaivaa uhrata kaikkia aatteellisuutensa ja syd?mens? voimia t?h?n taisteluun, sill? se ei kuitenkaan koskaan loisi mit??n kokonaisia uusia maailmoita. H?nen mystillinen vallankumoustoiveensa sai pahan kolauksen n?iss? seurustelupiireiss?. Kansa ei n?ytt?nyt h?nest? en?? paremmalta kuin muutkaan luokat, eik? edes rehellisemm?lt?; ennenkaikkea: se ei ollut liioin erilaisempi muita. Keskell? pyyteiden ja intohimojen mutaista kuohua miellyttiv?t Olivier Jeanninin katsetta ja syd?nt? enimm?n laumasta riippumattomat, pikku ryhm?t todellisia uskovaisia, joita nousi esiin sielt? t??lt? aivan kuin pieni? saaria. Parhaat saattavat kyll? haluta sulautua joukkoon: he pyrkiv?t kuitenkin aina toisten parhaiden luokse, -- olivatpa ne parhaat mit? kansanluokkaa tai puoluetta tahansa, -- niiden luokse, jotka todella vartioivat pyh?? tulta. Ja pyhin velvollisuuksista on pit?? huolta, ettei tuli heid?n k?siss??n sammu.

Olivier oli jo omat yst?v?ns? valinnut.

H?n oli kuudenkuudetta-vuotias, iloisen n?k?inen, p?rr?p?inen, -- pienet silm?t tavattoman tuuheain kulmakarvain alla; kalju kallo, joka nousi keskelt? hiusten piiri? kuin muna linnunpes?st?; haiveniset korvat; musta ja harvahampainen kita aukeni h?nen nauraessaan kuin mik?kin kaivo; parta tappurainen ja ep?siisti, ja aina h?n haroi sit? t?ysin kourin, valtavilla ja lakasta mustilla kynsill??n. H?net tunnettiin korttelissa nimelt? ukko Feuillet, tai Feuillette, tahi pappa La Feuillette -- taikka sanottiin h?nt? La Fayetteksi, jos tahdottiin raivostuttaa h?nt?: sill? vanhus oli poliittisilta mielipiteilt??n tulipunainen. Nuorena oli h?n sekautunut Kommuuniin, h?net oli tuomittu kuolemaan, mutta tuomio oli muutettu kuritushuonerangaistukseksi; h?n oli ylpe? n?ist? muistoistaan, ja Badinguet, Galliffet ja Foutriquet olivat h?nen katkeruutensa esineit? yht? suuressa m??rin kukin. H?n oli aina l?sn? vallankumouksellisissa kokouksissa, ja jumaloitsi Coquardia, joka julisti ja ennusti kostoa ukkosen ??nell? kauniista parrastaan. H?n ei ollut menem?tt? kuuntelemaan ainoatakaan h?nen puhettaan. H?n ahmi h?nen sanojaan, nauroi h?nen sukkeluuksilleen niin, ett? leuat olivat sijoiltaan v??nty?, noppi muistiinsa kaikki h?nen haukkumasanansa, riemuitsi taisteluista ja luvatusta paratiisista. Kokouksen j?lkeisen? aamuna luki h?n kojussaan sanomalehdist? edellisen? iltana pidettyjen puheiden selostukset; luki ??neen, itselleen ja oppipojalleen; ja nauttiakseen viel? enemm?n luetti h?n niit? itselleen pojallakin, ja pieksi poikaa, jos poika hypp?si yhden ainoankin rivin ylitse. Muuten, h?n ei tuonut korjattavia kenki? takaisin aina suinkaan lupaamanaan aikana; mutta sen sijaan oli ty? lujaa: h?nen paikkaamansa rajat kuluttivat jalkoja, mutta eiv?t kuluneet itse koskaan.

Emmanuel tiesi, ettei isois? ollut paha; mutta h?n sai olla aina valmis kohottamaan kyyn?rp??ns? suojakseen ja pelk?si ukkoa. Varsinkin juopotteluiltoina. Sill? ukko Feuillette joi itsens? p?hn??n pari kolme kertaa kuussa; silloin h?n puhui puuta ja hein??; h?n nauroi, h?n oli olevinaan herra, ja lopuksi h?n aina antoi pari hyv?? l?isk?yst? pojalle. Se oli paremminkin pelkk?? melua kuin pahuutta. Mutta lapsi oli luonnostaan arka; h?nen kivuloisuutensa teki h?net muita lapsia herkk?hermoisemmaksi; h?nen ?lyns? oli aikaiskypsynyt, ja ?idilt??n h?n oli perinyt kesytt?m?n ja ep?s??nn?llisen luonteen. Isois?n t?yke? k?yt?s ja h?nen vallankumoukselliset julistuksensa, -- , -- saivat pojan p??n sekaisin. -- H?nen sis?inen olemuksensa kaikui kaikkia ulkonaisia vaikutteita, aivan kuin tuo suutarinkojukin vapisi raskaiden omnibusvaunujen kulkiessa kadulla ohitse. H?nen hurjistuneessa mielikuvituksessaan, joka v?risi kuin tapuli kellojen soidessa, kuohuivat sekaisin arkiset hetken tapahtumat, lapsuuden suuret tuskat, liian varhaisen kokemuksen surulliset muistot, kertomukset Kommuunista, iltakurssien luennot, sanomalehtien nurkkanovellit, kokouksissa pidetyt puheet ja sameat ja vuolaat, perityt sukupuolivaistot. Kaikki ne muodostivat yhdess? omituisen v?risev?n unten maailman, jonka l?pikuultamattomasta pimeydest? ja mutaisesta kaaoksesta v?lk?hteli h?ik?isevi? toivon s?teit?.

Rajasuutari vei joskus oppipoikansa kapakkaan, Aur?lien luokse. Siell? Olivier huomasi tuon pienen kyttyr?selj?n ja kuuli h?nen p??skysen??nens?. Muiden ty?l?isten joukossa, joiden kanssa h?n ei koskaan puhellut, oli h?nell? hyv?? aikaa katsella poikasen sairaaloisia kasvoja, ajatella h?nen ulkonevaa otsaansa, ihmetell?, kuinka aran ja n?yryytetyn n?k?inen h?n oli. Olivier sai kuulla pojalle ladeltavan kovin tuttavallisia t?ykeyksi?, ja silloin h?n n?ki vaikenevan Emmanuelin kasvojen suorastaan v??ntyv?n tuskasta. Ja kun Emmanuel kuuli joitakin vallankumouksellisia voimalauseita, huomasi Olivier h?nen kastanjanruskeaa silmiens? syttyv?n s?teilem??n haaveellista ja kiihke?? onnen loistetta, tuon tulevaisuuden onnen, joka ei paljon muuttaisi h?nen v?h?p?t?ist? kohtaloaan, vaikka se joskus toteutuisikin. Niill? tuokioilla sytytti onnen haave pojan sulottomille kasvoille sellaisen hohteen, ett? saattoi unohtaa h?nen rumuutensakin. Itse kaunis Berthakin h?mm?styi sit? kerran; er??n? p?iv?n? sanoi h?n sen pojalle, ja suuteli yht?kki? h?nt?, kerrankin aivan torumatta. Lapsi h?tk?hti; h?n kalpeni mielenj?rkytyksest?, ja ponnahti inhoksuen takaisin. Tyt?ll? ei ollut aikaa en?? sit? huomata: h?n oli jo alkanut taas riidell? rakastajansa kanssa. Ainoastaan Olivier huomasi Emmanuelin sekaannuksen; h?n piti varovasti silm?ll? poikaa: Emmanuel oli pujahtanut h?m?r??n nurkkaan ja seisoi siell? nyt otsa kumarassa; h?nen k?tens? vapisivat, ja h?n vilkui kulmainsa alta palavin ja ?rsyttynein silmin tytt??n. Olivier meni Emmanuelin luokse ja puhui h?nelle lempe?sti, kohteliaasti ja suostuttelevasi... Kuinka hyv?? saattaakaan hell? k?yt?s tehd? syd?melle, josta ei kukaan ole mit??n v?litt?nyt? Se on toki pisara virkist?v?? sadetta kuivaan maahan! Ei tarvittu muuta kuin joku sana, hetkellinen hymy, niin pikku Emmanuel antautui koko syd?mest??n Olivier Jeanninille ja tunsi, ett? Olivier oli h?nen yst?v?ns?. Kun h?n sitten tapasi Olivier Jeanninin kadulla ja sai kuulla, ett? he olivat naapureita, oli uutinen h?nelle kuin mik?kin kohtalon mystillinen viittaus, josta ei voinut erehty?. H?n vaaniskeli nyt suutarinkojun ovella, milloin Olivier kulki ohitse, saadakseen sanoa h?nelle hyv?? p?iv??; ja jos Olivier hajamielisyydess??n ei muistanut katsoa h?neen, niin oli Emmanuel loukkautunut.

-- Kyll?, niin se on, se on selv?.

Eik? h?n ymm?rt?nyt, mink? t?hden n?htiin sellaista vaivaa, ett? kirjoitettiin moisista tavallisista asioista...

-- Pikku poika nyt on vain poika, sanoi h?n halveksivasti.

Sen herkempi ei h?n ollut historian mielenkiintoisille asioille; tiede ik?vystytti h?nt?; se oli h?nelle ik??nkuin kauniin sadun kuivaa alkulausetta, sadun, jossa n?kym?tt?m?t voimat palvelivat ihmist? aivan kuin hirvitt?v?t ja kukistetut haltiat. Mink?t?hden tarjottiin niin paljon selvityksi?? Kun on l?ytynyt jotain, eih?n ole tarpeen sanoa, miten se on l?ytynyt, vaan ainoastaan, ett? se on l?ytynyt. Ajatusten analyysi on porvarillista ylellisyytt?. Rahvaan henki j?lleen vaatii synteesi?, valmiita ajatuksia, hyvi? tai pahoja, mieluummin pahoja kuin hyvi?, aina kuitenkin toimintaan, el?m?n karkeihin realiteetteihin ja s?hk?npurkautumiin suuntautuvia. Kaikesta siit? v?h?st? kirjallisuudesta, mit? Emmanuel tunsi, liikuttivat h?nt? syvimmin joidenkuiden Hugon tapaisten kirjailijain eepillinen paatos tai vallankumouspuhujain nokinen retoriikka, jota h?n ei tosin hyvin ymm?rt?nyt ja joka ei muuten aina itsek??n ymm?rt?nyt itse??n, samoin kuin eiv?t nuo runoilijatkaan. Maailma ei ollut Emmanuelille eik? heille j?rkisyiden ja tekojen ehe? kokonaisuus, vaan ??ret?nt? avaruutta, jossa oli syvi? varjoja ja v?risev?? valoa ja jonka pimeydess? v?lk?hteli s?teilevi? siipi?. Olivier yritti turhaan saada poikaa tajuamaan h?nen porvarillista logiikkaansa. Vastaanhangoitteleva ja ik?vystynyt sielu luiskahti silloin aina h?nen k?sist??n; ja se viihtyi harha-aistimuksellisten tunnelmiensa laineiden tuuditeltavana aivan kuin rakastunut nainen, joka antautuu silm?t ummessa.

Olivier Jeanninia sek? veti puoleensa ett? saattoi ymm?lle kaikki tuo, mit? h?n pojassa t?ten tunsi l?heiseksi omalle olemukselleen: -- h?nen yksin?isyytens?, ylpe? heikkoutensa, ihanteellinen intonsa. Ja kaikki se, mik? siin? oli h?nest? eroavaa: h?nen tasapainoa l?yt?m?t?n j?rkens?, h?nen sokeat ja hillitt?m?t kaipuunsa, h?nen aistillinen hurjuutensa, jolla ei ollut k?sityst? hyv?st? eik? pahasta sellaisina kuin porvarillinen moraali ne m??rittelee. H?n n?ki ainoastaan osan tuota hurjuutta; se olisi saanut h?net kauhun valtaan, jos h?n olisi tuntenut sen kokonaisuudessaan. Mutta h?n ei voinut arvata, mink?lainen py?rre sekavia intohimoja kuohui h?nen pikku yst?v?ns? syd?mess? ja aivoissa. Meid?n porvarillinen atavismimme on taltuttanut meit? liiaksi. Me emme uskalla edes katsella itseemme. Jos kertoisimme sadannenkaan osan tavallisen kunnon miehen unista, tai niist? himoista, joita piilee puhtaan naisen pinnan alla, niin huudettaisiin sit? skandaaliksi. Saakoot hirvitykset olla rauhassa! Sulkekaamme portti. Mutta tiet?k??mme kuitenkin, ett? ne ovat olemassa ja ett? ne ovat nuorissa sieluissa huonoissa kahleissa. -- Pikku Emmanuelilla olivat kaikki eroottiset himot ja unelmat, jotka yleisesti my?nnet??n perverseiksi; ne saivat h?net valtaansa yht?kki?, puuskittain, aivan kuin vihurituuli; ja ne olivat sit?kin polttavampia, kun h?nen rumuutensa, joka eristi h?net muista ihmisist?, kiihoitti niit?. Olivier ei t?st? tiennyt mit??n. H?nen edess??n Emmanuel h?pesi. H?neen ik??nkuin tarttui vanhemman yst?v?n rauha ja puhtaus. Olivier Jeanninin elintapa oli h?nelle hillitsev? esimerkki. Emmanuel rakasti kiihke?sti h?nt?. Ja nyt rynt?siv?t Emmanuelin intohimot, kun niit? hillittiin, kuohuvien unelmien piiriin: niiden p??maaliksi tulivat ihmiskunnan onni, sosiaalinen veljeys, tieteen ihmeet, haaveelliset ilmamatkat, villit ja barbaariset runot, -- kokonainen maailma sankaruutta ja erotiikkaa, lapsellista, h?ik?isev?? ja kansanomaista; siin? h?ilyiv?t h?nen ?lyns? ja halunsa sinne t?nne, laiskehtien ja samalla kuumeisessa kiihkossa.

H?nell? ei ollut paljon aikaa antautua n?ihin mielialoihinsa, varsinkaan isois?n kojussa, tuon ukon, joka ei ollut koskaan hiljaa, vaan vihelteli, m?iski ja puhui aamusta iltaan. Mutta unelmoimiseen saa jonkin verran tilaisuutta miss? tahansa. Ihminen voi n?hd? kokonaisien aikakausien unet seisoallaan, silm?t auki, yhten? ainoana el?m?ns? sekuntina! -- Ruumiillisen ty?ntekij?n askare soveltuu sangen hyvin ep?tasaiseen ja ajoittaiseen ajatustoimintaan. Sellaisen ihmisen on vaikea ilman kovaa tahdonponnistusta seurata jotakin pitk?? j?rjellisten johtop??t?sten ketjua; jos se h?nelle milloin onnistuukin, niin sielt? t??lt? puuttuu kuitenkin muutamia ketjun renkaita; mutta rytmillisten liikkeiden v?liaikoina tulee h?nen p??h?ns? noista aukoista puuttuvia ajatuksia ja mielikuvia; s??nn?lliset ruumiinliikkeet lietsovat ne esille aivan kuin palkeet liekkej? hiilist?. Rahvaan ajatusta. Tupru savua ja tulta. S?keneiden parvi, joka sammuu, syttyy ja sammuu j?lleen! Mutta joskus pist?? jokin niist?, kun hyv? tuuli sattuu avuksi, tulen kuivuneisiin metsiin ja porvarien muhkeihin aumoihin...

Olivier sai hommatuksi Emmanuelin er??seen kirjapainoon. Poika itse halusi sit?; eik? isois?k??n asettunut vastaan: h?n tahtoi mielell??n tytt?renpojasta oppineempaa kuin h?n itse oli; ja h?n tunsi kunnioitusta painomustetta kohtaan. Uudella alalla oli Emmanuelin ty? rasittavampaa kuin entisell?; mutta ty?l?isten suuressa laumassa tunsi poika voivansa ajatella vapaammin kuin suutarinkojussa, miss? h?n oli aivan yksin??n, vaikkakin kahden kesken isois?n kanssa.

P?iv?n paras hetki oli p?iv?llisloma. Emmanuel livisti silloin pois muiden ty?l?isten joukosta, jotka valtasivat korttelin ruokapaikkain ja viinikauppain edustalle katuk?yt?ville katetut pienet p?yd?t, ja kapsutteli l?heiseen puistikkoon. Siell? istuutui h?n kahtareisin jollekin penkkilaudalle, tuuhean kastanjapuun alle, l?helle tanssivaa pronssifaunia, jolla oli viiniryp?le k?dess?; ja sitten h?n otti rasvaisesta paperik??reest? ev??ns?, leiv?nkannikan ja palan makkaraa, ja s?i sit? hiljalleen, keskell? varpusten tirskuvaa parvea. Vihre?lle nurmikent?lle nakkeli suihkul?hde vett??n hienona, rapisevana sateena. Jossakin puussa auringonpaisteessa kuhertelivat harmaansinert?v?t ja py?re?silm?iset kyyhkyset. Ja pitkin aikaa kuului ymp?rilt? Parisin ainainen humina, ajoneuvojen pauhaava jyry, askelten kolina, kadun tuttuja huutoja; et??lt? jonkun porsliinin paikkaajan iloinen vihellyspilli, kadunlaskijain kaputus kivitykseen, jonkin suihkul?hteen ylh?inen musiikki, -- koko parisilaisen unelman kuumeinen ja kullattu ulkokuori. -- Ja tuo pikku kyttyr?selk? istui siin? kahtareisin penkill?, suu t?ynn? leip??, jota h?n nieleksi sangen hitaasti; ja h?n vaipui suloisen raukeuden valtaan eik? muistanut en?? kipe?? selk??ns? eik? ihmisarkaa sieluaan; h?nt? ymp?r?i ep?m??r?inen ja juovuttava onni.

-- "... L?mp?inen valo, oikeuden aurinko, joka huomisp?iv?n? meille loistaa, etk? loista nyt jo? Kaikki on niin hyv??, niin kaunista! On rikas, on v?kev?, voi hyvin, rakastaa... Min? rakastan kaikkia, kaikki rakastavat minua... Ah, kuinka hyv? on olla! Kuinka hyv? on el?? huomisp?iv?n?!..."

Emmanuelin isois?ll? oli vanha yst?v?, Trouillot, paperikauppias, jonka kauppa oli toisella puolella katua. Paperi- ja sekatavarakauppa; n?yteikkunassa punaisia ja vihreit? namuja lasimaljakoissa ja k?dett?mi? ja jalattomia paperinukkia. Vanhukset iskiv?t toisilleen kadun ylitse silm??, ny?kk?siv?t p??t? ja tekiv?t kaikenlaisia muita merkkej?, toinen ovensa kynnykselt?, toinen kojustaan. Joskus, kun suutari kyll?styi nakuttelemaan ja kun h?nelle tuli, kuten h?n sanoi, kramppi per?pakaraan, huusivat he toisilleen, La Feuillette ik??nkuin haukahtaen, Trouillot ep?selv?sti ynisten, niinkuin k?he?-??ninen vasikka; ja sitten he meniv?t yhdess? l?himp??n ravintolaan kallistamaan ryypyn. He eiv?t h?t?illeet kotiintulolla. He olivat tavattomia turisijoita. Olivat tunteneet toisensa jo l?hes viisikymment? vuotta. Paperikauppiaalla oli h?nell?kin ollut pikku osansa vuoden 1871 melodraamassa. Sit? ei olisi tuosta leppoisasta miehest? uskonut. H?nell? oli musta myssy p??ss?, yll? valkea pusero; h?nen harmaat viiksens? olivat vanhan sotakarhun; vaalean sinisiss? silmiss?, joiden valkuaisissa oli punertavia viiruja, oli ep?m??r?inen ilme; silmien alla riippuivat luomet pussilla; posket riippuivat ja kiilt?vin?; aina h?n puuskutti hiess??n ja kulkea kahnusti vaivaloisesta sill? h?nt? vaivasi leini ja hengenahdistus; ja h?nen kielens?kin oli melkoisen kankea. Mutta muinaisia haaveitaan ei h?n ollut suinkaan kadottanut. H?n oli Kommuunin loppuessa paennut Sveitsiin muutamaksi vuodeksi, ja oli siell? tavannut eri kansallisuuksiin kuuluvia aatetovereita, ja varsinkin ven?l?isi?, jotka olivat n?ytt?neet h?nelle koko veljellisen anarkian kauneuden. H?n ei muuten ollut aivan samaa mielt? kuin Feuillette, joka kannatti t?ydellist? absolutismia vapaudessa. Siit? huolimatta uskoivat he kumpikin yht? lujasti sosiaaliseen vallankumoukseen. Kumpikin heist? oli ihastunut johonkin puoluejohtajaan; moinen p??llikk? oli h?nelle kaiken sellaisen ruumiillistuma, mit? h?n itse olisi tahtonut olla. Paperikauppiaan ihailtu oli Joussier, ja suutarilla oli Coquard. Yst?vykset v?itteliv?t alinomaa, miss? suhteessa nuo miehet erosivat toisistaan, vakuutellen kuitenkin, ett? he ajattelivat p??asioissa samoin; -- . J?rkiper?isempi sielu heist? oli suutarilla. H?n uskoi j?rjell??n; ainakin h?n luulotteli sill? tavoin uskovansa: sill?, Jumala paratkoon, h?nen j?rkens? oli merkillist? laatua, sellaista, niin sanoaksemme, ettei se sopinut kenenk??n muun jalkaan kuin h?nen itsens?. Kuitenkin vaati tuo mies, jonka j?rki oli h?nen keng?npaikkaustaan paljon heikompi, muita ihmisi? tyytym??n h?nen mitoillaan tehtyihin kenkiin. Paperikauppias oli v?hemm?n taistelunhaluinen ja laiskempi, eik? h?nest? ihmisen maksanut vaivaa n?ytell? uskoaan. Ihminenh?n n?yttelee ainoastaan sit?, mit? ep?ilee. Eik? h?n suinkaan ep?illyt. H?nen ainainen optimisminsa sai h?net n?kem??n asiat sellaisina kuin h?n niiden toivoi olevan; h?n ei n?hnyt niit? silloin, kun ne olivat toisin, tahi h?n unohti kohta n?kem?ns?. Oliko sitten syyn? tahdonvoima tai apatia, helposti se vain h?nelt? k?vi: vastenmieliset kokemukset luiskahtivat h?nen nahkastaan j?lke?k??n j?tt?m?tt?. -- Molemmat olivat he vanhoja romanttisia lapsia, joilla ei ollut todellisuuden vaistoa ja jotka vallankumouksen nimikin jo sai onnesta juopumaan; vallankumous oli heille ik??nkuin kaunista satua, sellaista, ettei siit? oikein tied?, onko sit? koskaan tapahtunut vai tapahtuuko vasta. Ja kumpikin heist? uskoi Ihmisyys-Jumalaan: se vastasi heid?n perinn?isi? tapojaan, sill? heid?n veress??nh?n piili vuosisatojen pakon luoma tottumus Ihmisen poikaan. -- On itsest??n selv??, ett? he molemmat olivat kirkonvastustajia.

Huvittavinta oli, ett? paperikauppias-parka asui yhdess? sisarentytt?rens? kanssa, joka oli sangen jumalinen ja teki h?nelle, mit? ikin? tahtoi. Tuo nainen oli pienikokoinen, hyvin tummaverinen ja lihavahko; h?nen silm?ns? olivat vilkkaat, ja kielenk?ytt?, jossa huomasi viel? selv?n Marseillen murteen, ylen vuolas; h?n oli er??n kauppaministeri?ss? palvelleen p?yt?kirjurin leski. Kun h?n j?i k?yhyyteen tytt?rens? kanssa ja eno otti h?net hoitoonsa, luuli h?n tekev?ns? melkeinp? hyv?n ty?n sukulaiselleen tyytyess??n olemaan myyj?tt?ren? h?nen vaatimattomassa kaupassaan, -- hyv?n ty?n, sill? h?nen omat el?m?nvaatimuksensa olivat oikean porvarisrouvan. H?n mahtaili paperikauppiaan kotona kuin mik? valtaistuimeltaan kukistettu kuningatar; onneksi sek? enon af??reille ett? ostajille hillitsi juuri moinen itsetietoisuus kuitenkin jossain m??rin h?nen luontaista puhumis- ja liioitteluhaluaan. M:me Alexandrine oli kuningasmielinen ja klerikaali, kuten arvohenkil?n ainakin sopii, ja h?n julisteli n?it? mielipiteit??n sit?kin kursailemattomammalla kiihkolla, kun h?nen salainen halunsa oli sill? kiusata enoaan, tuota vanhaa uskotonta, jonka luokse h?n oli asettunut asumaan. H?n oli tehnyt itsest??n talon valtiattaren ja ottanut omalletunnolleen edesvastuun koko ymp?rist?ns? k?yt?ksest?; joskaan h?nen ei onnistunut viel? k??nnytt?? enoaan -- , -- niin koetti h?n kuitenkin kaikin mokomin upotella paholaista pyh??n veteen. H?n kiinnitteli enonsa seiniin neuloilla Lourdes'in pyh?n Neitsyen ja Paduan pyh?n Antoniuksen kuvia; h?n varusti uuninreunuksen pienill? koreiksi maalatuilla fetisheill?, jotka oli sovitettu lasikupujen alle; ja kev?tpuolella asetti h?n tytt?rens? alkooviin "Neitsyt Maarian kuukauden seppeleen" ja pieni?, sinisi? kynttil?it?. Ei saattanut aavistaa, mik? h?nell? oli t?h?n kaikkeen parhaana kannustimena, todellinen hellyysk? enoa kohtaan, jonka h?n tahtoi k??nnytt??, vai iloko saada tehd? h?nelle kiusaa.

Ukko-rukka oli yleens? apaatinen ja unelias ja antoi sisarentytt?rens? touhuta; h?n ei suinkaan ryhtynyt torjumaan h?nen ?rsytt?vi? hy?kk?yksi??n: niin sukkelaa kielt? vastaan olisi ollut vaikeaa taistella; ja ennen kaikkea h?n tahtoi olla rauhassa. Yhden ainoan kerran h?n suuttui, kun muuan pieni pyh? Jooseppi koetti petollisesti pujahtaa h?nen omaan huoneeseensa, vuoteen p??h?n sein?lle; t?ll? kertaa h?n voitti asian: sill? h?n oli saada halvauksen, ja silloin kauhea sisarentytt? pelj?styi; sit? kokeilua ei h?n en?? uudistanut. Muuten antoi ukko h?nelle aina my?t?, ei ollut muka huomaavinaan mit??n; t?m? Jumalan haju tuotti h?nelle tosin pahoinvointia, mutta h?n ei tahtonut sit? ajatella. Ja pohjaltaan h?n sisarentyt?rt??n ihailikin ja nautti siit?, ett? tuo nainen kohteli h?nt? pahoin. Ja sit?paitsi olivat he yht? mielt? yhdess? asiassa: hemmotellessaan pikku tytt??, nimelt??n Reine, jota sanottiin my?skin Rainetteksi.

Tytt? oli noin kahden-, kolmentoista vuoden ik?inen, ja oli aina sairas. Kuukausim??rin piti lonkkatauti h?nt? vuoteessa: toinen puoli ruumista oli valettuna kipsik??reeseen, joten h?n oli ik??nkuin pikku Daphne puunkuoressaan. H?nen silm?ns? olivat kuin haavoittuneen villakoiran, ja kasvot kelme?t kuin kasvit, jotka eiv?t ole saaneet auringonpaistetta; h?nen p??ns? oli hyvin iso, ja vaaleankeltainen, hieno ja kire?lle kammattu tukka teki sen viel?kin suuremman n?k?iseksi; mutta kasvojen ilme oli eloisa ja aran herkk?; nen? pieni ja ilmeik?s; huulilla kuulsi kiltti lapsenhymy. ?idin jumalisuus oli saanut haltioituneen ja kiihkomielisen luonteen tuossa k?rsiv?ss? ja joutilaassa lapsessa. Tuntikausia vietti h?n lukien rukouksia, solutellen rukousnauhansa helmi?, pienen korallisen rukousnauhan, jonka itse paavi oli siunannut; ja kun h?n keskeytti, teki h?n sen ainoastaan suudellakseen kiihke?sti tuota nauhaansa. H?n ei p?iv?n pitk??n tehnytk??n juuri mit??n muuta; ompeluty?t v?syttiv?t h?nt?; rouva Alexandrine ei ollut her?tt?nyt h?ness? halua sellaisiin. H?n ei lukenut kuin joitakuita j?rjett?mi? hartauslehtisi?, joiden ummehtuneet ihmekertomukset ja nolon rehentelev? tyyli tuntui h?nest? korkeimmalta runoudelta, -- tai sunnuntailehdist? rikosjuttuja v?lillisine kuvineen: noita lehti? ?iti-typerys hommasi h?nen k?siins?. Silloin t?ll?in h?n virkkasi muutaman silmukan, liikutellen huuliaan, v?litt?en v?hemm?n itse ty?st??n kuin vuoropuhelusta jonkin pyhimys-yst?v?ns? tai jopa itsens? Jumalan kanssa. Sill? ei tarvitse luulla, ett? ihmisen t?ytyisi olla mik??n Jeanne d'Arc saadakseen moisia vieraita; jokaisella meist? on niit? ollut. Siin? vain ero, ett? taivaalliset vieraat antavat meid?n tavallisesti puhua yksin?mme, kun ne tulevat istumaan lietemme ??reen; he itse eiv?t virka mit??n. Rainette ei suinkaan siit? loukkaantunut: se, joka on vaiti, my?nt??. Sit?paitsi oli h?nell? puolestaan heille niin paljon puhumista, ett? he tuskin saivat aikaa vastata: h?n vastasi itse heid?n puolestaan. H?n oli mykk? sanatuhlari: h?n oli perinyt ?idilt??n puhelunhalun; mutta h?ness? se sanojen virta kaivautui sis??np?in, ik??nkuin joki joskus katoaa maan alle. -- Tietysti h?nkin oli osallinen salaliitossa k??nnytett?v?? enoa vastaan; h?n riemuitsi joka tuumasta voittomaata, mink? valonenkelit valtasivat talossa pimeyden hengelt?; ja monta kertaa sai h?n ommella pyh?n mitalin enon vaatteiden vuorin v?liin, tai pisti h?n h?nen taskuunsa helmen rukousnauhastaan; sit? ei ukko ollut huomaavinaan, sen ilon salli h?n pikku sukulaiselleen. -- Suutarille oli h?nen pappissy?j?-yst?v?ns? joutuminen noiden jumalisten naisten kynsiin sek? ilon ett? kiukun aihe; h?n ei lakannut laskemasta karkeaa leikki? housuihin pukeutuneista naisista, ja h?n pilkkasi yst?v??ns?, joka tyytyi olemaan tohvelin alla. Totta puhuen ei h?nell? ollut oikeutusta liioin kerskua: sill? h?nt? itse??nkin oli parikymment? vuotta kiusannut toraisa ja umpimielinen vaimo, joka kohteli h?nt? kuin mit?kin pahinta ?k?pussia ja jonka ikeen alle h?n oli kallistanut niskansa. Mutta niist? ajoista h?n varoi hiiskumasta. Paperikauppias oli hiukan h?peiss??n ja puolusteli heikosti itse??n, julistellen maireasti Krapotkinin saarnaamaa suvaitsevaisuuden oppia.

Rainette ja Emmanuel olivat yst?vi?. Pikku lapsista olivat he n?hneet toisensa joka p?iv?. Tosin uskalsi Emmanuel ainoastaan harvoin pujahtaa naapurin luokse. M:me Alexandrine katsoi h?nt? ep?suopein silmin, h?n kun oli suruttoman ihmisen tytt?renpoika ja ainoastaan pieni, likainen suutarinalku. Mutta Rainette vietti p?iv?ns? sohvalla ikkunan ??ress?, ja huoneisto oli pohjakerroksessa; Emmanuel naputti ohitse menness??n ikkunanruutuun, ja painaen nen?ns? litiskaksi ikkunaan h?n irvisti tyt?lle yst?v?llisesti hyv??p?iv??. Kes?ll?, jolloin ikkunat pidettiin auki, pys?htyi poika siihen ja nojautui kyyn?r?isilleen ikkunanlautaan; -- ; -- ja he juttelivat kesken??n. Rainettea ei oltu vieraiden runsaudella hemmoteltu, joten h?n nyt vieraan saatuaan ei ajatellutkaan, ett? Emmanuel oli kyttyr?selk?inen. Emmanuelille, joka pelk?si tytt?j?, sek? pelk?si ett? inhosi, oli Rainette poikkeus. Sill? t?m? ik??nkuin puolittain kivettynyt pikku sairas oli h?nelle jotakin k?sinkoskematonta ja kaukaista, kuten hieman jotain olematonta. Ainoastaan sin? iltana, jolloin kaunis Bertha oli suudellut h?nt?, ja viel? seuraavanakin p?iv?n?, karttoi Emmanuel naapurin tytt??, tuntien vaistomaista vastenmielisyytt? h?nt? kohtaan; h?n hiipi sein?? pitkin ohi talon, pys?htym?tt? ja painaen p??t?ns? alas; h?n kierteli sen sivuitse kauempaa, pelokkaasti ja ep?luuloisesti, aivan kuin villiintynyt koira. Sitten h?n tuli kuitenkin takaisin. Rainette oli niin v?h?n nainen. Miten Emmanuel ty?paikastaan p??stess??n riensik??n tyt?n ikkunaa kohti! Niin pieneksi kuin mahdollista tekeytyen oli h?n puikkinut latomosta ulos kirjansitojanaisten v?litse; niiden tytt?jen ty?mekot olivat ik??nkuin y?paitoja, ja he olivat kookkaita, h?lisevi? ja nauravia, ja heid?n ahmivat silm?ns? ik??nkuin riisuivat alasti ohitse kulkevia miehi?. Emmanuel oli kiitollinen pikku yst?v?lleen, ett? t?m? oli sairas: h?n saattoi tuntea tyt?n l?hist?ll? jonkinlaista ylemmyytt?, jopa olevansa aivan kuin suojelijakin. H?n k?ytti omaksi hyv?kseen sit?, ett? h?n oli tyt?lle tervetullut vieras; h?n kertoi h?nelle kadun tapauksia ja sijoitti itsens? niiss? huomattavalle paikalle. Joskus oikein kohteliaalla tuulella ollessaan toi h?n tyt?lle paahdettuja kastanjoita, jos oli talvi, ja kes?ll? kimppusen kirsikoita. Rainette puolestaan antoi h?nelle kirjavia namuja noista kahdesta n?yteikkunan lasimaljakosta; ja he katselivat yhdess? kuva-postikortteja. Ne olivat onnellisia hetki?; he unohtivat kumpikin surulliset ruumiinsa, joissa heid?n lapsensielunsa olivat vangittuina.

Mutta sattuipa joskus, ett? he ryhtyiv?t keskustelemaan politiikasta ja uskonnollisista asioista niinkuin aikuiset. Silloin heist? tuli yht? ?lytt?mi? kuin suuristakin. Hyv? yhteisymm?rrys loppui. Rainette puhui pyhimysten ihmet?ist?, pitk?st? paastosta, tai paperipitseill? koristetuista pyhist? kuvistaan, taikka synninp??st?-p?ivist?. Emmanuel sanoi, ett? se oli naurettavaa ulkokullaisuutta, niinkuin h?n oli kuullut isois?ns? v?itt?v?n. Mutta kun h?n sitten vuorostaan aikoi kertoa ty?v?en kokouksista, joihin ukko oli vienyt h?netkin mukaansa, ja puheista, joita h?n oli siell? kuullut, niin keskeytti Rainette h?net halveksivasti ja sanoi, ett? kaikki sellaiset ihmiset ovat juopporatteja. V?ittely sai tuiman luonteen. He johtuivat puhumaan toistensa omaisista; ja heist? he latelivat nyt samoja h?vytt?mi? sanoja, mit? Rainetten ?iti ja Emmanuelin isois? olivat toisistaan p??st?neet sel?n takana. Ja sitten he alkoivat puhua toisistaankin. He koettivat keksi? kaikenlaista ep?mieluista sanottavaa. Se ei ollutkaan vaikeaa. Emmanuelin huomautukset olivat karkeammat. Mutta Rainette osasi l?yt?? h?ijymm?t. Silloin meni Emmanuel matkaansa; ja kun h?n sitten tuli takaisin, kehui h?n olleensa toisten tytt?jen kanssa, ja ett? ne tyt?t olivat kauniita, ja ett? he olivat pit?neet yhdess? hauskaa, ja ett? he olivat p??tt?neet tavata toisiaan seuraavana pyh?n?. Rainette ei virkkanut mit??n; h?n oli halveksivinaan kaikkea, mit? Emmanuel sanoikin; ja yht?kki? h?n joutui raivon valtaan, nakkasi h?nelle virkkuuneulansa p?in kasvoja, ja k?ski h?nt? menem??n pois, ja sanoi, ett? h?n on inhottava; ja sitten h?n painoi kasvonsa k?siins?. Emmanuel l?hti, mutta ei ollut voitostaan suinkaan ylpe?. H?nen olisi tehnyt mieli vet?? nuo laihat pikku k?det tyt?n kasvojen edest? pois ja sanoa, ettei h?n ollutkaan puhunut totta. Mutta ylpeys esti h?net palaamasta.

Er??n? p?iv?n? kosti kohtalo Rainetten puolesta. -- Emmanuel oli ollut ty?toveriensa joukossa. He eiv?t yleens? pit?neet h?nest?, sill? h?n pysyttelihe mahdollisimman paljon syrj?ss? heist? eik? puhunut heille, tai jos puhui, puhui liian hyv?sti: naiivin arvokkaasti, aivan kuin kirja, tai paremminkin sanomalehti -- . -- Sin? p?iv?n? he keskustelivat vallankumouksesta ja tulevista ajoista. Emmanuel haltioitui, aivan naurettavasti. Muuan tovereista huudahti h?nelle t?yke?sti:

-- Sinua silloin ei tarvitakaan, sin? olet liian ruma. Tulevaisuuden yhteiskunnassa ei ole en?? kyssi?. Ne paiskataan jo syntyess??n virtaan.

Emmanuel kuukahti yht?kki? alas kaunopuheisuutensa korkeudesta. H?n oli tyrmistynyt ja vaiti. Toiset nauroivat katketakseen. Koko sin? iltap?iv?n? ei h?n avannut en?? suutaan. Illalla h?n meni kiireesti kotiin; h?n tahtoi piiloutua sinne nurkkaan, saada k?rsi? yksin??n. Olivier tapasi h?net sitten kadulla; h?n huomasi pojan tuskasta j?ykistyneet kasvot ja h?n aavisti h?nen k?rsiv?n.

-- Onko sinulla paha olla? Mink? t?hden?

Emmanuel ei tahtonut vastata. Olivier urkki h?nelt? hell?sti asiaa. Poika pysyi itsepintaisesti vaiti; mutta h?nen leukansa alkoi vavista aivan kuin h?n olisi ollut purskahtamaisillaan itkuun. Olivier otti h?nt? k?sipuolesta ja vei h?net kotiinsa. Vaikka h?n tunsikin rumuutta ja tautia kohtaan samaa vaistomaista vastenmielisyytt?, mik? on ominainen kaikille ihmisille, paitsi ehk? ei laupeudensisarille, ei h?n toki koskaan ilmaissut sit?.

-- Sinulle on tehty pahaa?

-- Niin...

-- Kuka se teki?

Poika avasi syd?mens?. H?n sanoi olevansa ruma. Sanoi ty?toverien v?itt?neen, ettei vallankumous ollut h?nt? varten.

-- Ei se ole sen enemp?? heit?k??n varten, poika-parka. Eik? meit?k??n. Se ei ole yhden p?iv?n leikki. Sit? ty?t? tehd??n meid?n j?lkeentulevaistemme puolesta.

Emmanuel tunsi pettymyst?; joutuisiko vallankumous vasta niin my?h??n?

-- Eik? sinusta ole hauskaa ajatella, ett? teet ty?t? antaaksesi onnea tuhansille sellaisille pikku pojille kuin sin?, miljoonille muille ihmisille?

Emmanuel huokasi, ja sanoi:

-- Tuntuisi kuitenkin niin hyv?lt?, jos saisi onnea itsekin.

-- Poikaseni, ei saa olla kiitt?m?t?n. Sin? el?t maailman kauneimmassa kaupungissa, aikakautena, joka on ihmeist? rikkain; sin? et ole typer?, ja sinulla on terveet silm?t. Muistapa, miten paljon ymp?rill?si on n?kemisen ja rakkauden arvoista.

Ja Olivier n?ytti h?nelle, mit? kaikkia h?nen sopi rakastaa.

Lapsi kuunteli h?nt?, pudisti p??t?ns?, ja vastasi:

-- Kyll?, mutta kun t?ytyy ajatella, ett? on pantu i?ksi t?llaiseen nahkaan.

-- Eip?s ole, sin?h?n p??set siit?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet