Read Ebook: Kotkat by Haahti Hilja

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1442 lines and 37368 words, and 29 pages

oihin asui.

Helmin hyllyll? on kuva, jossa sisar istuu tuolilla ja veli seisoo vieress?. Kuva on vanha ja vaalahtunut, mutta tyt?n lempe?t ja pojan s?ihkyv?t silm?t ovat hyvin n?k?isens?. Sen tiet??, kun vertaa isoihin kuviin.

He rakastivat toisiaan hell?sti, senkin n?kee kuvasta.

Is? oli kuollut, ?iti kuolinvuoteellansa. Onnellinen, sopusointuinen koti oli hajoamassa. Kuka silloin olisi jaksanut ajatella k?yt?nn?llisi? puuhia, rahojen hoitoa, perinn?njakoa ja muuta sellaista vaikeata?

Asioitsija Hartikka oli eritt?in j?rkev? ja eritt?in yst?v?llinen. H?n tarjoutui ilmaiseksi kaikkeen, sulasta my?t?tunnosta ja ihmisyst?vyydest?.

Helmi ottaa k?teens? kuvan, joka on keskimm?isest? vasemmalla. Nuoren tyt?n ja pienen koulupojan yhteiskuva oli oikealla puolella.

T?m? on Ville Hartikka. Se on is?n kuva silt? ajalta, jolloin h?n ensi kerran tuli ?idin l?hemp??n tuttavuuteen. Laiha, parraton, suuri leuka ja ter?v?t silm?t.

Nuori Kaarina katsoi h?neen kuin taitavaan set??n, joka osaa auttaa, kun joudutaan ymm?lle. Olihan h?n viisitoista vuotta vanhempi. H?n nosti sairaan lesken korkoja, h?n suoritteli v?lit vuokralaisten kanssa, h?n tiesi ett? nyt oli paras myyd? tehtaan osakkeet, koska siell? oli vararikko pel?tt?viss?, ja talletukset h?n sijoitti toisiin edullisempiin osakkeihin. Kaikki h?n ymm?rsi, kaikesta h?n piti huolta. Silloin h?n perehtyi perheen asioihin, kun h?n toimitti pes?nkirjoitusta is?nn?n kuoleman j?lkeen.

Jos h?nen apunsa oli tarpeen lesken viel? el?ess?, sit? v?ltt?m?tt?m?mpi se oli, kun lapset aivan orvoiksi j?iv?t.

Kaarina oli menehty? suruunsa. H?n oli aivan neuvoton. Pieni Paavali, "Paavo veikko", toimi ripe?mmin ja neuvokkaammin kuin h?n. Mutta hautajaisia ei varmaankaan olisi saatu toimeen, ellei asioitsija Hartikka olisi tuonut vanhempaa sisartansa, Riitta neiti?, Kaarinan avuksi kaikkea johtamaan. Itse Ville Hartikka juoksi pastorinkansliat, arkkukaupat, ilmoituskonttoorit ja muut. Ja Kaarina itkien ompeli suruharsoja, sulki aina v?limmiten Paavo veikon syliins?, eik? voinut kuvitella tulevaisuutta ensink??n.

Herra Hartikalle h?n oli ??rett?m?n kiitollinen. T?m? olikin nyt entist? huomaavaisempi, joskus niinkin hell? ja suojeleva, ett? se Kaarinasta tuntui v?h?n pahalta.

Er??n? p?iv?n? h?n pyysi Kaarinaa vaimoksensa.

Kaarina pel?styi ja rupesi itkem??n. H?n veti tyt?n syliins?, suuteli h?nt? ja kutsui kauniiksi morsiameksensa.

-- ?l? ota sit? miest?! -- sanoi pieni Paavo sisarellensa, silm?t mustina s?ihkyen.

Mutta Hartikka puhui kauniisti Kaarinalle, kuinka he pit?v?t Paavalia omana poikanansa. Kaarina ja Paavali eiv?t sitte en?? ole orpoja ja yksin?isi?, heill? on koti taas ja hyv? olla. Kahden kuukauden kuluttua h??t vietettiin.

Seitsentoistavuotias kyyhky parka! Ei h?n rakkaudesta mit??n tiet?nyt, ei nuoruudestakaan. Lastenkammarista h?n astui avioliittoonsa, antaaksensa el?m?n pikku tytt?selle.

Mutta vaikka h?n lapsensa syntyess? ei viel? ollut kahdeksaatoista t?ytt?nyt, varttui h?n naiseksi silloin. H?nen syd?mess?ns? puhkesi uusi helottava kukkasmaailma, ja kaikki sen monihohteiset ruusut lapsi sai omaksensa.

Eiv?t ne tukahuttaneet niit? kukkasia, jotka Paavo veikkoa varten entuudesta kasvoivat. Ei Paavali koskaan kadehtinut Kaste Helmen osaa.

Kaste Helmi! -- --

Helmi ottaa hyllyn oikealta puolelta kuvan, jossa suloiset ?idin kasvot kumartuvat yli pienen pitsik??r?n, joka kehdossa lep??.

Mit?h?n nuori ?iti on uneksinut, antaessansa h?nelle t?m?n nimen?

Ett? h?n olisi kallis taivaan kastepisara er?maan hiekassa. Ett? h?n virvoittaisi ?idin n??ntyv?? syd?nt? ilolla ja rakkaudella.

?iti sai paremman virvoittajan. Itse Herra, Jeesus l?ysi h?net ja sanoi h?nelle: "Vaimo, mit? itket?" "Itken sit?, ett? mieheni ei ymm?rr? minua eik? rakasta minun syd?nt?ni. H?n rakastaa kasvojeni kauneutta, varteni nuortevuutta, rahojeni helin?? ja osakkeitteni voittoa." "Rakastatko sin? h?nt??" "En, Herra. Kuinka min? voisin h?nt? rakastaa? Min? pelk??n, ett? alan inhota h?nt?."

Silloin Jeesus katsoi nuorta vaimoa rakkaasti ja surullisesti suoraan syd?meen.

Siit? ajasta asti Kaarinan kasvot saivat kauniin, lempe?n hohteensa, ja siit? asti h?n sit? runsaammin kylvi ruusuja muille, mit? enemm?n piikit pistiv?t h?nen syd?nt?ns?.

Mist? Helmi sen tiet??? Kuvat kertovat, mit? ne voivat, mutta eiv?t ne kaikkea kerro.

Helmill? on toinenkin muistojen l?hde, toinen aarre. Se on kirjek??r? pienen peilikaapin lukitussa laatikossa.

Niit? kirjeit? ei ole koskaan postissa l?hetetty. Ne ovat menneitten vuosien kuluessa osotetut h?nelle. Paavo eno on ne kirjoittanut irtonaisille lehdille. H?n sai ne kaikki yhtaikaa yhdentoista vuotiaana, kun eno k?vi hyv?sti j?tt?m?ss? ennen l?ht??ns? Ameriikkaan.

Helmi unohtaa ajan, avaa peilikaapin, purkaa siteen ja levitt?? kirjeet helmaansa.

T?ss? on muutamia:

Kaarinan Kaste Helmi!

Min? olin nuori kiihkomieli, oikea kotkanpoikanen. Is?si ja min? -- me emme sopineet yhteen. Tunsin, ett? h?n ei voinut k?rsi? minua, ja min? h?nt? uhmailin lakkaamatta. Kerran h?n m??r?si minut laskemaan yhteen tilikirjan sarekkeita. Min? vedin paksut ristit yli sivujen ja l?hdin hiiht?m??n. Kun tulin kotiin, sieppasi h?n nahkavy?ns? ja rupesi ly?m??n. Kaarina oli kauheassa tuskassa, itki ja vaikeroitsi, pel?ten minun puolestani. -- Ville, -- kuiskasin min?. -- Lakkaa h?nen t?htens?! Kun h?n jonakin p?iv?n? l?htee ulos, iske silloin kaksi vertaa niin kovasti! -- H?n katsoi minua pitk??n, pani vy?n uumillensa eik? sen koommin ly?nyt minua en?? koskaan.

H?n rakasti ?iti?si omalla tavallaan, vaikka h?n oli karkea mies. Ei h?n kelvoton ollut; kyll? sin? voit h?nt? kunnioittaa, niinkuin is?? kunnioitetaan. Minunkin olisi pit?nyt monessa suhteessa olla h?nelle kiitollinen.

Ehk? el?m? ei olisi minua niin ankarasti pidellyt, jos helpommalla olisin oppinut Jumalan l?ksyn...

-- -- --

"Jeesus on turva myrskyss?", lauloi ?itisi. Se kaikui niin syv?lle syd?meeni, etten sit? sittemmin milloinkaan voinut unohtaa.

Oikeastaan kaikki luulivat, ett? min? olin jumalaton poika, kun olin niin uhmap?inen ja uppiniskainen. Se on tottakin. Kell? ei ole Jumalan Henke?, ei se ole h?nen omansa. Mutta tied?tk?, Helmi, ett? min? nyt en aikoisi papiksi, ellen olisi niit? ?itisi s?veleit? jo silloin kuunnellut...

-- -- --

Helmi tytt?nen!

Jos syd?mesi on l?mmin ja herkk?, ?l? koskaan mene naimisiin miehen kanssa, joka on intohimoinen mets?st?j?.

Saat n?hd? verisi? sisuksia, raadeltuja rintoja, koiria kielet lerpallaan...

Kaarina k??nsi p??ns? pois ja olisi paennut sisimpiin huoneisiin, mutta h?nen t?ytyi omin k?sin tulla j?niksi? nylkem??n, kun palvelustytt? ei osannut.

Sitte aterioilla h?n kumminkin aina sai kuulla, ett? h?n ei kyennyt laittamaan kunnollista j?niksen paistia. Milloin se oli sitke?t?, milloin kitker?n makuista. -- Suolaista se ainakin oli, sill? Kaarina suolasi sen kyyneleill?ns?. Ehk? se sent?hden ei maistunut sille, joka j?niksen ampui.

-- -- --

Pid?th?n, Helmi, kukkasista? ?itisi rakasti niit? ja vaali hell?sti kuin hentoja lapsosia. Mutta sinulle h?n taittoi niin monta kuin tahdoit. Kes?isin h?n sitoi seppeleit? hiuksillesi, milloin lemmikeist?, milloin unikukista, milloin niityn kirjavasta suvirunsaudesta. Sin? olit kuin kukkakuningatar. Usein olit puettu valkoiseen pukuun, usein my?skin sinipunervaan, koska ?itisi huonekalut olivat sinipunervalla p??llystetyt. Sitte te k?si k?dess? leijailitte lehtoihin ja metsiin, miss? linnut kirkkaita s?veli?ns? viserteliv?t. ?itisi lauloi silloin. Muistatko viel? h?nen suloista ??nt?ns?? H?n sanoi toivovansa, ett? saisit syd?meesi kaikki lintujen liverrykset ja h?nen oman syd?mens? syvimm?t s?velet.

Olit hyvin pieni, kun sin?kin jo lauloit. Se oli ?itisi suuri riemu, se varsinkin, ett? sin? et koskaan tahtonut pys?hty? opittuihin s?veliin. H?n kysyi sinulta joskus, vaikka hyvin tiesi: -- Mik? laulu se on? -- ?idin Helmen oma laulu, -- vastasit varmasti. -- ??nesi ei ollut voimakas ja ihana, kuten Kaarinan. Sin? sirkuttelit niinkuin pieni linnunpoika. -- Ei h?nest? tule laulajatarta, -- sanoi ?itisi. -- H?n oppii soittamaan ja s?velt?m??n.

Olen iloinen, ett? is?si antaa sinun ottaa soittotunteja. Kuulin Riitta t?din valittavan, ettet opi sukkaa kutomaan etk? perunoita keitt?m??n ja tahdot unohtaa koulul?ksysikin, kun aina vaan soitat.

Soita, soita, ?itisi s?vellintunen! Kyll? on toisia, jotka pit?v?t huolen sukista ja perunoista ja luvunlaskusta.

-- -- --

Oi Helmi, Helmi! Se oli haikea p?iv?, jota en voi koskaan unohtaa.

?itisi lep?si lumivalkoisena kuin kuihtunut ruusunkukka. Me kaksi orpoa j?imme is?si ja Riitta t?din huostaan.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet