Read Ebook: Kotkat by Haahti Hilja

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1442 lines and 37368 words, and 29 pages

?itisi lep?si lumivalkoisena kuin kuihtunut ruusunkukka. Me kaksi orpoa j?imme is?si ja Riitta t?din huostaan.

Silloin min? viimeisen kerran ja rajummin kuin koskaan ennen p??stin hillitt?m?n tuskani ja kuohuvan katkeruuteni puhkeamaan.

-- Ville Hartikka, sin? olet h?nen tappanut! -- min? huusin. -- H?n on k?rsinyt ja rasittunut, sin? olet ollut h?nelle tyly ja kova. Syd?nvikaa h?nell? ei ennen ollut. Sin? sen h?nelle tuotit. Mill? sin? vastaat h?nen kuolemastaan?

Kun is?si nosti silm?ns? minuun, n?in ett? ne olivat itkusta turvonneet. Mutta sanani saivat niihin kamalan ilmeen, pohjattoman ep?toivoisen ja samalla vihasta raivoisan.

H?n ajoi minut talosta pois. Min? menin anteeksi pyyt?m?tt?. ?itisi haudalla en katsonutkaan h?neen, vaikka syd?meni kovin tykytti ja kyyneleit? taukoamatta tulvi silmist?ni. En itkenyt yksin ?iti?si, itkin itse?ni my?skin. Sinut min? kiihkoisesti pusersin syliini. Kuolinvuoteellansa Kaarina oli pannut sinun k?tesi minun k?teeni. -- Paavo veikko, rakasta Kaste Helme?! -- se oli h?nen viimeinen sanansa minulle.

Helmi, tied?, ett? min? sinua aina rakastan!

Sain omaisuuteni vuosikoron ja p??omasta mit? opintoihin tarvitsin. Helsingiss? voi kyll? hyvinkin halvalla el??, ja luultavasti olisin asettunut jonnekin syrj?kaupungin ruokamatamien vuokraloihin, ellei kohtalo olisi toisin johdattanut. Vanhemmillani ja Kaarinalla oli entisi? rakkaita yst?vi?, er?s hyv? ja hieno perhe. Se avasi minulle kotinsa ovet.

-- -- --

"Jeesuksen rakkaus, se on niin syv?, ettei h?n kurjimman kuolevan sois, Jeesuksen turviss' on olla niin hyv?, ei luotansa heit? h?n ket?k??n pois. Rajattomassa rakkaudessaan kuinka h?n omansa hylj?t? vois?"

Olen joutunut tuliahjoon. Kunpa se polttaisikin! Sit? min? tarvitsen. Kaarinan s?veleet ovat soineet minulle siit? asti kuin niit? lapsena kuuntelin, mutta ne ovat soineet kuin omantunnon syyt?s. Nyt t?ytyy ratkaisun vihdoinkin tapahtua.

Vapahtaja, min? tahdon kuulua sinulle. Etk? voisi armosta antaa minulle jotakin teht?v??, jotain erityist? ja vaikeata liitoksi v?lillemme? Tahdon olla sinun palvelijasi sieluineni, ruumiineni. Tahdon olla ehj?sti ja kokonaan, nyt ja ij?ksi.

Eih?n t?m? ole sanottu sinulle, Helmi. Ja kuitenkin se on sinulle.

Meid?n on molemmin k?yt?v? sit? tiet?. Sinun ja minun. ?itisi muisto velvoittaa. ?itisi viimeinen pyynt? liitt?? meid?t yhteen.

Herra Jeesus odottaa sinua my?skin. Tule, Kaarinan Kaste Helmi!

-- -- --

Helmi, rakas lapsi!

Tied?tk?, miten lennet??n kotkan siivill??

Ja tied?tk?, mit? on kev?t, el?m?n riemuisa kev?t? Oletko n?hnyt koko luonnon puhkeavan niinkuin taikaiskusta yhten? y?n??

Min? olen n?hnyt, min? olen tuntenut, min? tied?n!

-- -- --

?kki? Helmi s?ps?ht?en heitt?? kirjeet k?sist?ns?, hyp?ten pystyyn. Mik? aika nyt on? Ovi k?y. Onko eno tullut?

Ei, Riitta t?ti se on.

Kiireesti Helmi ker?ilee kirjeet ja ty?nt?? ne laatikkoon.

-- Miss? h?n viipyy? -- kuuluu t?din huolestunut ??ni, -- aikaa sitte h?nen olisi pit?nyt ehti?. Kello k?y yht?toista.

Helmi juoksee eteisen ovelle ja alas portaita. Ei mit??n ajuria n?y hiljaisella kadulla.

Helmi t?hystelee joka puolelle. Yksin?inen k?velij? pieni reppu k?dess?ns? ilmestyy juuri kulman takaa.

Tummat silm?t katsovat syv?lle h?nen silmiins? ja k?si laskeutuu h?nen olallensa.

-- Sin? olet Kaarinan Kaste Helmi? Olethan?

-- Eno, Kotka-eno!

H?n sulkee Helmin syliins? ja suutelee h?nt? otsalle. Helmi on ihan vaiti ja syd?n v?r?j??.

Muistojen tarina on loppunut. Nyt alkaa toinen: tulevaisuuden unelmoitu tarina, jonka rikkaus on oleva h?nen omansa.

Kotka ja Helmi.

Teekeitti? porisi iloisesti, tuoreet leiv?t tuoksuivat, munat, makkarat ja kukkakaalit odottivat vadeillansa. Riitta t?ti tarjosi lakkaamatta.

-- No kun tulet niin pitk?lt? matkalta.

-- Arveletteko, ettei laivassa sy?d?k??n? -- Paavali Kotkan ??ni oli miehev?n reipas, mutta nauru hel?hti niinkuin sen, joka liian usein ei ole tottunut nauramaan.

Helmi katseli h?nt?. Musta tukka, mustat silm?t, voimakkaat kasvojen piirteet, ne h?n muisti ja tunsi. T?ysparta vaan teki h?net oudon, melkeinp? vierasmaalaisen n?k?iseksi. Sekin oli aivan musta, ja valkoiset hampaat hohtivat kun h?n puhui.

-- Se nyt oli hyv?, ett? j?tit tavarasi huomiseen. Ehk? siell? n?in illalla ei ollutkaan kuorma-ajureita. Kyll? t??lt? meid?n talostakin saa, mutta pit?isik? olla kaksi?

-- Hyv? t?ti, en min? tarvitse kuorma-ajuria. Minulla on yksi ainoa arkku. Siin? ovat vaatteeni ja kirjani.

T?din ja Helmin silm?t leveniv?t.

-- Mink?t?hden sin? tulit jalan?

Kotkan kasvoille varjostui vakava ilme.

-- Ensi askeleeni min? kuljin muistojen teit?. Syd?n on t?ysi, kun kymmenen vuoden per?st? palajaa rakkaille paikoille. Tahdoin n?hd? talon, jossa ennen asuin.

T?ti vaikeni, eik? Helmik??n rohjennut kysy? enemp??.

-- Menn??n nyt katsomaan sinun nykyist? asuntoasi.

Huone oli suuri ja kaunis, hienosti ja aistikkaasti sisustettu. Erityisell? hiljaisella mielihyv?ll? Helmi n?ytti sammalvihreit? p??llisi?.

Eno sanoi:

-- Ei sinun olisi pit?nyt minua varten laittaa n?it?.

Kotka eno on hyvin vaatimaton. Helmi iloitsi, kun h?n n?ht?v?sti ei ollut osannut toivoakaan n?in kaunista ja mukavaa. Onhan parempi antaa liian paljon kuin liian v?h?n.

Katsottiin sali ja Riitta t?din kammari, viel?p? keitti?kin kirkkaine pannuineen ja kattiloineen. T?ti osaa kyll? pit?? j?rjestyst?.

Vasta viimeiseksi Helmi vei enon omaan huoneeseensa. Sinipunerva vieno valo tervehti kaukaisten muistojen heijastuksena. Helmi n?ki, ett? kyynel kyyneleen per?st? vieri ruskettuneille miehekk?ille kasvoille.

-- Eno, tahtoisitko olla yksin? -- kuiskasi Helmi.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet