Read Ebook: Geneviève by Pressens E De Mme Keckman Paul Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1840 lines and 52322 words, and 37 pages

h?nen soveliaisuuslakejansa vastaan.

Neiti Lalanden seuraamana Genevi?ve sai ottaa osaa noihin muodikkaihin oppi-jaksoihin, joissa lapsen kunnianhimoa niin ylenm??r?isesti yllytettiin, ettei sill? en?? ollut muuta kuin yksi ainoa ajatus: olla ensim?isen?. My?nnett?v? on, ett? t?m? oli Genevi?velle helppo asia, taikka ainakin mahdollista. H?n oli opettajien lemmikki ja eli jonkunmoisessa kuumeentapaisessa innostuksen vimmassa, jonka tuo alinomainen ylistys oli vaikuttanut. Ja rouva de Pr?al oli yh? kiitollisempi Jumalalle, joka n?in ihmeellisen lapsen oli h?nelle antanut.

H?n karttoi tarkoin ilmoittaa n?it? ajatuksia neiti Lalandelle, joka ei rouva de Pr?alin luona asunut, vaan ainoastaan arkip?ivin? tuli sinne, antaen sunnuntaina oppilaallensa vapauden olemaan mielens? mukaan joko iloissaan tahi murheissaan.

Feliciet? kohtaan Genevi?ve ei ollut yht? umpimielinen.

Kun h?n er??n? p?iv?n? oli t?m?n kanssa k?velem?ss?, tuli heit? vastaan kaksi huonosti vaatetettua lasta, jotka toinen toistansa k?delt? taluttivat.

-- Min? tahdon heit? syleill?, h?n huusi.

Ja ennenkuin Felicie ehti h?nt? est??, olivat lapset kummastukseksensa saaneet koko joukon suuteloja tuolta samettiin verhotulta pikkury?kyn?lt?.

Felicie katsoi h?mm?styen ymp?rillens?, sitten h?n vei itkev?n lapsen muassaan l?heiseen tarhanteesen, jossa h?n asetti h?net erin?iselle penkille istumaan.

-- Mit? ajattelittekaan, neiti Genevi?ve? Miksi noin teitte? Tied?tteh?n, ett? ?itinne olisi teit? torunut, jos h?n olisi sen n?hnyt.

-- Ei h?n olekaan minun oikea ?itini... Voi, Felicie, min? tahdon menn? oman ?itini luokse.

Felicie istui h?nen viereens?, ihmetellen suuresti t?t? surun purkausta, sill? h?n, samaten kuin rouva de Pr?alkin, oli luullut, ett? Genevi?ve oli kaikki unhottanut. Mutta h?nt? oli neuvottu, miten t?mm?isiss? tilaisuuksissa tulisi puhua.

-- Tied?tteh?n, armaani, ett? oma ?itinne on taivaassa. Etteh?n toki viel? tahtoisi kuolla, h?nen luoksensa p??st?ksenne?...

-- Se on minun kaunis ?itini, joka on taivaassa, vaan min? tahdon toista ?iti?ni tavata.

-- Kuulkaa minua tarkkaan, sanoi Felicie, joka p??tti yhdell? iskulla lopettaa tuon kummallisen surumielisyyden: Jumala on ottanut luokseen oman ?itinne, kun te viel? olitte aivan v?h?isen?; se, joka sittemmin teit? hoiti, ei ollutkaan teid?n ?itinne eik? voinut tehd? teit? niin onnelliseksi kuin nykyinen ?itinne. H?n asui viheli?isess? huoneessa, eik? voinut hankkia niin kauniita vaatteita ja muita kalliita kaluja, kuin teill? nyt on. Jos olisitte luinen luoksensa j??nyt, niin teill? olisi yht? huonot vaatteet kuin noilla lapsiraukoilla, jotka vast'ik??n meid?n vastaamme tulivat, te olisitte usein saanut n?lk?? n?hd?, ettek? olisi saanut mit??n oppia. Ettek? ele mieliss?nne, kun rouva de Pr?al otti teid?t, tehd?kseen teist? hyv?sti kasvatetun ja siev?n neidon, sen sijaan ett? olisitte ollut kerj?l?istytt??

Genevi?ve ei vastannut, vaan tuijotti maahan. Felicien sanat tekiv?t kaikki nuo ajatukset, jotka t?h?n saakka olivat ep?selvin? ja sekavina h?nen p??ss?ns? py?rineet, tuskaa tuottavaksi todellisuudeksi. H?n tunsi vaivan, jota ei itsek??n olisi voinut selitt??. Oli ik??nkuin h?n olisi ik?v?inyt sit? kohtaloa, jota n?in surkeaksi kuvattiin, mutta joka oli h?nelle aijottu.

Palattuansa kotiin, h?n sulki huoneensa oven ja itki kauvan. Sitten h?n koki ponnistaa ajatuksiansa, voidakseen noita muistelmia k?sitt?? ja saadakseen niit? selkenem??n. Selvimm?sti h?n muisti Jacquesia; h?n muisti h?nen nimens? ja ymm?rsi, ett? h?nell? oli ollut ty?miehen vaatteet. Ei mik??n siin? piiriss?, miss? h?n nyt eli, ollut sen muiston kaltaista. H?n ajatteli niin kauan noita muistelmia, joille Felicien selitykset olivat antaneet todellisuuden, ett? h?n viel? oli kuulevinaan Jacquesin ??nen lausuvan: Pikku kuningattareni!

Ainakin h?n sin? sunnuntaina tiesi, mist? syyst? h?n itki. H?n oli silloin kymmenvuotias.

Tapahtuipa kerran, ett? h?n salissa, jossa h?nt? ei l?sn? olevaksi aavistettukaan, sattui kuulemaan keskustelun, jota ei suinkaan oltu h?nen korviansa varten aijottu.

Kaksi vieraisilla, olevaa rouvaa odotti siell? rouva de Pr?alia. Toinen n?ist? oli rouva de Chabrand, joka ei vuosien vieriess?k??n ollut leppynyt siit?, ett? h?nen sukulaisensa oli ottanut Grenevi?ven kasvatiksensa.

-- Lapsi on erinomaisen kaunis, sanoi toinen vieras, joille vanhan rouvan mielipiteet t?ss? asiassa olivat tuntemattomat ja joka luuli puhuvansa mieliksi, kun tytt?? kehui. Olisipa ollut vahinko, jos h?n olisi alhaiseen s??tyyn j??nyt. Olipa tuolla tyt?ll? onni!

-- Sisareni tyt?r teki tyhm?sti, kun h?net otti, vastasi rouva de Chabrand. Ei saa muuttaa Jumalan s??t?m?? j?rjestyst?; ja saattepa n?hd?, ett? h?n viel? sit? katuu.

-- Tuota en olisi tullut ajatelleeksi. Minusta se oli suureksi onneksi sek? lapselle ett? rouva de Pr?alille, mutta ep?ilem?tt? te olette oikeassa, vieras ujosti lis?si, ollen muka erhetyksest? h?mill?ns?. Mutta n?ettek?, kuinka t?m? tytt? on ik??nkuin luotu nykyist? tilaansa varten?

-- Ei h?n juuri hullumpikaan ole, mutta h?nen kauneuttansa liiaksi ylistet??n. Saatte olla varma siit?, ett? h?ness? on paljon rahvasmaisuutta, joka aikanansa pist?? esiin huolellisenkin kasvatuksen kuoren alta. Min? puolestani uskon syntyper?n vaikutusta. Jos niin? olisin rouva de Pr?alin asemassa, niin t?m? seikka suuresti minua huolettaisi.

Mutta sanotaanhan vanhempien olleen korkeata sukua.

-- Niin rouva de Pr?al sanoo. Paitsi sit?, tied?tteh?n, ett? h?n itsekin on jotensakin halpaa sukua. Sisarenipoika nai h?net, poloinen, vaan rahan t?hden: sill? h?n oli kotoisin per?ti toisesta s??typiirist?. Se seikka selitt?? monta asiaa.

-- Tuota en ole ennen kuullut... Min? olenkin vaan v?h?n aikaa ollut tuttavuudessa rouva de Pr?alin kanssa. Minusta h?nell? n?kyy olevan aivan s??dyk?s k?yt?s.

-- Ainakin h?n sit? harjoittelee, ja jo siit?kin huomaa h?nen olevan toista s??tyluokkaa, ett? h?n on niin arka ja aina pelk?? astuvansa soveliaisuuden rajain ylitse. Tuo pelko juuri h?nt? niiss? rajoissa pit??, ja siin? eroitus h?nen ja meid?n v?lill?mme.

T?ss? tuo soveliaisuuden puolustaja ?kki? keskeytti puheensa... Rouva de Pr?al astui huoneesen.

-- Me puhumme juur'ik??n sinusta, rakas yst?v?. Toivonpa, ettette pahoin minua panetelleet.

N?in sanoessaan h?n hymyili, mutta n?ytti samalla levottomalta. Ja sill?v?lin kun rouva de Chabrand, joka aikoi j??d? p?iv?lliselle, l?ksi huoneesta pois, ottaaksensa hatun p??st??n, kiiruhti toinen vieras, jolla ei ollut puhdas omatunto, sanomaan:

-- Me puhuimme tuosta herttaisesta lapsestanne. Kuinka ihana ja hieno h?n on! Ja p?iv? p?iv?lt? h?n kasvaa kauniimmaksi.

Rouva de Pr?al tiesi aivan hyvin, ett'eiv?t nuo ylistyspuheet voineet olla aivan ehdottomia, ei ainakaan rouva de Chabrandin puolelta, mutta kuitenkaan h?n ei sit? virkkanut. Sill? aikaa pieni tytt?, joka ?idin sis??n tullessa oli p??ssyt huoneesta puikahtamaan, mieless??n mietti tuota outoa rahvasmaisuuden sanaa, jonka merkityst? h?n ei selv??n ymm?rt?nyt.

-- Rahvasmaisuus! Vai olenko min? todellakin rahvasmainen? Sit?p? t?ytyy ?idilt? kysy?.

Rouva de Pr?al, joka ei tiet?nyt tyt?n olleen salissa samaan aikaan kuin vieraat, tuli pahoille mielin t?t? kysymyst? kuullessaan.

-- Kukahan on tuommoista ajatuksia p??ll?si pannut, lapseni?

-- T?ti sen sanoi, ?iti. Ei h?n minua n?hnyt, sill? min? en mennyt h?nelle hyv?? p?iv?? sanomaan, koska h?n ei huoli minusta, niinkuin itse tied?tte... Min? seisoin akkunan pieless?, ja silloin h?n sanoi minussa paljon rahvasmaisuutta olevan, jota ei kasvatuskaan voisi karkoittaa, sanokaapas, ?iti, mik? tuo rahvasmaisuus on!

-- N?in ahtaalla ollen, rouva de Pr?al varomattomasti vastasi:

-- Se on k?yt?ksen ja puheen karkeus sek? hienouden ja ?lyn puute.

-- Onko minulla siis karkea k?yt?s?

-- Ei ole, lapsikulta. Ep?ilem?tt? vieraat eiv?t sinusta puhuneet.

-- Kyll? ne minusta puhuivat. Genevi?ve mietti mieless??n tuota salaper?ist? rahvasmaisuutta, josta h?nt? syytettiin.

-- Tuonaan min? seisahduin kadulle hyv?ilem??n ontuvata koiraa, ja neiti Lalande sanoi, ett? se oli rahvasmaisuutta, h?n jatkoi.

Rouva de Pr?al ei hetken aikaan tiet?nyt, mit? vastata.

-- Neiti Lalande on kaikin puolin s??tyk?s ihminen. Sin? saat luottaa h?neen kaikissa asioissasi.

-- H?n sanoo pikemmin siet?v?ns? jotakuta virhett? kuin rahvasmaisuutta, Genevi?ve miettiv?isesti lis?si. H?n siis ennen soisi minun olevan tottelemattoman tahi valheellisen, kuin antaisi minun ontuvaa koiraa syleill?...

-- Eih?n tuosta puheessasi mit??n per?? ole, lapsikulta. Kaduilla hyvin kasvatetun pikku tyt?n kaiketi tulee k?ytt?? itse??n soveliaasti, eik? hyp?t? ohitsejuoksevien el?inten per?ss?; mutta valhetella, senh?n tied?t, se on suuri synti.

-- Niin onkin, mutta se ei kuitenkaan ole rahvasmaista. Kerran min? valhettelin, eik? neiti Lalande minua siit? yht? paljon torunut.

Hiukan h?mill??n kun oli, ei rouva de Pr?al pannut pahakseen, ett? keskustelu tuli katkaistuksi. Lapset saattavat usein olla varsin kiusallisia.

Ensim?isin? kuukausina Genevi?ven katoamisen j?lkeen, Jacques, h?nt? tavatakseen, vietti kaikki sunnuntaip?iv?t kuljeskelemalla Parisin komeimpain kaupunginosien katuja pitkin. H?n katsoa tirkisteli noita komeasti puettuja lapsia, jotka kaupungin puistoissa leikitsiv?t, taikka Champs-Elys?es-kent?ll? kiilt?viss? vaunuissa ajelivat. Moni vaaleatukkainen pikku tytt? saattoi h?nen syd?mens? sykkim??n, mutta joka kerta, h?nen toivonsa raukeni tyhj??n, kun noiden suloisien sinisilmien asemasta, joita oli toivonut n?kev?ns?, kohtasi ventovieraat kasvot. Pian h?n lakkasi toivomastakin, ja h?nen mielens? k?vi alakuloiseksi ja murheelliseksi. V?sym?tt?m?sti h?n teki ty?t?, mutta h?nen ty?ntekonsa oli ilotonta; h?n oli ik??nkuin kone, joka totuttua ty?t??n tekee.

Kodissaan h?n ei mit??n pyyt?nyt eik? tuonut sinne muassaan muuta kuin jokap?iv?isen leiv?n. Ei ?iti h?nen tulostaan en??n iloinnut, ja lapsetkin h?nen l?sn?ollessaan hiljemmin haastelivat. Jos heill? oli jotain kysytt?v?? taikka joskus nauruun purskahtivat, niin aina pelj?ten h?neen katsoivat.

Jacques luuli sill? t?ytt?neens? kaikki velvollisuutensa omaisiansa kohtaan, ett? antoi heille koko ty?palkkansa, pid?tt?m?tt? siit? v?h??k??n omaksi huvituksekseen ja ainoatakaan lepohetke? itselleen suomatta. H?n unhotti, ett? alttiiksiantavaisuus ilman rakkautta ei ole mist?k??n arvosta, ja ett? h?nen ansaitsemansa leip?, makeata ollakseen, olisi tarvinnut hiukan lempeytt? ja iloisuutta h?ysteeksi. Ty?paikassa h?n oli erill??n muista, ja kotiinsa h?n toi mukanaan ??nett?myytt? ja ilottomuutta. Jacques ei ollut onnellinen.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet