Read Ebook: Salaperäinen ratsastaja by Grey Zane Nyman V In Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 2627 lines and 74995 words, and 53 pages

"Olen!" Columbine vastasi polttavin poskin.

"Minua ilahduttaa se. Wilsonin poistuminen tahi j??minen on kuitenkin melkein samantekev??. Jos h?n vain haluaa, h?n saa ruveta pit?m??n huolta koirista."

Sin? iltana Columbine meni varhain kodikkaaseen, h?nen itsens? kalustamaan huopapeitteill? eristettyyn pieneen pes?seens?. Sit? valaisi pieni sein??n hakattu nelisnurkkainen ikkuna, josta ?isin tupruutteli lunta h?nen vuoteelleen. H?n piti t?st? pienest? eristetyst? pakopaikastaan. T?n? y?n? se oli kylm?, ensimm?isen kerran t?m?n syksyn kuluessa, eik? palava lamppu, vaikka se valaisikin huoneen, l?mmitt?nyt sit? juuri ollenkaan. Nurkassa oli kyll? kivinen takka, mutta kun h?n ei ollut muistanut tuoda puita, h?n ei voinut sytytt?? valkeaa.

H?n riisuutui senvuoksi, puhalsi lampun sammuksiin ja meni vuoteeseensa.

H?n l?mpeni pian ja pieness? huoneessa vallitseva pimeys rauhoitti h?nen hermojaan, vaikka h?n tunsikin, ettei h?n saisi unta pitkiin aikoihin. H?n halusi mietti?, h?n ei voinut sille mit??n, ja h?n koetti j?rjest?? sinne t?nne liit?vi? ajatuksiaan, jotka py?riv?t enimm?kseen vain Wilson Mooressa huomattavalla ja kokonaan k?sitt?m?tt?m?ll? tavalla. H?n yritti kohdistaa ne muualle, mutta turhaan. Wilson oli vain l?hestyvin??n h?nt? harjannetta pitkin valkoisella mustangillaan vihaisesti ja halveksivasti ja huutavinaan omituisesti ja tarkoituksellisesti: "Columbine!" T?llaiset ajatukset ja muistot Wilsonin katkerasta hymyst?, h?nen alistuvaisuudestaan ja ivallisesta mustasukkaisuudestaan kiusasivat h?nt?. Wilson ei antanut kartoittaa itse??n, vaan h?nen kuvansa sy?pyi Columbinen mieleen lujemmin vanhuksen suoran kehumisen perusteella.

"Ei, min? en saa ajatella h?nt?," h?n kuiskasi, "sill? min?h?n menen piakkoin naimisiin... Naimisiinko?"

T?m? sana kohdisti h?nen ajatuksensa muualle, ja ?skeisen miellytt?v?n tunteen asemesta h?nt? v?risytti. H?n rupesi miettim??n asiaa.

"Niin, se on totta, ett? menen naimisiin, koska minun on pakko", h?n sanoi melkein ??neen, "ja koska en voi muuta. Minun pit?isi suostua siihen mielell?ni is?n vuoksi, mutta en voi, en mitenk??n!"

H?n halusi mieluimmin olla hyv?, tasapuolinen, rakastava, auttavainen ja kiitollinen kodista ja siit? hell?st? my?t?tunnosta, jota h?nelle, nimett?m?lle l?yt?lapselle oli osoitettu. Bill Belllounds ei ollut ollut ollenkaan velvollinen ottamaan luokseen ja hoitamaan vierasta lasta, mutta h?n oli tehnyt sen senvuoksi, ett? h?n oli hyv? ja jalo. Vanhusta saatiin kiitt?? monesta muustakin jalomielisest? teosta. Columbinella ei ollut mik??n kiitt?m?t?n luonne. H?n halusi maksaa velkansa, vaikka maksun suuruus alkoikin nyt vasta selvit? h?nelle. "Se tulee muuttamaan koko el?m?ni", h?n kuiskasi kauhuissaan. Mutta miten? Columbine mietti. H?nen t?ytyi ruveta ajattelemaan tuon muutoksen jokaista erikoiskohtaa. H?n ei ollut milloinkaan saanut nauttia ?idin opetuksista. Ne muutamat naiset, jotka olivat silloin t?ll?in oleskelleet Bellloundsin kodissa, olivat olleet t?ykeit? ja poistuneet, ennenkuin h?n oli enn?tt?nyt hy?ty? heid?n avustaan suurestikaan. Kouluaikakaan Denveriss? ei ollut muuttanut h?nen lapsenmielt??n, mit? naisen vakavampaan kutsumukseen tulee.

"Jos minusta tulee h?nen vaimonsa", h?n jatkoi, "pit?? minun olla h?nen luonaan, minun on luovuttava t?st? pienest? huoneestani, en saa milloinkaan en?? olla yksikseni, en voi olla vapaa enk? onnellinenkaan."

Saatuaan luetelluksi n?m? erikoiskohdat h?n lopetti. Todetessaan kaiken h?nt? v?risytti ja samalla her?si h?ness? tiedottoman vastustuksen henkikin.

Arosudet ulvoivat villisti, kimakasti, mutta samalla suloisestikin.

Niiden ??net rauhoittivat h?nen huolien rasittamaa s?rkev?? p??t??n ja tuudittivat h?net uneen muistuttaen h?nt? kullan ja purppuran v?risest? auringonlaskusta, salviarinteist?, yksin?isist? kukkuloista ja tuosta milloinkaan muuttumattomasta kauneudesta. H?n ajatteli unisesti, ett? h?n huomenna pyyt?? Wilsonia s??st?m??n muutamien arosusien hengen, koska h?n pit?? niist? niin kovasti.

Bill Belllounds oli asettunut asumaan Middle Parkiin vuonna 1860. Seutu oli silloin ollut koskematonta saloa, ute-intiaanien aluetta, joka muodosti kuin luonnollisen paratiisin hirville, kauriille, antiloopeille ja puhveleille. Lukemattomat karhut eliv?t vuoristossa, tuolla t?m?n aaltoilevan laaksomaan rajoilla, jonka joku ennen muinoin oli nimitt?nyt Middle Parkiksi.

Suurin osa t?st? tasaisesta maasta oli aavikkoa jossa kasvoi runsaasti villi? ruohoa ja kukkia. Belllounds oli karjankasvattaja ja h?n ymm?rsi heti t?m?n seudun mahdollisuudet. Senvuoksi h?n koettikin p??st? utien p??llik?n Piahin yst?v?ksi. T?m? jalo punanahka olikin hyvin suosiollinen valkoisille uudisasukkaille ja h?nen heimonsakin antoi n?iden heid?n vuoristonsa anastajien olla rauhassa n?iden vaikeiden aikojen kuluessa.

Vuonna 1868 Belllounds koetti taivuttaa uteja luopumaan koko Middle Parkista. Vuorten rinteill? kasvoi kaunista mets??, ja kultaa ja hopeaa l?ydettiin monesta paikasta. Luonto oli juuri sellaista, joka vet?? kullankaivajia, karjanjalostajia ja mets?ty?miehi? puoleensa. Kes?t olivat kuitenkin liian lyhyet viljan kasvattamiselle, jota kylm?t y?tkin haittasivat, ja senvuoksi edistyikin Middle Parkin asuttaminen hyvin hitaasti.

Niiden vuosien kuluessa, jolloin utit poistuivat sielt?, Bill Belllounds perusti useita karjakartanolta ja osti muutamia. White Slidesin tila oli noin parikymmenen peninkulman p??ss? Middle Parkista, sijaiten muutaman p??laakson sivuhaarassa. Sen perustaminen oli my?hempien vuosien ty?t? ja Belllounds asui siell?, koska seudut olivat siell?p?in koskemattomampia. Kuta vanhemmaksi karjanomistaja tuli, sit? enemm?n h?n n?ytti pit?v?n yksin?isyydest?, johon h?n oli tottunut nuoruutensa p?ivin?. T?h?n aikaan, jolloin h?nen poikansa piti palata White Slidesiin, Bellloundsilla oli paljon karjaa ja maata, mutta h?n tunnusti suoraan, ettei h?n ollut s??st?nyt rahaa ja tuskinpa milloinkaan tulisi s??st?m??nk??n. H?nen k?tens? oli aina avoinna kaikille ihmisille eik? h?n milloinkaan muistellut antamaansa lainaa. H?n luotti jokaiseen. H?nen olikin tapana kehua, ettei ainoakaan valkoinen eik? punainen mies ollut milloinkaan pett?nyt h?nen luottamustaan. H?nen paimenensa noudattivat h?nen esimerkki??n, naapurit k?yttiv?t hyv?kseen h?nen herkk?uskoisuuttaan, mutta ei ollut olemassa ainoatakaan, joka olisi j?tt?nyt velkansa maksamatta. Belllounds oli muudan noista rajaseutujen rohkeista tienraivaajista niilt? p?ivilt?, jolloin l?nsi asutettiin. H?n oli parempi kuin monet muut, koska h?n oli voinut todistaa, ett? ellei intiaaneja kohdella huonosti eik? heid?n omaisuuttaan ry?stet?, he ovat herkki? yst?vyydelle.

H?nt? ei n?hty tavallisissa t?iss??n sin? p?iv?n?, jolloin h?n odotti poikaansa. H?n kuljeskeli kedoilla ja karja-aitauksissa ja k?veli kuistissa edestakaisin tarkastellen alempaa n?kyv?? taivaanrantaa, miss? Kremmlinist? tuleva tie siinsi valkoisena pujahtaessaan laaksoon, mutta suurimman osan ajastaan h?n oli huoneessaan.

Sattuikin sitten niin, ett? h?n tullessaan aikaisin iltap?iv?ll? kartanolle n?ki tomuisten ja vaahtoisten hevosten vet?mien ajopelien pys?htyv?n pihalle. Silloin h?n huomasi poikansa. Muutamat paimenet tulivat juosten paikalle. He tervehtiv?t ajajaa, jonka he n?yttiv?t tuntevan mainiosti.

Jack Belllounds ei katsahtanutkaan heihin, vaan kaivoi k?siins? matkalaukkunsa k?rryjen pohjalta ja laskeutui hitaasti maahan menn?kseen kuistiin.

"Jack, poikaseni, olen todellakin iloinen saatuani sinut j?lleen kotiin", vanhus sanoi tullen l?hemm?ksi. H?nen ??nens? oli syv? ja t?ytel?inen ja tavattoman sointuva, mutta muuta liikutuksen merkki? h?ness? ei n?kynytk??n.

"P?iv??, is?", poika vastasi melko v?linpit?m?tt?m?sti ojentaen k?tens? is?lleen.

Jack Belllounds oli pitk? ja h?nen ruumiinrakenteestaan voitiin huomata, ett? h?nest? voi ehk? kehitty? samanlainen kuin is?st?kin. Mutta h?n ei k?vellyt suorana, vaan hieman kumarassa. H?nen kasvonsa olivat kalpeat todistaen, ettei h?n viime aikoina ollut ollut auringon ja tuulen vaikutuksen alaisena. Jokainen vieras olisi huomannut h?nen miesm?isen poikamaisuutensa ja ihaillut h?nen kaunista ulkomuotoaan, mutta ep?illyt h?nen voimaansa. Jack Bellloundsin kasvojen alimmainen osa ilmaisi heikkoutta.

T?m? tapaamisen aiheuttama j?nnitys voitiin selvemmin huomata pojassa. H?n n?ytti h?pe?v?n ja oli melkein pahantuulisen n?k?inen. Mutta jos h?n oli ollut humalassa Kremmliniss? edellisen? p?iv?n?, kuten oli kerrottu, h?n oli nyt t?ydellisesti selvinnyt.

"Tulehan nyt sis?lle", vanhus sanoi.

Heid?n menty??n suureen arkihuoneeseen ja Bellloundsin suljettua ovet poika laski matkalaukkunsa lattialle ja katsoi taistelunhaluisesti is??ns? silmiin.

"Tiet?v?tk? nuo kaikki, miss? olen ollut?" h?n kysyi katkerasti. H?nen kasvonsa hehkuivat loukatusta ylpeydest? ja h?pe?st?.

"Eiv?t. Salaisuus on s?ilytetty hyvin", Belllounds vastasi.

H?mm?stys ja helpotus muuttivat nuorukaisen kasvot kokonaan toisenlaisiksi. "Sep? mainiota!" h?n huudahti ja istuutui k?tkien kasvonsa vapiseviin k?siins?.

"Jack, annetaan sen nyt olla", Belllounds sanoi vakavasti ja h?nen suuret silm?ns? loistivat l?mpim?sti ja kauniisti. "Sopikaamme heti, ettemme milloinkaan keskustele siit?, miss? olet ollut n?m? kolme viimeist? vuotta."

Jack katsoi h?neen ja h?nen kasvoistaan olivat h?vinneet kaikki pahantuulisuuden merkit.

"Is?, erehdyit suuresti toimiessasi siten parhaakseni. Se on vaikuttanut minuun huonosti. Mutta nyt, ellei kukaan sit? tied?, koetan unhottaa sen."

"Ehk? erehdyin", Belllounds vastasi surullisesti. "Jumala tiet?? kumminkin minun tarkoittaneen hyv??. Olit niin --. Mutta siit? on puhuttu tarpeeksi... Saat ruveta White Slidesin ty?njohtajaksi ja jos siin? onnistut, olen oikein iloinen voidessani luovuttaa sinulle koko kartanon. Alan jo vanhentua, poikaseni, ja viimeinen vuosi on k?yhdytt?nyt minua. N?m? laitumet ovat mainiot, mutta minulla on v?hemm?n karjaa kuin viime vuonna. Sit? on varastettu ja sudet ja myrkylliset kasvit ovat sit? my?s h?vitt?neet... Mit? siihen sanot, poikani?"

"Suostun ehdotukseesi", Jack vastasi heilauttaen k?tt??n. "En ollut osannut sit? toivoakaan, mutta se sopii minulle. Onko miesten joukossa ket??n minulle tuttua?"

"Ei suinkaan muita kuin Wilson."

"Onko tuo paimen t??ll? viel?? En kaipaa h?nen seuraansa ollenkaan."

"H?n saakin ruveta mets?stelem??n petoja koirien avulla. Ja kuulehan nyt, poikani, nuo miehet ovat pahoja. Ymm?rr?t kai sen. Et voi heille mit??n. Voit k?sitell? heit? vain siten, ett? nouset aikaisin ja palaat my?h??n. Puhuminen on hopeaa, mutta vaitiolo kultaa. Tehd? lujasti ty?t?."

Jack Belllounds ei ilmaissut merkill?k??n, ett? h?n olisi k?sitt?nyt is?ns? vakavan huomautuksen.

"Kyll? min? n?yt?n heille viel?", h?n sanoi, "kuka t??ll? k?skee. Haluaisin heti vet?? saappaat jalkoihini ja l?hte? ratsastamaan ja katselemaan."

Belllounds siveli harmaata partaansa ja katseli poikaansa ihaillen ja ep?illen. H?n ei mitenk??n, ei ainakaan t?ll? hetkell?, voinut saada mielest??n sit? ihmeellist? tosiasiaa, ett? h?nen poikansa oli nyt kotona.

"Aivan niin, poikani. Mutta sin? olet ollut poissa laitumilta kolme vuotta ja olet senvuoksi neuvojen tarpeessa. Kuuntelehan nyt. Ole lempe? hevosille. Ennen vanhaan sin? kohtelit niit? huonosti. Muutamat paimenet v?rkk??v?t hevostensa kanssa niin, ett? ne purevat ja potkivat, mutta se on aivan v??rin. Hevonen on hyvin herkk?tunteinen. Minulla on muutamia hyvi? eik? niit? saa kukaan turmella. Ole aina tyyni ja rauhallinen ollessasi paimenten joukossa. T?h?n vuoden aikaan on hyvin vaikea saada miehi? eik? minulla nytk??n ole niit? tarpeeksi... Parasta on, poikani, ett? noudatat is?si esimerkki? miesten ja hevosten kohtelussa."

"Is?, olen n?hnyt sinun potkivan hevosia ja ampuvan miehi?", Jack vastasi.

"Olet kyll?, mutta vain poikkeustapauksissa. En k?yt? sellaisia keinoja tavallisesti... Poikani, t?m? on minulle oikein syd?men asia, ett? sinusta --"

H?nen t?ytel?inen ??nens? rupesi vapisemaan ja katkesi. Jackin olisi todellakin pit?nyt olla kovin paatunut nuorukainen, ellei h?n olisi jotenkin vastannut vanhuksen syv??n ja sanattomaan my?t?tuntoon. H?n laskikin k?tens? is?n hartioille.

"Is?, saat olla ylpe? minusta viel?. Salli vain koettaa ?l?k? ole minulle vihainen, ellen saakaan alussa ihmeit? aikaan."

"Poikani, tilaisuuksia ei sinulta totisesti tule puuttumaan. Ja nyth?n min? muistankin. Muistatko Columbinen?"

"Muistan hyvinkin!" Jack vastasi innokkaasti. "Kuulin puhuttavan h?nest? Kremmliniss?. Miss? h?n on?"

"Jossakin t??ll? l?heisyydess?. Jack, sinun pit?? menn? naimisiin h?nen kanssaan."

"Minunko? Pit??k? minun menn? naimisiin h?nen kanssaan?" h?n toisti.

"Kyll?. Sin? olet poikani ja h?n on ottotytt?reni. En halua jakaa omaisuuttani ja tekisin v??rin, jos j?tt?isin h?net ilman. H?n on hieno, voimakas, tyyni ja kaunis tytt?, Jack, ja h?nest? saat mainion em?nn?n. T?m? on minun hartain suunnitelmani."

"Mutta Columbinehan on aina vihannut minua."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet