Read Ebook: Lentävä hollantilainen by Fogowitz Andrea H

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 135 lines and 10132 words, and 3 pages

Er??n? h?ik?isev?n kirkkaana kes?p?iv?n?, jollaisia vain Intiassa saa n?hd?, l?ksin Calcutasta suuren seurueen kanssa tiikerinpyyntiin. P?iv? oli polttavan kuuma. Calcuttalaiset arvelivat meid?n l?yt?v?n tuskin yht??n tiikeri?, mutta me l?ysimmekin kokonaisen pes?n, niin ett? mets?stysseurue v?en v?keenkin muuttui oikeaksi teurastusseurueeksi. Englantilaiset upseerit, tottuneet tiikerinpyyt?j?t, kaatoivat viisi mit? komeinta petoa, joiden nahkat nyt varmaankin ovat monen salin koristuksena.

Minua halutti palata toista tiet? kuin toverini, ja sen tautta min? k??nsime yksin etel??n p?in kulkeakseni laajain ruohokenttien kautta. Matka oli ihana ilman v?hitellen viilistyess?. Y? enn?tti, ennenkun p??sin taloon tai edes n?ink??n asuinrakennuksia. Laskeusin hevosen sel?st? ja sidoin sen puuhun, p??tt?en likettyelt? etsi? mukavaa y?sijaa. Totta tosiaan ei pelko ollut kaukana ajatellessani kaatamiamme tiikerej?, joiden ?rsytetyt sukulaiset luultavasti hiiveskeliv?t ymp?rist?ss?. Otin piippuni ja panin tupakan, jonka myrkky minua ennenkin oli jossain m??rin tyynnytt?nyt. Heittime sitten pitk??n, pehme??n ruohikkoon, katsellen haaveksien kohti taivaan kupulakea l?pi komean lehtikatoksen, joka rehev?n? ja tuuheana kaareili p??ni p??ll?.

Silloin pisti yht?kki? silmiini korkean puun oksien v?litse, jonka puun alla loioin, omituisen n?k?inen pes?, jollaista en milloinkaan ennen ollut n?hnyt. Uteliaana min? kapsahdin pystyyn ja kiipesin puuhun. Pes? siell? oli, vaan ei linnunpes?, sen min? kyll? ?lysin. Mutta mink? sitten? N?ht?v?sti jonkin petoel?imen. Se oli tyhj?. Minusta tuntui ihan kuin taivaan sallimus olisi sen minulle y?sijaksi osottanut. Siell? min? ainakin olisin ratki rauhassa tiikereilt? ja muilta nelijalkaisilta pedoilta. Lev?ytin vaippani pes??n ja paneusin maata.

Olin kai siin? jo kotveroisen nukkunut, kun yht?kki? her?si hevoseni hirnuntaan. Vaara uhkasi. T?ytyi olla varoillaan. Y? kun oli kirkas, n?in selv?sti, mit? ymp?rill?ni tapahtui. Kohottime makuulta, kurkistelin ja t?hystelin joka suunnalle. Mit??n en aluksi n?hnyt. Mutta yht?kki? huomasin puiden tuuheain oksain v?litse kissamaisen el?imen, joka ketter?sti hyppeli oksalta oksalle. Tartuin pyssyyni. El?in pys?htyi n?hdess??n minun t?ht??v?n. Se oli tiikerikissa, hirve? kissael?in, joka el?? puissa Intiassa eik? milloinkaan kesyty. Englantilainen upseeri, joka oli semmoisen el?imen surmannut, kertoi minulle sen pelk??v?n ihmist? ja h?tyytt?v?n h?nt? vain silloin, kun ihminen on osautunut sen pes??n. Taivas varjelkoon! Senk? pes?ss? min? istuin. Hiukset nousivat p??ss?ni pystyyn n?hdess?ni tuon mustat?pl?isen el?imen seisovan vastassani kankea h?nt? koholla ja sill? oksia pieks?en. Yht?kki? se n?ytti ?ly?v?n minun kotiutuneen asuntoonsa -- se oli totta, se -- ja irvisteli ikeni??n kutsumattomalle vieraalle. Min? t?ht?sin ja -- laukaisin. Luoti hipaisi sen nahkaa. Samassa hypp?si el?in tavattoman pitk?n v?lin ja pys?htyi parin askelen p??h?n minusta. Viel? yksi hypp?ys ja se olisi ter?v?t kyntens? minuun iskenyt. Olin py?rtym?isill?ni kauhusta. Vaistomaisesti nojausin kuitenkin toisella k?dell?ni puunrunkoon, toisella koin torjua hy?kk??v?? el?int?. Se vasta oli painiskelua, taistelua niin ankaraa, ett? oksat poikki karahtelivat. Tiikerikissa hellitti hetkiseksi. Min? hypp?sin pystyyn, Mutta siin? tuokiossa oli raivostunut el?in kimpussani ja yks kaks -- maassa olimme molemmat, ja pes? rikki. Korkea, pehmyt ruohikko, jonne hurahdimme, varjeli k?si? ja jalkoja taittumasta, jonka viimemainitun eritt?in mielell?ni olisinkin suonut viholliseni osaksi, sill? asemani oli tuiki toivoton, vaikkakin min? lujalla maaper?ll? kykeninkin vapaammin liikkumaan. Julma el?in seisoi taas vastassani valmiina hy?kk??m??n. Olin toki siksi tolkussani, ett? tempasin tikarin tupesta. Odotin pedon hy?kk?yst? rohkeammin, kun oli edes jokukaan ase k?dess?. Se sy?ksyikin taas p??lleni. Min? iskin sit? hurjasti, mutta isku sattui sen otsaan ja se oli niin kova, ett? ter?s katkesi kappaleiksi. Luulin viimeisen hetkeni tulleen ja j?ttime Jumalan huomaan. Raivostunut el?in n?ytteli minulle ter?vi? hampaitaan, niin ett? veri suonissani hyytyi. Se n?ytti miettiv?n kostoa, tarpeeksi julmaa kostoa rangaistakseen minua ansioni mukaan. Min? k?ytin hetke? hyv?kseni p?lyill?kseni joka suunnalle pelastuksen toivossa. Olin jo el?imen alla, mutia saatoin kuitenkin p??t?ni liikuttaa, ja rajattomaksi ilokseni ?lysin oikealla puolellani pistoolin, jonka olin puuhun noustessani laskenut ruohikkoon! Ponnistin viimeiset voimani ja sain k?teni irti. Silm?nr?p?yksess? tartuin aseeseen ja olin jaloillani. Peto ei kuitenkaan hellitt?nyt siksik??n, ett? olisin ampunut, Se hy?kk?si viel?kin. Min? v?istyin ja sivalsin sit? olan takaa, mutta valitettavasti taas p??h?n. Peto horjahti. Siin? tuokiossa olin min? hevoseni sel?ss?, joka pelokkaana ja harja pystyss? seisoi pensaikossa, ja nelistin eteenp?in. Olin pelastunut!

Vaikka olinkin puolikuolleena ponnistuksista, olin kuitenkin seikkailustani liian ylpe? p??st??kseni saaliin k?sist?ni. Pys?hdyin ja k??nnyin takaisin. Kuutamossa n?in tiikerikissan viimeisetkin voimansa pannen hyp?nneen puuhun, jonka lehvien lomitse se tirkisteli minua n?ht?v?sti aikeissa viel? sittenkin hyp?t? niskaani ja lopettaa minut siihen patuseen paikkaan. Se oli n?et tuntenut veren hajua, sill? sormestani vuoti verta. Paikalla oli minullakin pyssy vireiss? ja min? ammuin. Se onnistui. Peto vier?hti ihan jalkaini juureen. Hyvin minua harmitti, etten saanut sit? el?v?n? Calcuttaan, sill? se oli erinomainen lajiaan. Sidoin sen hevosen selk??n ja ratsastin kaupunkiin niin pian kuin voin, sill? nukkumista ei tarvinnut en?? suunnatakaan.

N?ytt?ess?ni saalistani tovereilleni onnittelivat he minua, sill? p?iv?? ennen oli tiikerikissa repinyt kaksi englantilaisten palveluksessa olevaa alkuasukasta, ja minut, joka olin yp? yksin?ni, olisi peto sit?kin helpommin voinut surmata. Mutta vaikka seikkailuni hyv?sti onnistuikin, olen min? kuitenkin, ainakin toistaiseksi, kartellut l?hte? yksin?ni retkeilem??n Calcutan ymp?rist??n.

"Verik?si".

Noin p?iv?nmatka siit? paikasta, jossa Mariavirta laskee samakkavetiseen Missouriin, sijoittihe jyrkk?? rantaa varjoavain puiden suojaan joukko heimostaan eronneita, nuoria intiaania tarkastaakseen s??t?mi??n tapoja, jotka vasta heist? miehi? ja sotilaita tekisiv?t. L?hes sadan askelen p??ss? heist? oli omituisesti rakennettu wigwam, suippop?inen ja korkea kuin pyramiidi. Siell? paloi tuli, joka tihe?sti toisiinsa kiedottujen oksain lomitse vain himme?sti n?kyi ulos.

Vaieten istuivat nuorukaiset, eteens? tuijottaen ja ajatuksiinsa vaipuneina, kun wigwamista yht?kki? kajahti intianien rummun kova, s??nn?llinen p?rin?. Samassa olivat kaikki pystyss?, seuraten kutsua. Kohauttaen kapeaa, aukkoa peitt?v?? puhvelinnahkaa, he astuivat kummalliseen majaan ja asettautuivat piiriin leimuavan tulen ymp?rille.

Omituiselta n?ytti tuon noin kymmenen metri? korkean wigwamin sisus. Yltymp?ri koristivat seini? kaikenmoiset kapineet: aseet, keittoastiat, peitot, surmattujen vihollisten p??nahkat -- kaikki suurelle hengelle pyhitettyj? lahjoja. Olipa siell? viel? muuan valkean puhvelinkin nahka, ja ylinn? suipossa kiikkui suunnattoman puhvelih?r?n verinen p?? sinisen savun ymp?r?im?n?, joka sit? tiet? koki pyrki? ulos.

Rummunly?j? toi pyhitetyn rauhanpiipun, jonka pitk??, leve?? vartta koristivat eriskummalliset kuviot ja kirjavat sulat, t?ytti sen tupakalla ja ruohoilla, sytytti ja, vet?en savua sieraimiinsa, kohotti sit? juhlallisesti. Piippu kulki sitten k?dest? k?teen, ja l?pin?kym?tt?m?n? verhona kiemurtelivat pyhitetyt savupilvet kohti suipossa kiikkuvaa puhvelin p??t?.

Kotvasen ??nett?myyden per?st? kohottihe er?s nuorukaisista, ojensi k?tt??n ja virkkoi:

-- Manitou, me olemme valmiit! Syd?mmemme palaa taisteluinnosta p??st? vihollista vastaan. Aseemme ovat teroitetut, nuolemme k?ritetyt, ja silm?mme tarkat -- ne seuraavat kotkaa sen et?isimp??n pes??n vuoristossa, ne tuntevat pantterin j?let kovasta kalliosta. Mutta ilkeit? noitia tunkeutuu t?nne sokaisemaan silmi?mme, viekottelemaan meit? v??rille otusten j?lille ja karkoittamaan otukset seuduiltamme! Manitou, suojele meit?! Pid? silm?mme auki, tee k?sivartemme voimakkaiksi ja suo meid?n l?yt?? puhveleja ja laitumella k?yvi? antilooppeja! Manitou, varjele meit? noitain vallasta!

H?n istuutui ja h?nen oikeanpuoleinen toverinsa nousi.

-- Manitou -- h?n lausui, yhtyen toverinsa rukoukseen -- min?kin rukoilen sinua, suojele ja varjele meit? noitain vallasta! He ovat voimalliset ja v?kev?t, he voivat puhaltaa meihin taudin ja j?senemme lamauttaa -- mutta sin? voit heid?t kukistaa. N?yt? meille vihollisten j?let ja me uhraamme sinulle runsaasti saaliistamme!

Ja viel? nousi yksi, ojensi k?tens? wigwamin keskell? palavaa tulta kohti sanoen:

-- Suuri henki! Rauhanpiipun savu ja rukouksemme on luoksesi kohonnut -- sin? tied?t meid?n kokoutuneen t?nne, sin? katsot syd?mmiimme ja kuulet my?skin meid?n valamme! Johda meid?t vihollistemme, valkoihoisten, j?lille! El?k??t rauzaut, shoshonit ja arapahot rauhassa valkoisten kanssa -- he ansaitsevat h?pe?n ja kuoleman niinkuin nekin! He tomussa madelkoot ja toisilleen kertokoot, mitenk? valkoihoiset suurilla, siivellisill? veneill??n uivat merien yli ja tuovat aseita, joita mies ei jaksa j?nnitt?? -- me emme silti ep?r?i! Me rakastamme maata, jossa is?imme luut lep??v?t, me rakastamme perhett?mme ja yst?vi?mme eik? aurinko sit? p?iv?? valaise, jolloin me sotatielt? palaamme vuodattamatta vihollistemme verta! Anna meid?n kostaa kaatuneiden veljiemme puolesta, Manitou! Johda meid?t valkoisten j?lille ja me uhraamme sinulle runsaasti saaliistamme!

Ik??nkuin sopimuksesta kohosivat kaikki ja uudistivat juhlallisen valansa. Sitten alkoi intiaanien tanssi, jonka nuoret sotilaat tanssivat rummulla yksitoikkoisen s??nn?llisesti s?estett?iss?. Hitaasti he aluksi kierteliv?t tulta, mutta rummun p?rin?n kiihtymist??n kiihtyess? he ponnistelivat sit? rajummin, kunnes hurjia sotalaulujaan kirkuen raiviutuneina kieriskeliv?t hiiloksessa ja viimein uuten uupuneina ja tiedottomina kaatuilivat maahan unessa saamaan neuvoja kaatuneiden hengilt? ja tietoja tulevain sotaretkien onnistumisesta.

Kolme p?iv?? ja kolme y?t? viettiv?t nuorukaiset samallaisia suuren hengen miellytt?misjuhlia, Kolmeen p?iv??n ja kolmeen y?h?n eiv?t he ruuan murua eiv?tk? juoman tippaa maistaneet. -- Nelj?nnen auringon id?st? noustessa he kokoutuivat taas Mariavirran rannalle ja valitsivat johtajaksensa er??n p??miehens? pojan, joka viekkaudellaan ja uskaliaisuudellaan oli mets?stymatkalla kunnostautunut. Kun ruokavarat oli edellisen? talvena loppuun sy?ty ja mets?nriista v?henemist??n v?heni, oli h?n rohkeasti, miltei vain uhkarohkeasti tunkeutunut ruskean karhun luolaan, surmannut julman vihollisen ja kantanut sen lihat kotiin n?lk??n n??ntyville. Seitsem?n pantterinnahkaa riippui h?nen majansa sein?ll?! Yksimielisesti valittiin p??llik?ksi "Iltis" -- jonka nimen h?n oli saanut sek? ripeydest??n ett? viekkaudestaan -- ja sovittiin paikasta, jossa he muutamain p?iv?in p??st? kokoutuisivat sotaretkelle l?hte?kseen.

Kolmisen viikkoa oli mahtanut kulua ?sken kerrotuista juhlista, kun pieni matkustajakaravaani kulki l?pi laajan, miltei loppumattomalta n?ytt?v?n aron, jota l?nness? rajoittivat Kalliovuoret ja id?ss? Yhdysvallat, ja joka pohjoiseen ja etel??n laajeni m??r?tt?miin. Matkueeseen kuului nelj? ripe?n ja v?kev?n muulin vet?m?? vaunua, joiden ymp?rill? ratsasti yhdeks?n ratsastajaa pienill? intiaanihevosilla. Kymmenes kulki etukynness?, muutamain satain askelien p??ss?, seutua vakoilemassa. Valkoihoiset palasivat kauppamatkoiltaan Santa-F?hen ja toivoivat hetikin p??sev?ns? kotoisille kankaille.

-- Mitenk?h?n olisi, Bob, jos v?h?n t?ss? lev?hdett?isiin? huomautti muuan ratsastaja eillim?isen muulin ajajalle. El?imet ovat v?syksiss? eik?h?n lepo olisi pahetteeksi ihmisillekk??n. Emme ole ainehtineetkaan sy?nti?, sitten kun aamusella eik?h?n meill? liene syyt? n?lkiyty?, vaikka t??ll? n?kyykin intiaanien j?lki?!

-- Sanokaa johtajalle! vastasi muulinajaja. -- Niin kauvan kuin etumainen kulkee, t?ytyy takimaisten seurata. Mutta minusta h?n jo n?ytt??kin katselevan lepopaikkaa. Ei kai h?n muuta varten niin huolellisesti tuolla pensaita tarkastelle. Tottapa siell? on l?hde -- lehdikko on niin raittiin n?k?ist? ja vihre??.

Muulinajaja kuitenkin erehtyi. Sill? ratsastamatta puheena olevaan viidakkoon johtaja pys?htyi ja viittasi retkel?isille kiert?m??n houkuttelevaa lepopaikkaa varjoisain puiden siimeksess?.

-- Turkanen kaikkiaan! -- kiukutteli ratsastaja. -- Toki h?nell? nyt oli olevinaan aimo syy, kun ei sen vertaista lepoa suonut v?syneille j?senillemme! Silm?nkannon p??ss? ei n?y ainoatakaan pensasta -- pikkisen mets?nrintaa vain siint?? tuolla id?ss?. -- Annas minulle kipene tupakkaa, Bob! -- keskeytti h?n. -- Jotain t?ss? pit?? edes suuhunsa saada.

Bob t?ytti h?nen pyynt?ns? ja, v?ist?en johtajan mielest? ep?ilt?v?n n?k?ist? paikkaa, k??nsi muulinsa oikealle ennen kulkeneiden vaunujen muodostamalta j?lelt?. Vasta et??ll? pensaikosta h?n palasi tielle, ja matkalaiset jatkoivat matkaansa, kunnes aurinko erojaisiksi punasi aavikon kaukaisen aaltomaisen taivaanrannan.

Pensaikko, jota he iltap?iv?ll? niin varovaisesti kiersiv?t, h??m?itti en?? vain pienen pienen? tummana pilkkuna. Muutaman loivan harjanteen kukkulalla, joita kulkee l?pi koko l?ntisen preerian, joka siten muistuttaa aaltoilevaa merta, oli vaunut asetettu nelikulmaksi. Keskelle oli sinne illallisen valmistusajaksi laitettu pienonen nuotio mukaan otetuista haloista, mutta sit? suojeltiin huolellisesti n?kym?st?, ettei sen kirkas valo ilmaisisi heid?n y?sijaansa et??ll?kin mahdollisesti vaanivalle viholliselle. Tuskin olivat kuleksivat kauppiaat enn?tt?neet sy?d? kuivatusta puhvelinlihasta ja toutaimista valmistetun ateriansa, kun kek?leet sammutettiin ja pantiin talteen vastaisen varalle, el?imet sidottiin maahan pistettyihin paaluihin ja vahdit sijoitettiin. Pieness?, sill? tavalla nopeasti py?r?ytetyss? linnoituksessa majailivat muut matkustajat, hilpe?sti tarinoiden ja illan kuluksi jutellen entisist? seikkailuistaan ja muinoisista vaiheistaan.

-- No, Hopkins -- kys?isi johtajaan k??ntyen kesken puheen muuan nuorukainen, jota toiset tuntuivat Tomiksi nimitt?v?n -- mink? t?hden te ette antanut meid?n lev?ht?? t?n??n siell? viidakossa? Me olimme kaikki, ihmiset ja el?imet, uppo uuvuksissa emmek? me siit? ollenkaan olleet hyvill?mme, kun meid?n kuurtaen kaartaen t?ytyi sivuuttaa oivallinen lev?hdyspaikka.

-- N?ittek? haaskalintuja, joita siell? liiteli? kysyi puhuteltu.

-- N?in -- mutta mit?s niill? on tekemist? meid?n lev?ht?misemme kanssa?

-- Rauzaut ovat vasta viisi p?iv?? sitten l?hteneet n?ilt? main, niinkuin oregonilaiset matkustajat toissap?iv?n? tavatessamme tiesiv?t, ja siit? saatte olla varma, etteiv?t he ole mets?nriistan nimellist?k??n sinne j?tt?neet.

-- Hyvin toki saattaisi olla mahdollista, ett? linnut siell? ker?iliv?t otusten t?hteit?.

-- Luuletteko te sitten, ett? luut ja lihan t?hteet yht??n ainoata p?iv?? s?ilyisiv?t n?ill? preerioilla? Sudet ne kyll? kaluavat niin puti puhtaaksi, ettei niist? j?? edes muurahaiselle maistiaisiksi. -- Ei, ei, siin? viidakossa olisi ollut kaikkea muuta kuin turvallista lev?ht??! P?iv?n valetessa otan min? itse vartioimisen huolekseni, sill? tuskinpa vain sit? ennen punanahkat, jos niit? todellakin siell? piileskeli, n?ytt?ytyv?t. Jospa ne vain tulisivat! Olisipa todellakin hupaista taaskin n?hd? edes parinkaan heist? maahan lys?ht?v?n kuoleman korina kurkussa!

-- Sanokaapas, Hopkins, mist? te oikeastaan olette niin suuttunut punanahkoille? uteli Tom. -- Totta tosiaan en heit? min?k??n suosi enk? milloinkaan ole tyytyv?isempi kuin silloin, kun en heist? kuule hiiren hiiskausta. Mutta en min? kuitenkaan heit? niin silmitt?m?sti vihaa kuin te. Ei heit? kovin voi siit? moittia, etteiv?t he ole meille mieliss??n -- sill? emmeh?n mek??n ole heit? hyv?sti kohdelleet.

-- Puolustakaa heit? viel?! s?hisi Hopkins hammasta purren, -- Tom, jos te olisitte heid?n t?htens? k?rsinyt sen, mit? minun on t?ytynyt k?rsi?, jos te minun laillani olisitte n?hnyt, mitenk? heid?n julmat k?tens? h?vittiv?t kaikki, mik? minulle oli rakasta ja kallista t?ss? maailmassa, niin olisitte te samoin kuin min?kin heid?n verivihollisensa ja vannonut heille ikuista, loppumatonta kostoa! -- Mutta pois entisyyden synk?t, haihtumattomat kuvat! Me olemme viel? punaihoisten hirvi?iden alueella ja meill? on t?ysi syy olla varovaiset ja s??st?? voimiamme vaaran hetkeksi. Ruvetkaamme nyt siis levolle, ett? jaksamme pit?? silm?mme auki ja korvamme h?r?ll??n, sitten kun on meid?n vuoromme vartioida!

Kohtapa olivatkin miehet vaippoihinsa k??riytynein?, -- vieress? ladatut pyssyt ja puukot h?ll?sti tupessaan maassa riviss?, -- saadaksensa virkist?v?st? unesta vereksi? voimia uusiin ponnistuksiin ja uusiin vaaroihin, kunnes t?hdet ilmaisivat keskiy?n tulleeksi ja siihenastiset vahdit her?ttiv?t toverinsa saadaksensa hekin vuorostaan painaa raskaat silm?nluomensa kiini.

-- Ettek? ole huomannut mit??n ep?ilt?v??, Bob? kysyi Hopkins vahtivuoroa vaihtaessaan.

-- En mit??n, paitsi pari sutta, jotka l?nnenpuolelta hiiviskeliv?t leirimme ymp?rill?. N?in ne useita kertoja valoisamman taivaanrannan puolelta -- mutta ne eiv?t tulleet kovin l?helle. Preeriasusihan yleens? onkin viekas ja pelkurimainen peto.

-- Oletteko ihan varma, ett? ne olivat susia? N?ittek? koko el?v?n -- suipon p??n -- tuuhean h?nn?n?

-- En oikein selv?sti. Minusta n?ytti niinkuin ne k??ntyisiv?t t?nne meihin p?in, sill? ruumiin rajaviivat olivat py?re?t.

Johtaja pudisti p??t??n arveluttavasti.

-- Bob -- h?n kuiskasi -- pelk??n, ett? viel? ennen aamunkoittoa k?y arolla aika hilske. Olette ehk? oikeassa, ett? ne ovat susia, vaan eiv?t harmaita preeriasusia, vaan pawneeloupeja tai sit?kin pahempia, vuoristojen hyeenoja, verenhimoisia mustajalkoja! -- Mutta samapa se, eiv?t he meit? kuitenkaan odottamatta her?t? eik? ruohikkoa t?ss? punaa ainoastaan meid?n veremme. Tarkastakaa pyssyj?nne, miehet -- h?n lis?si hiljemmin -- ja sitten vied??n hevoset ja muulit vaunulinnamme sis?puolelle. Jollei vihollisia ole kovin paljoa ja heid?n mielest?ns? lienemme turvan takana, niin ehk?p? he eiv?t hy?kk??kk??n. Kyll? min? ne pelkuriheitti?t tunnen -- jollei vain ole kylliksi saaliin toivoa ja vaara liiaksi heid?n omia p??nahkojaan uhannee, niin he mieluimmin pysytteleiv?t ulompana niinkuin susi vainutessaan rautaa pyydyksess?. Turmio heille!

Johtajan m??r?yksest? siirrettiin muulit ja hevoset vaunujen sis?puolelle. Olettaen vihollisen todellakin heit? piiritt?v?n, m??r?ttiin joka miehelle varma paikkansa, johon he pyssy kainalossa laskeutuivat nukkumaan ollakseen tarpeen vaatiessa paikalla valmiita. Hetkisen kuluttua ilmoitti jo nukkuvain s??nn?llinen hengitt?minen, jota vain silloin t?ll?in el?inten kavion kuoputus keskeytti, miten v?h?n vaaroihin tottuneet kulkijat v?littiv?t verivihollistensa l?heisyydest?, ja miten he jo olivat tottuneet ajattelemaankin, ett? pyssyn laukaus ja intiaanien kimakka sotahuuto min? hetken? hyv?ns? heid?t yht?kki? her?tt??.

Hopkins tiesi paremmin kuin toiset, mik? heill? oli odotettavissa, jos he antaisivat kavalain vihollistensa heid?t viekkaasti voittaa. Viett?en lapsuutensa l?nnen vakoilijain keskuudessa, oli h?n tarkoin perehtynyt intiaanien sotatemppuihin. Murhaten ja ry?st?en oli joukko siouxeja kulkenut h?nen kotiseutunsa l?pi ja karkoittanut h?netkin vanhempainsa kodista. Silloin h?n oli vannonut verisesti sen kostavansa punaihoisille. Miten h?n valansa piti, osottaa se kauhu, jonka h?n, "verik?si" -- joksi intiaanit h?nt? nimittiv?t -- oli her?tt?nyt aron kesytt?miss? pojissa, varsinkin kun he, huolimatta monista, tarkoin mietityist? hy?kk?yksist??n, eiv?t milloinkaan voittaneet h?nt?. Siit?p? syyst? h?nt? pidettiinkin erinomaisena noitana.

Hopkins oli varma, ett? vihollinen, jos se kerran likettyell? oli, oli l?hett?nyt vakoilijoita leiri? tarkastamaan, vaan ei kuitenkaan ennen p?iv?n kajoa uskaltaisi hy?k?t?. H?n meni rauhallisesti vahtipaikalleen ja heittihe pitk?kseen ruohikkoon niinkuin edellisetkin vartijat. Muutamia minuuttia h?n vain odotti ja hiipi sitten kuin kissa kohottamatta ruumistaan tuumankaan vertaa y?n vienossa tuulessa aaltoilevasta ruohikosta, hiipi l?nteen p?in noin parinkymmenen askelen p??ss? olevalle kynn??lle, josta h?n paikalla saattoi huomata, mit? erikoista arolla tapahtui.

Aava, aukea aro oli ??net?n kuin hauta. Silloin t?ll?in ulvahti vain yksin?inen susi, joka hirve? ajaessa oli eksynyt toisista ja tuntui kuulostavan vastausta valituksiinsa. H?r?ll? korvin kuunteli Hopkins tuttua ??nt?, etteih?n se vain ollutkin hy?kk?ysmerkki.

Punaihoiset olivatkin paljoa l?hemp?n? kuin peninkulmain p??ss? ulvova susi. Sen h?n pian ?lysi. Sill? samassa sukeltautui p?? ruohikosta tuskin viidentoista askelen p??ss? h?nest? ja t?hysteli varovaisesti ja tarkkaan sit? paikkaa, johon h?n ensin oli laskeutunut. Mutta se kesti vain silm?nr?p?yksen -- ennenkun Hopkins oli enn?tt?nyt p??tt??, mit? tehd?, katosi se taas ja kiusallinen hiljaisuus vallitsi avaralla lakeudella.

Tuskallisen kiihtyneen? odotti johtaja, jonka ep?luulo siis oli toteutunut, pienint?kin liikett? ampuakseen varoituslaukauksen. Ty?l??sti kului aika. Viimeinkin nousi aamut?hti it?iselt? taivaalta ja h?n odotti kohtalon ratkaisua. Pyssy k?dess? h?n levollisena odotti vihollisen ilmestymist?. Ei kest?nytk??n kaukaa, kun vakoilijan p?? toistamiseen ilmausi ihan samasta paikasta kuin ensi kerrallakin, ik??nkuin h?n ei olisi siit? minnekk??n hievahtanut. Tuskin Hopkins enn?tti n?hd? intiaanin p??laen, kun h?nen varman pyssyns? laukaus katkaisi hiljaisuuden, ja v?ijyv? vihollinen ??nt? p??st?m?tt? kellahti pitk??n ruohikkoon. Kuin taikaiskusta ilmestyi hilskett? ja vilin?? koko aavikolla, joka suunnalta kajahteli intiaanien kime? sotahuuto aivan kuin manalaiset olisivat v?kens? taisteluun l?hett?neet, joka suunnalta vilahteli punaisia, liekehtivi? tulia, pyssyt paukkuivat, tanner t?misi ja tummat, surmaa uhkaavat olennot kiiteliv?t yli lakeuden kuin koston kamalat henget. Keskell? oli Hopkins. Iskien pyssynper?ll? l?himp?n? rynt??v?n intiaanin maahan, h?n notkeana harppaili toveriensa luo.

Santa-F?n kauppiaat eiv?t muuten ollenkaan h?mm?styneet vihollisen yht?kkist? hy?kk?yst?, sill? jokainen oli m??r?paikallaan. S??st?en vain sit? puolta, jossa tiesiv?t johtajan olevan, kumahti laukaus toisensa per?st? heid?n oivallisista pyssyist??n, ja monen kirjavasulkaisen ja maalilla koristetun sotilaan sotahuuto muuttui kuolemankorinaksi h?nen hyp?ht?ess??n tomahawkia heiluttaen -- siell? h?n virui ruumiina ruohikossa, jota syd?nverell??n punasi. Ainoastaan kymmenen hurjistunutta mets?l?ist? tunkihe vaunuihin asti, Etumaisinta kohti kohotti Bob surmaavan tuliluikkunsa ja luoti musersi h?nen otsansa. Samassa hypp?si Hopkins aisan yli vaunulinnoitukseen. Valkoisten puukot ja pyssynper?t vastaanottivat hy?kk??vi? intiaania. Kuolevain ja haavoitettujen valituksia ja punaihoisten hurjaa, korvia s?rkev?? sotakirkunaa kuului sekaisin. Hetkisen taistelivat molemmat puolueet vihan vimmassa, hevoset ja muulit potkivat villiytynein? ja kamala mellakka siit? yh? yltyi.

Hopkins raivosi pyssyineen hy?kk??jien keskell?. H?n oli juuri pyssyns? per?ll? hurjasti iskenyt joukkueen johtaja -- "Iltist?", sill? se oli juuri h?n, joka sotureineen oli hy?k?nnyt karavaanin kimppuun -- ja, tempaisten tomahawkin kaatuneen k?dest? h?n k??ntyi solakkaan intiaaniin, jolla jo oli puukko valmiina kuolemaniskuun, kun intiaani vilkaisi edess??n seisovaan valkoiseen mieheen ja kauhistuneena per?ytyi. "Verik?si", ?rj?si h?n vapisten, sill? h?n oli tuntenut kansansa verivihollisen, ja kaatui samassa p?? halki valkoisen miehen koston uhrina.

Kuin taikaisku huumasi pel?tty nimi aavikon kesytt?m?t asukkaat -- pel?stynein? he t?hysteliv?t ymp?rilleen ja pakenivat hurjina sit? k?tt?, jonka he luulivat voimakkainta voimakkaammaksi ja v?kevint? v?kev?mm?ksi. Yht? nopeasti ja yht?kki? kuin he olivat tulleet, he h?visiv?tkin ja kohta ainoastaan haavoitettujen vaikeroiminen katkaisi kammoksuttavan hiljaisuuden.

Valkoihoiset eiv?t kuitenkaan luottaneet intiaanien pakoon, ja nouseva aamuaurinko valaisi heid?n pyssynpiippujaan, ik??nkuin he viel?kin odottaisivat kamalan vihollisen hy?kk?yst?. Mutta siit? ei n?kynyt j?lke?k??n.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet