Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Parantumassa by Haapakoski Kalle
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 1465 lines and 21404 words, and 30 pages
PARANTUMASSA
Kirj.
Kalle Koski
Helsingiss?, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1893.
Mit? mahdettiin siell? tehd??
Jokohan ty?h?n?
Eik? h?nell? ollut siihen v?hint?k??n halua -- eik? ihmek??n, sill? olihan h?n vasta tullut kotiin p??kaupungista pulska kauppaopiston p??st?todistus taskussa ja tarvitsi h?n siis luonnollisesti lev?t?.
Is? oli niit? entisajan aina kest?vi? ty?koneita, jotka k?viv?t aamusta iltaan tarvitsematta koskaan lepoa.
Kuka tiesi h?nen aikeensa?
Mutta h?n meni, kun kerran k?sketty oli, vaikka meneminen vastenmieliselt? tuntuikin.
Is? istui puoleksi p?yd?st? k??nnetyss? py?r?tuolissa, vasen k?si p?yd?ll?, oikea pitkin sivua riippuen.
Vanhentunut h?n oli; kasvojen, varsinkin otsan uurrot olivat k?yneet syviksi ja jyrkistyneet, katse oli kangistunut, melkeinp? v?syneen vaisu n?in tavallisessa olossaan; korvallisilta olkap?ille asti riippuvat hiukset olivat jo lumivalkeat, ja aikanaan miehekk??t hartiat olivat k?yneet k?ykkyyn ja kumariksi.
?iti istui sohvalla nojaten mukavasti sohvan tyynyn pohjaa vasten.
H?n oli kymmenisen vuotta nuorempi kauppiasta, ja n?yttikin paremmin t?m?n vanhimmalta tytt?relt? kuin puolisolta. Sill? voitokkaasti kilpaili h?n viel? hyvinkin paljon nuorempiensa kanssa vartalon nuorteudessa ja kasvojen miellytt?v?isyydess?. H?n oli jo nelj?nkymmenen, mutta siit? huolimatta n?kyi runsaasti ruusujen j?lki? hienohipi?isill? poskilla; katse oli vienon kirkas; tummat, huolitellut hiukset ja siisti vaalearaitainen puku antoivat h?nelle puolestaan miellytt?v?n n??n, niin ett? kaikki sopivat yhteen kuin syyskes?n kukkasen ter?t, verhot ja lehdet.
Jotain juhlallista ilmeni vanhuksissa, ja se oli omansa saamaan vasta kotiin tulleen nuoren herran mielialan levottomaksi, siin? kun h?n istui keinutuolissa, toinen jalka toisen polven yli heitettyn?, puhallellen sankkoja savupilvi? kiert?m??n poimukkaana huuruna ovea kohden ja odotellen mit? tulossa mahtoi olla.
Vihdoin k??ntyi py?r?tuoli istujineen verkalleen, mutta varmasti p?yd?st?, jalka heitettiin toisen yli, k?si nojasi tuolin nojakaareen ja niin h?n alkoi is?llisell? ??nell?:
-- Nyt olet siis k?ynyt kauppaopiston l?pi, poikani.
Nuoren miehen katse elostui, ja h?n ny?k?ytti itsetietoisesti p??t??n vastaukseksi.
-- Sinun sopii nyt saada tietoosi, millainen kotisi tila nykyisin on, jatkoi h?n alkamaansa tapaan. -- Ehk?p? piankin minun p??ni kaatuu, ja silloin j??t sin? t?m?n omistajaksi ja haltijaksi.
Nuorukaisen rinta kohosi ja n?ytti kuin varma miehuuden tunne, ylpe?kin olisi sielussa liikkunut. Mutta is? jatkoi:
-- Lieneek? tiedossasi, mit? olet kuluttanut kouluajallasi?
-- Ei, ei. Mist?p? min?... eih?n niit? ole tullut merkityksi muistiin, ?nkytti h?n h?mm?styneen?, sill? kysymys oli kerrassaan odottamatta h?nt? kohdannut, ja tiedet??nh?n ettei menetettyj? ole koskaan hauska muistella ja niist? varsinkaan is?n edess? tili? tehd?.
Siis siit? olikin kysymys. Se masensi mielen ja teki kovin levottomaksi. Sill? is? oli joskus ennenkin nureksinut h?nen liian paljo menett?v?n. Nyt mahtoi tulla lopputili ja summaksi ansaittu nuhdesaarna, is?llinen kuritus -- se se nyt niin ankarasti pelotti.
-- Kahtena ensimm?isen? vuonna lyseossa -- jatkoi h?n armottomasti tilintekoa ja k??ntyi takaisin p?yt??n selailemaan ison kirjan rapisevia lehti? -- menetit viisisataa vuodessa.
Se ei ainakaan paljon ollut, sen tilitett?v? hyvin tiesi; vaan h?n ei vastannut mit??n -- vallattomasti harhailivat vain ajatukset vuosista vuosiin ja koko ulkomuodossa esiytyi rukoileva ilme, ett? tilinteko saisi t?h?n p??tty?.
Mutta is? seurasi tarkoin muistiinpanoja.
-- Kolmantena vuonna menetit kuusisataa.
Silloin tietysti h?n jo olikin miestyneempi ja p??ssyt parempiin tuttavuuksiin toverien kanssa.
-- Nelj?nten? vuonna olen l?hett?nyt sinulle kahdeksansataa.
Se merkitsi koulupojan kehityst?; silloin jo voidaan viett?? loma-aikoja yksiss?, voidaan ihastua vesimy?m?l?n tytt??n ja korkeimmasti kehittyneen? ostaa silloin t?ll?in pullo marjaviini?; jopa punssiakin, varsinkin nimi- ja syntym?p?iv?n?.
-- Viidenten? vuonna tuhat markkaa -- ja p??lliseksi j?it viel? luokalle.
Is?n ??ni olikin muuttunut vakavammaksi ja vakavammaksi ja ?iti loi poikaansa levottoman ja huolekkaan vaikka lempe?n katseen, t?m? itse tuijotti kankeasti lattiaan ja tunsi itsens? perin masentuneeksi.
-- Ensimm?isen? vuonna kauppa-opistossa menetit kaksituhatta, toisena viisisataa enemm?n ja nyt viimeisen? melkein saman summan.
Tuskastuttavaa oli siin? istua ja kuulla, ja yh?kin tuskastuttavammaksi k?vi, kun is? k??nn?hti v?h?n p?yd?st? ja raskaan karvaasti virkkoi:
-- Siin? on kokonainen p??oma, jolla moni mies olisi voinut p??st? hyvinkin pitk?lle.
Poikansa tuskallisen tilan oli ?idin hell?sti vaaniva silm? huomannut ja h?n nyt v?liin virkkoi:
-- Eih?n Antin ole sopinut k?yhemm?sti el?? kuin muidenkaan.
Se v?h?n helpotti. Jotain sellaista olisi h?nenkin pit?nyt sanoa ja sill? puollustautua, jos sen olisi sanoiksi saanut. Lapsen kiitollisen katseen h?n heitti ?itiin ja tunsi rakastavansa h?nt? niin ??rett?m?sti, olisi kernaasti vaikka suudellut, kuten ennen pienen? poikana h?nen helmassaan istuessa.
Is? istui kauan sanaakaan lausumatta.
Antti rohkeni jo tarkastaa h?nt?.
H?n oli vet?ytynyt p?yt??n, kasvoja ei voinut n?hd?, ainoastaan vaan kyyryisen selj?n, paljaan p??laen ja hopeanharmaat vierihiukset.
Mutta syv?t saattoivat olla otsan uurot, katse miettiv?, ehk?p? ankarakin, sit? aavisti Antti.
Mutta nyt h?n ei kumminkaan en?? levoton ollut, ei myrsky? pelj?nnyt.
Is? oli ankara mies, ankara ytimi??n my?ten; mutta h?nell? niinkuin kaikilla muillakin ihmisill? oli heikkoutensa: h?nell? oli hyv? syd?n.
Oli jo niin monesti tapahtunut, ett? uhkaavammatkin pilvet h?nen otsaltaan poisti h?nen vaimonsa, sill? t?m? ei voinut h?nt? paljo ensink??n loukata. Ensiksikin sen vuoksi, ett? is? piti niin paljo h?nest? ja toiseksi siksi, ett? ?iti aina oli niin hyv? ja kaikin puolin mallikelpoinen vaimo. Ja siit? seurasi sekin, ett? h?nen jyrkk? mielipiteens?, jota ei kukaan rohjennut edes koettaakaan muuttaa, useinkin sai naurettavan keikahduksen ja miesten mies joutui puolisonsa syd?mmellisyyden valtaan.
Ja kun t?m? niin hell?sti aina oli ainoaa lastaan rakastanut, rakastanut ?idin hellimmill? tunteilla, kuten h?n is?n? itsekin teki, vaikka ymm?rsikin ankaruuden kasvattavan hy?dyn, niin pojan ei koskaan ollut tarvinnut kovin is?? pelj?t?, milloin vain ?iti oli l?hell?.
Antti sen hyvin tiesi, ett? niukasti olisi rahaakin saanut, jollei ?iti olisi aina v?litt?j?ksi k?ynyt -- siksip? h?n niin rakastikin h?nt? viel? t?yten? miehen?.
Kauppias nousi ja hyv?ntahtoisesti lausui, melkein itsekseen:
-- Niinp? niin. Tahdoin vaan osottaa, miten varallisuutemme on supistunut.
-- Sit? ?lk??mme ajatelko, ukkoseni! sanoi ?iti kevyesti. -- Nyth?n Antilla on runsaasti tietoa hoitamaan meid?n liikett?.
Mutta siihen ??nn?hti is? kaukaisella ??nell?:
Add to tbrJar First Page Next Page