Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Parantumassa by Haapakoski Kalle
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page
Ebook has 1465 lines and 21404 words, and 30 pages
Mutta siihen ??nn?hti is? kaukaisella ??nell?:
-- Kyll?p?h?n t?ss? minunkin tietoni riitt?v?t.
Sen enemp?? h?n ei saanut tiet?? kodin tilasta, eik? halunnutkaan.
Eik? sek??n h?nt? huolestuttanut, ettei is? h?nen apuansa katsonut tarvitsevan. L?hti ulos.
K?veli k?det housujen taskussa herttaisessa kev?tkes?n luonnossa, vapaana taasen kaikista el?m?n huolista, nauttien sen mink? voi, ja antoi ajatusten lent?? tai lev?t?, miten niiden milloinkin itsens? halutti.
Vihantana oli asuinrakennuksen takana pieni puisto, lehti puissa ja pensaissa oli melkein t?ydellinen ja kukkaisiakin n?kyi ruohostossa. Suruttomina soittelivat linnut puiden oksilla. Kirkas ja l?mmin oli p?iv?, etel? heng?hteli pehme?sti suvituulen henke??n ja somasti liikkuivat siin? puiden viheri?t lehdet.
H?n heitt?ytyi hermottomasti tuuhean koivun varjoon mukavalle ruohopenkille.
Koetti ajatella siin?, etsi? hauskoja muistoja huveista ja hurmaavista nautinnoista.
Mutta ajatus oli kuin tuli karstottuneessa kynttil?n syd?mess?, niin himme?, niin uutuneen vaisu. V?liin se yritti lieskahtamaan, mutta kohta vaipui taas entiselleen.
Loikoa siin? oli kumminkin mukavaa; katsella tai olla katselematta, ajatella tai olla ajattelematta -- sama se.
Milteip? sorea oli h?nen hoikkanen vartalonsa p??kaupungista tilatussa harmahtavassa kes?puvussa. Kasvot olivat hienopiirteiset, jopa kauniitkin, mutta tavattoman kalpeat, l?hes kivuliaan n?k?iset ja veltot. Isojen, sinisten silmien katse oli v?synyt. Mutta otsa oli selv? ja somasti kaareva, ja kauniisti laskeusivat sille nuo hiukan kihertyneet, tummahtavat hiuskiharat.
Siin? venyess??n katseli h?n kotvasen tuota k?ytt?m?tt?myyden t?hden tervett?, niin terveeksi j??nytt? ruohon-orasta turvepenkill? ja ajatteli kotiansa, jonka vastainen omistaja h?nest? piti tulla, kuten is? oli vasta sanonut.
Tunne siit? oli himme?, mutta ik?v?, vastenmielinen.
Pienoinen puurakennus se oli, jo melkoisesti vanhentunut ja koko kartano niin yksinkertainen ja vaatimaton.
Vaikka h?n ei ollutkaan mik??n loiston ja suuruuden intohimoinen ihailija, oli silm? kumminkin tottunut toisellaiseen, ja se sai h?net itsekseen virkkamaan:
-- Tuommoisen talon omistaja!
Puistosta aikain leveniv?t kyll? kauas mets?nrantaa kohden kouhkeat, hyvin sarotut pellot, joissa ruis alkoi t?hk?? tehd? ja tou'ot putkelle p??st?, ja niiden ??rell? vihersiv?t hy?tyis?? hein?? kasvavat kedot. Mutta niiden hy?dyst?, niin suuren arvon kuin kauppias niille panikin, ei h?nell? ollut mit??n tietoa.
H?n ei ajatellut, vaan h?n tunsi sen vain, ett? ik?v?ksi k?visi t??ll? ik?ns? el??, t??ll? maaseudun jylh?ss? syd?mmess?.
Vanha eukko laahusti kyl?ntiet? kantaen voihulikkaa, j?k?l?nharmaaksi hankaunutta, ja peittyi vihdoin kartanon suojaan.
Kauppapuodin ovitiuku kilisi, sen ??ni kuului hyvin puistoon.
Siell? nyt is? punninnee eukon voita ja kiistellee h?nen kanssaan, kun eukko ei ottane uskoakseen, ett? voi on kevennyt l?mpim?n kes?p?iv?n sit? suolavedeksi sulatellessa tai ett? kotoinen vanha puupuntari oli ep?luotettava. Kahvea punninnee sitten ja sokuria, ja uskottelee akalle, jonka tiedot ja k?sitys ei kotikulmia ulommas ulotu, ett? ulkomailla oli tullut huono kahvivuosi ja siksi oli sen hinta noussut -- tai jotain semmoista.
Tavattomasti oli ukko vanhentunut viime n?kem?st?.
Saattaisi piankin kuolla.
Sitten t?ytyisi h?nen ottaa huolekseen koko talous, seisoa my?ntip?yd?n takana pitk?t p?iv?t, apuna tuommoinen v?h?p?t?inen poika kuin is?ll??nkin, ja punnita likaisia voihulikoita ja riidell? pahansisuisten ?mm?in kanssa.
Olisi sekin el?m??.
Omaisuus ei mahtanut olla suuri.
Saattaisi k?yd? hullusti, joutua vararikkoon, kuten tiesi monesti paremmillakin pohjilla k?yneen.
Ja sitte?
Sitte olisi el?m? mennytt?.
Raskas oli mieliala.
Mutta onneksi n?ki h?n ?itins? tulevan rakennuksen p?itse puistoon; se n?k? haihdutti ik?v?t mietteet.
K?vellen viel? kepe?sti kuin nuoruuden viilein? vuosina, saapui h?n poikansa luo, joka suvaitsi nousta istumaan ja niin antaa sijaa vierelleen. ?iti istui siihen penkille, kertoen siin? rajattomasta riemustaan, kun oli saanut viel? rakkaan poikansa kotiin. H?nell? oli ollut niin hirmuisen ik?v?.
H?n puhui niin syd?mmellisesti, ett? oikein koski Anttiin; mutta katse oli niin etsiv?n ahmiva, niin suora, ettei t?m? voinut sit? kest??, vaan antoi katseensa veltosti luimaillen laskeutua alas.
-- Ik?v?inyt olen min?kin ?iti?, sanoi h?n tavoitellen.
-- Oletko muistanut siell? suuren maailman el?m?ss? ja menossa? huudahti kiitollinen ?iti iloisella ??nell?.
Antin kasvot punehtuivat ja katse levottomasti harhaili, tohtimatta katsoa ?idin kysyviin silmiin.
Sattumalta h?n vain osui vilkaisemaan t?h?n. Ja mit? n?ki? Jotain hiljaista surua h?nen hymyss??n.
-- Olen, olen, h?n koetti vakuuttaa, vaikka v?kistenkin omantunnon oudosta l?yleydest? ??ni v?r?hteli.
?iti istui ison aikaa ??neti ajatuksissaan, raskas surumielisyyden ilme kasvoilla.
Vihdoin h?n virkkoi hiljaisesti, melkein itsekseen:
-- Monta unetonta y?t? olen viett?nyt, kun siell? suuressa maailmassa on niin monta viettelyst? ja vaaraa; monta rukousta huoannut korkeuteen, ett? lapseni tulisi varjelluksi niist? ja puhtaana palaisi viel? kotiin.
Aavistiko h?n? Niin uskoi nyt Antti.
H?nen mielialansa k?vi niin apeaksi, ett? melkein olisi saattanut vaikka itke?, ollessaan siin? lempe?n ?idin edess? semmoisena kuin oli, todellakin viettelysten vallassa ja vaaroissa el?neen?, kuten is?n laskutkin selv?n selv??n todistivat.
Lempeys on ankarin tuomari.
H?n oli nyt niin masentunut, ett? oli valmis uskomaan olevansa jollei juuri mennytt? kalua, niin ainakin perin turmeltunut, ja v?h?ll? oli h?n jo heitt?yty? ?idin helmaan, itke? ja tunnustaa kaikki h?nelle.
Mutta samassa vilahti kumminkin virkist?v? toive sielussa. Ehk?p? kumminkin voi t??ll? hell?n ja hyv?n ?idin seurassa muuttua, parantua, ehk?p? suloinen kes? virkist?? ja vahvistaa sek? v?synytt? ruumista ett? rappeutunutta sielua ja ehk?p? saa tahdon voimaakin.
Ik??nkuin ?iti olisi ymm?rt?nyt poikansa sis?iset tunteet h?n virkkoi:
-- Mutta erotahan meid?n pian kumminkin t?ytyy.
-- Erota? ??nn?hti Antti h?mm?styneen?.
-- Niin. Is?si kuuluu jo talvella tuumailleen siit? kauppias Kaukosen kanssa.
H?nt? v?ristytti l?pi ruumiin kuullessaan.
Add to tbrJar First Page Next Page Prev Page